Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

  • 204 189
  • 613

Luiro

Jäsen
altissima kirjoitti:
Niin yllätti, eikä vähiten Nupen ansiosta.
Nupenaattori oli tuolla kaudella selkeästi Pelsujen paras pelaaja, esitti aivan mahtavia otteita koko kauden.

Sinun mielestäsi varmaan Ässät voittaisi SM-liigan ja FPS mestiksen, jos niillä vain olisi se voittava maalivahti.


Luepa nyt se kirjoitus kokonaan, mitä kirjoitin. Sanoin, että tietyssä vaiheessa molari pystyy nostamaan joukkueen vielä korkeammalle tasolle, kun pelataan niitä isoja pelejä. En sanonut noista Ässistä ja Vorssista mitään muuta kuin sen, että maalivahtikaan ei noista mestaria tekisi.

Kevään 1998 Pelicans olisi saattanut jopa pudottaa KalPan liigasta, se olisi ollut sellainen VOITTO. Ei siitä Nurmista tietenkään syyttää voi, mutta ei se hänestä voittavaa molaria tehnyt.

Olen tietenkin pahoillani, että loukkasin maalivahtia, joka ei ikinä ole yhtään helppoa maalia päästänyt, eikä huonoa peliä kovassa paikassa tehnyt. Ei tietenkään.

Tosiasia on, että voittava maalivahti olisi vienyt Kerhon finaaliin 1999 tai ainakin lähemmäksi sitä. Ja vienyt Jokerit mestariksi 2001 ja Suomen samana keväänä maailmanmestariksi. Eikä se Ruotsikaan olisi noussut.

Hyvä maalivahti, mutta on parempiakin. Tosin enemmän on huonompia. Kyllä minä Nurmisen tasoisen maalivahdin ottaisin koska tahansa mukaan.
 

altissima

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Luiro kirjoitti:
Tosiasia on, että voittava maalivahti olisi vienyt Kerhon finaaliin 1999 tai ainakin lähemmäksi sitä..
Ai siitäkö olet vieläkin katkera, ettei Nurminen pystynyt pelaamaan kerholle mestaruutta?
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Ruutuässä kirjoitti:
Jääkiekkoilijana Nurminen on aina ollut oikeantyyppinen pelaaja minun makuuni: tiukka asenne, jossa omat virheet harmittavat aina. Yksityiselämäähän jokainen saa elää miten haluaa. Tappeluita on joka viikonloppu baareissa, eikä niistä täällä kirjoitella. Julkisuuden mukana tulee kuitenkin aina vastuu siitä, että on monen pikkupojan esikuva ja tekemiset kiinnostavat ihmisiä.
Ruutuässä sanoo asian just niinkuin se on. Toivottavasti Nupella pysyy asiat ja arvot kohdillaan. Ihan hänen itsensä takia - urheilijana niin hieno mies.

Ike
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Luiro kirjoitti:
Tosiasia on, että voittava maalivahti olisi vienyt Kerhon finaaliin 1999 tai ainakin lähemmäksi sitä. Ja vienyt Jokerit mestariksi 2001 ja Suomen samana keväänä maailmanmestariksi. Eikä se Ruotsikaan olisi noussut.
Huoh... Taas yksi... Missä näitä palikoita sorvataan?

Ike
 

Luiro

Jäsen
altissima kirjoitti:
Ai siitäkö olet vieläkin katkera, ettei Nurminen pystynyt pelaamaan kerholle mestaruutta?

Olisipa se ollut maailman kahdeksas ihme, jos Kerho olisi siitä finaaliin mennyt. Olisi voinut olettaa liigan toiseksi parhaan maalivahdin pelaavan edes tasollaan niissä peleissä.

En edelleenkään väitä Nurmisen olevan huono maalivahti, päinvastoin. Jotain samaa kuin seuraajassaan Hämeenlinnassa, Kimmo Kapasessa. Tosin Nupe on kovempi kassari.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Luiro kirjoitti:
Kevään 1998 Pelicans olisi saattanut jopa pudottaa KalPan liigasta, se olisi ollut sellainen VOITTO. Ei siitä Nurmista tietenkään syyttää voi, mutta ei se hänestä voittavaa molaria tehnyt.

Tosiasia on, että voittava maalivahti olisi vienyt Kerhon finaaliin 1999 tai ainakin lähemmäksi sitä. Ja vienyt Jokerit mestariksi 2001 ja Suomen samana keväänä maailmanmestariksi. Eikä se Ruotsikaan olisi noussut.

Noilla perusteilla sanoisin, että maailmassa ei ole ainuttakaan voittavaa maalivahtia. Ei Kipper, ei Brodeur, ei kukaan. Voittavakin maalivahti tarvitsee ympärille voittavan joukkueen. Ei auta mikään, jos oma joukkue ei pysty tekemään maaleja. Se, että laitat Nupen piikkiin 2001 MM-kisat ja Jokeri-kauden kertoo todella pienestä perspektiivistäsi. Ensinnäkin tuolloin MM-kisoissa oli pitkälti juuri Nurmisen ansiota, että ottelu venyi noinkin pitkäksi finaalissa. Hän oli suorastaan ilmiömäinen. Kyllä se mielestäni on oleellisempaa, että pelaajat eivät saa kiekkoa reppuun tyhjästä maalista.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Luiro kirjoitti:
Tosiasia on, että voittava maalivahti olisi vienyt Kerhon finaaliin 1999 tai ainakin lähemmäksi sitä.

Ei pidä paikkaansa ainakaan tuo toinen väite. Miten se tekisi Pasista voittavamman maalivahdin, jos hän olisi vienyt kerhon lähemmäksi finaaleja? Hän olisi silti ollut häviäjä.

Pasi on voittava maalivahti, vaikka tappioitakin on tullut. AHL-mestaruus ja MM-pronssi ovat esimerkkejä tästä. Kukaan voittava maalivahti ei aina vie joukkuettaan mestaruuteen, vaikka siihen olisi mahdollisuudetkin. Siihen tarvitaan myös voittava joukkue.

Kaiken kaikkiaan on naurettavaa osoittaa, että maalivahti x ei ole voittava, koska ajankohtana y hän hävisi finaalipelin. Samalla unohdetaan muut meriitit. Haluaisinpa nähdä sen maalivahdin, jolle ei ole tullut tärkeitä tappioitakin. Niitä tulee jokaiselle.

Sami Lehtinen on muuten voittava maalivahti.
 

Luiro

Jäsen
Raúl kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa ainakaan tuo toinen väite. Miten se tekisi Pasista voittavamman maalivahdin, jos hän olisi vienyt kerhon lähemmäksi finaaleja? Hän olisi silti ollut häviäjä.

No joo. Olisi voinut jättää sen romahduksen tekemättä.

Pasi on voittava maalivahti, vaikka tappioitakin on tullut. AHL-mestaruus ja MM-pronssi ovat esimerkkejä tästä. Kukaan voittava maalivahti ei aina vie joukkuettaan mestaruuteen, vaikka siihen olisi mahdollisuudetkin. Siihen tarvitaan myös voittava joukkue.

Kaiken kaikkiaan on naurettavaa osoittaa, että maalivahti x ei ole voittava, koska ajankohtana y hän hävisi finaalipelin. Samalla unohdetaan muut meriitit. Haluaisinpa nähdä sen maalivahdin, jolle ei ole tullut tärkeitä tappioitakin. Niitä tulee jokaiselle.

Nurminen ei ole voittava maalivahti. Tuo sinun viimeinen kappale osoittaa, että myöskään yksi voitto ei vielä siis tee voittavaksi maalivahdiksi. En jaksa tästä aiheesta kinastella, kun Nurminen kenties jonkin sortin jumala teillä päin on. Ei ilmeisesti urallaan hörpännyt kertaakaan, eikä ikinä epäonnistunut. Ilmeisen vähän silti mestaruuksia siihen nähden.

Otetaan HPK 2003 esimerkiksi. Joukkue oli voittava, maalivahti ei. Jos olisi ollut voittava maalivahti, niin tulos olisi ollut täysin eri.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Luiro kirjoitti:
Nurminen ei ole voittava maalivahti. Tuo sinun viimeinen kappale osoittaa, että myöskään yksi voitto ei vielä siis tee voittavaksi maalivahdiksi. En jaksa tästä aiheesta kinastella, kun Nurminen kenties jonkin sortin jumala teillä päin on. Ei ilmeisesti urallaan hörpännyt kertaakaan, eikä ikinä epäonnistunut. Ilmeisen vähän silti mestaruuksia siihen nähden.

Otetaan HPK 2003 esimerkiksi. Joukkue oli voittava, maalivahti ei. Jos olisi ollut voittava maalivahti, niin tulos olisi ollut täysin eri.

No jos katsotaan koko Nurmisen uraa, niin kyllä hän on ottanut useampaan otteeseen tärkeitä voittoja joukkueelleen. Ilman Nurmisen maagisia otteita Suomi ei olisi välttämättä saavuttanut vuoden 2000 MM-pronssia ja vuoden 2001 MM-hopeaa. Minään jumalana en Nurmista pidä, mutta tuollainen vähättely on jo naurettavaa millaista teet.

Ja tuo sinun esimerkkikin on huono vertailu tähän paikkaan. Maalivahti ja muut pelaajat ovat täysin riippuvaisia toisistaan. Ilman voittavaa maalivahtia on hankala voittaa mestaruuksia, mutta voittavakin maalivahti tarvitse eteensä voittavan joukkueen. Tämä lienee sinullekin selvää. Se on totta, että maalivahti voi huonolla pelillä kaataa koko joukkueen, mutta kaikille sattuu välillä epäonnistumisia. Mutta niinhän se on, että aina muistetaan vain maalivahdin epäonnistumiset. Voisin hyvin kuvitella, että vaikka Mika Noronen pelaisi kuinka hyvin tahansa loppu-uransa, niin pitäisit häntä aina huonona maalivahtina vuoden 2004 MM-kisojen takia.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Luiro kirjoitti:
Nurminen ei ole voittava maalivahti. Tuo sinun viimeinen kappale osoittaa, että myöskään yksi voitto ei vielä siis tee voittavaksi maalivahdiksi. En jaksa tästä aiheesta kinastella, kun Nurminen kenties jonkin sortin jumala teillä päin on. Ei ilmeisesti urallaan hörpännyt kertaakaan, eikä ikinä epäonnistunut. Ilmeisen vähän silti mestaruuksia siihen nähden.

Onko 2-maalivahti joka avaa koko kauden vaihtoaition luukkua, voittava 2-maalivahti, jos hänen joukkueensa voittaa mestaruuksia ? Jos otetaan esimerkkinä viime syksy, jolloin Nurminen torjui Pelicans-paidassa mm. HIFK:ta vastaan 60 laukausta ja ottelu päättyi varsinaisen peliajan jälkeen tasan, niin eikö mielestäsi Nurminen antanut Pelicansille mahdollisuutta voittoon ?

Mielestäni voittava maalivahti on juuri sellainen, joka antaa joukkueelle tuon voiton mahdollisuuden, käytti joukkue sen tahi ei. Ja Nurminen oli urallaan mielestäni juurikin voittava maalivahti, vielä voidaan ottaa esimerkkinä pelit Atlantassa, maajoukkueessa ja vaikkapa Imatran Ketterässä.

Mutta sinun mielestäsi voittava maalivahti onkin ilmeisesti sellainen joka pelaa mestaruuden voittavassa joukkueessa, vaikkakin pelaisi varsin huonosti. Kyllä keskitason ei-voittavalla (valtaosa määritys asiasta) maalivahdillakin mestaruuksia pystytään voittamaan, jos muu joukkue on selvästi muiden joukkueiden vastaavia edellä.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voittava maalivahti

Näin puolueettomana voin todeta että kyllähän Pasi Nurminen tottavie oli voittava maalivahti. Hän ihan varmasti tarjosi joukkueelleen mahdollisuuden voittoon melkein joka ilta. Tuossa ylempänä on mainittu muutama aika isokin voitto. Listaan voidaan vielä lisätä että hän piti eräällä kaudella Imatran Ketterän YKSINÄÄN divarissa. Luit Luiro muuten ihan oikein. Ketterälle olisi tullut lähtö kuin lapikas ilman Pasi Nurmisen ilmiömäisiä otteita(seuraavalla kaudella ilman Nurmista lähtö sitten tuli, eikä paluusta ole tietoa)

Ei millään pahalla, mutta aika kummalliselta vaikuttaa Nurmisen syyllistäminen seuran kohdalla, jolle kukaan muukaan ei ole onnistunut torjumaan mestaruutta. Sen olen valmis myöntämään ettei Teisa Räsänen ollut välttämättä voittava maalivahti, mutta hän olikin Kerhoaikanaan aition puolella (:
 
Suosikkijoukkue
Rochester Diablos
Pari viimeistä kommenttia ovat ainakin minun mielestäni oikean suuntaisia. Minun kirjoissani Nupe on ehdottomasti VOITTAVA maalivahti.

Voittava maalivahti antaa joukkueelleen illasta toiseen mahdollisuuden voittoon ja parantaa otteitaan sen mukaan mitä tärkeämmistä peleistä on kyse.

Itse tein USA:ssa asuessani Nupen kanssa yhteistyötä silloin kun mies voitti AHL:n mestaruuden ja oli playareiden MVP. Noita pelejä seuratessa ei ollut minkäänlaista epäilystä siitä oliko kyseessä voittava maalivahti.

Jukka
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Niin, kyllähän Nurmisella oli puutteensa(peruspelissä, sijoittumisessa, kiekkojen kontrolloinnissa, jne.). Näistä nyt varmaan Jukka tosin osaisi sanoa paremmin. Mutta kyllä Nupe pääkopallaan ja voittamisen nälällään paikkasi näitä puutteita kovasti. Juuri siksi hän nousi NHL'ssä ykkösmaalivahdiksi, vaikka ehkä lahjat&taidot muuten eivät olisi siihen antaneet mahdollisuuksia. Juuri tällä tsemppaamisellaan Pasi myös sytytti usein omaa joukkuettaan.

Ei koskaan silmissäni mikään huippumaalivahti, mutta silti hyvä ja voittava sellainen.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Luiro kirjoitti:
En vähätellyt Nurmista missään nimessä. Loistava maalivahti. Miksi se on niin vaikea ymmärtää?

Kommenttisi ovat liian ristiriidassa toisiinsa nähden. Ensin kerrot, että Pasi ei ole voittava maalivahti, mutta kirjoituksesi lopussa kuitenkin kehut häntä hyväksi maalivahdiksi. Miten häviävä maalivahti sitten voi olla hyvä maalivahti? Kyllä se vähän kertoo siitä, ettet arvostaisi Pasia, kun lähes suoraan laitat hänen piikkiinsä noin monia asioita. Jos Pasi ei olisi voittava maalivahti, eikä mahdollistaisi oman joukkueensa menestymistä, niin miksi sitten kuitenkin pidät häntä hyvänä maalivahtina?
 

Luiro

Jäsen
Pasi pystyy tiettyyn rajaan nostamaan oman joukkueensa tasoa huomattavasti. Siksi huippukassari keskitason ja sitä alemman kastin joukkueissa. Aivan kärkipään joukkueissa ei niin suurta roolia saa. Tätä tarkoitin. Ja tuo Kapaseen vertaaminen ei ole ristiriidassa näiden kanssa.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Luiro kirjoitti:
Pasi pystyy tiettyyn rajaan nostamaan oman joukkueensa tasoa huomattavasti. Siksi huippukassari keskitason ja sitä alemman kastin joukkueissa. Aivan kärkipään joukkueissa ei niin suurta roolia saa. Tätä tarkoitin. Ja tuo Kapaseen vertaaminen ei ole ristiriidassa näiden kanssa.

Olihan "Nupe" NHL:ssä ykkösveskarina ja lukuisia kertoja Leijonien ykkösvahti. Tuskin kukaan maalivahti, joka ei ole huippu, niin pääsisi tuollaiseen vastuuseen. Ei Nurminen ehkä ihan maailman terävintä kärkeä ollut, mutta kuitenkin voittava maalivahti.
 

Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody
Kyllähän Nurminen oli mielestäni voittava maalivahti. Mutta ennen kaikkea hän tulee jäämään mieleeni taistelijana, hyvän esimerkin näyttäjänä, värikkäänä persoonana ja joukkuepelaajana. Ei muuta, Piste.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Nupen ansiot Jokereissa

Luiro kirjoitti:
Pasi pystyy tiettyyn rajaan nostamaan oman joukkueensa tasoa huomattavasti. Siksi huippukassari keskitason ja sitä alemman kastin joukkueissa. Aivan kärkipään joukkueissa ei niin suurta roolia saa. Tätä tarkoitin. Ja tuo Kapaseen vertaaminen ei ole ristiriidassa näiden kanssa.
http://www.pelicans.fi/index.php?id=lue_lisaa&uutinen=332

(Lainaus yllä mainitulta nettisivulta)
"Pasi Nurmisen meriitteihin kuuluu mm. SM-liigan paras maalivahti -palkinto (2000), All Stars -maalivahti (2000), SM-liigan paras torjuntaprosentti (2001) ja AHL:n pudotuspelien paras pelaaja (2002). Hän oli myös ensimmäinen suomalainen ykkösmaalivahti NHL:ssä".

Nuo maininnat "SM-Liigan paras maalivahti v.2000" ja "SM-Liigan paras torjuntaprosentti v.2001" ovat tulleet muistaakseni juuri Jokereissa, joten ei kai voi sanoa silloisia Jokeri-joukkueita keskitason joukkueiksi tai alemman kastin joukkueiksi. Tuskin sentään!

Mutta saahan sitä toki kritiikkiä esittää Nupestakin - ei se ole minulta pois.
Tsemiä Pasille ja perheellensä jatkossakin!

EDIT: lisätty "SM-Liiga" sana.
 
Viimeksi muokattu:

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Luiro kirjoitti:
En vähätellyt Nurmista missään nimessä. Loistava maalivahti. Miksi se on niin vaikea ymmärtää?
Niin, en minäkään. Joidenkin nimimerkkien mielestä uransa lopettaneista tai pahasti loukkaantuneista pelaajista tai kuolleista ei saisi sanoa mitään pahaa enää ikinä.

Tosiasia kuitenkin on, että Nupe ei ole vaatimaton ihminen. Nupe ei myöskään ole Suomessa voittanut mitään, eli on perusteltua pitää miestä ei-voittavana maalivahtina. Se, että hän on juuri lopettanut peliuransa, ei paranna näitä asioita lainkaan. Toki asioista saa esittää eriäviä mielipiteitä, mutta en kyllä todellakaan arvosta näitä "huoh, taas näitä provottajia" -viestejä, missä ei ole mitään sisältöä puhumattakaan vasta-argumenteista.

Ymmärrän, jos joku pitää Nupea ihan oikeasti vaatimattomana miehenä, ja esittää täällä mielipiteensä. Mutta itse en ole samaa mieltä, ihan aidosti kokemani perusteella, ja käsittääkseni myös itselläni on oikeus mielipiteeseeni, vaikka ikävä Nupen loukkaantuminen onkin.

Taisin vielä mainita, kuten Luirokin, että Nupe oli loistava maalivahti. Ja olen edelleen sitä mieltä, sillä kentällä ne pelilliset näytöt annetaan eikä Linja-autoaseman grillillä.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Niin no, omasta vaatimattomasta mielestäni Nurmisen Pasi jos kuka on nimenomaan voittava maalivahti. Se, että hän ei joka vuosi ole voittanut pelaamassaan sarjassa mestaruutta ei sitä faktaa kaada. Jos vain se (mestaruus) on kriteerinä sille, että voidaan puhua "voittavasta maalivahdista", niin eihän sellainen ole sitten kukaan, koskaan.

Lopputulemana voidaankin sanoa, että Nurmisen Pasi oli loistava voittava maalivahti ja ihmisenä melko selvästikin keskimääräistä suurempi mulkku.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Master God kirjoitti:
Taisin vielä mainita, kuten Luirokin, että Nupe oli loistava maalivahti. Ja olen edelleen sitä mieltä, sillä kentällä ne pelilliset näytöt annetaan eikä Linja-autoaseman grillillä.

Turpaako sä olet siltä siellä linja-autoaseman grillillä ottanut, vai minkä takia siitä pitää aina jauhaa? Toki on ymmärrettävää jos Hämeenlinnan kokoisessa kaupungissa humalaisiin urheilijoihin harvoin törmää ja tästä huikeasta kohtaamisesta on sitten aina mainittava.

Mikään pyhäkoulupoika Nurminen ei koskaan ole ollut, eikä varmasti tule olemaankaan.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Rontti kirjoitti:
Niin no, omasta vaatimattomasta mielestäni Nurmisen Pasi jos kuka on nimenomaan voittava maalivahti. Se, että hän ei joka vuosi ole voittanut pelaamassaan sarjassa mestaruutta ei sitä faktaa kaada. Jos vain se (mestaruus) on kriteerinä sille, että voidaan puhua "voittavasta maalivahdista", niin eihän sellainen ole sitten kukaan, koskaan.
Niin, tähdennettäköön vielä, että olen myös sitä mieltä, että Pasi on voittava maalivahti. (Pitäisiköhän tästä huolestua, että olen Rontin kanssa yhä useammasta jääkiekkoilullisesta asiasta samaa mieltä). Sanoin siis vain, että on perusteltua väittää Nupen olevan ei-voittava maalivahti.

Kuten eräästä toisestakin aikamme legendasta on sanottu, pitää osata erottaa toisistaan ihminen ja jääkiekkoilija.

P.S. Ei kai lahtelaisillakaan grilleillä joka yö NHL-maalivahteihin törmää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös