Paras pizza?

  • 128 160
  • 600

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
.
Liiallinen juusto pilaa pizzan kuin pizzan ja kun en muutenkaan runsaan juuston ystävä ole, niin yleensä tilaan pizzani "puolella juustolla", eli niin että juustoa tulee puolet normimäärästä. Tämänkin kanssa on hyvä tuntea tilauspaikkaa sen verran että tietää ymmärtääkö ne suomea edes auttavasti. Ei meinaan riitä yksi kerta, kun pizzaonlinen tilauksessa lisätietoja -kohtaan olen tuon "puolet juustosta kiitos" kirjoittanut ja sen johdosta olen saanut pizzani tuplajuustolla.

*e* Mainittakoon nyt vielä, että toisinaan tilaan pizzani valkosipulilla ja/tai "tuunaan" sitä kotona Srirachalla ja jos teen pizzaa itse, niin siihen paksuksi keitellyn tomaattikastikkeen joukkoon tulee poikkeuksetta Srirachaa.

Toi on niin totta. Joskus eteen tullut sellanen pizza, jossa on niin paljon juustoa, että on oikeastaan se ja sama mitä muuta siinä on kun vaan juusto maistuu. Sellanen on floppi-pizza kyllä, mutta onneks suht harvoin on ollu noita. Puolijuustolla ottaminen on ihan hyvä vaihtoehto kans, niin pääsee yleensä muutkin täytteet hyvin esille maussa. Ne pitää olla sopivassa suhteessa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ne pitää olla sopivassa suhteessa.

Samaa mieltä tästä(kin), toki se "sopivuus" määrittyy aina syöjän mukaan. En käsitä miksi joku haluaa pilata pizzansa tuplajuustolla. Toisaalta ne ihmiset varmaan puolestaan ihmettelevät, että miksi joku haluaa pilata pizzansa ottamalla sen puolijuustolla.

Tuli tästä nyt mieleen, kun tuonne aiemmin kirjoitin että "puolet juustosta kiitos" tilauksella olen jostain kumman syystä saanut pizzan tuplajuustolla, niin sellainenkin on käynyt, että kun tilaukseen olen kirjoittanut juuri "puolikas juusto kiitos" tjsp, niin mulle tuotiin pizza jonka toisessa "puolikkaassa" näytti olevan koko pizzan juustot ja toisessa puolessa ei ollut juustoa ollenkaan. Jos tilataan kebulasta jonka pizzoista ei ole kokemusta tai tiedän ettei kyseisen paikan pizza ole hyvää, niin otan sitten suosiolla ihan kebun riisillä tmv. Tiedostan kyllä olevani turhankin nirso sen suhteen, että millainen pizza kelpaa.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
On se jännä miten jotkut näkee vaivaa hyvän pizzan tekemiseen, ainoastaan sitten lopulta vain pilatakseen sen.
Sä oot kyl hauska heppu.

Ananasta on tullut otettua enimmäkseen tuossa paprikan tilalla, koska pehmentää kivasti jalopenoa. Vähän pitää vaihdella kuitenkin ja hieman elää muutenkin nuo täytevalinnat.
Toi on muuten ihan totta että ananas pehmentää mukavasti jalopenon makua.

Täytteet saavat ja niiden kuuluukin elää. Vaihtelu virkistää!

Ananas-katkarapu-kinkku muuten kans sellanen kombo mistä ite tykkään. Siihen neljänneks voi ottaa vaikka just sipulia tai aurajuustoa. Aijai!
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mites muuten te jotka ananaksesta pizzassanne tykkäätte, tykkäättekö/oletteko maistaneet ananaksen tilalla persikkaa? Tuli vaan mieleen kun itse en ananaksesta pizzan päällä tykkää, mutta kerran tilasin oikeastaan puolivahingossa jonkun pizzan missä oli persikkaa ja yllätyin siitä miten hyvin se tuntui sen pizzan makumaailmaan sopivan.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Samaa mieltä tästä(kin), toki se "sopivuus" määrittyy aina syöjän mukaan. En käsitä miksi joku haluaa pilata pizzansa tuplajuustolla. Toisaalta ne ihmiset varmaan puolestaan ihmettelevät, että miksi joku haluaa pilata pizzansa ottamalla sen puolijuustolla.

Tuli tästä nyt mieleen, kun tuonne aiemmin kirjoitin että "puolet juustosta kiitos" tilauksella olen jostain kumman syystä saanut pizzan tuplajuustolla, niin sellainenkin on käynyt, että kun tilaukseen olen kirjoittanut juuri "puolikas juusto kiitos" tjsp, niin mulle tuotiin pizza jonka toisessa "puolikkaassa" näytti olevan koko pizzan juustot ja toisessa puolessa ei ollut juustoa ollenkaan. Jos tilataan kebulasta jonka pizzoista ei ole kokemusta tai tiedän ettei kyseisen paikan pizza ole hyvää, niin otan sitten suosiolla ihan kebun riisillä tmv. Tiedostan kyllä olevani turhankin nirso sen suhteen, että millainen pizza kelpaa.

Jees, toi sopiva suhde on tietysti vähän veteenpiirretty viiva. Esimerkiksi tonnikala tai oliivit on "vallitsevia" täytteitä vrt moni muu, mutta sopivat tosi hyvin pizzaan. Jos taas ottaa kanaa, kinkkua tai tomaattia, niin ne on usein miedompia (kana ja tomaatti varsinkin), ja niitä odottaa ehkä olevan enemmän päällä.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Täytteet saavat ja niiden kuuluukin elää. Vaihtelu virkistää!
Ehdottomasti! Tässä asiassa en suostu kangistumaan liikaa kaavoihin.
Mites muuten te jotka ananaksesta pizzassanne tykkäätte, tykkäättekö/oletteko maistaneet ananaksen tilalla persikkaa? Tuli vaan mieleen kun itse en ananaksesta pizzan päällä tykkää, mutta kerran tilasin oikeastaan puolivahingossa jonkun pizzan missä oli persikkaa ja yllätyin siitä miten hyvin se tuntui sen pizzan makumaailmaan sopivan.
Täytyy myöntää, etten ole koskaan kokeillut. Muistan, kun tuolla otteluseurantaketjussa meni joskus jostain syystä keskustelu pizza-täytteisiin ja persikkaa kehuttiin siellä monen toimesta. Voisi testata, kun kuitenkin ananas maistuu pizzan päällä meikäläiselle.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Mites muuten te jotka ananaksesta pizzassanne tykkäätte, tykkäättekö/oletteko maistaneet ananaksen tilalla persikkaa? Tuli vaan mieleen kun itse en ananaksesta pizzan päällä tykkää, mutta kerran tilasin oikeastaan puolivahingossa jonkun pizzan missä oli persikkaa ja yllätyin siitä miten hyvin se tuntui sen pizzan makumaailmaan sopivan.
En oo kokeillu, mut en oo ikinä oikeen persikan mausta tykänny taas ite. Jos pitää valita sitruuna- tai persikkajäätee, niin useimmiten otan sen sitruunanmakuisen. Tykkään voimakkaista mauista joten persikan maku on kai liian "pehmeä".

Tästä mun voimakkaiden makujen suosimisesta vahvin todiste on lapsuudenmuisto ruotsinlaivalta, kun jossakin mun juomassa oli sitruunanpala mukana koristeena, jota päätin sitten huvikseni maistaa ja tykkäsin siitä niin paljon että päätin mutustella sen kokonaan :D

Tää ei tietenkään liittynyt enää mitenkään pizzaan, joten sori pieni OT.
 

Manazeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Itseäni hieman huvittaa aina nämä "ananas ei kuulu pizzaan"-jutut. Jos kerran pizzassa on jotkut säännöt, niin eihän siihen kuulu tomaattikastikkeen, mozzarellan ja basilikan lisäksi mikään muukaan. Tuntuu hieman tekopyhältä huudella, ettei ananas kuulu pizzaan, mutta silti täyttää omaa lättyään jollain muulla kuin edellä mainituilla täytteillä. Toki ei näihin trolleihin pitäisi tarttua mutta..
 

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pepperoni, jalapeno, aura, tomaatti, rucola.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vieläkö ananaksesta väännetään? Tai siis, onko täällä jotain hipstereitä, jotka löysivät ananaksesta kinastelun uudestaan? Onko ananaksen lyttääminen jälleen uusi musta? Siitäkö on kyse?

Me todelliset edelläkävijät jätettiin ananaksen mollaus ja ruotsalaisten banaanin laitto pizzaan jo viime vuosikymmenelle.

Me trenditietoisimmat, me, kaikista terävin kärki ollaan menty jo kauan Skifferin pizzoissa! Joo, liuskoiksi kutsuvat, mut mitä sit. Miltä kuulostaa pizza, jossa täytteinä mansikkaa tai pomeloa siinä vuohenjuuston tai fetan ja vaikka sienien vierellä, näin esimerkkinä?

Jatkakaa!

Mutta onko joku käyny noita muuten syömässäkin? Miltä maistui?

Joo-o, mutta tilaapas kohtalaisessa humalassa kana-ananas -pizza . Sitä ei oo niin helppo sanoa, kun moni muu yhdistelmä :)
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Persikka hyi vittu. Oliivi on toinen mikä saa lauantaistojiksen alas. Majoneesi (ei se kokin) kuuluu ehdottomasti pitzaan myös.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Syön täällä just kinkku-ananas-herkkusieni-katkarapu pizzaa :) Hyvää pääsiäistä!
 

A Siente

Jäsen
Banaani-curry-ananas-kinkku. Mukavasti makua eikä ole niin täyttävä tai tavallinen. Toki on aika makeahko maku. Persikka on sellainen täyte jota haluaisin kokeilla kunhan löytyy.
 

Jeesus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vietin illan Turussa muutama vuosi sitten, ja kävin myös maineikkaassa Dennis-pizzeriassa siinä toivossa, että sieluani ja makunystyröitäni hivellään nyt uudenlaisella pizzakokemuksella, onhan kyseessä kuitenkin tietynlainen uranuurtaja ja legendaarisessa maineessa oleva pizzeria. Pettymys oli raju, kun se pizza oli kaikin puolin maultaan ja koostumukseltaan samaa tasoa Rainbow-pakastepizzan kanssa. Silloin olivat kauppoihin tulossa Dennis-pakastepizzat, ja tuli mieleen, että onkohan tämä nyt joku kokeilu. En ole kuitenkaan pitkävihainen, vaan mikäli vielä Turkuun päädyn, annan paikalle uuden mahdollisuuden.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Banaani-curry-ananas-kinkku. Mukavasti makua eikä ole niin täyttävä tai tavallinen. Toki on aika makeahko maku. Persikka on sellainen täyte jota haluaisin kokeilla kunhan löytyy.
Miltä banaani maistuu pizzan päällä jos saa kysyä? Uskoisin että ananastakin makeammalta?
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Gorgonzola-mozzarella-chorizo-pinaatti-fenkolinsiemen-kuivattu chili + pohjaan tuore basilika ja timjami.

Juustot luonnollisesti pohjalle ja fenkolinsiemenet chorizo-viipaleiden päälle.

Can't beat that. Br. #79
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ruokabanaani (kai se on sen virallinen nimi?) ei ole erityisen makea. Nyt joku osaava kokeilemaan.
 

teppana

Jäsen
Yllättävän hyvä pohja tuli sellaista tuoretaikinasta. Tai no, verrattuna pakasteessa oleviin pohjiin tuli todella hyvä. Päätettiin tehdä pizzaa ja kaupasta kun haettiin värkkejä niin sattui silmään kylmätiskiltä tuoretaikina paketti. Päätettiin testata ja aivan syötävää oli.

Avovaimo jo useamman kerran on itselleen tehnyt serranokinkku-rucola-vuohenjuusto(sitä levitettävää mikä tulee sellaisessa pyramidin mallisessa paketissa)-viikuna(tuore) lätyn. Eli pohja ja tomaattikastike uuniin kinkun kera. Kypsän pizzan päälle sitten muut täytteet. Vuohenjuusto tulee sellaisissa teelusikallisen kokoisissa palloissa. Eihän tuo oikein pizzalta kuulosta mutta kun vaihdettiin palaset ja maistoin niin oli kyllä oikeasti hyvää. Makeaa ja suolaista.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Parmesaani, silli, pähkinät ja banaani ehdottomasti, ripauksella valkosipulia.

Kännissä oon sitten hurjana ja otan 100 kertaa sadasta, aurajuusto, kebab, jauheliha, ananas, jalapeno ja tripla valkosipuli. Valkosipuli ja olut, siinä kaikki miltä miehen hengityksen kuuluu haista.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Jauheliha, salami, chili, sipuli,(tuore)herkkusieni ja kananmuna.

Törkeen kova pizza.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
:) Mä kyllä tykkään Dennisin pizzoista, varsinkin kun ne pizzat on jotenkin ns.ruokaisempia kun monessa muussa paikassa, jossa ovat enemmän "höttöä". Sellaset alkaa närästää hetken päästä.

Denniksessä oli vielä vuosi sitten Suomen paras gluteeniton pizzapohja, mutta menivät perkele pilaamaan sen jollain vegaaneillekin käyvällä ituhernejauhopohjalla. Kyllä vitutti, kun uudistuksen jälkeen menin ensimmäisen kerran kuola valuen pizzaa syömään ja huomasin muutoksen. No omat käynnit ainakin on vähentyneet, ja mun vakiotuolin on varmasti löytänyt joku minua valistuneempi tapaus.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Denniksessä oli vielä vuosi sitten...
Dennis taitaa olla matkalla kohti unohdusta, toimipisteiden määrä on jo tippunut ja muutenkin uudemmat muotivirtaukset (hitaasti kylmäkohotetut pohjat yms) ovat valtaamassa tuon hintatason markkinat.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kunhan ei ota neljän ananaksen fantasiaa, niin eri maut sallittakoon (paitsi oikeastaan se yksikin ananas, joka ei kuulu pizzaan).

Turussa Ruissalon telakalla oleva sisilialaistyyppistä pizzaa tarjoava Sergio's al Mare -pizzeria on varsin hyvä ja miljöö on kesäisin ainutlaatuisen hieno. Nyt pizzeria tosin jo ehti talviteloille, mutta ensi kautta odotellessa il Presidente -pizzan makuelämys (tomaattikastiketta, mozzarellajuustoa, rucolaa, parmankinkkua ja balsamicoa) on jäänyt makuhermojen muistiin.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Via Tribunalin Margherita on kyllä kova. Siis ihan se, missä on pelkkää tomaattia juuston päällä. En olisi uskonut koskaan näin sanovani, mutta se vain on. Huono ei ole saman paikan lätty, jossa on salamia päällä juuston ja tomaattien kera. Suosittelen.

Turkulaisille suosittelen tutustumista Wood and Fire nimiseen pitopalveluun. Heillä on liikuteltava puu-uuni eri tapahtumissa ja ottavat tilauksia myös yksityistilaisuuksiin yms. Keväällä, kun kävimme ihmettelemässä kirsikkapuita Turussa, sattui eteen myös ko. paistopiste, ja Margherita oli aivan mahtava. En tiedä, ovatko milloin taas mukana tapahtumissa, mutta vahva suositus joka tapauksessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös