Otteluohjelma 2022–2023

  • 47 709
  • 339

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Varmasti Nokia Arenan voisi varata vaikka koko pudotuspelien ajaksi, jos jokin taho sitoutuu maksamaan varauksen riippumatta siitä pelataanko vai ei. Se nyt on selvä, ettei maksajaa löydy ellei ottelun pelaaminen ole täysin varmaa. Esimerkiksi neljännesfinaalien seiskaotteluiden pelaaminen Tapparan ja Ilveksen sarjoissa oli hyvin epävarmaa eikä niitä sitten pelattukaan.

Ei tämä mikään uusi asia ole. Takavuosina muita tapahtumia on playoffien aikana väistelty ainakin Hartwall Arenalla, Nordiksella, Turkuhallissa ja Lappeenrannassa. Viimeksi kaudella 2018-19 Kärppien ja HIFK:n välisessä semifinaalisarjassa pelattiin ensin neljä ottelua kuudessa päivässä, jonka jälkeen seuraaviin kahteen otteluun käytettiin viikko johtuen Nordiksella järjestetyistä muodostelmaluistelun MM-kisoista. Halli oli tuollakin kuusi päivää pois käytöstä, joten 4. ottelu pelattiin ennen kisoja ja 6. ottelu tasan viikkoa myöhemmin kisojen jälkeen. Välissä käytiin Oulussa pelaamassa 5. ottelu, mutta ottelutahti oli siis tuossa vaiheessa todella väljä. En muista silloin kenenkään valittaneen miksei HIFK voi siirtää kotiotteluaan Jaffalaan. Jostakin syystä vasta tänä vuonna näihin hallien muihin tapahtumiin ollaan alettu asennoitua jonakin ongelmana. Johtuukohan se kateudesta?

Turussa Gatorade Centerin operointi on nykyään Tepsin käsissä, joten Tepsi pääsee valitsemaan milloin hallissa on tapahtumia. Ketään tuskin yllättää, ettei tapahtumanjärjestäjän tarjoamasta rahasta ole kieltäydytty, vaikka tapahtuma olisi pleijareiden aikanakin. Jos pleijareissa on oltu vielä siinä vaiheessa mukana, muita tapahtumia on sitten väistelty. Esimerkiksi viime kaudella sekä Turkuhallin että Nordiksen muut varaukset vaikuttivat Tepsin ja HIFK:n neljännesfinaalisarjan pelipäiviin, mutta vaikutus oli niin pieni, ettei se juurikaan herättänyt huomiota kun kaikkia sarjoja ei pelata samoina päivinä muutenkaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Niin että Nokia Arena varattaisiin liigan pudotuspeleille, mitä siellä ei välttämättä pelata ollenkaan? Ei tuon tason pytinkiä voida varata varmuuden vuoksi millekään, mistä ei ole varmuutta.
Tottakai voi, ihan normi käytäntö. Se toki maksaa, mutta ei mitenkään merkittävästi niin, ettei Liigalla siihen olisi varaa. Ja kuinka todennäkösitä tuo molempien ulosjääminen olisi enivei?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tottakai voi, ihan normi käytäntö. Se toki maksaa, mutta ei mitenkään merkittävästi niin, ettei Liigalla siihen olisi varaa. Ja kuinka todennäkösitä tuo molepien ulosjääminen olisi enivei?
Siis käsitätkö nyt ollenkaan, että minkä arvoisia tapahtumia Nokia Arenalla järjestetään? Liigalla ei todellakaan ole halua maksaa sellaisia summia, mitä areenan omistajat voivat menettää, jos eivät voi myydä tapahtumia tiettyihin ajankohtiin.

Liiga ei ole varmasti koskaan maksanut varmuuden vuoksi mitään varausmaksuja mistään hallista. Eikä tule maksamaan. Eikä todellakaan ole normikäytäntö.

Kyllä se menee seurojen piikkiin, jos tällaista halutaan harrastaa.

Väitän, että seurojen ja liigan kannalta on paljon pienempi paha selviytyä hieman epäoptimaalisen otteluohjelman kanssa, kuin maksaa isoja varausmaksuja mahdollisesti täysin tarpeettomasti.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tottakai voi, ihan normi käytäntö. Se toki maksaa, mutta ei mitenkään merkittävästi niin, ettei Liigalla siihen olisi varaa. Ja kuinka todennäkösitä tuo molempien ulosjääminen olisi enivei?
Pakko todeta, että näin omituista ja halliyhtiön sekä Liigan ja joukkueiden liiketoiminnasta ymmärtämätöntä lausuntoa en ole hetkeen lukenut.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis käsitätkö nyt ollenkaan, että minkä arvoisia tapahtumia Nokia Arenalla järjestetään? Liigalla ei todellakaan ole halua maksaa sellaisia summia, mitä areenan omistajat voivat menettää, jos eivät voi myydä tapahtumia tiettyihin ajankohtiin.

Liiga ei ole varmasti koskaan maksanut varmuuden vuoksi mitään varausmaksuja mistään hallista. Eikä tule maksamaan. Eikä todellakaan ole normikäytäntö.

Kyllä se menee seurojen piikkiin, jos tällaista halutaan harrastaa.

Väitän, että seurojen ja liigan kannalta on paljon pienempi paha selviytyä hieman epäoptimaalisen otteluohjelman kanssa, kuin maksaa isoja varausmaksuja mahdollisesti täysin tarpeettomasti.
Minä puolestani väitän että esim Tuisku ei ole vaatinut konsettinsa ajankohtaa vaatimalla että konsetti on juuri tänä päivänä eikä milloinkaan muulloin. Varmastikin siirto pari päivää jompaan kumpaan suuntaan olisi onnistunut.

Myöskään suurilla konserttijärjestäjillä ei ole varmastikaan ehdotonta päivää milloin onnistuu alussa kun päivää sovitellaan paikalleen. Toki kun se on sovittu niin sitten se on se.
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Minä puolestani väitän että esim Tuisku ei ole vaatinut konsettinsa ajankohtaa vaatimalla että konsetti on juuri tänä päivänä eikä milloinkaan muulloin. Varmastikin siirto pari päivää jompaan kumpaan suuntaan olisi onnistunut.

Myöskään suurilla konserttijärjestäjillä ei ole varmastikaan ehdotonta päivää milloin onnistuu alussa kun päivää sovitellaan paikalleen. Toki kun se on sovittu niin sitten se on se.
Tässä on jo monta oletusta:
1) Liigan aikataulu oli tiedossa ennen Tuiskun keikan sopimista (Paikat noille isoille keikoille varataan aika pitkän aikaa etukäteen, ja Liigan tuntien tuskin),
2) Bocelli oli jo varattuna, ja Tuiskun keikka sovitettiin sitten johonkin sopivaan väliin (toisinpäin Bocellin kiertueessa ei varmasti olisi paljoa pelivaraa), ja
3) Hallin muuntaminen kaksi kertaa keikka-areenaksi lyhyen ajan sisään yhden pidemmän pätkän sijaan ei olisi ollut sen hankalampaa tai kalliimpaa konserttijärjestäjille, seuroille tai hallille, tai lisäkustannukset olisi vähintäänkin "joku muu" suostunut maksamaan.

Ei tämä nyt ole mitenkään tavatonta, enkä oikein ymmärrä, miten tästä kärpäsestä on nyt tullu näin härkänen. Ainoa ero aiempaan on se, että nyt tässä on mukana kaksi joukkuetta samassa hallissa ja näin pitkällä keväällä. Voi olla, että tähän on syytä vain tottua. Rahalla se järjestyisi, mutta eipä kukaan osallisista ole vielä ollut valmis kuvetta kaivamaan.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Siis käsitätkö nyt ollenkaan, että minkä arvoisia tapahtumia Nokia Arenalla järjestetään?

Pakko todeta, että näin omituista ja halliyhtiön sekä Liigan ja joukkueiden liiketoiminnasta ymmärtämätöntä lausuntoa en ole hetkeen lukenut.

Olen ollut ite järjestämässä lukuisia tapahtumia, konsertteja ja esityksiä ja työskennellyt tapahtuma-alalla tuottajana, joten uskoisin omaavani aika hyvän käsityksen miten nää toimii
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen ollut ite järjestämässä lukuisia tapahtumia, konsertteja ja esityksiä ja työskennellyt tapahtuma-alalla tuottajana, joten uskoisin omaavani aika hyvän käsityksen miten nää toimii
Olipa sulla kokemusta mistä tahansa, niin se ei tarkoita, että aiemmat kommenttisi olisivat totuudenmukaisia tai järkeviä. Ilmeisesti ainakaan Liigan ja sen seurojen toiminnasta ei ole juurikaan käsitystä, kun tuollaista menet möläyttelemään.

Lisäksi jokainen tapahtumapaikka on oma juttunsa. Hinnat ovat erilaisia, kysyntä on erilaista ja toimintatavat erilaisia. Kokemus jostain muista tapahtumapaikoista ei välttämättä auta juurikaan, kun puhutaan Nokia Arenasta.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Olipa sulla kokemusta mistä tahansa, niin se ei tarkoita, että aiemmat kommenttisi olisivat totuudenmukaisia tai järkeviä.

Huoh.. pitäsikö nää systeemit vääntää rautalangasta?

Areenavaraukset tehdään vuotta, jopa kahta ennakkoon. Joku Botccelli tulee sinä päivänä kun se kiertueeseen sopii, mutta esim Tuisku voi elää, sillä on ihan sama ajaako show ensin Lahteen vai Tampereelle. Kunhan nämä sovitaan kun kiertuetta suunnitellaan.

No ne voi sopia sopiviksi, jos Liiga ilmoittaa varauksistaan pelijareita varten myös vuotta etukäteen. JOS siis Liiga olisi ilmoittanut pleijaripelipäivät liigan edes ohjelmajulistuksen aikoihin viime kesänä, olisi Areenavaraukset voitu sumplia esim Tuiskun kiertueen kanssa sopiviksi (Botccelli ois ollu tuossa koska noin iso tour menee kuin juna). Mutta nythän pelijaripäiviä pantattiin tänne keväälle. Ei se Areena voi odotella varausten kanssa, jos se ei tiedä koska Liigalla on aikomus pelata vasta kuukautta ennen dedistä. Tila on jo myyty.

Tästä pvm varauksesta ei olisi juurikaan lisäkustannuksia tullut Liigalle, sillä tuosta varauksesta ei tietenkään makseta koko vuokraa tuolloin vuotta etukäteen, vaan se on esiintymispaikan aikataulusuunnitellussa mukana.

pikemminkin teillä ei tunnu olevan juurikaan käsitystä miten keikkoja, kiertueita tai esityksiä toteutetaan viä vähemmän miten niitä aikataulutetaan ja tilavarauksia suunnitellaan.
 
Kuten totesin, niin vaikka tiedätkin asioita keikkavarausten suhteen, niin selvästi et tiedä miten Liiga tai liigaseurat toimivat. Etkä varmasti tiedä jokaisen keikkamyynnin osalta, että olisiko sitä mahdollista toteuttaa eri aikaan tai millaisia kustannuksia voi aiheutua, jos tila varataan täysin turhaan. Tässä ei ole kyse mistä tahansa ladosta, vaan pitkälti koko Suomen kalleimmasta ja halutuimmasta keikkapaikasta.

Kuten todettua, niin sille on erittäin vahvat syyt, miksi otteluohjelmaa ei voida tehdä nykyistä aiemmin. Tähän on Liigan ja seurojen puolelta otettu useasti kantaa, mutta jotkut "tietäjät" eivät näköjään ole kiinnostuneita, kun asiasta jotain tietävät puhuvat tästä.

Selvästi sulla on kokemusta keikkavarauksista ja muusta järjestelystä, mutta kuvittelet nyt vähän liikaa, että mihin kaikkeen tuo tietämys riittää.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Finaalien pelipäivät on julkaistu:

Liigafinaalien ohjelma 2023
Ke 19.4. klo 18.30 Semifinaalien voittaja 1 – Semifinaalien voittaja 2
Pe 21.4. klo 18.30 Semifinaalien voittaja 2 – Semifinaalien voittaja 1
La 22.4. klo 17.00 Semifinaalien voittaja 1 – Semifinaalien voittaja 2
Ti 25.4. klo 18.30 Semifinaalien voittaja 2 – Semifinaalien voittaja 1
Tarvittaessa:
To 27.4. klo 18.30 Semifinaalien voittaja 1 – Semifinaalien voittaja 2
La 29.4. klo 17.00 Semifinaalien voittaja 2 – Semifinaalien voittaja 1
Ti 2.5. klo 18.30 Semifinaalien voittaja 1 – Semifinaalien voittaja 2

Suosikkijoukkue
Tappara
Finaalien ohjelmaan ei isommin löydy valittamista, varsinkin jos sanotaan, että tuo on lopullinen aikataulu osallistujista riippumatta. Tässä vaiheessa on hyvä omaa kalenteria rakentaa tuon pohjalta. Ja tarvittaessa poistaa sieltä 4 - 7 sittemmin tarpeetonta merkintää.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Pronssiottelu pelataan joskus ja finaalit alkaa keskiviikkona. Onneksi pleijareiden alussa oli posketon kiire, kuten myös runkosarjassa, että CHLt ja ETHt eivät hirveästi tuo joustoa sarjaohjelmaan.

Nimimerkillä Katkerako
 
Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jonkun verran porattu tästä tauosta välierien ja finaalien välillä, ei oikeastaan täällä mutta Twitterissä muutama ihmettely aiheesta osunut silmään. Vähän tulee sellainen fiilis että ei mikään kelpaa, itsekin tulee usein Liigaa suolattua milloin mistäkin mutta tämä on mielestäni sellainen asia mikä on hoidettu erinomaisesti. Finaalien pelipäivät julkaistiin jo aiemmin, oliko silloin kun Tappara varmistui finaaleihin, joten niitä on turha ronkkia, ja etenkin molemmat pääsevät nyt pelaamaan tuoreina. Taukoahan tässä tulee, mutta Ari Vallinkin otti tähän kantaa että hyvä vaan että pääsevät jätkät lepäämään välissä kun pääosin vedetään hirveällä tahdilla pudotuspelit läpi. Ilves-Pelicans seiskapelihän olisi ollut lauantaina, jolloin sen jälkeenkin olisi tullut neljä päivää taukoa, kun esimerkiksi 2014-15 Kärpät ja Tappara kohtasivat ensimmäisessä finaalissa Oulussa vain yhden välipäivän jälkeen kun olivat seiskapelinsä hoitaneet.

Muutenkin hyvä systeemi tämä että etukäteen ilmoitetaan ne päivät joiden aikana puolivälierät, välierät ja finaalit pelataan ja tarkat pelipäivät varmistuvat sitten ennen kyseisten sarjojen alkua. Vielä enemmän jatkossa kaipaisin tuota porrastusta, välierissähän sitä nyt oli olosuhteiden pakosta mutta toivon sitä olevan jatkossakin vaikka Antti Tuisku ei esiintyisi ja Ilves ja Tappara eivät välierissä pelaisi. Ehtii seurata kaikkia sarjoja paremmin.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Finaalien pelipäivät julkaistiin jo aiemmin, oliko silloin kun Tappara varmistui finaaleihin, joten niitä on turha ronkkia, ja etenkin molemmat pääsevät nyt pelaamaan tuoreina.
Finaalien pelipäivät julkaistiin 6.4., jolloin Tappara-HIFK oli Tapparan eduksi 2-1 ja Ilves-Pelicans tasatilanteessa 1-1.

Liigan uutisesta sai sen käsityksen, että semifinaaleihin selviytyneet neljä joukkuetta olivat saaneet sopia finaalien pelipäivät keskenään, joten olisi outoa, elleivät pelipäivät seuroille kelpaisi. Samaa mieltä siitä, että finaalien pelipäiviä on turha enää säätää ja Nokia Arenakin on käytettävissä 2.5. asti ennen kuin MM-kisaorganisaatio valtaa hallin, joten Tappara ja Pelicans pääsevät pelaamaan finaalisarjan inhimillisellä ottelutahdilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös