Otteluseuranta 2.–3.1.2020

  • 2 588
  • 37

Ralph

Jäsen
Avalanche johtaa lännen kärkikamppailua ensimmäisen erän jälkeen 1-0. Nathan MacKinnon vähemmän yllättäen maalintekijänä, kun muut kärkihyökkääjät uinuu.

Avalanche yrittää katkaista kolmen ottelun tappioputkeaan sekä neljän ottelun kotitappioputkea.
 

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Hellebuyckin puolustukseksi pakko sanoa että ensimmäistä maalia lukuun ottamatta ei ole hänen piikkiinsä mennyt.. Toki näyttänyt epävarmalta ja muutaman kerran tolpat pelastanut, mutta itse maaleille ei ole oikein voinut mahtaa mitään. Lisäksi vaikea paikka maalivahdille kun vetoja ei tule hirveästi, ja sitten kun tulee niin laatuvetoja ilman että kenttäpelaajat paljoa edessä auttavat..
Toisaalta ei ole Andersenkaan tänään parhaimmillaan ollut, Jetsillä on loppupeleissä ollut melko vähän laadukkaita paikkoja ja maalitkin syntyneet ”vähemmän” laadukkaista paikoista Connorin maalia lukuun ottamatta, laukaisumäärät vääristävät mielestäni melko paljon itse pelin kulkua. Todella viihdyttävää peliä ollut kaksi ensimmäistä erää enkä usko että siihen jäisi, joku 7-7 varsinaisen jälkeen olisi aika maukas.
No joo, ehkä annoin ruoskaa liikaa. Katoin maalit:

-Eka nyt selvä perseily
-Toinen längistä iisi veto mutta tilanne tuli nopiaan kun oma töpeksi 5m maalista ja Kapanen pääsi vetään heti. Olis voinut torjua kyllä ton.
-kolmas huonoa säkää: tolppa, mailapelastus(no look, heh), Dermett löi riparit sisään, ei oma saanut millään purettua tuollaisessa tilanteessa.
-neljäs karmea maski ja räpsän puolelta sisään, ei ollut Hellebryckin maali.
-Viides Marnerin veto: Tavares ei ole maskissa(siirtyy sopivasti että pääsee mahdolliset karat vetään sisään) mutta kun kiekko tulee kilven puolelle, ei saa liimattua eikä ehdi suunnata lättyä veks...kunhan vaan torjui jollain. Tavaresin nenän eteen kiekko ja pienesta sisään.

Eiköhän anneta vähän synninpäästöä.
 
Viimeksi muokattu:

Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Oli poikkeuksellisen hieno maali. Toronton hyökkäyksessä on malttia kyllä tosi kivasti tuollaisissa tilanteissa, usein siellä on Marnerit tekemässä vastaavia.
Olipas maali, harvoin nähtyä täydellistä vastustjan niputtamista. Jetsin pelaajat keiloina kun Toronton poijjaaat laittoi upean maalin.

Ehkä Laine olis liukuessaan(olisko ehättänyt?) kolmen Jetsin pelaajan tueksi saanut muutettua kiekonkulkua jos oli käynyt raivolla Kerfoottiin kiinni, ei käynyt.
Lepsusti käänsi selkää kun syöttö lähti, ei mikään loistosuoritus.. muttei mikään emämuna kun kiekko liikkui jäätävän hienosti Toronton pojilla.

Kattelin tilastoja niin Pate teki yhden, SOG 13!
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Avs 2-0, nyt kakkosketju. Seuraava kolmosketjulle?
 

Ralph

Jäsen
Ja näin Blues kirii. Kolmannessa erässä sitten rinnalle ja ohi.
 

Ralph

Jäsen
Oho. Nyt saa sulaa kunnolla. Näyttää siltä, että Avalanche voittaa.
 

Ralph

Jäsen
MacKinnon lyö painetta Oilers-kaksikolle. McDavidilla ja Draisaitlilla on 43 ottelussa 64 ja 63 tehopistettä. MacKinnon nousi nyt 62 pisteeseen 41 ottelussa. MacKinnonilla tässä ottelussa siis tehot 1+3 ja hänellä on nyt parempi pistekeskiarvo kuin McDavidilla.

Girardin 0+4 lienee maininnanarvoinen myös. Kadri ja Makar kahden pisteen miehiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös