Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 663 434
  • 17 029
Ja jos Laine olisi varattu Torontoon viime kesänä, eikä Winnipegiin, hän ei luultavasti olisi tehnyt viime yönä hattutemppua Winnipegiä vastaan, media ei hehkuttaisi emmekä me kirjoittelisi näitä viestejä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ensimmäistä kertaa iitse todistin miehen pelaamista 2015 keväällä U18-kisoissa, vaikka nimen olin kuullutkin jo aikaisemmin ja tiesin sen että oli Tapparassa päässyt jo pelaamaan miesten pelejä. Puheista päätellen oli tosi kova lupaus, mutta silloin vielä leijui ne kysymykset pojan asenteesta ilmassa. Kyllähän noissa kisoissa jo näki että se laukaus on tosiaan melkoinen. Muistan yhdessä pelissä kun veti oikealta b-pisteen kaarelta ranteella aivan yläkulmaan olisko ollut 2vs1 hyökkäyksestä. Niin kaukaa kuitenkin lähti se veto että siitä näki jo että nyt on kyllä poikkeuksellinen laukaus jätkällä.

Viime kaudella näinkin sitten jo varmaan 80-90% paten peleistä. On kehittynyt ihan älyttömästi tämän 1,5 vuoden aikana kun olen pelejä tiiviisti seurannut. Se luistelu oli esimerkiksi noissa 2015 kisoissa vielä oikeasti tosi huonoa. Siinä varsinkin on kehittynyt valtavasti.

Laineella on potentiaalia nousta ihan sinne maailman TOP10-pelaajien joukkoon. Siis siihen kastiin joissa on vain parhaista parhaat. Onhan se nyt ihan pirun hienoa että tällaista pelaajaa saa seurata, jolla on vielä tuo poikkeuksellinen kyky olla parhaimmillaan silloin kun tilanne on tiukin ja panokset suurimmat.

Realismissa on suositeltavaa elää kuten tuolla sanotaankin, vaikken tuota jossittelua ja myrkyllistä negailua ymmärräkkään. Elämä on aika rankkaa silloin kun ei mistään osaa nauttia, vaan tuo negatiivisuuden sumu peittää kaiken alleen.
 
Viimeksi muokattu:
Suomen maajoukkueen pelaajista 25 % olisi ottanut kiekon haltuun ja lähtenyt pyörimään kulmaan...
Tämä on kyllä niin tyypillistä suomalaista, tulee heti Mikko Koivu mieleen.
 

Pewros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Naurahdin aika monellekin viestille tässä aiheessa..

Huikea viimeset 25 minuuttia Laineelta. Hienoa, että Suomella on vihdoin maalintekijä joka laukoo maalia eikä maalivahtia päin.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Täytyy myöntää, että pienimuotoinen mancrush alkaa olemaan jo tätä poikaa kohtaan.
Huikee pelimies ja mikä suoritus viime yönä valtavien Matthews vs Laine paineiden alla.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ensinnäkin, Laine on hieno pelaaja ja mahtavaa että tällaisia Suomesta vielä kumpuaa.

Kuitenkin kaiken tämän hypen keskellä on muistutettava, että tuo Laineen tasoitusosuma tuskin olisi nähnyt päivänvaloa, ellei Andersen olisi selkeästi ylipelannut tilannetta. Mies lähti aivan liikaa vastaan, jonka seurauksena Laine pääsi tälläämään kiekon puolityhjään maaliin. En väheksy laukauksen laatua tai Laineen sijoittumista, mutta ilman tuota maalivahdin hätiköintiä tasoitusosumaa ei ainakaan tuosta tilanteesta olisi nähty. Tällöin jatkoaikakin mahdollisesti olisi jäänyt näkemättä ja Laineen maalimäärä olisi tuossa pelissä jäänyt yhteen.

Mikäli tapahtumat olisivat menneet näin, puhuttaisiin viime pelistä Laineelle vain ihan ok-suorituksena. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Viestini tarkoituksena on tähdentää, kuinka pieni sen onnistumisen ja epäonnistumisen ero voi olla. Katsoin koko pelin tuossa herättyäni jälkilähetyksenä, eikä Laine otteillaan mitenkään varsinaisesti häikäissyt. Ensimmäinen maali oli maalintekijän osuma, toisen syntymän jo kuvailinkin ja jatkoaikaosuma jälleen kylmäpäinen ratkaisu. Kuitenkin mikäli tasoitusosuma olisi jäänyt tulematta, ei tätäkään ketjua tänään luultavasti olisi perustettu. Ohipelejäkin varmasti tulee eikä hyvästäkään suorituksesta huolimatta se kiekko aina tietään maalin perukoille löydä. Edelleenkin puhutaan 18-vuotiaasya eurooppalaisesta tulokkaasta, joka kannattaa myös näinä hyvinäkin hetkinä muistaa. Toivotaan että näitä onnistumisia saadaan vielä tukuttain lisää, mutta realismi kannattaa pitää mukana.

Kummallista jossittelua. Jos olet katsonut aiemmat Jetsin pelit, niin siellä on useamman paikkaa, josta olisi voinut tulla maali muttei tullut. Se menee kiekossa näin. Nyt sattui osumaan kun ne paikat tuli. Jokaisen maalin voi halutessaan kääntää noin, että ei olisi ollut maali, jos ois mokke torjunut. :D

Sehän tässä on jännää että Laine teki hattutempun, eikä "varsinaisesti häikäissyt". Mitähän sitten alkaa tapahtumaan kun häikäisee? Ei Matthewskään dominoinut peliä 4 maalin illassaan. Sattui olemaan über-onnekas maalipaikossa ja se 2-0 vain oli huikeaa taituruutta, ehkä jopa goal of the year. Siina matsissa esim Michell Marner pelasi yksilönä moninkertaisesti Matthewsia paremmin, mutta jäi maalintekijähypen varjoon.


Ja jos Laine olisi varattu Torontoon viime kesänä, eikä Winnipegiin, hän ei luultavasti olisi tehnyt viime yönä hattutemppua Winnipegiä vastaan, media ei hehkuttaisi emmekä me kirjoittelisi näitä viestejä.

Niin, Laine ois tehnyt hattutempun Winnipegin verkkoon ja Toronto voittanut 7-2.
 

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
4-0 taulussa, kyllästy ja mene unille, herää aamulla ja huomaa Laineen paukutelleen hatullisen verran kaappeja. Mitä paskaa! Tuo poika oli kaksi erää epävarma, hidas ja väärässä sarjassa.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuitenkin kaiken tämän hypen keskellä on muistutettava, että tuo Laineen tasoitusosuma tuskin olisi nähnyt päivänvaloa, ellei Andersen olisi selkeästi ylipelannut tilannetta. Mies lähti aivan liikaa vastaan, jonka seurauksena Laine pääsi tälläämään kiekon puolityhjään maaliin. En väheksy laukauksen laatua tai Laineen sijoittumista, mutta ilman tuota maalivahdin hätiköintiä tasoitusosumaa ei ainakaan tuosta tilanteesta olisi nähty.

Kyllä, maalivahti ylipelaa tuon tilanteen minkä mielestäni Lainekin tajuaa ja siksi ei yritä muutakuin saada sen vedon vain kohti maalia.


Juha-Matti Aaltonen olisi ainakin lähtenyt yrittämään vanhanaikaista ja kiertäisi varmaan vieläkin maalia...

Hah :D Vieläkin muistan jonkun Leijonien pelin missä läpiajossa ollut Aaltonen päättää yrittää vanhanaikaista. Tästä saa vielä tänäpäivänäkin hyviä vitsejä väännettyä.
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Olihan tuo pelin loppu kyllä melkoinen... Kyllä pelissä näki vielä monesti, että Laine ei luistelultaan kuulu tuohon sarjaan, mutta kun osaa pistää kiekkoa pönttöön tuolla tahdilla niin on paikkansa kuitenkin ansainnut. Ajatella kuinka hyvä patesta on mahdollista tulla, kun saa luistelua vielä parannettua.. Silloin on Laineella aito mahdollisuus Rockect Richard pyttyyn.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
4-0 taulussa, kyllästy ja mene unille, herää aamulla ja huomaa Laineen paukutelleen hatullisen verran kaappeja. Mitä paskaa! Tuo poika oli kaksi erää epävarma, hidas ja väärässä sarjassa.

Mutta tekee maalin, kun paikka tulee. Tai tekee maaleja, kun tulee paikkoja. It's a gift. Alkaakohan Laine saada vastustajilta kohta erityishuomiota? Vielä saa kuitenkin vihreänä mennä tutkan alla. Muutenkin oli pari matsia tuossa vähän hiljaisempaa. Nyt on sitten kortit näytetty kaikille.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Veljekset Rask
4-0 taulussa, kyllästy ja mene unille, herää aamulla ja huomaa Laineen paukutelleen hatullisen verran kaappeja. Mitä paskaa! Tuo poika oli kaksi erää epävarma, hidas ja väärässä sarjassa.

Tämä. Vaikka ei ihan noin ulkona ollutkaan pelistä kuin annat ymmärtää.

Aiemmin on hyvällä omatunnolla voinut ummistaa silmät tuollaisissa 4-0-tilanteissa, joissa suomalaiset eivät ole päässeet oikein maalipaikoillekaan. Toista se on nykyään.
 
Henkka kirjoitti:
Kummallista jossittelua. Jos olet katsonut aiemmat Jetsin pelit, niin siellä on useamman paikkaa, josta olisi voinut tulla maali muttei tullut

Kyllä, olen katsonut ensimmäisen ja sitten tämän pelin. Tässähän se sattuman otanta juuri kiteytyykin jota tuossa aiemmassa jossittelussani yritin tuoda ilmi. Laine voi pelata hyvän pelin, vaikkei onnistuisikaan maalinteossa. Mielestäni nyt ei edes pelannut mitenkään erityisen hyvää peliä, mutta siitä huolimatta teki kolme maalia. Joku jossain jo totesikin että "tylsä, mutta tehokas". Tekee niitä juttuja missä on hyvä, eli laukoo maaleja. Mutta edelleenkin olen sitä mieltä että tuo tasoitusosuma oli enemmänkin Andersenin ylireagointia, kuin Laineen hyvyyttä. Harvoin näkee NHL-ykkösmaalivahdeilta noin aggressiivista maalilta ulostuloa alivoimalla, ei ainakaan tule mieleen milloin olisin Holtbylta, Pricelta tai vaikkapa Scheneiderilta vastaavaa nähnyt.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Mutta tekee maalin, kun paikka tulee. Tai tekee maaleja, kun tulee paikkoja. It's a gift. Alkaakohan Laine saada vastustajilta kohta erityishuomiota? Vielä saa kuitenkin vihreänä mennä tutkan alla. Muutenkin oli pari matsia tuossa vähän hiljaisempaa. Nyt on sitten kortit näytetty kaikille.

En usko hetkeäkään, että Laine pelaisi yhtäkään peliä NHL-uransa aikana tutkan alla. Ei tolla kudilla.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Ensinnäkin, Laine on hieno pelaaja ja mahtavaa että tällaisia Suomesta vielä kumpuaa.

Kuitenkin kaiken tämän hypen keskellä on muistutettava, että tuo Laineen tasoitusosuma tuskin olisi nähnyt päivänvaloa, ellei Andersen olisi selkeästi ylipelannut tilannetta. Mies lähti aivan liikaa vastaan, jonka seurauksena Laine pääsi tälläämään kiekon puolityhjään maaliin. En väheksy laukauksen laatua tai Laineen sijoittumista, mutta ilman tuota maalivahdin hätiköintiä tasoitusosumaa ei ainakaan tuosta tilanteesta olisi nähty. Tällöin jatkoaikakin mahdollisesti olisi jäänyt näkemättä ja Laineen maalimäärä olisi tuossa pelissä jäänyt yhteen.

Mikäli tapahtumat olisivat menneet näin, puhuttaisiin viime pelistä Laineelle vain ihan ok-suorituksena. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Viestini tarkoituksena on tähdentää, kuinka pieni sen onnistumisen ja epäonnistumisen ero voi olla. Katsoin koko pelin tuossa herättyäni jälkilähetyksenä, eikä Laine otteillaan mitenkään varsinaisesti häikäissyt. Ensimmäinen maali oli maalintekijän osuma, toisen syntymän jo kuvailinkin ja jatkoaikaosuma jälleen kylmäpäinen ratkaisu. Kuitenkin mikäli tasoitusosuma olisi jäänyt tulematta, ei tätäkään ketjua tänään luultavasti olisi perustettu. Ohipelejäkin varmasti tulee eikä hyvästäkään suorituksesta huolimatta se kiekko aina tietään maalin perukoille löydä. Edelleenkin puhutaan 18-vuotiaasya eurooppalaisesta tulokkaasta, joka kannattaa myös näinä hyvinäkin hetkinä muistaa. Toivotaan että näitä onnistumisia saadaan vielä tukuttain lisää, mutta realismi kannattaa pitää mukana.

Ja jos Selänteeltä olisi amputoitu jalka hänen ollessa nuori, niin hän ei olisi koskaan tehnyt maaliakaan NHL:ssä. Mikä pointti tällä jossittelulla nyt on?
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Mutta edelleenkin olen sitä mieltä että tuo tasoitusosuma oli enemmänkin Andersenin ylireagointia, kuin Laineen hyvyyttä.
Tuossa maalissa koko areena, katselijat, Toronton alivoimanelikko ja Andersen luulivat Ehlersin laukovan. Totuus olikin toinen. Summa summarum: Ehlersin valelaukaus oli niin hyvä, että sai vedettyä kaikki halpaan. Enemmänkin Ehlersin hyvyyttä kuin Toronton huonoutta. Hymiö.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Yksi pieni asia ärsyttää minua. Laineesta puhutaan kaikkialla uutena Selänteenä. Kaikella kunnioituksella Teemua kohtaan, mutta minä itse puhuisin Lainetta pelaajana, jota ei olla Suomessa vielä koskaan nähty.
Niin no, tähän asiaan kannattaa palata joskus parinkymmenen vuoden päästä uudestaan. Pudotuspelit mukaanlukien Selänne teki kuitenkin sen yli 700 maalia NHL:ssä ja oli lopettaessaan elävä legenda, Laine on vasta uransa alussa. Laineella on poikkeuksellinen laukaus ja itsevarmuus, tosaalta taas Selänteelläkin oli sellainen kyky ja vaisto löytää se maalipaikka ja ajautua hyökkäyspäässä aina sinne mistä se kiekko sinne maaliin toimitetaan. Ei ne kauniita maaleja monesti olleet, mutta jotenkin se vaan sen kiekon sinne maaliin toimitti.
 

Snagari

Jäsen
Tuossa maalissa koko areena, katselijat, Toronton alivoimanelikko ja Andersen luulivat Ehlersin laukovan. Totuus olikin toinen. Summa summarum: Ehlersin valelaukaus oli niin hyvä, että sai vedettyä kaikki halpaan.
Ehlers myös sanoi itse pelin jälkeen, että tarkoitus oli oikeasti ampua, mutta kaikki ylipelasivat laukausta niin näki syötön Laineelle.

Toinen av-miehistä olisi peittänyt Laineen -> Ehlers olisi ollut pakotettu laukomaan -> Andersen agressiivisesti vastassa ja veto sen takia suoraan syliin -> Ehlers ihan paska ja Andersen paras. Josjosjosjos.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuli mieleen vielä sekin asia, että jos Patrik Laine olisikin kanadalainen, niin ei me näitä maaleja täällä juhlistettaisi, joten kannattaa pitää vähän realismia nyt yllä.
Eiku nimenomaan silloin hehkutettaisiin että nyt tuli kovempi maaliseppä ku Lemieux ja Gordie Howe yhteensä. Uskomaton snaipperi ja kyky haistaa maalipaikat paremmin ku kellään ikinä missään. Mutta kun kyseessä on suomalainen pelaaja, niin aina löytyy ihmisiä jotka mainitsee että "maaleja ei olisi tullut jos ne vedot olisi menneet ohi", no ei perkele.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Selänne kuitenkin on kaikkien aikojen pistepörssissä sijalla 15 ja maalipörsissä 11. Teki valtaosan pisteistään vielä joukkueissa jotka eivät koskaan taistelleet Stanley Cupista ja hädin tuskin edes playoffeista. Takana pisteissä esimerkiksi Kurri, Modano, Brett Hull... Jos nyt vähän maltettaisiin vielä? :)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
On tämä kyllä ihan käsittämätön kaveri. Katsoin pelin jälkilähetyksenä pikakelaten ja aina, kun näin maalin tulleen tulostaululle, niin kelasin taaksepäin itse tilanteeseen. Pari viimeistä minuuttia katsoin sitten kunnolla ja mietin, että ihan varmaan muuten tasoittaa tämä superjunnu tämän ja sieltähän se tuli. Jatkoilla sitten iski jo mieleen, että "Ei kai vaan..." ja sieltä se.

Ihan uskomaton!

Todella ilolla katselee todellista suomalaista sniperia. Nyt ei puhuta mistään kulmakoohottajasta, joka sattuu välillä repäisemään 1+1, vaan pelaajasta joka saattaa näyttää flegulta tai pelin ulkopuolella olevalta, mutta äärettömän kovalta sniperilta tilanteen tullen.
Clutch sanaa voi harvoin suomalaisesta käyttää, mutta tämän kaverin kohdalla voi.
 

Carlos

Jäsen
Mutta tekee maalin, kun paikka tulee. Tai tekee maaleja, kun tulee paikkoja. It's a gift. Alkaakohan Laine saada vastustajilta kohta erityishuomiota? Vielä saa kuitenkin vihreänä mennä tutkan alla.

Tässä tulee muuten esille hyvin Laineen pelaajatyyppi. Yleensähän nämä tähtipelaajat saadaan pimennettyä kun annetaan niille päällystakki, homma paketissa. Laine on sen sijaan täysin poikkeuksellinen tyypiltään, hän on valtavan isokokoinen, ja saa sen maagisen vetonsa lähtemään tappavan tarkasti ja kovaa melkein mistä asennosta tahansa, mistä paikasta tahansa hyökkäysalueella, ja jopa maskilla tai ilman. Millä tätä kaveria pelaat pois? Laitat 2 päällystakkia roikkumaan kiinni aina kun hän on hyökkäyspäässä? Mutta mites sitten ne muut pelaajat, kyllä niistäkin ainakin joku osaa maaleja tehdä.

Laine pelaajatyyppinä on kuin tehty näihin uusiin suurennettuhin hyökkäysalueisiin, juuri sen verran lisätilaa että tämmöinen iso kolossi saa lähetettyä rakettinsa matkaan. Näen tässä jopa mahdollisuuden että Laine muuttaa NHL:n paradigmaa, samoin kuten P. Kane muutti omalla tyylillään. Hetken aikaa mentiin täysillä jalat-jalat-taito suuntauksen perässä, nyt Laine näyttää että on sitä muitakin tapoja.

Mutta taas toisaalta onhan se mahdollista että esim. Laineen göölfrendi haluaa viettää Paten kanssa enemmän laatuaikaa eikä päästä häntä treenaamaan eikä peleihin, jolloin esim. tämä hattutemppu olisi jäänyt syntymättä, ja ura lopahtaa.

Ja nyt sitten kun päästiin asiaan ja puhuttiin jo siitä että mitä jos Paten faija olisi laskenut lakanoihin ja yrittänyt seuraavana päivänä uudestaan ja tehnytkin tytön - niin miten Laineesta on tullut noin pitkä? Jos olen oikein ymmärtänyt, hän on sekä isäänsä että äitiänsä huomattavasti pidempi. Onko tuo joku geneettinen poikkeavuus, vai mitä vitamiinejä kaveri on syönyt? Ja mistä niitä saa? :-)
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Clutch. Ei kohta riitä enää sormet laskemaan kuinka monta kertaa Laine tekee pelin kannalta merkittävän maalin, kun pelikellossa on 59 minuuttia ja osia. Kovapäinen junnu!

Eihän Pate vielä lähellekään valmis pelaaja ole. Kuten kesäharjoittelusta vastannut Hannu Rautala suurinpirtein sanoi, on Laineen fysiikka merkittävästi mm. Rasmus Ristolaista ja Mikko Rantasta jäljessä. Voimapuolella on vielä rutkasti tehtävää. Onkin uskomattoman hienoa miten Laine pystyy jo nyt ajoittaiseen dominointiin kaukalossa. Ensin Liigassa, sitten MM-kisoissa ja nyt paikoitellen jopa NHL:ssä. Pelottavaa ajatella kuinka kovaksi pelaajaksi Patrik voi kehittyä, kunhan saa hieman lisää lihasta ja ensimmäisiin luistelupotkuihin lisää vauhtia. Tuolla varrella ei välttämättä tarvitse tulevaisuudessa enää 1vs1 -tianteissa hakea kärkikynää, kun pääsee jo liulla ja kiekon suojauksella miehistä ohitse. Ja laukauksesta onkin kaikki oleellinen jo sanottu. Kova pelaaja jo nyt ja tulevaisuudessa entistä kovempi.

Kai tässä voi Tappara-fanina olla terveellä, sellaisella "patriklaine-tavalla" ylimielinen, että junioreista on viime vuosina noussut kenties kaksi suomikiekon suurinta lupausta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös