Päivän positiivinen

  • 1 838 187
  • 8 796

ahal

Jäsen
Ajelin illalla maalta kaupunkiin ja hämmästyin, kun Yle Puheelta ei tullutkaan kiekkokierrosta. No olipa hyvä, ettei tullut.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Mitäs Ukonniemessä tuoppi ja kahvi maksaa? Vantaan Trio Areenalla 7 e ja 2,50 e, muistaakseni. Hallin 0,4-tuopin hinnalla saa kotiin 3,5 tuoppia eli 1,5 l. Ehkäpä siksi monet ottavatkin tukevat pohjat ennen halliin menoa.
Ihan tarkkaan en muista, mutta on mielestäni alle tuon. Ketterän miehet tietänevät paremmin.
 

Gennadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, R.I.P M-juna, Ketterä
Ketterän peleihin on halvemmat liput, kaljat ja kahvit myös halvempia kuin liigassa. Ja sillä rajalla näkee taistelevan kotijoukkueen.
Lappeenrannasta ajaa 25 minuuttia Ukonniemeen, suosittelen.

Mä kävin sivistämässä itseäni viime lauantaina Trio-areenalla ja muhun puri Ketterä-kärpänen. Tänään ja huomenna sitä tulee meidän televisiosta. Hyvää balsamia näihin SaiPan aiheuttamiin haavoihin ja etenkin kun puolet (tai jopa yli) on sputnik-ukkoja!
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Veeti Vainiolla on toistaiseksi tehot 0+2=2, mutta ainesta parempaankin on. Katsoin että Veetillä oli eilisessä Rauman ottelussa SaiPan kovin laukaus ja myös SaiPan kovin luisteluvauhti. Liigan tilastoissa Veetin eilinen 158,8 km/h on ollut kauden toiseksi kovin laukaus (Jeppe Saarisella 160,4 km/h), ja pelaamissaan seitsemässä ottelussa Veetillä on ollut viisi kertaa SaiPan kovin laukaus.

No joo, eihän tämä paljoa auta kun sarjataulukko on aika ankea, mutta kirjataan positiiviseksi myös se että Ässät kaatuu huomenna.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kova voitto Kerttulan superjengistä jossa vielä peräsimessä aivan suvereeni Atu!

Leikki sikseen, hyvä oli taistelu ja rauhallista tekemistä koko sakilta! Lisäksi nollapeli!
 

Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tärkeääkin tärkeämpi voitto. Erityisesti tärkeää saada vierasvoitto viimeinkin. Tätä lisää SaiPa! Tänään oli kyllä hyvää tekemistä.
 

ahal

Jäsen
+ pelattiin viisikkona niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaankin, etäisyydet pysyivät lyhyinä
+ taisteluilme oli jokaisella päällä
+ pelin sisällä puhuttiin/huudettiin pelaajien kesken
+ kurinalaisuus, ei tyhmiä jäähyjä
+ uskallettiin pelata rohkeasti
+ Westerholmille helppo nollapeli

+ ässäfanin mielestä SaiPa oli kaikessa parempi
+ SaiPan seisomatsomo 7-8 henkeä lauloi lopulta Ässien monisatapäisen seisomon suohon

Itse hykertelin katsomossa B3 ässäfanin vieressä. Totuuden nimessä Ässien pavut ja energiat olivat jääneet edellisiltana Hakametsään. Padat olivat paikalla mutteivät läsnä.
 

Barney

Jäsen
Mahdollisesti kohta saa kuulla Atun suusta: onnittelut SaiPalle pisteistä. Se on harvinaista herkkua se jos toteutuu.
Jos korjataan tuo lause muotoon ”onnittelut vastustajalle pisteistä”, niin se ei sitten olekaan kovin harvinaista herkkua Atun suusta.
 

kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Palaan vielä eiliseen:

Koko joukkueesta näki heti ensimmäisestä erästä lähtien, että pelaajat olivat latautuneet hyvin matsiin. Ei ollut yhtäkään hiihtäjää mukana. Tää oli mun mielestä eilisen kovin juttu. Tästä seuras myös, että jokainen hoiti oman ruutunsa mallikkaasti ja piti kiinni pelisuunnitelmasta. Vähän jo säikähdin kun heti alkuun tyrittiin perinteinen ottelun eka jäähy (liikaa pelaajia jäällä), että katkeaako hyvä peli-ilme, mutta komeesti klaarattiin se ja kohta sen perään päästiikin ylivoimalle, mistä napsahti 0-1 taululle. Se momentum nosti itseluottamuksen hyvälle tasolle ja auttoi paljon.

Oon oikeesti ihan fine sen kanssa, että jos me hävittäis pelejä tollaisella taisteluilmeellä. Nyt vaan tuo sama meno päälle ens keskiviikkona Jyppiä vastaan.
 

tonz@

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, NHL:n suomalaiset
Tärkeet 3 pinnaa!!! Aivan erinäköistä peliä kuin viikko sitten vielä. Kapteenisto näytti miten peli voitetaan!

Näkyvimmät:
+Westerholm
+Persson
+Vainio
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Ei välttämättä se paras jääkiekkopeli mutta kyllä jäi hyvä maku kolmesta pisteestä. Nää on niitä TÄRKEITÄ pisteitä lokakuisena keskiviikko iltana mitkä sitten keväällä näkyy jos näkyy, mielummin näin kuin menetettynä. Westerholm on tulikuuma ja sellaista veskaria SaiPa tarttee.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös