Otteita kaukalosta – KalPan peliesitykset kaudella 2014–2015

  • 48 165
  • 138

Uncle Ben

Jäsen
KalPan peliesityksiä voitaneen pohtia ihan omana aiheenaan ja joukkueen kasaamista sitten tuolla kausiketjussa.

Kauden alku on osoittanut, että KalPa pelaa hyvin samannäköistä kiekkoa kuin Pekka Virran aikaisemmilla KalPa-kausilla. Ehkä hyökkäyspään kulmapelejä on vähän vähemmän ja hyökkäysalueen toiminta hiukan suoraviivaisempaa, mutta puolustusalueen pelaaminen on aika entisen näköistä. Ero viime kauteen on huomattava. Tuloksellisesti kausi on alkanut positiivisissa merkeissä, neljästä pelistä kolme voittoa, kun vastassa on ollut sarjan kärkipäähän povattuja joukkueita ja peleistä vielä kolme vieraissa.

Maalivahtipeli on ollut erinomaisella tasolla, Kilpeläinen toki tiedettiin kovan luokan veskariksi, mutta ihan viimeisin nykykunto oli vähän arvoitus. Alkukauden perusteella huolta ei tältä osin ole. Puolustus taas on ehkä etukäteen ajatellen KalPan heikoin lenkki. Rosteri on puolustajien osalta kapea ja lisäksi pelitavan ylle on asetettu isoja epäilyksiä nimenomaan puolustuspelaamisen suhteen. Nämä huomioon ottaen puolustuspelaaminen on mielestäni sujunut tähän mennessä ihan asiallisella tavalla, neljässä pelissä omiin on mennyt seitsemän maalia, se on ihan hyvä suoritus.

Hyökkäys on rosterin puolesta hiukan paremmassa jamassa, vaikka aivan huippuluokan maalitykit sieltä puuttuvatkin. Michal Birner on esiintynyt ensimmäisissä peleissä edukseen ja ehkäpä nyt laiturin paikalle istutettu Jukka Voutilainenkin onnistuu käyttämään napakkaa rannelaukaustaan entistä useammin. Kasperi Kapasen paluu on vielä hämärän peitossa, mutta maalintekotaitoa hänkin omalta osaltaan toisi. Joka tapauksessa ei olisi ihme, jos maalinteon vaikeutta vielä jossain kohtaa kautta valiteltaisiin, hienoisia oireita tästä oli nähtävillä jo edellisessä TPS –pelissä.

Mielenkiintoista nähdä miten kausi tästä etenee, tuoreita näytteitähän siellä on parhaillaan tulossa, kun kauden toinen kotipeli on käynnissä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Valitetaampa maalintekotaitoa jo heti. :D
Kalpa olisi voinut ratkaista kaikki pelaamansa pelit jo varsinaisella peliajalla, jos olisi maalintekijöitä joukkueessa. On ollut niin paljon tyhjää maalia sekä huippupaikkaa maalien tekemiseen. Tuntuu vaan, että on ollut huonoa tuuria sekä epäonnistumisia aika paljon.

Suurin esille nostettava nimi lie Jyri Junnila. Tuo mies on joka pelissä 1-4x huippu paikassa. Näistä kuitenkin onnistuu 5/100.

Ehkäpä joukkueessa on liikaa taitureita/kiekonhaltioita ala Ruohomaa, Rissanen, Ilomäki. Sitten näitä vähän kädettömämpiä kuten Kolehmainen, Mutanen Junnila.
Maalintekijöiksi voinee laskea Vode, Kubalil(taitaa olla vielä 0) Keränen ja Birner. Toki muutkin saavat ja heidän pitääkin maaleja tehdä.

Ok, kausi vasta aluillaan ja 4/5 voitettu niin ei passaa valittaa. Monet hakevat vasta pelikirjan sisältöä itseensä ja homma vasta alkutekijöissä. Voittoja tulee ja ne kelpaavat aina. Silti toivoisi pientä terävyyttä tuohon maalintekoon. Hakataan vaikka treeneissä 100kiekkoa vaan tyhjään maaliin per lärvi. Vaikeaksi pelit vain aina tuntuu menevän tuon maalinteko taiottomuuten takia kun peli pitäisi lyödä poikki.

Pahoittelen, jos tuli liian negatiivis sävytteinen viesti. Tarkotus ei tämä ollut ja tyytyväinen olen 100% peli ilmeenseen tekemiseen. Ei tule yhtään ikävä Laukkasta ja paria viime kautta.
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Kubalikille soisi jo avausosuman. Kaveri on kyllä päässyt paikoille joka pelissä, mutta ei vain mene sisälle millään.

Aika tunteella tuli katsottua peliä (Ruutu.fista) tänään ja haukuttua kotijoukkuetta vähän liiankin rajusti, nimittäin katsoin HIFK-Ässät -peliä KalPa-peli jälkeen ja kyllähän tuo KalPan peli on raikasta katsottavaa noiden joukkueiden peliin verrattuna. Tuntui siltä, kuin sekä IFK että Ässät olivat jotenkin täysin jumissa hyökkäyspelaamisessa. Raikkaus puuttui ja peli meni molemmilta jengeiltä sumpuksi, etenkin Ässillä. Toki molempien pelissä on hyvääkin, mutta tuo tietynlaienn tunkkaisuus tuli kyllä tänään huomattua.

KalPalta puuttuu vielä se viimeinen rutistus. Kiekko ja miehet liikkuu hyvin, mutta se viimeinen kiima, jolla ne maalit tehdään, vielä loistaa poissaolollaan. Laukaukset ovat huonoja Voutilaista lukuunottamatta.

Tästä huolimatta olo on toiveikas ja KalPalta on varmasti lupa odottaa hyvää myös jatkossa. Kyllä tuo über-kiekollisuus kaikesta huolimatta tuntuu toimivan ja hienosti KalPan on kyennyt painostamaan vastustajiaan kolmannessa erässä.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Huhhuh jos olisi laittaa Lehkonen, Kauppinen ja Masuhr nyt tuonne jäälle. Huhhuh. Vaan ei ole ja näillä mennään.

Viisi peliä takana, yhdeksän pistettä mahdollisesta viidestätoista (ja tosiaan mitä vastustajia vastaan, tosin HPK menee enemmän samaan kategoriaan KalPan kanssa). Huonomminkin olisi voinut käynnistyä. Meitä vastaan ei tehdä paljoa maaleja, näiden viiden aikana yhteensä yhdeksän. Yksikään vastustaja ei ole onnistunut tekemään kahta enempää. Tämä on todella hieno juttu, mutta eipä KalPakaan vastaavasti maaleilla kyllä herkuttele. Joukkue ei muuten ole vastannut avausmaalista yhdessäkään pelissä.

Eero Kilpeläisen voisi sanoa ainakin tähän asti täyttäneen sen kovasti huvitusta mediassa herättäneen Voittava maalivahti-leiman aikas hyvin (juu, varmaankin siinä kyseenalaistettiin pään kestävyyttä tiukemmissa paikoissa). Kilpi pitelee toisinaan KalPaa kieltämättä pystyssä, mutta se on hyvän maalivahdin merkki. Rankkarikisoissa Kilven torjuntaprosentti on edelleen upeat 100% - Koskinen oli mielestäni aika huikea rankkareilla silloin pari vuotta sitten mutta tämän otannan perusteella Kilpeläinen voi olla vielä parempi. Kilpeläinen on parannus Tuokkolasta, jota ei toki voi syyttää joukkueen huonosta menestyksestä viime kaudella. Ainakin tällä hetkellä toimiston ratkaisu tehdä Kilven kanssa pitkä, kolmivuotinen sopimus (option kera) vaikuttaa todella hyvältä peliliikkeeltä, joten siitä propsit.

Viime kaudella sitä olisi ollut ikionnellinen neljästä voitosta viidestä pelistä. Nyt sitä jo on vähän tympääntynyt siitä, että kuitenkin kolme näistä voitoista on tullut vasta voittolaukauskisassa ja siten on tullut kahden pisteen voittoja kolmen pisteen voittojen sijasta. Ratkaisuvoimaa- ja kykyä pitäisi nyt ehdottomasti löytyä. Ihan hyvinhän tämä on näinkin toiminut, kun omissa ei paljoa soi, mutta surkean pieneksi jää kauden maalimäärä jos tällä radalla jatketaan.

Yksi hyvä ratkaisu tähän tekijärintaman ohuuteen voisi tietysti olla elämänsä pelejä pelaamaan syttyvä Mikael Ruohomaa, joka ehdottomasti menee hyvin ainakin alempien ketjujen pelaajana jos ei mitään muuta. Pakko vain vähän on miettiä, että minkälaisia aihuita on takoa pisteitä liukuhihnalta Kolehmaisen ja Hyvärisen välissä? Pitäisiköhän kokeilla ainakin yhden pelin verran vaikka kakkosketjussa? Ja olisihan se myös hienoa, jos pakistosta joku muukin kuin Lyytinen osaisi tehdä siniviivan tuntumasta maaleja. Koivistolla ei oikein homma kulje, laukaus on tehoton. Riikola on esiintynyt suurimmaksi osaksi edukseen TPS-pelin lapsusta lukuun ottamatta, mutta maalitili on hänelläkin avaamatta (veljpoikansa on muuten samaan aikaan tehnyt kolme maalia ja kerännyt neljä syöttöpojoa!). Muilta puolustajilta suurempien maalimäärien odottaminen onkin sitten jo hieman utopistista.

HIFK on juuri nyt hyvä esimerkki siitä, kuinka nuoria kavereita nousee ottamaan vastuuta, kun rutinoituneempi tähtiosasto vähän uinuu. KalPassa ero tosin on siinä, että juuri nämä "tähdet" ovat niitä, jotka meille pelejä ovat nyt ratkaiseet, mutta jospa meilläkin vielä ennen pitkää ratkaisijoita löytyisi enemmän. Toivottavasti, muuten juuri tämä ratkaisijoiden vähyys voi hyvinkin olla lopulta se suurin kompastumisien lähde tällä kaudella.

Kuitenkin juuri nyt on syytä olla ihan tyytyväinen tuloksiin. Ei tainnut kovin moni tällaiseen starttiin uskoa, en suoraan sanottuna minä ainakaan yhtään. Odotin paria voittoa kuudesta-seitsemästä ensimmäisestä pelistä ja tappioita selvillä maalieroilla, joten nostan hattua joukkueelle ja pyydän mitä nöyrimmin anteeksi. Jatkakaa samaan malliin ja mielellään vielä vähän terävämmin, jos vain suinkin mahdollista. Kiitos.
 
Viimeksi muokattu:

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Kuvittelenko vain, vai onko tossa joukkueessa jopa vähän sitä kauan kaivattua vittumaisuutta? Ovat vissiin jopa taklanneetkit välissä? Ja pelanneet maalilla jälkipeliä?

KalPa - mitä helvettiä?

EDIT: Rankkarivoitoissa on hyväkin puoli: Varmasti jostavat Kilpeläisen itsevarmuutta! Ja koko joukkueen muutenkin.
 

Uncle Ben

Jäsen
Yksi hyvä ratkaisu tähän tekijärintaman ohuuteen voisi tietysti olla elämänsä pelejä pelaamaan syttyvä Mikael Ruohomaa, joka ehdottomasti menee hyvin ainakin alempien ketjujen pelaajana jos ei mitään muuta. Pakko vain vähän on miettiä, että minkälaisia aihuita on takoa pisteitä liukuhihnalta Kolehmaisen ja Hyvärisen välissä? Pitäisiköhän kokeilla ainakin yhden pelin verran vaikka kakkosketjussa?

Kyllä kai tuo voisi olla ihan harkinnan arvoinen vaihtoehto, siis esimerkiksi juuri vaihtaa Rissasen ja Ruohomaan paikkaa keskenään. Ruohomaa on pelannut varsin hyvin, vaikka pistesaldo ei ole vielä pahemmin karttunutkaan. Sikäli kun Liigan tilastoihin on luottaminen, niin Ruohomaan aloitusprosentti on kuitenkin KalPan paras.

Kuitenkin juuri nyt on syytä olla ihan tyytyväinen tuloksiin. Ei tainnut kovin moni tällaiseen starttiin uskoa, en suoraan sanottuna minä ainakaan yhtään.

Tää on toisaalta totta, kausi on alkanut hyvin, joten eipä kokoonpanoakaan kannata sotkea liikaa ihan vaan sotkemisen ilosta.

Yksi kysymys on tietty tuo maalivahtipeluutus. Pelaako Kilpeläinen kaikki pelit, tai niin kauan kuin terveyttä riittää, vai pitäisikö Perhoselle antaa kuitenkin jossain kohtaa mahdollisuus tolppien välissä? Ja jos peliaikaa ei ole tiedossa, niin pitäiskö hänelle sitten yrittää saada peliaikaa Mestiksestä, jos siellä olisi joku sopiva joukkue, minkä kanssa intressit kohtaisivat. Pelaamaankin olis kuitenkin hyvä jossain kohtaa päästä.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä kai tuo voisi olla ihan harkinnan arvoinen vaihtoehto, siis esimerkiksi juuri vaihtaa Rissasen ja Ruohomaan paikkaa keskenään. Ruohomaa on pelannut varsin hyvin, vaikka pistesaldo ei ole vielä pahemmin karttunutkaan. Sikäli kun Liigan tilastoihin on luottaminen, niin Ruohomaan aloitusprosentti on kuitenkin KalPan paras.



Tää on toisaalta totta, kausi on alkanut hyvin, joten eipä kokoonpanoakaan kannata sotkea liikaa ihan vaan sotkemisen ilosta.

Yksi kysymys on tietty tuo maalivahtipeluutus. Pelaako Kilpeläinen kaikki pelit, tai niin kauan kuin terveyttä riittää, vai pitäisikö Perhoselle antaa kuitenkin jossain kohtaa mahdollisuus tolppien välissä? Ja jos peliaikaa ei ole tiedossa, niin pitäiskö hänelle sitten yrittää saada peliaikaa Mestiksestä, jos siellä olisi joku sopiva joukkue, minkä kanssa intressit kohtaisivat. Pelaamaankin olis kuitenkin hyvä jossain kohtaa päästä.
Rissasella on paljon kehitettävää aloittamisessa. Usein vaihdetaan pois ja alkukauden mielikuvien perusteella häviää satanolla liikaa. Ruohomaa on saanut jonkun verran yv vastuuta ja liikuttanut kiekkoa hyvin. Tasakentällisillä en ole huomannut hyvässä enkä pahassa. Vieraskiertueella odottelin Perhosta tolppien väliin, toisaalta Kilpeläinen on pelastanut joukkueelle sen verran paljon pisteitä ja hyvän startin että ymmärrystä peluutukselle löytyy. Olisiko chl pelit parempi kokeilun paikka..
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Eiköhän Perhonen saa kohta näytönpaikkoja. Kilpeläisen peluutuksen jokaisessa pelissä näin alussa ymmärtää, koska halutaan näyttää ihmisille että KalPa voi peräti jopa voittaakin jääkiekkopelin ja Kilpeläinen on luotettavampi vaihtoehto tuon pyrkimyksen toteuttamiseksi. Kun on saatu voittoja alle niin mahdolliset häviöt Perhosen "takia" eivät niin raskailta tunnu. Minulla tosin on ihan hyvä tunne Samusta. Kenties hän pelaa JYPiä vastaan? Näytönhalut vanhaa seuraa vastaan lienevät aika suuret.

Seuraavat pelit voisi peluuttaa esim.:

JYP - Perhonen
SaiPa - Kilpeläinen
HPK - Perhonen
HIFK - Kilpeläinen
Kärpät - Kilpeläinen
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Peli-ilme, ilo, tekemisen meininki ja kaikki ovat paaaljon viime kautta huomattavasti paremmin. Peli näyttänyt paikka paikoin Virran-kiekolta parhaimmillaan. Toki välillä myös pahimmillaan.

Kausikin on vielä nuori, mutta ainakin itseäni huolestuttaa tuo maalintekeminen/paikoille pääseminen. Olen parin pelin ja raporttien varassa, mutta tuo tuntuisi olevan suurin murhe vieläkin. Yhdellä kahdella maalilla tekee tiukkaa voittaa, toki Kilpi tarjoaa tähän aina mahdollisuuden.

Jotain olisi kuitenkin minusta tuohob hyökkäys/maalintekohommaan tehtävä. Voisiko juonikkaan pelirohkean Ruohomaan vaikka istuttaa Rissasen tilalle? Mitä miehen otteita olen nähnyt, niin parempia ne ovat olleet(kuin Rissasen). Tuntuu, että mies menee täysin hukkaabän tuolla kolmosessa. Mestiksessä huipputehot viime kaudelta ei voi olla vahinkoa vain. Oisko tässä lääke parempaan hyäkkäyspelaamiseen? Yvtä toki jo pelaa, mutta olisiko tulosyksikkökenttään siirto kuitenkin kokeilemisen arvoinen kun kausikik on vielä näin nuori. Kalpan tuntien tämä tapahtuu vasta kun joku (Vode Ilomäki Juakko) loukkaantuu ja Ruohomaan pelihuumori on jo Koohottaja-Kolehmaisen rinnalla hiipunut.
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Rissanen laitettiin eilen jostakin syystä aloittamaan kaksi viimeisintä aloitusta pelin lopussa. Varmaan moni on jo huomannut, että Rissanen otetaan sanalla sanoen ihan helvetin usein pois aloituksesta tai sitten häviää sen 10000-absoluuttinen nollapiste.

Eilen tuo oli räikeä peluutusvirhe valmennukselta, tiedä sitten onko Rissanen Virran tai jonkun muun lempipelaaja. Mutta minustakin Ruohomaa jo ansaitsisi paikan Rissasen paikalta, tuntuu olevan nälkäisempi ja juonikkaampi pelaaja.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Itse olen taas eri mieltä Rissanen-Ruohomaa -vertailussa. Mielestäni Rissanen on onnistunut alkukaudesta aivan kelvollisesti. Hän on huomattavasti monipuolisempi pelaaja ja aika tunnollinen vääntäjä myös kiekottomassa pelissä. Toistaiseksi Rissasen ollessa jäällä kiekkoa ei ole vielä kertakaan haettu omasta nuotasta. Ruohomaa sen sijaan on puolustuksellisesti melko arvoton. Opittavaa on sillä saralla ainakin paljon. Mestiksessä Ruohomaata ei ainakaan niissä Jokipon peleissä, jotka itse näin, juuri puolustushommeleissa nähty. Rissasta vähän pehmeäkätisempänä ja peliä rakentavampana pelaajana hänellä on periaatteessa avuja olla yv-ekspertti. Valmennusjohtokin näyttää ajattelevan tästä asiasta näin.

Ruohomaan ohella toinen kaveri, joka saisi vähän petrailla oman alueen peliään, on ikisuosikkini Arttu Ilomäki. Ajoittain hän on puolustusalueella iso riski nimenomaan omalle joukkueelleen. Toivotaan kuitenkin, että Pekka Virralla riittää kärsivällisyyttä, koska tuskin pelaaja menettää kiekkoja ihan tahallaan vaarallisissakaan paikoissa. Hieman virtuoosimaisena nykytaiteilijana Ilomäki tarvitsee valmennuksen tuen, jotta tulosta tulee. Jos Ilomäki kahlitaan ja laitetaan pelaamaan "nollaroolia", on hän liigatasolla käyttökelvoton.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mukavaa, että KalPan peliesitykset eivät enää parin sekoiluvuoden jälkeen ole yhdentekeviä. Kaikenlaiset märkäkorvavalmentajat ja monsterimonnitkin jo itkee mediassa, miten KalPaa vastaan on niin ikävää ja tylsää pelata. Höystettynä epämääräisillä "ei yleisöäkään varmaan kiinnosta" heitoilla.
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Ei muuten ollut ensimmäinen 3. erä tällä kaudella, kun KalPa lisää höyryä ja pääsee pisteille rajulla voitontahdolla. Aika hieno ja lupaava merkki loppukautta ajatellen. Etenkin Voutilainen ja Birner oikein säteilevät voitonnälkää ja ratkaisuhalua.
 

Uncle Ben

Jäsen
Mukavaa, että KalPan peliesitykset eivät enää parin sekoiluvuoden jälkeen ole yhdentekeviä. Kaikenlaiset märkäkorvavalmentajat ja monsterimonnitkin jo itkee mediassa, miten KalPaa vastaan on niin ikävää ja tylsää pelata. Höystettynä epämääräisillä "ei yleisöäkään varmaan kiinnosta" heitoilla.

Niin, valituksessahan on toki pointtinsa, viime kauden KalPaa vastaan oli epäilemättä mukavampi pelata. :)

Pari hajahuomiota tän kauden liigapeleistä. Tähän mennessä, eli siis tän illan JYP-peli mukaan lukien, vastustaja on tehnyt jokaisessa pelissä ensimmäisen maalin ja kaiken kaikkiaan se vastustaja on tehnyt kaksi maalia kaikissa muissa peleissä, paitsi Tampereella Tappara jäi yhteen. Ratkaisevaa siis on, tekeekö KalPa yksi, kaksi vai kolme maalia. :)
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Ei muuten ollut ensimmäinen 3. erä tällä kaudella, kun KalPa lisää höyryä ja pääsee pisteille rajulla voitontahdolla. Aika hieno ja lupaava merkki loppukautta ajatellen. Etenkin Voutilainen ja Birner oikein säteilevät voitonnälkää ja ratkaisuhalua.
Yhdyn tähän. Viime kaudella jos vastustaja johti peliä ennen kolmannen erän alkua, tiesi sen jo siinä vaiheessa että KalPa tulee häviämään. Joskus tämän tunsi jo ensimmäisellä pelikatkolla. Pekka osaa näköjään motivoida ja nostaa voitontahtoa pukukopissa ja tämä on yksi niistä asioista mitä Papu ei ikinä toteuttanut. Uskaltaisin väittää, että joukkueessa on nyt hyvä meininki ja koko seura on sitoutunut yhteen. Ei tämä ainakaan huonommin kuin viime kaudella voi mennä, veikkaan että sijoilla 11-8 ollaan runkosarjan lopussa.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Homma kulkee, mutta luonteeltani pessimistisenä mietin samalla, että kauanko mahtaa lopulta kulkea. Nälkä kasvaa syödessä ja vaikka ennen kautta ajattelin, että säälipleijaripaikka olisi viime kauden karmeuksien jälkeen enemmän kuin tarpeeksi, niin kieltämättä nyt - kun on nähnyt tätä joukkuetta jäällä - ajatus matkan tyssäämisestä johonkin villi kortti-kierrokseen vituttaa jo aika pahasti. Haluaisin suoraan sanottuna enemmän. Niin ja toki tässä vaiheessa kautta jokainen sijoitus on vielä täysin auki, joten on oikeastaan ennenaikaista puhua mistään pudotuspeleihin liittyvästä.

Otan asian esille siksi, että vaikka voittoja onkin tullut ja ennen kaikkia tiukkoja pelejä on kerta toisensa jälkeen käännetty voitoiksi niin jokin tuossa ei silti täytä minua luotolla. Ehkä se on edelleen se maalinteon vaikeus. Ehkä se on vain se, että Pekka Virran KalPa on ennenkin nähty pudotuspeleissä eikä se joukkue ikinä päätyyn asti mennyt, vaikka hienoja asioita saavutettiinkin. Jotenkin voin jo tässä vaiheessa kuvitella, kuinka tämä lopulta "ei vaan riitä". Toivottavasti joukkue osoittaa minut tässä täysin vääräksi, ainakin se on jo niin tehnyt ensimmäisiä kierroksia koskeneiden odotuksieni osalta.

Lähinnä valitusta eräistä yksilöistä: Puistolan Pasi on melko mitäänsanomaton näky. Plus-miinus-tilasto näyttää kolmen pelin jälkeen miinus kolmea ja se onkin joukkueen isoin miinuslukema. Konttinen saikin tänään, jos suinkin oikein katsoin, paljon enemmän vastuuta - ei sillä etteikö Konttisen peluuttaminen pitkällä tähtäimellä olisikin järkevämpää kuin Puistolan peluuttaminen. Puistolasta tuskin kuitenkaan löytyy sitä ratkaisua pitkäaikaiseen pakin etsintään.

Mutanen, Harjama ja Junnila pelaavista hyökkääjistä ainakin edelleen kiikaritehoilla, mikähän tähän auttaisi. Edelleen mietin, että eikö Kinnusta voisi edes parin pelin ajan kokeilla Harjaman tilalla? Varmasti mm. Lehkonen vaikutti Sakun hyvään debyyttikauteen paljon, mutta silti oli aika paljon etevämmän oloinen kuin Harjama, ainakin minun mielestäni. Junnilan kiikarit toki eivät sinänsä haittaa, koska on muuten niin hyödyllinen pelaaja erityisesti alivoimalla. Liedekselle ei nyt oikein taida paikkaa joukkueesta ilman loukkaantumisia löytyä, joten en ihmettele, jos uutta seuraa tosiaan etsitään.

Noin muuten kaikki pelaavat ihan mukiinmenevästi vähän kaikille sattuvia pelityylistä johtuvia hasseja (kuten JYPin ensimmäiseen maaliin tänään johtanut tilanne) lukuun ottamatta. Rissanen ja Keränen saisivat tehoilla enemmän ja Koivisto voisi laukoa enemmän. Mitä olen näitä pelejä katsonut niin Miika mielestäni säästelee laukausta ihan turhaan liikaa ja välillä ei Ilomäen tavoin lauo todella hyviltäkään paikoilta. Toisaalta tämä kai kertoo vain siitä että Koivisto on mainiosti sisäistänyt savolaesen kiekkomentaliteetin, joten ehkä parempi olla nyt valittamatta.

Toivottavasti apina putosi tänään lopullisesti Kubalikin harteilta. No, tiedä sitten onko apina missään vaiheessa kovin suureksi päässyt kun syöttöpisteitä kuitenkin on kertynyt, mutta hyvä näin, onhan hänet ehdottomasti maalejakin iskemään hankittu. Tänään osoitti hienoa ratkaisijan kykyä tärkeällä hetkellä. Birner ja Voutilainen ovat piste-per-peli-vauhdissa, hyvä hyvä.

On se hämmentävää, että KalPa oikeasti voittaa jääkiekkopelejä. Mitä ihmettä? Mitä kummaa? Ensi viikolla vastassa mm. SaiPaa ja HIFK:ta, joten haastetta riittää. HPK on siinä jossain välissä ja Kärpät heti näiden jälkeen. Olisihan siinä taas upeita päänahkoja kerrakseen.
 
Viimeksi muokattu:

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Eniten mistä pidän tällä hetkellä on tuo aloitteellisuus pelissä. Joka peliin lähdetään tekemään omaa juttua, omalla systeemillä. KalPalla on hyvä pelirohkeus, syöttäminen, syöttösuunnat yms. Pyritään monipuoliseen peliin. Välillä pelataan ns. pitkiä hyökkäyksiä ja sitten tulee kuten esim. Voutilaisen tasoitus Jyp pelissä. Haettiin ja haettiin hyökkäykseen lähtöä (pidettiin kiekko omalla joukkueella) ja sitten kahden syötön hyökkäys ja maali.
Okei, välillä tulee virheitä ja kiekonmenetyksiä, mutta olennaista on ettei niitä aleta pelätä. Jänne pelissä ei aina kestä vielä sitä 60min., mutta tekemisen taso on erinomainen ja peli-ilme, josta 3.erän nousu hyvänä esimerkkinä. Ero Laukkasen KalPaan on kuin yöllä ja päivällä. Selkeästi näkee, että joukkue on sitoutunut pelisysteemiin ja on hyvä henkinen.

Ja hankinnat vaikuttaa onnistuneilta. Birner, Kubalik, Keränen, Kilpeläinen...
Ja Ruohomaa vaikuttaa pelimiehelle. Sopii pelitapaan. Hyvä haku.

Vaikka alkukausi on mennyt hienosti niin realismi kannattaa säilyttää. Kausi on vasta alussa ja tappioitakin tulee. Olen mielissäni, jos tuo ilme säilyy läpi kauden. On sitten sijoutus mikä tahansa. On oma tapa tehdä asioita, oma pelitapa ja sitoutuneisuus. Näihin on sitten mahd. tappioputkenkin aikana hyvä nojata ja sitä kautta päästä taas voittoihin kiinni.

Mieluummin tällaista aloitteellista ja aktiivista keikkoa katson kuin virheitä pelkäävää, passiivista keskialueen tukkivaa robottikiekkoa.
 
Viimeksi muokattu:

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Ehkä se on vain se, että Pekka Virran KalPa on ennenkin nähty pudotuspeleissä eikä se joukkue ikinä päätyyn asti mennyt, vaikka hienoja asioita saavutettiinkin. Jotenkin voin jo tässä vaiheessa kuvitella, kuinka tämä lopulta "ei vaan riitä". Toivottavasti joukkue osoittaa minut tässä täysin vääräksi, ainakin se on jo niin tehnyt ensimmäisiä kierroksia koskeneiden odotuksieni osalta.

No, sitten viime kerran Pekka Virran, joukkueessa on nyt ainakin lähtökohtaisesti pelaajia myös pudotuspeleihin, kuten Janne Kolehmainen, Sami Mutanen, Toni Hyvärinen, Heikki Liedes (varauksin, toki), Antti Halonen, Mikko Jokela ja Michal Birner, Jukka Voutilainen (nämä kaksi ratkaisuhalukkuuden vuoksi) sekä Tomas Kubalik (vahva vääntäjä). Pleijareissa 3. ja 4. ketjun jätkät nousevat aina esiin, ja kai tässä hyvin vahvalla optimismilla voisi kuvitella, että nyt myös nuo alemmat ketjut onnistuisivat pudotuspeleissä, jos sinne siis mennään.

Mutta peli-ilme, rohkeus ja joukkuehenki tällä hetkellä tuntuvat olevan loistavalla tolalla, toivotaan, ettei olla syksyn joukkue, vaan kevään joukkue, koska kukaan ei muista syksyn mestareita.
 

Uncle Ben

Jäsen
Pakko on kyllä nostaa hattua tuolle KalPan tämän hetken pelaamiselle. Yksinkertaisesti hienoa. Perhosen otteet tänään SaiPaa vastaan eivät nyt mitään rauhallisen vakuuttavia olleet, mutta nollapeli on kuitenkin nollapeli. Joukkue Perhosen edessä puolusti SaiPan paikat aika vähiin. Edelleen oma maalinteko on ongelmallisempaa kuin puolustuspään pitäminen.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Keväällä hämmästelin Janne Keräsen yksivuotista sopimusta, mutta jos kyseessä oli KalPan haluama aika, niin saattoi olla ihan järkevä idea. Itse asiassa vaikka kyseessä olisi ollut agentin haluamattomuus sitoa pelaajaansa surkeaan jumboseuraan useaksi vuodeksi niin saattoi olla hyvä juttu. Aikaa pitää ehdottomasti vielä antaa, pelejä on pelattu vasta vähän ja Keräsen moottori saattaa käynnistyä hitaasti, mutta kyllä minä silti vähän enemmän odotin ja odotan.

Pisteitä kaveri on väsännyt sen n. 23-29 joka kaudella, paitsi yhdellä joka jäi Masuhrin polvitaklauksen takia lyhyeksi ja tällä vauhdilla tekee vaikeaa yltää tuohon pienempäänkin lukuun. Peliaikaa ykkösketjussa kuitenkin annetaan. Tänään oli mahdollisuus ratkaista peli KalPalle 2 vs 0-läpiajotilanteessa, jossa olisi voinut myös syöttää Kubalikille, mutta yritti ratkoa itse ja mönkään meni. Juttuja viimeistelyn ontumisesta taisi olla jo Lukosta siirtymisen yhteydessä ja jokseenkin todenmukaisia ne vaikuttavat olevan.

Ihan hyvä pelaaja sinänsä, mutta ryhtiliike olisi paikallaan. Tällä hetkellä vähän samanlainen ilmestys kuin joku Kerman, toki nopeampi ja onneksi halvempi. Ja on Keränen kyllä myös yritteliäämpi ja pirteämpi.

Jospa se siitä vielä. Jos ei niin ehkä ensi kauden joukkuetta rakentaessa kannattaa panostaa varmasti tehokkaampaan kaveriin ja leikata kuluja vaikka alempien ketjujen osastolta. Keräsen pitäisi kuitenkin olla niitä kavereita, jotka vähän vievät taakkaa Birnerin ja Voden harteilta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings
Voiko tässä olla muuta kuin tyytyväinen? Pisteitä tulee sieltä ja täältä, ja vain kerran ollaan jääty ilman pisteitä. Todella hienoa suorittamasta illasta toiseen, pelaajat uhrautuvat voiton eteen ja Perhoseltakin todella hyvää peliä tänään. Kaikkein parasta on se, että kaikki vastustajat valittavat että olipas tylsä peli. Sori vaan, mutta meille nuo pisteet maistuu erittäin hyvältä.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Huh. Sarjataulukossa kakkosena, tasapisteissä johtavan SaiPan kanssa. Maistuu, tulipa kuinka "unettavalla" pelityylillä vaan. Sitäpaitsi, sehän kertoo enemmän vastustajista kuin KalPasta, jos eivät ratkaisua tuohon löydä...

Mahtava alku ollut, joukkue todella pelaa nyt KILPISYDÄMELLÄ ja Peksi Virta tehnyt huikeaa työtä - kyllä se vaan niin taitaa olla, että poika Turuust taitaakin olla adoptoitu savolaesjiärä.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
En tiedä pitäisikö olla ärsyyntynyt vai hyvillään, kun esim. tuolla voimasuhdepalstalla tuntuu jengi olevan sitä mieltä, että pashakan se KalPa on alkukaudesta kaikesta huolimatta ollut... No, kai se on hyvä jos paskalla pelillä voitetaan? In kuulemma tylsä pelitapa, jota minkään muun joukkueen kannattajat eivät omiltaan toivoisi... Niin. Toisaalta KalPa varmaan ison osan nykyfaneistaan hankki nimenomaan tuolla pelitavalla.

No, kai se on ihan sama. Itse kuljen Kärppäalueella KalPa-pipo päässä. Kuittia tullut tällä kaudella viime kautta vähemmän :)
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Keväällä hämmästelin Janne Keräsen yksivuotista sopimusta...

Ihan hyvä pelaaja sinänsä, mutta ryhtiliike olisi paikallaan.

No niin. Sehän oli jo vähän enemmän sinne päin tänään. Kaksi maalia ja kolmattakin Keränen haki ahnaasti mutta tällä kertaa jäi saamatta. Nyt kun vielä onnistuisi muitakin kuin vanhoja seurojaan vastaan niin hyvä hyvä. Laitetaan nyt samaan syssyyn vielä kehut Kubalikille, tänään kaksi syöttöpistettä ja yhteensä pojoja on nyt kasassa 1 + 7 = 8. On ne vaan melkoisia peljmiehiä nämä meidän tsekit ja voi jos he kumpikin pelaisivatkin Kuopiossa koko kauden pitkän riemuisan. Voutilainen on jäänyt taakse kolmanneksi, ehkä vanha ei vaan enää koko ajan niin jaksa : )

Sen sijaan Vode näyttikin tänään ensiluokkaista esimerkkiä joukkueen puolesta uhrautumisesta blokatessaan HIFK-pakin laukauksen kolmannessa erässä. Velho vähän makoili ja keräili happea puolisen minuuttia jään pinnassa, mutta lopulta herra kapteeni nousi hammasta purren ylös ja parin minuutin päästä oli taas iloisena hyökkäyspuuhissa jäällä.

Olihan tämä vaan onnistunut viikko, perskele. Kilpeläisen pienen vamman olisi voinut kuvitella olevan katastrofi, mutta vielä mitä, Perhonenhan pelasi ihan hyvin. SaiPaa vastaan ei kauheasti tullut testatuksi ja HPK:ta vastaan päästi ehkä vähän helppoja, mutta tänään Samu torjui Liigan tehokkaimmin maaleja iskeneen joukkueen laukaukset 42 kertaa ja päästi ainoastaan yhden maalin. Muutamia gamesavereita mahtui tänään tuonne joukkoon.

Viiteaineistoa on vielä vähän, mutta hyvältä hankinnalta vaikuttaisi tässä vaiheessa ja jospa se treenaus olisi vihdoin alkanut maistua, potentiaalia on selvästi aina ollut ja paljon. Hyvä juttu että sopparissa on optio ensi kaudesta.

Niin, 7/9 pistettä pussissa viikosta jonka aikana kuitenkin kohdattiin ihan kovatasoisia vastustajia, sekä Hämeenlinnan Pallokerho : ) Viikkohan meni oikeastaan täysin odotusten vastaisesti, kun lähtökohtaisesti kovilta SaiPalta ja HIFK:lta ryöstettiin täydet pistepotit ja Kerholle menetettiin kaksi pistettä.

Ehdottoman tyytyväinen on silti pakko olla tulokseen, olisin tyytyväinen vaikka Eero olisi ollut maalilla mutta se fakta että Perhonen siellä maalilla oli tekee tästä viikosta erityisen onnistuneen. Toisaalta molemmat voitetut pelit voitettiin vain maalin erolla; HPK-matsi hävittiin jatkoajalla ja siten maalin erolla. Tiukkoja pelejä nämä vaan tuntuvat kaiken aikaa olevan ja ainoastaan tuo ensimmäinen SaiPa-peli (5-2) ollaan voitettu suuremmalla maalierolla kuin yhdellä. Minkäs teet.

Nyt ollaankin sitten sarjakakkosena taulukossa ja pakkohan se on mainita, että sarjaykkönen on pelannut pelin enemmän kuin me... Ääh, ei siitä sen enempää. Etiäpäin!
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
In kuulemma tylsä pelitapa, jota minkään muun joukkueen kannattajat eivät omiltaan toivoisi... Niin. Toisaalta KalPa varmaan ison osan nykyfaneistaan hankki nimenomaan tuolla pelitavalla.
Kyllähän se voi tuntua vastustajan kannattajista tylsältä jos ei saa pelivälinettä itselleen. Kyllä minuakin saattaisi korveta, jos omaa jengiä viedään kulmahyrrillä ja jätönjätöillä. Onneksi Kuopiossa asioita tehdään omalla tavalla. Itse koen pelin jälleen kovin viihdyttäväksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös