Pe 1.2.2008 Titaanit-HeKi

  • 1 346
  • 5

The Rock

Jäsen
Perjantaina metsästetään taas pikkumustaa Kotkan jäähallissa, kun Titaanit ja HeKi iskevät yhteen kauden neljännen keskinäisen kohtaamisen merkeissä. Titaaneilla on tällä hetkellä HeKistä pienimuotoinen niskalenkki, sillä kotkalaisten hallitsevat voittotilastoa 2-1-lukemin.

Vierailla onkin näin ollen revanssin paikka ja erityisen tärkeistä pisteistä HeKi tuleekin Kotkaan kamppailemaan, sillä joukkueella on vielä täysi mahdollisuus pudotuspelipaikan lunastamiseen. 8.sijalla Mestiksen sarjataulukossa killuva SaPKo ei ole kuin yhdeksän (9) pisteen karkumatkalla ja voitolla Kotkasta ero kaventuisi vain kuuteen (6) paunaan.

Titaanit sen sijaan voi jo huoletta alkaa keskittymään kevään Mestis-karsintoihin. Vaikka vieläkin on mahdollista, että kotkalaisjoukkue selviäisi 10 jäljellä olevan runkosarjaottelun aikana kuiville, on jo parempi tunnustaa tosiasiat ja latautua pelien jatkumiseen runkosarjan jälkeen.

Siirtotakaraja ei kummassakaan leirissä juuri suurempia muutoksia aiheuttanut. HeKi nappasi riveihinsä jo aiemmin Pelicansin A-junnuista hyökkääjä Tommi Koskelan, kun taas Titaanit passitti Sportista lainalla olleen puolustaja Juho Aution takaisin kotiin. Sitä vastoin toinen Spåra-laina puolustaja/hyökkääjä Toni Mäkinen jatkaa kauden loppuun titaanimiehistössä. Myös ykkösveskari Kai Tillasen pienimuotoista loukkaantumista paikattiin ottamalla oma kasvatti Teemu Hankanen takaisin rivistöön Jyväskylä-Lappeenranta-visiitiltään.

Kapeilla miehistöillä loppukauden ajan operoivat joukkueet tulevat varmasti tarjoamaan kotkalaiselle kiekkoyleisölle jälleen hyvätasoisen kiekkonäytöksen, josta ei vauhtia saati vaarallisia tilanteita tule puuttumaan. Titaanikannattajille sopisi varmasti lokakuun lopun toisinto, punanuttujen survoessa jo avauserässä kiekon neljästi ohi HeKi-veskari Janne Kurikan.

Kiekko putoaa jäähän siinä klo. 18:30 paikkeilla, joten sitä odotellessa voikin lukaista läpi muutaman otteluennakon:

Titaanien kotisivujen otteluennakko
HeKin kotisivujen otteluennakko
Jatkoaika.comin otteluennakko
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tiukkaa tulee jälleen Kotkassa olemaan. HeKi on viime vuosien saatossa onnistunut muutaman kerran Kotkassa voittamaankin, mutta muuten on ollut aina vaikeaa. HeKillä on hyvä talvisotahenki päällä, mutta kapea materiaali on joutunut kovalle rasitukselle. Puolustuspeli on parantunut huomattavasti, mutta hyökkäys on edelleen tehotonta. Hyökkääjistöstä uupuu kolme tärkeää kaveria, Timo Ruuska, Janne Sinkkonen (todennäköisesti) ja loppukaudeksi Pelicansiin lähtenyt V-P Koponen. Maalivahtipeliin ei HeKin pitäisi nyt kaatua. Molemmat räpylähanskan heiluttajat ovat tällä hetkellä oivassa vireessä.
 

The Rock

Jäsen
Titaanit tänään:

Titaanit

1. kenttä:
#21 Rämä - #26 Koidahl - #11 Niemensivu
#9 Gärdström - #71 Mäkinen

2. kenttä:
#18 Häkkinen - #12 Mustonen - #8 Mehalko
#20 Pylväläinen - #13 Jernberg

3. kenttä:
#17 Kovanen - #7 Kauppinen - #55 Kolhonen
#4 Haapalainen - #45 Jokiraita

4. kenttä:
#78 Pehu - #15 Kansikas - #84 Horto
#3 Kulmakivi (13. hyökkääjä)

Maalivahdit:
#30 Valkama (AK)
#41 Hankanen

Lähde: www.mestis.fi


* Titaanit lähtee kaatamaan HeKiä hieman vajavaisella miehistöllä, sillä flunssapöpö on kaatanut petiin muutaman pelaajan. Muutokset näkyvät parhaiten maalilla, jossa nilkkavaivaisen Kai Tillasen korvaa paluun tolppien väliin tekevä Jaakko Valkama. Jaskalle tukeaan vaihtoaitionluukun avaajana tarjoilee paluun kotiin tehnyt Teemu Hankanen. Poissa kotkalaismiehistöstä ovat Tillasen lisäksi Marek Babic ja Ville Valli. Paluun pelaavaan kokoonpanoon tekevät vammojen jäljiltä Tuomas Gärdström ja Tomi Pylväläinen.

EDIT: Myös Janne Ruohola on joutunut jäämään syrjään flunssa vuoksi, joten miehen paikan ykkösvitjan takana ottaa Gärdström.
 
Viimeksi muokattu:

The Rock

Jäsen
HeKi tänään:

HeKi

1. kenttä:
#24 Manninen - #37 Kiiskinen - #27 Ritamäki
#2 Mielonen - #40 Marklund

2. kenttä:
#26 Pylvänäinen - #20 O.Sinkkonen - #12 Isomäki
#15 Kaskinen - #4 Nurminen

3. kenttä:
#18 J.Sinkkonen - #17 Väkeväinen - #50 Kivistö
#7 Koponen - #9 Martinka

4. kenttä:
#25 Koskela - #29 Laine - #8 Ropo
#23 Kopsa - #60 Leino

Maalivahdit:
#39 Kurikka (AK)
#3 Kaisla

Lähde: www.mestis.fi


* HeKi saa jalkeille neljä täyttä kentällistä Kotkan reissulle ja Jukurit-voiton mukanaan tuoma noste on varmasti hyvä lisäase taistelussa Titaaneita vastaan. Heinolalaisten maalilla jatkaa nollapelin torjunut Janne Kurikka, eikä voitokkaaseen miehistöön ole muutenkaan muutoksia tullut. Poissa ovat edelleen Aki Piiroinen ja Timo Ruuska.
 

Sigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Titaanit
Melkosta hurlumhei kiekkoa nähtiin tänään Kotkassa.

Titaanit tuntuivat pelaavan taas vaihteeksi alivoimalla huomattavasti paremmin kuin ylivoimalla.Päätuomari oikee tarjosi vimpossa erässä titaaneille hyvät ylivoimat ja ne kyllä onnistuttiin sössimään surkealla ylivoimapelillä.Tuomari vihelsi ihan miten sattuu Heinolalaisia olis voitu laittaa parikin kertaa pihalle sen verran sikamaisesti ajettiin polvelle ja kerran Rämää taklattiin rumasti selkään josta kyllä tuli ansaittu 2+10.Toivottavasti saataisiin jostain sellanen ylivoima porukka,joka pistäisi kiekkoa maaliin.

Pari ekaa kerää Heki oli karvanverrän parempi viimesessä erässä titaaneilla oli muutama paikka enemmän ratkaista peli joka sitten Tomin hienolla lämärillä jatkoajalla palkittiin.

Titaaneista parhaiten erottuivat sähäkkä Häkkinen ja Mustonen."vahvistukset" olivat taas jossain ihan muualla kun paikanpäällä.Jernberg varsinkin pelaa kun veltto shaisse nykyään noita pelejä.Mies kuvittelee vissiin itsestään kentällä vähän liikaa ?Nöyryyttä vaan peliin ja kunnon yritystä eikä jatkuvaa suunsoittoa ja velttoa pelailua.

Peli oli aikalailla molemmilla sekaisin ei oikein kumpakaan saanut kiekkoa toisen alueelle kun roiskasemalla vaan kiekkoa kulmiin.
 

The Rock

Jäsen
Varsin maukas voitto rakkaasta kiistakumppanista HeKistä. Kumpa Titaanit olisi koko kauden aikana pelannut yhtä tuloksekkaasti muitakin vastustajia vastaan, kuten kolmesti tällä kaudella nujerrettuja heinolalaisia.

Ottelu ei mitään suurta kiekkoilullista riemujuhlaa ollut, mutta viis tyylistä. Tärkeintä on voittaminen ja sen mukanaan tuoma hyvänolontunne. Toki se on myönnettävä, että kumpi tahansa olisi sen voiton voinut itselleen kääriä, mutta onneksi se lipui lopulta titaanileiriin.

Titaanipelaajista pisti silmään erityisesti kolmen pelaajan todella vahva pelivire ja yhden jannun totaalisurffailu. Nelosketjun kaksikko Jesse Pehu - Mikko Kansikas raatoi läpi ottelun vahvalla asenteella eikä myöskään kapteeni Ari Kovasen panosta ole syytä väheksyä. Suurimmat glooriat korjasi tililleen voittomaalin ampunut ja varsin takuuvarmasti omaa maalia turvannut Tomi Pylväläinen sekä hienon paluun tolppien väliin tehnyt Jaakko Valkama.

Sen sijaan kanadalaishyökkääjä Brad Mehalkon pelisuoritukset laskevat kokoajan huonommiksi ja huonommiksi. Ei voi kuin ihmetellä missä Mehalkon kaltaisen kokeneen pelaajan ammattiylpeys pelaa tällä hetkellä. Mies ei keskity ollenkaan itse pelaamiseen vaan lähinnä mussuttaa vastustajille jokaisen tönäisyn jälkeen. Turhia jäähyjä satelee jokaisessa matsissa ja loppuun asti taistelua ei ole nähty viimeiseen kuukauteen kertaakaan #8:kon otteissa. Wake up Brad, or go home!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös