Koitti kirpeä pakkasaamu syvällä Hämeessä, aamu jota pienet Hämeenlinnan Päiväkerhon lapset olivat tohkeissaan jo pitkään odottaneet. Päivä oli sunnuntai, 5.1.2003 ja tuona armoitettuna päivämääränä oli alkamassa, vihdoinkin, kerhon retki ihmeelliseen paikkaan, nimittäin Suomen Raumalla sijaitsevan Mokka-Mokka-Maan Lukkolandiaan (Suomen vastine Tanskan Legolandialle) ja siellä tarkemmin Äijänsuon lastentarhaan.
Päiväkerhon johtaja, Jaloska, toimi luonnollisesti myös matkanjohtajana. Jaloska, vaikka nimi vahvasti viittaakin naispuoliseen henkilöön, oli kuitenkin miespuolinen henkilö, aiemmalta ammatiltaan mittamies. Nuo nuoruusvuodet, jotka hän mittamiehen ammatissa vietti, pyrkivät yhä edelleen silloin tällöin ulos hänen muuten niin viilipyttymäisestä olemuksestaan.
Naismaiseen nimitykseen johtaneet tapahtumat ovat moninaisia, mutta esimerkiksi sopinee hyvin tapaus, jota hänen kollegansa kaikkialla Suomessa hieman oudoksuen katselivat, alta kulmiensa kyräillen: Tämä mies oli kulkenut koko elämänsä mittanauha taskussaan ja ykskaks yllättäen hän päätti alkaa toteuttamaan polttavasti sydäntään raastanutta halua mittailla milloin mitäkin. Kohteeksi joutui täysin viaton Lahden Pelikaanien päiväkodin monivuotinen veijari, Jan-poika, jonka leluja Jaloska päätti alkaa kesken leikkien mittailemaan.
Pelkällä kokeneella silmäarviollakin hän pystyi määrittelemään, ettei Jan-pojan Hämeenlinnan vierailullaan käyttämä lelu ollut kaikkien EU-turvamääräysten mukainen ja hän pyysikin arvionsa tueksi raitapaitaisten välitunninvalvojien mielipiteen. Nämä mittasivat Jan-pojan lelun ja, kuinka ollakaan, totesivat sen vaaralliseksi välineeksi. Jan-reppana poistutettiin sisälle kesken kaiken ja leikit loppuivat hänen osaltaan siihen, vaikka hän itse tuskin edes tiesi leikkivänsä vääränlaisella lelulla. Lelulla, jonka Petteri-Poron velipoika Petteri-Hirvi oli hänelle antanut ja joka kuulema oli Korvatunturilla saakka valmistettu.
Se taustasta, mutta tuontyyppisistä tempauksista akkamainen nimi joka tapauksessa juonsi juurensa, ja takaisin kertomuksen varsinaiseen aiheeseen eli Päiväkerhon matkalle Mokka-Mokka-Maan Äijänsuon lastentarhaan. Sinne saavuttuaan, jo hyvissä ajoin päivällä, alkoivat lapset leikkimään pihamaalla kuka palloa potkien, kuka juosten, kuka mitäkin kivaa tehden.
Kaikilla oli mukavaa yhdessä ja matkan alkuperäinen tarkoituskin näytti hyvin toteutuvan, sillä samalla kun lapset saisivat leikkiä yhdessä ja tutustua toisiinsa, pistäisi Jaloska havaintoja ylös muistikirjaansa, jollainen jokaisella pedagogiikan ihmeellä tietysti mukanaan aina oli, siitä, miten Raumalla oli jo vuosikausia onnistuttu kaitsemaan menestyksekkäästi monikulttuurista lastentarhaa ja sen kersoja. Raumahan edusti oikeastaan varsinaista kansojen ja kulttuurien sulatusuunia, kun vertasi sitä takapajuiseen Hämeenlinnan Päiväkerhoon, jossa vuosien varrella jokainen yritys, sopeutuvaisia tsekkilapsia tietenkin lukuunottamatta, sulauttaa ja sopeuttaa muita kansallisuuksia suomalaisten tenavien joukkoon, oli epäonnistunut.
Päivä kului rattoisasti, kunnes kilpailuhenkinen Jaloska keksi, että Päiväkerhon ja Rauman lastentarhan välille pitäisi järjestää pienimuotoinen pelitapahtuma. Lasten vastustuksesta huolimatta ja Äijänsuon johtajan, Iso-Ismon, hetkellisesti poissaollessa Jaloska sai tahtonsa läpi: Mukulat pakotettiin pelaamaan jotain ihmeellistä peliä, jonka säännöt tuntuivat muuttuvan sitä mukaa kun Jaloska halusi. Helppoahan se hänelle oli, tuumivat mukulat, kun hän on kaikkien välitunninvalvojien kaveri!
Ilta alkoi jo hämärtää eikä Jaloska millään näyttänyt pääsevän mieleiseensä tulokseen. Niinpä hän kuiskasi oman kerhonsa "pahikselle", Jyrki-boy'lle, että tämä saisi aiemmat rikkeensä anteeksi, jos kävisi hieman kopauttamassa jotakin raumalaisista muksuista päähän. No, Jyrki-boy'han teki työtä käskettyä, mutta omaksi epäonnekseen valitsi kopautuksensa kohteeksi maailmojakin paljon kierrelleen Rauman oman pojan, Eepin.
Moisesta kopautuksesta Eepi otti ja hieman tulistuikin, vaikka muuten niin leppoinen kaveri olikin, ja yritti sännätä Jyrki-boy'n perään. Samoin teki Iso-Ismo, joka ei voinut suvaita sitä, että hänen lastentarhansa asukkeja kohdeltiin kaltoin. Vastaavissa tilanteissa hän oli menettänyt hiuksensakin jo vuosia sitten, sillä hermostuessaan hänellä oli tapana repiä isoja tukkoja hiuksia päästään. Enää ei ollut mitä repiä, joten pelkät poskien punertumiset ilmaisivat hänen tuohtumuksestaan.
Välitunninvalvojien estellessä Eepiä hänen kiukkunsa ehti jo laantua, mutta pelaamaan hänen verensä veti kuitenkin. Siinä tiimellyksessä hän sitten vahingossa tuli hieman tönäisseeksi välitunninvalvojaa. Kukaan muu tätä ei edes huomannut, paitsi tarkkasilmäinen Jaloska, joka jotain vastaavaa osasi odottaakin. Hän halusi vain todistaa itselleen, että ei se Raumankaan lastentarha mikään pyhäkoulu ole, kyllä sielläkin hermostutaan.
Sillä välin kun peli jatkui, kuiski Jaloska tönäistyksi tulleelle välitunninvalvojalle, että hänen tulisi kertoa siitä vanhemmalle kollegalleen, ja näin hän tekikin. Vanhempi kollega tuli sitten kysymään Jaloskalta, kuten tapana tuntui olevan, neuvoja siitä, mitä hänen tulisi tehdä. No Jaloskahan neuvoi, että kyseinen pahankurinen ilkiö, Eepi, pitäisi poistuttaa pukukoppiin ja nurkkaan seisomaan. Välitunninvalvoja uskoi Jaloskaa, olihan hän sentään johtaja, ja poisti Eepin leikkikentältä.
Tällävälin, ihmisten seuratessa surullisen Eepin poistumista, kuiski Jaloska jo toisaalle. Kohteena tällä kertaa oli Mahajuntti Yli-Junntila, joka oli Päiväkerhon nuorimpia ja uusimpia poikia. Hänelle Jaloska antoi tehtäväksi, jälleen kerran vasten yhdessä sovittuja sääntöjä reilusta pelistä, käydä tekemässä maali pelissä, jota kukaan muu ei tuntunut ymmärtävän. Kukaan muu ei edes ymmärtänyt, miten maali tehtäisiin, sillä Jaloskahan muutti sääntöjä koko ajan pelin edetessä.
Kun hänen nuorin opetuslapsensa sitten heilautti vahingossa kädessään olevaa miekkaansa, alkoi Jaloska karjua kuin mielipuoli ja huusi pelin päättyneen ja Hämeenlinnan Päiväkerhon voittaneen. Kaikki katselivat kummissaan ympärillensä ja lopettivat kiltisti touhuamisen. Jaloska kiitteli raitapaitaisia välitunninvalvojia ja Iso-Ismoa oikein kädestä pidellen hauskasta päivästä ja kelpo vastuksesta. Hän myös totesi oppineensa paljon reissullansa ja kertoi muistikirjansa olevan täynnä hyödyllisiä muistiinpanoja.
Lähes samaan hengenvetoon hän komensi omat kersansa takaisin bussiin paluumatkaa varten. Bussissa hän sitten kertoi omille vekaroilleen kunnianhimostansa, joka ajaa yli kaikkien sopimusten ja hyväksi koettujen tapojen. Tuo kunnianhimo sai vain lisää voimaa siitä, että Pääkaupunkiseudun Pellet -nimisen päiväkodin valtakunnalliset ikisuosikit olivat nyt, kerrankin, voitettavissa. Sitä varten piti ensin käydä hakemassa oppia muualta maakunnista, jotta edes kerran elämässään hän saisi kokea tyydytystä pääkaupungin kirkasvaloisessa ja suuressa päiväkodin voimistelusalissa. Siellä kun ei pärjää muuten kuin olemalla vielä ärsyttävämpi kuin siellä jo olevat nulikat. Ja se on meinaan paljon, se!
Jotta ahneudella ei olisi mitään rajoja, nappasi Jaloska vielä lähtiessään Äijänsuon päiväkodin kahvihuoneesta välituntien viettoaluetta kuvaavan videokameran nauhurista kasetin, jonka hän toimitti ylikuraattori Frankille höystettynä omalla kirjallisella kertomuksellaan Raumalla tapahtuneesta rikkeestä. Koska kasetissa ei ollut sen koommin Lampeniuksen Lefan kuin Kunnaksen Kajtsunkaan ruotsinkielistä selostusta, ei Frank ymmärtänyt tapahtuneesta höykäsen pöläystä ja uskoi, hänkin, Jaloskan värityksiä. Näin Eepi-rassulle napsahti kolmen päivän porttikielto koko laitokseen ja tuona aikana hän menettää niin Oulun Koulun- kuin Lastenrannankin matkat, joita hän oli jo pitkään odottanut. Voi että Iso-Ismoakin mahtaa suututtaa!
-------------
Tämän pienen kertomuksen mukana haluan toivottaa hyvää ja huumoripitoista alkanutta vuotta kaikkille raumalaisille (ja miksei muillekin) tarinan lukijoille!
Syy siihen, miksen laittanut tätä Erik Hämäläisen pelikieltoa koskevan otsikon alle oli se, että edes se ketju pysyisi asiallisena... :) Rauhallisesti vain, kyllä se siitä, pelejä on vielä jäljellä Play-offit häämöttää jo!
Päiväkerhon johtaja, Jaloska, toimi luonnollisesti myös matkanjohtajana. Jaloska, vaikka nimi vahvasti viittaakin naispuoliseen henkilöön, oli kuitenkin miespuolinen henkilö, aiemmalta ammatiltaan mittamies. Nuo nuoruusvuodet, jotka hän mittamiehen ammatissa vietti, pyrkivät yhä edelleen silloin tällöin ulos hänen muuten niin viilipyttymäisestä olemuksestaan.
Naismaiseen nimitykseen johtaneet tapahtumat ovat moninaisia, mutta esimerkiksi sopinee hyvin tapaus, jota hänen kollegansa kaikkialla Suomessa hieman oudoksuen katselivat, alta kulmiensa kyräillen: Tämä mies oli kulkenut koko elämänsä mittanauha taskussaan ja ykskaks yllättäen hän päätti alkaa toteuttamaan polttavasti sydäntään raastanutta halua mittailla milloin mitäkin. Kohteeksi joutui täysin viaton Lahden Pelikaanien päiväkodin monivuotinen veijari, Jan-poika, jonka leluja Jaloska päätti alkaa kesken leikkien mittailemaan.
Pelkällä kokeneella silmäarviollakin hän pystyi määrittelemään, ettei Jan-pojan Hämeenlinnan vierailullaan käyttämä lelu ollut kaikkien EU-turvamääräysten mukainen ja hän pyysikin arvionsa tueksi raitapaitaisten välitunninvalvojien mielipiteen. Nämä mittasivat Jan-pojan lelun ja, kuinka ollakaan, totesivat sen vaaralliseksi välineeksi. Jan-reppana poistutettiin sisälle kesken kaiken ja leikit loppuivat hänen osaltaan siihen, vaikka hän itse tuskin edes tiesi leikkivänsä vääränlaisella lelulla. Lelulla, jonka Petteri-Poron velipoika Petteri-Hirvi oli hänelle antanut ja joka kuulema oli Korvatunturilla saakka valmistettu.
Se taustasta, mutta tuontyyppisistä tempauksista akkamainen nimi joka tapauksessa juonsi juurensa, ja takaisin kertomuksen varsinaiseen aiheeseen eli Päiväkerhon matkalle Mokka-Mokka-Maan Äijänsuon lastentarhaan. Sinne saavuttuaan, jo hyvissä ajoin päivällä, alkoivat lapset leikkimään pihamaalla kuka palloa potkien, kuka juosten, kuka mitäkin kivaa tehden.
Kaikilla oli mukavaa yhdessä ja matkan alkuperäinen tarkoituskin näytti hyvin toteutuvan, sillä samalla kun lapset saisivat leikkiä yhdessä ja tutustua toisiinsa, pistäisi Jaloska havaintoja ylös muistikirjaansa, jollainen jokaisella pedagogiikan ihmeellä tietysti mukanaan aina oli, siitä, miten Raumalla oli jo vuosikausia onnistuttu kaitsemaan menestyksekkäästi monikulttuurista lastentarhaa ja sen kersoja. Raumahan edusti oikeastaan varsinaista kansojen ja kulttuurien sulatusuunia, kun vertasi sitä takapajuiseen Hämeenlinnan Päiväkerhoon, jossa vuosien varrella jokainen yritys, sopeutuvaisia tsekkilapsia tietenkin lukuunottamatta, sulauttaa ja sopeuttaa muita kansallisuuksia suomalaisten tenavien joukkoon, oli epäonnistunut.
Päivä kului rattoisasti, kunnes kilpailuhenkinen Jaloska keksi, että Päiväkerhon ja Rauman lastentarhan välille pitäisi järjestää pienimuotoinen pelitapahtuma. Lasten vastustuksesta huolimatta ja Äijänsuon johtajan, Iso-Ismon, hetkellisesti poissaollessa Jaloska sai tahtonsa läpi: Mukulat pakotettiin pelaamaan jotain ihmeellistä peliä, jonka säännöt tuntuivat muuttuvan sitä mukaa kun Jaloska halusi. Helppoahan se hänelle oli, tuumivat mukulat, kun hän on kaikkien välitunninvalvojien kaveri!
Ilta alkoi jo hämärtää eikä Jaloska millään näyttänyt pääsevän mieleiseensä tulokseen. Niinpä hän kuiskasi oman kerhonsa "pahikselle", Jyrki-boy'lle, että tämä saisi aiemmat rikkeensä anteeksi, jos kävisi hieman kopauttamassa jotakin raumalaisista muksuista päähän. No, Jyrki-boy'han teki työtä käskettyä, mutta omaksi epäonnekseen valitsi kopautuksensa kohteeksi maailmojakin paljon kierrelleen Rauman oman pojan, Eepin.
Moisesta kopautuksesta Eepi otti ja hieman tulistuikin, vaikka muuten niin leppoinen kaveri olikin, ja yritti sännätä Jyrki-boy'n perään. Samoin teki Iso-Ismo, joka ei voinut suvaita sitä, että hänen lastentarhansa asukkeja kohdeltiin kaltoin. Vastaavissa tilanteissa hän oli menettänyt hiuksensakin jo vuosia sitten, sillä hermostuessaan hänellä oli tapana repiä isoja tukkoja hiuksia päästään. Enää ei ollut mitä repiä, joten pelkät poskien punertumiset ilmaisivat hänen tuohtumuksestaan.
Välitunninvalvojien estellessä Eepiä hänen kiukkunsa ehti jo laantua, mutta pelaamaan hänen verensä veti kuitenkin. Siinä tiimellyksessä hän sitten vahingossa tuli hieman tönäisseeksi välitunninvalvojaa. Kukaan muu tätä ei edes huomannut, paitsi tarkkasilmäinen Jaloska, joka jotain vastaavaa osasi odottaakin. Hän halusi vain todistaa itselleen, että ei se Raumankaan lastentarha mikään pyhäkoulu ole, kyllä sielläkin hermostutaan.
Sillä välin kun peli jatkui, kuiski Jaloska tönäistyksi tulleelle välitunninvalvojalle, että hänen tulisi kertoa siitä vanhemmalle kollegalleen, ja näin hän tekikin. Vanhempi kollega tuli sitten kysymään Jaloskalta, kuten tapana tuntui olevan, neuvoja siitä, mitä hänen tulisi tehdä. No Jaloskahan neuvoi, että kyseinen pahankurinen ilkiö, Eepi, pitäisi poistuttaa pukukoppiin ja nurkkaan seisomaan. Välitunninvalvoja uskoi Jaloskaa, olihan hän sentään johtaja, ja poisti Eepin leikkikentältä.
Tällävälin, ihmisten seuratessa surullisen Eepin poistumista, kuiski Jaloska jo toisaalle. Kohteena tällä kertaa oli Mahajuntti Yli-Junntila, joka oli Päiväkerhon nuorimpia ja uusimpia poikia. Hänelle Jaloska antoi tehtäväksi, jälleen kerran vasten yhdessä sovittuja sääntöjä reilusta pelistä, käydä tekemässä maali pelissä, jota kukaan muu ei tuntunut ymmärtävän. Kukaan muu ei edes ymmärtänyt, miten maali tehtäisiin, sillä Jaloskahan muutti sääntöjä koko ajan pelin edetessä.
Kun hänen nuorin opetuslapsensa sitten heilautti vahingossa kädessään olevaa miekkaansa, alkoi Jaloska karjua kuin mielipuoli ja huusi pelin päättyneen ja Hämeenlinnan Päiväkerhon voittaneen. Kaikki katselivat kummissaan ympärillensä ja lopettivat kiltisti touhuamisen. Jaloska kiitteli raitapaitaisia välitunninvalvojia ja Iso-Ismoa oikein kädestä pidellen hauskasta päivästä ja kelpo vastuksesta. Hän myös totesi oppineensa paljon reissullansa ja kertoi muistikirjansa olevan täynnä hyödyllisiä muistiinpanoja.
Lähes samaan hengenvetoon hän komensi omat kersansa takaisin bussiin paluumatkaa varten. Bussissa hän sitten kertoi omille vekaroilleen kunnianhimostansa, joka ajaa yli kaikkien sopimusten ja hyväksi koettujen tapojen. Tuo kunnianhimo sai vain lisää voimaa siitä, että Pääkaupunkiseudun Pellet -nimisen päiväkodin valtakunnalliset ikisuosikit olivat nyt, kerrankin, voitettavissa. Sitä varten piti ensin käydä hakemassa oppia muualta maakunnista, jotta edes kerran elämässään hän saisi kokea tyydytystä pääkaupungin kirkasvaloisessa ja suuressa päiväkodin voimistelusalissa. Siellä kun ei pärjää muuten kuin olemalla vielä ärsyttävämpi kuin siellä jo olevat nulikat. Ja se on meinaan paljon, se!
Jotta ahneudella ei olisi mitään rajoja, nappasi Jaloska vielä lähtiessään Äijänsuon päiväkodin kahvihuoneesta välituntien viettoaluetta kuvaavan videokameran nauhurista kasetin, jonka hän toimitti ylikuraattori Frankille höystettynä omalla kirjallisella kertomuksellaan Raumalla tapahtuneesta rikkeestä. Koska kasetissa ei ollut sen koommin Lampeniuksen Lefan kuin Kunnaksen Kajtsunkaan ruotsinkielistä selostusta, ei Frank ymmärtänyt tapahtuneesta höykäsen pöläystä ja uskoi, hänkin, Jaloskan värityksiä. Näin Eepi-rassulle napsahti kolmen päivän porttikielto koko laitokseen ja tuona aikana hän menettää niin Oulun Koulun- kuin Lastenrannankin matkat, joita hän oli jo pitkään odottanut. Voi että Iso-Ismoakin mahtaa suututtaa!
-------------
Tämän pienen kertomuksen mukana haluan toivottaa hyvää ja huumoripitoista alkanutta vuotta kaikkille raumalaisille (ja miksei muillekin) tarinan lukijoille!
Syy siihen, miksen laittanut tätä Erik Hämäläisen pelikieltoa koskevan otsikon alle oli se, että edes se ketju pysyisi asiallisena... :) Rauhallisesti vain, kyllä se siitä, pelejä on vielä jäljellä Play-offit häämöttää jo!