Patrik Siikanen – 2020-luvun jyppiläinen

  • 1 469
  • 17

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Avataanpa ketju Patrik Siikaselle, jos vaikka tällä kaudella herrasta keskustellessa ei tarvitsisi kaikkea sananvaihtoa tehdä ennustusketjussa ja sairastupaketjussa. (Omaa ketjua en löytänyt, jos joku löytää niin modet siirtäköön tämän sinne.)

Patrik Siikanen kuitenkin edustaa JYPiä jo kuudetta (6!) kautta putkeen, vaikka ei heti uskoisi. Näin ollen hän on nykyrosterissa kokenein jyppiläinen, mitä tulee otteisiin paikallisen liigaseuramme riveissä. Takataskussa ei ole menestystä henkilökohtaisella tasolla tai joukkueen kanssa, ei edes yhtä pleijaripeliä. Todellinen 2020 luvun mr. JYP siis, ikävällä tavalla.

Siikanen on siis Espoo-taustainen, vuonna 2000 syntynyt leftin laitahyökkääjä ja pelaa numerolla 75.

Lainauksia JYPin sivuilta:

"Siikasen kiistattomasta potentiaalista kertoo se, että “Patu” on Edmonton Oilersin varaus kesältä 2018. Lisäksi hän on edustanut Suomea juniorimaajoukkueturnauksissa. Liigassa Siikanen ei ole vielä päässyt lunastamaan täyttä potentiaaliaan lukuisten pitkien loukkaantumistensa vuoksi. Ehjänä ollessaan hän on väläytellyt kovaa tuloksentekokykyään. Siikanen on fyysinen ja luotettava pelaaja kaukalon molemmissa päissä."

Tilastot kuudelta kaudelta:

164 ottelua, 17+23 = 40.
Jäähyjä vain 12 minuuttia koko aikana. Tehotilasto karu -49.
Laukauksia 314, prosenttina 5,41,

Enimmillään Siikanen on saanut pelata 40 ottelua kaudessa, tämä tapahtui kaudella 22-23. Pisteitä kertyi 9.

Siellä on useamman kauden alla ollut väläyksiä siitä, että nyt lähtee, mutta joka kerta on loukkaantuminen pilannut lähtemisen. Mutta nyt tällä kaudella kasassa 10 otteluun 3+3 eli todella hyvä tahti, etenkin kun edellispelin hattutemppu syntyi alle 13 min peliajalla kolmosketjussa.

Omaan silmään Siikasesta piirtyy kuva pelaajana, joka pystyy ihan omin avuin taikomaan maalin hyvän luistelun ja maalille ajamisen kautta. Parhaimmillaan pärjää myös väännöissä, oli toissa kauden alla ihan karmea mörkö fyysisesti ennen loukkaantumista.

Jonkin sortin snaipperina hänet näen, vaikka tilastot kertovat muuta. Itse toivon todellakin, että Siikanen pysyy nyt kunnossa koko loppukauden ja sitä myöten saa mahdollisuuden lunastaa edes murto-osan siitä potentiaalista, mikä reservissä on.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mulla on Patun JYP-ajalta game worn playoff-paita. Voitte vilkaista Patun JYP historiaa, ja pohtia, että kuinka monta näitä paitoja voi olla olemassa - tai miksi on olemassa edes tämä yksi.

Yksi suosikkeja ollut alusta alkaen ja olen aika läheltä saanut seurata Patun vaikeuksia loukkaantumisten kanssa. On ollut suorastaan sydäntä särkevää, kuinka koville Patu on laitettu näiden vuosien aikana.

Ihan huikea hattutemppu lauantaina. Olisi ansainnut, että joukkue olisi noiden maalien säestämänä voittanut, mutta eipä tällä kertaa riittänyt. Toivottavasti tämä oli vasta alkusoittoa.
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Kiitos ketjun avauksesta. Aina arvostettavaa, kun joku jaksaa pohtia ja käyttää aikaansa pelaajan oman ketjun perustamiseen taustoineen. Se osoittaa osaltaan arvostusta, jota tämäkin pelaaja ansaitsee.

Siikasen kolme maalia aiheutti spontaanin riemun ihan hänen takiaan, ei vain JYPin. Toivon todella, että nyt tulee nappikausi hänen urallaan.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mulla on Patun JYP-ajalta game worn playoff-paita. Voitte vilkaista Patun JYP historiaa, ja pohtia, että kuinka monta näitä paitoja voi olla olemassa - tai miksi on olemassa edes tämä yksi.

Yksi suosikkeja ollut alusta alkaen ja olen aika läheltä saanut seurata Patun vaikeuksia loukkaantumisten kanssa. On ollut suorastaan sydäntä särkevää, kuinka koville Patu on laitettu näiden vuosien aikana.

Ihan huikea hattutemppu lauantaina. Olisi ansainnut, että joukkue olisi noiden maalien säestämänä voittanut, mutta eipä tällä kertaa riittänyt. Toivottavasti tämä oli vasta alkusoittoa.
Mutta hattutempun takia siellä on nyt kasassa jo 10 peliin 3+3= 6 pistettä. Ei huono. Nyt vaan lisää. Läpimurtokausi.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Mulla on Patun JYP-ajalta game worn playoff-paita. Voitte vilkaista Patun JYP historiaa, ja pohtia, että kuinka monta näitä paitoja voi olla olemassa - tai miksi on olemassa edes tämä yksi.

Yksi suosikkeja ollut alusta alkaen ja olen aika läheltä saanut seurata Patun vaikeuksia loukkaantumisten kanssa. On ollut suorastaan sydäntä särkevää, kuinka koville Patu on laitettu näiden vuosien aikana.

Ihan huikea hattutemppu lauantaina. Olisi ansainnut, että joukkue olisi noiden maalien säestämänä voittanut, mutta eipä tällä kertaa riittänyt. Toivottavasti tämä oli vasta alkusoittoa.

Aika mielenkiintoinen konsepti on kyllä game worn playoff paita kun ei ole yhtään pudotuspeliottelua miehissä pelannut. Kai tuo on jotain 19-20 kauden peruja kun oltiin sääleihin valmistautumassa. Mutta game wornia tuosta ei kyllä mitenkään saa, ellei ole sitten jotkut playoff-tunnukset poistettuna vetänyt harkkapelejä tai seuraavalla kaudella. Jokseenkin voi sanoa että tuskin vastaavia on paria kolmea enempää olemassa :).
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Mulla on Patun JYP-ajalta game worn playoff-paita. Voitte vilkaista Patun JYP historiaa, ja pohtia, että kuinka monta näitä paitoja voi olla olemassa - tai miksi on olemassa edes tämä yksi.
Hmm… U20 pelejä on, mutta ei PO-sarjaa kai. Jos game worn -paita määritelmä edes täyttyy jos se on hommattu suoraan ”tuottajalta” ohi myyntiketjun. Lyhyt vastaus: Ei tietoa. :-)
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aika mielenkiintoinen konsepti on kyllä game worn playoff paita kun ei ole yhtään pudotuspeliottelua miehissä pelannut. Kai tuo on jotain 19-20 kauden peruja kun oltiin sääleihin valmistautumassa. Mutta game wornia tuosta ei kyllä mitenkään saa, ellei ole sitten jotkut playoff-tunnukset poistettuna vetänyt harkkapelejä tai seuraavalla kaudella. Jokseenkin voi sanoa että tuskin vastaavia on paria kolmea enempää olemassa :).
Runkosarjassa käytetty paita, johon ehdittiin ompelemaan playoff-tunnus. Kausi on toki tuo 19-20.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vitsi kun nyt lähtisi lumipallo oikeaan suuntaan pyörimään Siikasella. On vahva vääntäjä ja nopeutta löytyy. Ihmettelen vähän miksi ei vaan pelaa suoraviivaisemmin kun siellä kykyä on. Maalille ajoa vaan rohkeammin.
 
KOLT

Tätä maalille ajoa Patu on mielestäni jo vähän hanakammin tällä kaudella harrastanut. Toki saisi vieläkin enemmän tuota tehdä, härkämäinen jätkä ja putkikin kulkee niin sinne vaan runnomaan.

Hieno avaus kyllä tämä ketju! Lauantainen hattutemppu ja erityisesti Patun tuuletukset tuon kolmannen maalin kohdalla oli kyllä niin siistiä. Siinä oli tunnetta aivan perkeleesti, kun mies runnoi kiekon sisään ja tuli tuulettamaan raivokkaasti katsomon suuntaan. Voi kun tämä nyt olisi se hetki, että palaset loksahtaa kohdalleen Patulla ja saa pelata ehjän, hyvän kauden.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siikanen on ollut jo pitkään loistava aina terveenä pysyessään Laittaisin kiireesti jatkolappua Patelle, koska kuuluu Tieksolan, Pertun ja Ojantakasen kanssa siihen harvalukuiseen porukkaan JYPin hyökkääjistössä, joka tuottaa mitään tällä hetkellä.
 
Ciccarelli

Siikanen on ollut loistava, mutta odottaisin jatkolapun kanssa. Tästä ei ole kun kaksi viikkoa kun esitykset oli sitä tasoa ettei mahtunut kokoonpanoon. Lisäksi miehen loukkihistorian tietäen odottaisin kyllä että pysyy nyt oikeasti kasassa.
Mutta kuten sanottu, on ollut muutaman pelin nyt todella hyvä.
 
Jotenkin tuo Siikanen - Perttu - Ojantakanen toimii ja tuo ketju pysty jopa vähän kiekkoa pelaamaankin. Näitä kemioita pitäisi vaan nyt löytää enemmän.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Huippuvireessä oleva JYPin Patrik Siikanen

Tämän kauden yllättäjiin lukeutuva SaiPa haki tyylipuhtaan vierasvoiton Jyväskylästä. JYPin onnistujiin lukeutui kovassa vireessä oleva Patrik Siikanen, joka ei kuitenkaan ollut joukkueen esitykseen tyytyväinen.

– Tietenkin pettyneet fiilikset. Kolmea pistettä lähdettiin tänään hakemaan ja sitä ei saatu. Tulos harmittaa, hyökkääjä kommentoi.

24-vuotias hyökkääjä on iskenyt kahteen viimeiseen otteluun neljä maalia. Siikanen ei kuitenkaan osannut sanoa, mistä tällainen vire johtuu.

– En osaa sanoa mistä se (maalivire) juontaa juurensa, minulla on ollut läpi kauden paikkoja. Nyt laukaukset menee maaliin asti.

Jyväskyläläisryhmä saa perjantaina vastaansa kovassa lennossa olevan Helsingin IFK:n. Voidaanko Siikaselta odottaa silloinkin maaleja?

– En lupaa mitään, maaliruisku vastasi tyhjentävästi.

Siikanen on pelannut JYPin kakkosketjussa yhdessä Valtteri Ojantakasen ja Mikko Pertun kanssa. Kentällinen on tehnyt kahteen viimeisimpään otteluun yhteensä 14 tehopistettä.

Ketjutovereistaan Siikasella oli vain positiivista sanottavaa.

– Mielestäni meillä on hyvä ketju. Tykkään tosi paljon pelata Peran ja Ojiksen kanssa.

Hyökkääjällä on myös selkeä näkemys siitä, miten HIFK:ta lähdetään perjantaina haastamaan.

– Meidän pitää pelata ihan top 1 peli. Täytyy pistää ihan parasta peliin, mitä löytyy, Siikanen linjasi

Ainoat posit menee lähinnä Patun pelin löytymiseen…
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös