Pe 16.11.2012 TUTO Hockey - Jukurit

  • 3 699
  • 18

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Illan mielenkiintoisin vääntö nähdään Turussa. Kotijoukkueen ulkomaalaisvahvistukset tuovat oman piristeensä ja veikkaan TUTO:n olevan nyt kovemmassa iskussa kuin lokakuun alkupuolen kohtaamisessa Mikkelissä.

Jukurit luottaa edelleen kotimaisiin nimiin ja vahvistuksia on myös vierailijoilla, sillä mikkeliläisille tutut kasvot; Jesper Piitulainen ja Tomi Leivo tulevat SaiPan paidasta vahvistamaan Jukureita. Heistä erityisesti Piitulainen on saanut ihan mukavasti peliaikaa Liigan puolella ja iskenyt jo kolme maaliakin. Toivottavati ruuti on kuivaa myös tänään Turussa.

"- Sanon tämän vielä suoraan: tällä hetkellä meitä on hemmetin hankala voittaa. Jos joku joukkue täältä pinnat vie, on se joukkue pelannut aivan unelmapelin", Tami julisti Jatkoajan otteluraportissa.

Toivottavasti tuo Tamin kommentti on tulostettu Jukurien bussiin isolle paperille, sillä varmasti antaa virtaa myös vierailijoille.

Jukurit on viime vuosina onnistunut Turussa varsin hyvin ja sitä putkea voisi tänään jatkaa. Tunnelmaa hallissa varmasti piisaa ja kotijoukkueen esitykseen on ladattu suuret odotukset. Saa nähdä kuinka kotijoukkue nämä paineet kestää.
 
Tänään Jukurit saa kyllä todellisen mittarin nykykunnolleen. Tänään 3 pistettä olisi kyllä todella kova suoritus. Jokipo-ottelun tasoisella viimeistelyllä ja tarkalla puolustamisella se on aivan mahdollista.

Muutoksia kokoonpanossa keskiviikkoon nähden Maalahti-->Rukajärvi ja Ojanen/Memonen--> Leivo/Piitulainen. Hienoa nähdä Piitulainen jukuripaidassa, toivottavasti pelaa huomisen ottelunkin ja miksei myös pidempäänkin, jos SaiPalla ei käyttöä ole.

Tuton puolelta mielenkiintoisin nimi on varmasti avauksessa heti 2+2 iskenyt Jesse Winchester. Laadukkaat nuo turkulaisten kaksi ensimmäistä kenttää ovat kuitenkin kokonaisuudessaan, että tarkkana saa olla.

Tiukka ottelu varmasti tulossa ja uskotaan nyt, että Jukureiden voittoputki saa jatkoa lukemin 1-3, joista viimeisin tehdään tyhjiin. Tosin, ei jatkoaikakaan vääryys olisi, joten toinen vaihtoehto on jatkoaika lukemissa 2-2.
 

Oadie

Jäsen
Pientä tai vähän suurempaakin Jobin postia kotijoukkueelle on Ville-Vesa Vainiolan puuttuminen kokoonpanosta. Mieshän oli jo keskiviikkona epävarma pelaamisestaan. Toivottavasti mitään ei ole rikki, sillä V-VV on TUTO:lle elintärkeä pelaaja.

Jukurit on dominoinut Mestistä tällä kaudella ja on aina se pelottavin vastustaja Sportin ohella. Kovahan tuo kokoonpano on nytkin Piitulaisen johdolla. TUTO:lla debyytin tekee Tsekki David Stach ja jännä nähdä miten luistin liikkuu "miesten" peleissä.

Toivotaan kunnon jännitysnäytelmää Kupittaalle. Veikkaus 3-2 ja.
 

neljätoista

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
"- Sanon tämän vielä suoraan: tällä hetkellä meitä on hemmetin hankala voittaa. Jos joku joukkue täältä pinnat vie, on se joukkue pelannut aivan unelmapelin", Tami julisti Jatkoajan otteluraportissa.

Lainauksen lainaus.

Kyllähän jukureilla on varaa hävitäkin, mutta tuo Tamin keuluminen alkaa taas olemaan niin vitun oksettavaa, että jos pitäisi valita viikonlopun peleistä tappio ja voitto niin tänään voitto ja huomenna sitten se toinen vaihtoehto.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
TUTOn puolustus on hieman muuttunut viime pelistä kun Hirvonen on tänään pelikiellossa. Mikael Aaltonen hyppää Vidgrenin kaveriksi ykköspariin. Väkiparta pelaa kakkosparissa Kärmeniemen kanssa. Toivottavasti Riku antaa tänään vahvat näytöt kun kerran pääsee kokoonpanoon. Kolmosparissa jatkaa Vehmanen-Koponen.
Pulliainen on tänään meidän toinen varakapteeni kun VVV on poissa.

On muuten todella hurja se Jukureiden kokoonpano. Kyllä saa TUTO tehdä tänään täyden päivätyön jos aikoo ottaa 3 pistettä. Mutta toivotaan parasta. 3-1! Lättyä pussiin!
 

Gameson

Jäsen
Tänään tullaan testaamaan Jukuri -joukkueen pelikunto toden teolla kun TuTo on vastassa. Tänään Andy Bernardilta vaaditaan varmaa pelaamista ja hyökkääjienkin pitäisi saada se kiekko häkkiin niistä loistavista paikoista mitä aina pelissä ollaan saatu rakennettua.
Kova tuntuma on, että tänään pisteet lähtee Mikkeliin!
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
...tuo Tamin keuluminen alkaa taas olemaan niin vitun oksettavaa...

Keulii aika lujaa, mutta minun mielestäni se on hienoa! Mestis ja koko Suomen jääkiekko olisi tylsempää ilman Aurinkokuningasta, ja onhan Tamin jutuille kohtuullisen usein katetta myös tosielämässä.

SM-liigaakin pelataan tänään, mutta SaiPan kannattajan näkökulmasta illan kiinnostavin ottelu pelataan Turussa. TuTon puolelta kiinnostavat tietysti Winchesterin otteet, ja Marlon Koposen hasardien määrä. Jukureissa on lainakeikalla SaiPan miehet Piitulainen ja Leivo, ja Andreas Bernardilla on tänään mahdollisuus joko vahvistaa asemaansa mestiksen ykkösmaalivahtina, tai osoittautua sittenkin tavalliseksi kuolevaiseksi.
 

Oadie

Jäsen
Onnea Jukureille, kova joukkue! Tosin eihän tuosta oikein peliä saatu aikaiseksi, kun Vuohtoniemi-Heikkinen akseli passitti TUTO:n pelaajia boxiin sen verran kovalla syötöllä. Jos on tuomareita syytetty Tamin joukkueen suosimisesta niin tänään otettiin tuo tuplaten takaisin. Ei yhtään ihme että pinna paloi toimihenkilöiltä ja pelaajilta. Eihän tuo sallittavaa ole, mutta tänään sekin täysin ymmärrettävää. Seeprat olivat tänään täysiä nollia tai oikeastaan jopa pakkasen puolella. Jukurit piti kyllä seeproja aivan pelleinä. Mailaa tuli aivan huolella ja pariin otteeseen oikein katselivat että boxi kutsuu, mutta ei. Jukureiden yv-peli on kyllä todella esimerkillistä ja joukkue voittaa Mestiksen runkosarjan jos ei ihmeitä tapahdu.

Toivottavasti Tami ei ollut pressissä, saattaa tulla muuten lisää sanktiota kun herra haukkuu "oikeuden" jakajat. Winchesterin lopun kommentti Vuohtoniemelle: ´This is fucking joke´! jäi elämään tästä ottelusta.
 
Tänään siis unelmapelillä 3 pistettä Turkkusesta Mikkeliin, kelpaa ;)

Asplund on äitynyt viime aikoina todella hyvään liitoon ja tänään se sai jatkoa komein tehoin 2+2. Hyvä Turo! Vahvaa taustatulta tarjosi myös pappa-Pablo tehoin 0+3. Kokeneempi osasto alkaa vertymään kun kevättä kohti mennään.
Ylivoimaa tänään tarjottiin ja se myös toimi, toivottavasti näin myös jatkossa.
Ilmeisesti TUTO jonkun verran alkoi jo turhautumaankin päätöserässä, kun niitä jäähyjä alkoi tulla.

Andyllä ei hirveästi hommia tänään ollut; kokonaista 10 torjuntaa. Hyvin onnistuttiin ilmeisesti puolustamaan TUTO pois maalipaikoista.

Piitulaiselle toivoisin ehdottomasti pidempää lainaa, mutta aika turhaa haaveilua se taitaa olla. Memonen-Asplund-Piitulainen kuulostaisi kyllä ykkösenä aika kovalta.

Sarjassa ero kärjessä kasvoi 8 pisteeseen ja kakkosena oleva Hokki on pelannut pelin enemmän, niin tilanne näyttää aika hyvältä. Huomenna voitto ja ero kasvaa jo yli 10 pisteeseen.

Huomenna siis vastassa Sport ja en näe mitään syytä, miksei voittoputki saisi jatkoa myös huomenna. Homma näyttää kyllä tällä hetkellä erittäin hyvältä.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Tänään siis unelmapelillä 3 pistettä Turkkusesta Mikkeliin, kelpaa ;)

Jep, helvetin kova joukkue näyttää teillä olevan. En ole montaa Jukurien peliä tällä kaudella nähnyt, eli en osaa sanoa voiko tämän illan esityksen määritellä unelmapeliksi, mutta melko jäätävä oli esitys. Suuren osan pelistä näytti siltä, että keltaisia oli jäällä yksi ukko enemmän kuin valkoisia. Ja kuten palstaveli Oadie tuossa aiemmin mainitsi, niin tapahtumiin nähden liian usein näin olikin, mutta sehän ei ole Jukurien vika se.

Kaikkein eniten pisti silmään Jukurien liike. Onko joukkue täynnä erityisen nopeita ukkoja, vai onko kuntopohja poikkeuksellisen kova? Vaiko sekä että? Joku enemmän mikkeliläisten pelejä nähneenä voisi kertoa, että miten asia on. Niin tai näin, niin ei tuohon liikkeeseen pysty kukaan tässä sarjassa vastaamaan. Sama vauhti jos jatkuu, niin Jukureilla on vielä ennen tammikuun loppua 15-20 pinnan kaula kakkoseen, se on varma.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kaikkein eniten pisti silmään Jukurien liike. Onko joukkue täynnä erityisen nopeita ukkoja, vai onko kuntopohja poikkeuksellisen kova? Vaiko sekä että? Joku enemmän mikkeliläisten pelejä nähneenä voisi kertoa, että miten asia on.

Jukureillahan on ollut jo useamman kauden ajan selkeä fokus nopeisiin pelaajiin. Tällä kaudella tuo nopeus on saatu, ainakin vielä tähän asti, myös yhdistettyä onnistuneisiin ratkaisuihin maalintekotilanteissa, tai ainakin niiden tilanteiden luomisessa, mutta sinänsä vauhtia ei välttämättä hirveän paljoa enempää ole verrattuna esim. viime vuoteen.

Tässä vaiheessa runkosarjaa on turha vielä laskea tammikuun piste-eroja, kyllä Jukureilla viime vuonnakin oli vielä vuodenvaihteessa kova liito ja näytti että ainoastaan taivas on rajana.
 

Laha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joensuun Kiekko-Pojat, TPS
Huudellaan tänne kun kysytään. Revanssi-viikonloppu Jukureita vastaan oli lopputulemaltaan surkea näin joensuulaisittain, mutta saman huomion tein. Jukurit vei kaiken tilan ja ajan hirmusella liikkeellä Jokipojilta. En ole Mehtimäellä nähnyt noin hyvää kiekkojoukkuetta aikoihin.

Perjantaina hävittiin niukasti vaikka miun mielestä pelattiin hyvin, lauantaina sitten 9-1 pataan, tästä kyllä näky noin 30-40% miun silmiin (uudestakin hallista sai kaljaa), mutta luvut varmaan kertoo, ettei Jukurit ainakaan huonosti pelanneet, Jokipojat kyllä.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Tässä vaiheessa runkosarjaa on turha vielä laskea tammikuun piste-eroja, kyllä Jukureilla viime vuonnakin oli vielä vuodenvaihteessa kova liito ja näytti että ainoastaan taivas on rajana.

Lauseeni olikin ehdollinen. Eli jos tuo sama liike jatkuu, niin siihen ei yksinkertaisesti pysty kukaan tässä sarjassa vastaamaan. Plain and simple. Se että jatkuuko se, onkin asia erikseen.

Mutta kuten kirjoitit, niin samaa ajattelin itsekin. Eli että tuskin se sattumaa on, että joukkueellinen äijiä painaa noin lujaa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Lauseeni olikin ehdollinen. Eli jos tuo sama liike jatkuu, niin siihen ei yksinkertaisesti pysty kukaan tässä sarjassa vastaamaan. Plain and simple. Se että jatkuuko se, onkin asia erikseen.

Juu kyllähän se ehtolause tällaisiin spekulaatioihin aina kuuluu. Sitä hain lähinnä, että vauhti jatkuu varmasti, suurempi riski, että ajatus jää taas jossain vaiheessa siitä kyydistä. Viime kaudella huomasi tuskallisen selvästi ettei pelejä voiteta vaikka päästäisiin miten nopeasti sinne kulmiin pyörimään...

Huomenna on taas uusi matsi ja varmasti sytyttävä vastus jälleen. Jukureilla tuntuisi ihan otteluiden lopputuloksia tutkimalla olevan nyt vähän sellainen vaihe päällä, että ainoastaan huippumatseihin sytytään täydellä teholla ja ennalta heikompien kanssa nuhjataan sitten nollanollaa tai ollaan muuten pinteessä. Tämän illan tulos on siis selkeä kunnianosoitus TUTOa kohtaan, kuulutten Mestiksen ehdottomaan eliittiin, kun Jukurit saavat voitettua teidät selkein numeroin ;)
 

Gameson

Jäsen
Kaikkein eniten pisti silmään Jukurien liike. Onko joukkue täynnä erityisen nopeita ukkoja, vai onko kuntopohja poikkeuksellisen kova? Vaiko sekä että?
Jukurien liikettä on ollut todella hienoa katsoa läpi alkukauden ja se perustuu juuri noihin edellä mainittuihin asioihin. Pikkarainen on hankkinut Jukureihin nopeita pisteitä tekeviä laitureita, joilla on myös motivaatiota harjoitella itsensä hyvään fyysiseen kuntoon ja niin on tälläkin kaudella nähty että kaveri on tippunut kyydistä liikkeensä vuoksi. Tuntuu, että joukkue syttyy näitä ennakkoon hyviä joukkueita vastaan ja silloin ollaankin nähty aina Jukureilta kauden parasta peliä.
 

Spectre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Luistelevat ja taistelevat
Jukureilla tuntuisi ihan otteluiden lopputuloksia tutkimalla olevan nyt vähän sellainen vaihe päällä, että ainoastaan huippumatseihin sytytään täydellä teholla ja ennalta heikompien kanssa nuhjataan sitten nollanollaa tai ollaan muuten pinteessä. ;)

Jos mietitään edellistä matsia JYP akatemiaa vastaan ja Jukureiden peliesitystä niin kyllä jaloissa kuitenkin taisi painaa ennemminkin sarjatauko kuin se että ettei jaksettu syttyä ennalta ajatellen heikompaa vastustajaa vastaan pelaamaan. Sarjataukojen jälkeen, vaikka voittopeli tulisikin, on peli yleensä vähintäänkin sekavaa ja usein hitaanpuoleistakin.

Vahvaa vastustajaa vastaan joukkue kuin joukkue yleensä(?) syttyy pelaamaan kovalla sykkeellä. TuTo herätti tänään Jukurit esittämään laadukasta peliä tai ainakin yrittämään viimeisen päälle. Kiitos hyvästä pelistä, TuTo! Teillä on hieno joukkue siellä Turuus. Mahtavia yksilösuorituksia tuli nähtyä.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jukurit oli kiistatta parempi tällä kertaa.

Mielestäni TuTo hallitsi jonkun verran tänään avauserää ja sen alkupuolta, mutta Jukurien avausmaalin jälkeen ote siirtyi ja jäi vieraille. JW-ketju ei tänään päässyt oikein lentoon ja hiukan tuntui, että JW:n liike tänään oli vähän Peliitat peliä vaisunpaa (taisi jaloissa painaa). Muuten kyllä voimaa tuntuu riittävän ja kepeämmät Mestis miehet ovat todella köykäistä kamaa JW:lle.

Jukurit oli hyvä. Pelasi koko ajan aika fiksusti puolustuksen kautta, käänsi peliä nopeasti ja liikkui hyvin. Kaksinkamppailuissa ei annettu puolin jos toisin yhtään periksi ja tiukkoja vääntöjä oli paljon. Jukurien pelinopeus oli myös kohdillaan ja ehkä TuToa parempaa. Jalat kävivät molemmilla joukkueilla hyvin, mutta Jukurit oli mielestäni parempi/varmempi syöttöpelissä ja sitä kautta heillä oli parempi pelinopeus. Tamin 60min paine tänään jäi mielestäni alun 10min paineeksi. Taktisesti myös TuTon olisi pitänyt pelata enemmän puolustuksen kautta, koska vastustaja oli näin hyvä. Ryntäily hyökkäyspäähän aiheutti ongelmia puolustukselle.

Pablo Järvisestä olen Jukureille myös kateellinen. Erinomaista työskentelyä jälleen kerran Pablolta. Taisi olla aika monen Jukuri maalin aikana kentällä ja on oiva lisä ylivoimapeliin. TuTolla ei vastaavan pelivarmuuden omaavaa pakkia ole tällä hetkellä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jos mietitään edellistä matsia JYP akatemiaa vastaan ja Jukureiden peliesitystä niin kyllä jaloissa kuitenkin taisi painaa ennemminkin sarjatauko kuin se että ettei jaksettu syttyä ennalta ajatellen heikompaa vastustajaa vastaan pelaamaan. Sarjataukojen jälkeen, vaikka voittopeli tulisikin, on peli yleensä vähintäänkin sekavaa ja usein hitaanpuoleistakin.

Siinä oli ennen sarjataukoa viikko, jolloin kotiotteluissa oli vastassa Peliitat, KiVa kahdesti ja HCK ja otteluista saldona ihan mukavat 9 pistettä, mutta peliesitykset oli kaikkea muuta kuin vahvoja. Etenkin KiVa sai ohjattua Jukurien pelin kulmiin ja heitä vastaan pisteet menivätkin jakoon (molemmilla yksi voitto jatkoilla).
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
En ole montaa Jukurien peliä tällä kaudella nähnyt, eli en osaa sanoa voiko tämän illan esityksen määritellä unelmapeliksi, mutta melko jäätävä oli esitys.

Hyvä peli Jukureilta Turussa, mutta en nyt sanoisi, että kauden parasta. Parempia pelejä on ollut montakin. Positiivisinta ehdottomasti Jukureilla oli Turo Asplundin 2+2. Kaukana ei ollut Turren kypärätemppukaan. Pena Nöyräseltä myös tosi hyvä peli. Tamin teesi 60 minuutin paineesta loisti poissaolollaan, suurin paine taitaa Tamilla olla ottaa se aikalisä. Ihan typerän ajan valitsi ainakin täsää pelissä. Eihän TuTolla ennen tuota aikalisää sen suurempaa hätää ollut, vaikka Jukurit peliä hallitsikin. Enemmän tarpeeseen se olisi ollut kolmannessa erässä, mutta Tami on Tami... TuTon änäri Winchester oli ainakin minulle pettymys. Oli varsin näkymätön lähes koko pelin.

Turkulaiskatsojille peukku, ei heidän kannustamisestaan, vaan hyvästä käytöksestään. Special tänks (Lontoota, kun se on sielläpäin muotia) sille Tuto-fanille, joka kävi hieman ennen loppua lyömässä kättä ja sanomassa, että olitte parempia!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös