Patapaitoja maajoukkueissa

  • 340 589
  • 1 319

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ajattelin ensin laittaa tämän "poikamme maailmalla" -ketjuun mutta koska sen sisältö on minusta riippumattomista syistä mennyt täysin paskaksi avaan aiheelle oman ketjun.

Eli kuten jotkut tietävätkin niin Ässistä on taas muutamia pelaajia eri maajoukkueissa. Tähän ketjuun voi laittaa kommentteja heidän peleistään tai muita tietoja.

A- maajoukkue
Tuomisen Patuhan pelaa siellä. En päässyt näkemään tämän päivän peliä, mutta Patu kuten koko muukin leijonamiehistö jäi pisteittä. Radioselostus ei ainakaan kertaakaan sanonut Patun edes olleen kentällä, joten ensi kerralla sitten.

Alle 20-vuotiaat
Vuodenvaihteen MM-kisoihin valmistautuva porukka pelaa harjoitusturnausta Ruotsin Växjössä. Siellähän on sitten vielä 18-vuotiaisiinkin mahtuva Joensuun poika. Heti ensimmäisessä pelissä Tsekkiä vastaan Jesse oli syöttänyt Suomen voittomaalin 2-1 voitossa. Ei mikään huono alku siis.

Alle 18-vuotiaat
Tämän vuoden drafti-ikäluokan maajoukkueessa USA:n Ann Arborin (Michigan, Detroitin lähellä) turnauksessa on mukana Jussi Peltomaa ja varamiehenä vielä Mika Halava. Suomi pelasi ensimmäisen ottelun tasan 2-2 Ruotsin kanssa ja Suomen tasoitusmaalin teki kukas muu kuin Peltomaa. Toisen ottelun Suomi oli hävinnyt Sveitsille (lähinnä sen maalivahdille) 1-3.

Alle 17-vuotiaat
Tämä ikäluokka kohtaa Tsekin kolme kertaa Tsekinmaalla. Tässä joukkueessa on mukana Kajaanin Hokista Ässiin tullut Joonas Kemppainen ja lisäksi Markus Kankaanranta on varamiehenä. Suomi oli heti ensimmäisessä kohtaamisessa ottanut voiton 3-1 ja tässä ottelussa voittomaalin oli tehnyt Kemppainen joka lisäksi syötti Suomen kolmannen maalin.

Hyvältä näyttää tältä kantilta siis. Vielä kun Patulle annettaisiin kunnon näyttöpaikka.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa.

Juu, eikös tuo Pasi Tuominen pelanna ekan maaottelunsa ikinä ? Ilmeisesti oli 13. hyökkääjä, mut mitä sitte ? Maaottelu mikä maaottelu.

Hä ?

Vaan kovasti puskista on mielestäni tämä Porin maalirikkain Pasi iskenyt liigassa ?
Henkilökohtaisesti en uhrannut ajatustakaan millekään Pasi Tuomiselle, keskusteltaessa liigan maalitykeistä, ennen käynnissä olevan kauden alkua.

Eikös tuolla ole aikaisempi maaliennätys 17 maalia kaudessa ? Tullee reippaan puoleisesti parannusta ?
Siitä vaan, kunhan ei tee yhtään 16.11. pelattavassa pelissä, eikä muissakaan vastaavissa kohtaamissa.

Toivottavasti hää pääsee kentälle Venäjä-, tai Ruotsi-ottelussa...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Tosiaan. Patu oli melko näkymätön Venäjää vastaan. Kerran oli hyvä paikka maalintekoon. Luulin jo että Venäjän poika lähtee siitä istunnolle koska esti selkeästi maalinteon. Mutta jäähyn siitä saikin Patu. Muuten aika näkymätön peli, odottelin jo jatkoaikaa ja rankkarikisaa.

Kaksikymppiset olivat jatkaneet Ruotsin turnausta tappiolla myöskin Venäjää vastaan. Jesse jäi pelissä pisteittä, tänään on vielä päätösottelu Ruotsia vastaan joten siitä myöhemmin.

Kahdeksantoistaset hävisivät ensin mahataudille ja sitten USA:lle, ottelusta puuttui viisi pelaajaa ja USA lähes käveli Suomen yli 6-3 lukemin. Turnauksen pronssiottelussa Suomi kuitenkin onnistui maksamaan kalavelat Sveitsille ottaen voiton 6-3. Peltomaan Jussi teki avausmaalin ja syötti Suomen voittomaalin.

Seitsentoistaset voittivat Tsekin toisen kerran, nyt numeroin 5-3. Joonas Kemppainen onnistui syöttämään yhden Suomen maaleista.
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja jälleen patapaita maajoukkueeseen. Eli Teemu Virkkunen on valittu Moskovan turnaukseen lähtevään joukkueeseen. Hieno homma, onnittelut Tepille.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kyllä, Erkka kerää pisteet kotiin ainakin Porin suunnalta. Jäätävää toimintaa, jo kaksi Pataa valittu peliin mukaan. Jälkiviisaus on tietysti parasta, mutta salaa toivoin, että näin tapahtuisi. Ei Patu huonosti pelannut, en sitä sano, olisin hänetkin mielelläni siellä nähnyt, mutta kylläpäs vain suon Teemulle tämän.

Ja jotta raumalaiset eivät vetäisi hernettä nenään, Pirneskin pääsi sinne, eikä huono valinta sekään.

EDIT säätöä
 
Viimeksi muokattu:

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Virkkusen valinnan arvoa nostaa vielä se, ettei Suomi lähde Moskovaan suoranaisesti millään B-maajoukkueella, vaan mukana on sentään jopa Olli Jokista, Ville Peltosta ja kumppaneita. Eli kovaan seuraan Teemukin pääsee näyttöjään antamaan aivan kuten Tuominen Karjala-turnauksessa.

Melko monta vuotta saadaan muuten kelata taaksepäin, että löydetään tilanne jolloin peräti kaksi patamiestä ovat päässeet saman kauden aikana maajoukkueeseen. Jouduttaneenko kelaamaan jopa sellaiset 10 vuotta? Ja nythän kausi on vasta puolivälissä...

Eikä ole ihan jokavuotista herkkua sekään, että kaksi porilaispelaaja valitaan nuorten MM-kisoihin. Aika pitkälle saadaan vastaavaa tilannetta kelata tämänkin merkkipaalun suhteen. Ja toki nuo valinnat ajavat hienoudessaan ja tärkeydessään jopa Virkkusen valinnan ohi.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Pata
Eikä ole ihan jokavuotista herkkua sekään, että kaksi porilaispelaaja valitaan nuorten MM-kisoihin. Aika pitkälle saadaan vastaavaa tilannetta kelata tämänkin merkkipaalun suhteen. Ja toki nuo valinnat ajavat hienoudessaan ja tärkeydessään jopa Virkkusen valinnan ohi.
Taitavat 1976 -ikäluokan Timo Salonen ja Tommi Rajamäki olla viimeinen "parivaljakko" porilaislähtöisistä pelaajista nuorten MM-kisoissa. Ja siitä on kymmenen vuotta eli ihan jokapäiväistä homma ei tosiaan ole.

Myös U18, U17 ja U16 -maajoukkueet pelaavat turnaukset vuodenvaihteessa eli lisää porilaisvalintoja lienee odotettavissa.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuota Virkkusen maajoukkuekutsua odottelin jo tuohon Karjala-turnaukseen, mutta kutsua ei vielä silloin tullut. Hienoa kuitenkin, että mies pääsee nyt mukaan maajoukkueeseen, sillä kyllähän Virkkunen on paikkansa Leijonapaidassa alkukauden näyttöjen perusteella ehdottomasti ansainnut.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Lisää valintoja noihin nuorempiin ikäluokkiin.

U18 -maajoukkueen (1987 syntyneet) Sveitsin turnaukseen lähtevät Jussi Peltomaa ja "alaikäinen" (1988) Joonas Kemppainen. Halavan Mika on ollut loukkaantuneena, mutta tulee varmasti olemaan mukana kuvioissa lopullista 18-vuotiaiden MM-kisajoukkuetta kasattaessa.

U17 -maajoukkueen (1988 syntyneet) turnaukseen Kanadan Lethbridgeen lähtee Kajaanista tullut iso pakki Eetu Heikkinen. Yllättävää ettei kukaan Ässien kasikasien hyökkääjistä mahtunut mukaan. Siellä on jo kuitenkin kokemusta noista maajoukkuepeleistäkin.

U16 -maajoukkue (1989 syntyneet) pelaa joulukuussa peräti kahdessa eri turnauksessa (Norjassa ennen joulua ja lisäksi Ruotsi -maaottelut sekä kotimaassa joulun jälkeen). Nimetty porukka hieman vaihtelee. Jyskyn poika Jesse Jyrkkiö on valittu molempiin turnauksiin. Norjan turnaukseen on valittu lisäksi puolustaja Lari Salo ja Keski-Uudenmaan turnaukseen hyökkääjä Mikko Peltomäki.
 
Viimeksi muokattu:

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
U18-maajoukkue valmistautuu huhtikuisiin MM-kisoihin helmikuussa Ruotsissa pidettävässä turnauksessa. Tuohon leirijoukkueeseen, joka on jo lähellä lopullista kisajoukkuetta, lähtee Ässistä Jussi Peltomaa, Joonas Kemppainen ja Tuomas Huhtanen. Jesse Joensuu jää Poriin kuntoutumaan ja valmistautumaan loppukauden haasteisiin. Hänen paikkansa lopullisesssa kisajoukkueessa on toki itsestäänselvyys.
 

mustaseiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
tohon u-18 joukkueeseen on lisäksi varalla porista Mika Halava eli ei tuo 87-88 syntynyt ikäluokka kovin heikoissa kantimissa täällä porissa ole...

Lisäksi Jesse "Juhan poika" Jyrkkiö pelaa U-17 joukkueessa.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Suomi alle 18-vuotiaiden turnauksessa Slovakiassa. Paikalla maat 7+1 (Sveitsi).
09.8.2005 klo 15.00 USA-Suomi
10.8.2005 klo 18.30 Slovakia-Suomi
11.8.2005 klo 15.00 Suomi-Venäjä
13.8.2005 välierät
14.8.2005 finaalit

USA-Suomi 2-2 (1-1, 0-1, 1-0)

1-1 Jan Mikael Juutilainen (Juuso Antonen, Eetu Heikkinen)
1-2 yv Joonas Kemppainen (Eetu Heikkinen, Tomi Ståhlhammar)

http://www.finhockey.fi/maajoukkueet/
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Jesse

Niin, Jesse Joensuu jatkaa siitä mihin Pitsiturnauksessa jäi.

U20 turnaus, USA / Lake Placid

USA Blue-Suomi 5-3 (1-0, 1-2, 2-2)

Suomen maalit:
1-1 Jesse Joensuu av
3-2 Jari Sailio (Petteri Wirtanen)
3-3 Joensuu (Sailio)

Vahva alku Jesseltä siis.

Suomen jatko-ohjelma:
10.8 USA White - Suomi
12.8 USA Blue - Suomi
13.8 USA White - Suomi

-paze-
 

Metalheart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Chris Pronger, HC '05 Banská Bystrica
Komarov maajoukkueeseen.

Komarovin omien sanojen mukaan hän tulee aika varmasti pelaamaan alle 20-v maajoukkueessa tällä kaudella. Aravirran mukaan varmuus 99%, eli näinköhän hän syrjäyttäisi Kuparisen Matin Ässien sentterihierarkiassa?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
^Metalheart^ kirjoitti:
Komarovin omien sanojen mukaan hän tulee aika varmasti pelaamaan alle 20-v maajoukkueessa tällä kaudella. Aravirran mukaan varmuus 99%, eli näinköhän hän syrjäyttäisi Kuparisen Matin Ässien sentterihierarkiassa?

Pelaa tulevalla kaudella Mestisjoukkuetta vastaan.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
^Metalheart^ kirjoitti:
Komarovin omien sanojen mukaan hän tulee aika varmasti pelaamaan alle 20-v maajoukkueessa tällä kaudella. Aravirran mukaan varmuus 99%, eli näinköhän hän syrjäyttäisi Kuparisen Matin Ässien sentterihierarkiassa?

Ei syrjäytä Kuparista sentterinä, eli kirjoittajan spekulointi ei osunut.

Leo sen sijaan tiesi mitä tulee.

Leo komarov ja Jesse Joensuu on valittu alle 20v mm-kisoihin.

Toivottavasti pääsevät samaan ketjuun. Scoutteja on katsomot täynnä, joten näytä niille Leo.
 

JTR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuusela ja Kivenmäki

YLE Tekstitv s. 203
LEIJONAT TSHEKIN TURNAUKSEEN 31.8. - 3.9.
mm.
Hyökkääjät
Kristian Kuusela Ässät
Marko Kivenmäki Ässät

No höpöhöpö turnaushan tuo on mutta joka tapauksessa Ässien miehiäkin A-maajoukkueessa pitkästä aikaa.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huonompi homma joukkueen kannalta siinä mielessä että tärkeimmällä hetkellä sarjan alun kynnyksellä viedään kaksi parasta miestä viimeistelyvaiheessa pois rivistä noin viikoksi. Se vielä puuttuisi että tulee kapeaan materiaaliin loukkaantumisia jostakin höpöhöpö eurosarjan turnauksista. Nämä maajoukkuekuviot ei juurikaan ole 2000 luvulla Ässien touhuja sotkenut poislukien viime vuoden 20-V MM-kisat. Joensuu jo loukkasi olkapäänsä ja ei voi kuin toivoa että nämä kaksi nyt valittua virtuoosia säilyy ehjänä.
Onnea toki pojille maajoukkuekomennuksesta. Onhan se varmaan yksilötasolla hieno meriitti ja tuo potkua uran jatkon kannalta. Palkkapyynnönkin voi ainakin tuplata kun on maajoukkue status hintalapussa.
 

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
Ainapata kirjoitti:
Huonompi homma joukkueen kannalta siinä mielessä että tärkeimmällä hetkellä sarjan alun kynnyksellä viedään kaksi parasta miestä viimeistelyvaiheessa pois rivistä noin viikoksi.

Hyvä puoli on taas se, että maajoukkueen mukana tulee varmasti treenattua hyvin ja pysyy motivaatio kunnossa. Mavekin varmaan pistää taas putkiin vähän enemmän liikettä.

Uutta potkua uralle. Ihan kiva uutinen.
 

.jarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Hieno homma molemmille kavereille. Näissä kohtaa tarvii vain aina olla sormet ristissä ettei käy niinkuin HIFK:lle joka kausi. Jätkiä sivussa puolen kautta kun teloo itseään höpöhöpö-turnauksissa.

Hieno juttu joka tapauksessa. Toivottavasti mitään ikävää ei satu ja kauden alussa liigan kovimman ketjun rinnassa sykkii patasydän.
 

JerryC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nuoria 20v maajoukkueeseen

Ässien sivuilla uutisoidaan 4 nuoren liittymisesta 20v maajoukkueen riveihin ruotsin turnaukseen. Kuulostaa hyvältä ;)
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä nämä maajoukkuekomennukset ovat kaikin puolin positiivista uutista ja kertovat siitä, että seura on ollut viime ajat oikeilla urilla.

Edustusjoukkueen kannalta nuo viikon 35 maaottelut iskevät kyllä melkoisen loven kokoonpanoon. Rauman turnauksesta ovat siis Ässien oletetusta kokoonpanosta poissa Kivenmäki, Kuusela, Wandell, Heikkinen, Kemppainen, Huhtanen ja Peltomaa sekä tähän päälle loukkaantuneet. Aika rikkonaisella kokoonpanolla lähtevät matkaan siis...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
pekoni kirjoitti:
Edustusjoukkueen kannalta nuo viikon 35 maaottelut iskevät kyllä melkoisen loven kokoonpanoon. Rauman turnauksesta ovat siis Ässien oletetusta kokoonpanosta poissa Kivenmäki, Kuusela, Wandell, Heikkinen, Kemppainen, Huhtanen ja Peltomaa sekä tähän päälle loukkaantuneet. Aika rikkonaisella kokoonpanolla lähtevät matkaan siis...
Oikeastaan ihan reilu velan maksu ja kunnon korkojen kera tuota tuppukylän joukkueen turnausta kohtaan. Ainakin joillakin on muistissa erään pissanvärisissä paidoissa pelaavan joukkueen vastaava tempaus täällä isomman kaupungin turnauksessa. Tosin silloin ei kyllä ollut maajoukkueen mukana pelaajia...
 

reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
No toisaalta, ei olisi voinu paremmin Pajuojan toitottama Ässistä NHL:ään -teema lähteä käyntiin? Kyllähän tuonne änäriin yleensä maajoukkuemiehiä pääsääntöisesti otetaan..
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
korkki kirjoitti:
Oikeastaan ihan reilu velan maksu ja kunnon korkojen kera tuota tuppukylän joukkueen turnausta kohtaan. Ainakin joillakin on muistissa erään pissanvärisissä paidoissa pelaavan joukkueen vastaava tempaus täällä isomman kaupungin turnauksessa. Tosin silloin ei kyllä ollut maajoukkueen mukana pelaajia...
Suosittelen että juot yli litran vettä enemmän päivässä jotta virtsasi vähän tuosta kirkastuisi. Toivottavasti puhuit siis vierasjerseystä.

Kyllähän tuo ainakin omalta osaltani vähentää kiinnostusta katsomaan avajaisturnauksen Ässämatsia jos joukkueesta puuttuu noinkin suuri määrä avainpelaajia. Syy miksi lukko joskus pelasi KK-turnauksen jämäjoukkueella on unohtunut. Kuuselan maajoukkuekomennus on hieno juttu ja täytyy toivoa, että näytöt ovat hyviä ja MM-paikka keväällä olisi mahdollista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös