Otteluseuranta: 17.5.2012 - Päivä 14 (puolivälierät)

  • 370 968
  • 1 693
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
JYP, Tappara
Tämä on kyllä sellainen asia, jonka olisi voinut uudistaa samalla, kun siirryttiin tähän kahden alkulohkon systeemiin. Samalla lailla se tietysti meni jo aiemminkin, mutta ehkä siinä alkulohko/välilohko-systeemissä asia ei pistänyt niin pahasti silmään.

Enpä olekaan ennen huomioinut mm-kisoissa tälläistä, tosiaan on varmaan välisarja peittänyt tälläsen. Olisi kyllä tällä uudella systeemillä pitänyt rämä asia uudistaa, mutta ehkä tässäkin kohtaa järjestelyt on lippufiaskon kaltaisesti hoidettu, vähän vasemmalla kädellä.

1. erä pelattu ja Ruotsi-Tsekki 1-2. Jotenkin Ruotsi ei ole oma itsensä. Tsekki ehkä saa näyttämään Ruotsin huonommalta. Katsotaan miten etenee. Jännää tulee varmasti loppuun asti.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ei tollasta kaaviota missään, kuten sm-liigassa tai NHL:ssä piirretää valmiiks vaan aina paras vs. huonoin.

Itse asiassa "tollanen kaavio" on ihan vakiokäytäntö arvokisoissa. Pätee muihinkin lajeihin, paljon isompiin lajeihin kuin jääkiekko. Katsopa huviksesi kesäkuussa alkavia jalkapallon EM-kisoja, siellä puolivälierät, välierät ja finaalit menevät täsmälleen kaavion mukaisesti.

Ero runkosarjaan (vaikkapa nyt SM-liigaan) ja arvoturnauksiin on siinä, että runkosarjassa kaikki ovat "samaa alkulohkoa", ts. sarjaa mutta arvoturnauksissa pelataan erillisiä alkulohkoja/sarjoja, ja lohkokaavion mukaisesti eri lohkojen voittajat kohtaavat vasta lohkokaavion keskellä. Sitten paras kohtaa huonoimman -systeemi olisi mielekäs jos kaikki 16 MM-joukkuetta pelaisivat yksinkertaisen runkosarjan ja näistä kahdeksan parasta jatkaisi kerrasta poikki -otteluita.

Ja jos tarkkaan ottaen mietitään esim. NHL:n pudotuspelejä, niin ei sielläkään ole loppuun asti niin, että paras kohtaa aina heikoimman. Nimittäin NHL:ssäkin ovat itäiset ja läntiset konferenssit. Kun jäljellä on enää neljä joukkuetta, vaikkapa itäisen konferenssin 1. ja 2. sekä läntisen konferenssin 5. ja 7. joukkue, niin ei NHL:ssä pelata "välieriä", jossa itäisen konferenssin 1. (paras) kohtaisi läntisen konferenssin seitsemännen (huonoimman) vaan itäisen puolen ykkönen ja kakkonen pelaavat ensin keskenään ja toisella puolella kaaviota läntisen konferenssin 5. ja 7. pelaavat keskenään. Sitten pelataan Stanley Cup -finaali, jossa voivat olla vastakkain itäisen konferenssin 1. ja läntisen konferenssin 7. joukkue siitä huolimatta, että itäisen konferenssin 2. joukkue olisi teoriassa ollut parempi kuin läntisen konferenssin 7. joukkue.
 
Jahas, hakamussuttelun top-5 käynnissä canalilla.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kyllähän tuo ottelukaavio on ollut jo "sata vuotta" käytössä. Kaavio rakennetaan niin, että lohkojen ykköset eivät voi kohdata ennen finaalia.

Sitten kun tulee näitä yllätyksiä, kuten nyt oli Kanadan tippuminen. Silloin kaavio antaa pareja, jolloin vastakkain ovat ns. huonommin sijoittuneet ja toisessa parissa taas paremmin sijoittuneet.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ruotsi pelaa käsijarru päällä tällä hetkellä. Ja sehän sopii Tsekille (ja muillekin joukkueille).
 
Suosikkijoukkue
JYP, Tappara
Kyllähän tuo ottelukaavio on ollut jo "sata vuotta" käytössä. Kaavio rakennetaan niin, että lohkojen ykköset eivät voi kohdata ennen finaalia.

Sitten kun tulee näitä yllätyksiä, kuten nyt oli Kanadan tippuminen. Silloin kaavio antaa pareja, jolloin vastakkain ovat ns. huonommin sijoittuneet ja toisessa parissa taas paremmin sijoittuneet.

Jos vaan pelattaisin aina paras vs. huonoin. Joko oman lohkon sisällä tai ristiin, ei väliä. Niin silti lohkojen ykköset eivät voi mitenkään kohdata ennen finaalia. Pointti on, että miksi kaavio lyödään täysin lukkoon, olettaen että lohkoykköset voittaa aina, jolloin kaavio on järkevä. Kun lohkoykkönen häviää heti puolivälierissä niin kaaviosta tulee ehkä vähän jotain joukkuetta suosiva.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Taitaa Ruotsi kärsiä sen kisojen katastrofin Suomen sijaan:
Globen puolillaan ja joukkue ihan jäässä.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Ruotsissa ymmärretään, kannattaako tällaista jokavuotista rahastusta tukea.
Ruotsalaisilla se ei ainakaan ole rahasta kiinni kuten monella suomalaisella tuntuu olevan.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä on vaisu tunnelma Globenissa...jos en näkisi että tuolla pelataan lätkää, voisin veikata että kyseessä on jokin hartaustilaisuus.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Frolik saisi pistää tuollaisista sisään.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Ruotsi tekee sen ihan itse. Tätä vauhtia loppuu turnaus kotimaan puolella.
 
Olipa tsekillä paikka ratkaista. 2-0 hyökkäys ei kelvannut. Mutta ruotsi kyllä antaa uusiakin mahdollisuuksia.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Hemmetti noi tsekkiläiset tuhlailee noita paikkoja. Äsken oli 2vs0, mutta eipä mennyt. Käy vielä kylmät.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jos vaan pelattaisin aina paras vs. huonoin. Joko oman lohkon sisällä tai ristiin, ei väliä. Niin silti lohkojen ykköset eivät voi mitenkään kohdata ennen finaalia. Pointti on, että miksi kaavio lyödään täysin lukkoon, olettaen että lohkoykköset voittaa aina, jolloin kaavio on järkevä. Kun lohkoykkönen häviää heti puolivälierissä niin kaaviosta tulee ehkä vähän jotain joukkuetta suosiva.

Hyvää pohdintaa, enkä osaa vastata miksi noin ei toimita.

Paras vs. huonoin-systeemiä noudatetaan kuitenkin puolivälierissä, joten aivan mainiosti sitä voisi noudattaa myös välierissä.

Nyt olemassa olevan tilanteen mukaan välierissä kohtaavat A3-B1 ja A4-B3 eli Venäjä-Suomi ja Slovakia-Tsekki.

Paras-huonoin systeemillä tuosta tulisi parit Venäjä-Slovakia ja Suomi-Tsekki, mikäli siis Tsekit voittavat Ruotsin.
 
Porttila on kyllä uskomaton selostaja tylsyydessään. Voisi tässäkin pelissä selostaja yrittää pitää vähän tunnelmaa yllä - yksi turnauksen jännittävimpiä pelejä kuitenkin käynnissä.
 
Joku tsekki ajoi kyllä hirvittävällä vauhdilla ruotsin alueelle. En ehtinyt edes numeroa nähdä.

E: Jäähyt eivät taida tätäkään ratkaista.
E2: Tulihan se, Tsekille YV.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös