Ottelut ja ”show”

  • 662 796
  • 2 620
Oletko sporttipappa Liigan palkkalistoilla? Hämmästyttävän tutun kuuloista "lätkäjätkä"-jargonia ja palveluasennetta! Puttoselle terveiset!
Heitit omat tarkoitusperäsi tällä viestiketjulla kai viimein tämän viestin myötä. Ja osaat varmaan heittää henkilökohtaiset kysymykset suoraan yksityisviestinä eikä palstan tukkimisena sisällöttömänä viestimisenäsi?

Huomaa, ettet ymmärrä viihdeliiketoimintaa edes vähää alusta.

Olen jo perustellut kantaani aivan riittävästi tämän alkushow'n osalta. En todellakaan ymmärrä, miten ison paheksunnan tietyt palsaveljet ovat omaan mieleensä saaneet kun joku alkushow ei miellytä omaa silmää. Lätkää tulee katsomaan ja siitä maksamaan ihmiset ennen kaikkea sen perusteella, miten se oma jengi pärjää itse matsissa. Pidän siitä, että pelaajien jäälle sisääntulon sijasta kansallislauluista tehdään se juttu, The Thing. Väitän, että monelle khl-lätkää Arenalle katsomaan tulevalle tässä kohtaa on enemmän henkilökohtaista merkitystä kuin mikä laulu soi taustalla kun pelaaja x laittaa jäähän luistimensa.

Väitän lisäksi, että ymmärrän urheilun, siihen liittyvän rahan ja yksityisen sektorin kytköksistä enemmän kuin moni rivikatsoja, tai sinä. En kommentoi sun substanssia tällä saralla mitenkään, koska siitä ei tässä ketjussa ole kyse.
 
Minä paheksun Jokerien toimintaa hyväntahtoisesti, Jokerien etua ajatellen. Itse asiassa Jokerien pitäisi olla kiitollisia siitä, että heillä on faneja (asiakkaita), jotka välittävät ja jaksavat olla kriittisiä. Se ajaa Jokereita (yrityksenä) eteenpäin isossa kuvassa. Satunnaiskatsojalla tätä uskollisuusaspektia ei ole, eikä minullakaan ole samanlaista suhdetta juuri mihinkään liikeyritykseen. Jos en ole tyytyväinen ravintolan X tuotteeseen, äänestän luultavasti jaloillani. En välttämättä edes jaksa tehdä yrittäjälle palvelusta = antaa kriittistä palautetta ja syytä epätyytyväisyyteen. Tällöin yrittäjä X ei tiedä missä menee metsään ja jatkaa samalla strategialla kohti vääjämätöntä loppua.

Jokereilla on erilaisia asiakasryhmiä, joilla kaikilla on ominaispiirteensä ja luonteensa. Ne voidaan karkeasti jakaa näin:

1.) yritysasiakkaat
- firman edustusasiakkaita, jotka tulevat otteluun vaihtelevin intressein
- tässä ryhmässä on paljon ihmisiä, joilla ei ole tunnesidettä Jokereihin tai edes jääkiekkoon
- painopiste ulkojääkiekkoilullisissa asioissa: tuotteissa, palvelussa ja yleisfiiliksessä

2.) kanta-asiakkaat
- tunnolliset yksityisasiakkaat, jotka ovat kenties omistaneet kausikortin vuosia
- painopiste jääkiekon tasossa ja Jokerien menestymisessä
- stabiili joukko, jota ei penkin alle mennyt syksy hetkauta

3.) satunnaiskatsojat
- edelleen heterogeeninen joukko ihmisiä, jotka ovat tulleet otteluun täysin eri lähtökohdista
- on sporttipappaa, jotka ovat tulleet paikalle fiilistelemään laadukasta jääkiekkoa, eikä analysoimaan nakkimukin mukiin menevyyttä jääkiekkotapahtumassa
- on jääkiekon ystäviä, jotka ovat tulleet katsomaan hyvää jääkiekkoa ja viihtymään arki-iltana
- on isä-poika yhdistelmiä ja perheitä, joilla on kenties tunneside Jokereihin, jotka ovat tulleet katsomaan Jokerien menestystä ja "uutta maailmanluokan show'ta"
- painopiste kokonaiskokemuksessa ja joukko, jonka kokoon voidaan eniten vaikuttaa

Jos sinä pidät kansallislauluja arvossaan ei tarkoita sitä, että muut pitäisivät. Jokereille äärimmäisen tärkeä asiakasryhmä, nuoret, ovat kasvaneet globaalissa yhteiskunnassa, jossa isänmaallisuus ei merkitse välttämättä samaa. Heille maamme-laulu voi olla "yks hailee". Nehän ovat tulleet jumalauta viihtymään ja pitämään hauskaa, eikä seisomaan vakavana kuin hautajaisissa. Siinä mielessä ei pidä väheksyä alkushow'n ja muun sirkuksen merkitystä fanien viihtymiseen. Sama pätee satunnaiskatsojiin, joille jääkiekon absoluuttinen taso ei ole se juttu.

Lätkää tullaan ensisijaisesti katsomaan. Mutta kyllä mulla on vähän erilaiset odotukset kokonaispaketin kannalta, kun menen Jokerien matsiin tai Hernesaareen katsomaan junnumatsia. Voidaan taas ottaa vertailu ravintolamaailmaan. Lounaalle mennään ensisijaisesti syömään hyvää ruokaa, mutta illallisella on jo vähän enemmän odotuksia palvelun ja kokonaiselämyksen suhteen. Ja siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän.

Avainkysymys tässä koko jutussa on se, että miksei? Tehdä kun voidaan tehdä? Asiat. Paremmin, laadukkaammin.
 
blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yleisöä vetää puoleensa Suomessa kaikista eniten menestys.

Ei menestys pidemmällä tähtäimellä yksinään takaa mitään. Lisätietoja voi kysyä vaikkapa Kärpiltä tai HJK:lta. Toisaalta jos kannattajakulttuuri on tarpeeksi vahva ja syvä, pitkäaikainenkaan menestymättömyys ei ole este täyttää hallia tai stadionia. Suomessa tämä on näkynyt parhaiten paikallisotteluissa HIFK:n ja Jokereiden välillä, maailmalla esim. NHL:ssä on useita perinteisiä organisaatioita, jotka voivat menestymättömyydestä huolimatta myydä hallinsa täyteen ottelusta toiseen. Eurooppalainen jalkapallo on jo kokonaan oma lukunsa.

Kannattajakuntaa ja kulttuuria ei voi syventää, jos ajatellaan, että vain pelillä on väliä. Nykyajan ihmiset odottavat, että heitä yritetään huomioida jotenkin tai että heistä ylipäänsä ollaan kiinnostuneita. Pelkkä markkinointi ei riitä. KHL-otteluiden ympärille olisi mahdollista rakentaa kunnollinen ottelutapahtuma, jota ei muualta maasta saa. Ihmiset tulevat silloinkin katsomaan ensisijaisesti urheilua, mutta jos he viihtyvät tapahtuman aikana mahdollisimman hyvin, he tulevat takaisin suuremmalla todennäköisyydellä nopeammin, vaikka peli saatetaan hävitä. Kyse siis on enemmänkin siitä, miten ihmiset voitaisiin saada hallille mahdollisista tappioista huolimatta, koska ei mikään urheiluorganisaatio kykene olemaan jatkuvasti voittava.
 
Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Uusimmassa Narriradio-jaksossa Jokerien tiedottaja Iiro Keurulainen kertoi toimiston väen kokoustaneen kolmen ensimmäisen kotiottelun hyvin- ja huonosti menneistä asioista. Miinuksia oli kuulemma tullut plussia enemmän ja "korjattavat asiat tiedostetaan". Mainitsi vielä että 23.9. "Silloin ollaan taas paremmassa jamassa".

Edit. Päivämäärä korjattu! :)
Taisi hallilla eilen olleiden kommenteista päätellen olla sanahelinää. Vai onko niin että "me" vaadimme täällä liikoja kun katsojakeskiarvokin on kohdallaan? Tuskinpa.
 
JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vitutuskäyrät oli aika korkealla kun Hahl makaa tuskaisena jäällä ja multa ainakin meni täysin ohi mitä kävi kun kiekkoa pelattiin jo toisella puolen kenttää. Mitä tekee ohjaaja kun tuomari viheltää pelin poikki? Näyttää satunnaisia katsojia jumbolla. Mistä nää show-puolen tyypit on oikein revitty...?
 
Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kyllähän Jokereiden ottelutapahtuma on jo sellaisenaan ainutlaatuinen laadultaan Suomessa, jo pelkät puitteet tapahtumalle tekevät tämän. Mielestäni eteenpäin ollaan menty ottelutapahtuman suhteen ja myös musa on parantunut. Mikä tärkeintä nyt on säädetty desibelitasot tärykalvoille sopivammaksi ja tämä siis verrattaessa enimmäiseen peliin.

Itselleni show nykyisellään on ihan riittävä, mutta toki sisääntuloa voisi parantaa monella tavalla ja varmasti muitakin asioita. Nämä ovat aina makuasioita, jolloin kaikkia ei voida koskaan tyydyttää etenkään musiikin suhteen. Myös itselleni ottelu on tärkein ja kaikki sen ympärillä on vain ylimääräistä plussaa. Näiden jatkoaika kommenttien perusteella ei ottelutapahtumaa kannata muuttaa, joku gallup tai kysely ja tämän pohjalta sitten rakentamaan entistä laadukkaampaa tapahtumaa.
 
MR8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Klubi, Kallion Voima

Eli kaikki on hyvin, meillä on ylivertainen tuote, jatketaan samaan malliin? Huh huh, toivottavasti organisaatiossa ei ole yhtä ylimielinen asenne. Asiat voidaan tehdä joko kunnolla tai sitten nähdyllä tavalla puuhastellen. Jälkimmäinen on ala-arvoista toimintaa Jokereiden resursseilla.
 
Kyllähän mä annan tossa myös ison mahdolliuuden parantaa tapahtumaa, mutta en jatkoajan huutoäänestyksen perusteella. Puitteet ovat maailman luokkaa tälläkin hetkellä ja pienellä hienosäädöllä tästä tapahtumasta saa varmasti paremman. Sisäätulo paluu vanhan mallin tyyppiseen sisääntuloon minkä lisäksi ohjaaja voisi näyttää enenmmän pelitilanteita jumbolta tässä omat päällimäiset parannuskohteet. No joo, katupoikien laulu vaikka hienolaulu onkin,niin tämän voisi säästää ainoastaan kiimatunnelmaisiin pelehin esim. viikonloppuna.
 
Samaa mieltä kanssasi. Helposti unohtuu vakikävijänä hallilla, että ei siitä show'sta ymmärrä yksittäisiä tekijöitä ennen kuin siitä alkaa tietämään enemmän ja katselee vaikka youtubesta jäähän projektoreilla heijasteltavia videoita. Arena on Suomessa ainutlaatuinen viihdekeskus jo sellaisenaan.

Parantaa voi aina tietenkin.
 
Kärkiminttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän mä annan tossa myös iso+ Kuuluttaja voisi kyllä petrata omaa ulosantiaan. Muut musiikit mahdolliuuden parantaa tapahtumaa, mutta en jatkoajan huutoäänestyksen perusteella. Puitteet ovat maailman luokkaa tälläkin hetkellä ja pienellä hienosäädöllä tästä tapahtumasta saa varmasti paremman. Sisäätulo paluu vanhan mallin tyyppiseen sisääntuloon minkä lisäksi ohjaaja voisi näyttää enenmmän pelitilanteita jumbolta tässä omat päällimäiset parannuskohteet. No joo, katupoikien laulu vaikka hienolaulu onkin,niin tämän voisi säästää ainoastaan kiimatunnelmaisiin pelehin esim. viikonloppuna.

No eikö tässä juuri ole ne "Jatkoajan huutoäänestyksen" esiin tuomat kohteet? + Kuuluttaja voisi kyllä petrata omaa ulosantiaan. Muut musiikit ovat laatua "jokaiselle jotakin", mikä on ihan fine. Ei tässä mitään kokonaisvaltaista show muutosta olla vaatimassa vaan juuri noita pieniä hienossätöjä!
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Janika takaisin tai vähintään paita kattoon. Voin vaikka itse ilmoittautua vapaaehtoiseksi ottamaan sen pois päältä ja hilata ylös.

Miettikääpä jos naapurin vihulainen sainaisi mimmin punaisiin kissatyttöihin. Kamalaa.

Nää uudet on ihan suksesta. Ihme höyheniäkin päällä. Ei voi käsittää.
 
Gemondo

Jäsen
Tuli muuten mieleen tuosta Tuomisen twiitistä että eikö organisaatiossa ole jotain tiettyä henkilöä joka tuosta "showsta" vastaa? Pitäisköhän kenties olla?? Sellaisen käsityksen tuosta ainakin saa kun joku käy tässä vaiheessa kautta "näpräämässä" siihen parannusta. (Ja tästä iso plussa Tomille!)

Nyt kun siellä olisi uudet hienot lelut niin olisi ihan suotavaa että panostettaisiin siihen että niistä saisi jotain irti.
 
Tuomas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vain yksi jengi Stadista
Janika takaisin tai vähintään paita kattoon. Voin vaikka itse ilmoittautua vapaaehtoiseksi ottamaan sen pois päältä ja hilata ylös.

Miettikääpä jos naapurin vihulainen sainaisi mimmin punaisiin kissatyttöihin. Kamalaa.

Nää uudet on ihan suksesta. Ihme höyheniäkin päällä. Ei voi käsittää.
Janika lähetti paljon sydämiä ja kommentoi että "olet ihana". Eipä sitä kuulemma tiedä vaikka joskus olisi taas Jokeri-matseissakin, tällä kaudella vanha Cheer Up Team on kuitenkin suurimmalta osin Helsinki Seagullsin korismatseissa.
 
Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Musta ottelutapahtuma oli tänään varsin hyvä: Jokerit voitti hienoilla maaleilla minkä lisäksi ohjaaja otti pelin ohjaamisen jumbolla paremmin haltuun...emmä tiä en osaa kyllä valittaa mistään. Kiiitos Jokerit.

ps. ...jos oot Jokeri...meni myös ihan mukavasti fiilistä nostaen.., lauantaina jatkuu...
 
Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
ViaPlaylta katsottuna meni kylmät väreet kun pimeässä hallissa Jokereiden sisääntulossa pamahti Pretender soimaan. Hittovie että toimii. Kiitos.
 
Ihmepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
ViaPlaylta katsottuna meni kylmät väreet kun pimeässä hallissa Jokereiden sisääntulossa pamahti Pretender soimaan. Hittovie että toimii. Kiitos.

Arvaa menikö katsomossa. Ennen matsia oli sellanen fiilis, että nyt ei kyllä jaksais millään. Eikä se johtunut siitä, ettei kiekko tai Jokerit kiinnostaisi. Uuvutti muuten vaan. Vähän ennen sisääntuloa nousin hiljalleen seisomaan ja ajattelin, että läpytänpäs kohta vaimeasti käsiä kun jengi tulee sisään ja istun sitten alas.

Ja sitten sieltä jumalauta tärähti Pretenderi soimaan. Siinä sitä mentiinkin sitten loppumatsi penkkiä kuluttamatta. Pienen pusun voisin näin heteroseksuaalina suomalaisena miehenä Tomin kaljuun antaa, jos oikeasti kävi "näpräämässä tuon pienen viilauksen".
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Toivottavasti maanantaina on myös hyvä alkushow Pretendereineen päivineen, silloin suostun nimittäin katsomon puolelle sitä katsomaan.

Mitä muuten tulee tuohon Katupoikien lauluun, kun sen volyymia otteluketjussa huomasin muutamien kehuneen... Ei sitä siellä oikein kukaan laula, vaan laulu tulee nauhalta. Turha numero, kuten on huuda ääntä -mittarikin.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Janika takaisin tai vähintään paita kattoon. Voin vaikka itse ilmoittautua vapaaehtoiseksi ottamaan sen pois päältä ja hilata ylös.

Miettikääpä jos naapurin vihulainen sainaisi mimmin punaisiin kissatyttöihin. Kamalaa.

Nää uudet on ihan suksesta. Ihme höyheniäkin päällä. Ei voi käsittää.

Allekirjoitan tämän, Janikan näkeminen naapurin punaisena kissimirrinä olisi sydäntä riipaisevaa, onneksi Everi ei ole onnsitunut värväämään Janikaa naapurin kissatyttöihin. Ja olen sitä mieltä että Janika sekä Cheer Up Team olisi saanut jatkaa edelleen Jokereiden tanssityttöinä, kun en itse ainakaan huomaa näiden nykyisten erottuvan edukseen verrattuna pitkäaikaiseen Cheer Up Teamin ja erityisesti Janikaan verrattuna.

Tämä Tuomaksen viesti Janikalta,
Janika lähetti paljon sydämiä ja kommentoi että "olet ihana". Eipä sitä kuulemma tiedä vaikka joskus olisi taas Jokeri-matseissakin, tällä kaudella vanha Cheer Up Team on kuitenkin suurimmalta osin Helsinki Seagullsin korismatseissa.

...saa pienen hymynkareen kuitenkin suupieliin ja herättää toivon siitä että jos vielä sittenkin. :) Rotenberg voisi ottaa kynän kauniisti käteen ja hommata Janika ja Cheer Up Team takaisin. Cheer Up Teamilla oli rohkeutta tulla lähemmäksi katsojaa ja kiertää kaikissa katsomoissa kun nämä uudet tytöt tanssii lähinnä lavalla ja taitaa Dance Teamissa olla selvästi vähemmän tyttöjäkin kuin Cheer Up Teamissa on tai ainakin Jokereiden matseissa oli, tän kauden korismatseista ja siellä tanssivien tyttöjen määrään en ota kantaa kun en sitä tiedä.

Positiivista oli myös että alkushow:lle oli tehty edes pientä fiilausta, lisääkin saa tehdä sillä joukkueen sisääntulo saisi joka kerta räjäyttää tajunnan vaikka peli itsessään onkin se tärkein.

Mitä muuten tulee tuohon Katupoikien lauluun, kun sen volyymia otteluketjussa huomasin muutamien kehuneen... Ei sitä siellä oikein kukaan laula, vaan laulu tulee nauhalta. Turha numero, kuten on huuda ääntä -mittarikin.

Olen erimieltä, kyllä sitä siellä taidetaan laulaakin mukana mutta suuri osa volyymista tulee toki nauhalta. Tallenne kuitenkin lienee otettu aikanaan Eteläpäädyn laulamisesta joten siinä mielessä se Eteläpäädyn esittämänä lausahdus ei liene valetta. Huuda-mittarista samaa mieltä.
 
Caleidos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Boston Bruins
En tiedä onko tätä jo käsitelty aikaisemmin, mutta itseäni kyllä jo hieman ihmetyttää ja häiritsee se, että hidastuksia mm. jäähyistä ei näytetä ollenkaan jumbolla.
On nimittäin niin monta kertaa jo tehnyt mieli katsoa kyseenalaiset vihellykset uudelleen taululta, kun on alkanut vituttamaan tyhjästä tulleet jäähyt.

Lieneekö tämäkin joku khl:än typeristä linjauksista, vai miksiköhän jäähyjä ei enää näytetä? Aikaisemmilla kausilla näytettiin kuitenkin kaikki tilanteet heti screeniltä uudestaan. Nykyään hidastukset saa ainostaan maaleista ja jäähyjen jälkeen saa lähinnä katsella näytöltä kun joku kaivaa nenää katsomossa.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein

Kaiketi tästä juuri on kysymys. Kauniisti ilmaistuna "videoiden" ei haluta vaikuttavan tuomarityöskentelyyn. Rumasti sanottuna videoiden avulla ei haluta saattaa tuomareita huonoon valoon. Olen ymmärtänyt, että kansainvälisillä potkupallokentillä tämä on ollut jo pitkään käytäntö.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
En tiedä onko tätä jo käsitelty aikaisemmin, mutta itseäni kyllä jo hieman ihmetyttää ja häiritsee se, että hidastuksia mm. jäähyistä ei näytetä ollenkaan jumbolla.

Mä olen ihan varma, että tuo Jumbon toiminnasta vastaava taho on joko sokea, ei näe kentän tapahtumia suorana tai vetää täysin käsikirjoitetun kaavan mukaan. Tänäänkin hieman epäselvä maalipaikka vastustajan päässä, Kapanen juttelemassa tuomareille, pidempi katko pelissä JA SAATANA NE NÄYTTÄÄ PIILOTTELEVAA NARRIA. Siis ihan oikeasti. Tilanetaju on tuossa tasan nolla jos mitään käryä kentän tapahtumista on. Ja jos tuomaritoiminnan kritisointi (tai sen pelko) on kyseessä, niin mitä helvettiä? Eikö jo pelkästään tilanteen skippaaminen "turhanpäiväisen skeidan kustannuksella" ole melkoinen statement? "Juu ei me tuomaria haluttu dissata niin jätettiin se kohtaus kokonaan pois. Ja se toinen. Ja se kolmas. Mut se yks me näytettii ku se oli selvä ja siit ei dumarii voi dissaa". Niin, mikähän on reaktio seuraavan tilanteen jälkeen jos se on kotijoukkuetta vastaan...

Jos jotain, niin dumarien oman oikeusturvan kannalta uusinnat ja hidastukset olisivat suotavia. Itse väitän, että valtaosa kotijoukkuetta haittaavista tuomioista päätyy buuauksiin riippumatta tuomion oikeudellisuudesta. Jos heti skriinillä näkyisi "todellisuus" ja tuomarin kanta olisi nähtävissä, varmasti myös jälkipeli ja suhtautuminen tuleviin rikkeisiin olisi toinen. Tämä siis jos KHL:n taholta on ohjeistettu/määrätty tiettyjen linjojen osalta jotakin. Ja jos ei ole, niin käsittämättömäksi menee. Jopa Arena olisi melkoinen hornankattila, jos yleisöä "provosoitaisiin" uusintojen kautta ja näytettäisiin piilottelevien narrien sijaan kotijoukkuetta sorsineisiin virheisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös