Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 663 299
  • 17 029

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan älytön tuo release ja se voima, mikä laukaukseen tulee. Osaako joka sanoa, että kauanko Laine on laukonut tuollaisella snapshot -tyylisellä tekniikalla myös? En muista ainakaan ennen NHL-aikaa, että olisi tuota käyttänyt.
Eikös noita jo mainittujen Kärppä-sarjan nevöfoget tarkka-ammuntojen lisäksi nähty myös nuorten kisoissa 2016, toki aina häilyvä raja onko kyseessä snapshot vai ihan vaan rannari mutta mielestäni sielläkin noista teki pari maalia aika snapshotmaisella releasella ja parit kilautteli rimoihinkin ulkomuistista.

Eli ei nyt varsinaisesti mikään uusi keksintö Paten kaltaiselle kaverille, jolle laukaus nyt varmaan on hiottu kuntoon aikalailla jokaiselle eri tyylille.

Lisäisin vielä, että mielestäni Patella on aina ollut hyvä snapshot-laukaus myös onetimereista, eli suoraan syötöstäkään ei suinkaan aina lauo maila kohti taivasta -lähtöasennosta täysillä virittäen, vaan suht snapisti sutaisee kiekon suoraan passista perille.

Vielä kun malttaisi sen mailansa vaihtaa lyhyempään, niin alkaisi varmaan kuti lähteä vielä vihaisemmin.. Eh eh.
 
Viimeksi muokattu:

tiilk

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Hyvällä prosentilla on Pate onnistunut rankkareissa urallaan, 9/17 = 52,9 %. On muuten ainut Jetsin pelaaja, joka on ollut ampujien joukossa jokaisessa joukkueen voittolaukauskilpailussa kaudesta 2016-17 eteenpäin.
 
Yohan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Rankkarimaali oli tosiaan hieno viimeyöltä. Todella tyly laukaus jo kaukaa maalista. Se mikä vähän ihmetyttää on Laineen tyyli pelata pitkissä hyökkäyksissä. Ainakin Torontoa vastaan hän valui siniviivalle asti ikäänkuin kolmanneksi pakiksi lähes järjestään samaan aikaan kuin Connor ja Scheifele raastoivat päätypeliä. Muutenkin sijoittuminen oli todella puolustavaa. Kiinnitin tähän nyt erityistä huomiota, joku osaa varmaan paremmin sanoa onko tämä Laineelle vain tapa pelata ja tyypillistä peliä. Ehkä kyseessä on joku puolustusvalmiusjuttu, tiedä sitten.

Tuntuu että olisi voinut edes välillä hakeutua lähemmäs maalia maalintekosektoriin ja täräyttämään siitä Scheifelen syötöstä ranteella yläpeltoseen. Muutenkin sellainen hanakkuus tehdä maaleja vähän puuttui. Näytti enemmänkin, että tavoittelee mielummin Selkeä kuin Rocketia. Kumma juttu.
 
Stirner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Che Guevara
Rankkarimaali oli tosiaan hieno viimeyöltä. Todella tyly laukaus jo kaukaa maalista. Se mikä vähän ihmetyttää on Laineen tyyli pelata pitkissä hyökkäyksissä. Ainakin Torontoa vastaan hän valui siniviivalle asti ikäänkuin kolmanneksi pakiksi lähes järjestään samaan aikaan kuin Connor ja Scheifele raastoivat päätypeliä. Muutenkin sijoittuminen oli todella puolustavaa. Kiinnitin tähän nyt erityistä huomiota, joku osaa varmaan paremmin sanoa onko tämä Laineelle vain tapa pelata ja tyypillistä peliä. Ehkä kyseessä on joku puolustusvalmiusjuttu, tiedä sitten.

Jos siellä on jo Connor ja Sceif laidassa niin ei sinne enää kolmas hyökkääjä voi mennä, joten Pate luonnollisesti pelaa alempana näissä tilanteissa.
 
rpeez

Jäsen
Rankkarimaali oli tosiaan hieno viimeyöltä. Todella tyly laukaus jo kaukaa maalista.

Mietin myös miten pää voi kestää kun Toronton yleisön buuaus ja paineet niskassa, mutta eikö mitä, tuollainen laukaus vaan kylmästi ylänurkkaan. On kyllä tarvittaessa hyvä paineensieto kaverilla. Toki ei sitä muuten tuolla olisikaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eilen tuli taas ihmisten aikaan Jetsin peli ja tulihan tuo katsottua. Laine oli selvästi Jetsin parhaita pelaajia. Eväät oli ne vanhat tutut, eli liike on lisääntynyt ja tekee kiekon kanssa parempia ratkaisuja. Kovat minuutit ovat tällä hetkellä täysin ansaittuja.

Kävi jopa mielessä eilen peliä katsoessa, että ehkä hän voisi olla vähän röyhkeämpikin? Nyt tuntuu, että mies hakee aina syöttöä, jos latu laukaukselle ei ole ihan vapaa. Joissain tilanteissa voisi ehkä lähteä haastamaan puolustajaa ja ajaa maalille. Tuo toisi vaarallisuutta lisää hänen peliinsä. Hyvinhän ne kovat syötöt kaverien lapoihin eilen napsui, ei siinä mitään. Mutta voisi tällä tavalla luoda itselleen enemmän maalipaikkoja.
 
Suosikkijoukkue
KK
Kärppiä vastaan painoi pari snapshotia silloin keväällä 2016 toinen YV:llä etuyläkulmaan ja toinen heti aloituksen jälkeen kaukaa b-pisteen kaaren tietämistä takakulmaan. Sitten IFK:ta vastaan läpiajosta laittoi snapshotilla. Tuossa ainakin pudotuspeleistä muutama.

Onhan Laineen bravuuri tuo pieni lataus ja jousipyssyn viritys, mutta kyllä snapshot on jo ennenkin ollut käytössä ja tuhoisalta näyttää.
Olisiko ollut KooKoon ensimmäinen tai toinen Liiga kausi, kun Patu tuli oikealta laidalla täydessä vauhdissa ja veti kiekon todella napakalla snap shotolla yläpörsään jos en väärin muista.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Olisiko ollut KooKoon ensimmäinen tai toinen Liiga kausi, kun Patu tuli oikealta laidalla täydessä vauhdissa ja veti kiekon todella napakalla snap shotolla yläpörsään jos en väärin muista.

KooKoon ensimmäinen liigakausi oli 2015-2016, Laineen ensimmäinen NHL-kausi 2016-2017. Eli joko tuo tapahtui KooKoon ensimmäisellä liigakaudella, tai sitten KooKoo pelasi NHL:ssä kaudella 2016-2017. Todennäköisyydet voi jokainen itse laskea.
 
Täytyy siis olla KooKoon ensimmäinen kausi kyseessä. En paljoa jaksanut evää liikuttaa, että olisin tarkistanut faktat. Aivot on muutenkin narikassa.
 
Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Olisiko ollut KooKoon ensimmäinen tai toinen Liiga kausi, kun Patu tuli oikealta laidalla täydessä vauhdissa ja veti kiekon todella napakalla snap shotolla yläpörsään jos en väärin muista.
Se täysi vauhti oli silloin sellaista outoa vaappumista. Pakin jaloista veti b-pisteen yläkaaren ja siniviivan välistä takanurkkaan. Veskari (Järvinen, Lehtonen, tms.) teki torjuntaliikkeen vasta siinä vaiheessa, kun verkko venyi. Siihen asti olin ihmetellyt, "mikä siinä kaverissa on niin erikoista". Sen jälkeen en enää ihmetellyt.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kun ei mene niin ei mene. Viime yönä Pate pääsi yrittämään tyhjään maaliin, punaviivan takaa yläputkeen. Onhan tämä jo melko koomista, pari syöttöä kuitenkin plakkariin.
 
Robu

Jäsen
Laukaisuprosentti on alhainen 10,34 eli kyllä ne kohtaa alkaa menemään sisäänkin ja vetoja Laine saa edelleen aikaan paremmin kuin millään edellisellä kaudella. Keskimääräinen laukaisuetäisyys on erittäin pitkä Laineella. Reilusti pidempi kuin kellään Top-10 maalintekijällä tällä kaudella, joten olisikohan laukaisuvalinnoissa ja etenkin etäisyyksissä hiukan hiomisen varaa? Enää se ei yllätä maalivahteja, että #29 pistää kovaa ja tarkasti siniseltä.

Tässä työkalu laukaisukarttaan (Shot Maps | Charting Hockey) ja haastan teidät löytämään hyökkääjän, jolla laukaisuetäisyys on korkeampi kuin Laineen 38,99. Itse en tähän pystynyt.
 
Eikös Laineen etäisyys ole aiemmillakin kausilla ollut kauempana. Ja varmasti tulee aina olemaan. Kuitenkin tuo veto on sellainen, että sieltä kauempaakin saa hyviä vetoja ja sillä tavalla tekee hyökkäysalueesta oikeastaan isomman.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ilmeisesti Pate on huomannut että ei tuu voittaa Maurice ”Rocket” Richard Trophyä joten tähtää sitten Lady Byng Memorial Trophyn voittoon.

Yleisesti ottaen en tiedä mikä tää juttu on että viedoita jossa on näitä muksuja kylttien kanssa toivomassa kiekkoja, selfieitä taikka mailaa tulee nyt tasaseen tahtiin. Sillon ku mä aloin seuraa lätkää niin pelaajat katso lähinnä vihasesti jos ipanat kehtas pyydellä mailoja.
 
On kyllä yllättävän nihkeää maalinteon osalta, vaikka muuten hyvin pelaakin. On kuitenkin ruvennut laukomaan alkukautta hanakammin, joten pakko uskoa ketsuppipullon aukeavan vielä kauden aikana.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Karjala-lippis... Lukeekohan joku Paten lähipiiristä Jatkoaikaa?

Yllättävän vähän ollut keskustelua korrelaatiosta Paten parantuneiden otteiden ja vähentyneen konsolipelaamisen välillä.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä se Karjala-lippistenkin suosio Patelle vielä joskus kelpaa. Viimeistään silloin, jos ura lähtee alamäkeen.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Kyllä se Karjala-lippistenkin suosio Patelle vielä joskus kelpaa. Viimeistään silloin, jos ura lähtee alamäkeen.
Urheilija voi kuitenkin ottaa vastaan rajatun määrän informaatiota ja palautetta, kannattaa keskittyä niihin olennaisiin sidosryhmiin kuten valmentajat, kaverit ynnä muut uran kannalta oleelliset asiantuntijat. Jos tässä aletaan ottamaan paineita jostain toisella puolella planeettaa olevista yksittäisistä kirjoituksista niin eihän siinä kestä kenenkään pää. Eli hyvä vaan pitää fokus olennaisessa ja jättää esim somessa pyöriminen vähemmälle.

En ole lukenut artikkelia mutta olen aivan varma että hän ei tarkoittanut tällä sitä että "arvostukseni faneja kohtaan on nolla".
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Urheilija voi kuitenkin ottaa vastaan rajatun määrän informaatiota ja palautetta, kannattaa keskittyä niihin olennaisiin sidosryhmiin kuten valmentajat, kaverit ynnä muut uran kannalta oleelliset asiantuntijat. Jos tässä aletaan ottamaan paineita jostain toisella puolella planeettaa olevista yksittäisistä kirjoituksista niin eihän siinä kestä kenenkään pää. Eli hyvä vaan pitää fokus olennaisessa.

En ole lukenut artikkelia mutta olen aivan varma että hän ei tarkoittanut tällä sitä että "arvostukseni faneja kohtaan on nolla".

Tottakai. Paten tapauksessa ei kannata esimerkiksi mitään nettikirjoittelua lukea tai ainakaan ottaa siitä kovasti itseensä. Kritiikkiä ja hyviä neuvoja riittää aina.

Mutta silti ei myöskään kannata noin suoraan ilmaista halveksuntaansa tavallista Karjala-lippispäistä lätkäkatsojaa kohtaan, vaikka oikeasti niin ajattelisikin. Tuollaiset lausunnot löytää hyvin todennäköisesti vielä edestään.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Uskon, että Patrik tarkoitti tasan tarkkaan mitä sanoi. Saanut niin paljon paskaa niskaan urpoilta loistavasti sujuneen uransa aikana. Näpäytys oli enemmän kuin paikallaan.
Jep, suomalaisissa on vielä joissain sellainen sinänsä jännä piirre että osa ihmisistä suorastaan toivoo Paten yms epäonnistumista että pääsee ilkkumaan "ei susta mihinkään oo".
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kun ei mene niin ei mene. Viime yönä Pate pääsi yrittämään tyhjään maaliin, punaviivan takaa yläputkeen. Onhan tämä jo melko koomista, pari syöttöä kuitenkin plakkariin.

Nauratti kyllä tuo. Ja sitten Connor pääsi lapioimaan helpon maalin kun Scheifele pakotti tekemään tyhjiin. Pate olisi ansainnut maaleja vaikka kuinka monessa matsissa viime aikojen tekemisellä, mutta aina se syötöksi vaan kääntyy. Laineelle tästä Connorin tyhjiin "pakotetusta" syöttöpiste. Taisi tehdä ratkaisevan riiston?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös