Suomi – Ruotsi on omissa papereissa todella tasainen, pienen edun antaisin ehkä Ruotsille. Ruotsin alakerta on pari pykälää laadukkaampi, mutta vastaavasti maalivahtipelissä etu on Suomella. Thelin ei ole parhaalle tasolleen yltänyt. Oletan, että hän on kuitenkin maalissa myös välierässä, eikä valmennusjohto päädy Gidlöfiin. Hyökkäysosastolla vaaka kääntyy Ruotsille, mutta Suomelta on myös Ruotsin tapaan löytynyt tehoilijoita useammasta ketjusta, ja joillain yksilöillä on vielä varaa parantaa.
Hävelid on meritoitunut päävalmentaja (mm. 2 U18-maailmanmestaruutta), joka on luonut Ruotsille toimivan pelitavallisen sapluunan. Mikkolaltakin löytyy taktista osaamista, kuten esim. USA-voitto osoitti, mutta ongelmana on ehkäpä ollut jonkinasteinen pelitavallinen poukkoilu otteluiden välillä sekä niiden sisällä. Tänään siihen ei ole varaa, vaikka Rimpinen paljon voi pelastaakin. Ennustan tiukkaa kamppailua, joka kuitenkin kääntyy lopulta Ruotsille.
************************
Toisen välierän voimasuhteet ovat ennakkoon selkeämmät, mutta vain hieman. Yhdysvallat on ollut läpi turnauksen melko vakuuttava, mutta heikkoutensa on silläkin. Tšekin turnaus on myös edennyt varsin mallikkaasti ja etenkin sen työteliäisyys on tehnyt vaikutuksen. Vahva vastahyökkäysjoukkue, joka on iskenyt laattaa verkkoon kovalla prosentilla. Maalivahtipeli on ollut laadukkaampaa kuin viime turnauksessa. Yhdysvaltojen osalta on mielenkiintoista nähdä, palaako Kanadaa vastaan loistanut, mutta muutoin jokseenkin keskinkertaisesti esiintynyt Trey Augustine omalle tasolleen.
Veikkaan tylsästi jenkkien 1–2 maalin voittoa, mutta olen mielelläni väärässä.