Pe 14.12.2018 HPK - TPS

  • 3 704
  • 27

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Tänään nähdään Rinkelinmäellä kuinka Kerhon viime kauden johtotähti Oula Palve tekee paluun entiselle kotiareenalle. Paitsi, että ei muuten teekään, kun tuollahan on joku maajoukkueen harjoitusturnaus menossa ja Palve onkin siellä, vaikka liigassa on täysi rähinä päällä... Eli siis Tepsiltä sivussa tosiaan tämän vuoksi Palve, puolustuksesta Lukka ja maalilta Tirronen. Kerholta maajoukkueen matkassa puolestaan hyökkäyksen selkeä ykköstykki Turunen, puolustuksen kivijalka Friman ja valmennusportaan messias Pennanen. Makuasia nyt sitten varmaan, että kumpi kärsii tästä enemmän, mutta sovitaan nyt vaikka, että puntit tasan.

Mielenkiintoinen peli kuitenkin edessä, kun sarjan kakkonen ja nelonen kohtaavat jälkimmäisen kotikentällä. 4 pistettä eroa, mutta Kerholla pari peliä enemmän pelattuna, joten todellisuudessa hieman isompi ero. Kerho pelasi viime viikolla yhden kauden parhaista peleistään, kun Kärpät kaatui komeasti kolmen pisteen arvoisesti kotikentällä. Muuten Kerho oli viime viikolla vähän (kirjaimellisesti?) paskat housuissa ja otti selvät tappiot Lahdessa ja Vaasassa. Tällä viikolla ollaan käyty jo keskiviikkona Jyväskylässä, jossa oltiin ainakin pelin hallinnallisesti aika tossun alla. Saattoi se olla tietysti valittu taktiikkakin, mutta suuren osan pelistä näytettiin olevan aika jyrän alla ja lopulta voikin tällä kertaa sanoa, että voitettiin aika huonolla pelillä. No, Larmi oli kuitenkin aika maaginen.

Tepsillä on ollut vähän heikompi jakso tuloksellisesti viimeisen kuukauden. Keskiviikkona tuli kotivoitto Jukureista, mikä nyt ei varmaan isompia henkselinvenytyksiä aiheuta, mutta jokainen voitto aina vähän helpottaa ainakin henkisesti. Saldona siellä nyt 4 voittoa viimeisestä 11:stä ottelusta, joten ei nyt ihan sellainen saldo mitä odottaisi sarjakakkosella olevan. Ero Kärppiin onkin venähtänyt jo 14:ään pisteeseen ja Tappara hengittää niskaan. HPK ja SaiPa siinä vetää sitten tuota tasaista keskikastia näiden takana, mutta ei nyt ihan vielä valmiina pistämään vilkkua päälle. Kolmen pisteen voitto tästä pelistä Kerholle kuitenkin kiristäisi tuota tilannetta.

Siitä lähdetään. Odotuksena hyvä kiekkomatsi.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Tosiaan, sarjataulukon ja 11. kierroksen kuntopuntarin perusteella aika tasaista.

Yhden voiton ero HPK:n eduksi.
TPS 4 voittoa 2 tasuria 5 tappiota | samaan aikaan HPK 5 voittoa 2 tasuria 4 tappiota

Mutta, mitä ihmettä, mites tämä kuntopuntari toimii, kun haluaa nähdä vierasottelut vs kotiottelut?
TPS vieraissa 5 voittoa 2 tasuria 4 tappiota | vastaavasti HPK kotona 6 voittoa 1 tasuria 4 tappiota.
(Mistä kuntopuntariin tulee molemmille yksi voitto lisää 11 kierrokselle? Eikun. Kyllä. Tuota pitää lukea niin, että viimeisen 11 kotiottelun saldo vs 11 viimeisen vierasottelun saldo. Niinhän se tietystikin menee.) Eli ei eroja oikein sieltäkään irtoa. HPK on kerännyt yhden voiton enemmän kotimatseissaan kuin TPS vierasmatseissaan. Samaan aikaan TPS on ollut kotonaan voitokkaampi kuin vieraissa ja HPK:ll erona on vain yhden vierasvoiton kääntyminen tasuriksi.

Sen verran voi tulkita, että TPS alkukausi on ollut tuloksellisesti parempi ja Kerho on puolestaan pelannut hieman tasaisemmin alun jälkeen.

Jos nyt heittäisi jonkin arvauksen (kun ei fiksumpia tilastollisia keinoja ole itselläni käytössä) peukkusääntömatikalla:
Voitot HPK 0,9 VS TPS 0,8
Vieras/kotivoitot HPK 0,9 VS TPS 0,8
Oma kotipeli/vieraspeli HPK 0,9 VS TPS 0,8
Eli HPK 0,9*0,9*0,9=0,729 ~0,5++
Eli TPS 0,8*0,8*0,8=0,512 ~0,5+
Otetaas vielä tehdyt/päästetyt maalit mukaan
TPS vieraissa 31-28, eli peukkusääntömatikalla tehdyt * päästetyt 0,9*0,8=0,72 ~0,5++
HPK kotona 29-21, eli peukkusääntömatikalla tehdyt * päästetyt 0,9*0,9=0,81 ~1-

Eli ei mitään käryä lopputuloksesta... Veikataan HPK 1-3 maalia ja TPS 1-2 maalia tänään. Eli kumpi kärsii EHT:sta enemmän, ei ollenkaan?
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Eli ei mitään käryä lopputuloksesta...

Sen verran kovaa tilastotiedettä toit kuitenkin tämän analyysin pohjaksi, että on helppo yhtyä tuohon lopputulokseen. Nyt on kyllä vaikea veikata miten käy.

Tän kuukauden ylivoimamaali saatiin jo keskiviikkona tehtyä, joten todennäköisesti tarvitaan Kerhon puolelta ainakin vahvaa esitystä tasakentällisin.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
TPS tänään:

#50 Simon Suoranta - #24 Kaapo Kakko - #51 Markus Nurmi
#43 Otto Nieminen - #81 Ilari Filppula - #18 Zach Budish
#25 Teemu Väyrynen - #44 Elias Karvonen - #48 Lauri Pajuniemi
#62 Patrick Bjorkstrand - #29 Jonne Virtanen - #41 Oskari Siiki

#47 Joe Piskula - #49 Ilkka Heikkinen
#20 Jani Forsström - #61 Lucas Ekeståhl-Jonsson
# 2 Brandon Gormley - #36 Elmeri Eronen
#45 Olli Kaskinen

#30 Henrik Haukeland
(#35 Eetu Anttila)

Loukkaantuneet: #26 Lauri Korpikoski (29.11.2018 - "puolitoista kuukautta"), #56 Hannu Kuru (29.11.2018 - "kolme viikkoa")
Rotaatio: #40 Kevin Koski (A-jun), #53 Arttu Nevasaari (A-jun), #58 Joonas Savolainen (A-jun), #76 Bernard Isiguzo
Lainat: # 6 Eetu Pylkkänen (28.09.2018 - SaPKo, 31.01.2019 saakka)
Maajoukkue: # 5 Santeri Lukka, #32 Rasmus Tirronen, #89 Oula Palve
 

Ralph

Jäsen
HPK tänään:

#29 Miro Ruokonen - #7 Otto Paajanen - #82 Eetu Tuulola
#21 Jere Innala - #62 Robert Leino - #28 Markus Nenonen
#51 Philippe Cornet - #71 Niclas Lucenius - #48 Valtteri Puustinen
#34 Erkka Seppälä - #10 Filip Riska - #16 Harri Kainulainen

#37 Niclas Almari - #74 Petteri Nikkilä
#56 Markus Niemeläinen - #43 Otto Latvala
#15 Jan Brejcak - #38 Miro Karjalainen

#33 Emil Larmi
(#35 Antti Karjalainen)

Loukkaantuneet: #5 Jesper Lindgren (21.11.2018 - "HPK ei tiedota"), #42 Arto Laatikainen (7.12.2018 - "HPK ei tiedota"), #47 Janne Lahti (12.12.2018 - "HPK ei tiedota")
Rotaatio: #75 Jaakko Kuusisto (A-jun)
Lainat: #25 Roope Laavainen (27.11.2018 - Jukurit, 08.01.2019 saakka)
Maajoukkue: #6 Niklas Friman, #27 Filip Krivosik, #80 Teemu Turunen
 

tombz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Nhl,Tuto,Turkulainen juniorijääkiekko
Lopputuloksesta uskalla veikata mitään kun tepsi on ailahteleva kuin naiset huonoina päivinään. Kerholla viime ajat kuitenkin mennyt paremmin ja kotonaan aina paha vastus. Maajoukkuekomennukset menee mielestäni varsin tasan. Tepsi tarvitsee todellakin onnistumisia Nurmelta ja muilta kun kerrankin saavat vastuuta kunnolla ja rupeaa olemaan korkea aika samaan myös jotain aikaiseksi.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyyyllä mä pidän kotijoukkuetta pienoisena suosikkina, mutta kaiken kaikkiaan en oikein tiedä minkälaista peliä odottaa. Tepsin otteet ovat tosiaan viime aikoina ailahdelleet, mutta viime matsissa saatiin orastava tappioputki poikki. Mielestäni vaivoin, mutta kuitenkin. Josko siitä piristyneenä haettaisiin voitto tästäkin matsista, vaikka HPK toki kotonaan aina vaikea vastustaja onkin.

Niklas Frimanin puuttuminen Kerhon puolustuksesta harmittaa, vaikka maajoukkuekomennus varmasti miehelle itselleen tervetullut olikin. Hienoa että Frimanilla lähti peli kulkemaan, vaikka se maisemanvaihdoksen sitten vaatikin. Noinkohan olisi Tepsissä ikinä noussut ns. seuraavalle tasolle. Joka tapauksessa kun HPK:n pelejä ei niin tule seurattua, niin olisi ollut kiva nähdä Friman kentällä, vaikka vastustajan joukoissa olisikin. Noh, kiinnitän varmaankin erityishuomioni sitten Luceniukseen. Mukavaa nähdä hänetkin liigajäillä. Juttujen perusteella on alkanut ottamaan homman tosissaan, treenaa ja elää muutenkin nykyään kuin huippu-urheilija ja näyttääkin sellaiselta. Pehmeät kädet ja paksu kikkakirjahan kaverilla on ollut aina.

Tepsin osalta toivon hartaasti, että nyt reilusti vastuuta ykkösen laidassa saava Markus Nurmi saisi onnistumisia aikaiseksi, josko se gorillaksi kasvanut apinakin putoaisi selästä. Kaveri on tällä kaudella ollut mielestäni pelkkä varjo viimekautisesta itsestään. Jotenkin tuntuu siltä, että hänellekin maisemanvaihdos saattaisi tehdä hyvää. Tosiaan jo viime kaudella nähtiin, että ihan pelimies tuo on ja nuori poika kuitenkin, potentiaalia on niin perkeleesti. Sen verran pakko vielä sanoa, että mielestäni Henrik Haukeland ei ole yltänyt vielä sille tasolle jolla oli ennen loukkaantumistaan. Noh, ei se auta kuin toivoa, että pelijunansa pikku hiljaa asettuisi raiteilleen. Tai no ei mielellään "pikku hiljaa", vaan mieluummin jo tänään.

Vielä loppuun pakollinen tulosveikkaus. Jatkoille mennään ja sieltä kotijoukkue korjaa ylimääräisen pisteen laariinsa, maalintekijänä tietenkin Lusse Lucenius. 3-2 (JA).
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kyyyllä mä pidän kotijoukkuetta pienoisena suosikkina, mutta kaiken kaikkiaan en oikein tiedä minkälaista peliä odottaa.
Kyllä tämän pitäisi olla TPS:lle helppo voitto. Kerholla kentällisen verran vakiokoonpanon ukkoja poissa ja osa kokoonpanossa olevista vielä hieman toipilaina mahataudin jäljiltä. En odota omalta seuraltani ihmeitä tänään joten veikataan 1-5 Turkulaisille.
 
Suosikkijoukkue
TPS
TPS ollut viime peleissään vaisu hyökkäyspäässä ja virhealtis puolustuspäässä. Vastustajat ovat olleet pääosin sarjataulukon alemmasta kastista ja välillä on näyttänyt siltä, että TPS:llä on ollut ihan vanhaa kunnon asennevammaakin otteissa.

On mielenkiintoista nähdä, miten TPS pelaa nyt kun vastus on kertaluokkaa kovempi. Vähän veikkaan, että virheitä nähdään tänään vielä liikaa vierasvoittoa ajatellen, mutta toivotaan ja uskotaan, että pelistä tulee silti tiukka. 4-2 tai 3-1 kotivoitto josta viimeinen tyhjiin, veikataan.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tänään voisi pieni etu olla Kerholla, jos siellä penkin takana olisi edelleen Pennanen. Vaan kun siellä on lähinnä hymistelijöitä, jotka ei esim. keskiviikkona saaneet edes pahimman pyörityksen aikana otettua aikalisää, kun Kerho tuli peliin ihan telineissä. Saati muuten tehtyä mitään muutoksia kokoonpanoon, kun esim. Karjalainen perseili yhden maalin ja seuraavaan vaihtoon kentälle, niin oletusarvo on että turpaan tulee ja lujaa, kaikki muu on positiivista.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Eka kymppi lupaili hyvää kiekkopeliä, mutta sitten molemmilla homma vähän lässähti. Kiekollinen peli oli todella, heikkoa ja pitkät syöttöketjut olivat harvassa. En tiedä oliko Tepsin taktiikka pelata maltilla ja iskeä virheistä, mutta näytti ainakin toimivan Kerhon suotuisalla avustuksella.

Ansaitusti pisteet Turkuun, paremmin puolustanut ja vähemmän virheitä tehnyt joukkue voitti. Kerho on esittänyt viime peleissä todella tylsää ja tunteetonta virkamieskiekkoa, en ole vielä huolissani tästä, koska poissaoloja on ollut paljon erinäisitä syistä. Jos sama meininki jatkuu kun toipilaat ja maajoukkuemiehet ovat palanneet voi alkaa huolestumaan.

Posia siitä, että Kerho kasasi itsensä vielä tuossa lopussa. Harmi, että eivät saaneet itseään kasaan aikaisemmin. Tämä peli olisi pitänyt normiesityksellä voittaa, sillä ei TPS mielestäni kovin hyvä ollut. Eteenpäin!

Edit: Ja tosiaa, Kerholta puuttui 3/4 top 4 pakeista, mikä valitettavasti realisoitui virheinä. Siellä oli muutama pelaaja vähän turhan isolla peliajalla.
 
Viimeksi muokattu:

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Nyt nähtiin kyllä vuoden sulaminen. Sulamisen esitti TPS!
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Vuoden sulaminen tapahtui Kerholle siinä Tepsin tokan maalin jälkeen. Usko palautui vasta kolmannen erän viimeisillä minuuteilla, mutta ei se riittänyt.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
No oli kyllä ihmeellinen peli, mutta ei se nyt ainakaan kylmäksi jättänyt. Ei oikein sanoja tämän sirkuksen kuvailemiseksi. Onnea pisteistä Turkkuseen.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pari kunnon tuuripomppua edelsi Kerhon kshta viimeistä maalia. Lisäksi kovasti tuomarit yrittivät saada peliä jännäksi jättämättä kolme peräkkäistä päivän selvää tilannetta viheltämättä Kerholle toisen erän lopussa. Kahdessa näistä seurasi melkoisia avaintilanteita.

Yllä mainittujen ohella TPS oli ihan ok. Parannusta edellisiin huomattavasti.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Tuomarivikinä alkoi. Eihän tänään kyllä mistään vihelletty.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Vuoden sulaminen tapahtui Kerholle siinä Tepsin tokan maalin jälkeen. Usko palautui vasta kolmannen erän viimeisillä minuuteilla, mutta ei se riittänyt.
Eikös se ollut ihan normikerhoa? Jatkoaikakin oli vain noin 2 cm päässä patjan yläreunasta.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Tuomarivikinä alkoi. Eihän tänään kyllä mistään vihelletty.

Jep. Ei ottelu ihan noin siisti ollut, mitä jäähymäärä antaa ymmärtää. Onkohan se taas tätä, että kun runkosarjan puoliväli on ohitettu, niin linjaa muutetaan pikkuhiljaa sallivammaksi, että keväällä päästään taas pelaamaan kunnon painilätkää.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Hauska peli, joka ratkesi jotenkin oikeutetun tuntuisesti tyhjiin kiskaistuun maaliin. Eli 55 minuuttia hyvää Tepsiä ja viisi ihampaskaa, mutta kiva toki noutaa pinnat Hämeestä.

edit: Ja tuomarilinja oli kyllä varsin kehno molempiin suuntiin, mutta turha siitä valittaa jos voitto lähti Turkuun.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuomarivikinä alkoi. Eihän tänään kyllä mistään vihelletty.

Sano vaan jos olet eri mieltä. Sano rohkeasti vaan!

Ensin Nenonen kilauttaa tolppaan selvän kampin jälkeen, sitten toisessa Nieminen, Budish ja ehkä sentterikin vauhdissa jossa vain yksi Kerho-pakki ehtimässä vastaanottamaan. Kiekolliselta jalat omalla sinisellä alta, mutta ei jäähyä? Tuosta olisi väkisinkin seurannut maalipaikka.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Tulevatko Kerhon pressit johonkin näkyville pelien jälkeen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös