Pe 15.1.2016 TPS - JYP

  • 19 650
  • 136
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
No niin, viikkojen odotus on päättymässä. Kaikki ainekset hyvään kiekkopeliin, todellinen kuuden pisteen ottelu, perjantai-ilta, ja ennen kaikkea..Jani Tuppurainen. Harvoin on ketään yksittäinen pelaaja vituttanut niin paljon kuin Tuppurainen. Tepsin parhaan pelaajan telonut Tuppurainen saa varmasti tuta turkulaisen yleisön vihan, mutta miten on, pystyykö Palloseuran pelaajat pitämään hermot kurissa tämän idiootin kanssa. Toisaalta toivoisin että TPS laittaisi aloitukseen jonkun näistä Kojo-Moisio-Virtanen triosta ja joku näistä leipoisi Jania heti..mutta ei. Toivon että Jania hiillostetaan niin yleisön, kuin pelaajien toimesta koko pelin ajan ja Liigan etovin pelaaja kokisi maanpäällisen helvetin.

Mutta onhan peli myös tärkeä kuuden pisteen matsi, josta olisi suotavaa raapia 3 pistettä ja täytyy toivoa ettei Tepsin koko peli mene Tuppuraisen takia sekaisin. Voitolla TPS voisi nousta jopa sarjan viidenneksi, ja nyt olisi oiva paikka katkaista tämä voitto-tappio-voitto-tappio sarja.

Vaikka moni tietää että Tukosen telonut apina saapuu huomenna Turkuun, olisi peliä voinut Palloseuran taholta mainostaa myös jotenkin tällä. Toki se on vaikea toteuttaa hyvän maun rajoissa, mutta eikös siellä ammattilaiset sen takia hommissa ole?

No, toivottavasti perjantai-ilta ja Tuppurainen vetävät ihmisiä HK-areenan lehtereille. Ja toivotaan vielä että Tuppurainen pelaa elämänsä paskimman pelin ja kotijoukkue vie kolme pistettä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsin parhaan pelaajan telonut Tuppurainen saa varmasti tuta turkulaisen yleisön vihan, mutta miten on, pystyykö Palloseuran pelaajat pitämään hermot kurissa tämän idiootin kanssa.

Kuten joskus silloin Tukosen telomisen aikaan turisinkin, niin eivätköhän nuo ammatikseen jääkiekkoa pelaavat osaa käsitellä ja jättää taakseen tällaiset asiat. Toki toivon, että Tuppurainen saa maalin edessä vähän extrahanskaa naamaan ja jokainen häneen kohdistettu taklaus viedään voimalla loppuun asti, mutta ei kiitos muuta. Kuten silloin sanoin, niin jos mennään tunteella, niin haluaisin nähdä huomenna Tuppuraisen verta Turkuhallin jäällä. Vaan kun ei mennä tunteella, niin toivottavasti mitään typeriä ja varsinkaan halpamaisia kostoiskuja ei nähdä. Tapaus kiinnostaa mediaakin sen verran, että kukkahatut ovat värekarvat pystyssä. Joku Moisiomainen päällekarkaus olisi ehkä typerintä mitä voisi tehdä.

Kyllä mua harmittaa ja vituttaakin se Tukosen loukkaantuminen ja toki toivon, että yleisö muistaa Tuppuraista erityisellä lämmöllä. Mutta tosiasia on, että tapahtunutta ei tapahtumattomaksi saa, ei vaikka tekisi mitä, joten ei auta kun kulkea eteenpäin. Paras mahdollinen "kosto" on pelata huomenna niin, että kaikki tarjolla olevat kolme pojoa jäävät Turkuun.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Näköjään TPS-matsit on tästä kaudesta lähtien täynnä jännitystä. Ja väittävät vielä että liigajäillä ei ole tunnetta. Paskanmarjat, vieläkin muistellaan Tukoseen kohdistunutta taklausta 3kk takaa.

Tuppuraisen taklaus on kyllä jakanut kahtia porukkaa, se missä moni meistä näkee sen vahinkona, Aurajoen ja monen muun alueen rannoilla ja kesämökeillä haluttaisiin tuikata Tuppuraisen mailat, peli - ja fanipaidat tuleen, Tuppuraisen talo tuleen ja etenkin itse Tuppurainen tuleen, mieluusti niin että Tuppurainen taklattaisiin yhtä rajusti kuin Tukonen. Tosin epäilen että mitään suurempaa sähinää nähtäisiin kentällä. Korkeintaan jotain pientä hanskailua ja "muista numero #12".

Noh, se siitä. Siirrytääs pelillisiin antiin.
JYP on pelannut viimeisimmät pelit todella hyvin. 15 pelistä huimat 14 on olleet sellaisia että pisteitä on tullut kotiin, lievähköä voittoputkeakin on havaittavissa. Viimeisestä 10 matsista nimittäin 1 on päättynyt tappioon varsinaisella peliajalla, sitten 2 jatkoaika/rankkarivoittoa. Ei mikään surkea saavutus.

Turkulaiset pöllyttivät oikein olan takaa tuossa keskiviikkoehtoona Vaasalaisen kotkafarmarin sulkia, lopputuloksena makea 1-8 - vierasvoitto. Muutenkin tuntuu siltä että Tepsi pystyy haastamaan hyvinkin kärkipään joukkueita.

Tiukkaa vääntöä tulee olemaan. En pitäisi ihmeenä jos jatkoajalle mentäisiin.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näköjään TPS-matsit on tästä kaudesta lähtien täynnä jännitystä. Ja väittävät vielä että liigajäillä ei ole tunnetta. Paskanmarjat, vieläkin muistellaan Tukoseen kohdistunutta taklausta 3kk takaa.

Olen tästäkin tainnut aiemmin kirjoittaa, mutta kannattajat (tai ainakin osa heistä) suhtautuvat peliin ja omaan joukkueeseensa suurella intohimolla, jolloin ei ole mikään ihme, että edelleen muistellaan tuota taklausta. Kyllähän se vituttaa, kun silloinen pistepörssin kärkinimi ja uskallan jopa sanoa, että sarjan sen hetken paras pelaaja ajetaan määrittelemättömän pitkälle saikulle. Kuten aiemmin mainitsinkin, niin pelaajat ammattilaisina osaavat varmasti käsitellä tällaiset asiat ja jättää ne taakseen, kannattajat eivät välttämättä niinkään. Ja tosiaan pitää ottaa huomioon, että loukkaantunut pelaaja ei ollut mikään neloskentän Töppöslöppönen, vaan Liigan sen hetken kuumin pelaaja. Varmasti osaat ajatusleikkiä sen verran, että jos muutama kausi sitten joku olisi vaikka sitten vahingossa ajanut Liigaa dominoineen Perrinin teiltä laitaan sellaisin seurauksin, että uran jatkuminenkaan ei olisi hetkeen mikään itsestäänselvyys, niin ei siitä vitutuksesta niin vain pääse eroon. Ei siltikään, vaikka loukkaantumiseen johtaneen taklauksen suorittaneen pelaajan joukkueen kannattajat virnistelisivät, että "come on, siitä on jo x määrä aikaa, get over it". Voit myös kuvitella paljonko siinä lämmittäisi taklauksen suorittaneen pelaajan muutaman pelin pelikielto.

On ainoastaan luonnollista, että TPS-kannattaja primitiivisellä aivopuoliskollaan haluaisi hirttää tässä tapauksessa Tuppuraisen munista Turkuhallin kattoon, panna sen vaimoa, varastaa sen rahat ja puhkoa sen autosta kumit. Oikeastaan se on jollain lailla hienoakin, että kannattajat näyttävät tunteensa ja pettymyksensä, kunhan se tosiaan ei johda mihinkään typeryyksiin, tai varsinkaan laittomuuksiin.

Meuhkataan me täällä ja katsomossa, se on ihan ok. Pelaajat kuitenkin ammattilaisina varmasti ovat asian käsitelleet ja ymmärtävät, että tapahtunutta ei mikään "kosto" saa tapahtumattomaksi ja vaikka saisikin, niin silti ei pidä ajaa vastustajan kultakypärää numeroista laitaan.

Turkulaiset pöllyttivät oikein olan takaa tuossa keskiviikkoehtoona Vaasalaisen kotkafarmarin sulkia, lopputuloksena makea 1-8 - vierasvoitto.

Sen verran korjaan, että 8-1 kotivoitto.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhä huominen ole JYPin heiniä, melkein toivon että pelaajat ovat yhtä älyvapaita kuin osa turkulaisista, niin saadaan hyvä YV voitto. Itse vain uskon että kovinkaan moni TPS pelaaja jaksaa hirveästi tuolla päätään vaivata ja keskittyy itse peliin. Turun ainoa monsteri Jonnekin vanha Tuppuraisen pelikaveri. Sit sinne jää nää Moisiot sun muut jotka varmasti saa Yonkmanilta huomiota jos sikailee.

No toivotaan kuitenkin tunteita täynnä olevaa matsia!
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No toivotaan kuitenkin tunteita täynnä olevaa matsia!

Ehdottomasti näin, mutta tosiaan ilman niitä sikailuja ja tämä koskee siis ihan molempia joukkueita. Toivon myös, että tämä otteluketju pysyy asiallisena, vaikka olenkin valitettavasti lähes varma siitä, että kun huomenna koneen avaan, ovat pippelinmittaajat jo ratsastaneet paikalle ja väännetään siitä, että kummalla on kovemmat jätkät, kuka on kovin jätkä, kuka hakkaa kenetkin jne.

Mielelläni olen kyllä väärässä.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huomenna paikan päälle ja voittoa odotan. Kokoonpano voi olla aika surkea, jos Nummelin ei ole pelikunnossa. Vainiolan poissaolo ei vaikuta niin paljoa, koska Karvonen on näyttänyt pystyvänsä pelaamaan Liigassa. Tuppurainen tulee saamaan yleisöltä lämpimän vastaanoton. Ylilyöntejä en toivo, mutta kyllä siellä maalin edustalla saa poikkaria antaa surutta. Moisio on oikeastaan ainoa keneltä voi odottaa typeryyksiä vrt Pelicans otteluun.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toivottavasti pe-ilta tuo mukanaan hienon ottelun jossa on oikealla tavalla tunnetta ja kipinää (en tarkoita, enkä toivo ylilyöntejä)
Erittäin harmillista, että Eki ei ole mukana tässä ottelussa, mutta toivottavasti mies olisi pian kunnossa.

JYPin peli on ollut viime peleissä hiukan halutonta, mutta voittoja on otettu myös huonommalla pelillä.
Napsu lisää halua ja joukkueena pelaamista niin avot.

Harvinaista myös, että otteluketju on auki jo edellisenä päivänä, toivottavasti se enteilee hyvää matsia kaikille seuraajille.
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Tiukkaa vääntöä tulee olemaan. En pitäisi ihmeenä jos jatkoajalle mentäisiin.
Tässä tämän päivän ottelu on tiivistettynä. Odotan ottelusta todella tasaista kamppailua, varsinkin kun Tuppurainen vie osan TPS pelaajien huomiota kun miettivät kuitenkin hyvää paikkaa ajella pommeja Tuppuraista kohti. Kaikista hienointa olisi jos Tuppurainen itse tekisi voittomaalin.

Varmaa on kuitenkin se ettei tänään ottelusta tule tunnetta puuttumaan. Varsinkaan kannattajien osalta.
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti joukkueella ei ole lataus mennyt samalla tavalla yli mitä kannattajilla, vaan pääasia, eli kolmeen pisteen pitäminen kotona, on kirkkaana mielessä.

Hienoa kuitenkin saada näin paljon tunnetta otteluun ja pitkään aikaan suurimmalla innolla odottelee tämän illan matsia, varsinkin kun JYP nyt ei ole se sytyttävin vastustaja. Jos jotain hienoa tästä voi kehittyä, niin toivottavasti yleisö yhtyy pitämään kunnon konserttia aina kun Tuppurainen kiekkoon koskee ja sen avulla saadaan tunnelma muutenkin kohotettua kauden parhaaksi, viime otteluissa niin hiljaiseen nakkipataan.

Mitään yksipuolisia noutoja en toivo näkeväni, ne eivät kuulu lajiin, eikä pettymystä Tukosen tilanteesta helpota yhtään jos oma joukkue teloo jonkun toisen pelaajan sairastuvalle. Jos Tuppurainen suostuisi teostaan vastaamaan niin rehti tappelu olisi vielä ok, muuten sitten vain helvetillinen huutomyrsky ja kovia puhtaita taklauksia ja muutenkin vähän enemmän keppiä miehelle, sekä tietenkin kunnon voitto ottelusta, se olisi paras kosto.

Viihdyttävä kiekkoilta varmasti tulossa, toivottavasti nakkipataan saapuu paljon porukkaa ja tunnelma on katossa. Paikalle en pääse mutta Ruudun välityksellä ollaan hengessä mukana.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Harvinaista myös, että otteluketju on auki jo edellisenä päivänä, toivottavasti se enteilee hyvää matsia kaikille seuraajille.

Nimenomaan, tämähän on kuin lähes jo vanhoina hyvinä aikoina!

Liigan toimari K. Rannisto on varmasti mielissään, kun yksi periaatteessa tavallinen runkosarjamatsi aiheuttaa tavallista enemmän tutinaa ja tötinää etenkin kannattajatasolla. Pakko kyllä myöntää, että pitää mennä vuoteen 2010, kun edellisen kerran JYP-kohtaaminen on aiheuttanut extralatausta myös täällä fanipuolella.

Kuten eilen jonnekin kirjoittelin, niin en usko että Selinin Atu lähtee hammurabin laki-strategialla tähän matsiin, koska merkitykselliset sarjapisteet ovat edelleen tärkeintä tässäkin pelissä. Se, että jos yksittäisellä pelaajalla keittää yli, niin se on jo asia erikseen, mutta yhden miehen metsästystä tässä tuskin on luvassa. Ei asiaa kuitenkaan pelaajien tasolla ole varmasti unohdettu eli jos Tuppurainen hakeutuu esim. maalin eteen ronkkimaan, niin luulen että naamahierontaa ja hiilikuitua on tarjolla tavallista hanakammin Mr. Allulle. Tavallaan jos mentaalipuolella pystytään vaikuttamaan Tuppuraisen peliin, niin se on jo paljon koska kyseinen jätkä on vastustajan tärkeimpiä pelaajia mitä tulee tehoihin. Toivottavasti mahdollisimman runsaslukuinen mutka tervehtii Jania aina kun kiekkoon koskee. Teoreettisesti jos nenähommiksi menee, niin moni keskisuomalainen täällä tarjoaa kivitalon kokoista Yonkmania järkkäriksi noihin peijaisiin, mutta on Tepsillä toki heittää molskille monsterimonni ja Moision Perkaaja-Pate ja eiköhän toinenkin painos Moision veljessarjasta ehditä vuokrata vielä tähän peliin ihan vain varmuudeksi, heh?

Se siitä. Pelistä tulossa varmasti vähämaalinen ja sellainen tarkkaileva puolin ja toisin, joka tulee ratkeamaan johonkin karkeaan virheeseen. Ylivoimat tänään ratkaisevassa asemassa, joka myös tarkoittaa, että mv-pelaamisen tulee olla hyvällä tolalla jos tästä voitto halutaan. JYP on ollut viime aikoina kova, joten vastus tulee olemaan aivan muuta kuin kesy kotkalauma keskiviikkona. Tepsillä on lasaretin puolella tärkeitä jätkiä, mutta tänään on joukkueen pitää olla enemmän kuin yhteenlaskettu summa siellä on. Tiettyjen JYP-pelaajien kanssa saa olla tarkkana, mutta ihan voitettavissa tämä peli on, jos sitoutuminen ja kurinalaisuus kestää sen 60 minsaa. Kotipelaamisen itseluottamus alkaa Tepsillä vähitellen nousta ja jos tästä voitto kairataan, niin se on jo suurta edistystä.

Spina toivottavasti pitää loistavalla liikkeellään Jyväskylän puujalkapakkeja pilkkanaan, se aiheuttaa boksia JYP Ht:lle, mikä voi olla pelin ratkaisevakin asioita. Huvittavaa edelleen, että täällä saa lukea lokakuun Tuppuraisen taklausta vahinkona, mutta eipä mennä enempää enää siihen.

1-1 ja TPS korjaa jatkoajalla pari sarjapistettä Harri Tikkasen maalilla.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ehdottomasti näin, mutta tosiaan ilman niitä sikailuja ja tämä koskee siis ihan molempia joukkueita. Toivon myös, että tämä otteluketju pysyy asiallisena, vaikka olenkin valitettavasti lähes varma siitä, että kun huomenna koneen avaan, ovat pippelinmittaajat jo ratsastaneet paikalle ja väännetään siitä, että kummalla on kovemmat jätkät, kuka on kovin jätkä, kuka hakkaa kenetkin jne.

Ketjun avaus olikin jo varsin tasokas, onneksi saavuit paikalle korjaamaan tilannetta toisessa viestissä. Harvinaista herkkua kuitenkin että on otteluketju pystyssä (JYP:n matsiin) jo edellisenä päivänä. Iltaa odotellessa!

Mutta kuten jo edellä todettu, niin kerrankin on sellainen runkosarjapeli jota odottaa. Sarjataulukossakin taisi olla eroa vain kuusi pistettä, ja kun runkosarjaa on jo 2/3 niin tärkeistä pisteistä kamppaillaan pääsystä suoraan pudotuspelipaikkaan. JYP on tällä hetkellä sarjataulukon 3. ja TPS 8. joten todella tasainen noiden sijoitusten välinen kasti on.

Toivottavasti homma ei lässähdä ja toivottavasti nimenomaan mitään noutoja tai muita aivopieruja ei nähdä kummankaan toimesta. Toki ei hirveästi yllättäisi jos ruma-Moisiolta nähdään joku aivopieru, pääseehän siinä suihkuun jossa ei tarvii ainakaan Yonkmanin nyrkkejä pelätä (joo, onhan myös TPS:llä Jonne).

TPS:llä ilmeisesti paljon loukkaantumisia, pahimpina menetyksinä tottakai Perrin ja Tukonen mutta otteluennakon perusteella etenkin sentteriosasto on todella kapea. JYP:llä puolestaan loukkaantumistilanne on helpottanut huomattavasti ja peli kulkenut pidemmän aikaa mainiosti, joskin vuodenvaihteen jälkeiset ottelut ovat jättäneet pelillisesti paljon parannettavaa vaikka voittoja onkin tullut. Muutaman viime kauden otannalla on jäänyt sellainen fiilis että joukkueiden välisissä otteluissa molemmat ovat pystyneet aika tasaisesti napsimaan voittoja, ja tänäänkin peli voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. TPS:n poissaolot ja JYP:n kovan vireen huomioiden pieni edge asettuu vieraiden puolelle.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Kylläpä tuntuu Tuppurainen edelleen herättävän paljon tunteita Aurajoen rannoilla. Osin toki ymmärtää kun silloinen kultakuuppa kyseessä, mutta täytyy myöntää että osin ei. Lopputulos oli toki mahdollisimman ikävä, mutta on sitä tälläkin kaudella nähty monta huomattavasti törkeämpää tekoa. Ja Tuppuraisen tarkoitushan oli vain vähän napauttaa, ja anteeksikin on pyydetty, että eiköhän asia pitäisi olla käsitelty.

Mutta eiköhän tästä silti saada lisätunnetta peliin, mikä on ihan mahtavaa. JYP on ollut tuloksellisesti mahtavassa liidossa viime aikoina, mutta pelillisesti ei ihan niin paljoa. Sekä Ilves että Ässät olisivat ansainneet ainakin pisteen, mutta epäreiluahan kiekkoilu on. Nyt vastaan tulee kuitenkin (todennäköisesti) äkäinen vastustaja, eli enemmän hereillä pitäisi olla. Omat katseet suunnistuu siis kolmikon Salmio-Hotakainen-Nenonen suuntaan. Osaavat pisteitäkin tehdä, mutta ennen kaikkea asenne ja työmoraali on niin kohdillaan kun voi olla. Jos myös Kalteva-Kemiläinen jatkaa samalla linjalla, eiköhän tästä peli saada.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tuppuraisen teko seurauksineen oli sitä luokkaa että asiasta pitääkin vastata kahteen otteeseen. Itse teosta kurinpidolle ja seurauksesta TPS:lle. Odotan vastustajan faneilta kunnon grilliä ja pelaajilta jatkuvaa kovuutta kun #12 on askissa. Turkulaisten tuskan ja valituksen ymmärrän siis vielä tässä kohdin, mutta matsin jälkeen case is closed. On ollut mahdollisuus kuitata ja se on joko käytetty tai ei. Sitten voi syyttää vain omiaan jos Tukosen puolesta ei kuitattu.

JYPin hiekkalaatikon porukalta toivon asettumista TPS-fanien asemaan tai muistojen palauttelua Vatasen loukkaantumisiin 2011&2012 keväällä.

Itse pelistä toivon todella kuumaa ja fyysistä. Kevättä ajatellen ei tee pahaa kokemus sellaisestakaan.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Mielenkiintoinen matsi tosiaan. Tilanne on kuitenkin se että TPS todella tarvitsee ne 3 pistettä, se pitäisi olla pelin prioriteetti numero 1. Mitään Pelicans pelin tapaisi yksipuolisia noutoja en nyt toivo jolla hommataan vitonen ja kustaan omiin muroihin, tärkeintä on voitto, ei Tuppuraisen pää jonkun mailan nokassa tehty kunniakierros jäällä. Mikäli joku haluaa rehdisti suorittaa haaston ja Tuppurainen siihen haluaa vastata niin olkaa hyvä, mutta ei mitään idiotismia.

Itse ottelu on varmasti haastava, viime pelin jälkeen on taas muutama mies tippunut, joten kova on iltapuhde.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Kylläpä tuntuu Tuppurainen edelleen herättävän paljon tunteita Aurajoen rannoilla. Osin toki ymmärtää kun silloinen kultakuuppa kyseessä, mutta täytyy myöntää että osin ei. Lopputulos oli toki mahdollisimman ikävä, mutta on sitä tälläkin kaudella nähty monta huomattavasti törkeämpää tekoa. Ja Tuppuraisen tarkoitushan oli vain vähän napauttaa, ja anteeksikin on pyydetty, että eiköhän asia pitäisi olla käsitelty.
Vai vain vähän napauttaa. Ja ajatteli tehdä sen ajamalla suoraan selkään tilanteessa jossa oli kerrankin aikaa miettiä mitä tehdä. Ei siis mikään sellainen nopean tilanteen väärä ratkaisu, eikä Tukonen tehnyt mitään viime hetken käännöksiä.
Mutta jos ihan anteeksikin on pyydetty, niin ei siinä sitten varmaan mitään enää ole. Kyllähän sen nyt jo pitäisi riittää. Varmasti oli paha mielikin vielä.

Kaikkea muuta kuin loppuunkäsitelty on, eikä Tukonenkaan ole Tuppuraista kentällä kohdannut vielä. Mikäköhän sen on estänyt?

Itse pelissäkin on pisteiden valossa tärkeät pisteet jaossa, harmillisesti kotijoukkueella rosteri pahasti vajaa.
 
Viimeksi muokattu:

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Vai vain vähän napauttaa. Ja ajatteli tehdä sen ajamalla suoraan selkään tilanteessa jossa oli kerrankin aikaa miettiä mitä tehdä. Ei siis mikään sellainen nopean tilanteen väärä ratkaisu, eikä Tukonen tehnyt mitään viime hetken käännöksiä.
Mutta jos ihan anteeksikin on pyydetty, niin ei siinä sitten varmaan mitään enää ole. Kyllähän sen nyt jo pitäisi riittää. Varmasti oli paha mielikin vielä.
Jos et sarkasmia huomannut, niin eräs turkulainen maalivahti taisi tekoaan (joka omasta perspektiivistä oli kertaluokkaa törkeämpi) selittää kutakuinkin noin. Mutta tämä tästä.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Eihän nämä alkuasetelmat oikein kotijoukkuetta palvele. Sentteriosasto on täysin rampa, Jyp hyvässä liidossa ja tämä fanipuolella haettu vastakkainasettelu on henkisen puolen kannalta riski etenkin kotijoukkueelle. Toisaalta uskon, että ammattimiehet ovat ammattimiehiä, ja loppujen (Moisio) kanssa Selin on käynyt ennen ottelua tarvittavat keskustelut, jolloin ylilyönneiltä kotijoukkueen osalta vältytään.

Ennen kaikkea toivon, että yleisöä löytää tänään hyvin paikalle ja kotijoukkue esiintyy kaukalossa siten, että tästä porukasta valtaosa haluaa tulla hallille uudestaankin. Matsi on tietysti kiekkoharrastajien keskuudessa erilainen kuin rivirunkosarjaottelu, mutta en ole ihan varma herättääkö tämä vastakkainasettelu satunnaisfaneissa kummempia tunteita? Toivottavasti.

Eteenpäin Tuppuraisen tapauksesta on totta kai menty, mutta unohtaa ei tarvitse. Toivottavasti miestä otetaan tänään kovaa, mutta ei omaa joukkuetta jäähyjen tai säntäilyn aiheuttamien sijoittumisvirheiden myötä vahingoittaen.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ketjun avaus olikin jo varsin tasokas, onneksi saavuit paikalle korjaamaan tilannetta toisessa viestissä.

Pyytäisin kertomaan tarkemmin, että mikä tuossa kritisoimassasi viestissä ei ollut tasokasta, mutta tuskinpa sillä on mitään väliä, koska luultavasti olisin kuitenkin eri mieltä. Eli näillä mennään.

Sarjataulukossakin taisi olla eroa vain kuusi pistettä, ja kun runkosarjaa on jo 2/3 niin tärkeistä pisteistä kamppaillaan pääsystä suoraan pudotuspelipaikkaan. JYP on tällä hetkellä sarjataulukon 3. ja TPS 8. joten todella tasainen noiden sijoitusten välinen kasti on.

Kyllä joo, JYP sijalla kolme 68 pisteellä, TPS sijalla kahdeksan 63 pisteellä. Kuten kirjoititkin, niin tuo noiden sijoitusten välinen porukka on todella tiiviissä ryppäässä pisteiden puolesta. Toki siellä on Tappara sijalla neljä 67 pisteellä kaksi peliä muita vähemmän pelanneena, mutta kuitenkin. Hienoa, että marginaalit ovat pienet ja että "keskikasti" on noin pienillä piste-eroilla. Se, että vielä tässä vaiheesssa kautta ollaan mukana suoran pudotuspelipaikan tavoittelussa on näin TPS-kannattajalle erityisen hienoa, niin monta vuotta tässä jo ehdittiin pettymään ja vittuuntumaan, kun pelit olivat jo joulukuussa käytännössä ohi.

Toivottavasti homma ei lässähdä ja toivottavasti nimenomaan mitään noutoja tai muita aivopieruja ei nähdä kummankaan toimesta. Toki ei hirveästi yllättäisi jos ruma-Moisiolta nähdään joku aivopieru...

Luultavasti Moisio sai siitä Bloodin päälle karkaamisestaan Atulta sen verran noottia, että korvissa soi vieläkin, joten ainakaan mitään sen luokan aivopierua en odota. Jossain kiekontavoittelu- tai taklaustilanteessa Moision harkintakyky sitten pettää jos pettää, toivottavasti ei kuitenkaan. Ja kuten tuonne aiemmin jo kirjoitinkin, niin sen case Tukosen jälkeen tämä kohtaaminen kiinnostaa aivan varmasti mediassa sen verran, että mahdollisiin pelikieltoihin napsahtaisi aivan varmasti epävirallinen julkisuuslisä, ainakin mitä sikailuihin tulee. Tämä varmasti tiedostetaan molempien joukkueiden kopissa, tai ainakin toivottavasti tiedostetaan.

Homman lässähtämisestä sen verran, että tämän kauden vuoristoratateemalla jos jatketaan, niin JYP hakee Turusta helpot pisteet jollain 0-4 voittolukemilla. TPS:n ylivoima oli Sportia vastaan murhaavaa, vaikka siitä alkukauden ykkösylivoimasta sattuneesta syystä pari komponenttia puuttuukin, vaikka rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että Sportin alivoima oli melkoisen ala-arvoista. JYPin alivoimapelaamisesta en tiedä, enkä tilastoja jaksa tarkistaa, mutta boksista kannattanee pysyä poissa. Tämä itsestäänselvä ohje käy molemmille joukkueille kantavaksi teemaksi.

Mutta joo, toivottavasti nähdään tunteikas, siisti ja tasainen ottelu, jonka kotijoukkue jollain ihmeen ilveellä onnistuisi kolmen pisteen arvoisesti voittamaan. Eiköhän se ihan siistinä pysy, tai ainakaan en usko, että Tukosen loukkaantuminen on jättänyt yhdellekään TPS:n kokoonpanossa olevalle pelaajalle mitään hampaankoloon. Kuten jo useasti aiemmin todettu, niin nämä kaverit pelaavat ammatikseen, joten pelissä tapahtuneiden asioiden käsittely käy varmasti Tauno Tasalakkikannattajaa helpommin.

*e* Niin, toisin kuin eilen ennustin, ei täällä käydäkään pippelimiekkailua siitä kenellä on kovimmat karjut rosterissa ja kuka hakkaa kenetkin. Myönnän siis täten olleeni väärässä ja pahoittelen ennakkoluulojani.

Turkulaisten tuskan ja valituksen ymmärrän siis vielä tässä kohdin, mutta matsin jälkeen case is closed. On ollut mahdollisuus kuitata ja se on joko käytetty tai ei. Sitten voi syyttää vain omiaan jos Tukosen puolesta ei kuitattu.

JYPin hiekkalaatikon porukalta toivon asettumista TPS-fanien asemaan tai muistojen palauttelua Vatasen loukkaantumisiin 2011&2012 keväällä.

Sen verran lisäisin, että case on minunkin mielestä tuossa kohtaa closed, mutta jos ja kun Tukonen joskus itse vielä Tuppuraista vastaan pelaa, niin hänelle toki tulee suoda mahdollisuus ottaa Allun kanssa erää. Tätähän ei kyllä tule tapahtumaan, mutta mahdollisuus siihen tulee suoda. Muuten allekirjoitan viestisi sataprosenttisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Moni JYP-fani tuntuu vähättelevän tätä tuppurais-tapausta sillä, että tapauksesta on jo ikuisuus aikaa. Tämä on totta, mutta kuten ehkä olettekin huomanneet, niin Tukonen ei edelleenkään ole pelikuntoinen. Jos Tukonen olisi selvinnyt tilanteesta muutaman pelin huililla, niin uskoisin, ettei täällä juuri kenelläkään olisi tarvetta vaatia Tuppuraiselle erityistä huomiota. Tilanne nyt kuitenkin on se, että Tukonen on edelleen poissa kuvioista ja tämä Jyväskylän "herrasmies" siellä kaukalossa viilettää.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tämä Moision dissaaminen on kyllä hauskaa, koira ei tunnu pääsevän karvoistaan. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä, että Moisio on pelannut todella hyvän kauden, ilman typeriä taklauksia. Tämä Pelicans pelin hölmöily on ollut kauden ainut, en tiedä miten Selin siihen suhtautui mutta pelannut ei Pate ainakaan vähään aikaan sen jälkeen.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nimenomaan, tämähän on kuin lähes jo vanhoina hyvinä aikoina!

Liigan toimari K. Rannisto on varmasti mielissään, kun yksi periaatteessa tavallinen runkosarjamatsi aiheuttaa tavallista enemmän tutinaa ja tötinää etenkin kannattajatasolla. Pakko kyllä myöntää, että pitää mennä vuoteen 2010, kun edellisen kerran JYP-kohtaaminen on aiheuttanut extralatausta myös täällä fanipuolella.

Kuten eilen jonnekin kirjoittelin, niin en usko että Selinin Atu lähtee hammurabin laki-strategialla tähän matsiin, koska merkitykselliset sarjapisteet ovat edelleen tärkeintä tässäkin pelissä. Se, että jos yksittäisellä pelaajalla keittää yli, niin se on jo asia erikseen, mutta yhden miehen metsästystä tässä tuskin on luvassa. Ei asiaa kuitenkaan pelaajien tasolla ole varmasti unohdettu eli jos Tuppurainen hakeutuu esim. maalin eteen ronkkimaan, niin luulen että naamahierontaa ja hiilikuitua on tarjolla tavallista hanakammin Mr. Allulle. Tavallaan jos mentaalipuolella pystytään vaikuttamaan Tuppuraisen peliin, niin se on jo paljon koska kyseinen jätkä on vastustajan tärkeimpiä pelaajia mitä tulee tehoihin. Toivottavasti mahdollisimman runsaslukuinen mutka tervehtii Jania aina kun kiekkoon koskee. Teoreettisesti jos nenähommiksi menee, niin moni keskisuomalainen täällä tarjoaa kivitalon kokoista Yonkmania järkkäriksi noihin peijaisiin, mutta on Tepsillä toki heittää molskille monsterimonni ja Moision Perkaaja-Pate ja eiköhän toinenkin painos Moision veljessarjasta ehditä vuokrata vielä tähän peliin ihan vain varmuudeksi, heh?

En usko, että TPS lähtisi mihinkään kostoihin, en alkuunkaan. Mutta toivottavasti tulee muutoin fyysinen ja tunnepitoinen peli, ilman ylilyöntejä. Ei minulla ole mitään rehtejä myllyjä vastaan, päinvastoin.

Myllyn voisi JYPistä ottaa ihan hyvin myös Boyce, en nyt jaksa tarkistaa, mutta muistelen Boycen vyöllä olevan reilut 60 mylläystä.

Onko yleisöä tulossa hyvin paikalla? Tuo on kuitenkin fiiliksen kannalta hyvin olennainen asia myös.
 

nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen verran lisäisin, että case on minunkin mielestä tuossa kohtaa closed, mutta jos ja kun Tukonen joskus itse vielä Tuppuraista vastaan pelaa, niin hänelle toki tulee suoda mahdollisuus ottaa Allun kanssa erää. Tätähän ei kyllä tule tapahtumaan, mutta mahdollisuus siihen tulee suoda. Muuten allekirjoitan viestisi sataprosenttisesti.


Kyllähän Tuppurainen "vastasi puhelimeen" kun Lasse Kukkonen halusi kuitata viime keväisen taklauksen Oulun pelissä. Pienet väännöt ja kättelyt päälle, homma selvä ja etiä päin..
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllähän Tuppurainen "vastasi puhelimeen" kun Lasse Kukkonen halusi kuitata viime keväisen taklauksen Oulun pelissä. Pienet väännöt ja kättelyt päälle, homma selvä ja etiä päin..

Lähinnä viittasin siihen, että Tukonen ei vaikuta ollenkaan sellaiselta pelaajalta, joka tuollaiseen lähtisi. Toki ainahan kaikki on mahdollista, ei siinä mitään.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pyytäisin kertomaan tarkemmin, että mikä tuossa kritisoimassasi viestissä ei ollut tasokasta, mutta tuskinpa sillä on mitään väliä, koska luultavasti olisin kuitenkin eri mieltä. Eli näillä mennään.

JYPin alivoimapelaamisesta en tiedä, enkä tilastoja jaksa tarkistaa, mutta boksista kannattanee pysyä poissa. Tämä itsestäänselvä ohje käy molemmille joukkueille kantavaksi teemaksi.

Mennään näillä, tuota eipäsjuupas-väittelyä ja asian vierestä jauhamista kun näkee palstalla enemmän kuin tarpeeksi.

Erikoistilanteet on toki aina isossa roolissa, mutta tuossa on hyvä pointti jo ihan tilastojenkin takaa. JYPillä on "epä-Jyppimäisesti" yksi Liigan heikoimmista alivoimista (juuri ja juuri yli 80%). Tuohon lisäksi Turun lentokenttä (vaikkei se enää niin lentokenttä olekaan), niin boksista toivottavasti osaa vierailijat pysyä pois. Vastaavasti ylivoima on molemmilla tilastojen mukaan toiminut hyvin (TPS 2. ja JYP 4.). JYPillä ylivoima on, yleisen peliesityksen ohella, hieman takkuillut tämän vuoden puolella, joskin edellisessä ottelussa molemmat maalit napautettiin ylivoimalla.

Kokoonpanot lienee n. 10min päästä esillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös