Pe 14.2.2014 TUTO Hockey - Hokki

  • 2 265
  • 12

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mestiksen runkosarjan loppu lähenee ja jännitys tiivistyy koko ajan. Kupittaalle saapuu tänään Hokki mittaamaan TuTon päivän kuntoa. Hokki on viimeisestä 5 ottelusta saanut peräti 4 kertaa täydet 3 pinnaa, joten helppo vastusta kotijoukkueen turha odottaa. TuTollakin on 4 voittoa viimeisestä 5 ottelusta, mutta pelit ovat olleet huomattavasti tiukempia jatkoaikaa ja rankkareitakin on tarvittu lähes säännöllisesti.

Molemmille joukkueille pinnat ovat taas tärkeitä. TuTo saisi 3 pinnan voitolla sarjakärjen täysin liipasimelle ja Hokki puolestaan pääsisi iskuetäisyydelle sarjakolmosesta KooKoosta. Pelaajamateriaalia kummaltakin joukkueelta löytyy näyttäviin suorituksiin sekä hyvään peliin. Kysymys lienee tänään taas on kumpi haluaa enemmän voittoa? Keskinäisissä kohtaamisissa TuTo johtaa voitoin 2-1 yhden voittolaukauskisan turvin. Lisämausteen tuovat päällekkäiset pelit maajoukkeen ja naapurin kanssa. Tänään voidaan hyvinkin nähdä kauden pohjat yleisömäärissä kupittaalla, vaikka peli olisikin tärkeä. TPS mainosti tänään TurunSanomissa, että Turkuhallista löytyy hyvät mahdollisuudet maajoukkueen pelienkin seuraamiseen, miten mahtaa olla kupittaalla? Pelit taitavat mennä hiukan limittäin ja erätauoilla olisi hyvinkin mahdollista katsoa toista peliä. Veikataan TuTon voittoa luvuin 4-2.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Huipputärkeistä pisteistä kamppaillaan. TUTO on sitkeästi noukkinut pisteitä illasta toiseen, kun taas Hokki on ollut voitokas lähinnä Kajaanissa. Kotijoukkue pääsee poikkeuksellisen levänneenä otteluun, joten ennakkosuosikin taakka painaa TUTO:a.

Manelius ja Keinänen puuttuvat edelleen, mutta jalkeille saadaan kolme hyökkäävää ketjua ja tasaisen laadukas puolustus. Jos vierasjoukkueen maalinteko onnistutaan taas tukahduttamaan ovat pisteet lähellä, vaikkei oma hyökkäys varsinaista ilotulitusta olisikaan.

Kokoonpanoja odotellessa, jännittävä ilta taas tiedossa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Hokki on viimeksi hakenut pisteet Turusta todella kauan sitten. Ja TuTo on ollut todella hurjassa iskussa viimeiset 10 peliä. Siihen kun vielä lisätään Hokkia koko kauden vaivannut heikko vieraspelaaminen, niin aika matalalla on odotukset tämän illan suhteen. Ihmeitähän voi toki aina tapahtua, ehkä tänään?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
kumikiekko kirjoitti:
Hokki on viimeksi hakenut pisteet Turusta todella kauan sitten. Ja TuTo on ollut todella hurjassa iskussa viimeiset 10 peliä. Siihen kun vielä lisätään Hokkia koko kauden vaivannut heikko vieraspelaaminen, niin aika matalalla on odotukset tämän illan suhteen. Ihmeitähän voi toki aina tapahtua, ehkä tänään?

Hokki on kieltämättä hiukan ailahteleva ollut vieraissa tällä kaudella. Liekö syynä pitkät matkat tai jotain muuta? Edellisen pelin TuTo kuitenkin voitti kupittaalla vasta voittolaukausten jälkeen 5-4, joten vaikea uskoa mihinkään helppon peliin, vaikka TuTon puolustus onkin esittänyt kovaa osaamista. TuTolla tänään Helenius debytoi kolmosen keskellä Kokkosen ja Pusan kanssa. Saapa nähdä miten peli kulkee. Honka kokeilee peliään Tuukan kentässä, mikä voi olla aika toimivakin lisä. Honka tuo kentään kokoa ja pystyy silti hyvänä pelinlukijana hakeutumaan myös paikoille, mistä Tuukka voi hänet löytää. Ykkösessä Hakulinen-A.Virtanen-Vainiola varmasti yritetään nostaa tempoa ja hyödyntää vielä paremmin hyvää luistelunopeutta. Nelosessa Palonen-Salmivirta-Tuokko löytyy rymistelyvoimaa, ärsyttävyyttä ja vahvaa maalineduspelaamista. Mikähän on Rautajoen tilanne?

Pakistossa Ruikka saa taas parikseen Lehtosen ja Heinimäki vetää Franssilan kanssa. Kärmeniemi-Vidgren on ehkä TuTon nopein ja hyökkäysvoittoisin pakkipari tällä hetkellä. Liekö tarkoistus että he pystyivät tukemaan tuota nopean ykköskentän peliä hyvällä liikkeellään? Maalivahtiosastolla kiinnostaa taas nähdä, minkälaisen muurin Betoni onnistuu väsäämään maalinsa suulle.

Tuttuja ja tuntemattomanpiakin pelaajia turkulaisille löytyy Hokin riveistä paljon. TuTosta tutut Pitkänen, Niskakangas ja Pälve näyttäisivät olevan vierainden kokoonpanossa tänään. Lisäksi tuolta naapuri TPS:n puolella tuttuja ovat Casper Santanen ja Suikkasen entinen luottopakki Jarkko Heikkinen, sekä TPS kärkisentterinäkin kokeilleen Marko Virtalan isoveli Teemu, joka on Hokin kapteeni. Olkomaalaisapuja löytyy vierailta myös hyvin. Fofanov, Vizvary, Guttig, Unterweger ja Da Costa ovat kaikki aika mielenkiintoisia tapauksia.

TuTo tänään:

A.Virtanen-Vainiola-Hakulinen
Kärmeniemi-Vidgren

Rutanen-Pulliainen-Honka
Heinimäki-Franssila

Pusa-Helenius-Kokkonen
Ruikka-Lehtonen

Palonen-Salmivirta-Tuokko

T.Virtanen (AM)
Meriläinen
 
Viimeksi muokattu:

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Rautajoki

Mikähän on Rautajoen tilanne?

Tätä olen huudellut jo jonkin aikaa TUTOn omilla ketjuissa. Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että mies ei vain mahdu enää pelaavaan kokoonpanoon. Viimeiset pelit, mitä pelasi, ei ollut kovin vahvaa suorittamista, mutta sen sijaan otti jäähyjä ja pelikieltoa. Olisikohan siinä yksinkertainen selitys sille, miksi peliaikaa ei ole pariin kolmeen viikkoon enää tullut?

Todella sääli. IronRiver on yleisön lemmikki ja varsinkin fyysisiä joukkueita, kuten Sport, Hokki, Kookoo ja Jokipojat, vastaan miehen preesenssiä kaivattaisiin kyllä. Parhaimmillaan mies on osoittanut myös pelilahjoja, joskin varsinkin pidemmälle kautta tultaessa nämä väläytykset ovat jääneet vähemmälle. Jos taas miehen rekordeja tarkastellaan Eliteprospects.com - Juha-Matti Rautajoki ja vaikkapa vertaillaan tähän uuteen hankintaan Eliteprospects.com - Jani-Petteri Helenius , niin kyllä mielestäni Rauta-masan pitäisi olla kentällä.

Tämän illan peli tulee olemaan kovaa ja tarkkaa - play off -kiekkoa sanoisin. Hokilla on erittäin taitavia hyökkäyspään kavereita ja TUTO:lla vastaavasti viime aikoina ollut vahva puolustus. TUTOn ylivoima on ollut surkeaa, mutta josko sitä olisi nyt vihdoin harjoiteltu ja tuo harjoittelu alkaisi näkyä.

Toivon tiukasta vastuksestakin huolimatta ja ehkäpä juuri siksi TUTOlle 5-2 voittoa. Tuokko rouhii ensimmäisen maalinsa TUTO-paidassa tänään. Hakulinenkin osuu piiiiitkästä aika ja Franssila täräyttää yhden viivasta. Tänään ei mitään hienoja maaleja nähdä, vaan sellaisia hässäkkä-vääntö-riipaundeja. Ja veikkaan myös, että Hokki menee ensin 0-1 johtoon... ja TUTOn tasoituksen jälkeen vielä 2-1 johtoon, mutta sitten toisessa ja kolmannessa erässä TUTO menee menojaan. :) Siinä mun veikkausvinkit!
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Toivottavasti tulisi voitto, se toisi TuTon sopivasti Sportin iholle kamppailemaan runkosarjan herruudesta. Täytyy toivoa parasta. Keinänen taas poissa, ei ole Aki oikein terveenä. Eikä Maneliuskaan, jonka on pitänyt palata kokoonpanoon "ensi viikolla" jo vajaan kuukauden ajan.

Hokilla on ollut viime aikoina kova vire, toivottavasti se ei Kupittaalle asti yltäisi.

500 ensimmäistä kävijää saa ilmaisen nakkimukin kioskeilta. Toivottavasti yleisömäärä menisi nyt edes yli tonnin, tänään on kuitenkin sekä TPS:n ottelu että ennen kaikkea Suomen olympiaottelu Sotshissa. Jäävät nakkimukit minultakin tavoittelematta.

Onneksi ensi viikon Sport-matsi on sentään ymmärretty laittaa päivälle, jolloin ei ole olympiajääkiekon ratkaisupelejä. Sitä ei haluaisi missata, mutta pakkohan se olisi ollut jättää väliin, jos samaan aikaan olisi ollut Suomen puolivälieräottelu.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toveri-76 kirjoitti:
Tätä olen huudellut jo jonkin aikaa TUTOn omilla ketjuissa. Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että mies ei vain mahdu enää pelaavaan kokoonpanoon. Viimeiset pelit, mitä pelasi, ei ollut kovin vahvaa suorittamista, mutta sen sijaan otti jäähyjä ja pelikieltoa. Olisikohan siinä yksinkertainen selitys sille, miksi peliaikaa ei ole pariin kolmeen viikkoon enää tullut?

Todella sääli. IronRiver on yleisön lemmikki ja varsinkin fyysisiä joukkueita, kuten Sport, Hokki, Kookoo ja Jokipojat, vastaan miehen preesenssiä kaivattaisiin kyllä. Parhaimmillaan mies on osoittanut myös pelilahjoja, joskin varsinkin pidemmälle kautta tultaessa nämä väläytykset ovat jääneet vähemmälle. Jos taas miehen rekordeja tarkastellaan Eliteprospects.com - Juha-Matti Rautajoki ja vaikkapa vertaillaan tähän uuteen hankintaan Eliteprospects.com - Jani-Petteri Helenius , niin kyllä mielestäni Rauta-masan pitäisi olla kentällä.

Niin, itse en tuosta Heleniuksesta vielä paljon sanoisi. Katsotaan tänään kuinka täyttää oman ruutunsa. TuTossa on tällä kaudella ollut aika paljon pelaajien kierrätystä ja onhan tuota pelaajaliikennettäkin riittänyt. Lainamiehiä on tullut ja mennyt, sekä osa on myös jäänyt joukkueeseen. IronRiverin ominaisuuksia kyllä mielestäni tarvittaisiin pudotuspeleissä. Vahva isokokoinen peluri, joka pystyy horjuttamaan vastustajia omilla otteillaan. Pelityyli on kuitenkin sellainen, että se voi tuoda mukanaan näitä loukkaantumisiakin. Ehkä samassa kategoriassa tosiaan painii myös Palonen ja Tuokko. Tuokko on kolmikosta ehkä eniten mennyt viime aikoina eteenpäin ja jos vielä jatkaa tätä tahtia niin on vakiokokoonpanon mies. Palonen ei ehkä ole niin hyvä taklaamaan kuin Rautatajoki, mutta on erittäin värikäs pelaaja. Hyvin kuitenkin mahdollista, että kaikki vielä nousevat pudotuspeleissä kokoonpanoon tai sitten vähän vuorotellaan tiukassa pelirytmissä. Loukkaantumiset tietenkin ovat myös aina mahdollisia, joskaan ei toivottuja.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Rautajoen pelityyli on tosiaankin raskas ja sisältää loukkaantumisriskin sekä itselle että ennen kaikkea vastaanottavalle osapuolelle. Luulenpa, että tästä syystä ei ole miestä peluutettu. Boxista, kun näitä pelejä ei voiteta. Mutta Sporttia vastaan viimeistään Rauta-masaa tarvitaan. Rautajoessa on vähän samaa kuin Moisiossa viime kaudella, mutta Juha-matti pelaa kuitenkin myös kiekkoa ja välillä varsin hyvin. On tehnyt kaudella ihan nätin maalin ja antanut hyviä syöttöjäkin, joten toivoisin hänen säilyvän pelaavassa kokoonpanossa, koska ainoastaan pelaamalla kehittyy pelaajana. Siihen saatiin nyt vastaus, että sairastuvalla mies ei ole. Kiitos TUTOn uudistuneiden nettisivujen, jossa näkee sairastuvan miehet.

Palonen on myös viihdyttävä pelaaja. Niko on viime aikoina ehkä hieman Rautajokea monipuolisemmin pystynyt edistämään peliä, mutta on myös erittäin loukkaantumis- ja jäähyherkkä kaveri. Ja Palosen pelityyli on siinä määrin tuomareiden tiedossa, että Nikoa saa ottaa 2-3 kertaa enemmän kuin muita, koska miehellä on tapana myös kalastella jäähyjä. Tuokko on toki parantanut otetta, mikä on lähtötilanteen huomioiden aivan ymmärrettävää. Ja parannettavaa Marcolla on vieläkin.

Ehkä voisin todeta tähän, että olisi tärkeää, että kaikkia peluutettaisiin suht tasaisesti, ettei pelituntuma pääse katoamaan. Rautajoen vahvuudet ovat kulmapeleissä kiekollisena ja kiekottomana, mutta selkein heikkous on keskialueen kiekollinen peli ja luistelu. Näihin, kun saisi parannusta niin VOT!

Täytyy tosiaan laittaa tuo Helenius erityisseurantaan tänään. Toivotaan, että mies on vahvistus. Kyllä Ika nämä hommat hallitsee, joten uskotaan siihen.

Saapa nähdä kuinka kuuma peli tänään tulee... Ennustan tälle illalle vähän vielä hanskahikien tarjoilua.
 

Koppari

Jäsen
Suosikkijoukkue
suomikiekko
Onnittelut Tutolle ja varsinkin valmennukselle! Tutolla on mestiksen sitoutunein joukkue, joka on huippukunnossa, jopa ylikunnossa! Puolustuspeli on kunnossa ja hyökkäyspeli kun aukeaa niin taivas on rajana!
 

Kolaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
PPS, Hokki
Minä vuonna Hokki on viimeeksi voittanut Turussa? Aika kuppaista hommaa. Ensi kerran voisi kokeilla ajaa vaikka Äkäslompolon kautta.
 

Ertzie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo/ paikallinen kiekkoilu
Oli vauhdikas peli. Maaleja vähänlaisesti, mutta jälleen vahvaa puolustuspelaamista Tutolta. Lopussa tuomareilta lähti jälleen peli lapasesta. Miten se Nordström voi ikinä tuomita SM-Liigassa kun tekee jatkuvasti virheitä. Vaikka peli voitetaan, niin silti pistää haututtamaan ja pahasti kyseinen herra (perinteinen Räsänen myös).

Käynyt mielessä mahtaako nämä SM-liigassa tuomaroivat pelata Mestiksessä omaan pussiin. Veikkaavat ulkomailla pelejä/tulosta/maalimäärää/seuraavaa maalia, niin kuka sitä seuraa. Niin järjestelmällistä se on, kun Tuto menee johtoon alkaa samantien tulemaan jäähyä ihan hatusta.
 

TOVERIT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Surkeat doomarit, yleisöä oli jopa parisataa enemmän kuin ajattelin. Helenius ei esittänyt mitään, toivottavasti parantaa jatkossa. Betoni taas kuningas. TuTolla mahdollisuudet päätyyn asti keväällä. Maneliusta kyllä kaipaisi tuo peräpää, mutta jos tulis vielä joku laukaisutaitoinen pakki myöhästyneenä joululahjana. Taitaa olla tosin toiveajattelua vain.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hiukan tänään tuli "vanhat" ajat mieleen, kun katseli yleisöä hallissa ja muutenkin tuntui kumman kotoisalta. Tunnelma nousi hiukan eritavalla hallissa, mutta nousi kuitenkin ja mukava oli seurata peliä. Kentällä oli loistavat joukkueet, sekä pelissä panosta ja jännitystä vaikka muille jakaa. Erätauoilla pääsi vielä vilkaisemaan maajoukkueenkin otteita. Kokemus se oli pelissäkin seurata vielä toista peliä.

Itse ottelu oli taas aika Hitchcockia. Runkosarjan tilanteen tietäen alkoi jo jännittämään katsomossakin tiukkaa tilannetta lopussa. TuTo oli alussa todella hyvin latautunut ja tämä runkosarjan takaa-ajo tilanne on hyvä porkkana pelaajille ja joukkueelle tällä hetkellä. Nälkä kasvaa kummasti syödessä ja nyt ollaan saatu Sport todella lähelle runkosarjan voittokamppailussa. Hokki myös halusi todella kovasti voittoa tänään ja taisteluasemat oli kaivettu syvälle poteroihin. Terävästi vieraat myös hyökkäsivät vastaan ja saivatkin hyviä tilanteita paljon luotua. Molempien joukkueiden maalinsuulla oli myös laadukkaat veskarit, jotka pitivät joukkueitaan taistelussa hyvin mukana. TuTo kuitenkin vei väkisin pelin hallinnan ja onnistui lopulta hyödyntämään sen kapteeninsa johdolla paremmin. Erikoistilanteissa oli molemmilla joukkueilla paljon hyviä mahdollisuuksia, mutta vain yksi ylivoimamaali nähtiin vieraiden onnistuessa.

TuTo mielestäni hallitsi pelin alkua ja oikeastaan joka kenttä onnistui painamaan peliä vastustajan päätyyn. Tilanteita oli heti ottelun alussa iskeä avausmaali ja TuTo oli todella lähellä onnistua ensimmäisellä ylivoimallaan. Tämän jälkeen hiukan jäähyt sekoittivat TuTon peliä ja Hokillakin oli muutama vaarallinen tilanne. Tuokko sai muutamasta taklaustilanteesta jäähyt, jotka olivat siinä rajoilla. Ehkä toisesta olisi voinut tuomita mutta toisesta ei. Kerran Hokki peluri jäi hiukan makailemaan tilanteen jälkeen ja nousi sitten hymyillen ylös. Jäähyistä huolimatta Tuokko taas mielestäni paransi peliään.

Kaksi erää mentiin hiukan jäähyillen ja TuTon hallinnassa, mutta kolmannessa nähtiin ratkaisut. TuTon kapteeni näytti joukkueelleen esimerkkiä ja ratkaisi pelin. Antti Virtanen oli tänään kaikissa TuTon maaleissa mukana tehden itse kaksi tärkeintä. TuTon avausmaalin jälkeen Hokki pääsi peliin vielä mukaan helpohkon jäähyn avulla, kun Hakulinen jotenkin sotkeutui Hokki pelaajan mailaan ja joutui boksiin. Tarpeeksi kun jäähyjä tulee niin joskushan se onnistuu ja Hokki iski tasoituksen. TuTo ei kuitenkaan hämmentynyt ja voittomaali tuli jonkun minuutin päästä tasoituksesta Virrun näytteenä. Lopussa Hokki yritti vielä ilman maalivahtia ja Vainiola kävi heittämässä viimeisen niitin tyhjiin. Arvokas voitto TuTolle tiukasta ottelusta. Sport on nyt aivan hollilla ja runkosarjan voitto on ihan omissa käsissä tällä hetkellä. Hokkilla on vielä mahdollisuudet lyödä HCK, mutta KooKoo on jo hiukan etäällä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös