Ilmoitukset

Nimimerkin RiverDog vähäinen tuotanto on sisältänyt henkilökohtaisuuksia, offtopicia ja itsemoderointia. Häntä on jo aiemmin huomautettu käytöksestään, mutta kun huomautus ei auttanut, on raati laittanut hänet viikon rauhoittumislomalle.

Lisäksi päätimme viikonloppuna, ettei nimimerkki Bawdy enää jatkossa avaa ketjuja. Meille ei ole väliä, milloin "valmentajalle X kenkää!"-ketju avataan, mutta myös näiden ketjujen avauksiin odotamme edes jonkinlaista panostusta. Tähän Bawdy ei ole kyennyt, sillä hänen ketjunavauksensa sekä Merikiven että Tirkkosen potkuille ovat olleet aivan luokattomia.

Sulje ilmoitus

Nimimerkin Hatchetman tuotanto Jokerit-osiossa on ollut silkkaa flametusta ja ohi aiheen huutelua. Koska aiemmat huomautukset ja viikon pelikiellot eivät ole tepsineet, kyseinen nimimerkki päätyy tällä kertaa kahdeksi viikoksi jäähyaition puolelle.

Sulje ilmoitus

Palstalaisten yhteiset pelaaja-arviot 2019–2020 – puolustajat

Viestiketju osiossa 'Mestis' , aloittajana Everton, 30.06.2019 klo 13.14.

  1. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    No niin tässäpä lisää puuhaa kesäloman kuluttamiseksi... Arvioitavana tässä ketjussa on kaikki puolustajat.

    Arvosana-asteikko 0-10. Lisäohjeita aiemmin avaamassani maalivahtien arviointiketjussa.

    0 on pelaaja, jolla ei pitäisi olla mitään asiaa edes vaihtopenkille. 5 keskitasoa Mestis-puolustaja ja 10 sitten suurinpiirtein jumala, jonka pitäisi pelata jossain ihan muussa sarjassa kuin Mestiksessä.

    Pelaajalista seuraavassa viestissä.
     
  2. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
  3. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Näkemykseni:

    HERMES
    Niko Ervasti 5
    Oskari Kantola 5
    Juho Korhonen 6,5
    Sebastian Moberg 8+
    Eetu Pylkkänen 7-
    Reko Tornberg 7

    HOKKI
    Valtteri Ilomäki 7,5
    Jere Kiviniemi 5+
    Juho-Ville Kyllönen 1,5
    Eetu Martikainen 3
    Risto Mattila 8,5
    Alejandro Ramirez Salinas 3
    Konsta Vihonen 1-

    IPK
    Hugo Gallet 7
    Otto Huttunen 8
    Ville Järvinen 7-
    Saku Kinnunen 7,5
    Rene Kojonkoski 5-
    Janne Koponen 5,5
    Niklas Mikkonen 5+
    Valtteri Määttä 5-
    Panu Passiniemi 3

    JOKIPOJAT
    Niki Blomberg 6,5
    Niko Hämäläinen 3,5
    Nico Joki 5
    Wiljami Kupiainen 4
    Esa Lehikoinen 8+
    Lassi Raitanen 8
    Santeri Silvennoinen 5-

    KETTERÄ
    Santeri Airola 6,5
    Saku Forsblom 6+
    Marlo Koponen 9
    Jarno Lippojoki 7,5
    Henry Maarnela 5,5
    Joel Olkkonen 8,5
    Samuli Tanhua 7,5

    KEUPA
    Kristian Falck 6-
    Ilmari Karhapää 5,5
    Jani Kluuskeri 3,5
    Mikko Lahtinen 5,5
    William Mäkinen 8+
    Sakari Turtiainen 8,5

    K-VANTAA
    Miika Heiskari 5,5
    Jesse Holopainen 2
    Erno Hopponen 5
    Keni Karalahti 5+
    Emil Leppänen 4-
    Ville Rautiala 3,5
    Roope Reini 6,5
    Samuel Sikstus 7+
    Eetu Torpström 6,5
    Ville Österman 2,5

    KOOVEE
    Arttu Flinck 6+
    Hans Hastio 3
    Joakim Huikkala 1-
    Jesper-Juhani Ilvessuo 4,5
    Riku Kluukeri 2,5
    Kalle Kortteinen 1
    Jimi Kuronen 8,5
    Arttu Niemi 2
    Lauri Oksa 2,5
    Markus Västilä 8

    PELIITAT
    Aapo Ahola 6
    Toni Hannukkala 6
    Santeri Koponen 7,5
    Saku Leppänen 4
    Juhani Merikanto 4-
    Joel Ojala 4
    Eetu Rissanen 5-
    Joonas Uimonen 6+

    ROKI
    Eddie Ahlmark 5-
    Niko Mikkola 5+
    Mikko Partanen 5
    Samuli Rahikainen 7-
    Ville Väinölä 7+

    SAPKO
    Eetu Andersson 5+
    Niklas Holopainen 1,5
    Even Myreng Kjellesvik 5
    Elmeri Luukkanen 2
    Julius Marva 5,5
    Ville Tiitinen 5,5
    Tuomo Viitasalo 5
    Juuso Walli 5+

    TUTO
    Jere Karlsson 6,5
    Timi Lehti 5-
    Mikke Levo 6,5
    Henry Mäntylä 5,5
    Jere Rouhiainen 8+
    Eetu Salmela 4-
     
  4. Knap Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IPK, Bruins
    HERMES
    Niko Ervasti 4
    Oskari Kantola 4
    Juho Korhonen 5
    Sebastian Moberg 8+
    Eetu Pylkkänen 5
    Reko Tornberg 4

    HOKKI
    Valtteri Ilomäki 8
    Jere Kiviniemi 5,5
    Juho-Ville Kyllönen 3,5
    Eetu Martikainen 3,5
    Risto Mattila 7,5
    Alejandro Ramirez Salinas 4
    Konsta Vihonen 1-

    IPK
    Hugo Gallet 9
    Otto Huttunen 8+
    Ville Järvinen 7-
    Saku Kinnunen 7+
    Rene Kojonkoski 4,5
    Janne Koponen 6
    Niklas Mikkonen 4,5
    Valtteri Määttä 4
    Panu Passiniemi

    JOKIPOJAT
    Niki Blomberg 6+
    Niko Hämäläinen 3
    Nico Joki 5
    Wiljami Kupiainen 4,5
    Esa Lehikoinen 8+
    Lassi Raitanen 8
    Santeri Silvennoinen 4,5

    KETTERÄ
    Santeri Airola 6
    Saku Forsblom 5
    Marlo Koponen 9
    Jarno Lippojoki 7
    Henry Maarnela 5
    Joel Olkkonen
    Samuli Tanhua 7-

    KEUPA
    Kristian Falck 5
    Ilmari Karhapää 4,5
    Jani Kluuskeri 4,5
    Mikko Lahtinen
    William Mäkinen 7+
    Sakari Turtiainen 8

    K-VANTAA
    Miika Heiskari 5,5
    Jesse Holopainen 4
    Erno Hopponen 6
    Keni Karalahti 6,5
    Emil Leppänen 5
    Ville Rautiala 4,5
    Roope Reini 6
    Samuel Sikstus 8
    Eetu Torpström 6,5
    Ville Österman 3,5

    KOOVEE
    Arttu Flinck 4,5
    Hans Hastio 3
    Joakim Huikkala 3
    Jesper-Juhani Ilvessuo 4
    Riku Kluukeri 4
    Kalle Kortteinen 3
    Jimi Kuronen 8+
    Arttu Niemi 3
    Lauri Oksa 3
    Markus Västilä 6

    PELIITAT
    Aapo Ahola 5
    Toni Hannukkala 5
    Santeri Koponen
    Saku Leppänen 4,5
    Juhani Merikanto 4,5
    Joel Ojala 5,5
    Eetu Rissanen 5
    Joonas Uimonen 4,5

    ROKI
    Eddie Ahlmark 4,5
    Niko Mikkola 5,5
    Mikko Partanen 4,5
    Samuli Rahikainen 6
    Ville Väinölä 5,5

    SAPKO
    Eetu Andersson 6
    Niklas Holopainen 4,5
    Even Myreng Kjellesvik 5
    Elmeri Luukkanen 3
    Julius Marva
    Ville Tiitinen 7
    Tuomo Viitasalo 5
    Juuso Walli 6

    TUTO
    Jere Karlsson 7+
    Timi Lehti 4,5
    Mikke Levo 8
    Henry Mäntylä 6-
    Jere Rouhiainen 8+
    Eetu Salmela 5
     
    Viimeksi muokattu: 03.07.2019 klo 20.40
  5. Sven Tuuva Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Iisalmen pelikarhut, Kalevan pallo & Jokerit
    HERMES
    Niko Ervasti 5
    Oskari Kantola 4
    Juho Korhonen 5
    Sebastian Moberg 8
    Eetu Pylkkänen 4
    Reko Tornberg 4

    HOKKI
    Valtteri Ilomäki 7,5
    Jere Kiviniemi 6
    Juho-Ville Kyllönen 4
    Eetu Martikainen 4
    Risto Mattila 7
    Alejandro Ramirez Salinas 4
    Konsta Vihonen 1

    IPK
    Hugo Gallet 8
    Otto Huttunen 8
    Ville Järvinen 6,5
    Saku Kinnunen 6,5
    Rene Kojonkoski 4
    Janne Koponen 6
    Niklas Mikkonen 4
    Valtteri Määttä 4
    Panu Passiniemi 2

    JOKIPOJAT
    Niki Blomberg 6
    Niko Hämäläinen 2
    Nico Joki 5
    Wiljami Kupiainen 5
    Esa Lehikoinen 7,5
    Lassi Raitanen 8
    Santeri Silvennoinen 4,5

    KETTERÄ
    Santeri Airola 6+
    Saku Forsblom 4
    Marlo Koponen 8,5
    Jarno Lippojoki 7,5
    Henry Maarnela 5
    Joel Olkkonen 8
    Samuli Tanhua 7,5

    KEUPA
    Kristian Falck 5
    Ilmari Karhapää 5
    Jani Kluuskeri 5
    Mikko Lahtinen 5
    William Mäkinen 7
    Sakari Turtiainen 8

    K-VANTAA
    Miika Heiskari 5
    Jesse Holopainen 4
    Erno Hopponen 6
    Keni Karalahti 6,5
    Emil Leppänen 5,5
    Ville Rautiala 5
    Roope Reini 6
    Samuel Sikstus 8
    Eetu Torpström 7
    Ville Österman 3

    KOOVEE
    Arttu Flinck 5,5
    Hans Hastio 3
    Joakim Huikkala 3
    Jesper-Juhani Ilvessuo 5,5
    Riku Kluukeri 4
    Kalle Kortteinen 3
    Jimi Kuronen 8
    Arttu Niemi 2
    Lauri Oksa 3
    Markus Västilä 6

    PELIITAT
    Aapo Ahola 5
    Toni Hannukkala 5
    Santeri Koponen 7
    Saku Leppänen 5
    Juhani Merikanto 4
    Joel Ojala 6
    Eetu Rissanen 5
    Joonas Uimonen 4

    ROKI
    Eddie Ahlmark 5
    Niko Mikkola 5
    Mikko Partanen 4,5
    Samuli Rahikainen 7
    Ville Väinölä 5

    SAPKO
    Eetu Andersson 5,5
    Niklas Holopainen 4
    Even Myreng Kjellesvik 6
    Elmeri Luukkanen 2
    Julius Marva 7
    Ville Tiitinen 7
    Tuomo Viitasalo 5
    Juuso Walli 5,5

    TUTO
    Jere Karlsson 7
    Timi Lehti 5
    Mikke Levo 8
    Henry Mäntylä 5,5
    Jere Rouhiainen 8
    Eetu Salmela 5
     
  6. JusuPlus Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    JYP, KeuPa HT


    HERMES
    Niko Ervasti 5
    Oskari Kantola 4
    Juho Korhonen 7
    Sebastian Moberg 8+
    Eetu Pylkkänen 5
    Reko Tornberg 5


    HOKKI
    Valtteri Ilomäki 7
    Jere Kiviniemi 5
    Juho-Ville Kyllönen 2
    Eetu Martikainen 3
    Risto Mattila 7
    Alejandro Ramirez Salinas 3
    Konsta Vihonen 1


    IPK
    Hugo Gallet 8
    Otto Huttunen 7,5
    Ville Järvinen 6
    Saku Kinnunen 7
    Rene Kojonkoski 5
    Janne Koponen 5+
    Niklas Mikkonen 5
    Valtteri Määttä 4
    Panu Passiniemi 3


    JOKIPOJAT
    Niki Blomberg 6
    Niko Hämäläinen 3
    Nico Joki 4
    Wiljami Kupiainen 4
    Esa Lehikoinen 8+
    Lassi Raitanen 7+
    Santeri Silvennoinen 5


    KETTERÄ
    Santeri Airola 6+
    Saku Forsblom 6
    Marlo Koponen 9
    Jarno Lippojoki 7,5
    Henry Maarnela 5+
    Joel Olkkonen 8+
    Samuli Tanhua 7,5


    KEUPA
    Kristian Falck 5+
    Ilmari Karhapää 5
    Jani Kluuskeri 4
    Mikko Lahtinen 5+
    William Mäkinen 8
    Sakari Turtiainen 8+


    K-VANTAA
    Miika Heiskari 5
    Jesse Holopainen 2
    Erno Hopponen 5
    Keni Karalahti 6
    Emil Leppänen 5
    Ville Rautiala 4
    Roope Reini 6+
    Samuel Sikstus 7
    Eetu Torpström 6
    Ville Österman 3


    KOOVEE
    Arttu Flinck 6
    Hans Hastio 3
    Joakim Huikkala 1
    Jesper-Juhani Ilvessuo 5
    Riku Kluukeri 3
    Kalle Kortteinen 1
    Jimi Kuronen 8+
    Arttu Niemi 3
    Lauri Oksa 3
    Markus Västilä 7+


    PELIITAT
    Aapo Ahola 6
    Toni Hannukkala 6
    Santeri Koponen 7+
    Saku Leppänen 4
    Juhani Merikanto 3
    Joel Ojala 5-
    Eetu Rissanen 5
    Joonas Uimonen 6-


    ROKI
    Eddie Ahlmark 5-
    Niko Mikkola 5
    Mikko Partanen 5
    Samuli Rahikainen 6
    Ville Väinölä 6+


    SAPKO
    Eetu Andersson 5+
    Niklas Holopainen 2
    Even Myreng Kjellesvik 5
    Elmeri Luukkanen 2
    Julius Marva 6+
    Ville Tiitinen 6+
    Tuomo Viitasalo 5
    Juuso Walli 5+


    TUTO
    Jere Karlsson 7
    Timi Lehti 5
    Mikke Levo 8-
    Henry Mäntylä 5+
    Jere Rouhiainen 8+
    Eetu Salmela 5
     
  7. HOOLIGAN_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    1923 (1897), Suomalaiset (TML, VGK) & Kummitus

    HERMES
    Niko Ervasti 4
    Oskari Kantola 2
    Juho Korhonen 5
    Sebastian Moberg 8
    Eetu Pylkkänen 3
    Reko Tornberg 3


    HOKKI
    Valtteri Ilomäki 6
    Jere Kiviniemi 3
    Juho-Ville Kyllönen 1
    Eetu Martikainen 4
    Risto Mattila 7
    Alejandro Ramirez Salinas 5
    Konsta Vihonen 2


    IPK
    Hugo Gallet 6
    Otto Huttunen 7
    Ville Järvinen 4
    Saku Kinnunen 5
    Rene Kojonkoski 4
    Janne Koponen 3
    Niklas Mikkonen 3
    Valtteri Määttä 4
    Panu Passiniemi 3


    JOKIPOJAT
    Niki Blomberg 3
    Niko Hämäläinen 3
    Nico Joki 4
    Wiljami Kupiainen 4
    Esa Lehikoinen 7
    Lassi Raitanen 6
    Santeri Silvennoinen 5


    KETTERÄ
    Santeri Airola 7
    Saku Forsblom 5
    Marlo Koponen 8
    Jarno Lippojoki 9
    Henry Maarnela 5
    Joel Olkkonen 7
    Samuli Tanhua 6


    KEUPA
    Kristian Falck 7
    Ilmari Karhapää 3
    Jani Kluuskeri 4
    Mikko Lahtinen 5
    William Mäkinen 9
    Sakari Turtiainen 6


    K-VANTAA
    Miika Heiskari 4
    Jesse Holopainen 3
    Erno Hopponen 4
    Keni Karalahti 10
    Emil Leppänen 4
    Ville Rautiala 4
    Roope Reini 3
    Samuel Sikstus 1
    Eetu Torpström 4
    Ville Österman 3


    KOOVEE
    Arttu Flinck 4
    Hans Hastio 1
    Joakim Huikkala 0
    Jesper-Juhani Ilvessuo 5
    Riku Kluukeri 4
    Kalle Kortteinen 3
    Jimi Kuronen 7
    Arttu Niemi 2
    Lauri Oksa 3
    Markus Västilä 6


    PELIITAT
    Aapo Ahola 4
    Toni Hannukkala 5
    Santeri Koponen 5
    Saku Leppänen 2
    Juhani Merikanto 3
    Joel Ojala 3
    Eetu Rissanen 5
    Joonas Uimonen 4


    ROKI
    Eddie Ahlmark 3
    Niko Mikkola 2
    Mikko Partanen 3
    Samuli Rahikainen 5
    Ville Väinölä 7


    SAPKO
    Eetu Andersson 3
    Niklas Holopainen 1
    Even Myreng Kjellesvik 3
    Elmeri Luukkanen 3
    Julius Marva 5
    Ville Tiitinen 7
    Tuomo Viitasalo 3
    Juuso Walli 7


    TUTO
    Jere Karlsson 8
    Timi Lehti 3
    Mikke Levo 6
    Henry Mäntylä 4
    Jere Rouhiainen 10
    Eetu Salmela 6