Oulun Kärpät kaudella 2020–2021

  • 415 051
  • 1 366

redpecka

Jäsen
MTV:n jutun mukaan sopimukset on tehty jo ajat sitten.

"Tiistaina Kärpät tiedotti tehneensä sopimukset kanadalaisen Cody Kunykin ja Leijonista tutun Aleksi Mustosen kanssa. Kyseiset siirrot oli viety maaliin jo aiemmin.
Ahon mukaan Kärppien hankinnat ovat nyt ”täysin jäissä” koronaviruspandemian takia."
Ahaa, okei sitten. Ehkä se vaan tykkää Suomesta. Ja Kärpät varmaan maksaa ihan kilpailukykyistä liksaa.

Monipuolinen ja tunnollinen joka osa-alueen höylä. Vähän tuli viime kauden pisteet silti puskista, vaikka nyt voisi sanoa, että eihän tullut.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No mä luulen, että tuo taannoinen Glenn-Spang-Davis oli vain SaiPan kosto kaudesta 1988-89, jolloin Kärpät sai jollain ihmeellä myytyä Marion veljen Alain Lemieuxin SaiPaan kesken kauden. On siellä kuitenkin Machuldaa ja Brock Trotteria vastapainona. Ja Niklas Bäckströmiä jos vähän kierosti ajatellaan. Niin ja Roman Bozek 90-luvun alussa divarissa.

Minun kirjoissani Spang ja Davis suoriutuivat kaudesta hyvin, tosin olematta mitää tähtiä, niin kuin SaiPassa olivat rajattomalla vastuulla olleet. Davisia tosin loukkaantumiset kiusasivat, jos en väärin muista. Glenn sitten oli jo heikompi tapaus, mutta ei mikään lapanen hänkään, mutta taso heitteli liikaa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Noniin, hankinnat aloitti myös Kärpät. Pohjoisen kylmä puhuri puhaltaa !
Kaksi hienoa hankintaa kertoo Kärppien imagosta.
Toivottavasti vielä Lasse & kumpp. jatkavat...
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
MTV:n jutun mukaan sopimukset on tehty jo ajat sitten.

"Tiistaina Kärpät tiedotti tehneensä sopimukset kanadalaisen Cody Kunykin ja Leijonista tutun Aleksi Mustosen kanssa. Kyseiset siirrot oli viety maaliin jo aiemmin.
Ahon mukaan Kärppien hankinnat ovat nyt ”täysin jäissä” koronaviruspandemian takia."
Mielenkiintoista olisi tietää, keitä ovat olleet ne kaksi kovaa pelimiestä, joiden kanssa on ennen pandemian alkua sopimusneuvotteluita käyty. Saapas nähdä jatkuvat neuvottelut, kunhan pandemia asettuu.

Edit. Tykkäsin molemmista hankinnoista sekä Mustosesta että Kunykista.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Hyvät hankinnat. Kyllähän tuo perusrunko on hyvin kasassa ja kärkipelaajia löytyy jo joukkueesta. Maalivahtiosasto on myös kunnossa, joten ei tässä nyt suurempaa hätää ole. Seuraavat hankinnat mennee sitten ihan kesän loppuun.
 

Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Sopimuksettomista viimekauden hyökkääjistä uskon jatkoihin Pesosen, Junttilan ja Aaltosen osalta. Pesonen on viihtynyt hyvin Oulussa, vaikka viime kausi menikin loukkaantumisten vuoksi pipariksi. Mies on kuulemma myös valmis tinkimään palkastaan ensi kautta ajatellen. Junttilalla ja Aaltosella olisi varmasti haluajia myös muualta, mutta Oulussa heihin luotetaan ja Oulussa he tykkäävät pelata. Puolustajista huhuttu Hakanpää on mielenkiintoinen nimi, mutta haluaako hakkis tulla takaisin Ouluun vajanaisen P-Amerikan kauden jälkeen, kun kauden loppupuolella pääsi siipiään kokeilemaan myös kirkkaissa valoissa?

Itseäni mietityttää Ohtamaan tilanne ensi kautta ajatellen. Mies on tällä hetkellä Oulussa ja pitkä sopimus Kärppien kanssa kesken. Tuleeko Atte jo ensi kaudeksi takaisin, vaikka optio on ilmeisesti myös toisesta vuodesta ulkomaille käytettävissä? Lassen en usko tällä tavalla lopettavan, joten Kukkosen nimen voi lisätä jo ensikauden pelaajalistaan. Kapteeni asetelma Kukkonen-Ohtamaa myös mielenkiintoinen, mikäli Atte ensi kaudella Oulussa meinaa pelata.

"Varmoja" lähtiöitä tällä haavaa olevan tiedon mukaan on Lammikko ja Krejcik. Nykyinen koronatilanne saattaa kuitenkin vielä muuttaa asioita, sillä epävarmuus ensi kaudesta ja koronan vaikutuksesta kauden aloittamiseen on yhä mysteeri.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Ermine#10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina
Muistaakseni Ohtamaasta huhuiltiin, että käyttäisi option jatkamisesta ulkomailla ja siirtyisi toiseen KHL joukkueeseen ensi kaudeksi. En yhtään sitä ihmettelisi, sillä 36 ottelua tuotti 6+15 pelaten sekä ylivoimaa että alivoimaa isossa roolissa. Nyt kannattaisi tahkota vielä rahaa maailmalla kun peli kulkee, jos sen arki muuten sallii.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Mukavaa spekulaatiota, vähän ehkä karkaa utopian puolelle? Varmasti Junttila ja Aaltonen kelpaa Ouluun, mutta jos tuota kokoonpanoa tällä hetkellä katselee mm. junnujen osalta niin koitapa mahduttaa sinne nyt Mustosen ja Kunykin hankinnan jälkeen Pesonen, Aaltonen ja Junttila :) Kaikki on melko kalliita miehiä palkanalennuksenkin jälkeen. Siihen vielä Hakanpään ja Ohtamaan paluu niin joku saa raottaa lompakkoa kunnolla. Nämä nyt tosiaan on kuitenkin vain spekulaatioita yms. sinulla, mutta itsekin vain asioita pyörittelen.

Jokuhan täällä jossain vaiheessa muuten huhuili melko varmana (jälleen) Kemppaisen paluuta. Hänhän on puhdas sentteri, mihinköhän hän olisi vielä mahtunut kun nytkin on senttereitä kuuteen kenttään vähintään?

Mukavaa spekulaatiota, mutta Aaltonen ja Junttila todennäköisesti eivät pelaa Kärpissä ensi kaudella. Samoin myöskään Ohtamaan ja Hakanpään paluita ei nähdä ensi kaudella.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Ronkaisesta juttua Iltapaskassa. Saattaa olla ettei pelaa ensi kaudella(kaan). Tai ainakaan tästä jutusta ei sellaista kuvaa saa. Ikäviä vammoja tällaiset selkähommat.


Edit: aviisin nimi
Ikävä homma. Toivottavasti kukaan ei iloitse tästä. Selkäleikkauksessa piilee niin suuret riskit, että jos selkä ei tule kuntoutuksella kuntoon, niin ura on ohi.
 
Oliko jollain nyt siis ihan sisäpiiritietoa, tai ainakin vahvaa huhua näistä JMA:n ja Junttilan siirtymisistä? Harmi sinänsä, sillä enemmän kuin mielellään olisin nähnyt tämän "uudestisyntyneen" juhiksen pellailemassa Kärpissä. Miksei toki Junttilankin.
 

Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oliko jollain nyt siis ihan sisäpiiritietoa, tai ainakin vahvaa huhua näistä JMA:n ja Junttilan siirtymisistä? Harmi sinänsä, sillä enemmän kuin mielellään olisin nähnyt tämän "uudestisyntyneen" juhiksen pellailemassa Kärpissä. Miksei toki Junttilankin.

Junttilaa yritettiin jo edellisen sopimuksen aikaan saada jäämään pidemmäksi ajaksi Oulun, mutta silloin halusi vain vuoden sopparin ja sen jälkeen uusi yritys ulkomaille. Käsittääkseni tämä suunnitelma pitää edelleen, vaikka tuon koronan vuoksi nyt saattaa monellakin jääkiekkoilijalla mennä suunnitelmat uusiksi.

Aaltosesta ei mitään käsitystä, mutta perheensä kanssa ovat viihtyneet etelässä, joten ykkösvaihtoehto ei ole Ouluun muutto.
 

Pohjoisesta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Manchester United, Jesse Puljujärvi

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Ja ilmeisesti tuonne ei enää ketään puolustajaa ole tulossa (paitsi Lasse jos jatkaa)? Aika paskahan tuo puolustusosasto on, mutta niin se taitaa olla muillakin, ainakin siihen asti kun tämä koronatilanne selviää.
 

Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ja ilmeisesti tuonne ei enää ketään puolustajaa ole tulossa (paitsi Lasse jos jatkaa)? Aika paskahan tuo puolustusosasto on, mutta niin se taitaa olla muillakin, ainakin siihen asti kun tämä koronatilanne selviää.
Joo eiköhän jouluun asti tuolla puolustuksella, jonka jälkeen sitten vahvistusta kehiin. Olettaen siis, että Kukkonen jatkaa, jos ei niin eiköhän siinä tapauksessa puolustukseen tule joku vahvistus. Ensi kaudella sitten uusi valmentaja ja uudet kujeet.
 

Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joukkue on siis tässä ja ainakaan ennen syksyä ei ole ketään tulossa jos ei ihmeitä tapahdu (paitsi mahdollisesti Lasse). Puljun kanssa menee varmasti lähemmäs kauden alkua ja mahdollisesti ylikin.

Pyörälä - Kunyk - Tieksola/Sedlak
Mustonen - Kristof - Koblizek
Jokinen - Aa.Räty - Ak.Räty/Hermonen
Sailio - Koskenkorva - Karvinen
Metsävainio, Järvitalo, junnut

Byström - Heshka
Teppo - M. Niemelä
Huttula - T.Niemelä
Loponen
Niskala
Ottavainen - Puutio

Rybar - Annunen (Blomqvist)

Hyökkäyksessä siinä mielessä hyvä tilanne, että kaikki 3 ensimmäisen ketjun vasemmat laiturit pystyvät pelaamaan sentterinä ja lisäksi vielä Metsävainio ja Järvitalo. Paljonhan tuo riippuu nuorten onnistumisista.
Kyllähän tuosta puolustuksesta tietysti se ykköspakki puuttuu, mutta ei se nyt kuitenkaan silti ihan paskalta näytä. Kaksi ensimmäistä paria ovat kokeneita eikä Huttulakaan enää mikään ihan junnu oli. Lisäksi Huttula esiintyi hienosti viime kaudella joten ansaitseekin saada näyttöpaikan. Ykkös-ja kakkospari vastaa enemmän pisteistä ja kolmoselle riittää peruspeli toki pisteiden teko on sallittua. Uskon myöskin, että kolmosparissa tullaan näkemään hyvää kilpailua Loposen ja Niskalan kärkkyessä näyttöpaikkaansa. Lisäksi Ottavainen ja Puutio ovat toki vielä nuoria ja varsinkin Ottavainen isokokoisena puolustajana on mielenkiintoinen nimi. En sitten tiedä miksi vain 1v sopimus? Puutiosta taas kertoo paljon se, että kaveri varattiin ensimmäisenä Kanadan juniorisarjojen varaustilaisuudessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös