Pasi Nielikäinen – aikamme gladiaattori

  • 123 327
  • 284

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Jatkiksessa oleva haastattelu taitaa Baxterista kertoa ihan riittävästi. Pasi ei ole koskaan ollut oma suosikki, mutta on siihen syynsä, että mies aina kelpaa muihin menestystä tavoitteleviin joukkueisiin. Jos Pasin jutut pitää paikkansa, Baxterilla on säädöt vielä pahemmin sekaisin kuin luulin. Jos jollain on tietoa, pitääkö Pasin jutut paikkansa, olis kiva tietää. Meinaan, ei tuollainen käytös ole valmentajalta edes henkistä johtamista. Ja aina voisi Baxter esittää itselleen sen WWJD-kysymyksen. Ei ainakaan noin.

Ja nyt on sikäli aika hauska tilenne, että meillä ei ole ketään laittaa Pasia vastaan kun tanssin aika tulee. Meinaan ei paljon kannata Pesosta tai Heikkistä uhrata. Kovanen tai Korhonen sitten kai? Jouhkimainenkin teki heti maalin.

Oikeasti haluaisin kyllä Lostedtin takaisin. Pate lähtee kun on tarvis, eikä välitä egostaan. Nää suurikokoisemmat sankarit ajattelee liikaa mainettaan. Itseäni huvittaa paljon enemmän se kun Lostedt hakee jonkun Porin Matin ja saa sen tekemään itsestään pellen kuin joku Pasi-Helge osa N -nuhjaaminen.
 
Viimeksi muokattu:

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jatkiksessa oleva haastattelu taitaa Baxterista kertoa ihan riittävästi. Pasi ei ole koskaan ollut oma suosikki, mutta on siihen syynsä, että mies aina kelpaa muihin menestystä tavoitteleviin joukkueisiin. Jos Pasin jutut pitää paikkansa, Baxterilla on säädöt vielä pahemmin sekaisin kuin luulin.

Tuosta kättelemättömyydestä oli juttua jo silloin kun Baxter tuli HIFK:iin, joten eiköhän tuo paikkaansa pidä. Itseäni kyllä harmittaa, että Pasi lähti HIFK:sta.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Tuosta kättelemättömyydestä oli juttua jo silloin kun Baxter tuli HIFK:iin, joten eiköhän tuo paikkaansa pidä. Itseäni kyllä harmittaa, että Pasi lähti HIFK:sta.

Eikös Nielikäinen itse kertonut, että "Baxter kätteli kaikki pelaajat". Miksei Nielikäinen mennyt itse kättelemään Baxteriä?
Nielikäinen ei ole koskaan ollut SM-liigatason pelaaja, vaan aika joutava divarijunttipullistelija. Ei ole tällä kaudella tullut ikävä kun ei ole kaukalossa näkynyt, eikä kyllä tule jatkossakaan.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Eikös Nielikäinen itse kertonut, että "Baxter kätteli kaikki pelaajat". Miksei Nielikäinen mennyt itse kättelemään Baxteriä?

Ei se sovi, kyllä valmentajan on tajuttava itsekin että hän on se joka ensimmäisenä Pasia kättelee. Pasi kättelee sitten takaisin, jos hän sen katsoo siinä tilanteessa olevan parhaiten itseään palvelevaa käytöstä.

Kyllä sitä pienestä voi kiekkoilijan maailma murentua. Eivätkö näytöt kaukalossa puhu puolestaan enemmän kuin lämmin / kylmä / siltä väliltä lämpötilaltaan oleva kädenpuristus? En muiden intohimoista tiedä, mutta itseäni on aina innostanut alalla kuin alalla sellaiset kaverit, jotka eivät välitä tämmöisistä asioista pätkän vertaa. Oletuksella, että tuo tilanne on tapahtunut, näkisin että kova jätkä vetää hommat viimeisen päälle, menee kaukaloon, iskee vaikka ihan v-tuilun vuoksi pari häkkiä, taistelee hullun lailla ja käy lopulta kysymässä valmentajalta että mitäs tykkäsit. Kyllä sellaista meininkiä jokainen arvostaa, Baxteri tai kuka tahansa muukin.

Ei millään pahalla nyt ketään kohtaan, mutta jotenkin tulee tästä Pasin versiosta vaan enemmän mieleen prinsessa- kuin prinssitarinat.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Eikös Nielikäinen itse kertonut, että "Baxter kätteli kaikki pelaajat". Miksei Nielikäinen mennyt itse kättelemään Baxteriä?

Itseäni jäi häiritsemään seuraava teksti:

Pelaajan tehtävä ei ole arvostella valmentajaa, pitää vaan pelata mahdollisimman hyvin ja itse olen pelannut monenlaisten valmentajien alaisuudessa monissa joukkueissa; Kärpissä, Ässissä, Saipassa, Kerhossa. Jokaisessa joukkueessa olen saanut keskimäärin 15 minuutin peliajan ja roolia myös erikoistilanteissa.

Eikös se peliaika ansaita? Se että on saanut jokaisessa noissa joukkueessa (mitä kyllä ihmettelen HPK:n ja Kärppien kohdalla) tuommoisia peliaikoja ja erikoistilannepelaamista ei tarkoita että IFK:n tullaan takki auki odottaen tuollaisia peliaikoja itsestään!? Tuossa ei kommentissa ei todellakaan ole nöyryyttä jota tulisi jokaisella pelaajalla olla.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä Baxterin kokeneena valmentajana/pelimiehenä pitää käsittää se tosiasia, että ratkaisupeleissä kolmesta kaksikymppisestä koottu nelosketju ei aja asiaansa yhtä hyvin kuin marraskuun Nielikäinen-Porthen-Pöysti tyylinen ketju. Porthen on nyt taistellut itselleen pelipaikan kolmosketjusta Luttisen ja Petrellin sentterinä ja ansaitsee sen n. 15 minuutin jääajan ottelua kohden, jonka Baxterilta saa. Nelosketjussa pelaaminen vaatii roolin hyväksymistä ja sisäistämistä, eikä nelosketju kehitä riittävästi esim. Keräsen ja Ahtolan tapaisia pelaajia. Minusta Nielikäinen olisi ollut hyvä pelaaja HIFK:n nelosketjuun myös kaudella 07/08 ja en oikein ymmärrä Baxterin tekemisiä ja aivoituksia Nielikäisen suhteen. Ehkä siksi on tosiaan parempi, että Pasi pelaa loppukauden HPK:ssa, mutta en näkisi mitään syytä miksi ei Nielikäinen voisi palata esim. "Kari Jalosen" valmentamaan HIFK:hon taas kaudeksi 08/09.

Kiitokset Jukka Välimaalle Nielikäisen haastattelusta, josta kyllä käy ilmi, että valmentajan sylkykuppina oleminen ei ole mukavaa, vaikka olisit Nielikäisen tapainen "kova jätkä".
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itseäni jäi häiritsemään seuraava teksti:

Pelaajan tehtävä ei ole arvostella valmentajaa, pitää vaan pelata mahdollisimman hyvin ja itse olen pelannut monenlaisten valmentajien alaisuudessa monissa joukkueissa; Kärpissä, Ässissä, Saipassa, Kerhossa. Jokaisessa joukkueessa olen saanut keskimäärin 15 minuutin peliajan ja roolia myös erikoistilanteissa.

Eikös se peliaika ansaita? Se että on saanut jokaisessa noissa joukkueessa (mitä kyllä ihmettelen HPK:n ja Kärppien kohdalla) tuommoisia peliaikoja ja erikoistilannepelaamista ei tarkoita että IFK:n tullaan takki auki odottaen tuollaisia peliaikoja itsestään!? Tuossa ei kommentissa ei todellakaan ole nöyryyttä jota tulisi jokaisella pelaajalla olla.

Ei tuossa kommentissa minusta mitään ylimielisyyttä ole. Enemmän Nielikäinen tuossa tuntuu vain ihmettelevän sitä että em. joukkueissa hän on omilla otteillaan ansainnut tuon peliajan ja roolin mutta HIFK:ssa hänelle ei annettu edes mahdollisuutta yrittää ansaita sitä.
 
MISTER X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja ARSENAL
Pasin jutussa mainittu kättelyjuttu on kyllä aivan uskomaton. Joku voisi "ei kysymyksiä" lehdistötilaisuudessa kysyä Baxterilta pitääkö paikkansa ja jos pitää, niin miksi hän toimi näin? Pasilta olisin halunnut kysyä mahdollisesta tappelukiellosta. Kyllähän Pasi olisi "pelannut" itseään ainakin fanien suosikiksi muutamilla otteluilla silloin tällöin. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi näitä ei nähty?
 
fireman

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikkiruokainen
Ei kätteleminen vaan ...

koko kakku! Miettikäähän duunia jossa sut sivuutettas mennen tullen ja sun työpanostasi ei noteerattaisi vaikka teet kaiken mikä on sovittu eli olet "johtajalle" pelkkää ilmaa. Minusta tälläinen kohtelu tavallisella työpaikalla kuulostaa jo ihan työpaikkakiusaamiselta. Hyvin kummallista käyttöstä on Pasi kieltämättä saanut sietää, eller hur? Se, että palkka juoksee, ei motivoi penkin lämmittäjää, ainakaan Pasia kohdalla. Loistavaa , että hän pääsee viimein "luistimille".
 
No olisihan se kummallista. Näitä on vaan samalle herralle sattunut kauhean paljon yhden uran aikana? Mälkiä ja Blomqvist polttivat varusteet, Karri Kivi sanoi pahasti, porilainen yleisö käänsi takkinsa ja huuteli niin pahasti että piti useammankin kerran näytellä sormimerkkejä seisomakatsomoon, porilainen radiotoimittaja teki tuhman kolumnin (siinä oli lähinnä ikävä otsikko. Kyseessä oli kuuluisasta Ässät-HPK -ottelusta tehty juttu Iltalehteen, joka oli kuitenkin uutinen kolumnin sijaan, mutta ihan hyvä), Rantasen Vesa teki satuttavan artikkelin Pasista IS Veikkaajaan, saman lehden Holopainen yllytti edesvastuuttomasti tappelemaan Marco Tuokon kanssa ja nyt Baxterikaan ei kättele. Onko maailma tosissaan näin paha Pasille vai voisiko miehessä itsessäänkin olla joskus pikkiriikkinen syy, että asioita tapahtuu?

Näitä viestejä lukiessa ymmärtää, että Pyllykkä on selvästi iso juttu etenkin Helsingissä, mutta miettikääpä joskus, voisiko tosiaan olla niin, että pelaajallakin on jotain osaa siihen miten häntä kohdellaan? Siis ihan kenellä tahansa pelaajalla. Tuskinpa kukaan maailmassa ihan sattumalta päätyy siihen asemaan, mitä hänellä on, vai mitä meinaatte?
 
Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Voihan v...u!

Kiitos Baxter taas! *prkl* Jos Pasin kommentit pitää paikkansa niin hohhoijaa mitä käytöstä päävalmentajalta ammattilais-sarjassa.
Kyllä Pasi olisi mun HIFKiin mahtunut milloin vain nelosen tai kolmosen laitaan ajelemaan ja vääntämään. Nyt on taas yksi sirkushuvi vähemmän tossa jengissä.
Eikä enää ketään uskottavaa tappelijaa. Voi saatanan saatana.
Mutta tsemppiä Pasille kuitenkin jatkoon. Tervetuloa takaisin kun meillä joskus valmentaja vaihtuu. Nyt on jengi sitten lopullisesti yhtä Mikkihiirtä.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Pasi olisi mun HIFKiin mahtunut milloin vain nelosen tai kolmosen laitaan ajelemaan ja vääntämään. Nyt on taas yksi sirkushuvi vähemmän tossa jengissä.
Eikä enää ketään uskottavaa tappelijaa.
Mun mielestä on parempi näin. Ei Pasille ole oikeasti mitään käyttöä. Jos Pasi olisi pelaaja, josta olisi kentälläkin jotain hyötyä olisi sirkushuvitkin ihan jees. Esimerkiksi Lostedt on huomattavasti parempi roolissaan kuin Nielikäinen. Jos Lostedt joutuu puremaan tuppia ei heti ala itku siitä kuinka maailma on julma ja valmentajat väärässä, vaan Lostedt hoitaa hommansa mukisematta.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Tämän täytyy olla puhdas yhteensattuma. Siis kun Nielikäinen vihdoin saatiin ulos IFKoon pukukopista, niin pelihän kulki Tepsiä vastaan kuin ajatus. Ei voi välttyä ajatukselta, että Nielikäinen jatkuvalla valituksellaan, kitinällään ja tavaroiden paiskomisellaan oli se syöpä kopissa, joka vielä piti poistaa. Mutta eihän se näin voi mennä, eihän?
 
Fordél

Jäsen
Ei voi välttyä ajatukselta, että Nielikäinen jatkuvalla valituksellaan, kitinällään ja tavaroiden paiskomisellaan oli se syöpä kopissa, joka vielä piti poistaa. Mutta eihän se näin voi mennä, eihän?

Onko tämä ihan omaa hajatelmaa vai onko Nielikäinen tosiaan käyttäytynyt näin HIFK:n pukukopissa?
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta eihän se näin voi mennä, eihän?
Ei se menekään koska Nielikäinen on ollut poissa Hifkin pukukopista jo parisen viikkoa.
Ei sen puoleen, että olisin jäänyt häntä kaipaamaan.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Eikös tämäkin tapaus ole jo taputeltu.. Sai jo sopparin hämeeseen, toivottavasti siellä valmentaja kättelee ja antaa peliaikaa. En nyt panis pahakseni jos tulee joskus takaisin, mutta en jää kaipaamaan. Joka tapauksessa tän topicin voisi sulkea, mitä me tehdään ketjulla joka on omistettu jollekin HPK:n pelaajalle?

EDIT: No sen verran korjaan että hänen tyyppistä pelaajaa jään kyllä kaipaamaan, mutten juuri seiskapasia.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Ei se menekään koska Nielikäinen on ollut poissa Hifkin pukukopista jo parisen viikkoa.
Ei sen puoleen, että olisin jäänyt häntä kaipaamaan.

Niin, ja kuitenkin harjoitellut Helsingissä koko ajan. Noh, tämä on ihan puhdasta spekulaatiota, että paljonkohan on mahtanut olla muiden ukkojen kanssa tekemisissä. Kait ne kahdestaan ovat Jeren kanssa treenanneet, kuten kotisivuilta käy ilmi, ja harmitelleet pahaa maailmaa.

Vielä te jaksattekin tuota Baxteria haukkua. Komea voitto paukahti taas tänäänkin. Teillä sentään kausi vielä jatkuu maaliskuun alun jälkeenkin, eikä "Isä Paul" varmaan tässä ihan osaton ole?
 
Ua Ua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ension ja Baxterin häikäilemättömästä salaliitosta huolimatta The Pasi pelasi HPK-paluuottelussaan 17 vaihtoa, peliaika 10 min 29 sek.
Kyllä se siitä, anna palaa Nivala!
 
HemmoP

Jäsen
Kukakohan oli se HPK:n #74 joka meni omassa päädyssä toisena miehenä taklaamaan maalin taakse ja jätti maalin eteen oman äijänsä joka lakaisikin kiekon maaliin ? Pelisilmän puute on Pasin pahin ongelma vaikka yritystä onkin kiitettävästi.

Tsemppiä matkaan kuitenkin.
 
ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Kukakohan oli se HPK:n #74 joka meni omassa päädyssä toisena miehenä taklaamaan maalin taakse ja jätti maalin eteen oman äijänsä joka lakaisikin kiekon maaliin ? Pelisilmän puute on Pasin pahin ongelma vaikka yritystä onkin kiitettävästi.

Mutta niinhän se Hämeen Sanomissa aamulla sanoi, että laidanvahvistuspuuhissa olivat, jotta voisi taklata ässäpelaajia katolleen sitten oikein urakalla... kuulostaa aika tutulta. Sekin voi tulla vielä kevään aikana tutuksi, että kun hämeenlinnalaispelaajaa kohdellaan jotenkin väärin, niin kuittivihosta repii sivuja ihan joku muu kaveri kuin #74.

Mutta mutta, kymmenen minuuttia tuli jo tehokasta peliaikaa - ehkäpä vielä ennen maaliskuuta saadaan se kuuluisa varttikin täyteen?
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Sekin voi tulla vielä kevään aikana tutuksi, että kun hämeenlinnalaispelaajaa kohdellaan jotenkin väärin, niin kuittivihosta repii sivuja ihan joku muu kaveri kuin #74.
Ja se olisi kieltämättä erittäin valitettavaa. Puhumattakaan siitä, että sillä kellonlyömällä Nielikäisestä tulee kyvytön tappelija ja näin ollen ei pelaa enää (ikinä) liigassa.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös