Otteluseuranta: KHL-finaalit, game 5

  • 3 021
  • 13

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Otteluseuranta 26.4.2014: KHL-finaalit, game 5 Metallurg Mg - Lev Praha

Laitetaas taas ketjua pystyyn, josko ois muitakin viettämässä kaunista kevätpäivää TV:n äärellä. Pelihän toimii vaikkapa mainiona lämmittelynä ennen Liigafinaalia.

Sitten asiaan; Lev hävisi siis edellisottelun kotonaan heikon loppupuoliskon seurauksena, eikä onnistunut edes lopun ylivoimalla vaikka kauan sai sitäkin jauhaa. Summerin jälkeen sitten haettiin asetelmia jo tälle päivälle, kun O’Byrne ja Osala vaihtoivat muutamia iskuja. Kanukkihan tuossa oli vähemmän yllättäen niskan päällä, mutta pisteitä myös Osalalle kun vastasi haasteeseen.

Vähän pelottaa, että tuo ottelu käänsi koko sarjan Magnitogorskin suuntaan, mutta toivottavasti olen väärässä. Vuoronperään ovat joukkueet voittaneet ja tuolla logiikalla tänään olisi taas Levin vuoro. Vaatii kuitenkin Vehaselta huippupeliä ja Azevedolta sitä jokailtaista maalia tai kahta. Mozyakin – Kovar – Zaripov pitäisi myös saada jotenkin hiljennettyä. Tuo kolmikko on muuten myös pistepörssin TOP3 ja Levin parhaalla tehomiehellä (Azevedo) lähes puolet vähemmän pisteitä kuin Mozyakinilla. Levin tasaisuudesta kertoo kuitenkin se, että TOP30:stä löytyy 10 ukkoa, kun taas Magnitkalta ei ketään edellä mainittujen lisäksi. Tämän voisi sarjan pidentyessä kuvitella toimivan prahalaisten eduksi.

Kainulainen näköjään selostaa ja Mäkinen keskittyy illan änäripeliin.
 
Viimeksi muokattu:

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Sen verran tikusta asiaa, että jos ei joukkueita eikä päivämäärää voi laittaa ketjun otsikkoon, niin saisiko edes vuosiluvun. Joskus tulevaisuudessa saattaisi olla hieman helpompaa hakea tätäkin ketjua.

Muuten kyllä peukkua ketjun avaamisesta.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Joo, usein kun padilla katsoo ja kännykällä kirjoittaa, niin tulee turhaan tiivistettettyä.

Tasaista on eka vartti ollut ja molemmilla muutama pitempi pyöritys. Ei kuitenkaan kummoisia maalipaikkoja vielä.
 

Puolustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lev Praha ollut alussa hallitsevampi osapuoli, luulisi että mitä pidemmälle sarja venyy niin hyötyvät tasaisemmasta peluutuksestaan, kun maalit jakautuvat useammalle kentälle.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Magnitkalla kuitenkin ekan erän paras paikka, kun Sevc päätti kummallisesti antaa passin suoraan Zaripovin lapaan parhaaseen sektoriin. Vehanen kuitenkin pelasti tuon tilanteen.
 

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Jatkoille mennään. Melkoista coast-to-coastia oli tuo kolmannen erän loppu. Jännä nähdä miten jatkoerä lähtee käyntiin, seuraavan maalin tekijä saa kaksi ottelupalloa tähän sarjaan ja on todella lähellä cuppia.
 

Puolustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jatkoajalle mennään. Osala on muuten edelleen ilman maaleja näissä pudotuspeleissä, paikkoja on kyllä ollut ihan riittämiin.
 

HokejGirl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Metallurg Magnitogorsk
Mozjakin, nyt loppuu sanat.

Ne on loppunu jo aikoja sitte. Rakastan tuota jätkää, rakastan. Huikee matsi. Koshetshkin pelasi riittävän hyvin, ja Super Sergei teki maalit. Myös Platonov, Brent, Timkin, Terechenko ja Habarov pyörittivät useaan otteeseen hienosti, mutta maali ei maistunut. Enää yks voitto, niin Gagarin Cup on vihdoin kotona, Magnitogorskissa.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Ne on loppunu jo aikoja sitte. Rakastan tuota jätkää, rakastan. Huikee matsi. Koshetshkin pelasi riittävän hyvin, ja Super Sergei teki maalit. Myös Platonov, Brent, Timkin, Terechenko ja Habarov pyörittivät useaan otteeseen hienosti, mutta maali ei maistunut. Enää yks voitto, niin Gagarin Cup on vihdoin kotona, Magnitogorskissa.
On kyllä ollut fantastinen finaalisarja. Mozjakin on täysin eri planeetalta verrattuna muihin KHL-pelaajiin. Ei edes tulikuuma Azevedo ole mitään Mozjakinin rinnalla.

Mikä erottaa Mozjakinin Radulovista ja Kovaltshukista? Se, että mies on parhaimmillaan isoissa peleissä, pelaa joukkueelleen ja vati ei mene nurin. Ekasta voidaan olla montaakin mieltä, mutta onhan mies ollut aivan ilmiömäinen läpi kauden ja poffeissa täysin pysäyttämätön.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös