Otteluseuranta 20.1.2009 SM-Liiga

  • 89 873
  • 430

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Tappelu Raksilassa. Rantanen aloitti käymällä Anderssonin kimppuun. Corso mukana ja Haatajakin ja Saarenheimo ja OPG.

Nait kylla ihan eri asioita kuin selostaja, joka sanoi etta Andersson aloitti koko sopan.

Ei tuollaiseen noutoon voi vastata kuin pistamalla nelosketju noutamaan karppien ykkoset. Haluan Ben-Amor vs. Viuhkola matsin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tiedä sitten miten ja mistä syystä tuo rähinä alkoi, kun ei näissä koskaan saa paikallisradioselostukseen luottaa mutta Lukkohan tuossa hävisi kun Saarenheimo joutui jättämään pelin kesken. Kärppien tärkeä pelaaja Andersson sen sijaan pääsee vielä peliin mukaan kolmannen erän loppuminuuteille.

Just kun rupesi kuulostamaan hyvältä. Jo JYPiä vastaan hyvin ylivoimaa pyörittänyt erikoiskentällinen ehti jopa kaksi maaliakin tekemään.

Tuosta paskahousukaksikosta ei kyllä ole tuomareiksi mihinkään peleihin, ilmeisesti tähän saakka on vihelletty Lukolle melko suosiollisella linjalla johtuen siitä että kolme tai neljä kertaa aiemmin tällä kaudella Lukko on paskahousukaksikon tuomioista kärsinyt selkeästi. Nyt on jännä kuullä mitä kolmannessa erässä tapahtuu, lähteekö mopo lopullisesti käsistä vai pystyvätkö joukkueet pitämään päänsä kylmänä. Jos pystyvät niin se ei kyllä ole Leppänen & Toivola-kaksikon ansiota.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Mitäs vittua täällä itketään?

Mitä helvettiä täällä jotkut psychodadit yms. itkee kun kerrankin tapahtuu. Jäähyjä jos tulee vielä tasan, niin helvetin hienoa, että viidearvo kasvaa. Viihdettähän tämän pitäisi olla? Ja muutenkin vähän sitä järkeä päähän, Corso noutaa? Ei kai nyt saatana kukaan pelaaja / valmentaja niin tyhmä ole, että tuommoista suunnittelisi. Corso on kuitenkin parempi kuin yksikään Lukon pelaajista.

Eli kiteytys, pääasia että viihdettä, itkut pois puolin toisin!
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Corsolla oli yritystä mutta kyllähän Honkaheimo tuota paria dominoi, ei vain viitsinyt ilmeisesti liata käsiään vaan tyytyi riisumaan Corson pelipaidan. Alatalon Kärpät tappelee, aika hauskaa.

Joo ei siitä epäilystä. Vaan kyllä tota Corson asennetta täytyy ihailla, se lähinnä oli pointtina.

e. Kalju käskyttää x)
 

Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Kolme eläköön-huutoa Matti Alatalon Kärpille!

Eläköön! Eläköön! Eläköön!

Oululaisia hakataan, katsoi asiaa mistä vinkkelistä tahansa.

Spontaani tappelu, aivan oikeutettu tappelu. Ei mikään helsinkiläispellejen show-tappelu. Haa!!!
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tunnettujen goonikiekkojoukkueiden, Alatalon Kärppien ja Uraman Lukon välillä todellinen joukkomylly, ei paha. Hyvä että Lukonkin peleissä tapahtuu välillä jotain muutakin kuin vain pelkkää muniinpuhaltelua, pisteet siitä kaikille tappeluun osallistuneille. Ilmeisesti Lukolle tuli nyt sitten tuon kahakan seurauksena kolmen minuutin mittainen alivoima, joten toivottavasti peli ei ratkea kyseisen Kärppä-yv:n aikana.
 

Tulppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä helvettiä täällä jotkut psychodadit yms. itkee kun kerrankin tapahtuu. Jäähyjä jos tulee vielä tasan, niin helvetin hienoa, että viidearvo kasvaa. Viihdettähän tämän pitäisi olla? Ja muutenkin vähän sitä järkeä päähän, Corso noutaa? Ei kai nyt saatana kukaan pelaaja / valmentaja niin tyhmä ole, että tuommoista suunnittelisi. Corso on kuitenkin parempi kuin yksikään Lukon pelaajista.

Eli kiteytys, pääasia että viihdettä, itkut pois puolin toisin!

Sitä ainakin itse "itken" että mieluummin jääkiekkoa, kuin nyrkkitappeluita.

Mutta tämän mielipiteeni kanssa olen aina ollut yksin.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Andersson tais huitoa sillä kepillänsä siellä vaihtoaitioiden edessä, siitä se sit lähti...

Suoraan hallilta kuultuna Lukko-fanilta. Rantanen lähti tarkoituksella hakemaan Anderssonia, joka kävi vieläki kuumana aiheettomasta jäähystä.

Anyway. Alatalolle pitkää jatkosopparia. Nokan virkamieskiekkoa ei ole ikävä!
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nait kylla ihan eri asioita kuin selostaja, joka sanoi etta Andersson aloitti koko sopan.

Ei tuollaiseen noutoon voi vastata kuin pistamalla nelosketju noutamaan karppien ykkoset. Haluan Ben-Amor vs. Viuhkola matsin.

Muutaman selostuksen olen siltä rauman paikallisradion ukkelilta kuullut. En lähtisi siihen ihan vuoren lailla luottamaan.

Paikallisradioissa pitää olla aina vähän puolueellinen mutta mutta...

En pitäisi yllätyksenä että Rantanen siellä olisi homman pyöräyttänyt käyntiin kuten Stenkka oulun radiossa sanoi ja kuumana käyneet andersson ja corso lähtivät mukaan.
 

J.Shelley#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP,Toronto Maple Leafs.
"ja tästä eteenpäin, pliis, ei enään jäähyjä" - Lievemaa.

Ja JYP ottaa samalla jäähyn.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Hyvän näköistä rähinää, vaikkakin lukko joutuu kolmisen minuuttia alivoimaa kestämään. Grönholm ja Saarenheimo keskittyivät siihen, kumpi pystyy lyömään enemmän toista niskaan ja tuomarit parhaansa mukaan yrittivät estää hyviä myllyjä. Saivat sitten pari osumaakin siinä ohessa.

Viidellä pakilla sitten vika erä. Toivottavasti pojat kestävät ja kaivavat sen yhden maalin jostain.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
mutta Lukkohan tuossa hävisi kun Saarenheimo joutui jättämään pelin kesken. Kärppien tärkeä pelaaja Andersson sen sijaan pääsee vielä peliin mukaan kolmannen erän loppuminuuteille.

No ei se meidän Corsokaan mikään Dan Hacker ole. Ihan liikaa mies on jo ennestäänkin joutunut pelejä jättämään väliin ja nyt tuli vielä OR.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Joo ei siitä epäilystä. Vaan kyllä tota Corson asennetta täytyy ihailla, se lähinnä oli pointtina.

e. Kalju käskyttää x)

No oli siinä asennetta kun repi itsensä irti linjurin käsistä ja meni Honkaheimon kimppuun. Sitä ihmettelen ettei Honkaheimo tapellut vaan riisui vain Corson paidan kun Corso olisi ollut niin valmis tappelemaan. En tiedä millainen tappelija Honkaheimo olisi mutta tuon perusteella näytti että olisi pystynyt viemään Corsoa niin helposti se paidan riisuminen sujui ja tilanne näytti olevan ihan hallinnassa.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Tarvainen, Pyymäki ja Pukka ovat näköjään päättäneet, että tänään ei voiteta.

Kerho 4-2, Makkonen tekijänä. Mäenpäällä muuten tänään jo tehot 1+2, vielä kun oppisi puolustamaan.
 

Sulee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Antti " Anakonda " Laaksonen
Helvetti tää on sitä kunnon lätkää!

Hienoa tai siis.. kerrassaan LOISTAVAA, että Uraman paskahousut joskus yli-innostuvat!! Perkele OTTO-BOY kuulemma vei Corsoa. Heja Sverige Andersson kuulemma aloittanut, mutta mitäs ihmeellistä siinä on, kun on tainnut kuulla että poikaystävällä on hiv.

Hienoa LUKKO. Eläämisen merkit ovat taas vaihteeksi näkyvissä!
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei terve tuota JYP:n jäähyilyä, tätä menoa voi jo kohta alkaa onnitella tepsiä pisteistä.

Mielenkiintoista nähdä nuo Oulun käminät. :)
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Spontaani tappelu, aivan oikeutettu tappelu. Ei mikään helsinkiläispellejen show-tappelu. Haa!!!
Miksi siellä sitten jaettiin valtavat määrät jäähyminuutteja.. spontaani, oikeutettu tappelu? Nehän kuuluvat jääkiekkoon, joten antaisi äijien pelata. Show-paineista kyllä kunnon sanktiot. Terveisin, nimimerkilllä jääkiekkoa joskus seuraava Suvi-Urpo..
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ei maistu Tepsille ylivoima. Eiköhän tuomarit kohta "tasoittele" ja TPS istuu pari kakkosta ja tietäähän sen miten siinä käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös