Oulun Energia Areena

  • 431 452
  • 1 313
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Käsittämätöntä sekoilua. "Kalevan tietojen mukaan..." taas uusi suunnitelma josta ei Matinheikki ja kumppanit tiedä höykäsen pöläystä. Soppaan tuo yliopiston johdon innokkuus survoa yliopisto Raksilaan. Voi hyvä tavaton...peruskorjatkaa tuo vanha areena perusteellisesti - uutta ei tule 15 vuoteen...
 
Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Tuskin UROS on tuossa sen kummemmin mukana, kuin osti nimen halliin ajaksi X. Jos Ouluun joskus halli saadaan rakennettua ja UROS on edelleen Oulua pääpaikkanaan pitävä jättiläinen, niin eiköhän tuo menossa ole mukana vähintään samalla panoksella. Uros on Kärppien suurin sponsori tälläkin hetkellä ja Tampereen hallissa sponsorointi ei kohdistu kumpaankaan kilpailijaan kuin välillisesti.

Kymmenen vuoden sopimus. Ei varmasti irronnut pikkurahalla. Mutta edelleenkään tuo viestini ei ollut tarkoitettu Uroksen kritisoimiseksi. Hehän saivat pelkällä nimestä syntyneellä kohulla ison voiton, kun kaiken maailman kestonärkästyjät tulivat koloistaan esille. Siihen päälle tulevat MM-kisat ja kansiareenan muut tapahtumat. Hyvä peliliike Urokselta.

Enemmän minua tässä närkästytti se, että kun katsoo minkälainen asema ja merkitys Kärpillä on ollut Oulussa viimeiset 20 vuotta, niin ei olla saatu uutta hallia tekeille.
 
Uncle Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paloaseman paikalle vaan niin, että rakennus on ulkoapäin tunnistettavissa areenaksi eikä mitään koko asemanseudun korttelin kokoista rykelmää. Liikenne ja pysäköinti ovat myös helpommin toteutettavissa. Kulhomainen katsomorakenne, päädyn kokoinen seisomakatsomo "fan zone", joka helposti muunnettavissa esiintymislavaksi, aitiot ylös. Yleisökapasiteetti 8000. Kuokka maahan jo tällä vuosikymmenellä.
 
Liitteet

  • raksila2030.jpg
    raksila2030.jpg
    362,4 KB · kertaa luettu: 4 355

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Paloaseman paikalle vaan niin, että rakennus on ulkoapäin tunnistettavissa areenaksi eikä mitään koko asemanseudun korttelin kokoista rykelmää. Liikenne ja pysäköinti ovat myös helpommin toteutettavissa. Kulhomainen katsomorakenne, päädyn kokoinen seisomakatsomo "fan zone", joka helposti muunnettavissa esiintymislavaksi, aitiot ylös. Yleisökapasiteetti 8000. Kuokka maahan jo tällä vuosikymmenellä.

Ihan kivan näköinen, mutta ite toivoisin, että nuo kaikki katsomon osat ovat aivan laidassa kiinni. Tuossa vasemmalla puolella näyttäisi olevan joku käytävä katsomon ja kaukalon välissä. Mielummin katsomo vaan kiinni kaukaloon, niin saa paremman tunnelman.
 
Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
peruskorjatkaa tuo vanha areena perusteellisesti - uutta ei tule 15 vuoteen...
Jonkunlainen rempontti olisi kannattanut tehdä 5-10v sitten (millon se edellinen iso remontti oli?) lisäbaarilla ja jollain kosmeettisilla jutuilla olisi varmasti saatu parannuksia jotka olisivat jo tähän mennessä maksaneet itsensä takaisin.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Paloaseman paikalle vaan niin, että rakennus on ulkoapäin tunnistettavissa areenaksi eikä mitään koko asemanseudun korttelin kokoista rykelmää. Liikenne ja pysäköinti ovat myös helpommin toteutettavissa. Kulhomainen katsomorakenne, päädyn kokoinen seisomakatsomo "fan zone", joka helposti muunnettavissa esiintymislavaksi, aitiot ylös. Yleisökapasiteetti 8000. Kuokka maahan jo tällä vuosikymmenellä.

Minusta on Kärpille ja hallille paljon parempi mitä lähempänä keskustaa ollaan. Kaikki kylkeen tulevat palvelut saavat enemmän kävijöitä ja mahdollinen kongressikeskus hyödyntää samoja tiloja. Siksi asemanseutu on vain paljon parempi kuin paloaseman paikka. Paloasemalle pitää jo keskustan hotelleista kävellä sen verran, että moni ottaa taksin. Areenan ulkonäkö ulospäin ei ainakaan itselleni ole mikään prioriteetti. Jos muoto piiloutuu muun rakennusmassan alle niin sitten piiloutuu.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viisainta olisi unohtaa kaiken maailman kongressikeskukset. Kuinka monta isoa kongressia koko Suomessa järjestetään vuositasolla? Ja kuinka moni niistä eksyisi Ouluun, vaikka täällä olisikin tilat?

Oulu tarvitsee nimenomaan uuden jäähallin. Nykyinen lato hajoaa pikkuhiljaa käsiin. Kun unohdettaisiin kaikki suuruudenhullut ajatukset, kohtuuhinnallakin olisi mahdollista rakentaa suhteellisen muuntojoustava ja toimiva tila, joka kuitenkin olisi ennen kaikkea jäähalli. Siihen ei tarvita satoja miljoonia. Oulu ei tarvitse mitään mega-areenoita. Kärpät alkaa olemaan jo niin iso firma, että nähdäkseni sillä olisi kohtapuoliin jo itsellään hauista rakentaa itselleen uudet toimitilat.
 
Ei varmaan kongresseja, mutta kysyntää on varmasti isommille artistikeikoille. Varsinkin, kun Kärpät omistaa tuon Qstockin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei varmaan kongresseja, mutta kysyntää on varmasti isommille artistikeikoille. Varsinkin, kun Kärpät omistaa tuon Qstockin.
Kyllä. Siksi sanoinkin, että suhteellisen muuntojoustava. Tarkoitin juuri sitä, että kohtuudella pystyisi rakentamaan about 8000 katsojaa vetävän lätkähallin, jossa kuitenkin pystyisi järkkäämään 5000-10000 katsojan keikkoja. Sen isompaa ei Ouluun tarvita.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Minusta ainut ja oikea paikka uudelle areenalle on nimenomaan radanvarsi. En usko, että hintalappu on juurikaan suurempi vs. että rakennettaisi esim. palolaitoksen tilalle. Tuollakin vaivaisella kilometrillä on yllättävän suuri vaikutus areenalla pidettävien tapahtumien (varsinkin jokaviikkoisten lätkäotteluiden) kiinnostavuudelle.

Tulevaisuudessa joukkoliikenne tulee Oulussakin olemaan kasvavissa määrin tärkein liikkumismuoto, niin kyllä monitoimiareenan täytyy olla mahdollisimman hyvin saavutettavissa ja myös ennen kaikkea näkyvillä kaupunkikuvassa.

Miksi rakentaa kompromissi, jos voitaisiin tehdä suht pienellä lisäsijoituksella paras mahdollinen kaupungillemme sopiva ratkaisu, joka on jo ollut luonnospöydällä pitkän aikaa??
 
Radan varren ja nykyisen hallin välinen etäisyys on alle puoli kilometriä. Paloasema on nykyhallin vieressä. Minä väitän, ettei ole sijainnin kannalta mitään merkitystä, rakennetaanko uusi halli linja-autoaseman vai paloaseman päälle. Ei nykyihmiset niin saatanan laiskoja ole, etteikö muutamaa sataa metriä jaksaisi kävellä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta ainut ja oikea paikka uudelle areenalle on nimenomaan radanvarsi. En usko, että hintalappu on juurikaan suurempi vs. että rakennettaisi esim. palolaitoksen tilalle. Tuollakin vaivaisella kilometrillä on yllättävän suuri vaikutus areenalla pidettävien tapahtumien (varsinkin jokaviikkoisten lätkäotteluiden) kiinnostavuudelle.
Samoilla linjoilla sijainnin suhteen tuntuu olevan myös Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen, joka ei Kalevalle aiemmin tällä viikolla antamien kommenttiensa perusteella innostu ajatuksesta sijoittaa areena nykyisen hallin naapuriin:

Kaleva kirjoitti:
Miltä ajatus areenan sijoittumisesta nykyisen jäähallin naapuriin tuntuu?

– Kuulostaa ahtaalta paikalta.

Virkkunen huomauttaa, että areenahankkeessa puhutaan 40–50 vuoden käyttöajasta. Sijoituspäätöksessä pitää siksi katsoa kauas tulevaisuuteen.

Sijaintipaikalla on iso merkitys areenan saavutettavuuden ja toiminnan kannalta.

– Kun mietitään, mihin halleja on maailmalla on tehty ja esimerkiksi nyt Tampereella ollaan tekemässä, ajatus areenan sijoittamisesta kaavaillulle paikalle kuulostaa maakuntasarjapäätökseltä.

Lähdejuttu:

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Viisainta olisi unohtaa kaiken maailman kongressikeskukset. Kuinka monta isoa kongressia koko Suomessa järjestetään vuositasolla? Ja kuinka moni niistä eksyisi Ouluun, vaikka täällä olisikin tilat?

Oulu tarvitsee nimenomaan uuden jäähallin. Nykyinen lato hajoaa pikkuhiljaa käsiin. Kun unohdettaisiin kaikki suuruudenhullut ajatukset, kohtuuhinnallakin olisi mahdollista rakentaa suhteellisen muuntojoustava ja toimiva tila, joka kuitenkin olisi ennen kaikkea jäähalli. Siihen ei tarvita satoja miljoonia. Oulu ei tarvitse mitään mega-areenoita. Kärpät alkaa olemaan jo niin iso firma, että nähdäkseni sillä olisi kohtapuoliin jo itsellään hauista rakentaa itselleen uudet toimitilat.

Kyllähän isohkoja tapahtumia Oulussakin voisi järjestää. Yliopiston tieteellisiä konferensseja, puoluekokouksia, työpaikkojen henkilöstötilaisuuksia, koulutuksia, uskonnollisia tilaisuuksia, jne. Kaikki tämä olisi lisää kannattavuuteen koko hallille ja sen ympärillä oleville palveluille. Pelkän hallin rakentaminen paloaseman tilalle vaatii sen, että sen kannattavuus pitää raapia pelkästään urheilusta ja musiikista. Saattaa sekin riittää. Mutta Virkkusen puheistakin voi päätellä, että radanvarressa halli (ja Kärpät) pääsee isompiin rahoihin käsiksi.
 
Jos pääsee. Onhan se toki hienoa, että katsotaan pitkälle tulevaisuuteen. Kiinnostaisi vaan tietää, että mitä meinataan se seuraava 20 vuotta tehdä ennen sitä uutta hallia? Oulun kaupungin tuntien tuokin projekti tulee vielä menemään solmuun ja lopullinen toteutus lienee valmis joskus lähempänä 2040-lukua.
Saattaapa olla, että on tulevaisuudessa hallilla väljää ilmankin coronaa.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Saapas nähdä minkä nimisessä hallissa aloitetaan seuraava kausi. Juuri kolahti postiluukusta ilmoitus, että Oulun Energia ja muutama muu suomalainen sähköyhtiö yhdistyy ja uusi nimi on Oomi Energia.

Uusi nimi siis Oomi Energia Areena? :D Uhka vai mahdollisuus tuo nimi?

Vai olisko joku Naaras Areena hyvä?
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Saapas nähdä minkä nimisessä hallissa aloitetaan seuraava kausi. Juuri kolahti postiluukusta ilmoitus, että Oulun Energia ja muutama muu suomalainen sähköyhtiö yhdistyy ja uusi nimi on Oomi Energia.

Uusi nimi siis Oomi Energia Areena? :D Uhka vai mahdollisuus tuo nimi?

Vai olisko joku Naaras Areena hyvä?
Raksilan jäähalli on aina Raksilan jäähalli <3
 
Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Eilisessä Forumissa oli kaupungin tantan haastattelu ja kovastk lupaili päätöksiä hallin suhteen jopa kesä kuussa, mutta viimeistään ennen talvea
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Eilisessä Forumissa oli kaupungin tantan haastattelu ja kovastk lupaili päätöksiä hallin suhteen jopa kesä kuussa, mutta viimeistään ennen talvea
Tai viimeistään ennen 2030-lukua. Eiks ni?

Edit. Tähän projektiin en usko ennen kuin nään areenan rakennusnosturit tuossa ratapihalla. Tai oikeastaan en vielä silloinkaan, jos vertaa tuohon torinrannan uuden hotellin työmaahan.

Hasukaahan tässä on, että keskustan puoleinen ratapihan sivusta on ehditty vääntää kohta täyteen tornitaloja ja toisella puolen ei ole tapahtunut mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Voisko joku Kalevan lukija referoida tekstin? Juttu on maksumuurin takana.
 
Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Kaleva:
"Oulun asema-alueelle Raksilaan viritelty monitoimiareena voi toteutua kansainvälisellä konseptilla, jollaisella ollaan toteuttamassa Helsinkiin Helsingin IFK:n areenahanketta vanhan jäähallin kupeessa Nordensköldinkadulla.

Hanketta vetävän Sepos Oy:n liikemieskaksikko, HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Timo Everi ja Ilkka Kilpimaa, ovat esittäneet samaa konseptia Ouluun.

Sepos Oy:ssä on osakkaana myös yritysrahoituspalveluja tarjoava varainhoitoyhtiö Taaleri.

Kilpimaan mukaan Oulun kohdalla puhutaan 300–500 miljoonan euron investoinnista. Miehet ovat perustaneet yhdessä Oulun Kärppien, Obsidon ja yksityisen sijoittajaryhmän kanssa tarkoitusta varten Oulun Ratapihan Kehitys Oy:n.

Oululainen sijoitusyhtiö Partnera on puolestaan kiinnostunut lähtemään hankkeen kehitysvaiheen päärahoittajaksi jos yhtiö saa asema-alueen kehitettäväkseen.

Asema-alueen maan omistava valtionyhtiö Senaatti ei ole ainakaan vielä lähestynyt asiassa Kilpimaata ja Everiä.

– Pallo on nyt Senaatilla. Toivottavasti se käynnistää tontin luovutukseen liittyvät toimet mahdollisimman nopeasti, Kilpimaa sanoo.

Kilpimaan ja Everin ryhmä sanoo tarjoavansa Senaatille alueesta markkinaehtoista hintaa.

– Emme ole aluetta ilmaiseksi vaatimassa.

Timo Everi on HIFKin hallituksen puheenjohtaja.

Odottavalla kannalla
Kilpimaan mukaan hanketta on yritetty viedä eteenpäin Kärppien ja Partneran kanssa. Oulun kaupunkikin on ollut aikeen suhteen myötämielinen.

– Kyse on valtavasta investoinnista, kaupunkiakin tarvitaan monin tavoin mukaan, Kilpimaa toteaa.

Senaatilla ja Oulun kaupungilla on aiesopimus asema-alueen kehittämisestä.

– Olemme odottavalla kannalla, milloin pääsemme esittelemään suunnitelmaa.

Kilpimaan ja Everin yhtiö on kerännyt Oulua varten pääomaa niin, että kehitysvaihe voidaan saada liikkeelle.

– Kyse on useista miljoonista euroista. Sen riskin olemme valmiita ottamaan.

Ilkka Kilpimaa odottaa Senaatilta nopeita ratkaisuja Oulun areena-asiassa.
Kehitystyö vie Kilpimaan mukaan 2–3 vuotta.

Kilpimaa pitää Oulun erittäin mielenkiintoisena markkina-alueena. Hän luottaa vahvasti siihen, että sijoittajia löytyy konseptin mukaisen hankkeen toteuttamiseen.

Oulun pitää saada Kilpimaan mielestä uusi tapahtuma-areena, jos se aikoo nousta maan tapahtumakaupunkien kärkeen.

Puitteiden on oltava kunnossa, jos Oulussa halutaan järjestää merkittäviä kansallisia ja kansainvälisiä tapahtumia.

– Oulu on sen verran kaukana muista isoista kaupungeista, että sillä on hyvä mahdollisuus kaapata itselleen isoja tapahtumia. Oulusta ei helposti lähdetä katsomaan niitä Helsinkiin, Kilpimaa havainnollistaa.

Sijaittava asema-alueella
Areena on Kilpimaan mukaan investointina sen kokoluokan kohde, ettei pelkästään sen toteuttaminen ole yksityisin varoin mahdollista. Samaan kokonaisuuteen tarvitaan asumista ja kaupallisia tiloja, kuten kauppoja ja vapaa-ajan palveluja.

Ennen jäähallit olivat julkisen sektorin hankkeita, nyt niitä toteutetaan osin yksityisellä rahalla. Sepoksen konseptissa esimerkiksi asunto-osakkeiden myynnillä kustannetaan tapahtumatilojen rakentamista.

– Asuntojen myyntivoitto vivutetaan osaksi areenan rakentamiseen tarvittavaa pääomaa, Kilpimaa kuvailee.

Ehdoton edellytys toteutumiselle on Kilpimaan mukaan se, että areena ja muu rakentaminen sijoittuvat asema-alueelle.

– Sijainti on ehdottoman kriittinen kysymys yksityisen rahoituksen kannalta. Rakennuskannan pitää sijaita alueella, jolla on kaupallista arvoa ja hyvin toimiva julkinen liikenne.

Nykyisen Raksilan hallin tienoo ei tule Kilpimaan mukaan kysymykseen.

Kustannushaarukka, 300–500 miljoonaa euroa, on vielä laaja, koska toistaiseksi ei ole ymmärrystä siitä, kuinka suuri asuntomäärä Oulun markkinaan voisi 3–5 vuodessa upota, Kilpimaa toteaa.

– Sijainti ja rakennusoikeuden määrä ratkaisevat sen lopulta.

Asema-alueen viiden hehtaarin tontista konsepti nielisi kaksi kolmasosaa, Kilpimaa arvioi.

Kaupunki päättää paikasta syksyyn mennessä
Oulun asema-alueen Raksilan puolta hallinnoiva valtionyhtiö Senaatin Asema-alueet Oy ei ole lähestynyt Sepos Oy:tä tai Oulun Ratapihan Kehitys Oy:tä areena- tai muissa hankkeissa.

Senaatti-kiinteistöjen kiinteistökehityspäällikkö Janne Marttinen sanoo tuntevansa Sepos Oy:n Helsinki Garden -hankkeen lähinnä julkisuudessa olleiden tietojen kautta.

Hän ei paljasta, aikooko Senaatti neuvotella vastaavasta konseptista Oulun asema-alueen osalta.

Areenan toteuttaminen Oulun asema-alueelle on ollut Marttisen mukaan Oulun kaupungin toiveissa ja käytännössä kaupungin hankkeena, jossa Senaatti ei ole mukana.

Oulun kaupunginjohtajan Päivi Laajalan mukaan Oulun Ratapihan Kehitys Oy:n edustajat ovat esitelleet omaa konseptiaan kaupungin edustajille viime tammikuussa.

Laajala ei kommentoi asiaa enempää, mutta sanoo, että konseptin toteutuminen edellyttäisi sopimusta hankeyhtiön ja Senaatin välillä.

Kaupungin tavoitteena on allekirjoittaa Senaatin Asema-alueet Oy:n kanssa yhteistoimintasopimus asema-alueen kehittämisestä ensi syyskuun loppuun mennessä.

Sitä ennen kaupunki tekee selvityksen monitoimiareenasta, jossa tarkastellaan muun muassa sijaintivaihtoehtoja. Työ on Laajalan mukaan meneillään.

Selvitystä ollaan tekemässä myös keskusliikenneasemasta.
Tavoitteena on, että asema-alueen ensimmäisen vaiheen asemakaavan muutos hyväksyttäisiin vuonna 2022.
Purettava poliisi- ja oikeustalo on ollut esillä Oulun areenan sijoituspaikaksi.

Kaupunki ei vaikuta Partneraan
Partnera ilmoitti maaliskuun lopulla tilinpäätöstiedotteessa olevansa valmis lähtemään asema-alueen kehitysvaiheen päärahoittajaksi, jos Oulun Ratapihan Kehitys Oy saa vastuulleen alueen kehittämisen. Partnelran toimitusjohtajan Jari Pirkolan mukaan asiasta ei ole enempää kerrottavaa tässä vaiheessa.

Oulun kaupunki on Partneran suurin omistaja. Kaupunginjohtaja Laajala sanoo, ettei kaupunki ole pyrkinyt omistajana vaikuttamaan Partneran toimiin.

– Partneran hallitus johtaa yhtiön operatiivista toimintaa ja tekee sijoituksistaan päätökset itsenäisesti ja riippumattomasti.

Laajala korostaa, että kaupunki vaikuttaa yhtiön toimintaan yhtiökokouksessa ja sitä edeltävässä nimitysvaliokunnan työssä, joka valmistelee vuosittain hallituksen kokoonpanoa
."
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Partnera areena huudettu! (No ehkä tuota nimeä voidaan vielä miettiä)

Jos siis hyvin käy niin kesän/syksyn aikana voidaan saada positiivisia uutisia.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Partnera areena huudettu! (No ehkä tuota nimeä voidaan vielä miettiä)
Tuo vääntyi muotoon "Pantera Areena" mielessäni, joka ei sekunnin makustelun jälkeenkään kuulosta huonolta lainkaan. hymiö

e: Patera Areena? Kaupunginpuoleisen päädyn baarista Laanilan Nesteet?
 
Viimeksi muokattu:

Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Näen silmissäni jo koko hallin ravintolamaailman. Katutasoon toki, jotta pelien ulkopuolella ohikulkijoiden on helppo pistäytyä (ja tulevan yliopiston opiskelijoiden), perinteiset Mäkkäri, BK ja Subi, mutta myös KFC, Taco Bell, Hook, ja perinteitä kunnioittaen kärkkäribaari. Heseä ei tarvita haitoiksi. Osa katsomosta on varattu nojatuolien ja mukavien pikku pöytien kera viinin ystäville, "viinikatsomon nojatuolipaikat tiistain Kärpät - Jukurit pelissä nyt alennuksella 20€".

Ja entäpä muu rekvisiitta!? Barçan yms. jalkapallon suurseurojen tapaan areenan ympärille tehdään toki kokonainen Oulun Kärpät -maailma, jossa on seuran vaiheet esittelevä museo, fanituotekaupat ja seremoniallinen aukio / tori, jonne etelästä junalla saapuvat vierasjoukkueiden kannattajat joutuvat väkiselläkin kulkemaan. Antiikin Kreikan hengessä voitonjumalatar Niken patsas jonnekin näkyvälle paikalle, jokaista mestaruutta kohden pylväs, jonka nokkaan pronssinen kärppäveistos... Tätä ideointiahan voisi jatkaa loputtomiin. Niin ja tietty areenan pääaulaan tms. paikkaan hall of fame, jossa jalustalla näköispatsas Ruotsalaisesta, Viuhkolasta ja Kiimalaisesta.
 
Suosikkijoukkue
Los Wengeles - Newcastle United - Ukraina
"Patera Areena" tiistaina syyskuussa 2027. Kärpät kohtaa Mikkelin Jukurit, yleisöä 13000 katsojaa vetävässä uudessa hallissa on nippa nappa 4000 ja tunnelma sen mukainen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös