Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 663 479
  • 17 029

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Oma silmä ja statistiikka ei vaan puhu sen puolesta. On se Maurice joskus aikoinaan Patenkin puolustuspeliä kehunut : )
Connor joutuu puolustamaan joko ykkösketjussa tai sitten Paten kanssa. Aika epätoivoinen tehtävä.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida
Athleticissa oli vastikään Mauricen sanasta sanaan haastattelu, missä oli paljon asiaa myös Laineesta. Esimerkiksi Littlen kanssa pelaamisesta oli monta pointtia ja muitakin täällä sivuttuja teemoja käsiteltiin huolella.

Muutama pointti ulkomuistista. Scheifele ja Wheeler ovat toistaiseksi tietoisesti lukittuina keskenään ykköseen. Mauricen mielestä Laineen puolustuspeli ei ollut vielä sillä tasolla, että peliajan voisi kasvattaa 18 minuuttiin eli ykkösen määriin.

Toisaalta Lowryn kolmonen oli kovasti Mauricen mieleen, joten ei halua sitä hajottaa. Laineelle jää luonnollisesti kakkosen paikka, ja samoin Littlelle.

Jutussa muistutettiin, että Laine pelasi hurjan marraskuun juuri Littlen kanssa, toisessa laidassa oli Connor. Kyle oli valmentajan suosiossa hyvän puolustuksensa takia, ja Maurice mainitsi myös, että "kaikki haluavat pelata Connorin kanssa"., koska tämä tekee pienet ja isommat asiat niin hyvin. Ja kyllähän se fakta on, että Paten parhaat pelit Littlen laidalla olivat juuri Connorin kera.

Ehlersiin päti Mauricen mielestä vähän sama kuin Laineeseen, ei välttämättä helpoin pelikaveri senan vinkkelistä. Laineen puolustuspelistä toistettiin se, että parantui viime kaudella ja siihen keskityttiin. Pate alkaa olla lähellä tasoa, jossa peliaikaa voisi kasvattaa jne.
Samat jututhan se ukko on heittänyt joka off-season. Itse en ainakaan ole aikoihin ottanut tosissaan sen juttuja. Korkeintaan keskitason NHL-valmentaja, joka on aivan käsittämättömän itsepäinen ja puhuu jatkuvasti lämpimikseen läpiä päähänsä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Samalla Kyle Connor joka on about yhtä surkea puolustuspäässä, kuin Laine, vetelee ykkösen laidassa. Nää on näitä Mauricen juttuja. Enemmän haluaisin nähdä Wheelerin kakkosketjussa kuin Laineen ykkösessä. Koittaisi virittää jonkun 1a ja 1b ketjuviritelmän.

Juuri näin. Tämä minuakin kiinnostaisi enemmän. Laine ja Wheeler yhteen ja sitten heikompi sentteri (Little) keskelle tekemään likaista duunia. Tai vaikka Lowry/Copp. Wheeler on kuitenkin se ketjun pelintekijä. Scheifele sitten kantamaan Connorin ja Ehlersin kanssa ykköstä.

Tai miksei levittää se taito siten, että Little on kolmosessa Ehlersin kanssa (parivaljakko joka on vuosien saatossa toiminut suht hyvin) tai ihan mitä vain. Kaiken kasaaminen kärkikenttään on aina tuntunut hölmöimmältä ratkaisulta, ihan sama missä ketjussa Laine pelaa.

Wheeler ja Scheifele lukittuna toisiinsa Jetsillä tulee olemaan aina surkea kakkosketju, jos miehiä ei eroteta, tai jos jotain Paul Stastynyn tasoista äijää ei ole näköpiirissä.

Laine - Little - Wheeleriä on näköjään kokeiltu tasakentin yhdessä yhteensä 3min 28 sekuntia viimeisen 3 vuoden aikana. Eli ei ole edes haluttu kokeilla toimisiko se.
 
Viimeksi muokattu:

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ei se ole tyhmä joka pyytää...onnea Laineelle neuvotteluihin.

Voi ollakin, jos lopussa jää luu käteen. Tuskin mitään huippudiiliä on luvassa, wpg päästäänee mielummin pois ja säästää fyrkat parempien pelaajien palkkaamiseen. Sellaisten, jotka osaavat luistella.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Juuri näin. Tämä minuakin kiinnostaisi enemmän. Laine ja Wheeler yhteen ja sitten heikompi sentteri (Little) keskelle tekemään likaista duunia. Tai vaikka Lowry/Copp. Wheeler on kuitenkin se ketjun pelintekijä. Scheifele sitten kantamaan Connorin ja Ehlersin kanssa ykköstä.

Tämä on se mitä minä haluaisin nähdä. Wheeler+Little on toiminut jossain välissä todella hyvin. Voisiko se edelleen toimia? Siihen sitten kolmanneksi vaikka laine tai vaihtoehtoisesti Laine sinne Scheifelen viereen ja katsottaisiin mitä tapahtuu.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Voi ollakin, jos lopussa jää luu käteen. Tuskin mitään huippudiiliä on luvassa, wpg päästäänee mielummin pois ja säästää fyrkat parempien pelaajien palkkaamiseen. Sellaisten, jotka osaavat luistella.
Kerropas parempia pelaajia, jotka olis nyt kohtuullisen helpolla saatavissa tässä vaiheessa kautta.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kerropas parempia pelaajia, jotka olis nyt kohtuullisen helpolla saatavissa tässä vaiheessa kautta.

No minähän en ole mikään pelaajaskoutti, mutta eiköhän tämä osasto ole kutakuinkin kunnossa Winnipegissä. 30 maalin miestä ei ehkä löydä, mutta jonkun, joka osaa pelata normaalia joukkuepeliä, eikä jatkuvasti ole kentällä kun omissa soi luulisi löytävän aika helpolla.
 
Löytyyhän niitä. Jos siis kriteerinä on pelaaja, joka osa pelata joukkuepeliä eikä ole jatkuvasti kentällä kun omissa soi. Esimerkiksi Connor Brickley on hyvä joukkuepelaaja ja viime kaudellakin pelasi plus-merkkistä peliä. Varmaan lähtisi melko halvallakin. Ja vastaavia esimerkkejä on useitakin, joten siitä vain valitsemaan. Helppoa hommaa.
 
Rene Saari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hamilton Mustangs
Ensisijaisesti toki sen perusteella, että pelasi ihan päin vittua. Kiitos kuitenkin ketjuun hyvinkin sopivasta viisastelusta.

Näinpä, miksi sitten viitataan kys. tilastoon, jos se toisinpäin ei pädekään?

Huutelijoita on vaan kolmen vuoden aikana tuntunut riittävän nimenomaisesti aamun teksti-tv:n näyttämän perusteella.

Koko viime kauden (pl. marraskuu ja osittain jatkopelit myös) Laine oli flegu.
Oliko sitten syynä selkä, luonne (pukukoppi / tyytymättömyys ketjuihin jne.) tai mikä ikinä, niin näin oli. Eteenpäin ei oltu menty yhtään edellisestä kaudesta, valitettavasti päinvastoin.

Laine tuskin tekee 3:a vuotta pidempää jatkoa Jetsiin (jos tekee ollenkaan). Ja jos tekee, niin tuskin pelaa 3 vuotta kauempaa Winnipegissä.
Ainakaan jos joukkueen johtavat pelaajat ja/tai valmentaja ovat vielä samat.

Valitettavasti.
 
Suosikkijoukkue
KK
Eli Patrik Laineen suuri +/- merkki johtui vain ja ainoastaan hänestä itsestään eikä muulla kentällisellä ollut mitään tekemistä asian kanssa. Okei. En ole kaikkia maaleja nähnyt, mutta olisi kiva saada jokin analyysi, missä puidaan useaa maalia Winnipegin verkkoon Patrikin ollessa kentällä.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Eli Patrik Laineen suuri +/- merkki johtui vain ja ainoastaan hänestä itsestään eikä muulla kentällisellä ollut mitään tekemistä asian kanssa.

Tämä on rautainen johtopäätös ja sopii hyvin tähän ketjuun.

Ok.

En ole kaikkia maaleja nähnyt, mutta olisi kiva saada jokin analyysi, missä puidaan useaa maalia Winnipegin verkkoon Patrikin ollessa kentällä.

Keskittyisin enemmän kiekonhallintaan tai maalipaikkoihin, jos haluaa jotain analysoida. Maalimäärät ovat kuitenkin niin vähäisiä, että sattumalla on iso osuus yksittäisen kauden aikana. Sinänsä Laineen +- -lukema tukee kentällä nähtyä, eli ei se ihmetystä herätä.

Suunta on ylöspäin! Ja tässä kohtaa on turha kinuta parempia ketjuja jne., vaan miehen on itse omaa tasoaan nostettava. Samaten mitä tulee joukkueen sisäiseen kemiaan, niin ihmeellisesti täällä heitetään kiviä Wheelerin ja Scheifelen suuntaan ilman faktoja. Toivotaan, että tämä osasto korjaantuu, ja olisi hienoa, jos joukkueen junnuosasto Laine etunenässsä ottaisi roolia tässä asiassa. Aikuiset osaavat puhua asiat selviksi ottamatta en enempää kantaa siihen, että kuka on syyllinen mihinkin. Kyse on johtajuudesta.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Eli Patrik Laineen suuri +/- merkki johtui vain ja ainoastaan hänestä itsestään eikä muulla kentällisellä ollut mitään tekemistä asian kanssa. Okei. En ole kaikkia maaleja nähnyt, mutta olisi kiva saada jokin analyysi, missä puidaan useaa maalia Winnipegin verkkoon Patrikin ollessa kentällä.

Juu siellä se on parhaalla katsomopaikalla. 100 maalia plussalla kentällä ollessaan viimeisen 3 vuoden ajalta. Scheifelen jälkeen toiseksi eniten.

Playoffseissa onkin sitten eniten maaleissa plussalla, kun peli kovenee.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jos toi 5 millin tarjous on totta niin varmaan nyt sitten nähdään onko sillä Laineella niitä offer-sheetejä pöydällä. Jos on niin ainakin itse Laineena laittaisin paperit vetämään.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
6,5 miljoonan siltalappu, eikä kukaan voisi väittää sitä naurettavaksi. Laine on kuitenkin vähintään se 30 maalin mies myös ensi kaudella.
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
6,5 miljoonan siltalappu, eikä kukaan voisi väittää sitä naurettavaksi. Laine on kuitenkin vähintään se 30 maalin mies myös ensi kaudella.
Mutta vuotaako jälleen tehdyn maalimäärän 1,5 kertaisesti omiin ? Onko se sitten 6-7 millin arvoista. Siinäpä pähkäiltävää. Puhumattakaan pitkästä sopimuksesta.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos verotukselliset asiat otetaan huomioon, niin kohelosta olisi todennäköisesti mahdollisuus tienata enemmän kuin 5-6 miljoonan dollarin cap hitillä per kausi, josta vielä pitäisi vähentää escrow maksut. Alle 3 miljoonaa euroa käteen Winnipegissä, 4-5 miltisä kohelosta. Sitä pitäisi Paten jo varmaan vähän funtsia varsinkin, jos ei pelikaverit hotsita.
 
teppana

Mitään Laineen ajatuksista tietämättä sanon suurella varmuudella että KHL ei ole edes käynyt mielessäkään.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Mielenkiintoista nähdä, että mitä duunaa Laine, jos nimeä ei sopimukseen saada minkään NHL-seuran kanssa? Jossain vaiheessa tulee vastaan päivämäärä, jona verottaja iskee kiinni Suomessa, joten tuskin Tapparan kanssa treenataan pitkälle syksyyn. Pidän kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä NHL-kauden jäämistä väliin, mutta ilman pelituntumaa on vaarana, että tulos on Nylanderin kaltainen.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Mutta vuotaako jälleen tehdyn maalimäärän 1,5 kertaisesti omiin ? Onko se sitten 6-7 millin arvoista. Siinäpä pähkäiltävää. Puhumattakaan pitkästä sopimuksesta.
Siltasopimukset eivät ole pitkiä. Ja kyllä, oma pää voi vuotaa. Heitin vain omat ajatukset hintalapusta joka saattaisi näyttää jokseenkin järkevältä molemmille.

Ja juu, vissiin meinasitkin jos ei puhuta siltasopimuksista.
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoista nähdä, että mitä duunaa Laine, jos nimeä ei sopimukseen saada minkään NHL-seuran kanssa? Jossain vaiheessa tulee vastaan päivämäärä, jona verottaja iskee kiinni Suomessa, joten tuskin Tapparan kanssa treenataan pitkälle syksyyn. Pidän kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä NHL-kauden jäämistä väliin, mutta ilman pelituntumaa on vaarana, että tulos on Nylanderin kaltainen.

Jos noin kävisi ja sopimuksen tekeminen venyisi, niin eiköhän tuo tee nylanderit ja treenaa Sveitsissä tai jossain toisessa kivassa paikassa odottelemassa sitä sopimusta. Kun siis Suomesta pitää kuitenkin poistua jossain vaiheessa syksyä.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Nyt kun Laine ei vetäny nimeä Jetsin lappuun niin mikä sit olisi mahdollinen seura josta saisi tarjouksen ja millä hinnalla ? Vai nostaako Jets tarjoustaan ?
Ja mihin sit "kannattaisi" mennä jos tarjouksia on useita josta "valita" ??
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös