Osaatko vastaanottaa kritiikkiä?

[Osmo Rapeli]

Kuinka hyvin vastaanotat kritiikkiä?

Pamahtavatko defenssimekanismit heti päälle (en tarkoita mitään scifitermiä), vastaatko kritiikkiin automaattisesti suuttumalla ja vittuilemalla takaisin, heitätkö jumiin, menetkö hiljaiseksi, vai pystytkö keskustelemaan asiallisesta tai asiattomasta kritiikistä sinua kohtaan asiallisesti? Entä jos kyseessä on joku perheenjäsenesi, lapsesi tai puolisosi, kaverisi, työtoverisi?

Näetkö aina punaista vai mitähäh?

Kuinka suuri ero on virtuaalisella keskustelupalstakritiikillä ja sillä kun tullaan sanomaan se päin naamaa? Mitä jos sinua syytetään provo~soinnusta tai jopa trollauksesta? Entäs vastaava oikeassa elämässä, pystytkö myöntämään tehneesi virhearviointeja/virheitä/ylilyöntejä? Kuinka hyvin pystyt sanomaan vastinetta, heitätkö siis automaattisesti kaksinverroin takaisin, vai otatko sen asiallisesti vastaan sen jääden silti kaivelemaan tajuntaasi? Kuinka usein viet koulu-/työasioita kotiisi, siis ajatuksissasi?

Tahtoisin kuulla myös tarinoita kritiikistä yleensä, onko sinulle sattunut tilanteita joissa olet itsekin tajunnut tehneesi virheen tai olleesi väärässä, mutta kun keitti yli niin keitti yli? Tuliko tappelu, kaduttiko myöhemmin? Mikä on pahinta mitä on tapahtunut?

Koitan pistää messiin myös pätevähkönpuoleisen äänestyksen mutta etenkin tarinoita ja hori~noita kaivataan.

 

[Mielikuvitushahmo]

Mielipiteistä tulevaa kritiikkiä kestän useimmiten hyvin, varsinkin jos perustelut on hyvät, mutta luonteeseen kohdistuvasta kritiikistä pinna palaa välittömästi.

 

[Hevosmies]

Riippuu aika paljon kritiikin laadusta ja antajasta. Sellaisen henkilön, jolla todella on "varaa" kritisoida ja joka esittää asiansa fiksusti, sanat mää kuuntelen hissukseen ja mielessäni ruoskin itseäni myöhemmin pitkään ja hartaasti.

Mutta suurin piirtein vasemman jalan saappaan verran ymmärrystä omaavan henkilön kritiikille mää yleensä hymähdän ja yritän häipyä paikalta. Jos se ei onnistu, ja jankkaaminen jatkuu, niin seurauksena on ennen pitkää räjähdys.

 

[Osmo Rapeli]

Henkilökohtaisesti vaikeimpia tilanteita ovat ne kun joskus tajuaa hölmöilleensä, tai sortuneensa huolimattomuuteen, ja tajuaa suuttumisen olevan lapsellista, mutta jostain syystä silti pyrkii vesittämään ja kiertämään kritiikkiä. Tätä ei satu usein, mutta se on sitäkin naurettavampaa. Kai se johtuu eniten siitä että on suuttunut itselleen, mutta purkaa sen huomauttajaan.

Tulee mieleen yksi tapaus. Kaksi viikkoa sitten Ruisrock-lauantaina Turussa olin matkalla tutun muija luo kämpille. Ohitseni pyyhkäisi femakkolesbopariskunta, tönäisten minua sen verran että vesimukistani tärähtivät vedet housuille. Pariskunta jatkoi matkaa pizzerian jonoon. Kilahdin niin maan perkeleesti. Kipaisin perään ja kaadoin toisen niskaan niitä vesiä mitä siellä oli jäljellä. Femakkolesboista toinen avautui tyyliin "hanki elämä, iso mies valittaa kun kaatui vettä housuille!"

Kyllähän minä tajusin olevani aika lailla kersa, mutta siinä kohdassa ei vain pystynyt nielemään katkeruuttaan. Lesboja puolusti lisäksi joku spedejannu, joka oli näin lähellä saada turpaansa. Päätin vastata lesbon asein, avasin moottoriturpapuheensorinan ja ilmoitin että "minäodottaisinteiltäkinsentäänjonkinlaistasivullistenhuomioonottamista, jostäälläonniinkiireettäpitäätöniäohikulkijoitaniinkehottaisinmiettimään..." jne. jne. En siis loppujen lopuksi tiedä kuka oli oikeassa ja kuka väärässä, osittain lapsellinen olo oli mutta siinä vaiheessa kun muiden ihmisten edessä kuulee maagiset sanat "hanki elämä" arveluttavan femakkolesbon suusta, on erittäin vaikeaa alistua kohtaloonsa. On.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Lyhyestä vastaus kaunis: En.

 

[#104]

Noh, eipä sitä nykyään enää osaa olla yhtään kuumentumatta edes hiukkaa asialle kuin asialle. Nuorempana otin joka asian avosylin vastaan siitä sen enempää hikeä ottamatta. Tiedä sitten mistä mahtaa johtua, ei se iästäkään enää voi olla kiinni. Kaverit jotka minut tuntevat osaavat kyllä hyödyntää asian erittäin tehokkaasti, ja "kaverini" terveisiä jortille ! Ensimmäistä kertaa minut tapaava on asiasta tietenkin hyvin hämillään. Asian kanssa olen hyvin oppinut elämään, eikä sitä enää edes tiedosta (ei niin hyvä asia kuitenkaan). Varsinkin lisäravinteisiin kohdistuvat piikittelyt aiheuttavat verenpaineen nousua. Tekstin lopuksi onkin hyvä sanoa että olen pohjimmiltani lempeä ja romanttinen persoona, terveisiä naisille(useita kpl) !

 

[Erling]

No riippuu aika paljon tilanteesta. Jos tiedän tasan tarkkaan että nyt siedänkin saada kritiikkiä, niin kyllä sen otan nyökytellen vastaan.
Mutta annas olla jos perusteettomasti aletaan kritisoimaan. Yleensä pimahdan aika nopeesti, varsinkin jos arvostelija ei pysty sanomaan mitään perusteluja.
Jääkiekko peleissä sitten kaikki järki ja rauhallisuus jää aika helposti niin sanotusti pukukoppiin.

Ote keskustelusta valmentajan kanssa viime syksyltä toisella erätauolla:

Couch: "Kuules nyt Köntsä, sä otat ihan liikaa jäähyjä. Rauhotu vähän tai meet istumaan."

Köntsä: "Mitä vittua, mähän pelaan ihan samalla tavalla kuin aina. Jos haluun surffata meen pelaan kaukista."

C: "Sä otit kolme jäähyä viime erässä, kaks ryntäämisestä ja yks väkivaltasuudesta."

K: "No tuomari on pelle."

C: "Rauhotu tai istut."

Kolmas erä, ensimmäinen vaihto. Jäähy estämisestä. Vaihtoaitiossa:

C: "Tossa ei oo mitään järkee tossa sun pelissä. Sä huilaat."

K: "Mitä helvettiä, vitun idiootti." Maila poikki vaihtoaition penkkiä vasten (ok, myönnän että oli jo vähän halkeillut valmiiksi) ja suihkuun. En pelannut seuraavan viikonloppuna sekuntiakaan.

 

[Lawless]

Aina kun saan aiheellista kritiikkiä, ruoskin itseni verille, siis vähintäänkin henkihieveriin. Jos taas aiheetonta, niin virnistän ottojaneckymaisesti.

 

[Ted Raikas]

En osaa! Vittu, haistakaa paska. Te ette tiedä mitään, ei teillä ole varaa arvostella minua, osaan ja tiedän asiat paremmin kuin te!

Paska!

 

[Pavlikovsky]

Awelta hyvä ketju aikanaan.
Asiakaspalveluduunissa kun olen ollut jonkin aikaa jo niin tuleehan siinä kritiikin tynkää vastaan ja itse yritän ottaa tyynesti vastaan kaiken paskan. Vielä ei ole raja ylittynyt ja joskushan se kritiikki on myös opettavassa asemassa. Riippuu myös toki aihe-alueesta milloin ja kuka sitä kritiikkiä antaa. Jos lätkää seuraamaton kaverini alkaa kritisoimaan "pelikirjaani" kesken ottelun ihan lonkalta vaan niin kyllä silloin tulee sanottua vähän vastapalloon takaisinkin, mutta normaalisti siis aika eleetön vastaanotto kritiikille.

 

[tahtookirjoittaa]

Ei näitä äänestyksiä ylös nyt. Ei juuri nyt. Kesällä sitten, kun on tylsää ja helle sulattaa aivot pääkoppaan.

 

[Bruno]

Ei näitä äänestyksiä ylös nyt. Ei juuri nyt. Kesällä sitten, kun on tylsää ja helle sulattaa aivot pääkoppaan.

Meillä täällä sporalinjojen välissä on tylsää.
Noh, osaan vastaanottaa kritiikkiä nykyään aika hienosti, nuorempana otti liian raskaasti kaiken kritiikin mitä tuli. Kyllähän toisaalta jotkut kritiikit pitää ottaakin vakavasti, mutta ei nyt perkele kaikkea.

 

[ms.qvist]

Sanotaan nyt niin, että osaan ottaa kritiikin vastaan varsin hyvin ja keskustella siitä tarvittaessa hyvinkin asiallisesti. Mikäli kritiikki on kuitenkin täysin aiheetonta ja suorastaan kohtuutonta kaiken lisäksi niin voi olla heitän pienen piikin vastaan mutta tuolloinkin koetan päästää kritiikin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Työelämä on opettanut sulattamaan yhtä sun toista, joten enää henkilökohtaisuudetkaan eivät aina tunnu niin pahalta vaikka tarkoitus kenties olisikin.

vlad.

 

[Palstalegenda]

Jos kritiikki esitetään asiallisesti, niin kuuntelen tarkkaan ja olen tyytyväinen siitä, että ehkä mahdollisesti olen tuon kritiikin ansiosta siitä hetkestä lähtien etevämpi ihminen. Saa sanoa siis huonoja ominaisuuksia minusta. Kaverilleni saatan jopa ojentaa käden ja hymyillen ilman sarkasmin häivääkään kiittää siitä, että hän kritisoi ja avasi silmäni jossakin asiassa! Ei kehuminen kehitä, ei minua pääsääntöisesti kiinnosta kenenkään kehut juuri yhtään. Kritiikkiä sen sijaan on mukava ottaa vastaan, se on avain kehitykseen. Ei hermostuta yhtään.

Jos sen sijaan se kritisoija on aivan hermona, vittuilee ja huutaa tuohduksissa, niin senlaiseen kritiikkiin vastaan jopa osin huvittuneesti ja koitan usein vain pidätellä nauruani, sillä ei ole kohteliasta nauraa, kun toinen huutaa naama punaisena. Jos siis ryhtyy minua kritisoimaan tuohon malliin, luultavasti se toinen menettää hermonsa aivan täydellisesti, koska silloin vaikutan ylimieliseltä, joka ei kuuntele ja rennosti vain (muka)hauskuuttelee ja letkauttelee takaisin jotakin, joka toista ei naurata. Minua ei vain vittuilun kuuntelu kiinnosta. Pari naista on muuten sanonut, kun olivat senmoisia, jotka yrittivät huutamalla ja suuttumalla saada "kritisoitua" käytöstäni toisenlaiseksi, että he olivat aivan hulluuden partaalla kanssani. Sanoivat, etteivät senmoisia ole koskaan muuten olleet. Kjäh, kjäh. Mitäs kritisoivat sillä tavalla!

T: asiallista kommunikaatiota kannattava nuorempi herrasmies

 

[-OO-]

Töissä joutuu asiakkaiden toimesta kaikenlaista kuuntelemaan mutta enpä tuosta ole kyllä stressiä ikinä repinyt. Asiallisen kritiikin kuuntelen hiljaa, kerron oman näkemykseni asiasta ja pyrin ottamaan opikseni. Jos taas kritiikki tulee kovin suurella äänenvoimakkuudella ja kirosanojen yms. höystämänä niin yleensä pyydän kritisoijaa ottamaan yhteyttä kun on rauhoittunut ja poistun paikalta/suljen luurin. Superhankalien tyyppien (sellaisten joiden tiedän kritisoivan vaan kritisoimisen ilosta ja vittumaisuuttaan) kanssa saatan ottaa myös sitten ihan piruillessani yliasiallisen linjan ja pyrin tällä tavalla saamaan heille luun kurkkuun.

 

[olkikuukkeli]

Mielipidekritiikin koen usein jopa kehittäväksi, jos en niin osaan aika kärsivällisesti selittää pinnan palamatta. Persoonaan kohdistuvaa kritiikkiä en jaksa ottaa kovin henkilökohtaisesti. Jos joku ei pidä niin ei pidä, ei täällä maailmassa tarvitse olla kaikkien kaveri.