Otteluseuranta (HPK)

  • 352 250
  • 4 328
Tila
Viestiketju on suljettu.

M10

Jäsen
Muistui tästä tämänpäiväisestä pelistä mieleen, kuinka rasittava selosta Jaakkola oli silloin, kun Kerholla ei oikein kulkenut.

Viimeiset 5 vuotta oli Joksilta sitten niin kauheita ettei pystynyt edes kuuntelemaan. Jatkuvaa negailua eikä kertonut lainkaan mitä pelissä tapahtuu. Ylen kiekkokierroksen minuutin pätkästä oppi enemmän kuin 10 minuutista Joksia.

Noissa klassikkomatseissa on kyllä hauskaa myös Joksin pessimismi, kun johdetaan 8 minuuttia ennen pelin loppumista 5-1 ja Joksi ripottelee tuhkaa päälleen ettei hyvältä näytä nyt kun jäähyllekin jouduttiin.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Noissa klassikkomatseissa on kyllä hauskaa myös Joksin pessimismi, kun johdetaan 8 minuuttia ennen pelin loppumista 5-1 ja Joksi ripottelee tuhkaa päälleen ettei hyvältä näytä nyt kun jäähyllekin jouduttiin.
Muistan Joksin ajoilta jonkun "Siellä Kaspars Saulietisille tulee yllätyksenä, että jää on joskus liukasta" -irrallisen letkautuksen, kun Latvian vahvistus oli pari kertaa ottelun aikana jään pinnassa.

Joksi on legenda, mutta rehellisyyden nimissä pitää myöskin myöntää, että taso laski muutamat viimeiset vuodet hurjasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös