Kaikki Screamit, Tiedän yhä mitä teit viime kesänä ja Poliisiopistot 2-7. Ja Scary Moviet. Eikun oho, nyt olikin väärä ketju...
Onhan näitä hyviä jatko-osia kyllä paljon, juurikin nämä itsestäänselvät Terminator 2, Imperiumin vastaisku (ja Jedin paluu), Yön ritari ja muut. Toki moni noistakin leffoista on siitä hankalassa asemassa, että se ensimmäinen osa on ollut jo niin perkuleen kova, että saa ihan suhteettoman kovat odotukset. Kaikki noista kyllä täyttävät paikkansa hienosti ja ovat oikeasti ihan timanttisia jatko-osia.
Sitten voisi tietysti miettiä niitä leffoja, jossa hyvä jatko-osa on tullut vähän heikomman edellisen leffan jälkeen. Kun Star Warseista puhuttiin, niin kyllähän tämä uuden trilogian Episodi III Sithin kosto on selkeä parannus episodeihin I & II verrattuna. Siinä missä kaksi ensimmäistä osaa olivat suunnilleen pelkkiä lastenelokuvia ja erikoistehostemössöä, niin kolmas osa oli jo oikein hyvä elokuva. Tietystikään eeppisyydessä ei päästä sinne alkuperäisen trilogian tasolle, mutta kuitenkin huikea parannus kahteen aiempaan uuden trilogian leffaan.
Myöskin viimeisin Rocky eli Rocky Balboa on selvä parannus siitä Rocky V:stä. Tietysti tarinana ehkä hieman hupsu ja siirappinen, mutta silti Rocky-leffojen ymyprä saatiin sulkeutumaan tällä leffalla huomattavasti paremmin, jos verrataan sitä siihen mitä se olisi ollut jos Rocky V olisi jäänyt viimeiseksi.
Lisäksi Rambo-leffojen viimeisin osa (onko se nyt viralliselta nimeltään pelkkä Rambo, vai John Rambo) on ihan hyvä, ja kertoo hyvän tarinan hiljaisesta ja kyynisestä sotaveteraanista, joka vielä kerran lähtee pistämään porukkaa nippuun. Jotain huhuja on ollut uusien Rambo-leffojen tekemisestä, mutta mielestäni tämä olisi ihan hyvä paikka jättää tämä tarina nyt tähän. Ihan onnistunut lopetus John Rambon tarinalle, antaa miehen viettää nyt eläkepäiviä.
Vielä yksi vähän häilyvällä rajalla oleva, eli nämä Clint Eastwoodin dollari-trilogian kaksi viimeistä osaa, eli Vain muutaman dollarin tähden sekä Hyvät, pahat ja rumat. Tietyllä tavalla näiden pitäminen jatko-osina on juurikin erittäin kyseenalaista, koska kaikissahan näistä kerrotaan ihan eri tarina eikä samoja hahmoja ole. Mutta jos nämä lasketaan, niin kuuluvat ehdottomasti parhaimpien jatko-osien joukkoon.