Pe 15.1.2010 K-Vantaa – RoKi

  • 2 141
  • 11

ahal

Jäsen
Pohjoisen miehet saapuvat eteläisen valmentajansa kotikonnuille, ja illalla on määrä kiekkoilla Valtti-areenalla, joten avataan aiheelle oma ketjunsa.

RoKi oli viimeksi kylässä 30.10, ja sen jälkeen on tapahtunut yhtä ja toista molemmissa leireissä. Tuolloin isännät voittivat lopulta selvästi 5-2, vaikka vieraat olivat maalin päässä vielä 54. minuutilla. Tuloksen suhteen avainasemassa olivat jäähyt ja niiden aikana tehdyt maalit. Kotijoukkueelle kaikki kaikessa olivat Hifki-lainat ja kanukki G. Nistas. "Yrjön" poissaolo viime peleistä on näkynyt lohipaitojen tehottomuutena, ja muutenkin joukkueen ilme on ollut hieman aneeminen. Alkukauden raikkaus on hyytynyt pakkasiin.

Kokenut kettu Surenkin tietää varmasti taustat ja osaa virittää vieraat iskemään isäntien heikkouksiin (sentteripula, pakisto, 2. erä). Jos Kivan viisikkopeli yskii ja puolustus on yhtä ulalla kuin Kouvolassa, hommat jäävät liikaa veskarin harteille. Molemmat nykykassarit ovat toki kannatelleet joukkuetta yksinkin, mutta maaleja ne eivät tee. Mitä pitemmälle rovaniemeläiset pistävät kampoihin, sitä vahvemmilla ne ovat. Kolmannen erän kirous saattaa tänään murtua. Rohkeimmat pelaavat vetoja jopa RoKin ylikertoimen vuoksi.

Edit. Kokoonpanojen mukaan täysillä kentillä mennään. Lappilaisten rosterista en paljoa osaa sanoa, mutta huomio kiinnittyy Koiviston lisäksi mm. Kiviojaan ja Kolhoseen aiempien taustojensa vuoksi. Ahola kouluttaa Capo Grünnia nyt 4-ketjussa, josko se maalijyvä ja into löytyisi. Pättiniemi palaa kokoonpanoon, mutta aika sekalainen vitja Laaksosen ympärille on koottu. Pakkiparit ok.
 
Viimeksi muokattu:

Teukka Teräs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät Rangers
Roki julkaissut illan taistoon kokoonpanon josta kuitenkin puuttuu Koiviston nimi kakkoskentästä. Olisiko Puolan päässä ongelmia saada pelilupaa kuntoon?Toivottavasti saadaan mies kentälle!
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Puolan päässä on ongelmia Koiviston peliluvan kanssa. Ans kattoo miten käy, kun kukaan ei ole paikan päällä maksamassa voitelurahaa. Slaavibyrokratia toimii edelleen hitaasti eikä varmasti.

Veikaan vähämaalista ottelua, mikäli pysytään poissa boxista. RoKilla ei ole varaa hävitä, mutta minkäs teet jos suksi ei luista. Kauden avauksessa KiVaa vietiin kuin litran mittaa, vaikka 100% viimeistelyllä ottelun voittivatkin. Taisi sitten olla RoKin kauden paras peli heti avauksessa. Senkin jälkeen ollaan pelattu välillä kohtuudella, mutta vieraskiertueet ovat olleet täysin tekemätön paikka. Toivottavasti pojat olisivat oppineet kääntämään tiukan pelin edukseen. Kyllä tässä mahdollisuuksia on, mutta kotijoukkue on ehdoton ennakkosuosikki.
 

waitsneik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Yläsarjasta alasarjaan
Kauden avauksessa KiVaa vietiin kuin litran mittaa, vaikka 100% viimeistelyllä ottelun voittivatkin.

eheheh, litran mitta vain pystyi estämään Rokin pääsyä maalille riittävästi, se on ihan se ja sama pyöritellä kulmissa, jos Rokilla ei ole pelaajia/jaa, joka tuo sen kiekon kulmasta pelattavaksi, niin että saadaan kiekkoa lauottua maalille asti, siis joka tarkoittaa ei jalkoihin. Eipä se etteikö Roki pelannut erittäin hyvin tuossa pelissä viimeisessä erässä. Rokia on hieman vaivannut sama, mistä joukketta moittiin viimekaudella suomi-sarjassa. Olisiko tähän kiekon maalipaikkoihin kuskaamiseen Koivistosta apua. Toivottavasti faxi ehtii vielä laulaa.
No anyway, Rokia lähden kuitenkin kannustamaan ja seuraamaan Vantaan peliä tällä kertaa vain mielenkiinnolla.
 

Trifolium

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, Tappara.
Tulipahan nähtyä.

Ensimmäinen erä oli täyttä lohen hallintaa vaikka Roki tekikin avausmaalin käytännössä ensimmäisestä tilanteestaan. Kiva oli kuitenkin koko erän vahva ja kavensi nopeasti ja meni samalla heittämällä ohikin, näytti RoKi jäävän täysin jalkoihin.

Toinen erä oli rokin etsikkoaikaa ja kiva oli ajoittain suurissa vaikeuksissa, surenkin oli vissiin pikkuisen herätellyt joukkuetta kopissa. Kolmas erä pelailua siihen asti kunnes Pinomaa pillipiiparoi kavennuksen Rokille. Ensin kaveri vihelsi pelin poikki ja hyväksyy sitten vihellyksen jälkeen sorkitun maalin. Suomalainen urputti asiasta dumarille vielä ottelun jälkeenkin.

5-4 kavennuksen jälkeen alkoi jo tosissaan jännittämään, mutta tulihan se voitto sieltä kuitenkin vantaalle.
 

ahal

Jäsen
TuTo teki komean nousun ja RoKi pisti lohen lopussa vielä tiukoille. Yllättävän siisti peli ollut Tikkurilassa, kotijoukkueella vain yksi kakkonen ja RoKi:lla neljä kakkosta. Odotin, että kun Surenkin tulee ensimmäistä kertaa Valtti Areenaan sitten keväisten 2007 potkujen, niin äijä pistää omansa lyömään kaikkea mikä kaukalossa liikkuu. No keskittyivät pelaamiseen ja hyvä niin.

Lohipaidoilla muuten varmaan kauden tasaisin ottelu mitä tulee peluuttamiseen pakkien osalta. Ykköspari Ruohola-Clarke "vain" reilut 22 minuuttia mieheen ja kuudella pakilla on lohi saanut pelata koko ottelun. Grunn yhdeksän vaihtoa, viisi minuuttia peliaikaa ja 1+0. Jokohan koirankopin luukku alkaa pikku hiljaa aukenemaan...
Lainaan o-seurannasta Hotin tekstiä, kun oli tämä omakin ketju pystyssä matsia varten. Tiukille tosiaan meni kaikissa kolmessa matsissa, vaikka alku lupaili muuta. Mutta sekin todistaa hyvästä ja tasaisesta sarjasta. Samoin RoKin nousu kolmannessa Valtilla.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Vieraat tulivat hyvällä jalalla joka erän alkuun ja isännät olivat vaikeuksissa. Lohen diesel kiihdytti vähän hitaammin mutta tuloksellisemmin. Komeita maaleja nähtiin: mm. molemmat Lindforsit ja Perkkiö, pari meni putkien kautta läheltä ylös. Talajan huitaisu oli tahtosellainen ja Capolta napautus tolpan juuresta Pättiniemen oivasta tarjoilusta. Vieraiden maalit tehtiin kaikki vastapäätyyn, joten tarkemmin en osaa kuvata. Vaikuttivat "tahtomaaleilta".

Lohelta pari erää kelpo peliä, eikä hätää pitänyt olla. Mutta tulihan se loppuun, kun vähän annettiin siimaa. 5-2-osuman saa ottaa Clarke piikkiinsä, kun meni purkamisen sijasta rauhoittamaan peliä maalinsa taakse menettäen kiekon samalla, mistä aukesi Vimparille paikka. Lopussa hätä näkyi mm. Lindforsin otteissa, kun yritti tyhjiin heittää, vaikka syöttöpaikkakin olisi ollut. Päinhän se meni. Kolmas erä oli kaikkinensa ottelun sekavin, mutta sitkeästi RoKi jaksoi yrittää, eikä tasoituskaan hirveän kaukana ollut.

Lohen onnistujia olivat Lindforsin ohella mm. Talaja, Perkkiö ja Clarke. Viime mainitun kiekkovarmuus oli taas omaa luokkaansa, ero on kuin yöllä ja päivällä jos esim. Purolinnaan vertaa, JP:n avaukset olivat ihan luokattomia. Mitähän tuumi Capo, kun kaksi erää vain nojasi vaihtoaition laitaan ja hiki kuivui kokonaan? Ketju pelasi ekassa ihan ok-pelin (+ maali), mutta koirankoppi kutsui. Toivottavasti neuvottelevat asiat halki, ettei Capo karkaa muille maille.

RoKista jäivät mieleen mm. Inkeröinen tehoillaan, Kivioja yrityksellään ja pommeillaan, samoin Kolhonen alussa. Myös "juristi" Vimpari oli pirteällä päällä. Peltosuo saa nähtävästi pelata niin paljon kuin jaksaa. Kokonaisuutena positiivinen ja yritteliäs porukka, joka varmasti säilyttää paikkansa, vaikka karsintaan joutuisikin. Pari snaiperia joukkoon, niin jälki on tuhoisaa.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kuulin, että ainakin pari lohen maalia olisi mennyt ihan yläpesään jopa riman kautta. Mahtoiko pitää paikkansa? Meinaan, että tässä laukausten kovassa laadussa voi olla yksi ero kärjen ja häntäpään välillä. Pelissä RoKi kai muuten pysyy mukana, mutta ratkaisupaikoissa vedot eivät ole ihan yhtä hyviä. Kuulemma lähes jokainen lohen veto suuntautui aina johonkin nurkkaan vaarallisesti. RoKilla taas ei läheskään näin tarkasti.

Sinällään hassua, että melkein joka pelin jälkeen RoKi kerää vastustajan leiristä sympatiaa tyyliin "kylläpä oli kova vastus, pysytte varmasti sarjassa". Sympatiaa siis ainakin saadaan, vaikka ei pisteitä, joita toki mieluummin ottaisimme.
 

ahal

Jäsen
Kuulin, että ainakin pari lohen maalia olisi mennyt ihan yläpesään jopa riman kautta. Mahtoiko pitää paikkansa? Meinaan, että tässä laukausten kovassa laadussa voi olla yksi ero kärjen ja häntäpään välillä. Pelissä RoKi kai muuten pysyy mukana, mutta ratkaisupaikoissa vedot eivät ole ihan yhtä hyviä. Kuulemma lähes jokainen lohen veto suuntautui aina johonkin nurkkaan vaarallisesti. RoKilla taas ei läheskään näin tarkasti.

Sinällään hassua, että melkein joka pelin jälkeen RoKi kerää vastustajan leiristä sympatiaa tyyliin "kylläpä oli kova vastus, pysytte varmasti sarjassa". Sympatiaa siis ainakin saadaan, vaikka ei pisteitä, joita toki mieluummin ottaisimme.
Kyllä se piti. Perkkiö nosti muutamasta metristä vasempaan yläkulmaan ja Lindfors samalta etäisyydeltä yläputken kautta sisään. Mutta tavallista se ei ole lohipaidoillekaan, silloin tällöin niitä nähdään. Enemmän sellaisia Talajan osin polviasennosta tekemiä huitaisuja, jotka pyörivinä yllättävät veskarin.

Esim. RoKin 2. maali (Vimpari) oli myös hyvä: "puolikorkea" rannari luukulle, jonka VV ohjasi mailalla alas Santasen voimatta tehdä mitään. Ainakin toisessa erässä RoKi miehitti hyvin myös sota-aluetta ja välillä parhaassa sektorissa oli vain keltapaitoja. Sikäli laukausten laatuun voi kiinnittää huomiota, että ne lähtisivät hieman nopeammin - savolainen naatiskelu vähemmälle. Monesti kyllä tuli isäntien maalille härdelliä siitäkin, että kiekko vaan lirutettiin sinne.

Ei RoKinkaan pelistä voi olla pitämättä, kun siinä on kaikki kunnon lätkämatsin elementit mukana. Menestyminen on sitten pienestä kiinni, mm. kokemuksesta ja resursseista. Pienten ja sympaattisten seurojen vitsaus.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Laitetaanpas paksut ja siniset lasit päähän. Ei onnistu, sillä edelleenkin näyttää siltä, että Vantaa oli vähintäänkin astetta parempi joukkue kuin Roki ja ansaitsi kolme pistettään täysin epäilemättä!

Roki pelasi mielestäni eilen yhden huonoimmista peleistään, mitä olen itse tällä kaudella nähnyt heidän suorittavan.

- Merkkauspeli oli aivan hukassa! (Kannattaako noita ketjuja säätä aina?!)
- Liike oli jäänyt bussimatkalle. (Todella nihkeää menoa..)
- Syötöt olivat jälleen luokattoman paskoja! (Kovuus ja tarkkuus puuttuvat..)
- Taklaukset puuttuivat muutama tilannetta lukuunottamatta.
- Pakkien käyttö hyökkäysalueella aivan olematonta!
- Valmentajan epävarmuus aikalisän ottamisessa..
- Rohkeus ja vedot: ei uskallettu mennä ja vetää vaan laitetiin kiekkoa päätyyn tai ajaudutaan kulmiin, missä hävitään lähes aina kaksinkamppailut. (Väsy?)

Rokin onnistujia olivat ainakin jollakin tapaa Vimpari, Peltosuo ja Löfman, sekä Inkeröinen. Puolustus teki taas parhaansa, mutta helikopterilla ei voi taistella hävittäjiä vastaan. Positiivisena huomiona voisi mainita sen, että nyt Roki meni viimeisessä erässä rohkeasti vastustajan maalin eteen, josta tekikin näin muutaman taistelumaalin.

Seurasin Koivistoa silmä tarkkana jo lämmittelyjen aikana. Mies ei vakuuttanut minua koko pelin aikana mitenkään. Ilmeisesti mestisvauhti ja pitkä bussimatka olivat pehmittäneet miestä pahemman kerran. Taklaukset olivat pehmoisia ja tilanteisiin tuli usein liian kiire. Miehen kovaa vetoa ei päästy vielä tänään toteamaan. Rutkasti pitää parantaa, jotta osoittautuu kannattavaksi hankinnaksi.

Puolustustuksesta pitää taas mesota, sillä etenkin tänään oli huomatavissa se tosiasia, että tuolla pakistolla ansaitaan tämä jumbosija. Hyökkäys kyllä riittää, mutta miksi se on niin perhan vaikea laittaa se nopea ja hyvä syöttö omassa päässä laiturin lapaan. Nytkin sai ihastella kaiken aikaa kaiken maailman lörppöjä, rupelleja ja roikkuja, joihin Vantaa ehti ajaa kiinni!!! Toinen murheenkryyni on hyökkäyspään pelaaminen. Kukaan hyökkääjistä ei luota puolustajiin, koska kiekkoa ei uskalleta laittaa viivaan, josta oli nytkin monta paikkaa laukoa kiekkoa maalia kohti. Vantaan pakit sen sijaan siirtelivät näyttävästi viivassa pakki-pakki -syöttöjä, kuten tällä tasolla pitääkin. Taidoissa tuskin on suurta eroa, mutta pääkopassa kylläkin... KAKSI TODELLISTA PAKKIA JA HE...VETIN NOPIASTI!!!!

Edit. Tuomarityöskentely oli eilen jokseenkin ihmeellistä ja peli ratkesikin jollakin tapaa siihen, että boxissa istui pääasiassa sininen napapiirin lähetiläs. Hieman jäi epäselväksi, mistä pillipiipari näitä jäähyjä jakeli ja miksi Vantaa niiltä säästyi. KiVa oli kuitenkin parempi ja kuluu sarjakärkeen.
 
Viimeksi muokattu:

ahal

Jäsen
Seurasin Koivistoa silmä tarkkana jo lämmittelyjen aikana. Mies ei vakuuttanut minua koko pelin aikana mitenkään. Ilmeisesti mestisvauhti ja pitkä bussimatka olivat pehmittäneet miestä pahemman kerran. Taklaukset olivat pehmoisia ja tilanteisiin tuli usein liian kiire. Miehen kovaa vetoa ei päästy vielä tänään toteamaan. Rutkasti pitää parantaa, jotta osoittautuu kannattavaksi hankinnaksi.

Vantaan pakit sen sijaan siirtelivät näyttävästi viivassa pakki-pakki -syöttöjä, kuten tällä tasolla pitääkin. Taidoissa tuskin on suurta eroa, mutta pääkopassa kylläkin... KAKSI TODELLISTA PAKKIA JA HE...VETIN NOPIASTI!!!!

Edit. Tuomarityöskentely oli eilen jokseenkin ihmeellistä ja peli ratkesikin jollakin tapaa siihen, että boxissa istui pääasiassa sininen napapiirin lähetiläs. Hieman jäi epäselväksi, mistä pillipiipari näitä jäähyjä jakeli ja miksi Vantaa niiltä säästyi.
Vahvoilla värilaseilla pelin voi tosiaan nähdä kuten taitopelaaja konsanaan. Ei KiVan voitto vääryys ollut, mutta oli RoKillakin mahdollisuutensa. Koivistoa piti tosiaan etsimällä etsiä, että löysi aina välillä. Siksi peliaika yllättikin, 18 min ja 30 vaihtoa. Kiireellä ekaan matsiin lähes suoraan lentokoneesta on tietysti lieventävä asianhaara. Mutta jos katsoo ikijokerin statseja, niin sitten junnuvuosien ei ole paljoa paukkunut. Joten maalintekoon tuskin nopeita apuja löytyy. Kokemusta voi tulla, mutta miten se kanavoidaan joukkueen eteen, on toinen juttu.

Ylivoimalla lohi pelaa usein neljällä hyökkääjällä, ja esim. Lindforsin viivamaali oli sellainen, Ruohola oli ainoa pakki. Omista lähinnä Ruohola ja Clarke ovat viivavarmoja pakkeja ja pelaavat paljon yv:aa, lainat ovat kohtuuhyviä.

Sikäli matsi oli erikoinen, että vaikka pillissä roikkui mm. Tomtom Laaksonen, boksi ei täyttynyt. Taisi olla palkallinen vapaapäivä. Enimmät jäähyt vihelsikin Pinomaa.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Hienosti oli toipunut Laine ja Talaja sairauksistaan. Voittajasta ei ollut epäselvyyttä, vaikka Lohen pelaajat lopetti pelaamisen kesken ja Roki pääsi lähelle. Lohi vei välillä Roki menneen tullen, mutta se "toinen erä". Hyvää on se, että toisen erän huonous jää vain ekaan kymppiin, ei koko erä ole enään huono. Grunn oli laitettu nelosketjuun, joka oli luultavammin herättely keino? Grunn sai sen pitkään odotetun onnistumisen ja muutenkin nelosketju oli pirteä. Huomioitavaa oli myös se, että Lohi taklas aika paljon ja välillä Rokin pelaajat näytti Mikki Hiiriltä. Kolme pistettä ja kiitos!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös