Pasi Nielikäinen – aikamme gladiaattori

  • 123 368
  • 284

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Perustuuko tämä jäähyväisviesti nyt johonkin faktatietoon, joka kohta julkistetaan. Tässä on varmoja huhuja Pasin liikkeistä ollut jo pitkään ja toistaiseksi on aika hiljaista ollut kuitenkin tuolla siirtorintamalla.

No ne aiemmat tiedot lienevät paljonkin nimimerkki ension mainitsemiin tekstiviestiehin pohjautuvia juttuja. Ilmeisesti Pasi on itse päättänyt lähteä jengistä, ilman sitten johtoportaan suostumusta. Tai siis toki se suostumus tarvitaan jossain vaiheessa, mutta oiskohan mies sitten omalla lomalla?
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Kiitos kaikesta Pasi, oli kiva että kävit mutta aika/paikka oli tällä kertaa väärä.
Valitettavasti, koska Pasia suurempaa HIFK-sydäntä ei monella tänä päivänä ole. Oikeesti.

Mitä kaikkea se Pasi teillä ehti oikein tekemään? Oliko se viime kauden yksi tehopiste ja showpaini VDB:n kanssa nyt niin kova juttu? Toistan itseäni, mutta ihmetyttää, miten IFK:nkaan fanit voivat Pasia oikein kaivata - kyllähän teillä nyt tätä fyysistä rosteria kuitenkin löytyy muutenkin. Se, miksi kaverit eivät pistä myllyä joka pelissä, johtunee kuitenkin sittenkin enemmän koko ajan naurettavampaan suuntaan menevästä SM-liigasta kuin Baxterista tai Suhosen Alposta.

Pyyhi nyt silmäkulmat, ja iloitse siitä, että toisella punaisella sentään alkaa homma toimia. Vaikka tekin olette sitä Baxteria haukkuneet, niin kummasti se HIFK:nkin sarjasijoitus alkaa playoffsien lähestyessä hilautua ylöspäin? Siinä kehityksessä te ette tarvitse, ihan oikeasti, äijää, jonka ego on taitoihin suhteutettuna niin epäsuhdassa, että oikeampi paikka on ihan jossain muualla kuin missään SM-liigajoukkueessa. Uskon, että viimeistään silloin hymy leviää kasvoille, kun oikein ajatuksen kanssa mietit tuota Pasin "IFK-sydäntä"...

Rebel kirjoitti:
No ne aiemmat tiedot lienevät paljonkin nimimerkki ension mainitsemiin tekstiviestiehin pohjautuvia juttuja. Ilmeisesti Pasi on itse päättänyt lähteä jengistä, ilman sitten johtoportaan suostumusta. Tai siis toki se suostumus tarvitaan jossain vaiheessa, mutta oiskohan mies sitten omalla lomalla?

Tarkkaa faktaa ei ole, mutta vahva epäilys on, ettei Pasi ole karvoistaan mihinkään päässyt tässä asiassa. Todennäköisesti sillä on teillä HIFK-faneissakin muutama luottojannu, jolle se puskee tekstaria tulevaisuuden kuvioistaan. Noh, jos Pasi sen itse jo tietää, niin miksei mitään konkreettista ole vielä tapahtunut? Tammikuun loppukin alkaa jo häämöttää.

Summa summarum: älkää olko surullisia, te kyllä pärjäätte ilman The Pasia.
 
peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Ensiolle: ei kysymys siitä, etteikö me pärjättäisi ilman Pasi Nielikäistä vaan ongelma on paljon suurempi. Itselleni HIFK edustaa parhaimmillaan taidon ja fyysisyyden yhdistämistä (vrt HIFK 97 - 98). Pitää olla taitoa, mutta on oltava se hulluus-elementti siellä.

Pasi Nielikäinen edustaa tätä hulluuselementtiä, joka tekee mielestäni HIFK:sta erilaisen joukkueen seurata ja kannattaa. Pasi ei toki ole ainoa tekijä, mutta tärkeä tekijä.

Potkimalla Pasin pois joukkueenjohto ilmoittaa, että halutaan vähentää tätä hulluuselementtiä. Tämähän on ollut koko kauden ongelma. HIFK ei ole pelanut omaa vanhaa peliään. Pasin potkiminen pois on vain jatkumo tässä trendissä.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim

Oliko mielestäsi HIFK:lla riittävästi hulluutta kausilla -89-97? Entä 00-03? Entä viime kaudella? Voisikohan olla niin, että sillä hulluudella ei ole vitunkaan väliä ja oikeasti se mitä HIFK:lta on puuttunut viimeiset 20 vuotta on taito ja halu voittaa? Pois lukien W&S:n 2 kautta.

Nielikäisen hulluus on sitä samaa Mobergin ja Heinon brändipaskaa, jonka varjolla on voitu olla Stadin kakkosjengi ja kaikkien maalaisjoukkueiden unelmapuolivälierävastustaja parinkymmenen vuoden ajan. Ehkä joskus tulee taas kausi, jolloin HIFK:n tavoite ei ole ryminä-7. sija. Nielikäisen pois potkiminen on ainakin askel oikeaan suuntaan. Vain yksi askel ja hyvin pieni sellainen, mutta askel kuitenkin.
 
Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllähän suurin hulluus on meissä kannattajissa kun olemme koko 2000-luvun maksaneet hulppeita rahasummia Penan vetämästä sirkuksesta! Siinä teille hulluutta pojat!

Vaikka omalla tavalla vituttaakin se että poistamme rosteristamme viimeisenkin "lihajyrän", kun samalla lassekorhoset viilettää sukkapukkoineen jäällä, niin eihän tuo Pasi nyt tietenkään korvaamaton ole. Tilalle kun ei vaan tule ketään näköjään.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Vaikka omalla tavalla vituttaakin se että poistamme rosteristamme viimeisenkin "lihajyrän", kun samalla lassekorhoset viilettää sukkapukkoineen jäällä, niin eihän tuo Pasi nyt tietenkään korvaamaton ole. Tilalle kun ei vaan tule ketään näköjään.

Otatte A-junnuista jonkun ison ja ilkeän, jos sieltä löytyy. Tai Kirkkonummen Salamoista. Pointti tässä on se, että kyllä te The Pasin korvaatte helposti. Muutenkin miehessä on tällä kaudella ollut havaittavissa vielä vahvemmin sama kuin meidän Forsbackassa: kun ei potku riitä, niin on ihan turha jyrätä kun ei ehdi tilanteisiin. Syksyisessä Porin IFK-matsissa Pasi tosin ehti vaihtoon mennessään murjoa kaikkien ässäkovisten äitiä, Tero Konttista, pituutta jotain 170 cm. Tuo tilanne riitti ainakin tiivistämään nykynielikäisen syvimmän olemuksen varsin hyvin. Paha kaveri, todella. :)
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Ensiolle: [/

Potkimalla Pasin pois joukkueenjohto ilmoittaa, että halutaan vähentää tätä hulluuselementtiä. Tämähän on ollut koko kauden ongelma. HIFK ei ole pelanut omaa vanhaa peliään. Pasin potkiminen pois on vain jatkumo tässä trendissä.

Pasi Nielikäistä ei ole potkittu pois, ei missään nimessä. Hän lähti omasta tahdostaan ja agentti tekee tällä hetkellä työtä löytäkseen Pasille uuden seuran.

Gagsin kommenttiin en jaksa edes kommentoida..
 
Iippo31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Monta

Siinä onkin sitten agentille hommia! Ihmettelen jos joku uskottava jääkiekkoseura palkkaa tämän turistin. HIFK:n kauden paras ratkaisu pistää seiskapasi ulos.
 
jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
HIFK:n kauden paras ratkaisu pistää seiskapasi ulos.

Luetun ymmärtämisessä jotain vikaa kenties?

Tämä oli viimeinen naula arkkuun (jälleen kerran), ei meikäläistä tulla hallilla näkemään niin kauan kun isäPaul johdattaa joukkojamme. Ja vaikka Pasi lähtisi omasta tahdostaan, on isäPaul tehnyt kaikkensa savustaakseen Nielikäisen ulos.

Toivottavasti Pasi saisi sopparin johonkin liiga-seuraan, joka vielä pelaa muutaman ottelun meitä vastaan tänä keväänä.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Pasi Nielikäistä ei ole potkittu pois, ei missään nimessä. Hän lähti omasta tahdostaan ja agentti tekee tällä hetkellä työtä löytäkseen Pasille uuden seuran.

Voi IFK. Eiköhän nyt ole Pentin aika mennä kauniisti pyytämään Pasilta anteeksi. Rumasti tehty.

No mutta, eipä olla enempää sarkastisia, kun vaikuttaa kaveri vielä jollekin olevan oikein suosikkipelaajakin. Se tässä vaan on jotenkin hassua, että täällä useampikin nimimerkki pistää hyvinkin faktanoloista matskua ilmoille, mutta Nielikäisen lähtöä ei kuitenkaan ole uutisoitu yhtään missään, ei (käsittääkseni) edes IFK:n omilla sivuilla? Kertooko se, että olkapäitäkin kiinnostaa, vai pelataanko tässä Pasin tyyliin Texas Hold Emiä useammallakin kuin vain yhdellä pakalla?
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Tässä yksi Nielikäisen kova niitti. http://www.youtube.com/watch?v=IaUNtIUq3W8

Tuli vasta katsottua tämä pätkä, kun aloin noita alkupään viestejä selata. Mikäli silmät nyt oikein erottavat, niin siinähän nousee kyynerpää kyllä ihan komiasti tuonne kypärän seudulle. En sinänsä kyseenalaista; varmaan kova niitti, mutta tämäkin osaltaan kertoo Pasin taidoista ihan riittävästi.
 
Voppie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Perkeleen perkele! Kyllä IFK:ssa pitäisi aina olla tilaa vähintään yhdelle "nielikäiselle", mutta enää ei näin ole. Satakertaa mielummin katselisin kevään pleijareissa nelosketjun laidassa Nivalan Cowboyta, kuin esim. Eetu Pöystiä (mitenkään Pödeä väheksymättä, on nimittäin loistava tulevaisuuden kyky, jonka aika yleisön suosikkina tulee vielä). Yksi kerrallaan nämä kovat pojat meiltä pois lähtevät ja viimeisessä Lukko-pelissä nähtiin jo viitteitä siitä, että minkälaista tulee jälki olemaan, kun rivistöstä ei löydy uskottavaa hanskaajaa.

Tsemppiä Pasille jatkoon! ensionkin harmiksi, Pasi tulee satavarmasti saamaan diilin liigaan (jos Suomeen jää), enkä toisaalta ihmettelisi, vaikka uusi osoite löytyisi Ilmalasta. Vaikka ei tuo naapurin coachi mikään taktiikkanero ole, niin roolipelaajien päälle hän kyllä ymmärtää.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
enkä toisaalta ihmettelisi, vaikka uusi osoite löytyisi Ilmalasta. Vaikka ei tuo naapurin coachi mikään taktiikkanero ole, niin roolipelaajien päälle hän kyllä ymmärtää.
Eiköhän siellä ole Heleniuksessa riittävästi roolipelaajaa. Jos Pasi nyt vihdoin häipyy, niin allekirjoittaneelle menee kategoriaan "aivansama". Pasi on tarkasti roolitettuna käyttökelpoinen peluri, mutta kyllä HIFKsta saadaan helposti "brändin näköinen" (=menestyvä, "peruskova", taitava) ilman Nielikäistäkin. Eri asia sitten, millä vuosikymmenellä se tapahtuu.
 
Animal

Jäsen
Huvittavaa lukea jonkun äidin pikku ension katkeraa itkua jostain kaksi vuotta sitten Porissa tapahtuneista asioista. It takes two to tango, ja käsittääkseni teillä niitä asennevammaisia läskejä löytyy siitä omastakin porukasta ihan tarpeeksi. Tähän kun lisätään vielä huikea sarjasijoitus ja kaikkien asennevammaisten itkijöiden äiti penkin takana, niin luulisi ensiolla olevan enemmän asiaa tuolla omassa ketjussa.
 
Stigu

Jäsen
Pasi on tarkasti roolitettuna käyttökelpoinen peluri, mutta kyllä HIFKsta saadaan helposti "brändin näköinen" (=menestyvä, "peruskova", taitava) ilman Nielikäistäkin. Eri asia sitten, millä vuosikymmenellä se tapahtuu.
Suurelta osin samaa mieltä. Omassa fantasia-IFK:ssani olisi:
- valmentaja joka suosii kovaa, fyysistä peliä ylilyöntien kera
- pari kentällistä isoja, fyysisiä ja taitavia pelaajia
- kaksi kappaletta "Lostedteja"

Sheddenin syyskauden IFK:han oli aika lähellä tuota fantasiajoukkuetta, ainoastaan noita isoja, fyysisiä ja taitavia pelaajia oli liian vähän. Nythän meillä olisi niitä ainakin hyökkäyksen osalta, mutta toisaalta meillä on Baxter. Tosin Sheddenkin on tällä kaudella "kahlinnut " Narrien ainoan fyysisen pelotteen: Helge näyttää tätä nykyä kentällä lähinnä eksyneeltä sirkuskarhulta.

Pasille ei Baxterin IFK:sa ole tilaa, eikä hän kyllä edes omassa fantasijoukkueessanikaan kävisi kentällä, kuin herättämässä hämmennystä:Pelillisiltä taidoiltaan hän ei joukkueeseen mahtuisi. Lostedt oli tässä hämmentäjän roolissa siinä mielessä ihanteellinen pelaaja, ettei hän ikinä kuvitellut itsestään liikoja.

Oi niitä aikoja..
 
Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Se tässä vaan on jotenkin hassua, että täällä useampikin nimimerkki pistää hyvinkin faktanoloista matskua ilmoille, mutta Nielikäisen lähtöä ei kuitenkaan ole uutisoitu yhtään missään, ei (käsittääkseni) edes IFK:n omilla sivuilla?

No etkös puhunut niistä kuuluisista tekstiviesteistä? Ne ovat ainoa fakta.
 
jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Oi niitä aikoja..

Sama. Viimeksi on saanut olla ylpeä IFK:sta Sheddenin kaudella, maalaiset itkee krokotiilin kyyneleitä kun Lostedt hämmentää ja joukkue liitää voitosta voittoon, pelaten fyysisintä lätkää aikoihin. Tuosta ajasta on vain 2 vuotta, siltikin se tuntuu vain kaukaiselta muistolta, varsinkin kun nyky menoa katselee. Hallelujah!
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Huvittavaa lukea jonkun äidin pikku ension katkeraa itkua jostain kaksi vuotta sitten Porissa tapahtuneista asioista. It takes two to tango, ja käsittääkseni teillä niitä asennevammaisia läskejä löytyy siitä omastakin porukasta ihan tarpeeksi. Tähän kun lisätään vielä huikea sarjasijoitus ja kaikkien asennevammaisten itkijöiden äiti penkin takana, niin luulisi ensiolla olevan enemmän asiaa tuolla omassa ketjussa.

Auts. Pääsimme legendaariseen sarjaan "viestit, jotka kertovat kirjoittajastaan enemmän kuin vastaanottaja(/i)staan". Sen verran tuohon sinun aivomyrskyysi täytyy kuitenkin sanoa, että Nielikäisen lähtö täältä ei todella ollut mikään itkun paikka. Joukkuehenki koheni samantien tavalla, joka nähtiin keväällä 2006. En yhtään ihmettele, vaikka Helsingissä kävisi samalla tavalla, olkoonkin että Pasilla on teillä ollut selkeästi pienempi rooli kuin 2005 Porissa. Nähtävästi siellä päin Pasin lähtö pistää mielet yllättävän synkiksi, mitä kyllä hämmästelen edelleen suuresti.

Noin muuten varmaan on tullut selväksi, että itsekkäitä pelaajia siedän henkilökohtaisesti joukkuelajeissa kaikkein vähiten; varsinkin sitä osastoa, jonka teot ja puheet eivät tahdo kohdata. Kova uho saa olla, jos peli luistaakin samassa suhteessa - futiksen puolelta tulee mieleen Christiano Ronaldo, joka on todella ärsyttävä marakatti, mutta tulostakin tulee.

Tervetuloa muuten seuraamaan Ässä-ketjujen keskustelua! Huomaat, että siellä on allekirjoittaneeltakin näkemyksiä.
 
scholl

Jäsen
En ymmärrä millä perusteella Nielikäisellä on suuri IFK-sydän. Puhuu murretta, on julkisuudessa vain muilla kuin pelillisillä ominaisuuksilla, lue: valituksilla ja ei pelaa sopimuskauttaan loppuun. Minusta tuntuu, että joka ilta täysillä duuninsa tekevillä Holmbergilla ja kumppaneilla on suurempi IFK-sydän kuin näillä "savolaisilla" kuten Nielikäisellä tai McVävyllä, jotka jostain kumman syystä ovat jonkinlaisia maskotteja riippumatta siitä pelaavatko huonosti tai hyvin.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
En ymmärrä millä perusteella Nielikäisellä on suuri IFK-sydän. Puhuu murretta, on julkisuudessa vain muilla kuin pelillisillä ominaisuuksilla, lue: valituksilla ja ei pelaa sopimuskauttaan loppuun. Minusta tuntuu, että joka ilta täysillä duuninsa tekevillä Holmbergilla ja kumppaneilla on suurempi IFK-sydän kuin näillä "savolaisilla" kuten Nielikäisellä tai McVävyllä, jotka jostain kumman syystä ovat jonkinlaisia maskotteja riippumatta siitä pelaavatko huonosti tai hyvin.

Näin minäkin uskon. En voi varmaksi sanoa, mutta vaikuttaa siltä, että Nielikäisellä on sellainen sydän, jonka väri vaihtuu palkanmaksajan mukaan. Eli siis toisaalta ihan lojaali työntekijä, ainoa vain, että lojaalisuus loppuu saman tien, kun tulee vastoinkäymisiä.

Holmberg oli hyvä esimerkki ja itselle tulee mieleen Juha Fagerstedt. Äijä on vetänyt HIFKissä jo vuosia (ehkä aina, en muista junnuaikaa kokonaan) ja välillä tosi pienessä roolissa. Silti aina on sata lasissa, eikä kitise pienistä. Harmi, että on loukkaantuneena. Tosi hyvä roolipelaaja.
 
Animal

Jäsen
Sen verran tuohon sinun aivomyrskyysi täytyy kuitenkin sanoa, että Nielikäisen lähtö täältä ei todella ollut mikään itkun paikka.

No kovasti asia tuntuu edelleen olevan mielessä, kun siihen täytyy Nielikäisen HIFK -aikaa käsittelevässä ketjussa ja suosikkijoukkuekohdassasi vielä palata.

Nähtävästi siellä päin Pasin lähtö pistää mielet yllättävän synkiksi, mitä kyllä hämmästelen edelleen suuresti.

No itseäni ei suuresti harmita, jos/kun Pasi lähtee, koska todennäköisesti seuraavassa joukkueessaan saa edes mahdollisuuden pelata vakikokoonpanossa enemmän kuin sen kaksi-lome matsia putkeen. Sen mitä Nielikäisen näin tänä vuonna ja viime vuonna näin pelaavan esim. kolmosessa tai nelosessa, ei todellakaan ollut mikään huono suoritus. Isä Paulin kanssa ei homma jostain syystä skulaa, niin turha roikkua väkisin mukana. Ainoa asia mikä harmittaa on se, että kaveri jolla on suhteellisen pitkä HIFK -tausta ja haluaisi pelata IFK:ssa, ei saa enää edes kunnon paikkaa näyttää osaamistaan. Vastavuoroisesti taas joku turkulaisjunnu Ahtola saa lukemattoman määrän ensimmäisellä kaudellaan tilaisuuksia pelata kaikissa ketjuissa ykkösestä neloseen huolimatta siitä miten pelit kulkevat. Vaikka ei sinänsä mitään Ahtolaa vastaan olekaan, niin kyllähän saldot 4+5 ovat surkeat siihen vastuuseen, ketjukavereihin ja mahdollisuuksiin nähden mitä jätkälle on annettu.

Noin muuten varmaan on tullut selväksi, että itsekkäitä pelaajia siedän henkilökohtaisesti joukkuelajeissa kaikkein vähiten; varsinkin sitä osastoa, jonka teot ja puheet eivät tahdo kohdata. Kova uho saa olla, jos peli luistaakin samassa suhteessa

Kyllähän Nielikäinen paljon puhuu ja monesti itsestänikin ehkä hiukan liikaa, mutta... Mitä puheisiin esimerkiksi tuolla tappeluosastolla tulee, niin käytännössä aina ne puheet on muutettu teoiksi.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
No kovasti asia tuntuu edelleen olevan mielessä, kun siihen täytyy Nielikäisen HIFK -aikaa käsittelevässä ketjussa ja suosikkijoukkuekohdassasi vielä palata.

Joo, siis syksyn 2005 egomyrskyt, huipentuen siihen, kun mies kutsuu Satakunnan Kansan toimittajan pukukoppiin ilmoittaen vaihtavansa seuraa. Ainakin suuri osa pelikavereista ja valmennusjohto yllättyi moisesta totaalisesti; jos ei ihan yllättynyt siitä, niin ainakin siitä, että tällainen asia kerrotaan ensimmäiseksi paikallislehden toimittajalle seiskasta tutulla "yksinoikeushaastattelulla". Tämä taas viittaa siihen, mitä sanoin teemalla yksilöurheilija joukkuelajissa; jos sinä haluat tuota pitää itkemisenä, niin ihan vapaasti.

Kyllähän Nielikäinen paljon puhuu ja monesti itsestänikin ehkä hiukan liikaa, mutta... Mitä puheisiin esimerkiksi tuolla tappeluosastolla tulee, niin käytännössä aina ne puheet on muutettu teoiksi.

Tähän on pakko puuttua kysymällä, montako kertaa ne puheet ovat tulleet (nettisivuille) tekojen jälkeen? Yksi legendaarinen esimerkki päinvastaisesta on, kun Ilta-Sanomien Holopainen teki Pasista juttua, kun Pasi pelasi Briteissä ja Holopainen oli siellä IS:n Lontoon kirjeenvaihtajana. Tässä haastattelussa Pasi totesi Marco Tuokosta sanatarkasti:
- Se mikkihiiri juoksee vielä nyrkkiäni päin, takaan sen.

Noh, aika kului ja päästiin Suomessa TPS-matsiin, jossa Pasikin nähtiin kentällä vierasjoukkueen paidassa. Pasin mukaan Holopainen oli lähettänyt hänelle tekstiviestin, johon oli kirjoittanut olen paikalla, hoida homma. Tämän Pasi käänsi kotisivuillaan sitten niin, että "aikamoista yllyttämistä valtamedian edustajalta." Asiathan voi kääntää aina niin monella eri tapaa!
 
Viimeksi muokattu:

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
En ymmärrä millä perusteella Nielikäisellä on suuri IFK-sydän. Puhuu murretta, on julkisuudessa vain muilla kuin pelillisillä ominaisuuksilla, lue: valituksilla ja ei pelaa sopimuskauttaan loppuun. Minusta tuntuu, että joka ilta täysillä duuninsa tekevillä Holmbergilla ja kumppaneilla on suurempi IFK-sydän kuin näillä "savolaisilla" kuten Nielikäisellä tai McVävyllä, jotka jostain kumman syystä ovat jonkinlaisia maskotteja riippumatta siitä pelaavatko huonosti tai hyvin.

Täytyy sanoa taas tämän illan perusteella, että sama. IFK:n nelosketjussa esim. löytyy tärkeämpiä jätkiä IFK:lle kuin Pasi, joten turvallista matkaa vaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös