Pe 10.10.2014 Ässät-Lukko

  • 20 017
  • 124

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Kyllä on mennyt ajat huonoksi. Ennen tässä vaiheessa Satakunnan ikuisia maakuntaderbyjä olisi jo ketju avattuna ja parikymmentä kuumaa viestiä kirjoitettuna. Joku olisi laatinut kaiken kattavan ja pitkän alkuavauksen muiden mutusteltavaksi.

Mutta ei. Joka tapauksessa tänään on siis paikalliskamppailu Isomäen hallissa. Herätys. Viime aikojen edesottamuksista päätellen Lukko on selvä ennakkosuosikki. Kolme voittopeliä putkeen, päästettyjä maaleja yksi kpl. Plus CHL-vastustaja Luulaja, Ruotsin sarjan kakkonen, kaatui tiistaina nollapelillä Raumalla. Ässien osalta putki on päinvastainen. Tappiot tällä viikolla HPK:lle ja eilen Tapparalle. Tappara-peliä seurasin netistä eikä tämän illan kotijoukkuen päässyt niskan päälle missään vaiheessa, hyökkäyspeli oli sekavaa ja maalipaikkoja ei ollut juuri nimeksikään.

Mutta uusi päivä kaiken voi muuttaa. Tulevatko hyllytetyt ulkomaanavut kentälle? Ampuuko Ässien Lukolta hankkima ottopoika Allu Saarela tänään ensimmäisen liigamaalinsa? Lukon puolella ei luultavasti ole juurikaan kokoonpanomuutoksia. Jos asenne on yhtä hyvä kuin viime aikoina, ei taitopuolikaan petä. Lukon yv-peli on liigan parasta, joten sitä puolta varmaan teroitetaan Ässien pukukopissa moneen kertaan.

Veikkan Lukolle yhden maalin voittoa.
 

dorka

Jäsen
Tänään Satakunnan ylpeydet ottavat taas yhteen, joiden kuntokäyrät näyttävät tänään hieman eri suuntiin. Yllätyksen haju kuitenkin pyörii hyvin vahvasti tämän matsin ympärillä, kun ärsytetty Ässät pääsee irti kotikaukalossaan.

Toivottavasti tänään nähdään ainakin pari yksilösuoritusta, ryntäyksen rajamailla pyöriviä taklausia ja ehkäpä jopa yksi nyrkkitapellu! Varmuuden vuoksi on kuitenkin pistettävä lappua vetämään Lukolle, tasoituksella ja ilman.

Kuinka monta bussilastillista laulukuorolaisia saapuu tänään Satakunnan pääkaupunkiin?
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Kylmää kyytiä tiedossa ainakin 45 minuuttia. Pelin ainoa jännitysmomentti taitaa olla siinä pystyykö Pata tekemään edes yhtä maalia. 0-5,6 tulosvetoon niin ei vituta niin paljoa rämpiä kotiin Navetasta.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Yllätyksen haju kuitenkin pyörii hyvin vahvasti tämän matsin ympärillä, kun ärsytetty Ässät pääsee irti kotikaukalossaan.

Ei taida olla lääkityksen annostus kohdillaan?
Ainoa jännityksen aihe illan matsissa on, että voittaako lugu 5 vai 6:lla maalilla.
Ässät on sysipaska ja vastustaja tuleva mestari.
Vituttaa jo valmiiksi. Onneksi on iltavuoro, ettei tule vahingossakaan lähdettyä paikan päälle.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielenkiintoinen matsi taas luvassa. Katselin eilen Ässien ottelua Tapparaa vastaan, eikä tuo ottelu erityisen ruusuista kuvaa antanut porilaisten iskukyvystä. Ainoastaan nuoriso-osasto Huovisen(?) johdolla oli hyvällä asenteella liikenteessä.

Lukolla on mielestäni aika suuri etu jaksamisessa, sillä Ässät on pelannut tällä viikolla jo kaksi ottelua, joista jälkimmäinen eilen Tampereella. Lukolla on tältä viikolta alla CHL-voitto Luulajasta, joten pelituntuman pitäisi olla kohdallaan.

Kummallakin joukkueella on maalivahtipeli parasta a-luokkaa, joten vaikea on uskoa runsasmaaliseen otteluun. Lukolla on kuitenkin murhaavan tehokas ylivoima, joka saattaa Ässien väsähtessä ratkaista ottelun. Ässien taktiikkana luulisi olevan jäähyjen välttäminen.
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Korkeintaan kaksi maalia omiin, niin voidaan päästä pisteille. Tässä odotukseni lyhykäisyydessään. Viiden erän nolla tehtyä toki voisi pudottaa odotuksia myös sille tasolle, että tavoitteena olisi tehdä maali. Kyllä sitä varmaan taas pörräämään päästään sinne maalin nurkille, mutta kun tarttis sitä mustaa saada ihan perille asti. Ei oo helppoo.

Paskamainen lähtökohta Lukollakin faneineen, yleensä näin alistuneet odotukset vastustajan leiristä poikivat huonoja uutisia illan pelistä.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pitikin eilen katsoa Ässien matsi telkusta, mutta lähdin Kodin1:n valaisinostoksille ja unohdin koko pelin. Toisin sanoen en tiedä yhtään miten Ässät on pelannut viime aikoina. Tänään on vähän entisaikojen kutkuttavaa odotusta ilmassa, pari limelonkeroakin ostin jääkaappiin, joten toivottavasti tulee hyvä ja viihdyttävä matsi. Tekeeks Allu nyt sen ekan maalinsa sit vai ei?
 

100A

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto, Lukko, Jokerit
Ampuuko Ässien Lukolta hankkima ottopoika Allu Saarela tänään ensimmäisen liigamaalinsa?
Sellainen kutina on munaskuissa täälläkin, että Saarela tänään osuu. Toki liigan avausmaali on jo vyöllä, saivar saivar.

Saako Ässät raivon päälle, HPK -matsin alkua lukuunottamatta on meno ollut tällä viikolla tukkoista. Lukko käynnistyy taas hitaasti, mutta viimeistään toisessa erässä paketti jyrää. Jyrääkö voittoon, sitä ei voi tietää. Perjantai-ilta Porissa on usein mystinen. Ville Niemistä seuraan, tykkää varmasti hämmentää ja ottaa seisomakatsomon huudot niskaansa, jopa mielellään.
 

Kafrom

Jäsen
Ässillä alla pari paskaa ottelua, nyt on hyvä mahdollisuus palata voittojen tielle, Lugu vastassa kotona - pitäisi sytyttää. Veikkaan muuten, että Huovinen tekee tänään maalin.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Epäilen ettei 5000 katsojaa mene rikki. Ässät perseillyt, kalliit liput. pelin näkyvyys kotisohville ym.

Kaikki tulokset on mahdollisia, toivottavasti ei tule mitään 0-7 perseraiskausta.
 

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ajattelin pistää roponi Ruutu.fi striimiin. Lisäksi pistin pitkävetoon Lukon vierasvoiton ja 20€ panos. Toisin sanoen Ässät voittaa tänään ja Saarela tekee ainakin yhden maalin.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Ässillä sama kokoonpano kuin Tapparaa vastaan. Rinne aloittaa maalilla ja Kulmala varamaalivahtina.

Lähteenmäki-Niemi-Ryan
Huhtanen-Heino-Ojamäki
Kiilholma-Kerälä-Elo
Kärki-Saarela-Huovinen

Marttinen-Viljanen
Lindell-Sammalkangas
Uusitalo-Vuorisalo

Rinne
Kulmala
 

Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Epäilen ettei 5000 katsojaa mene rikki. Ässät perseillyt, kalliit liput. pelin näkyvyys kotisohville ym.

Kaikki tulokset on mahdollisia, toivottavasti ei tule mitään 0-7 perseraiskausta.
Päätimpä huvikseni laskea paljonko lippuja on istumaan, ja n. 500 näyttäisi olevan. Oma veikkaus 5005.

Nelosketju pelasi eilen hyvin, toivotaan että sama homma jatkuu tänään. Kiilholmalle toivoisi hiukan muutakin kuin vain näennäistä yritystä tänään, voisi vaikka paukuttaa Niskalaa plekseille muutaman kerran.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukolla on noussut viime peleissä uusia ratkaisijoita, kenen vuoro ratkaista ottelu tänään? Henrik Koivisto?
 

piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakisto ei nyt täysin vakuuta, osin puuttuu voimaa omalta maalilta ja samalla hyökkäystä ei ehkä saada liikkeelle toivotulla tavalla.
Asenne onkin ainoa puolustusaseemme tänään. Siitä ei saa lipsua sitten tuumaakaan, ei myöskään katsomossa.

Ja toivotaan ettei nyt tule helppoa 5-3 av:ta, kuten tuomareille on tullut jo tavaksi Padalle se joka peliin laittaa.

Summarum lähtöasetelma on melko sama kuin avausmatsiin.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kaukana näyttää olevan ne ajat jolloin ennen matsia tuli 200 viestiä täyteen.

Itse pelistä sen verran, että ei parempia lähtöasetelmia Lukolle voisi tarjota kuin tämä. Toki viime viikolla Lukko näytti, että voi se rasittuneempi joukkuekin viedä selkeesti potin. Tosin olen tässä RD:n kanssa samoilla linjoilla, että silloin jaksaa kun peli kulkee ja pisteitä tulee. Tappioiden jälkeen yllättäen luistin alkaa painamaan.

Eka kymppi nolla-nollaa ja sen jälkeen pikku hiljaa rakentamaan sitä maalin pari voittoa. Alkuhurmos pois ja keräämään pinnat kotiin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pari toivetta illalle

1) Ässille piste/pisteitä
2) Iso paha JonnePonne ei kiusaisi kovasti hentoisia Ässäpakkeja Vuorisalo ja Viljanen etunenässä
3) Elo ja/tai Saarela iskisi MAALIN
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon kokoonpanoa ei näemmä kukaan ole vielä pistänyt.

Zapolski (Setänen)

I: Mikkola-Kousa; Vahalahti-Gagnon-Lahti
II: Niskala-Tikkanen; Vauhkonen-Koivisto-Nurmi
III: Je.Virtanen-Jaatinen; Koivisto-Ahtola-Nieminen
IV: Sipiläinen-Jo.Virtanen-Riska
7. pakki: Forsberg

Eli Luulaja-pelin levänneet Vahalahti, Nieminen ja Kousa ovat kaikki mukana tänään. Maalin tehnyt Piitulainen puolestaan ei ole lainkaan mukana. Siinä muutokset tiistailta.

Kyllähän Lukko suosikki on, mutta eipä sillä mitään merkitystä ole. Katotaan mitä tapahtuu kun peli alkaa. Ylivoiman soisin ainakin toimivan samalla murhaavalla tavalla kuin kauden aiemmissa vieraspeleissä.
 

RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Revanssin paikka tänään.

Porilaisten kausihan alkaa pikkuhiljaa olla paketissa, kun päätavoite saavutettiin: olla Rauman Lukon edellä sarjataulukossa syyskuussa. Nyt osat ovat odotetusti vaihtuneet ja voi Ässät katsella ensi kauteen, kun eivät tule Lukkoa enää kertaakaan ohittamaan, varsinkin jos otetaan huomioon ottelumäärä.

Lukko on todella kovassa vireessä tällä hetkellä. Puolustuspeli toimii ja Vahalahti-Gagnon kaksikko toimii. Pelin mielenkiintoinen seikka onkin se, saako Ässät yhtään maalia huippuvireistä Zapolskia vastaan. Viimeisestä 4 matsista 3 nollapeliä. Toivottavasti Vahalahti-Gagnon kaksikon takaa saa suuri joukko onnistumisia, Koivisto, Lahti, Nurmi nyt etusijassa.

Ässien kokoonpano on todella heikon oloinen. Tuosta kokoonpanosta vain Ryanilla olisi asiaa Lukon aloittavaan kokoonpanoon. Noh, ehkä Uusitalo voisi kolmospakkiparissa pelata.

Tunnelmaltaan varmasti äärimmäisen hieno peli, kun pelataan perjantaina Porissa.
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Ässien viimiset pelit ovat olleet niin ripulia, että ennakkosuosikista ei ole epäselvyyttä, Tulosvetoon 0-5 Lukolle ja helpot rahat pois notkumasta.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
-
Ässien kokoonpano on todella heikon oloinen. Tuosta kokoonpanosta vain Ryanilla olisi asiaa Lukon aloittavaan kokoonpanoon. Noh, ehkä Uusitalo voisi kolmospakkiparissa pelata.
-

Tänään ollaan nuorilla omilla kasvateilla liikkeellä. Siihen päälle vielä yks muualta kalasteltu lahjakas poika, kenties tuttu raumalaisille.

Ässien materiaali on heikko ja neppariin tulee todnäk tällä kokoonpanolla, paras ketju ei ole enää kasassa koska Rocky pullistelee. Sitä mieltä kuitenkin että tuosta rosterista menisi aika moni heittämällä Lukon kokoonpanoon.
 

RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Tänään ollaan nuorilla omilla kasvateilla liikkeellä. Siihen päälle vielä yks muualta kalasteltu lahjakas poika, kenties tuttu raumalaisille.

Ässien materiaali on heikko ja neppariin tulee todnäk tällä kokoonpanolla, paras ketju ei ole enää kasassa koska Rocky pullistelee. Sitä mieltä kuitenkin että tuosta rosterista menisi aika moni heittämällä Lukon kokoonpanoon.

Mikäli tulee tiukka peli, niin kyllähän tässä se haisee, että Saarela tai Elo onnistuu täydellisesti ja tuovat Ässille pisteet/pisteitä.

Mitä kokoonpanoihin tulee, ilmaisin vähän huonosti itseäni. Tarkoitin 1-3 ketjuja, en nelosia. Vaikea tuosta Ässien porukasta on kovin montaa saada Lukon 1-3 ketjuun. Totta kai Ässien ykköskorista saataisiin täytettä Lukon neloselle. Ryan ehdottomasti kyllä kelpaisi, Uusitalo pakistoon. No, Lähteenmäki kyllä voisi kelvata Vauhkosen tilalle.

Vertailu tietenkin on tyhmään, pelitavat jne. Mutta teoriassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös