Oulun Kärpät kaudella 2020–2021

  • 415 047
  • 1 366

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Riittääkö Jokisen ja Kristofin taso,jotta voivat hoitaa kakkoskentän tehoilun kunnialla? Viimekauden perusteella ei todellakaan.
Niin no, jos nyt ihan puhtaasti tehopisteitä katsotaan niin Jokinen teki kuitenkin 34 pistettä 47:ssä pelissä ja tuo on kyllä kakkosketjun miehelle ihan hyvä lukema. Oli sisäisen pistepörssin viides. Jokisen suhteen en siis olisi kovinkaan huolissani (joo saa liikaa palkkaa ja sitä ja tätä), mutta Kristofin kohdalla pitäisi kyllä palata siihen kauden 2018-19 tekemiseen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät

Ihme homma, että täällä ihan yleisestikin tunnutaan ajattelevan että 26v Kristof on menneen talven lumia, mutta 37v Jokinen ei. Kyllä se on kylmä fakta, että noiden kahden kohdalla nimenomaan Kristofin ura on ylöspäin ja Jokisen alaspäin. Jokisella on täysi työ kyetä uudelleen edes tuohon 34 pinnaan, saati pistää siitä paremmaksi. Kristofilla taas on nyt kehittyvällä urallaan yksi ns. "notkahduskausi", mikä on melko normaalia nuorille pelaajille. Mikäli Kristof on oikea huippu-urheilija, hän on sisuuntunut tuosta heikosta kaudestaan ja petraa reilusti seuraavaan kauteen. Kyseessä on kuitenkin periaatteessa Slovakian maajoukkuetason hyökkääjä.
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä tuolla hyökkäyksellä voidaan kauteen lähteä, mutta sisältää toki valtavasti kysymysmerkkejä. Riittääkö Jokisen ja Kristofin taso,jotta voivat hoitaa kakkoskentän tehoilun kunnialla? Viimekauden perusteella ei todellakaan. Pystyykö Kobli nostamaan tasoaan? Vieläkö Pyörälä pystyy nelikymppisenäkin ottamaan ykköskentän tuloksentekijän vastuun, vai alkaako ikä painamaan jo sen verran, että hieman pienempi rooli olisi paikallaan? Ovatko Rädyt ottaneet isoja harppauksia kesän aikana,jotta ovat valmiita ottamaan kohtuullista roolia liigan kärkiseurassa? Mielestäni kaksi kovan luokan laituria olsi Kärppien syytä hommata (Pulju,Salomäki) niin voidaan lähteä varsin levollisin mielin liigakauteen ja koviin CHL peleihin.

Aika pitkälti samaa mieltä. Enemmän kuin mielellään ottaisin kaksi kärkiketjun hyökkääjää vielä sisään. Mutta niinkuin sanoin, uskon hankintalistalla olevan enään Puljun korvaaja/jatkosopimus. Koblizekille todennäköisesti suunnitellaan isoa roolia alkukauteen, vaikka en todellakaan ole varma siitä, että Koblilla riittää paukut vakituiseen tulosyksikön rooliin. Ainakin kehitystä on tapahduttava viime kauteen verrattuna, sillä otteet ailahtelivat aivan liikaa ja paikoin pelaaminen oli jopa arkaa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mustonen tulee yllättämään monet fanit. Mies kuulemma erittäin kovassa tikissä ja asenne ottaa isoa ruutua täydet 100. Tullenee olemaan Kärppien sisäisen pistepörssin top4 hyökkääjä
Näin. On myös syytä todeta, että lähtötasokin on kova. EHT-tason hyökkääjä kuitenkin kyseessä ilman ilmeistä tasonnostoakin. Hänestä saamme ihan kärkihyökkääjän joukkueeseemme.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin no, jos nyt ihan puhtaasti tehopisteitä katsotaan niin Jokinen teki kuitenkin 34 pistettä 47:ssä pelissä ja tuo on kyllä kakkosketjun miehelle ihan hyvä lukema. Oli sisäisen pistepörssin viides. Jokisen suhteen en siis olisi kovinkaan huolissani (joo saa liikaa palkkaa ja sitä ja tätä), mutta Kristofin kohdalla pitäisi kyllä palata siihen kauden 2018-19 tekemiseen.
Näin juuri. Jokinen on monelle helppo sylkykuppi, kiitos statuksen ja silmiinpistävän hitauden. Todellisuudessa Jokinen on kuitenkin erittäin laadukas hyökkääjä tähän sarjaan. Saamme olla iloisia siitä, että noin tasokas ja sitoutunut NHL-veteraani on joukkueessamme. Mitä Kristofiin tulee, niin pidän hänen paluuta hyvälle tasolleen erittäin todennäköisenä.
 
Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Jokinen on kyllä hidas kuin mummo, mutta peliäly on huipputasoa. Viime kaudella oli monesti pelin voittomaalissa mukana. Alku oli kehno, mutta loppua kohden parani ja loppukaudesta oli todella hyvä.

Eiköhän tuo ihan käypä ole kakkosessa.
 
Viimeksi muokattu:

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oonkohan jotenkin outo, kun en välttämättä toivo yhtään lisähyökkääjää tähän paikkaan. Puljun koko kauden jatko, mihin en usko, olisi toki ok ja Salomäki kiinnostaisi pienellä riskilläkin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä koronan kanssa tapahtuu ja mun mielestä tällä miehistöllä voidaan aloittaa kausi. Ylempänä olevasta hahmotelmastakin puuttuu mm. Metsävainio ja Tieksola, joille soisin myöskin näyttöpaikkoja. Toki CHL:n suhteen pitää olla hereillä ja reagoida tarvittaessa ajoissa. Hyökkäysketjut alkukaudelle vaikkapa:

Pyörälä - Kunyk - Tieksola
Jokinen - Kristof - Koblizek
Mustonen - Räty Aa. - Räty Ak.
Sailio - Koskenkorva - Karvinen / Metsävainio yms.

Yksi mahdollisuus on pitää Puljua kunnes ehkä lähtee rapakon taa ja hommata sitten mahdollisimman kovaa tekijää tilalle. Mustosen voisi heittää myös ykköseen, mutta laittaisin Rädyille edes hieman kokemusta samaan ketjuun. Niin ja jos minä päättäisin antaisin Aatu Rädylle kokeilusaumaa jopa ykkösessä, jotta pääsisi jahtaamaan ykkösvarauspaikkaa ihan tosissaan.
 
Viimeksi muokattu:

Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oonkohan jotenkin outo, kun en välttämättä toivo yhtään lisähyökkääjää tähän paikkaan. Puljun koko kauden jatko, mihin en usko, olisi toki ok ja Salomäki kiinnostaisi pienellä riskilläkin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä koronan kanssa tapahtuu ja mun mielestä tällä miehistöllä voidaan aloittaa kausi. Toki CHL:n suhteen pitää olla hereillä ja reagoida tarvittaessa ajoissa.

Sitä en tiedä oletko outo, mutta jos toivot, että Kärppien tasoisen seuran kärkiketjujen oikeat laiturit ovat kaudella 20-21 edes lähtökohtaisesti mallia Radek Koblizek ja Aku Räty, niin ainakin toiveesi on mielestäni hieman outo. Ei vaan riitä. Pakko tuohon on yksi laituri vähintään hankkia, aivan pakko.
 
Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Oonkohan jotenkin outo, kun en välttämättä toivo yhtään lisähyökkääjää tähän paikkaan. Puljun koko kauden jatko, mihin en usko, olisi toki ok ja Salomäki kiinnostaisi pienellä riskilläkin. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä koronan kanssa tapahtuu ja mun mielestä tällä miehistöllä voidaan aloittaa kausi. Ylempänä olevasta hahmotelmastakin puuttuu mm. Metsävainio ja Tieksola, joille soisin myöskin näyttöpaikkoja. Toki CHL:n suhteen pitää olla hereillä ja reagoida tarvittaessa ajoissa. Hyökkäysketjut alkukaudelle vaikkapa:

Pyörälä - Kunyk - Tieksola
Jokinen - Kristof - Koblizek
Mustonen - Räty Aa. - Räty Ak.
Sailio - Koskenkorva - Karvinen / Metsävainio yms.

Yksi mahdollisuus on pitää Puljua kunnes ehkä lähtee rapakon taa ja hommata sitten mahdollisimman kovaa tekijää tilalle. Mustosen voisi heittää myös ykköseen, mutta laittaisin Rädyille edes hieman kokemusta samaan ketjuun. Niin ja jos minä päättäisin antaisin Aatu Rädylle kokeilusaumaa jopa ykkösessä, jotta pääsisi jahtaamaan ykkösvarauspaikkaa ihan tosissaan.
Ihan totta mutta yksi nimi jäi vielä sinultakin mainitsematta. Nimittäin Hermonen. Hermonen ansaitsee kyllä kunnon mahdollisuuden tällä kaudella! Aika täynnä alkaa olla rotaatio noihin 2/3 kenttiin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sitä en tiedä oletko outo, mutta jos toivot, että Kärppien tasoisen seuran kärkiketjujen oikeat laiturit ovat kaudella 20-21 edes lähtökohtaisesti mallia Radek Koblizek ja Aku Räty, niin ainakin toiveesi on mielestäni hieman outo. Ei vaan riitä. Pakko tuohon on yksi laituri vähintään hankkia, aivan pakko.
Kyllähän Koblizek kakkosketjussa riittää ihan hyvin, mutta totta tosiaan kyllä sinne yksi hyvä laituri kelpaa. Nimenomaan siis ykkösketjuun. Toki kyllä Kärpät periaatteessa voi tälläkin joukkueella kauden aloittaa ja se ei mikään ihan täysi katastrofi kuitenkaan olisi, mutta onhan se fakta että ei tuossa joukkueessa nimenomaan tuon oikean laidan osalta paljoakaan ole syvyyttä tai loukkaantumisvaraa.
 
Nimenomaan syvyydestä tai loukkaantumisvarasta puhumattakaan. Oikea käsi alhaalla pelaavia taitaa Koblizekin ja Aku Rädyn lisäksi olla ainoastaan Tuukka Tieksola, jos oikein muistan. Toki ylempänä mainittu Hermonen varmaan tarvittaessa voi hyvin pelata myös oikealla laidalla, mutta lähtökohtaisesti Hermosen pitäisi taistella paikasta kokoonpanossa Ak. Rädyn ja Tieksolan kanssa.
 
Kaspo

Rightin laitureita on näiden lisäksi Zdeněk Sedlák ja älyttömän lahjakas Samu Tuomaala.

Sedlák vaikutti hyvinkin lupaavalta vielä 18-19, mutta viime kausi oli tosi vaikea loukkaantumisineen. Ehkäpä tämä pitkähkö tauko tuli hyvään paikkaan ja keväällä 20 täyttänyt tšekki saadaan kuntoon?

Tuomaala taas on 17-vuotiaana ehkä turhan raakile vielä, vaikka melkoisilla loikilla siellä onkin kehitytty. Tuomaalalle tuli myös varaus OHL:n Sudbury Wolvesiin, joten voihan hän lähteä rapakon taakse Marjalan vanavedessä.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Toivottavasti Kristof palaa vähintään toissa kauden tasolleen. Kiekonsuojaustaidot, peliäly ja av-pelaaminen on parhaimmilaan huippuluokkaa. 13 olkoon hänen onnennumeronsa. Viime kaudella Aku Räty pelasi loistavan pelin Kristofin ja Junttilan rinnalla HPK:ta vastaan. Tasopainottava tekijä kahden vikkeläjalkaisen kaverin rinnalle ja teki maskia, toisin kuin Koblizek. Kristof-Räty uudelleenkokeilemisen arvoinen, toki Rädyt hyviä sedineinäkin.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Vieläkö Pyörälä pystyy nelikymppisenäkin ottamaan ykköskentän tuloksentekijän vastuun, vai alkaako ikä painamaan jo sen verran, että hieman pienempi rooli olisi paikallaan?
Mistään muusta en mitään tiedä, mutta Pyörälä vetää vielä kahdeksankymppisenäkin tykkikausia, joten huoli pois!
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sitä en tiedä oletko outo, mutta jos toivot, että Kärppien tasoisen seuran kärkiketjujen oikeat laiturit ovat kaudella 20-21 edes lähtökohtaisesti mallia Radek Koblizek ja Aku Räty, niin ainakin toiveesi on mielestäni hieman outo. Ei vaan riitä. Pakko tuohon on yksi laituri vähintään hankkia, aivan pakko.

Tämä tilanne on vaan täysin poikkeuksellinen ja siksi itselleni riittää vähän iisimmät tavoitteet, eli että roikutaan vähintään lähellä neljän kärkeä, hommataan vahvistuksia kun koronatilanne on selvinnyt ja voitetaan sitten CHL ja Liiga :D

On täysin mahdollista, että ainakin osa kaudesta tulee jäämään väliin, joten uskoisin että taloudelliselta kantilta katsottuna olisi hyvä jättää budjetti ainakin puolisen miljoonaa vajaaksi edelliseen kauteen verrattuna. Ei muillakaan kärkijoukkueilla taida näyttää joukkueet totutuilta. Toki tämä tiivistää pakkaa, kun kärkijoukkueet ovat tehneet eroa etenkin kärjen laajuudella.

Toisaalta Kärpillä on kuitenkin jo nyt kohtuullisesti ratkaisijoita ja paljon junnuja, joiden osalta näkisin mielelläni sen mitä vähän isommalla vastuulla tapahtuu. Etenkin Aatu Rädyn varaaminen ykkösenä olisi itselleni melkeinpä mestaruuttakin suurempi juttu, joten toivon että Aatulle tarjotaan kunnon saumaa ja että hän käyttää sen hyväkseen.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mistään muusta en mitään tiedä, mutta Pyörälä vetää vielä kahdeksankymppisenäkin tykkikausia, joten huoli pois!
Tämä. Tulin tänne samaa sanomaan. Spede hallitsee liigan pistepörssejä seuraavat vuosikymmenetkin. Spede the Supeman. Spede the Eternal!
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä. Tulin tänne samaa sanomaan. Spede hallitsee liigan pistepörssejä seuraavat vuosikymmenetkin. Spede the Supeman. Spede the Eternal!
Voisi jopa puhua harvinaisuudesta. Ikää tulee, mutta peliesityksissä se ei näy. Useammalla 40v lähestyvällä sen huomaa erityisesti luistelunopeuden hiipumisessa, mutta tästä ei ole Spedellä näkynyt oikeastaan merkkiäkään.

Uransa tehokkaimpia liigakausia mittarin lähestyessä neljääkymmentä ikävuotta. Unohtamatta todella laadukasta kahden suunnan pelaamista, sekä alivoimapeliä. Sopimus katkolla ensi kauden jälkeen, enkä lainkaan pahastuisi, jos uusi jatkosopimus solmittaisiin seuraavanlaisesti: "Pelaat niin kauan, kuin haluat".
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voisi jopa puhua harvinaisuudesta. Ikää tulee, mutta peliesityksissä se ei näy. Useammalla 40v lähestyvällä sen huomaa erityisesti luistelunopeuden hiipumisessa, mutta tästä ei ole Spedellä näkynyt oikeastaan merkkiäkään.
Pyörälän pitkän uran salaisuus on hänen kroppa kokonaisuutena (sisältäen perintötekijät, ruumiinrakenteen jne. jotka tulevat perintönä, plus ne tekijät, joita itse pystyy kehittämään). En ole oikea henkilö analysoimaan sitä, mutta yritetään. Omitaan Ville Niemisen Tapparan joukkueeseen liittämä kuvaus nyt tässä asianyhteydessä Pyörälään. Mika Pyörälän kroppa on kuin tillilihaa, hän on hemmetin sitkeä, kimmoinen, joustava yms. kropaltaan. Spede on varmasti tehnyt oheisharjoittelut, lämmittelyt, venyttelyt, verryttelyt, lihashuollot, hieronnat, palautumiset yms. aina koko uran ajan viimeisen päälle hyvin ja tunnollisesti. Hän on 182-183 senttiä pitkä, ja painanut aina jotakuinkin 80 kiloa tai alle (tilastojen mukaan). Ei ole ollut koskaan lajin parhaita prototyyppejä tuossa suhteessa, koska aina puhutaan että ihannepaino 182 senttiselle olisi noin 90 kiloa, jossa olisi sitten lihasta ja voimaa. Kärjekkäimpien mielestä Pyörälästä ei olisi koskaan pitänyt tulla koskaan huippukiekkoilijaa, siihen hän on heidän mielestä aivan liian heiveröinen. Nyt jätkä on tehnyt aivan huikean 20 vuotisen pelaajauran Kärpissä, Suomessa ja maailmalla!!!! Hän on tullut 20 vuotta kaikista kaksinkamppailuista voittajana ulos. Sanoisin tuon olevan seuraus Pyörälän kropasta, joka on varmasti sitkeä kuin tilliliha, plus sitten tuon jätkän pää, asenne ja johtajaominaisuudet, jotka eivät kyllä häviä tippaakaan kropalle, tässä hypoteettisessä vertailussa Speden kropan ja pään kesken.

The Eternal, #17 Mika Pyörälä, Oulun Kärpät
 
Viimeksi muokattu:

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Pyörälän lisäksi myös Kuusela, Haataja (jatkaakohan?) ja Tuppurainen myös edelleen huippukunnossa ja kaikki pistepörssin top15:ssa (Tuppurainen jaetulla sijalla) viime kaudella. Luistelu ollut koko kolmikon suurimpia vahvuuksia läpi uran. Eivät ole missään nimessä jäähdyttelijöitä. Immonen ja Jokinen pärjäävät vielä sijoittumisellaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Haataja (jatkaakohan?)
Käsittääkseni Hadella on haluja vielä jatkaa uraansa. Se on vaan toistaiseksi auki, että jatkuuko ura ulkomailla vai KooKoossa. Tuossa viime kuulta Maikkarin juttua miehen tulevaisuuden suunnitelmista:

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voisi jopa puhua harvinaisuudesta. Ikää tulee, mutta peliesityksissä se ei näy. Useammalla 40v lähestyvällä sen huomaa erityisesti luistelunopeuden hiipumisessa, mutta tästä ei ole Spedellä näkynyt oikeastaan merkkiäkään.

Rullaa kuin vanha, mutta viimeisen päälle huollatettu fillari. Oikeestaan pian iän puolesta Mika "Sähkö" Pyörälä.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Enää 2 viikkoa aikaa kun joukkue kokoontuu yhteen testiviikolle ja 3 viikkoa kun aloitetaan jäätreenit! Tässähän alkaa jo innostua.

Mielenkiintoista nähdä mm. kuinka paljon nuoret ovat ottaneet steppejä kesän aikana. Tuollaisen "normaali" kesän aikana pelaaja voi ottaa aimo harppauksia. Nyt taukoa on ollut se n. 4kk jossa saa esimerkiksi kerättyä jo ison määrän lihasmassaa tai treenattua nopeutta ja räjähtävyyttä jne.

Positiivista on myöskin, että joukkue on oikeastaan jo kasassa. Puljun tilanne nyt on vielä vähän auki, mutta kyllä se enemmän näyttää Kärpiltä kuin Amerikalta. Toivottavasti saataisiin tuohonkin ratkaisu mahdollisimman pian.

Harjoituspelit ruotsalaisia vastaan löytyy edelleenkin kalenterista, mutta luulisi nyt niiden peruuntuvan. Ruotsin tilanne ei ole kuitenkaan niin paljoa parantunut, että olisi turvallista lähteä rajan toiselle puolelle. Koronaa on kuitenkin vielä suomessakin joten ei sitä tarvitse lähteä muualta hakemaan.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos oikein kuulin niin Byström on vielä tämän viikon karanteenissa. Lisäksi Sulakia ei näkynyt ainakaan kuvissa ja taisi lentääkin Ouluun vasta perjantaina (vai lauantaina?) joten todennäköisesti on karanteenissa. Kuvissa ei kyllä näkynyt Heshkaakaan joten näinköhän hänkin olisi vielä poissa?

Muuten mm. Rybar, Kunyk ja Kristof olivat jo joukkueen mukana.

Jos Kärpät on hereillä niin luulisi tulevan jonkinlaista tilanne päivitystä tässä alkuviikon aikana.
 
Kunyk ei ollut vielä joukkueen mukana. Heshka on matkalla Ouluun, minkä jälkeen karanteeni kutsuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös