Ottawa Senators 2019–2020

  • 30 078
  • 91
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mmm no joo.

Itse en niin hirveän innostunut ole Murrayn kontrahdista.
Nuori maalivahti ja kaksi cupia vyöllä toki, mutta pari viime vuotta on ollut aikamoista alakuloa, ja sieltä on tullut mm. Jarry ohi hierarkiassa.
Voi olla, että Matt pystyy työstämään tekniikan ongelmiaan pois, mutta 6,5 milj. on iso hinta siitä riskistä. Lisäksi Sensin etsikkoaika (playoff-taso) tulee alkamaan vasta 22-23 kaudesta, joka on samalla Murrayn toiseksi viimeinen. Eli aika pian jouduttaisiin hinnan tarkastukseen, jos Matt onnistuu...
Noh ei tuohon nyt sinänsä isoa riskiä sisälly, mutta noin niin kuin periaatteena olisi pummannut 5 milj tai lyhyemmän diilin.

Watsonin, Brownin (rupeaa olemaan aikamoinen määrä ruskeita rosterissa...) ja Gudbransonin hankinnat ovat sinänsä ihan OK. Varmistetaan, ettei junnuja tönitä ja kaikkien diilit ovat vain pari vuotta. Eli kun tulevalle corelle aletaan sorvaamaan entryjen jälkeisiä soppareita, eivät ne ole enää häiritsemässä.

Ihmettelen, ettei otettu Stepanin tai Erikssonin kontrahteja itselle nopeuttamaan rebuildia (Stepanista olisi saattanut olla jopa jotain pelillistäkin hyötyä, tai ainakin junnujen treenaamisessa).
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Hyökkäys kaipaisi mielestäni yhtä oikeaa laituria kärkikenttiin. Craig Smith/Mikael Granlund tyylinen haku olisi todella hyvä asia, mutta tuskin Senatorsin rahkeet riittävät.

Täytyy sanoa, että en olisi ikinä uskonut Dadonovin tarttuvan Senatorsin syöttiin. Vielä varsin maltillisella 5 miljoonan capilla. Tehnyt kolmella kaudella putkeen yli 25 maalia, joten on ehdottomasti Senatorsille loistava vahvistus.

Nick Paul sai myös ansaitusti yksisuuntaisen pahvin. Hyvä pelaaja alakenttiin sekä alivoimaan.

Maalivahdit ja puolustus olivat ennestään valmiina ja nyt alkaa oikeat laitahyökkääjät näyttämään myös valmiilta, kunhan Connor Brownin kanssa saa jatkosopimuksen. Dadonov, Batherson, C.Brown & Watson. (+ White jos pelaa laiturina)

Paljon kuraa saanut Dorion vetää mielestäni erinomaista kesää. Luolan päässä alkaa näkyä valoa.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Todella mielenkiintoinen offseason ollut nyt Sensin kannalta, kun draftista saatiin mehukkaita prospecteja ja nimenomaan sitä toivomaani dynaamista hyökkäyspään osaamista Stützlen muodossa ja vaikkei toivomaani Raymondia saatu kaveriksi napattua (huhujen mukaan Raymond olisi ollut Senatorsin valinta, ellei Yzerman olisi napannut Detroitiin), niin Sanderson jämäköittää pakistoa ja vaikuttaa kyllä oivalta menestystä tavoittelevan joukkueen top4 pakilta ja potentiaalia on ihan eliittitasolle. On nimenomaan sellainen voittava puolustaja jolta löytyy Dorioninkin peräänkuuluttamaa "characteria". Muutenkin mielenkiintoisia nimiä löytyi etenkin Gregin, Järventien, Klevenin ja Sokolovin muodossa.

Duclairin lähtö hieman kirpaisi ja jätti selvän tarpeen kärkiketjujen dynaamiselle tuottavalle laiturille, jonka ajattelin olevan lähes tekemätön paikka Ottawan tämänhetkisellä imulla pelaajamarkkinoilla, mutta kuinka ollakkaan, Dorion vetäisi Dadonov nimisen kanin hatusta ja tuli kyllä suurena yllätyksenä, että tämän tason pelaaja saatiin napattua UFA markkinoilta. Nyt saa Batherson kärjen takana hieman paineettomammassa tilassa koittaa napata sitä roolia joukkueesta, mitä häneltä odotetaankin.

Watson ja Gudbranson ovat hyviä hankintoja omiin rooleihinsa, jämäköittävät joukkuetta ja tuovat tarvittavaa kovuutta. Uusin Brown on itselleni aikamoinen kysymysmerkki ja olisin mielelläni Borocopin vielä nähnyt takalinjoilla, mutta katsotaan...

Murray on mielestäni hyvä hankinta veräjälle ja myös hieman puskista tuli, että kuitenkin tämän tason maalivahti hankittiin, vaikka onkin hieman turbulenssia otteissa ollut ja tekniikkaa kritisoitu, näen potentiaalin edelleen korkeana ja uusi alku voi tehdä hyvää.

Kaikenkaikkiaan näen tilanteen nyt sellaisena, että turha tankkaaminen on syytä lopettaa ja alkaa hakemaan seuraavaa steppiä pois pohjamudista kohti playoff paikkoja (tai edes uskottavaa taistelua niistä), jotta nuoret pelaajat eivät opi vain häviämään. Selvästi tällaista steppiä pyritäänkin nyt ottamaan ja hyvä mahdollisuus siihen nyt on. Ensi vuoden draftikin taitaa olla suht keskinkertainen ja pakkipainotteinen, eli sieltä ole mitään suuria helmiä odotettavissa (varsinkaan hyökkäyspäähän, pakistohan Ottawalla alkaa olla todella hyvässä kunnossa), joten ei muutakun eteen- ja ylöspäin!

Edit: Erityismaininnat täytyy antaa vielä palautetulle uusvanhalle logolle ja pelipaidalle, komeet on!
 
Viimeksi muokattu:

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Connor Brown jatkaa "veteraanina" kolmen vuoden sopimuksella ja 3,6m capilla. Tämäkin hyvä diili. D.J Smithin luottopelaaja, joka on alivoimassa tärkeässä roolissa. Asenne on myös kunnossa. Samalla myös palkkalattia on saavutettu, joten siitäkin "ongelmasta" selvittiin. Tierneyn sopimus on jäljellä. Tierneyn kohdalla yhden vuoden sopimus on melkein ainut vaihtoehto, koska Stutzle, L.Brown, Norris ja Pinto puskevat sentteripaikoilta kovaa vauhtia takaanta.

Jatkossa on hyvä kääntää katseita jo vähän kauden alkuun. Onko esimerkiksi tarkoituksena, että Stutzle aloittaa heti NHL:n puolella? Ketkä nuoret aloittavat ylhäällä ja ketkä alhaalla? Uskon itse, että Stutzle aloittaa ylhäällä, mutta pelaa ensimmäisen kauden laiturina. Nuorista laittaisin L.Brownin, Bathersonin ja Brännströmin suoraan ylös. Norris ja Formenton olisivat samaa tasoa, mutta tulisiko tällöin liian nopeasti liian paljon nuoria ylös? Heillä vasta yksi kausi takana aikuisten pelejä.

Avauspäivän kentälliset GM Hendon malliin:
Tkachuk - Tierney - Dadonov
Stutzle - L.Brown - Batherson
Balcers - White - C.Brown
Paul - Anisimov - Watson
+ Chlapik, Abramov

Chabot - Zaitsev
Brännström - Gudbranson
Wolanin - J.Brown
+ Reilly - Zub

Murray
Högberg
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jatkossa on hyvä kääntää katseita jo vähän kauden alkuun. Onko esimerkiksi tarkoituksena, että Stutzle aloittaa heti NHL:n puolella? Ketkä nuoret aloittavat ylhäällä ja ketkä alhaalla? Uskon itse, että Stutzle aloittaa ylhäällä, mutta pelaa ensimmäisen kauden laiturina. Nuorista laittaisin L.Brownin, Bathersonin ja Brännströmin suoraan ylös. Norris ja Formenton olisivat samaa tasoa, mutta tulisiko tällöin liian nopeasti liian paljon nuoria ylös? Heillä vasta yksi kausi takana aikuisten pelejä.

Jaa'a. Viime vuoden näyttöjen jälkeen voi olla aika vaikea olla nostamatta Norrisia ylös. Oli sen verran vakuuttava Bellevillessä.

Melkein itse nostaisin Norrisin Abramovin tilalle ylös.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Derek Stepan Senatorsiin vaihdossa toisen kierroksen varaukseen.

Pitkään olen ollut tyytyväinen Dorionin toimintaan, mutta nyt on kyllä todella outo ratkaisu. Vuosi sitten tämä olisi ollut perusteltavaa, jos Stepan olisi tullut "mentoriksi" nuorille senttereille sekä alivoimaa pelaamaan, mutta nyt Stepan tulee lähinnä viemään heidän pelipaikkansa. Stepan yksilönä voisi olla tähän tilanteeseen pätevä 3. sentteri, mutta joukkueessa on ennestään Tierney, Anisimov ja Galchenyuk. Puhutaan kaudesta, jolloin Logan Brown ja Norris olisi ollut hyvä ajaa sisään. Kaiken lisäksi Senators vielä maksoi toisen kierroksen vuoron tästä. Nuoria prospecteja on organisaatiossa niin paljon, ettei tuo varausvuoro haittaaa, mutta nuorien kohtalo hämmentää.

Samaan aikaan on käynnissä U20 kisat, joissa Senatorsilla kelvollinen edustus. Tim Stutzle ja Jake Sanderson on ison valokeilan alla, joiden lisäksi myös Roby Järventie ja Tyler Kleven ovat mukana. Stutzlen tilanne on hankala Saksan lähtökohtien takia, jonka takia hänen spekulointi on haastavaa. Rumista lukemista huolimatta voi kuitenkin heti huomata, että Tim on tuleva supertähti. Onhan tuossa aivan valtava määrä taitoa. Hiukan yllätyksenä on tullut myös Stutzlen fyysisyys - positiivisella tavalla. Laiturin paikka näyttää sopivan hänelle erittäin hyvin tällä hetkellä.

Sandersonista on alkuun sanottava se, että on kova suoritus nousta nuoremmasta ikäluokasta USA:n TOP 4 puolustajaksi näissä kisoissa. Katsotaan miten käy turnauksen edessä ja pelien koventuessa. Vaikuttaa äärimmäisen hyvin luistelevalta kahden suunnan puolustajalta.
 

Uraanitumppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets, Bärilund
Mielestäni Stepanin hankinta oli ihan hyvä riskitön haku alempiin kenttiin. Nimenomaan mentorina mainitsemillesi nuorille senttereille ja tuo myös hyvää laajuutta. Mies ei kuitenkaan ole ikä loppu ja tuotanto on varmat +35 pistettä joka kausi. Ensi sopimusneuvotteluita ajatellen Stepanin cap tulee tippumaan rutkasti, nyt hänelle maksetaan reilua ylihintaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mielestäni Stepanin hankinta oli ihan hyvä riskitön haku alempiin kenttiin.

Suhteellisen varma olen, että 6,5M mies ei ole haku alakenttiin. Voin myös ottaa vedon vastaan, että on Senatorsin tulevan kauden eniten minuutteja pelaava sentteri.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Senators kasaa kyllä tulevalle tynkäkaudelle joukkuetta, jota vastaan ei ole mukava pelata. Jo viime kaudella Senators oli runsaista tappiomääristä huolimatta joukkue, joka antoi kaikkensa kaukalossa. Nyt tuohon joukkueeseen lisätään vielä mm. Gudbranson, J. Brown, Coburn, Stepan, Paquette sekä Watson.

5-6 ketjulla runsaalla rotaatiolla poikkeuksellinen kausi läpi, deadlinella kaikki "ylimääräiset" lihoiksi, ketkä muille kelpaavat ja 1v lapulla olevat konkarit auttavat laajennusdraftissa suojaamaan tärkeät pelaajat. Tätäköhän siellä nyt haetaan?

Odotetusti myös Tim Stuetzlelle tulokassopimus. Kisojen jälkeen karanteenin kautta suoraan Ottawaan. Aloittaa kauden laitahyökkääjänä. Stepan ja Dadonov voisivat olla ihan hyvä kaksikko tässä vaiheessa hänen vierelleen.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Stepan Sensiin niin kuin uumoilin, mutta menikö nämä kaupantekijäiset ihan oikein päin?

Miksiköhän Dorion maksoi Phoenixiin 2nd roundin, vaikka Coyotes oli capissa kiinni?
Siis ymmärrän sinänsä logiikan; junnuille kokemusta ja kilpailua, pieni reaalipalkka, lyhyt sopimus jne. Mutta siltikään en ymmärrä, ettei Sens saanut lisuketta Stepanin mukana....

By the way; Stuetzle vaikuttaa juuri niin kovalta pelimannilta, kuin hype antoi ymmärtää...
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Tim Stuetzlelle tulokassopimus. Kisojen jälkeen karanteenin kautta suoraan Ottawaan. Aloittaa kauden laitahyökkääjänä. Stepan ja Dadonov voisivat olla ihan hyvä kaksikko tässä vaiheessa hänen vierelleen.

Sentään joku arvio osui. Top 6 lienee lukittu, mutta alakentissä varmasti runsasta rotaatiota tiedossa.

Tkachuk-Norris-Batherson
Stuetzle-Stepan-Dadonov
Galchenuyk-Tierney-C. Brown
Paul-Paquette-Watson
+White, Anisimov.

Chabot-Gudbranson
Reilly-Zaitsev
Wolanin-J.Brown
+Coburn

Murray
Högberg

Taxi Squadissa Daccord, Aspirot, Zub, Peca, Haley ja Chlapkik.

Formenton odotetusti hakemaan vielä vauhtia alhaalta. Logan Brownin ja Erik Brännströmin putoamiset tulivat pienenä yllätyksenä. Molemmat ovat alhaalla loistaneet, mutta ei sitten riittäny vieläkään. Josh Norris voitti Brownin taistelusta paikasta kärkiketjuissa ja Reilly sekä Wolanin antoivat Brännströmiä paremmat näytöt. Näillä mennään.

On erittäin hienoa nähdä Tkachuk, Batherson, Norris ja Stuetzle heti isoissa rooleissa. Tämä on kuitenkin varmasti sellainen nelikko, joka top 6 paikoissa on kiinni myös pidemmällä tähtäimellä. Norrisin kehitys on ollut hyvällä mallilla. L.Brownin ohittaminen on tässä kohtaa vahva statement Norrisilta. Etenkin tälle nelikolle soisi heti alkukaudesta onnistumisia. Tkachuk - Norris - Batherson kentässä on paljon potentiaalia, jos kemiat natsaavat.

Nyt Senators alkaa olla kuitenkin rakennusvaiheessa sellaisessa tilanteessa, että pelkkä potentiaali ei enään riitä. Materiaali on kiistatta oman lohkon heikoin tällä hetkellä sanottuna. Jos kärkipelaajien kehityskäyrät ovat jatkuneet parempaan suuntaan, voi Senators kuitenkin yllättää. En usko itsekään pudotuspelipaikkaan, mutta jotain muuta kuin jumbotila on tulossa.
 

Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Tässä Toronto - matsia katsellessa täytyy kyllä todeta, että taitaa Batherson lyödä läpi tällä kaudella isosti. Päässyt nyt pelaamaan vahvuuksillaan ja tulosta tulee.

Muutenkin ihan lupaavaa peliä Ottawalta. Karvataan aggressiivisesti, puolustetaan suht tiiviisti ja vastaiskut ja ylivoimat hyödynnetään terävästi. Sens vaikuttaa erittäin veemäiseltä vastustajalta.

Stüzlesta näkee, että taitotaso on huima, mutta terävän alun jälkeen jäänyt hieman varjoihin. Samoin Josh Norris aloitti pirteästi, mutta katosi sitten kuvasta.
 
Viimeksi muokattu:

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Tässä Toronto - matsia katsellessa täytyy kyllä todeta, että taitaa Batherson lyödä läpi tällä kaudella isosti. Päässyt nyt pelaamaan vahvuuksillaan ja tulosta tulee.

Muutenkin ihan lupaavaa peliä Ottawalta. Karvataan aggressiivisesti, puolustetaan suht tiiviisti ja vastaiskut ja ylivoimat hyödynnetään terävästi. Sens vaikuttaa erittäin veemäiseltä vastustajalta.

Stüzlesta näkee, että taitotaso on huima, mutta terävän alun jälkeen jäänyt hieman varjoihin. Samoin Josh Norris aloitti pirteästi, mutta katosi sitten kuvasta.

Batherson on jo pari edellistä kautta väläytellyt, mutta nyt oli kyllä loistava alku. Taitotason on nähnyt alusta alkaen, mutta on ollut todella kevyt ja kadonnut kuvasta. Vajaa vuoden tauko on varmasti tehnyt hyvää ja nyt kentällä ei ollut enään kevyt ujosti tilanteisiin menevä Drake Batherson. Hän on täällä tällä kertaa pysyäkseen.

Senatorsin peli näytti kyllä todella hyvälle. Joukkue saa kentälle 12 erinomaisen työmoraalin omaavaa nopeaa pelaajaa, jotka luistelevat alaspäin samalla vauhdilla kuin ylöspäin ja vievät ylhäällä taklaukset loppuun asti. Puolustus on täynnä pelaajia, jotka putsaavat omaa maalinedustaa kovin ottein. Todella v-mäinen vastustaja, kuten @Yohann totesi.

Tämä tosin edellyttää sitä, että ylhäällä on pelaajia jotka saavat pisteitä ja kykenevät ratkaisemaan pelejä. Drake Batherson & Brady Tkachuk olivat kauden avauksessa voittavia kärkikenttien laitahyökkääjiä. Chabot oli kokonaisvaltaisesti dominoiva.
 

JeanGP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Senators
Laitetaan nostona yön pelistä vielä Nick Paul. Mies on ollut marinadit päällä miedolla lämmöllä ja nyt on mureeta.
 
Suosikkijoukkue
Senators,Kärpät. #Chabot,ek65,West Ham.
310 päivää ilman Ottawan pelejä niin olipa mahtava katsella aamukahvin lomassa battle of Ontario! Jokoshan tällä kaudella tuo batherssonin poika lyö ittensä läpi katosta..? Näytti kyllä meno siltä että jos tuota jatkaa koko kauden niin hyvä tulee. Hyviä syöttöjä ja tuntu että koko ajan jotain tapahtuu kun ovat Bradyn kanssa jäällä..Eikä se saksanpoikakaan huonosti ekaa peliä pelannu,varmaa suorittamista. Ja peliasut näyttivät upeilta!!!

Joko @Hendo luot uuden kausiketjun kun ehdit?
 

Janis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olipa hienoa katsoa Sensin peliä. Raikasta ja iloista. Tuolla pelillä todella hankala vastustaja kenelle vain. Melkoinen vastakohta oli vastustaja. Virkamiesmäinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös