Pali-Dance on the streets

  • 753
  • 0
Palestiinalaiset tanssivat jälleen kaduilla.

Tällä kertaa syynä ei ole viattomien veren vuotaminen (ainakaan vielä), vaan terroristijärjestö Hamasin voitto Palestiinan parlamenttivaaleissa.
"Asiantuntijat" vakuuttelevat meille että Hamasin voitto johtuu järjestön harjoittamasta sosiaalisesta hyväntekeväisyystyöstä, eikä siitä että palestiinalaiset haluaisivat tukea terrorismia.

Mutta mitenhän lienee?

Palestiinalaisten riemuntanssi 11.9.2001 World Trade Centerin uhrien veren virratessa kertoi selvää sanomaansa, jolta EU-hallitukset aktiivisesti ummistavat silmänsä, koska eivät halua kuulla siitä.
Ne eivät halua kuulla että palestiinalaisten enemmistö kannattaa terrori-iskuja Yhdysvaltoja ja Eurooppaa vastaan, sillä 65 % palestiinalaisista sanoo tukevansa al-Qaidan iskuja.
Israeliin kohdistuva terrorismi saa luonnollisesti vielä suuremman kannatuksen.

Joten ehkäpä palestiinalaiset lopulta ovat saamassa sellaisen hallinnon jonka he haluavat?

Toinen asia tietenkin on että miten Hamas onnistuu hallistuksen muodostamisessa ja millainen se tulee olemaan hallituspuolueena.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös