Osaavia metallibändejä

[Tammerforce]

Itse tykkään Evil Invadersista, tyylinäyte tässä: Feed Me Violence
(Linkki Youtubeen.)

Löysin bändin YLEn artikkelin kautta joku aika sitten, onnekseni.

 

[Yläpesä]

Kokonaisuutena ei ole lähellekään niin kova kuin esimerkiksi aivan tajunnanräjäyttävä Dawn Of 5th Era

Tähän ei poikkinaista sanaa. Dawn on mulle paras suomalainen julkaisu ikinä. Mutta silti tämä uutukainen nosti tylsäksi jääneen Embers of a dying worldin jälkeen fiilikset kattoon. Riffit ja soolot on MPE:n timangiosastoa, aivan huipulla ollaan.

Bändin porilaisuusaste on muuten nykyään aika tulkinnanvarainen asia,

Joo, tämmöinen vitsinpoikanenhan tuon oli tarkoitus ollakin.

 

[SOF1969]

Ehkä tästä on ollut puhettakin, mutta itse törmäsin vasta nyt kotimaiseen bändiin Whispered.

Mahtavaa Bodom-tyyppistä settiä, mutta hienona twistinä japanilaisten soittimien käyttö. Erittäin jees.

Linkki: https://youtu.be/a_RNDL10ERg

 

[palle]

Dark Tranquillity julkaisi hiljattain uuden albumin nimeltään Moment.

Metallimusiikin ystäville luulisi kaikille olevan bändin nimi tuttu, mutta jos jostain syystä näin ei ole, niin kysymyksessä on käytännössä melodeathin isä ja äiti. Joo, samasta Göteburgin aallostahan DT on maailmaan pompsahtanut kuin At the Gates ja In Flames, mutta itselle DT on aina ollut se suurin. Ja siinä missä nuo muut suuret ruotsalaiset ovat enemmän tai vähemmän taantuneet kusen ja paskan välimaastoon, on DT pysynyt ihailtavan uskollisena juurilleen.

Moment on bändin kahdestoista studioalbumi, joten joukkoon mahtuu myös keskinkertaisuutta. Varsinkin kaksi ensimmäistä albumia ovat allekirjoittaneelle jääneet melko etäisiksi, koska siihen aikaan tuo bändille tyypillinen tyyli ja soundi eivät olleet vielä löytyneet. Edellinen albumi Atoma nousi yllättäen jopa bändin yhdeksi vahvimmista tuotoksista, mikä on tänä päivänä erittäin harvinaista tämän ikäiseltä bändiltä.

Mitään kattavaa levyarvostelua en tullut tänne kirjoittamaan, koska levyn kuuntelu on pahasti kesken (vasta kolmas kuuntelukerta menossa), tiedättepähän nyt, että tällaista nannaa on taas tarjolla yhdeltä oman alansa parhaimmalta. Ensifiboista voin kertoa, että vaikka mikään biisi ei täydellisesti jäänyt mieleen tai noussut ylitse muiden, on pitkin levyn kuunteltua kylmät väreet menneet selkää pitkin.

 

[ipaz]

Dark Tranquillity julkaisi hiljattain uuden albumin nimeltään Moment.

Pari kertaa olen levyn läpi nyt kuunnellut ja se on tasaisen laadukasta DT:ta. Edelliseen, ja kaikkiin muihinkin levyihin nähden iso muutos on kun molemmat kitaristit ovat vaihtuneet. Alkuperäisjäsenet Niklas Sundin ja Martin Henriksson lähvivät yhtyeestä. Henriksson taisi astua sivuun jo 2015, mutta erosi virallisesti 2016 ja Sundin on ollut sivussa lähes yhtä kauan, mutta vasta keväällä vahvistettiin uusien, keikoilla mukana soittaneiden Johan Reinholdzin ja Chris Amott'in (mm. Arch Enemy) asema bändin vakituisina jäseninä.

Yhtään ns. radiohittiä ei levyltä löydy, mutta sitäkin taidokkaampaa soitantaa ja Stannen laulua mörinästä puhtaisiin vokaaleihin. Vähän tulee tästä levystä mieleen aiemmin tänä vuonna levyn julkaiseen Paradise Lost. Veteraanibändi, tietoa ja taitoa on, mutta mennään sitä turvallista keskiviivaa eikä lähdetä revittelemään vanhoilla päivillä mitään uutta ja ihmeellistä. Ja tämä on siis pelkästään hyvä asia. Mm. In Flamesin kokeilut musiikin saralla ovat olleet tälle melodödö-fanille vähän liikaa.

 

[HakametsänHaamu]

Itselle kyllä pienoinen pettymys ollut tämä DTn uusin. Todella jotenkin tasapaksun tuntuista melodioista, laulannasta ja soundeista lähtien kaikki. Ei oikeen nouse mitään esiin suuremmin vaikka kuuntelisi koko levyn läpi niin mitään ei jää mieleen.

 

[adolf]

In Flamesista samaa mieltä, kuin @palle tuossa ylhäällä.

Bändin levyt tuosta 2000-luvun taitteen molemmista puolista on kovinta paskaa, mitä metallimusiikissa on tehty. Taso on tullut valtavasti alaspäin noista ajoista.

Tässä pieni tribute sille, kun bändi oli oikeasti aivan vitun kova:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=_ZK0Db4WWOo

 

[SilentMan]

Itse tykkään Evil Invadersista, tyylinäyte tässä: Feed Me Violence
(Linkki Youtubeen.)

Löysin bändin YLEn artikkelin kautta joku aika sitten, onnekseni.

Kiitos vinkistä, piti laittaa kiekko tilaukseen.

 

[Useful Idiot]

In Flamesista samaa mieltä, kuin @palle tuossa ylhäällä.

Bändin levyt tuosta 2000-luvun taitteen molemmista puolista on kovinta paskaa, mitä metallimusiikissa on tehty. Taso on tullut valtavasti alaspäin noista ajoista.

Tässä pieni tribute sille, kun bändi oli oikeasti aivan vitun kova:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=_ZK0Db4WWOo

Tämä on kieltämättä hyvän aikakauden In Flamesia, mutta tuota vielä vanhempi materiaali on mielestäni vieläkin parempaa. Tässä tyylinäyte:

Linkki: https://youtu.be/VQZAu1Bz92o

 

[Eddie]

In Flamesista samaa mieltä, kuin @palle tuossa ylhäällä.

Bändin levyt tuosta 2000-luvun taitteen molemmista puolista on kovinta paskaa, mitä metallimusiikissa on tehty. Taso on tullut valtavasti alaspäin noista ajoista.

Tässä pieni tribute sille, kun bändi oli oikeasti aivan vitun kova:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=_ZK0Db4WWOo

Eikö Reroute To Remain ollut ensimmäinen kusijapaska albumi? Näin minä aikanaan kovilta jätkiltä kuulin. Itsehän en arvosta teidän kommentteja juuri ollenkaan. Olen kuunnellut In Flamesia jo sieltä ysärin puolesta välistä ja suosikki albumien top2 on Sound Of Playground Fading ja Soundtrack To Your Escape.

Laitetaanpa pari linkkiä kuseen ja paskaan. Mutta niinhän se Pietarinkadun oilers jo aikanaan julisti, että kaikki muu on paskaa paitsi hevi ja hevi se vasta paskaa onkin.

Linkki: https://youtu.be/V5SVfvKh9Tw

Linkki: https://youtu.be/ylfn0o66jwM

Ja kyllä minä ymmärrän, että makuasioita ovat. Aikanaan Dark Tranquillity oli itselle yhtä kova kuin In Flames, mutta sittemmin olen puutunut ja kyllästynyt heidän musiikkiinsa, ihan niinkuin olen kyllästynyt In Flamesin ysärituotantoon. En voi sanoa, että kaikki on ollut onnistunutta 2000-luvulla, mutta pääasiassa hyviä levyjä. Arvostan bändissä sitä, että eivät väkisin tee Jester Raceja, Whoracleja ja Claymaneja uudelleen ja uudelleen, kun jääräpäisimmät jaksavat edelleen niiden perään huudella. (Joo, tekivät Claymanista jonkun turhahkon uusintapainoksen ja se todistaa, että bändin kannattaa tehdä sitä, mitä nykyään tekevät. Vaikka aina on hellyttävää lukea näitä vihaisia kommentteja oman levyn raiskaamisesta.)

 

[adolf]

Ei kai se mitään jääräpäistä ole, jos joku vaan kuulostaa omaan korvaan paremmalle, niin silloin se sitä tekee. Jos joku tykkää In Flamesin uudemmista levyistä, niin hyvä juttu. Minusta ne ei niin hyviä ole.

 

[Eddie]

Ei kai se mitään jääräpäistä ole, jos joku vaan kuulostaa omaan korvaan paremmalle, niin silloin se sitä tekee. Jos joku tykkää In Flamesin uudemmista levyistä, niin hyvä juttu. Minusta ne ei niin hyviä ole.

No on se aika jääräpäistä huudella vielä 20 vuoden jälkeenkin aina uuden levyn jälkeen kuinka paska In Flames nykyään on. Tätä samaa on saanut kuulla/lukea varmaan jo sieltä Reroute To Remainista lähtien. Kyllä se ainakin minua jaksaa ihmetyttää, miksi pitää aina verrata ysärituotantoon. Mutta nega saa ihmiset liikkeelle. Ja en nyt väitä, että sinä niin tekisit.

Ja myönnän, että menee vähän tunteisiin. Ei minulla ole mitään tarvetta mennä haukkumaan joidenkin bändien uusimpia levyjä, vaikka olisin niistä aiemmin tykännyt tai ylipäätään mitään mistä en itse tykkää. Minä en vaan jaksa ymmärtää tätä intoa teilata kovin sanoin jotain, mistä ei itse satu pitämään. Mutta tällaisia me ihmiset kai ollaan.

 

[adolf]

Joo, kyllä mä @Eddie taidan ymmärtää, mitä tarkoitat. Joku Metallican fanbase on ihan ääriesimerkki siitä, miten vain ja ainoastaan se 80-luvun tuotanto on sitä "ainoaa oikeaa" Metallicaa.

Kuten jo sanoin, niin mulle on ihan yhdentekevää, jos joku diggaa tästä uudemmasta In Flamesin kamasta. Hyvä hommahan se vaan on, jos bändi pärjää edelleen. Minulle ne kaksi parasta levyä ovat varmaankin Clayman ja Colony.

 

[Ollakseni]

Edellisen kerran kiinnitin In Flamesiin huomiota kun julkaisivat uuden version Pinball Map kappaleesta. Sen kuuntelun jälkeen halusin korvauksen menetetystä ajasta ja sen aiheuttamasta mielipahasta.

Mutta eipä ne vanhat levyt ole minnekään kadonneet ja kyllähän minä tykkään Come Clarityyn saakka yhtyeen tuotannosta pääsääntöisesti.

 

[PataJaska]

Nyt kun tämä ketju on tässä ylhäällä.. kotimainen varsin tuntematon melodödö poppoo Frosttide on aiemmin ollut korvaani varsin tylsää kamaa omassa täysin puhkikulutetussa genressään, mutta nyt tämä uusi näytebiisi lähtee hienosti

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=PJwC5qsJLcM&feature=youtu.be&fbclid=IwAR2cZehOYX_RASQ0kYS-rKJKvK8I59iBmkF0LMDm02DSsnLhyzan-1pkWyE

 

[Individual]

Linkki: https://www.facebook.com/100044509173285/posts/217021486458156/

 

[palle]

Eikö Reroute To Remain ollut ensimmäinen kusijapaska albumi? Näin minä aikanaan kovilta jätkiltä kuulin. Itsehän en arvosta teidän kommentteja juuri ollenkaan. Olen kuunnellut In Flamesia jo sieltä ysärin puolesta välistä ja suosikki albumien top2 on Sound Of Playground Fading ja Soundtrack To Your Escape.

Laitetaanpa pari linkkiä kuseen ja paskaan. Mutta niinhän se Pietarinkadun oilers jo aikanaan julisti, että kaikki muu on paskaa paitsi hevi ja hevi se vasta paskaa onkin.

Linkki: https://youtu.be/V5SVfvKh9Tw

Linkki: https://youtu.be/ylfn0o66jwM

Ja kyllä minä ymmärrän, että makuasioita ovat. Aikanaan Dark Tranquillity oli itselle yhtä kova kuin In Flames, mutta sittemmin olen puutunut ja kyllästynyt heidän musiikkiinsa, ihan niinkuin olen kyllästynyt In Flamesin ysärituotantoon. En voi sanoa, että kaikki on ollut onnistunutta 2000-luvulla, mutta pääasiassa hyviä levyjä. Arvostan bändissä sitä, että eivät väkisin tee Jester Raceja, Whoracleja ja Claymaneja uudelleen ja uudelleen, kun jääräpäisimmät jaksavat edelleen niiden perään huudella. (Joo, tekivät Claymanista jonkun turhahkon uusintapainoksen ja se todistaa, että bändin kannattaa tehdä sitä, mitä nykyään tekevät. Vaikka aina on hellyttävää lukea näitä vihaisia kommentteja oman levyn raiskaamisesta.)

Totta kai kaikki mikä ei itseä miellytä on automaattisesti paskaa. Eihän tuota In Flamesin Reroute to Remainin jälkeistä tuotantoa edes tunnista enää samaksi bändiksi. Enemmän tulee rehellisesti sanottuna mieleen joku The Rasmus, ja se vasta paskaa onkin. Nuo linkittämäsi biisit nyt ei varsinaisesti ainakaan auttanut tämän mielikuvan muuttamisessa. :)

Tämä kaikella rakkaudella, en halua mitään riitelyä aloittaa, vaikka kärkkäästi mielipidettäni jakelen.

Toki omalta osaltani In Flames inhotukseen vaikuttaa myös se, että näistä Göteborg dödöbändeistä olen pitänyt kyseisestä bändistä vähiten. En ole koskaan erityisesti pitänyt bändin soundista ja laulaja aiheuttaa lähinnä sellaisia fiiliksiä, että tekisi mieli alkaa riitaa haastamaan, jos kadulla törmäisin. Asiaa ei auttanut se, että kaksi kertaa yritin bändiä mennä katsomaan livenä ja molemmilla kerroilla kyllästyin jo 20 minuutin jälkeen ja menin ennemmin lipittämään kaljaa.

 

[Fullhazard]

Totta kai kaikki mikä ei itseä miellytä on automaattisesti paskaa. Eihän tuota In Flamesin Reroute to Remainin jälkeistä tuotantoa edes tunnista enää samaksi bändiksi

Colony on vielä ihan kuunneltava, mutta Claymanilla otettiin jo liikaa vaikutteita pomppuhevistä mukaan.

 

[palle]

Allekirjoittanut huomasi, että vanha norjalainen dödis Cadaver on aktivoitunut ja hiljattain julkaissut uutta musiikkia. Uusi albumi löytyy kokonaisuudessaan ainakin spotifysta ja ensimmäinen kuuntelukerta menossa, joten mitään suositusta en uskalla vielä antaa.

Colony on vielä ihan kuunneltava, mutta Claymanilla otettiin jo liikaa vaikutteita pomppuhevistä mukaan.

Nojoo, onhan In Flamesilla ihan kuunneltavia biisejä pitkin tuotantoa. Ei vain tosiaan ole lempibändejä miltään osin.

 

[Fullhazard]

Nojoo, onhan In Flamesilla ihan kuunneltavia biisejä pitkin tuotantoa. Ei vain tosiaan ole lempibändejä miltään osin.

Joo, samaa mieltä aika pitkälle. Ne, jotka tykkäävät In Flamesin vanhemmasta tuotannosta vetää "viivan" johonkin Claymanin ja Reroute to Remainin välimaastoon. Itse vetäisin sen jo Colonyn ja Claymanin väliin.

 

[ChosenTwo]

Eihän tuota In Flamesin Reroute to Remainin jälkeistä tuotantoa edes tunnista enää samaksi bändiksi. Enemmän tulee rehellisesti sanottuna mieleen joku The Rasmus, ja se vasta paskaa onkin. Nuo linkittämäsi biisit nyt ei varsinaisesti ainakaan auttanut tämän mielikuvan muuttamisessa. :)

Pitänee alkaa tutustumaan The Rasmuksen levyihin, jos sieltä löytyy F(r)iendin ja Where the Dead Ships Dwellin kaltaista materiaalia.

Ne, jotka tykkäävät In Flamesin vanhemmasta tuotannosta vetää "viivan" johonkin Claymanin ja Reroute to Remainin välimaastoon. Itse vetäisin sen jo Colonyn ja Claymanin väliin.

Selkeästihän Clayman on tosiaan se levy, jolla fanikunta jakautuu kahtia. Jos pidät ensimmäisten levyjen In Flamesista, niin Clayman lienee viimeinen levy joka kestää kuuntelua ja sen jälkeen bändi meni paskaksi popiksi. Jos taasen Reroutesta alkanut tyyli nappaa, niin Clayman lienee ensimmäinen levy joka kestää kuuntelua ja sitä ennen bändi oli paskaa. Totta kai tähän on sitten poikkeuksia, mutta tämä jako tuntuu pätevän aika suurella tarkkuudella.

Myös Siren Charms aiheutti vähän pienemmässä kaavassa vastaavaa jakoa mielipiteissä, kun bändin linja keveni entisestään.

Minua ei henkilökohtaisesti kauheasti napostele Colony tai sitä aiemmat levyt. Enpä ole Colonya edeltäneitä oikeastaan yrittänyt koskaan edes sen suuremmin kuunnella kuin yksittäisen biisien osalta, sillä se tyyli ja soundimaailma eivät ole houkutelleet tarkempaan tutustumiseen.

Alkuajat (räyhäystä):

1994 - Lunar Strain
1996 - The Jester Race
1997 - Whoracle
1999 - Colony

Alkuajat mixed with uusi aika:

2000 - Clayman

Uusi aika (perusasetelmana puhtaat kertsit + säkeistöräyhäys):

2002 - Reroute to Remain
2004 - Soundtrack to Your Escape
2006 - Come Clarity
2008 - A Sense of Purpose
2011 - Sounds of a Playground Fading

Vielä uudempi aika (räyhäyksen määrä vähenee entisestään ja suurempia yleisöjä kosiskellaan, nähtävästi onnistuneesti, tuotetummalla soundilla ja kevyemmillä sovituksilla):

2014 - Siren Charms
2016 - Battles
2019 - I, the Mask

Siinäpä se In Flamesin diskografia, kun jaottelee vähän mutkia suoraksi vedellen.

 

[Eddie]

Pitänee alkaa tutustumaan The Rasmuksen levyihin, jos sieltä löytyy F(r)iendin ja Where the Dead Ships Dwellin kaltaista materiaalia.



Selkeästihän Clayman on tosiaan se levy, jolla fanikunta jakautuu kahtia. Jos pidät ensimmäisten levyjen In Flamesista, niin Clayman lienee viimeinen levy joka kestää kuuntelua ja sen jälkeen bändi meni paskaksi popiksi. Jos taasen Reroutesta alkanut tyyli nappaa, niin Clayman lienee ensimmäinen levy joka kestää kuuntelua ja sitä ennen bändi oli paskaa. Totta kai tähän on sitten poikkeuksia, mutta tämä jako tuntuu pätevän aika suurella tarkkuudella.

Myös Siren Charms aiheutti vähän pienemmässä kaavassa vastaavaa jakoa mielipiteissä, kun bändin linja keveni entisestään.

Minua ei henkilökohtaisesti kauheasti napostele Colony tai sitä aiemmat levyt. Enpä ole Colonya edeltäneitä oikeastaan yrittänyt koskaan edes sen suuremmin kuunnella kuin yksittäisen biisien osalta, sillä se tyyli ja soundimaailma eivät ole houkutelleet tarkempaan tutustumiseen.

Alkuajat (räyhäystä):

1994 - Lunar Strain
1996 - The Jester Race
1997 - Whoracle
1999 - Colony

Alkuajat mixed with uusi aika:

2000 - Clayman

Uusi aika (perusasetelmana puhtaat kertsit + säkeistöräyhäys):

2002 - Reroute to Remain
2004 - Soundtrack to Your Escape
2006 - Come Clarity
2008 - A Sense of Purpose
2011 - Sounds of a Playground Fading

Vielä uudempi aika (räyhäyksen määrä vähenee entisestään ja suurempia yleisöjä kosiskellaan, nähtävästi onnistuneesti, tuotetummalla soundilla ja kevyemmillä sovituksilla):

2014 - Siren Charms
2016 - Battles
2019 - I, the Mask

Siinäpä se In Flamesin diskografia, kun jaottelee vähän mutkia suoraksi vedellen.

Kyllä kai se aika pitkälti noin on. Tosin noista alkupään albumeista sem verran sanoisin, että alkuunhan ne olivat rautaa omaankin korvaan. Nyt kun niihin on yrittänyt palata, niin ne ovat tylsiä ja puuduttavia. Monissa biiseissä on ihan hieno riffi, mutta se toistetaan pilalle, eikä biiseissä mielestäni kauhesti ole muita ulottuuvuksia. Lunar Strainia en nyt rehellisesti sanoen muista enään. Sen kuuntelemisesta on vierähtänyt jo yli 10v aikaa. En kauhean innostunut ollut siitä silloin +20v sittenkään. Sanotaan nyt vaikka näin, että moni biisi sieltä ysäriltä kyllä sopii nousuhumala musiiksi, mutta en jaksa esim lenkillä niitä kuunnella. 2000-luvun levyissä tykkään niiden monipuolisuudesta ja tietynlaisesta groovesta. Joku sanoi, että ne on pomppuheviä. Itselläni tuo sana ei ole koskaan tullut mieleen In Flamesista, vaikka toki varsinkin 2000-luvun alkupuoliskolla oli ehkä tuollaiseenkin sanaan viittavia biisejä. Itse myös tykkään Fridenin kieron kuuloisesta puhtaasta laulusta, joka tuo omanlaistaan fiilistä biiseihin. Tuo kierous on suoristunut uudemmilla albumeilla, mistä annan miinusta. Ylipäätään pidän siitä, että ei väkisin yritetä miellyttää faneja, vaan tehdään sitä, mikä tuntuu kulloinkin hyvältä.

Jos puhutaan hutialbumeista, niin sellainen on Battles. Kokonaisuus on todella kökkö, eikä pari kovaa biisiä sitä pelasta. Siren Charms puolestaan on mielestäni erittäin hyvä, kuten myös tämä viimeisin.

 

[ChosenTwo]

Siren Charms puolestaan on mielestäni erittäin hyvä, kuten myös tämä viimeisin.

Siren Charms on toiminut myös minulle. A Sense of Purpose meni minulta täysin ohi (vasta sain sen hommattua tässä pari kuukautta sitten), mutta Sounds of a Playground Fadingin nimikkobiisi, Deliver Us & Where the Dead Ships Dwell olivat soitossa sen verran, että tilasin Siren Charmsin ennakkoon ennen ensimmäistäkään näytettä. En muista mitä tuntemuksia Rusted Nail aiheutti, mutta toisena sinkkuna julkaistu Through Oblivion oli ainakin aluksi kohtalaisen hämmentävä; perinteisen menevän In Flames -rallin sijaan sieltä ilmestyi ihmeellinen tunnelmointipala hönkimislauluilla. Tunnelmoinnissahan ei ole mitään vikaa, mutta tässä vaiheessa tuli selväksi, että nyt on lähdetty keventämään ilmaisua "rankalla" kädellä. Tuohonhan voisi pistää jonkun Jenni Vartiaisen laulamaan ja istuisi sinne Siitin-albumilleen ongelmitta. Vai mikä se hittialbuminsa nyt nimeltään olikaan... Piti googlettaa; Seili.

Sanoisin, että suurin ongelma itselleni oli aluksi Siren Charmsin miksaus, jossa laulu on tuotu niin pinnalle kuin kykenee ja kitarat ovat paikoitellen hyvinkin kovasti taustalla, vaikka vetäisivät sinällään munakasta ja laadukasta In Flames -riffittelyä. Niin ja Anders on siirtynyt minulle toimivasta rouhemmasta ilmaisustaan puhtaisiin, jotka välillä menevät tuolle narinahönkimis-linjalle, näin paremman termin puutteessa. Tulee välillä mieleen jopa Marilyn Manson. Mutta tämän radioystävällisemmän miksauksen ja sovituksen alla on kuitenkin kourallinen hyviä biisejä, riffejä ja koukkuja, sekä sinällään kyllä kovat soundit. Everything's Gone, Rusted Nail, Monsters in the Ballroom & Filtered Truth muodostavat kärkinelikon joita kuuntelen, jos tuo levy lähtee soimaan. Ja aika usein se on vuosien saatossa lähtenyt.

 

[adolf]

Mielipiteitähän nämä, ei sen kummempaa. Minun mielestäni levyt Whoraclesta Retoure To Remainiin on sitä parasta In Flamesia. Soundtrack to Your Escapeltakin löytyy vielä samaa rosoituutta ainakin jostain biiseistä, mutta sen jälkeen rupesi tyylilaji muuttumaan jo liian kiltiksi omaan makuuni.

Nuo kaksi ekaa ovat myös ihan ok, mutta hieman ehkä liikaa karjumista minulle. Tämä heijastelee kai muutenkin omaa musiikkimakuani tälläisessä mättömusiikissa. Liikaa karjumista ja örinää, niin ei putoa. Mutta toisaalta taas ei liian kivaakaan saa olla. Sen pitää olla jotain siitä välistä, että toimii parhaiten.

 

[ChosenTwo]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=0ZFWRLNPCcQ

Soilworkin A Whisp of the Atlantic -EP julkaistiin tänään. Tai no siis EP:n nimikkobiisi julkaistiin tänään. Muut biisit on julkaistu yksi kerrallaan viime vuodesta lähtien.

Kerran kuunneltuna nimikkobiisi vaikuttaa varsin kovalta. Tuo tyyli millä Björn laulaa ihan alussa ja myöhemmin toistuen, tuo mieleeni Ulverin (laulutyyli + melodiakulku). 10:30-11:00 välillä tulevat korkeammat kiljaisut saivat virneen naamalle. On se Speed kova! Musiikillisesti mennään kunnolla progeilun puolelle. Jazziakin sieltä löytyy. Biisillä on tosiaan mittaa 16:35, joten vaatii muutamat kuuntelukerrat tämän sisäistäminen.

Videota en katsonut nyt ja ei ole kauheasti mielenkiintoa katsoa myöhemminkään. Sellaista kuraa ovat musiikkivideonsa olleet aiemmille tämän EP:n biiseille ja YouTuben kommenteista päätellen samalla laadulla jatketaan nytkin.