Pe 11.2.2011 Hokki- HeKi

  • 2 146
  • 5

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Avataan nyt tälle spektaakkelille ketju, panosta on pelissä todella paljon. Hokki rimpuilee edelleen Jokipoikien tuntumassa kun sai apuja keskiviikkona K-Vantaalta ja ero ei kasvanut suoran säilyjän paikalle kuin pinnalla. Tänään on voitettava ja lisäksi hyvät uutiset Lempäälästä olisi elinehto. Heki on kovassa kunnossa ja on jo varmistanut sarjapaikkansa ja mahdollisuudet on hyvät jopa pleijareihin. Heinolan ja Lahden välinen pelaaja yhteistyö on toiminut hyvin kun sitä esimerkiksi vertaa Rauman ja Kajaanin vastaavaan.
Hokki pelasi Jukureita vastaa ihan ok pelin ja olisi paremmalla viimmeistelyllä taistellut pisteistä ihan tosissaan, peli oli jo koossa kaksi erää, kun aikaisemmin veto on loppunut usein jo eka erän jälkeen. Ketjumuutoksia on Vlado-setä jälleen tehnyt, Joonas Komulainen on saanut laidoilleen Savolaisen ja Reivosen ja Sillanpään laidoilla viilettävät Ville Komulainen ja Saarenpää. Katsomossa jännittävät mm. Lyytinen, Saari, Suhonen, Lukkari ja Koskela. Maaalissa Toivonen, Hekillä näyttää maalissa olevan "maalitykki" Kuusela, joka on ollut myös toirjunta puolella kovassa vireessä. Hyvässä nosteessa oleva Heki on ottelussa kieltämättä suosikki, mutta omat mahdollisuutensa Hokilla on, sen verran hyvin peli luisti keskiviikkona. Tuomarit Isometsä -Sorakangas, jäähyjä varmaan tulee jos vanhat merkit paikkansa pitää ja hermokontrolli on tiukilla, toivottavasti ylivoimapeli toimii nyt paremmin kuin keskiviikkona.
Kotivoitto 3-2.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Hokki ja Kajaani on aina vaarallinen yhdistelmä. Mandersonin puuttuminen on paha juttu HeKin kannalta. Hyökkäysvoimaa pitäisi toki laajemmaltikin löytyä, mutta... Jotain pisteitä olisi reissulta matkaan saatava. Tappio alla ei olisi mukava jatkaa Ouluun. Onneksi Juhani Tyrväinen on mukana rymistelemässä loput runkosarjapelit.
 
Taaskai sitä on raahauduttava hallille, mutta toivotaan kyseessä olevan kauden toiseksi viimeinen kotipeli.

Täytyy taas hieman ihmetellä noita Hokin ketjukoostumuksia, lähinnä akselilla kakkonen ja nelonen. Miksi viime aikoina selkeästi piristynyt Ville Komulainen on nelosessa ja Reivonen kakkosessa? Nyt kun niitä sentteritä kerrankin on, niin eikö nyt olisi oikea aika pistää Komulaiset samaan ketjuun? Ja Fofanovkin on tiputettu kokoonpanosta...

Tämä ei hyvää lupaa, mutta toivotaan että Hokki taistelee voiton itselleen. Niin, ja taitaa olla Virtasen Juhalla ensimmäisen kerran joukkueen parhaan pistemiehen kypärä päässään...
 
Hieno ja erittäin tärkeä voitto Hokilta. Otetaans huomioita pelistä Bertrandilaisilla (eli ranskalaisilla) viivoilla:
- Toivonen oli jälleen maaginen. Huikeita torjuntoja läpi ottelun. Harmittamaan jäi tuo HeKin kavennus, ja siitä taisi Juha vähän pahoittaa mieltään, mutta kertakaikkiaan LOISTAVA peli Juhalta, jälleen kerran.
- Erikoista oli tänään se, että molemmat maalivahdit pelasivat aktiivista mailapeliä, Toivoselta (niinikään, jälleen kerran) loistavia avauksia hyökkäyssiniselle, ja yhdestä meinasi tulla maali, mutta Reivonen jäätyi läpiajossa. Myös Kuusela pelasi paljon mailalla.
- Sitten tuomarilinja: Aivan käsittämättömiä vihellyksiä! Sorakuoppa ja Isopuska meinasivat jälleen ratkaista pelin, mutta onneksi Juha oli pari isoa koppia 5-3 alivoimalla.
- Makkonen pelasi mielestäni ihan hyvän pelin. Tosin lopussa se polvitaklaus oli täysin turha, toivottavasti ei tule pelikieltoa.
- Lappalaiselta varsin huono peli tänään. Vaikka tänään Lasse oli huono, tarjoaisin hänelle jatkopahvia samantien.
- On se Bertrand ihan helvetin taitava kaveri. Muutama riskiharhautus omassa päässä, josta kaveri pääsi tekopaikkaan, mutta ihan hyvä peli siitä huolimatta. Toivottavasti mies pääsee näyttämään taitojaan MM-kisoissa!
- Savolainen pelasi mielestäni hyvin epätavalliseen tyyliin omassa päässä. Savolainen sai lopussa aika paljon alivoimavastuuta, ansaitusti.
- Kolhonen oli ehkä Hokin huonoin Lappalaisen ohella. Huomiseksi voisi nostaa vaikka Fofanovin Kolhosen tilalle.
- Nuorempi Komulainen pelasi hyvän pelin. 1+2 tehoista huolimatta ei palkintoa, menikö väärälle Komulaiselle?

Huomenna Hokki voi varmistaa jo sarjapaikan, joten ei muuta kuin KooKoon kaatoon!
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Hyvä taistelu Hokilta, alivoima ja Toivonen aivan huippua. Komulaiset Kuhmosta osaavat pelata, Joonaksen paras peli tähän mennessä Hokissa. Joukkue pelasi kerrakin sen 60 min. Tuomarilinja oli kyllä jotain aivan käsittämätöntä, eka erässä ajetaan kaksi kertaa Hokkilainen selästä laitaan ei mitään, muutenkin pikku koukut ym estämiset meni läpi puolin ja toisin. Tuomarit antoi täten väärän singnaalin mitä saa tehdä ja mitä ei. Toisessa erässä linja muuttui täysin ja yllätys yllätys kärsijänä oli kotijoukkue. Makkoselle ja Bertrandille aivan käsittämättömät jäähyt, kiekko yli laidan tuomiot taisi joten kuten mennä oikein. Ja eikös toinen näistä vihellä vielä liigassa, taas tuli mieleen että onkohan kyseessä sittenkin se Oululaisten salaliitto, oikea Hokki suomisarjaan kampanja.
Makkosen polvitaklaus oli todellinen aivopieru, eiköhän Nami-Jami anna siitä vielä matsin tai pari. Siinä ei sentään Sorakangas arponut vaan näytti suoraaan ulosajoa ja ihan oikein.
No kolme pistettä tuli vaikka ainekset oli täyteen katastrofiin toisessa erässä ja vain voitot lasketaan.
Iso kiitos ja kumarrrus Jere ja Charles, oli teille viimeinen peli Kajaanissa ja olitte kyllä hyviä ja mieluisia vahvistuksia, hoiditte homman hyvälä asenteella ja ammattimaisesti.
Ja laittakaa nyt vihdoin se Hallin äänentoisto kuntoon, edes ensikaudeksi, niistä kuulutuksista kun ei tosiaan saa mitään selvää, ei se voi olla niin vaikeeta.
 

Zor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki, Kärpät ja SuPS
Iso kiitos ja kumarrrus Jere ja Charles, oli teille viimeinen peli Kajaanissa ja olitte kyllä hyviä ja mieluisia vahvistuksia, hoiditte homman hyvälä asenteella ja ammattimaisesti.
Samaa mieltä näiden pelaajien otteista ja laitetaan samaan hengenvetoon iso kumarrus myös Kangasmäelle. Mukava oli näiden miesten otteita katsoa, vaikka itsessään en tuolle Lukko-yhteistyölle loppujen lopuksi pisteitä annakaan. Kokonaisuutenaan tosta hommasta on jääny huono maku suuhun (ja kyllä tiedän sen, ettei tää pelaajien vika oo ja et tärkeitä pisteitä ovat lainamiehet tehneet ja meille sirkushuveja tarjonneet, mut kun me eniten apua tarvittiin, ni hävis kentällinen miehiä ja kyllä sitä kautta pakka on ollut pahasti sekaisin)...

No, just nyt hitusen paremmalle näyttää. Tänään ylläripinna tai kaks Kouvolasta ja keskiviikkona kotona sellanen mylly päälle, ettei olla koko kaudella nähty (koskee sekä Hokkia, että yleisöä)! Ohi ollaan jo, kohta ei näy enää edes perävalotkaan... saa Joensuun poijjat testata siten turkulaisten ja lopulta rovaniemeläisten nykyvireen. =D
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös