Ottawa Senators 2022–2023

  • 18 376
  • 62

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Aika monta peliä tullut katseltua tässä kauden aikana ja tullut huomattua kuinka kentällä annettu effortti ei realisoidu tulosten valossa. Eilenkin ensimmäiseen 25minuuttiin 7 toinen toistaan typerämpää jäähyä. Muutenkin jotain tuossa pelillisesti mättää oman pään merkkaamisesta lähtien. Monessa pelissä ollut paikat selkeäänkin johtoon, mutta lopulta jouduttu hakemaan tasoitusta ilman molaria ja aina on kolissut tyhjiin.
Jos jotain plussaa haetaan niin Tkachuk on jo nyt aika eliitti pelaaja ja maaleja voisi olla helposti tuplat nykyiseen 7 verrattuna ja vaihdosta toiseen voittaa kaikki kaksinkamppailut tehden itsestään vaarallisen.
Lisäksi Sanderson on ollut loistava ja saa nyt Chabotin loukkaantumisen kautta reippaasti vastuuta pakistossa.
DeBrincat tulee kyllä tekemään sen 30+ maalia tälläkin kaudella. Paikkoja on ollut ihan helvetisti ja kyllä se jossain vaiheessa ryöpsähtää.

Pitikin reipas viikko sitten käydä postaamassa videota Vancouver matsista jossa Ryan Reynolds oli ollut katsomossa ja isoja huhuja ollut että kaveri olisi Wrexham projektin jälkeen myös siirtymässä NHL omistukseen jonkun ryhmän kanssa. Pelaajatkin tuntuivat olevan kovasti mielissään Deadpoolin alaisuudessa pelaamisesta


Mulla oli koneella reilun kahden minuutin klippi tuosta nauhoitettuna mutta ei vissiin saa postata omia medioita.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
No niin perun pahat puheeni debrincatista,alkanut verkko heiluu. Just pay The man! Toivottavasti signaa Ottawaan piiitkän sopparin,tuollaisia maalintekijöitä ei vaan puussa kasva,viime pelissä capseja vastaan tuo pinton ketju oli liekeissä,paikkoja loivat liukuhihnalta. Koko joukkue parantanut joulukuussa pelaamista. Vielä on paljon tehtävää ja nuorilla pitää kasvaa,mutta ensimmäistä kertaa tällä kaudella tuntuu että nyt tää homma alkaa toimimaan. Zub ja Norris tohon vielä terveeksi niin hyvä tulee. Ja Talbotilta ihan mahtavia pelastuksia parissa pelissä bostonia ja capseja vastaan.. salute..
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Kyllä, DeBrincat alkaa sopeutumaan ja hänen peliään on hieno katsoa. Mielenkiintoista nähdä, miten tämä päättyy. Lukitseeko Sens tuon top 6 hyökkääjistön suoraan pitkäksi aikaa tämän myötä, jos hän edes haluaa sitoutua pitkäksi aikaan. Vähän pahaa pelkään, että tämä sopimus alkaa 9:llä, mutta toiveissa on joku "6v & 8.5M)

Muutenkin joukkueen peli parantunut merkittävästi. Harmi, että tuo alkukausi meni (taas) pieleen. 5vs5 peli tökkii vähän edelleen, mutta erikoistilanteet on nyt sillä tasolla, jolla niiden kuuluukin olla. Kaikki viisi kärkihyökkääjää paukuttaa lähes piste per peli keskiarvolla. Stützle on ollut jo pitkään todella hyvä.

Zubin jatko (4v & 4.6M) oli mielestäni hyvä sopimus. Fanit tykkäävät ja toimii todella luotettavana pakkina joko Chabotille tai Sandersonille pitkään. Pakkien osalta ihmettelen, ettei JBD saanut jäädä ylös, sillä oli mielestäni erinomainen ylhäällä. Haluaisin nähdä itse Chabot-JBD & Sanderson-Zub pakkiparit.

AHL:n puolelta Ridly Greig odotetusti pelannut hyvän kauden. Hänet olisi nyt loukkaantumisten aikana mielenkiintoista nähdä 3. kentässä, mutta ehkä iso peliaika alhaalla tekee hänelle vielä hyvää ja saa kehittyä tämän kauden vielä rauhassa.

U20 kisoissa koko Senators nelikko välieriin, joten yksi poistuu kisoista voittajana. Koko nelikko on pelannu hyvät kisat. Näistä etenkin Boucherin hyvät otteet lämmittävät mieltä, kun tuohon on kuitenkin iso varausnumero laitettu peliin.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Senatorsin kausi alkaa olla taputeltu. Jälleen kauan ennen pudotuspelien alkua.

Sama tarina jatkuu, mutta nyt se ei ole enää hyväksyttävää. Joukkue parantui merkittävästi kesällä, mutta silti tuloksellisesti meno on jatkunut lähes samana. Minulla voi olla pienet värilasit päässä, mutta tuolla joukkueella pitäisi olla taistelemassa pudotuspelipaikasta. Sijojen 6-10 tuntumassa.

Top 4 pakin hankinta jäi piippuun, mutta muuten annan itse Dorionille puhtaat paperit. DeBrincat & Giroux tekivät Senatorsista top 5 ylivoimajoukkueen. Vuoden 2020 drafti tulee olemaan Senatorsille lottovoitto. Stützle tulee olemaan tuon draftin selkeästi paras pelaaja ja veturi tälle porukalle. Sanderson on pelannut tulokaskaudella eniten alivoimaminuutteja ja isona syynä, että alivoimasta on saatu uskottavaa parempaa keskikastia. Talbot on ollut viime aikoina huonossa vireessä, mutta oli silti perusteltu hankinta.

Muutamia pahoja loukkaantumisia ja poissaoloja (esim. Norris, Zub, Formenton) tuli alkukaudesta, mutta se ei poista sitä faktaa, että Senators on ollut surkea nimenomaan tasakentällisin. Dump & chase ei ole nykypäivää taitavilla pelaajilla, joita Senatorsissa nyt on. Organisaatio etenee, pelaajat kehittyy, mutta tulokset polkevat paikallaan. Siihen on oltava joku syllinen, joka maksaa omalla työpaikallaan. Sen on oltava D.J Smith.

Kiitos ja näkemiin.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Josh Norrisin paluu ei kestänyt kauaa. Olkapäävamma vaatii leikkaushoitoa ja kausi on ohi. Jätän lääketieteen analysoinnit asiantuntijoille, mutta Norris palasi siis vajaa viikko sitten askiin (olkapäävamman jälkeen). Norris on sentteri ja ilmoitettiin, ettei hän pysty ottamaan aloituksia edeltävän loukkaantumisen takia. Nyt jättiyllätyksenä leikkaukseen. Menikö tämäkään nyt ihan nappiin? Tismalleen sama tarina, kuin Shane Pinton kanssa viime kaudella. Toinen kausi putkeen, kun sentterin olkapäävamma uusiutuu ja mennään pitkän kaavan kautta.

Ridly Greig on nostettu ylös, mikä tuo mukavasti mielenkiintoa lisää seuraaviin peleihin.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Itse en odottanut pudotuspelipaikkaa tälle kaudelle, mutta jonnekin sinne sen tuntumaan nousua. Kärki on kyllä hyvä, mutta kapea ja suurin osa avainpelaajista vielä todella nuoria. Norriksen loukkaannuttua kahden ensimmäisen ketjun hyökkääjistä 5/6 on sinne kuuluvia, Pinto on vielä aivan liian keltanokka kannattelemaan pitkän runkosarjan top6 - ratkaisuosaston paikkaa mielestäni. Top9-/bottom6-osaston pelaaja mielestäni+erikoistilanneaika.

Kärjen takana tuleekin sitten iso pudotus. Kolmosketju on suuren osan kaudesta ollut melko köykäinen; Brown myytiin, Formenton tunnetuista syistä ilman sopimusta, Joseph ottanut pientä taantumaa lupaavan viime kauden lopun jälkeen, Motte maksimissaan nelosketjun kaveri, Brassard täysin varjo parhaista päivistään. Kaikenkaikkiaan hyökkäyksen puolustusosaaminen, sekä leveys/syvyys on parin kokeneemman ja kasan nuoria harteilla, ailahtelua siis tulee väkisinkin.

Pakisto huutaisi ainakin yhtä kovaa kokenutta ja varmaa luutaa, jotta nuorten kärkipelaajien taakkaa saataisiin kevennettyä, ja nuorten yleensäkin. Pakisto on melko nuori myös kokonaisuutena ja kamppailuvoimaa ei vielä liikaa ole.

Ihan hyviä pitkiä hyökkäyksiä Ottawa saa parhaimmillaan, mutta usein lupaavat ja hyvin alkaneet myllyt tuntuvat katkeavan johonkin heikkoon/typerään ratkaisuun. Onko siis lopulta yksityiskohdat hiottu tarpeeksi tarkasti, jotta modernin lätkän kiekonhallinnasta saadaan se irti, mitä tuosta materiaalista voidaan, vai aiheuttaako kärkipelaajien kokemattomuus, uupuminen ja itseluottamuksen heittely sen, että pelin taso - ja sitä kautta esim. kiekolliset pelisuoritukset - ailahtelee paljon?

En ole aivan varma laittaisinko vielä D.J. Smithin piikkin tätä, vai odottaako sitten kuitenkin nuori materiaali vielä kypsymistään isossa kuvassa? Paljon on ollut yhden maalin pelejä, joissa on pelattu ihan kivasti, mutta ratkaisevilla hetkillä ei ole pystytty tekemään riittävästi voittavia tekoja, vaan paineen alla kasetti on pettänyt. Mistä se sitten johtuu, niin se on se kysymys. Tässä on varmasti monta monessa, mutta omasta mielestäni materiaalissa on edelleenkin selkeitä selittäviä tekijöitä sille.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
Aika pettynyt olen kyllä tähän kauteen. Debrincatin ja Girouxn hankinnan jälkeen odotukset nousi,luulin että tänä keväänä ois tosissaan taisteltu pleijaripaikasta. Hyökkäyksen kaksi ensimmäistä kenttää on riittäviä mutta sen jälkeen on iso pudotus. Motte ja Joseph kärsi loukkaantumisia heti alkukaudesta,tämä oli varmaan iso tekijä kun 3-4 kenttä ei vaan pysy NHL vauhdissa mukana. Häntäpään ketjuihin pitäis saada enemmän leveyttä,tosi tärkeitä minuutteja pelaavat nämä 3-4 korin jätkät. Kastelic ja Watson,ei näillä kuuhun mennä. Tämä Parker Kelly oli välillä ihan pirteä ja yritystäkin oli.

Ja puolustus ihan kuraa tällä hetkellä,ei niin kuin kaikki ymmärrä välillä että mitä pitäisi tehdä. Joku järki tohon tekemiseen pitäisi saada ja pelien välillä tekeminen ailahtelee ihan liikaa.

On tää jotenki ihan uskomatonta että 6 kevät jo ilman sens playoff kiekkoa,jostain luin että tämän nykyisen Senatorsin pisin pudotuspelitön putki!!!

Ja Drake Batherson -32,johtaako koko liigaa miinuksilla..?

Uusi omistaja ei vaan tule liian nopeaa tälle joukkueelle,ensi kesän toivelistalla uusi omistaja,GM, valmentaja,NHL tason pakki. Jokohan se ek65 ois valmis tekee comebackin..?
Ei muuta kuin tankkaamaan..
 

ipaz

Jäsen
Ottawalla on täysillä rakentamista vastaan hienoinen haaste vielä ensi kauden, kun dead cap hit on lähes sama 5 miljoonaa mitä tälläkin kaudella. Stützlen uusi yli 8 miljoonan sopimus astuu voimaan ja DeBrincatille pitäisi sorvata uusi lappu. Hän on tälläkin kaudella 30 maalin ja 70 pisteen vauhdissa, niin palkka tulee varmasti nousemaan kivasti tuosta 6,4 miljoonasta. Myös Pinto tullee saamaan mukavan palkankorotuksen.

Watson, Brassard, Motte, Hamonic, Holden ja Talbot ovat kaikki UFA, mutta kyllä joukkue veteraanejakin tarvitsee. Joku noista saattaa hyvinkin vetäistä mustapunaiset päälle myös ensi kaudella.

Tämä kausi on ollut sittenkin vielä opettelua. Ensi kaudella pitäisi hilata väkisin pleijareihin katsomaan minkälaista se peli keväällä oikein on. 2024-25 tuo viisi miljoonaa on poistunut capista ja caphit todennäköisesti ottanut reippaan 3-4 miljoonan loikan, joten kesällä 2024 voimme odottaa Sensin repäisevän kunnolla hankintojen kanssa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
DeBrincatille pitäisi sorvata uusi lappu. Hän on tälläkin kaudella 30 maalin ja 70 pisteen vauhdissa, niin palkka tulee varmasti nousemaan kivasti tuosta 6,4 miljoonasta.
DeBrincatin sopimukseen tehty pommi on tuo 9 millin QO ja yksi vuosi UFA-statukseen. Elleivät pääse sopimukseen ennen kesää niin DeBrincat voi ottaa tuon 9 millin QO:n ja katsella seuraavana kesänä UFA:na mihin jatkaisi.

Voihan sitä elätellä toiveita, että DeBrincat suostuisi johonkin 8x8 soppariin, mutta paljon riippuu siitä miten kokee Ottawan ja mahdollisuudet Cuppiin siellä.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
Ens yönä nro #25 nousee ctc:n kattoon. Chris Neill on kyllä ollu yksi kaikkien aikojen senaattori allekirjoittaneen mielestä. Ansaitsee kyllä paikkansa Alfien ja Phillipsin vieressä.

Ja on tää vaan ihme joukkue,juuri kun itse olin jo luovuttamassa tän kauden puolesta niin yhtäkkiä joukkue onki repinyt voittoja ja kerännyt pisteitä vaikka aina ei ois voittoa ansaittukaan. Mutta paljon pitäis vielä pisteitä tulla että edes haisteltas villi kortti paikkaa ja muilla epäonnistua..Ja mitä pelejä Tim Stuzlelta viime aikoina,upeaa seurata tätä nuorta tulevaa supertähteä.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Ja on tää vaan ihme joukkue,juuri kun itse olin jo luovuttamassa tän kauden puolesta niin yhtäkkiä joukkue onki repinyt voittoja ja kerännyt pisteitä vaikka aina ei ois voittoa ansaittukaan. Mutta paljon pitäis vielä pisteitä tulla että edes haisteltas villi kortti paikkaa ja muilla epäonnistua..Ja mitä pelejä Tim Stuzlelta viime aikoina,upeaa seurata tätä nuorta tulevaa supertähteä.
Jep. Aina, kun jengiä kehuu seuraa tappioputki ja luonnollisesti hanskojen tiskiin heittämisestä voittoputki.

Chicagoa vastaan tuli hiukan onneton sulaminen lopussa ja täysin turha yhden pisteen menetys, mutta muuten joukkue hurjassa iskussa, vaikka molemmat maalivahdit ja Sanderson ovatkin poissa.

Stutzle tosiaan ollut viime aikoina suorastaan ylivoimainen. 6 peliin nyt 6+8... Riskillä Dorion on nuorille pitkiä sopimuksia lyönyt käteen, mutta Stutzlen osalta tämä riski pelasti miljoonia. Seuraa Jack Hughesin jalanjälkiä ja ensi kaudella alkava 8x8.35M on tällä hetkellä aika mukavan kuuloinen.

Motte lähti jälleen Rangersiin kevääksi. Julien Gauthier vaihdossa. Pieni treidi, mutta win/win molemmille. Rangers saa tutun ja varman alakenttien pelaajan. Gauthierille vähän isompaa ruutua Senatorsissa tarjolla ja mahdollisuus vähän suurempaan läpilyöntiin. Voitti vuonna 2017 Saint John Sea Dogsin riveissä QMJHL mestaruuden suuressa roolissa yhdessä Thomas Chabotin ja Mathieu Josephin kanssa, joten tuttujakin löytyy.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
Jacob Chykhrun Ottawaan. Tais olla Dorionin paras kauppa. Vaihdossa pelkkiä varausvuoroja,pakko tästä on tykätä. Alkaa pakisto oleen kunnossa.
Chabot-Zub
Sanderson-Chykhrun
Bränström-Hamonic
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Dorion jatkaa erittäin vahvaa vuotta.

Chychrun oli juuri sitä, mitä tuo puolustus tarvitsi. Greig/Pinto/Sogaard on palasia, joita ei tähän siirtoon saanut laittaa mukaan ja toisaalta taas ilman näitä palasia siirron toteutuminen vaikutti lähes mahdottomalta. Dorion kuitenkin hoiti homman. Voi olla myös se ratkaiseva palanen, jos tuosta vielä jopa pudotuspeleihin nousevat.

Sanderson, Chychrun, Chabot & Zub on todella hyvä top 4. Capin kanssa voi tehdä lähivuosina tiukkaa, mutta toisaalta taas kaksi kärkikentällistä on nyt lukittu nimellisesti. Mielenkiintoista nähdä, mitä tekevät nyt DeBrincatin & Pinton sopimusten kanssa.

Sogaard on ollut loistava. Toivottavasti jatkaa samaan tahtiin, niin ei tarvitse ensi kaudeksi Talbotille edes paikkaajaa. Samoin Gauthier on ollut myös varsin pirteä alakentissä.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Odottelin vähän sitä "Parayko-racea", että sieltä tavoiteltaisiin sitä jämerää oman pään luutaa, niin sitten tulikin ehkä vähän puun takaa, että sieltä sitten Chycrun paukahti. Ja pelkillä varausvuoroilla, sen jälkeen, millaista vastinetta huhuissa pyörinyt pyydettävän.

Maistuu kyllä; nuori, moderni, hyvän kokoinen kahden suunnan pakki, joka osaa tehdä pisteitä. Kunhan nyt pysyy kasassa, melko vähäisiä olleet pelimäärät viime kausilta.
 

Paridae

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJD
Ottawan ketjussa on ollut kauden aikana hitusen hiljaista, niin laitetaanpas pari hyvän mielen pätkää liittyen Derick Brassardiin ja miehen 1000:een NHL-otteluun

Kiitos näistä!
Merkkipaalu herkisti kiertolaisen oikein kunnolla. Hienoa nähdä, että arvostaa itsekin saavutustaan kaiken vuoristoradan ja oman roolin muuttumisen kautta.

Vielä hienompi oli tuo mikitetty osuus, kun siellä vastustajien kanssa jakavat kehuja toisilleen. Kyllä näitä grindaavia veteraaneja selvästi arvostetaan liigassa yli rajojen.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Hyviä klippejä.

Brassardin nosto tuhannen ottelun lisäksi myös ihan aiheesta. Kaksi kenttää on toimittanut läpi kauden, mutta onnistumisia tarvitaan ulkopuoleltakin. Nyt hyvien aikojen aikana onnistumisia on tullut muualtakin ja Brassard on niistä johtava esimerkki.

Chychrunin kaksi ensimmäistä peliä. Huhhuh. Melkoista kahden suunnan dominointia. Onhan tuota fyysistä kahden suunnan peliä hienoa katsoa niin kiekon kanssa kuin ilmankin. Melkein koko ajan kentällä joku kolmikosta Chabot-Sanderson-Chychrun ja sen huomasi. Tämän kolmikon varaan kehtaa nimittäin rakentaa puolustuksen.

Kirjoittelin 23.01 D.J Smithin potkuista ja kuukausien panoksettomista peleistä. En olisi ihan tähän uskonut. En voittoputkiin - enkä Chychrunin hankkimiseen.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Hyviä klippejä.

Brassardin nosto tuhannen ottelun lisäksi myös ihan aiheesta. Kaksi kenttää on toimittanut läpi kauden, mutta onnistumisia tarvitaan ulkopuoleltakin. Nyt hyvien aikojen aikana onnistumisia on tullut muualtakin ja Brassard on niistä johtava esimerkki.

Chychrunin kaksi ensimmäistä peliä. Huhhuh. Melkoista kahden suunnan dominointia. Onhan tuota fyysistä kahden suunnan peliä hienoa katsoa niin kiekon kanssa kuin ilmankin. Melkein koko ajan kentällä joku kolmikosta Chabot-Sanderson-Chychrun ja sen huomasi. Tämän kolmikon varaan kehtaa nimittäin rakentaa puolustuksen.

Kirjoittelin 23.01 D.J Smithin potkuista ja kuukausien panoksettomista peleistä. En olisi ihan tähän uskonut. En voittoputkiin - enkä Chychrunin hankkimiseen.
Harvoin saa noin nuoria ja halvalla lapulla pelaavia top3- tai jopa top2-pakkeja hankittua noin halvalla. Erittäin hyvä hankinta Ottawalta, ihan kuin se ei olisi tullut aiemmin jo selväksi.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Onko teillä hetki aikaa puhua siitä, kuinka hyvä pelaaja Tim Stützle oikeasti on? Stützle on ollut jo pitkään todella hyvä, mutta vähän on mennyt itselläkin ohi, kuinka hyvä oikeasti? Vuoden 2023 aikana 33 ottelussa 23+24=47, joilla irtoaa maalipörssin sija 2 ja pistepörssin sija 4.

Eikä kyse ole pelkästään vuoden 2023 suonenvedosta, vaan Stützle on hinannut itsensä jo sijalle 18 kauden pistepörssissä. Nuori saksalainen oli kauden alkaessa 20-vuotias aloittaessa kolmatta kauttaan. Tämän hetken 78 pistettä 65 ottelussa tekevät pistekeskiarvoksi 1,20. Stützlen ikäisenä tuohon pistekeskiarvoon ovat 2000-luvulla yltäneet vain kolme pelaajaa: Sidney Crosby, Connor McDavid ja Alex Ovechkin. Stützle pelaa ei-niin-kiinnostavassa joukkueessa eikä ole päässyt loistamaan vielä pudotuspeleissä, mutta puhutaanko hänestä silti liian vähän?

Stützlen kanssa tehtiin jo viime kesänä valmiiksi uusi sopimus, joka pitää ensi kaudesta alkaen Stützlen Ottawassa $8.35 capilla vuoteen 2031 asti. Melkoinen veto Dorionilta.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
Ja eiköhän tuo 40 maalia mene rikki tällä kaudella. 5 maalin päässä tällä hetkellä. Jos pelais tosiaan jossain Torontossa tai Montrealissa kaikki puhuis tästä nuoresta maalitykistä. Tällä kaudella on kyllä ottanut isoja harppauksia kehityksessä,pelaa niin yli-kuin alivoimaakin. Voisko jo sanoa että Senatorsin paras pelaaja...
 
Allekirjoitan tuon mitä Stützlesta kirjoitettiin yllä. Menee kyllä ainakin itsellä ihan tutkan alla, koska pelaa ”jossain Ottawassa”. Tuo oman ikäisiin vertailu ja se, että vain Crosby, McDavid ja kasi on päässyt vastaaviin lukuihin on kyllä kova juttu.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
Olipa viihdyttävä matsi Flyerssia vastaan. Tai ainakin Brassardin loukkiin asti. Toivottavasti ei ollu uran viimeinen peli,1000 pelin veteraani on kyllä ollu hyvä haku Dorionilta tälle kaudelle,hyvin on täyttänyt roolinsa ja monipuolinen pelaaja,ei ehkä enää vauhti riitä nuorempien perässä. Toivottavasti nähdään punamusta päällä ens kaudella.

Ja mitä tekee Debrincat, voittomaali ja tappelu. Ois tää porukka kyllä mielenkiintoinen nähdä pudotuspeleissä. Ja ne läpyt vielä jäähykoppiin,hyvä henki koko joukkueella ja pelataan toisten puolesta..

Stuztlella vielä 3 maalia matkaa 40, uskomattoman kauden kaveri vetässyt,tulee vaan mieleen että mihisse eräs Norris sitten lokakuussa laitetaan,2 ketjun keskelle...? Ihania miettimisen aiheita piiitkästä aikaa Ottawa faneille
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Kyllä. Harmittavan lähelle pudotuspelejä pääsevät, mutta kaikesta huolimatta eteenpäin menivät ja kai tuosta ihan tyytyväinen voi olla. Nuoret pelaajat ovat ottaneet johtajuutta Tkachuckin ja Stützlen johdolla. Mahtava tulokaskausi Sandersonilta. Hyvää pöhinää myös lipunmyynnin, "uusien omistajien" ja "uuden hallin" ympärillä.

Todella mielenkiintoista nähdä, minkälaiset sopimukset sorvataan DeBrincatille ja Pintolle. Näistä voi kyllä odottaa mitä vain pitkän, sillan ja vuoden väliltä... DeBrincatin haluaisin ehdottomasti kiinnittää pitkäksi aikaa, mutta on myös sanottava, että hän ei ollut lähelläkään sitä 40 maalin sniperia, jota toivoin hänen olevan. Tämä pitää myös huomioida sopimuksessa.

Hamonic on pelaaja, joka kerää aika paljon kuraa niskaan faneilta. Mielestäni hän on ollut kuitenkin todella hyvä palanen puolustusta. Kokenut pelaaja, joka pelaa logolle. Ja on ollut varmasti apuna nuorille puolustajille ja etenkin Sandersonille, jonka vieressä on suurimman osan kaudesta pelannut. Näkisin hänet vielä yhden kauden ajan "veteraanina tuolla", kun selkeästi itse haluaisi jatkaa. JBD/Kleven voi sitten ottaa Holdenin paikan.

Brassard ehdottomasti vielä vuodeksi jatkoon, jos kiinnostaa jatkaa uraansa ja kuntoutuu.

Onko Sogaard valmis ykköseksi?

Tkachuk - Stützle - Batherson
DeBrincat - Norris - Giroux
Greig - Pinto - Joseph
Brassard - Kastelic - Gauthier
(+ Kelly, "Watson?")

Sanderson - Chychrun
Chabot - Zub
Hamonic - Brännström
(+ Kleven, JBD)

Sogaard
Forsberg
(+ Mandolese)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös