Parhaat ruokakokemukset?

[Tinke-80]

Tuli tuossa toisessa ketjussa fiilisteltyä erinäisiä ruokakokemuksia joten päätin avata sitä varten ikioman ketjun.

Lapsena mummolassa syöty perunavelli, leipänä tuore mummon paistama hiivaleipä jonka päälle paahtosuolaa ja juomana mummon tekemää kotikaljaa. Jotenkin veikkaisin ettei tuosta ruokakokemuksesta tule mikään ikinä menemään ohi. Tai viime jouluna mummolassa syöty joulupäivällinen johon äitini, tätini ja mummoni panostivat viimeisen päälle. Kaiken kruunasi pöydässä istuneet sisarukseni ja serkkuni joiden kanssa juttu lensi todella hyvin. Joulua olen odottanut jo juhannuksesta saakka, en lahjojen vaan tuon joulupöydän antimien takia. Myös se kerta kun ensimmäisen kerran n. 10 vuotiaana tein koko perheelle pizzaa alusta loppuun itse omin käsin on jäänyt mieleeni. Se tunne kun koko perhe oli koolla syöden minun tekemää pizzaa ja vieläpä kehuen lopputulosta syöpyi minun lapsen mieleeni ikuisesti. Mitä ruokakokemuksia teillä on jäänyt mieleen vuosien varrelta? Ja pls, ei mitään listoja vaan kuvailkaa mieluummin sitä kokemusta, ruokaa ja tunnetta minkä takia se ruokailukokemus on syöpynyt mieliinne.

- tinke.80

 

[sampio]

Muistan elävästi kaksi ruokalajia lapsuudestani. En tiedä, kuinka yleisiä vanhan kansan juttuja nämä ovat, mutta mummoni ja isotätini harrastivat paistettuja ruisleipiä ja halkaistuja, voideltuja rinkeleitä, joille ripoteltiin sokeria. Aina niitä oli saatava, kun noiden mummojen luona kävimme, ja yhtä auliisti muorit niitä aina tekivät. Ja kyllä, olin lapsena melko pyöreä.

90-luvulla kävimme useaan otteeseen Venäjällä, Kontupohjassa, vanhempieni tuttujen luona. Suomessa en ole koskaan syönyt vastaavia, mutta noilla reissuilla tuli vedettyä kaksin käsin isäntäperheen tarjoamia jonkin sortin taikinaan käärittyjä pieniä (jauhe)lihapaloja. Ensin olin hiukan epäluuloinen, mutta paluuta ei ollut, kun uskalsin ensimmäisen maistaa.

Virossa syömäni pizza joskus 90-luvun alussa oli myös erikoinen kokemus. Ei siksi, että pizza olisi ollut erikoisen hyvä, vaan siksi, että koko ravintola oli niin käsittämätön laitos. Se oli pienen paikkakunnan ensimmäinen länsimainen syöttölä, ja jengi oli sen mukaisesti tärkeänä. Huvittava paikka. Sen jälkeen olen syönyt Virossa hyviäkin pizzoja, ettäs tiedätte.

Jouluruokailu on lähellä sydäntäni tunnelmansa puolesta, mutta pidän suurimmasta osasta ruokalajejakin ihan oikeasti. Kai siinä enemmänkin merkkaa se, että niitä syö vain sen pari, kolme kertaa vuoden aikana, mutta oli miten oli, joka kerta olen aivan myyty.

Perhetaustoistani johtuen ravintolaruokailut jäivät kokolailla paitsioon nuoruudessani. Porukoilla ei ollut juuri varaa viedä koko kööriä syömään, mutta kotona oli silti lähes aina hyvät ellei loistavat sapuskat. Koska ulkona ei tullut juuri syötyä, muistan jopa ensimmäisen MacDonaldsissa käyntini, se kun tapahtui vasta joskus kymmenen vuotta sitten. Muistan myös ensimmäisen reissun kiinalaiseen, siitäkään ei ole kovin montaa vuotta, olimme kuitenkin jo kimpassa nykyisen vaimoni kanssa. Samat sanat pätevät hiukan fiinimpiin mestoihin. Näissä toki asiaan on vaikuttanut tulotaso, opiskelijana kun harvemmin illastetaan ravintolassa kauriin seläkettä nauttien.

Tässä kun asiaa hiukan kelaili, mulla on melko paljonkin erilaisia muistoja liittyen ruokailuun ja ruokapaikkoihin. Ehkä niukkuudesta on ollut se hyöty, että tuollaisia monille arkipäiväisiä asioita on osannut arvostaa, tai niistä on jäänyt ainakin hauskat muistot.

 

[Tinke-80]

Jostain mielen syövereistä tuli mieleen äidin tekemät leivät ja pullat. Kotona oli lapsuudessani (ja on vieläkin) leivinuuni jota äitini käytti ruuanlaitossa useasti hyväkseen. Äidin tekemät jälkiuunileivät ja hiivaleivät, niistä ei kaupan mauttomat teolliset tuotteet aja ohi ikinä. Tuore, vielä uunilämmin hiivaleipä jonka päälle se viipale juustoa ja kurkkuviipale. Tai se suoraan uunista tullut jälkiuunileipä jonka kantapala oli sitä suurinta herkkua jonka nuori poika tiesi. Tai koulusta kotiin tullessa huomata että äiti oli hoitolasten kanssa tehnyt pullia ja tuoretta pullaa oli pöydässä tarjolla. Tuore pulla äidin syksyllä tekemän mansikkamehun kanssa.

Perheemme oli kohtuu suuri joten pizzoja ei usein tilailtu tai ravintoloissa käyty joten "jouduin" lapsuudessani tyytymään useimmiten kotiruokaan. Pikkuskidinä kateellisena kuuntelin kavereiden juttuja kuinka he edellisenä iltana tilasivat pizzaa kotipizzasta ja kuinka se oli niin hyvää. Silloin ei osannut arvostaa tuota kotiruokaa niin paljoa mitä tänä päivänä.

Jouluruuasta vielä sen verran että mummolan perinteisestä joulupöydästä löytyy ne perinteiset jouluruuat eli kinkut, rosollit, laatikot ja lipeäkalat. Mutta myös ne ei niin perinteiset ruuat ovat löytäneet tiensä mummolan joulupöytään. Erilaiset kalan mädit hienonnetun sipulin ja ranskankermakastikkeen kera. Lohta monella eri tavalla tehtynä, uunissa tehdystä aina kylmäsavustettuun versioon. Tai se tädin bravuuri, kalahyydyke joka vie kielen mennessään. Miten mä jaksan odottaa jouluun saakka?

- tinke.80

 

[scholl]

Famuni teki aikoinaan erittäin hyvää pannukakkua. Se oli sellaista mehevää ja kuohkeaa ja se syötiin tammisaaren saariston mustikoista tehdyn hillon kanssa. Oli erinomaisen hyvää. Koulusta tuli joskus mentyä sitä syömään. Viimeisen kerran joskus vuonna '84.

Toinen mieleenjäänyt asia on ensimmäistä kertaa kunnollisen amerikkalaisen, grillatun hampurilaisen syöminen. Siis en tarkoita mitään mitätahansa burgereita, vaan sellaisia, missä pihvi maistuu todella hiiligrillissä grillatulta ja muuten hampurilaisen välissä on mehevää tomaattia, sipulia ja salaattia sekä pitkulainen maustekurkku. En muista oliko ihan ensimmäinen kosketus tähän meininkiin parikymmentä vuotta sitten Baysidessa Miamissa. Yksi ensimmäisistä kuitenkin.

Ruokakokemuksia on jokaisella varmasti paljon. Ne eivät vain aina tule heti mieleen. Tässä nyt nuo pari sopivasti ennen nukkumaanmenoa.

 

[sampio]

Toinen mieleenjäänyt asia on ensimmäistä kertaa kunnollisen amerikkalaisen, grillatun hampurilaisen syöminen.

Tästä tuli mieleeni paras hampurilainen, minkä olen koskaan syönyt. Tai sellainen mielikuva minulle on jäänyt, tiedä sitten mikä totuus olisi nyt. Homma oli kuitenkin sellainen, että jossain englantilaisessa pikkukaupungissa ostin pienen grillin kanssa liikkeellä olevalta kauppiaalta hampurilaisen, johon kuului vain grillattu kokolihapihvi, grillattuja sipulirenkaita ja hiukan paahdettu sämpylä, mitään muuta ei ollut tarjolla. Mutta sen muistan, että parempaa en ollut siihen mennessä syönyt.

Tinke-80 kertoili muistojaan pullasta, ja täytyypä lisätä samasta genrestä omat kokemukset. Nimittäin asia on niin, että minun mielestä parasta pullakamaa on ehdottomasti kunnon voisilmäpulla. Siis sellainen ihrapallero, jossa on kunnolla ehtaa voita ja reilusti sokeria. Niitä kun vetää jonkun puoli tusinaa sellaisena, ettei voi enää juokse, mutta pullat ovat kuitenkin lämpimiä, ei paremmasta väliä. Ja juomaksi kylmää maitoa. Ei venäjä sentään, pitääkö lähteä leipomaan keskellä yötä.

 

[Tulppu]

90-luvulla kävimme useaan otteeseen Venäjällä, Kontupohjassa, vanhempieni tuttujen luona. Suomessa en ole koskaan syönyt vastaavia, mutta noilla reissuilla tuli vedettyä kaksin käsin isäntäperheen tarjoamia jonkin sortin taikinaan käärittyjä pieniä (jauhe)lihapaloja. Ensin olin hiukan epäluuloinen, mutta paluuta ei ollut, kun uskalsin ensimmäisen maistaa.

Nuo ovat käsittääkseni nimeltään pelmenejä, hyvin tyypillinen venäläinen ruokalaji. Vieraillessani ala-asteaikoinani Viipurissa olin perhemajoituksessa jossa noita tarjottiin. Emme saaneet alas palaakaan - hävettää vieläkin. En ollut ala-asteiässä kaikkein kohteliaimmillani, nykyään syönkin sitten lähes mitä vain varsinkin jos tilanne sitä vaatii.

Ikimuistoisimpia ruokailukokemuksiani ovat erilaiset mökkigrillaukset, siellä tunnelma on aina ollut parhaasta päästä ja ulkoilmassa ruoka maistuu aina hyvältä. Lapsuuden joulusapuskat ovat itseoikeutetusti muistissa päällimmäisenä, mutta myös jo ajat sitten edesmenneen mummini paistokset ja muut kokkailut ovat jättäneet lähtemättömän makujäljen. Ajat entiset eivät koskaan enää palaa.

Ruoka on muuten oivallinen tapa säilyttää kansanperinnettä. Te, joilla isovanhempia on vielä elossa ja saatte nauttia mielestänne harvinaisemmista perinneruoista, kyselkää reseptejä ja valmistusvinkkejä! Tätini, 85v, piti viime kesänä helsinkiläisserkuilleni karjalanpiirakanvalmistuskurssin, niitä kun on meidän suvussamme tehty joka lauantai varmaankin viimeiset sata vuotta. Nyttemmin tekijät alkavat olla jo vanhempia, ja onkin mielestäni hienoa, että serkkuni haluavat opetella tämän jalon taidon. Pitänee itsekin opetella ensi kesänä jos täti vielä jaksaa opettaa.

Aika monen parhaat ruokakokemukset taitavat liittyä lapsuuteen ja perhejuhliin. Laitanpa tähän vaihtelun vuoksi myös pari itselleni viime aikoina mieleen jäänyttä ruokailua:

Ravintola(t) Harald Turku ja Tampere 2004: Erilaista ja hyvää. Nykyään en enää jaksa näitä.
Ravintola Saari Hki kesä 2005: Shampanjaa, alkupaloja, kalaruokaa ja Chablista. Oivallista.
Ravintola Grecia Hki alkukevät 2006: Kreikkalaista sapuskaa riittävässä määrin. Tarjoilija oli todella persoonallinen ja keittiö osasi asiansa.
Ravintola Serra Lappeenranta kevät 2006: Palvelu oivallista, ruoka hyvää, varsinkin pihvit loistavia. Komea interiööri.
Rav. Rocky Mountains, Celle, Saksa kesä 2006: Nälkäisille matkalaisille ystävällistä palvelua, maistuvaa vehnäolutta ja järjettömät kasat lihaa (toiselle strutsia) nopeasti toimitettuna. Tämä oli aivan loistavaa.
Ravintola Hansa Tallinna Kesä 2006: Komea interiööri, meluisia suomenruotsalaisia, hyvä ruoka jota tosin ei nähnyt, melko halpaa.

Sitten tietysti lukuisat omat kokkailut, mutta jätetään ne seuraavaan kertaan...

 

[ervatsalo]

Slaaviherkut

....mutta noilla reissuilla tuli vedettyä kaksin käsin isäntäperheen tarjoamia jonkin sortin taikinaan käärittyjä pieniä (jauhe)lihapaloja..

Niin, eli kyseessä lienee pelmeenit. Itse olen ainakin Virossa maistellut ko. tuotteita ja hyviksi havainnut.

Koska nyt tuolla slaavien parissa pörrätään, niin itse päädyn ylistämään vuolaasta seljankaa, joka on halpaa ja hyvää. Paras ominaisuus taitaa kuitenkin olla se, että sitä pystyy syömään kovemmassakin kankkusessa ja se todella tuntuu auttavan näihin itseaiheutettuihin vaivoihin.

Loppukaneetiksi päädyn vielä vinkkaamaan kaikille, ja etenkin Virossa käyville, että kokeilkaapa joskus valkosipulileipiä (kynslaugvoileib tms.), eli siis sellaisia rasvassa paistettuja tummia leivänpaloja, joiden päälle sipaistaan valkosipulilevitemäitä tahnaa. Tosin, mikäli ei pidä rasvaisista, eikä valkosipulisista ruoista, kannattaa jättää väliin.

Täältä tähän

 

[krobbe]

Parhaat ruokakokemukset ovat näin vaatimattomalla miehellä yleisten makutottumusten mukaan vaatimattomia. Parhaat muistot juontavat kauas lapsuuteen, jolloin ei tavallisissa työläisperheillä juurikaan päästy herrain herkuilla mässäilemään. Sen opin olen kuljettanut mukanani lapsuudesta aina näihin vauraampiin päiviinikin, että halvalla saa myös hyvää. Kaikki ruoka tulee tietysti tehdä itse, nykyajan uusavuttomien valmisateriat ovat lähinnä vitsi, kun niitä vertaa itse valmistettuihin ruokiin. Tässä muutamia ruokalajeja, jotka saavat ainakin minulla herahtamaan veden kielelle.

Kaalipata on oikein valmistettuna mitä erinomaisin ja todella herkullinen ruokalaji. Riittävä kypsennys on kaiken a ja o. Olen erehtynyt ostamaan kerran kaupan valmiin kaalilaatikkorasian ja kyllä täytyy sanoa, että hyi helvetti mitä kokkelia verrattuna itse tehtyyn.

Hernekeitto, itse tehty tahi armeijan versio ovat jotain todella upeaa lusikoitavaa tumman tuoreen, mielellään voilla sivellyn, leivän kera. Keittoon tulee lisätä maun mukaan joko jauhelihaa tahi kinkkua, mielellään rasvaisemman sorttista. Purkkihernekeiton kehittäjä täytyisi laittaa julkiseen häpeäpaaluun moisesta pyhäinhäväistyksestä.

Riisivelli hyvin haudutettuna, sokeria runsaasti tietty, kera tumman leivän, jonka päällä on voin lisäksi ohuita (ei sentään ihan ervan ohuita) metwurstisiivuja on kevyt ja makoisa lusikoitava. Krapulaan erittäin hyvä nälän nujertava vaihtoehto.

Siskonmakkarakeitto, ah tuo väärin ymmärretty herkkujen herkku. Yleisen käsityksen mukaan ko. ruoka on täyttä sontaa. Väitän, että 90 % tämän väärän profetian levittäjistä ei ole ikinä edes maistanut kyseistä herkkua. Valtaosa ihmisistä keskittyy tuomitsemaan siskonmakkaran sen kieltämättä hieman inhan ulkomuodon, ennen sen keittämistä, vuoksi.

Lihapullat a’la äiti ovat tietysti joka pojan pakollinen ruokalistan top viisi pysyväisjäsen. Lihapullien kera tulee tietysti tarjota oikeaa itse tehtyä perunamuusia. Jokainen edes kohtalaisen makuaistin omaava yhtyy varmaan mielipiteeseeni siinä, että valmis muusit (oli sitten mummon tahi vaarin) eivät ole oikeaa ruokaa. Joka muuta väittää ei ole varmaan eläissään perunaa kuorinut muusikattilaan. Lihapullien sekarotuiset sukulaiset jauhemaksapihvit saavat myöskin puoltoäänen herkullisena ruokana krobben keittiön suunnalta.

 

[mikko600]

Dubaissa käväistessä tuli käytyä Libanonilaisessa grilliravintolassa. Paikan Grilled Mix olikin parasta grillattua lihaa mitä on tullut ikinä syötyä. Kanaa, possua ja lammasta niin mureana ettei paremmasta väliä. Tähän vielä lisäksi naan-tyyppistä leipää, yrttejä ja uskomattoman hyvää valkosipulidippiä.. ei helvetti. Täydellistä...

Samalla reissulla tuli käytyä myös pienessä, hiukan kälyisessä, intialaisessa. Siellä sitten turbaanikeijo suositteli paikan erikoisuutta, banaaninlehteen käärittyä riisihärpäkkää. Uskomattoman hyvää. Kanaa, katkarapuja, kasviksia marinoituna tulisessa kastikkeessa. Järjettömän tulista mutta uskomattoman makuista.

Myös Helsingissä sijaitsevassa nepalilaisessa Buddha-raflassa on sulostutettu makuhermoja urakalla. Paikan valkosipulikana on perkeleellisen hyvää. Myös muut annokset uppoavat.

Nämä nyt nopeasti tulivat mieleen, muksuna taisi olla lempiruoka faijan kanssa asustellessa faijan erikoisuus. Eli makaronia ja makkaraa tomaattikastikkeessa, jotain siinä oli vaan helvatan hyvää aina. Sama härpäkkä toimii nykyään loistavan krapularuokana, eli paljon sipulia, valkosipulia ja hk-blegiä. Sitten vaan perusmaizena pohjakastike ja mukaan pari purkkia tomaattipyrettä. Ja mausteita tietysti perkeleesti.