Noniin. Muutama viikko on sulateltu mennyttä kautta. Kausi oli tarinana uskomattoman hieno. Onnittelut Penguinsille mestaruudesta. Ottawan ei pitänyt olla tällä kaudella juuri mitään, mutta siitä huolimatta ylpeästi logon eteen taistellut joukkue oli lähellä päästä jopa aivan päätyyn asti. Mestareille joukkue kaatusi vasta seitsemännen pelin jatkoajalla. Senatorsin pelityyli oli aika lähelle NHL:n rumin ja vastenmielisin, mutta... Jos se on hinta siitä, että tuolla materiaalilla mennään neljän parhaan joukkoon, niin toivottavasti näen samaa myös ensi kaudella.
Ennen pelaajistoon siirtymistä on nostettava esiin kauden suurimmat onnistujat. Nostan tälle listalle Pierre Dorionin, Guy Boucherin ja Marc Crawfordin. Aivan kertakaikkisen upeaa työtä joukkueen rakentamisessa, valmentamisessa ja ennen kaikkea yhteisten sävelten löytämisten kanssa. Dorion teki isoja, riskialttiita siirtoja joista sai paljon kuraa niskoillensa. Nyt hän on ehdolla sarjan parhaaksi General Manageriksi. Boucher toi oman vaativan pelityylinsä mukanaan Sveitsistä - lopputuloksena materiaaliin nähden lähes täydellinen suoritus heti ensimmäisellä kaudella. Crawford muutti Ottawan puolutuspelaamisen ja alivoimapelaamisen täysin. Crawford taisi myös tehdä joukkueen kapteenille Erik Karlssonille palveluksen, sillä nyt Erik nousi kokonaisvaltaisesti kenties sille tasolla, josta ei enään voi yksinkertaisesti parantaa.
Pieniä omia mielipiteitä pelaajien suorittamisesta. Mittarina koko kausi sisältäen runkosarjan ja playoffit.
Maalivahdit
Maalivahteihin tämä kausi ei kaatunut. Craig Anderson oli loistava lähes aina, kun maalilla oli. Kentän ulkopuoliset huolet painoivat varmasti, mutta kaikesta huolimatta mies oli etenkin runkosarjassa kuin muuri. Yksi suurimmista syistä siihen, että kausi meni näin hyvin. Condon oli Dorionilta hyvä haku. Condon paikkasi Andersonia haastavassa paikassa hyvällä tasolla ja sai raavittua joukkueelle juuri ne muutamat "ylimääräiset" pisteet, jotta pudotuspeleihin Senators pääsi.
Hyvin todennäköisesti ensi kaudella sama pari jatkaa.
Puolustajat
Tässä sektorissa tuli valtava parannut uuden valmennuksen myötä. Karlsson johdatti joukkojaan varmaankin niin hyvin kuin vain pystyi. Kapteeni paransi otteitaan jatkuvasti kauden ja kipujen edetessä. Jo runkosarjassa Karlssonin paljon kehittynyt kokonaisvaltainen peli tuli tutuksi Sens faneille, mutta ennen kaikkea pudotuspelissä tämän näkivät hyvin todennäköisesti myös muut lajin kirkkaimman huipun seuraajat. Pudotuspeleissä Karlssonille +13, kun seuraavaksi parhaat Sens pelaajat pääsivät lukemaan +5. Täysin korvaamaton kultakimpale Senatorsille sen lisäksi, että on myös mukavan viihdyttävä pelaaja.
Muita onnistujia ehdottomasti Marc Methot ja Fredrik Claesson. Methot pelasi jälleen varmasti ja vakuuttavasti Karlssonin rinnalla niin tasaviisikoin kuin alivoimalla. Toivottavasti Dorion saa Vegasin kanssa sovittua niin, että Methot ei tuonne karkaisi. Jos näin kuitenkin tapahtuu, on Claesson hyvin todennäköisesti Methotin korvaaja kapteenin vierellä. Claesson tuli hiukan puskista ylös ja osoitti ansaitsevansa paikan ylhäällä. Pelasi erittäin varmaa ja kypsää peliä niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin monissa eri rooleissa.
Sitten mielipiteitä jakava soturi: Phaneuf. Dion Phaneuf. Vihaajia riittää, mutta mielestäni Phaneuf oli tällä kaudella juuri sitä, mikä alakerrasta on aiempina kausina puuttunut. Phaneuf oli isäntä, kokenut isähahmo. Palkka miehellä on aivan hirveä, mutta tämän kauden otteilla olen häneen tyytyväinen. Sen sijaan pakkipari Cody Ceci oli itselle valtava pettymys. Uurasti läpi kauden valtavia peliminuutteja, mutta tulos ei ollut toivottu. En oikein tiedä, että mikä tuossa mättää. Cecillä on perjaatteessa kaikki ominaisuudet olla aivan huippupuolustaja, mutta jokin silti puuttuu. Onko se sitten vielä ikä? Yli 300 ottelua takana, mutta silti vasta 23-vuotias. Koko kauden aikana -18, joka on aivan liikaa pelajaalle, joka pelasi "top 4" joukkueessa. Peliajasta sekä suojauksesta ennen Methotia kertoo kuitenkin sen, että taustoilla luotetaan Ceciin. Toivottavasti tämä onnistuu ja Ceci puhkeaa kukkaan lopullisesti jatkossa.
Chris Wideman hoiti omin tonttinsa hyvin. Oli melko tehokas siihen nähden, kuinka vähän sai vastuuta. Mark Borowiecki oli runkosarjassa oma itsensä, joka taklasi kaikkea liikkuvaa. Borowiecki ei kuitenkaan ole etenkään nykyisen nopeatempoisen NHL:n tasoinen pakki, joten sikäli loukkaantuminen saattoi olla jopa Senatorsin onni pudotuspeleissä. Ben Harpur hoiti miehekkäästi oman tonttinsa, mutta ei taida Senatorissa aueta hänelle paikkaa kuitenkaan riittävän isoon rooliin.
........
Ensi kaudeksi iso merkitys sillä, kenet Vegas valitsee. Joka tapauksessa uskon, että jo monesti aikaisemminkin kehumani Thomas Chabot tulee olemaan ensi kaudella yksi sarjan suurista sensaatioista. Yli 35 minuutin peliajat, lähes historialliset piste- ja tehopörssilukemat niin seura-, kuin maajoukkueessakin. Chabot on suuri lupaus, mutta minkälainen rooli on tarjolla? Tarvii vastuuta, jotta puhkeaa kukkaan.
Hyökkääjät
Mike Hoffman, Mark Stone ja Kyle Turris ovat sen tason pelaajia, että kykenevät pelaamaan suuressa roolissa toivottavasti monta kautta. Hoffman on loistava maalintekijä, Stone käsittämättömän aliarvostettu kahden suunnan pelaaja ja Turris on oikeastaan kaikkea "riittävästi". Kolmikolta kelvollinen kausi, mutta taustatukea tarvitaan. Kolmikolta pätevät kaudet kaikin puolin.
Derick Brassard ja Bobby Ryan pelasivat hyvin kaksijakoiset kaudet. Molemmilta heikko runkosarja, mutta pudotuspeleissä joukkueen kantavia voimia. Näin ollen ei voi aivan maan tasalle heitä haukkua. Brassardista näki, että vei aikaa soveltua Boucherin pelityyliin. Mutta. Hänellä on kaikki eväät pelata kuitenkin Boucherin pelityylissä 1. tai 2. sentterinä. Ryanista ei tähän ole. Ryanin liike ja puolustustaidot eivät ole riittäviä. Tämä onkin varmasti yksi syy siihen, että hän on Vegasille tarjolla, vaikka tekikin 15 pistettä pudotuspeleissä. Uskoisin kuitenkin, että oikeanlaisessa ympäristössä Ryan kykenee edelleen olemaan 1. kentän mies, mutta Boucherin alaisuudessa en jaksa uskoa tuohon.
Taustatuen puuttuessa esiin tuli Ottawan kylän oma poika. J-G Pageau on täydellinen 3. sentteri. Loistava aloittaja, varma alivoimapelaaja, nopea, älykäs ja ennen kaikkea kaikkensa kentälle jättävä pelaaja. Pudotuspeleissä myös elintärkeitä maaleja. Saa nähdä, että minkälaisen sopimuksen Pageau saa, sillä sopimus on nyt katkolla. Uskon ja toivon, että Pageau jatkaa kuitenkin Ottawassa vielä pitkään. Pelaaja, josta ei vain voi olla tykkäämättä.
Clarke MacArthur kirjoitti Andersonin tavoin upean tarinan. Miehen uran piti olla ohi, mutta niin vai löysi itsensä pudotuspeleistä ja vielä isosta roolista. Ehkä pre-season alle ja pudotuspelien otteiden perusteella mahdollisuus kahteen ylimpään kenttään on iso.
Zack Smith, Alexandre Burrows, Ryan Dzingel & Tom Pyatt menevät oikeastaan kategoriaan, jossa taso laski pudotuspeleihin. Tästä huolimatta kyseinen nelikko on varmasti hyödyllinen myös jatkossa. Ei heiltä ennen kautta juuri mitään odotettukkaan, joten sikäli hyvät kaudet kaikille. Burrowsin loukkaantuminen oli sääli, sillä Pengs sarjassa miestä olisi tarvittu. Varmast suorittajat bottom 6 porukkaan tulevalle kaudelle.
Chris Kelly, Tommy Wingels, Viktor Ståhlberg & Chris Neil menevät oikeastaan kaikki siihen kategoriaan, ettei taso vain riitä. Neililta hieno ura takana ja vielä vaari jaksoi kerran pudotuspeleissä innostuttaa kotiyleisöäkin.
.......
Tällä sektorilla jatketaan varmasti melko samantyylisellä kokoonpanolla. Toivon, että Vegas poimii Methotin sijasta Ryanin, mutta en tuohon usko kuitenkaan. Taso ei riitä osastolta kaikki neljä varmasti joko lopettavat uransa (Kelly & Neil) tai jatkavat uusien haasteiden pariin. Uusina niminä mukaan tulee ainakin Colin White, joka aloittanee kauden ylhäällä, mikäli onnistuu edes kohtuullisesti pre-seasonilla.
Palataan asiaan myöhemmin, kun Vegasin ratkaisut ovat selvillä ja draftit taputeltu. Mukavaa kesää kaikille palstan seuraajille ja etenkin Sens faneille!