Palataan lapsuuteen.

[ms.qvist]

Emmeköhän lähes kaikki ole kuulleet lapsena satuja. Niitä olemme kuulleet vanhempien, isovanhempien tai sisarusten kertomina. Kenties olemme istuneet television tai radion äärellä katselemassa tai kuuntelemassa lasten satutunteja.

Jokaisella varmaan oli joku satu johon oli ehdottoman kiintynyt, jota saattoi pitää lempisatunaan ja jonka halusi kuulla usein, joka jollain tapaa kosketti hyvin syvästi lapsen mieltä. Kenties yllätyt joskus aikuisena huomatessasi sadun pulpahtaneen pintaan jostain mielesi syövereistä ja hetken ajattelevan sitä.

Hyvä jatkoaikalainen, mikä siis on sinun lempisatusi? Ja, miksi juuri se?

Rohkeuteni yllättää suorastaan itsenikin ja tunnustan pitäneeni lapsena tavattoman paljon H. C. Andersenin saduista ja eniten minuun kosketti "Ruma ankanpoikanen". Lapsena näin itseni tämän koskettavan sadun rumana ankanpoikana. Kuullessani sen minulle tuli aina tunne kuin kuuntelisin omaa tarinaani.

Niin, miksikö tämä aihe putkahti mieleeni. Siksi koska toissa päivänä huomasin aivan yllättäen ajattelevani Andersenin satua "Ruma ankanpoikanen".

Satuilemisiin,

vlad#16.

 

[Annuli]

Itselläni oli kaksi lempisatua. Toinen oli jostain Disney-kirjasta tarina tyhmästä kanasta, joka luuli, että maailman loppu oli tulossa. Erittäin hieno ja opettavainen tarina, kirja on vieläkin tallella.

Toinen lempitarinoistani oli Viisas Elsa, joka kertoi tynnyrissä kasvaneesta tytöstä... Jotenkin tuon älyn kanssa noi molemmat tuntuvat olevan tekemisissä...traumoja ehkä...

 

[mauri]

Ehdottomasti Bremenin soittoniekat! Tarinan eläimet ovat niin neuvokkaita, ja välttyvät kuolemalta lyöttäytyessään yksiin. Aasia, koiraa, kissaa ja kukkoa esittävän patsaan halusin aikuisena nähdä ensimmäisenä ensimmäisellä Saksan-reissullamme.

 

[Patarouva]

Olen aina pitänyt saduista ja tarinoista. Äidilläni oli tapana kertoa itse keksimiään satuja ja lukea meille lapsille todella paljon kirjoja. Sieltä varmaan kumpuaa rakkauteni lastenkirjoihin ja yleensä lukemiseen. Lukeminen ei ole minulle vain harrastus, vaan olennainen osa elämääni, jota ilman en voisi kuvitella tulevani toimeen.

Klassikkosadut ovat painuneet varmaan useimmille mieleen esim. juuri tuo lohdullinen ja kaunis "Ruma ankanpoikanen". On vaikea sanoa, mitkä sadut olisivat jääneet erityisesti mieleeni, koska on niin paljon hienoja satuja. Lapsena pidin paljon esim. Martti Haavion "Tiina Tonttutytöstä", joka oli jännittävä ja opettavainen. Tiina Tonttutyttö pelasti pikkuveljensä, oppi vastuun kantamista, olemaan nyrpistelemättä nenäänsä ja kiittämään.

Astrid Lindgrenin Pekka Peukaloinen-kirjasta jäivät mieleen erityisesti sadut "Pekka Peukaloinen" ja "Metsässä ei ole ryöväreitä". Sen, miten suurta lohtua ja iloa ihminen voi saada rikkaasta mielikuvituksestaan, huomaa tämänkin kirjan kertomuksista. Lasten kirjakerhon kirjoistammekin jäi monta hienoa lukuhetkeä mieleen. Pitäisiköhän lukea pitkästä pitkästä aikaa vaikkapa "Mikä, kuka ja ken". Oletan, että edelleen vanhan lohikäärmeen kuolema saisi vedet silmiini.

Televisiosta painui lähtemättömästi mieleen Piilomaan Pikku aasi, jonka olen aikuisena hankkinut itselleni kirjana. Oli jännittävää jäädä odottamaan aina ensi kertaa.

Lempisatuani tai -lastenkirjaani en pysty nimeämään, sillä minulle on omat tarinansa erilaisiin hetkiin. Sama pätee kaikkeen kirjallisuuteen.

 

[L. Paraske]

Kyllä suosikkini oli Lumikki Ja Seitsemän Kääpiötä. Ensimmäisen kerran tutustuin siihen hoitopaikassani äänikasetilta ja se oli heti sadun loputtua saatava kuunnella uudestaan.

Televisiosta on mieleen jäänyt ainakin piirretty tarina karhunpennusta, jonka emon metsästäjät saalistavat. Pennun oli selvittävä yksin talvesta ja herättyään olikin jo iso karhu ja silloin oli edessä taas uudet haasteet.
Äitikarhun kuolema liikutti pientä sieluani kovasti.

Muistaakseni se oli oikein tv-sarja ja esitettiin joskus 80-luvun alkupuolella, muistaako kukaan?

 

[Jakke Huuliparta]

Viestin lähetti Patarouva
Televisiosta painui lähtemättömästi mieleen Piilomaan Pikku aasi, jonka olen aikuisena hankkinut itselleni kirjana. Oli jännittävää jäädä odottamaan aina ensi kertaa.

Thohooo! Mistä tuon kirja löytäisi, tai siis kenen kirjoittama se on? Aivan älyttömän jännä oli pikkunassikkana. Siin oli niit kettuja ja sit ne joi jotain marjamehua ja sit siin oli semmonen isompi aasi joka oli ilkee ja kaikkee?
Toinen henkilökohtainen suosikki oli joskus 70-80 -lukujen vaihteessa radiossa luettu Lohikäärmevuori, joka on siis Tolkienin Hobitin ensimmäinen suom. käännös. Äiti otti aina nauhalle kun olin koulussa, muistaakseni tiistaisin. Oli kyseisenä päivänä aina hieman kiire kotiin kuuntelemaan uutta jaksoa. Harmi kun niitä nauhoja ei tajuttu säilyttää.

 

[Patarouva]

"Mistä tuon kirja löytäisi, tai siis kenen kirjoittama se on?"

Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi.

 

[Lapanen]

Kai Veljeni Leinomieltä voidaan pitää satuna.

Se kolahti aika lujaa, ehkä lujiten kaikista mitä minulle lapsena luettiin. Äitiäkin piti aina välillä lohdutella kun se pillitteli silloin tällöin meille nassikoille lukiessaan.

Sitten sellainen kuin Laivakoira Turre oli aikoinaan tosi tärkee tapaus. Ilmestyi niissä pienissä Tammen kultaisissa kirjoissa. Kirjassa turre astuu laivaan, lähtee merille, huomaa pian olevansakin laivalla yksin, ajautuu haaksirikkoon, löytää rantahiekasta työkalupakin, rakentaa uuden laivan ja purjehtii jonnekin eksoottiseen paikkaan. Jotenkin tarina vain kosketti ja koskettaa kyllä vieläkin. Mulla on repaleinen orkkis jossain tallessa ja jokunen aika sitten ostin uusintapainoksen, jonka värit eivät kyllä vedä vertoja alkuperäisen kuvitukselle. Niin, kirjassa oli/on myös hieno kuvitus.

Nuo Topeliukset ja Anderssenit, tai muut 'perinteisemmät sadut' eivät lapsena niin hirveesti kolahtaneet.

 

[Mevatron]

Ensimmäisenä avausviestin luettuani tuli mulle mieleen parin muunkin henkilön mainitsema "Piilomaan pikku aasi". Toinen kirja, josta on hämäriä mielikuvia oli "Mestaritontun seikkailut" tai jotain sinne päin. Pitäisiköhän yrittää etsiä kyseiset opukset käsiinsä?

 

[Kiisa]

Lempisatuni lienee ollut Bambi, syynä tähän ehkä myöskin se, että se oli ensimmäinen elokuva, jonka näin elokuvateatterissa.

Toinen muistoihini jäänyt satu on Peukalo-Liisa.

 

[ms.qvist]

Lapanen!

Astrid Lindgren'in "Veljeni Leijonamieli" on todella hieno kertomus ystävyydestä ja luottamuksesta. Minun ensimmäinen kokemukseni siitä ajoittuu ajalle jolloin olin hivenen toisella kymmenellä, nähtyäni kirjasta tehdyn elokuvan halusin myös ehdottomasti luke kirjan ja liikutuin tarinasta kovin. Pidin (ja pidän yhä edelleen) siitä niin paljon, että myöhemmin tulin lukeneeksi sen vielä uudestaan ja epäilemättä tulen sen vielä kertaalleen lukemaan elinaikanani.
Oikeastaan ihme etteivät vanhempani (lue äitini) lukenut kirjaa minulle ja veljelleni ollessamme lapsia, hän taisi itse olla enemmän perinteisten satujen ystävä.

Hyvä satu, kertomus, tarina on ajaton joten niinpä se jaksaa viehättää lukijoita ynnä kuulijoita aikakaudesta toiseen.

Rohkenen suositella Veljeni leijonamieltä kaikille lapsille, lapsenmielisille ja miksei myös aikuisillekin.

vlad#16.

 

[Demari]

Bambi, saapasjalkakissa, punahilkka ja joku semmonen jossa lammasäiti lähti kauppaan tai jonnekkin ja varotteli että ei saa päästää sutta sisälle... no kuitenki susi söi kilit ja sitten ne veti siltä vattan auki ja kilit hyppäs äiteen tykö ja sudelle laitettiin kiviä vatsaan ja heitettiin kaivoon muistaakseni :) aika brutaali satu mutta hyvä kuitenki.

 

[Juhaht]

Kyllähän tuo Lindgrenin Veljeni Leijonamieli on aivan ehdoton ykkönen, sikäli mikäli se saduksi voidaan laskea, pituutta kun on kuitenkin aika paljon.

En muista edes, miten tarinaan alunperin tutustuin, mutta hullaannuin nassikkana siihen samantien, ja ilo oli suuri kun sain lukemaan opittuani omaksi tuon kyseisen kirjan. Vein sen sitten kouluunkin, jossa opettaja luki sitä luokalle joka päivä aina jonkun verran. Suosio olikin valtaisa. Kirjan, ei minun.


Noista perinteisemmistä mieleen on jäänyt Ruma ankanpoikanen, ja satu, jonka nimeä en muista. Tässä kuitenkin prinsessa ei pystynyt nukkumaan suuren patjamäärän päälläkään, kun niiden alla oli yksi herne. En muista sen tarkemmin tarinaa, mutta mieleen jäi kyllä. Sitten oli se pelottava satu (oisiko ollut Hannu ja Kerttu?), jossa lapset eksyvät metsässä jonkun akan kämpille. Siellä se vosu sitten lihottaa niitä ja aikoo paistaa elävältä. Oli hiukan karmivaa kuulla moista natiaisena. Sadun loppu on tosin edelleen hiukan epäselvä allekkirjoittaneelle, taisin kuulla siitä aina 'siistityn' version.

Punahilkka on myös hyvin jäänyt mieleen. Onhan noita oikeastaan, kun tarkemmin ajattelee, mutta kyllä tuo Veljeni Leijonamieli on selkeä ykkönen.

 

[Txjokeri]

Viestin lähetti juhaht
Noista perinteisemmistä mieleen on jäänyt Ruma ankanpoikanen, ja satu, jonka nimeä en muista. Tässä kuitenkin prinsessa ei pystynyt nukkumaan suuren patjamäärän päälläkään, kun niiden alla oli yksi herne. En muista sen tarkemmin tarinaa, mutta mieleen jäi kyllä. Sitten oli se pelottava satu (oisiko ollut Hannu ja Kerttu?), jossa lapset eksyvät metsässä jonkun akan kämpille. Siellä se vosu sitten lihottaa niitä ja aikoo paistaa elävältä. Oli hiukan karmivaa kuulla moista natiaisena. Sadun loppu on tosin edelleen hiukan epäselvä allekkirjoittaneelle, taisin kuulla siitä aina 'siistityn' version.

Prinsessa ja herne: Todellinen Prinsessa, Hans Christian Andersen

Eksyneet lapset: Hannu ja Kerttu, Grimmin veljekset. Taisivat lopulta työntää sen noidan uuniin ja pakenivat pois

Oma ehdoton suosikkini on kotimaista tuotantoa: Koivu ja Tähti, Runeberg.

 

[Hamraan]

En tiedä kuinka satu se oli vaan semmonen kuva kirjainen "Antti autotehtaassa"

 

[Patarouva]

Veljeni, Leijonamieli ei kuulunut lapsuuteni kirjoihin, vaan olen tutustunut siihen vasta myöhemmin, mutta se on tosiaan erittäin hieno teos. Astrid Lindgren on kirjoittanut paljon kirjoja, jotka ihastuttavat sekä lasta että aikuista. Toinen hänen kaunis, perheestä ja ystävyydestä kertova teoksensa on Ronja, ryövärintytär, joka kannattaa myös aikuisen lukea. Sama "aikuiselle myös" - kehotus pätee moniin muihinkin teoksiin, jotka on sijoitettu kirjastoissa lasten hyllyyn mm. Kaislikossa suhisee, Pikku prinssi ja Muumi-kirjat.

Tammen kultaisista kirjoista tuntuu monelle jääneen hyviä muistoja. Ne ovat ilmeisesti olleet usein ensimmäisiä lukukokemuksia, jotka muistetaan, ja myös ensimmäisiä omia kirjoja. Hamraanin mainitsema Antti autotehtaassa näyttää kuuluvan myös kyseiseen kirjasarjaan. Mieheni lapsuuden suosikkikirja on Tammen kultaisten kirjojen Kapu Karvakorva ja hyvä ystäväni muistaa sarjasta kirjat, Nalle Nokikämmen ja Muistamaton Mummo.

 

[Chip]

Mä tykkäsin vähän kaikista saduista, "Keisarin uudet vaatteet", "Prinsessa ja herne", "Lumikki ja 7 kääpiötä", "Pieni tulitikkutyttö", "Ruma ankanpoikanen". Siinä on nyt mieleen tulleet suosikkini. "Pieni tulitikkutyttö" on kyllä ihana satu vieläkin samoin kuin "Ruma ankanpoikanen". Vähän isompana sain "Pikku jääkarhu" -kirjan, josta tykkään vieläkin tosi paljon. Se on ihanasti piirretty ja muutenkin söpö.

 

[Cannibal]

Tammen tarina

Niin, itse pidin aikoinaan kovasti Vanhan tammen tarinasta. En muista enää tarkkaan, mutta se oli yksi suosikeista. Kyllähän sitä oli tietysti monia, mutta sen muistan erityisen vahvana, vaikken itse tarinaa kovin hyvin muistakaan. En tiedä minkätyylinen tuokin kirja oli, saattoi olla vielä paljon pienemmille kuin joku Veljeni Leijonamieli, mutta jos joku muistaa saman tarinan eli tarinan siitä tammesta (joka tietysti eli omaa elämäänsä), kertokaa se nimi.

Se tarina loppui sanoihin: "Tämä oli vanhan tammen tarina, piditkö sinä siitä?" :)

 

[Everton]

Joukkoon liittyy vielä yksi Veljeni Leijonamieltä -diggari. Kyllä se luettiin monta kertaa läpi äidin kanssa ja vollattiin. Enkä häpeä myöntää, että kun se tuli töllöstä muutama vuosi takaperin, kastuivat silmäkulmani heti siinä alussa kun veli uhrasi itsensä.

Varsinaisia satuja en ole koskaan digannut, mutta kaksi lasten kuvakirjaa olivat kuitenkin ihan ykkösiä. Toinen oli Puksu Traktori ja toinen Pilvikallion vauhtikisat. Ja auta armias jos isä vaihtoi sanankin niistä... Puksu oli koskettava tarina maatilasta johon tulee traktori ja heppa unohdetaan täysin. Sitten tulee tietty hirmusade ja hepan pitää pelastaa traksa mudasta. Pilvikallio taasen oli kait jostain norjalaisnukkeanimaatioelokuvasta tehty kirja jossa vauhtia ja jännitystä riitti. Ja siinäkin oli niin koskettava loppu kun Kalle Nokkava (tjsp.) vihdoin päästi ystävänsä nukkumaan sängyn seinänpuoleiselle laidalle :D

 

[Tinde]

Muhun iski Lindgren, varsinkin Eemeli ja Peppi Pitkätossu.

Ai niin ja lempikirja oli Pieni Punainen Paloauto, kun muistais tekijän, niin olis kiva lukea uudestaan...

 

[ms.qvist]

Tähän ketjuun kuuluvaa...

Tulipa mieleeni ettei kukaan ole tainnut mainita kahta hyvin merkittävää lasten kirjaa jotka soveltuvat myös erinomaisesti aikuisten luettavaksi. Lapsille kyseiset kirjat, tarinat, voi lukea perinteisinä "satuina" mutta aikuiselle niistä voi avautua aivan toisen kaltaisia mietteitä ja niistä voi löytää syvällisyyttä jota lapsena ei varmaankaan tule edes huomioineeksi.

Molemmat niminä ovat syöpyneet mieleeni jo lapsuuden ajoista mutta varsinaisesti ne avautuivat minulle vasta aikuisella iällä luettuani ne. Lukiessani mieleeni kohosi syvällisiä kysymyksiä omasta "minuudestani".

Nämä suositeltavat kirjat ovat:

Antoine de Saint-Exupéry'n "Pikku Prinssi" ja Richard Bach'in "Lokki Joonatan".


vlad#16.

 

[Poison]

Pienenä minulla oli monia suosikki satuja, mutta yksi on jäänyt todella elävästi mieleen. Nimittäin Kolme pientä porsasta. Siinä sadussahan porsaat muuttavat kotoa pois, rakentelevat niitä taloja, ensimmäinen oljista, toinen risuista jne. Sitten Iso Paha Susi hätyyttelee näitä kolmea porsasta, mutta onnellisessa lopussa porsaat onnistuvat juonimaan suden tulikuumaan, olikohan se nyt vesipataan.
Äitini on kertonut, kuinka pyysin aina pienenä lukemaan tätä satua, ja osasin sen ulkoa aivan tarkasti. Äiti tai isä lukivat sitten joskus aina tahallaan väärin jonkun kohdan, ja minä tarkkana naperona olin heti sanomassa: "Ei se noin mennyt!" :)