On se kumma. Tosi kumma. Minäkin paatunut viikkojuoppo ja räkäposkihalvanviininkittaaja suostuin lähtemään pitkällisten maanittelujen jälkeen viikonloppuna pois kotisohvalta. Yritin kyllä paeta tuulipuku päällä viereiseen lähiökapakkaan, mutta minut löydettiin housut kintuissa - kuselta.
Eipä auttanut kuin kömytä viimaisessa helmikuun illassa varsinaisesta kodistani siihen kotiin, johon minulle posti kulkee. Ja jossa useimmiten yövyn. Revenneiden ja nuhjuisten pitkien kalsarien päälle revittiin tovereiden ankarien moitteiden saattamana nukkaiset ja ryppyiset housut. Kiitos karkumatkani, emme ehtineet paljon prässäillä. Vaatekomerosta löytyi myös lähes uutuuttaan hohtava kauluspaita: valkoinen, jossa kulki komeita raitoja - meren sinisiä raitoja.
Nyt olivat ykköset niskassa. Suihkussakin olin käynyt edellisenä päivänä, joten pieni suihkaus hivenen ruosteisesta Axe-purkista ja olin valmis kaupungin rientoihin. Ylettömiin rientoihin oli käyvä askeleeni. Ylettömiin juominkeihin sekä riettaisiin lihatiskibaareihin, joissa himokkaat amatsonit ketkuttivat perseitään taustalla jumputtuvan - sanalla sanoen oksettavan - diskobiitin tahtiin. Näitä irvokkaita lihanhimolla täyttyneitä pinnallisia piinapaikkoja olin vältellyt jo niin kauan, että minusta oli tullut epämuodikas, vastenmielinen, pöhöttynyt juntti.
Mutta se asia oli muuttuva. Olin irti. Tulisin saamaan kenet ikinä haluaisin ja näyttäisin, mistä minut on tehty. Olin terästä.
Heti tilattuani jallu-kolan astelin yökerhon paljastavimmat kuteet omaavan sexipommin luo. Itsevarmoin askelin. Horjahdin. Jallu-kola-lasi oli lähes tyhjä. Nekin vähät vaatteet, mitkä sexipommilla oli pällä olivat saaneet uuden ruskean sävyn. Poistuin paikalta. Vaihdoimme baaria.
Maksettuani jälleen kolmen ja puolen ekun hintaisen musiikkimaksun ja ekun hintaisen narikkarahan, astelin tiskille. Päätin ottaa varman päälle: isken sexipommin tiskiltä. Jallukola tukevasti tiskiä vasten hinaten lähestyin uhkeaa, ehkä hivenen pyylevääkin himokkaalta vaikuttavaa olentoa. Nyt. Nyt. Nyt panen kaiken peliin. "Terve! Ollaanko me nähty jossain?". Ei vittu. Enkö tuon parempaan pystynyt. "Vai ollaankohan me jotain sielunveljiä, kun tuntuu niikuin ois tunnettu iät ja ajat, vaikkei oo vielä sanaakaan sanottu?" Hieman parempaa, ajattelin. Tuo kiimaiselta vaikuttanut olento ei varsinaisesti torjunut minua, joten jatkoin juttua. "Oletkos lähdössä johonkin jatkoille?" "Ai et?" "Kuule meidän pitää järkätä jatkot - mun luo" "Ei me sinne muita tarvita, kyllä meillä on meininkiä kahdestaankin" "Eikö vain?"
Viimeistään tässä vaiheessa käteni eivät enää totelleet järjen ääntä, vaan alkoivat tehdä juuri sitä kuuluisaa elettä, jonka aikana kuuluu vielä viheltää hampaiden välistä. Sitä elettä, jossa kämmeniä hangataan toisiaan vasten. Siis sitä elettä, jonka seuraus on aina sama: naamaan läsähti niin maan perkeleen kovaa.
Ja kohta läsähti toisen kerran. Tosin nyt nyrkistä - ison miehen nyrkistä. Ja sitten paikalle saapui vielä suurempi mies, joka hyvin epäystävällisesti ohjasi minut portaita alas ja heitti pihalle lumituiskuun. Tämä idiootti suostui antamaan takkini lähes puolentunnin ulkona hytisemisen jälkeen.
Vaihdoin paikkaa. Tällä kertaa numerobaariin. "Joo joo, olkaa hyvä tässä pääsymaksu". Kas kummaa narikka maksettiin vasta lähtiessä. Päätin vaihtaa taktiikkaa. Etsin paikan toiseksi rumimman olion. Tein kaikki temppuni hänen lämmittämisekseen. Hän lämpenikin. Tanssi kanssani tanssin, jonka aikana annoin hänen tuntea, mistä olin tehty. Olin terästä. Hän hätkähti, kun aloin työntää kättäni hänen paitansa alle. Ei kuitenkaan vastustellut. Työnsin sen lähes niskaan saakka. Samalla päätin koittaa hänen muodotonta takamustaan. Silloin riitti. Jäin yksin housun sepalus auki tanssilattialle. Häpesin.
Onneksi taktiikkani oli hyvin laadittu. Minulla oli vielä ässä hihassa: paikan rumin nainen. Turha kai kertoa, että en päässyt edes yhtä pitkälle kuin edellisen kanssa.
Juotuani kukauden ruokarahat, örvellettyäni taksilla kotiin ja tehtyäni lempeä itseni kanssa ,totesin saman kuin muuttaessani Ouluun. Oululaiset vastakkaisen sukupuolen edeustajat ovat ärsyttäviä ja ylimielisiä. Kun sanankaan heidän kanssaan yrität vaihtaa, niin heti katsovat nokanvartta pitkin, jotta pöksyihin olet pyrkimässä. No entä sitten vaikka olisinkin?
En aio poistua kotisohva-kantakapakka akselilta enää mihinkään. Tällä on turvallista, kohtuuhintaista keskikaljaa ja varma nakki. Täällä on juopahtaneen nuoren hyvä haaveilla kaupungin hienohelmoista.
Eipä auttanut kuin kömytä viimaisessa helmikuun illassa varsinaisesta kodistani siihen kotiin, johon minulle posti kulkee. Ja jossa useimmiten yövyn. Revenneiden ja nuhjuisten pitkien kalsarien päälle revittiin tovereiden ankarien moitteiden saattamana nukkaiset ja ryppyiset housut. Kiitos karkumatkani, emme ehtineet paljon prässäillä. Vaatekomerosta löytyi myös lähes uutuuttaan hohtava kauluspaita: valkoinen, jossa kulki komeita raitoja - meren sinisiä raitoja.
Nyt olivat ykköset niskassa. Suihkussakin olin käynyt edellisenä päivänä, joten pieni suihkaus hivenen ruosteisesta Axe-purkista ja olin valmis kaupungin rientoihin. Ylettömiin rientoihin oli käyvä askeleeni. Ylettömiin juominkeihin sekä riettaisiin lihatiskibaareihin, joissa himokkaat amatsonit ketkuttivat perseitään taustalla jumputtuvan - sanalla sanoen oksettavan - diskobiitin tahtiin. Näitä irvokkaita lihanhimolla täyttyneitä pinnallisia piinapaikkoja olin vältellyt jo niin kauan, että minusta oli tullut epämuodikas, vastenmielinen, pöhöttynyt juntti.
Mutta se asia oli muuttuva. Olin irti. Tulisin saamaan kenet ikinä haluaisin ja näyttäisin, mistä minut on tehty. Olin terästä.
Heti tilattuani jallu-kolan astelin yökerhon paljastavimmat kuteet omaavan sexipommin luo. Itsevarmoin askelin. Horjahdin. Jallu-kola-lasi oli lähes tyhjä. Nekin vähät vaatteet, mitkä sexipommilla oli pällä olivat saaneet uuden ruskean sävyn. Poistuin paikalta. Vaihdoimme baaria.
Maksettuani jälleen kolmen ja puolen ekun hintaisen musiikkimaksun ja ekun hintaisen narikkarahan, astelin tiskille. Päätin ottaa varman päälle: isken sexipommin tiskiltä. Jallukola tukevasti tiskiä vasten hinaten lähestyin uhkeaa, ehkä hivenen pyylevääkin himokkaalta vaikuttavaa olentoa. Nyt. Nyt. Nyt panen kaiken peliin. "Terve! Ollaanko me nähty jossain?". Ei vittu. Enkö tuon parempaan pystynyt. "Vai ollaankohan me jotain sielunveljiä, kun tuntuu niikuin ois tunnettu iät ja ajat, vaikkei oo vielä sanaakaan sanottu?" Hieman parempaa, ajattelin. Tuo kiimaiselta vaikuttanut olento ei varsinaisesti torjunut minua, joten jatkoin juttua. "Oletkos lähdössä johonkin jatkoille?" "Ai et?" "Kuule meidän pitää järkätä jatkot - mun luo" "Ei me sinne muita tarvita, kyllä meillä on meininkiä kahdestaankin" "Eikö vain?"
Viimeistään tässä vaiheessa käteni eivät enää totelleet järjen ääntä, vaan alkoivat tehdä juuri sitä kuuluisaa elettä, jonka aikana kuuluu vielä viheltää hampaiden välistä. Sitä elettä, jossa kämmeniä hangataan toisiaan vasten. Siis sitä elettä, jonka seuraus on aina sama: naamaan läsähti niin maan perkeleen kovaa.
Ja kohta läsähti toisen kerran. Tosin nyt nyrkistä - ison miehen nyrkistä. Ja sitten paikalle saapui vielä suurempi mies, joka hyvin epäystävällisesti ohjasi minut portaita alas ja heitti pihalle lumituiskuun. Tämä idiootti suostui antamaan takkini lähes puolentunnin ulkona hytisemisen jälkeen.
Vaihdoin paikkaa. Tällä kertaa numerobaariin. "Joo joo, olkaa hyvä tässä pääsymaksu". Kas kummaa narikka maksettiin vasta lähtiessä. Päätin vaihtaa taktiikkaa. Etsin paikan toiseksi rumimman olion. Tein kaikki temppuni hänen lämmittämisekseen. Hän lämpenikin. Tanssi kanssani tanssin, jonka aikana annoin hänen tuntea, mistä olin tehty. Olin terästä. Hän hätkähti, kun aloin työntää kättäni hänen paitansa alle. Ei kuitenkaan vastustellut. Työnsin sen lähes niskaan saakka. Samalla päätin koittaa hänen muodotonta takamustaan. Silloin riitti. Jäin yksin housun sepalus auki tanssilattialle. Häpesin.
Onneksi taktiikkani oli hyvin laadittu. Minulla oli vielä ässä hihassa: paikan rumin nainen. Turha kai kertoa, että en päässyt edes yhtä pitkälle kuin edellisen kanssa.
Juotuani kukauden ruokarahat, örvellettyäni taksilla kotiin ja tehtyäni lempeä itseni kanssa ,totesin saman kuin muuttaessani Ouluun. Oululaiset vastakkaisen sukupuolen edeustajat ovat ärsyttäviä ja ylimielisiä. Kun sanankaan heidän kanssaan yrität vaihtaa, niin heti katsovat nokanvartta pitkin, jotta pöksyihin olet pyrkimässä. No entä sitten vaikka olisinkin?
En aio poistua kotisohva-kantakapakka akselilta enää mihinkään. Tällä on turvallista, kohtuuhintaista keskikaljaa ja varma nakki. Täällä on juopahtaneen nuoren hyvä haaveilla kaupungin hienohelmoista.