"Osaamattomien" ja yleisesti epäsosiaalisten asiat

[Midnight Rambler]

Ketju parisuhteista suosiolla luopuneille ja muutenkin introverteille

Koska Naisasiat-ketju todellakin on pidemmän päälle väärä ympäristö keskustella tästä aihepiiristä, niin ajattelinpa sitten avata tämän ketjun. Tiedän kuitenkin, että en ole ajatuksineni yksin. Nyt ei tarvitse kenenkään enää pahoittaa mieltään siitä, että kuinka menee jutut ohi aiheen tai miten naisia haukutaan, vaikka oma on maailman ihanin nalkuttava pikkuvaimo.

Täällä voidaan siis rauhassa vaihtaa ajatuksia siitä, että kuinka eläminen omillaan on palkitsevaa ja naisten perään stressaaminen täysin turhaa. Elämä heittää paskaa miehen tuulettimeen joka tapauksessa säännöllisesti, eli miksi ihmeessä hakea sitä naisten muodossa oikein varta vasten? Tavalliselle miehelle tässä raadollisessa pariutumispelissä on enemmän hävittävää, kuin voitettavaa ja aika iso osa päätyykin lopulta sinne rakkauden ikuiselle vaihtopenkille ihmettelemään kohtaloaan (muka yllätyksenä).

Itselläni asiat ovat nykyään oikein hyvin, eli talous on pitkästä aikaa kunnossa, sosiaalinen elämä samoin ja saan aamuisin herätä yksin omasta vuoteesta omaan arkeen. Ei tarvitse ottaa toista huomioon, keskustella tikusta asiaa ja suorittaa seksiä säännöllisin väliajoin, vaikka ei halua. Tiivistettynä: Ei tarvitse miellyttää ketään ja se on aika helvetin vapauttavaa. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, että olin edellisessä suhteessani lopulta aika onneton, vaikka teknisesti ottaen kaikki toimikin ihan hyvin. En vain ole sitä ihmismateriaalia, josta on leikkimään kotia, vaan tulen paremmin toimeen omillani. Olin silti suhteessa moraalinen olento loppuun saakka, mistä olen ylpeä.

Koska tämä on pelkkä aloitusviesti, niin en ala tiivistämään kaikkea aiemmin kirjoitettua, kuten Excel-taulukoita jne, mutta linkkaan kuitenkin jo tutuksi tulleen ”Riston” tarinan vielä kertaalleen. Siinä hieno esimerkki siitä, että kuinka mies voi lopullisesti vapauttaa itsensä riittämättömyyden tunteista ja parisuhdemaailman oravanpyörästä.

Risto on ollut 34 vuotta selibaatissa: - Seksi ja parisuhde - Ilta-Sanomat

 

[Ted Raikas]

Olen ollut sinkkuna vuodesta 2009 (loppuvuosi). Aikaa on itselleni riittänyt melkoisen hienosti. Kavereiden kanssa voi lähteä radalle milloin huvittaa ja himaan saa tulla vaikka missä kunnossa ja rojahtaa haisemaan rauhassa, eikä kukaan valita.

Naisia on aika ajoin löytynyt siihen ihanaan touhuun. Nyt tässä viimeaikoina vähän vähemmän, mutta tänäkin vuonna useempi eri yksilö.

Vaikka nyt siis käynkin rilluttelemassa, niin enimmäkseen viihdyn kotona ja omassa rauhassa, oman suloisen kaaoksen keskellä. Voin katsella tv-sarjoja, leffoja, pornoa, pelata videopelejä sekä kiskoa olutta ja sitä rataa ilman nipottamisia. Kyllä tuohon kaikkeen tottuu ja siitä oppii nauttimaan.

Saa olla aika helvetin ihmeellinen eukko, että tuosta kaikesta luopuisin.

Olen kyllä aika epäsosiaalinen, mutta esitän sosiaalista tarpeen mukaan. Pidempi aika muiden ihmisten seurassa on rasittavaa.

 

[Midnight Rambler]

Olen ollut sinkkuna vuodesta 2009 (loppuvuosi). Aikaa on itselleni riittänyt melkoisen hienosti. Kavereiden kanssa voi lähteä radalle milloin huvittaa ja himaan saa tulla vaikka missä kunnossa ja rojahtaa haisemaan rauhassa, eikä kukaan valita.

Naisia on aika ajoin löytynyt siihen ihanaan touhuun. Nyt tässä viimeaikoina vähän vähemmän, mutta tänäkin vuonna useempi eri yksilö.

Vaikka nyt siis käynkin rilluttelemassa, niin enimmäkseen viihdyn kotona ja omassa rauhassa, oman suloisen kaaoksen keskellä. Voin katsella tv-sarjoja, leffoja, pornoa, pelata videopelejä sekä kiskoa olutta ja sitä rataa ilman nipottamisia. Kyllä tuohon kaikkeen tottuu ja siitä oppii nauttimaan.

Saa olla aika helvetin ihmeellinen eukko, että tuosta kaikesta luopuisin.

Olen kyllä aika epäsosiaalinen, mutta esitän sosiaalista tarpeen mukaan. Pidempi aika muiden ihmisten seurassa on rasittavaa.

Näin, kyllähän ne oma vapaus ja vastuu ovat hienoja asioita. Myös matkustaminen yksin tai valikoidussa kaveriporukassa voittaa naisen kanssa matkustamisen. Kompromissit syntyvät yleensä sata kertaa helpommin ja tarvittaessa voi käydä eri suunnillakin palaten kaljan ääreen taas myöhemmin. Hieman toista on se, että jos pitäisi suunnitella reissun kulku naisten shoppailutarpeiden tai pahimmassa tapauksessa rääkyvän ja epäkiitollisen penskan oikkujen mukaan.

Sosiaalisuus ja etenkin nykyajan pakkososiaalisuus ovat perseestä muutenkin. Jos saisin valita ja se olisi mahdollista, niin näkisin muita ihmisolentoja livenä ehkä pari-kolme kertaa viikossa korkeintaan. Onneksi jopa nykyisessä pakkonäkyvyydenkin aikakaudessa voi lopulta elää melko anonyymisti ja huomaamattomasti, jos vain osaa.

 

[moby]

Minulla on teihin verrattuna siinä mielessä eri tilanne, että jaksoi katsoa tuota "arkipäivän realismia" naisen kanssa niin kauan, että tuloksena oli kaksi lasta. Toki ero tuli aikanaan, mutta koen silti että oma ja lastenkin elämä on ollut eron jälkeen paljon parempaa.

Omassa elämässäni saan tehdä mitä vaan, eli juuri noita asioita mitä tekin teette. Ainoa rajoitus tulee lasten kautta, enkä koe sitä henkilökohtaisesti mitenkään rajoittavana tekijänä. Lapset ovat jo toisella kymmenellä, joten he eivät ole rääkyviä tapauksia enää, vaan oivaltavia yksilöitä, joiden kanssa voi viettää sitä erilaista arkea ja jotka joskus kaipaavat tukea ja kannustusta.

Niin paljon kun kadunkin tuota melko huonoa parisuhdetta, lasten kautta näen asiat positiivisempina kuin ilman heitä.

Täytyy sanoa, että olen myös melko epäsosiaalinen ihminen, enkä kaipaa jatkuvaa kontaktia muihin ihmisiin. Silti on mukava nähdä hyviä ystäviä silloin tällöin ja joskus lähteä johonkin rentouttavaan reissuun heidän kanssaan.

Naisasioita en tällä hetkellä, tai oikeastaan viiteen viimeiseen vuoteen ole kaivannut ollenkaan. Toki minulta löytyy pari ns. fuckbuddya, joiden kanssa voi pitää hauskaa silloin kuin itselle sopii ja sitten voi käydä Thaimaassa painimassa ammattilaisten kanssa ja nauttimasta erialaisesta elämästä muutenkin.

Vaikea kuvitella, että ikinä enää olisin vakituisessa parisuhteessa. Niin paljon negatiivisia puolia siihen sisältyy verrattuna letkeään sinkkuelämään.

 

[pernaveikko]

Olen ollut sinkkuna vuodesta 2009 (loppuvuosi). Aikaa on itselleni riittänyt melkoisen hienosti. Kavereiden kanssa voi lähteä radalle milloin huvittaa ja himaan saa tulla vaikka missä kunnossa ja rojahtaa haisemaan rauhassa, eikä kukaan valita.

Naisia on aika ajoin löytynyt siihen ihanaan touhuun. Nyt tässä viimeaikoina vähän vähemmän, mutta tänäkin vuonna useempi eri yksilö.

Vaikka nyt siis käynkin rilluttelemassa, niin enimmäkseen viihdyn kotona ja omassa rauhassa, oman suloisen kaaoksen keskellä. Voin katsella tv-sarjoja, leffoja, pornoa, pelata videopelejä sekä kiskoa olutta ja sitä rataa ilman nipottamisia. Kyllä tuohon kaikkeen tottuu ja siitä oppii nauttimaan.

Kun on lähes koko aikuiselämänsä ollut parisuhteessa, niin en vain ole pystynyt vielä löytämään tämän sinkkuhomman hienoutta. Avioliiton jälkeenkin, kun ehti olla suhde mitä itse luulin hyväksi. Reilun vuoden on oltu sinkkuna ja kyllä sen nyt aavistaa, että tämä tila jatkuu vuosia ja taas vuosia, todennäköisesti loppuelämäni. Ei naiset vain kasva puissa, vaikka siinä toisessa ketjussa niin väitetäänkin, onneksi tässä ketjussa puhutaan muuta.

Nyt kun on päässyt kaikenmaailman väliaikaisasumuksista omaan kämppään, niin kyllä tämä tästä taas. Kysehän ei niinkään ole siitä, että kaipaisin exää enää ihmisenä, mutta parisuhdetta. Tulee oltua radalla ja siivoo sitten kun jaksaa. Tyhjiä tölkkejä kannetaan ulos ja täysiä sisään, pyykit ehtii pestä ja likaiset voivat olla muuallakin kuin pyykkikorissa. Joka viikonloppu ei imuroida.

Olen katsonut niin paljon urheilua kotona, pubissa ja paikan päällä, että eihän tässä ole mitään järkeä. Niin ja urheiluahan ei juurikaan katsota selvinpäin.

Pillua en saa, kun en saa, niin en saa. En hirveästi jaksa kuunnella sitä kuinka kaikki saa. Kaikki eivät saa.

Pointtina tässä on siis, että en juurikaan koe tehneeni mitään järkevää sellaista mitä en parisuhteessa voinut tehdä. Jokaista runkosarjan peliä joka lajista mitä maa päällään kantaa ei tarvitse nähdä. Eikä kaikkien lajien finaalejakaan.

Elämä on ihan mallillaan ja on kivaa, mutta en ole onnellinen. Kaukana siitä. Ikisinkku hyvä ystäväni jätti juuri parin vuoden fuckbuddyn ja koittaa nyt kertoa minulle sinkkuelämän hienouksista ilman mitään naista. Katsotaan mikä on tilanne joskus parin vuoden päästä, ehkä tämä tästä aukenee.

"Sua kerran paljon rakastin, nyt vaivun yksin muistoihin ja vain tuoppi lohduttaa"
-Jonne Aaron

 

[Ted Raikas]

Kun on lähes koko aikuiselämänsä ollut parisuhteessa, niin en vain ole pystynyt vielä löytämään tämän sinkkuhomman hienoutta.

Se on aivan varmasti erilaista sinun tapauksessasi. Minulla kun on ollut lähes täysin päinvastainen aikuiselämä, eli olen seurustellut sinä aikana yhteensä n. 3 vuotta ja siihen muut säädöt päälle. Enimmäkseen on yksin oleilu tullut tutuksi ja siihen kai alkaa kasvamaan kiinni ja tottua. Olen toisinaan aika huono tekemään kompromisseja ja ajatus yhteisasumisestakin pääsääntöisesti kammottaa. No, eipä siihen ole erityisen realistisia tilaisuuksiakaan koittanut, kun vakavemmat suhteet on olleet aika lyhytikäisiä.

Ei sitä näin vielä 34-vuotiaana tietenkään ole liian vanha aloittamaan jotain vakavempaa yhteiseloa jonkun naisen kanssa, mutta se kynnys on kyllä kasvanut huomattavasti. Kuten aiemmin sanoin, niin siihen päälle vielä vaatimustaso, jota ihan kuka tahansa irmeli ei täytä.

 

[Musta Nuoli]

Ei sitä näin vielä 34-vuotiaana tietenkään ole liian vanha aloittamaan jotain vakavempaa yhteiseloa jonkun naisen kanssa, mutta se kynnys on kyllä kasvanut huomattavasti. Kuten aiemmin sanoin, niin siihen päälle vielä vaatimustaso, jota ihan kuka tahansa irmeli ei täytä.

Hyvin pitkälti samansuuntaisia ajatuksia minullakin on, ikää tosin pari vuotta enemmän. Minulla on taustalla muun muassa ihan kohtalaisen pitkä avoliittokin, joka kesti vajaat viitisen vuotta (jos laskee edeltävän seurustelun mukaan, yhdessä asumista reilut neljä vuotta). Sitä edelsi useita sinkkuvuosia eli toisin sanoen yksinäni asumista.

Tämän pitkäaikaissuhteen päättymisestä on riittävän monta vuotta, eli sanotaan näin, että olen 30+ ikävuoden jälkeen elänyt puhtaasti yksikseni ja omillani - ja sekä turtunut että tottunut siihen, samoin kuin omaan rauhaan, vapauteen ja siihen, että voi olla kotonaan niin kuin olisi kotonaan, ilman jännitteisen parisuhteen tuomia konflikteja ja erityisesti niiden välttämistä siten, että kumpikin olisi varpaillaan ja välttäisi kontaktia, koska ei vaan jaksaisi vääntää asioista.

Olihan se parisuhteen alku ja ns. tasaisemmat välivuodet ihan mukavaa aikaa, mutta ns. final season kyllä myrkytti tehokkaasti tunnelmia ja menneitä muistoja, varsinkin kun loppulaskenta alkoi toisen osapuolen käynnistämänä kauan ennen kuin edes tajusin, missä mennään, ja niin sanottu "I'm worth it"-vaihe käynnistyi excel-taulukoiden kääntyessä uuteen asentoon.

Toisaalta olisi pitänyt ehkä ymmärtää jo aikaisemmin ottaa oppia naisen historiasta ja perhetaustoista, sillä hänen edellinen suhteensakin oli päättynyt liki samalla tavalla kuin meidän suhteemme päättyi, eli joku miespolo sai äkisti lemput ja kenkää omasta asunnostaan kun uusi oli jo kiikarissa. Ja naisen äiti oli tehnyt tismalleen samat temput aikanaan, eli dumpannut sekä aviomiehensä että pienet lapsensa ja hakeutunut työpaikkaromanssin myötä uuden, vaikutusvaltaisen miehen kainaloon. Niin kuin äiti, niin kuin tytär.

Tämän jälkeen on joitain yksittäisiä naisia ollut, lähinnä epämääräisiä "treffejä" ja ns. pistokeikkoja, mutta eipä mitään sen isompaa tai henkisesti merkittävämpää. Yhtä tapausta luulin jo lupaavaksi ja ehdin jo kiinnostumaan vakavammin, mutta sitten tulikin se klassinen kaverikortti, ilmeisesti oli samaan aikaan ollut puolta nuorempi könsikäs kierrossa.

Viime vuosina en ole pääsääntöisesti edes jaksanut nähdä kauheasti vaivaa tai vaivata päätäni sillä, että pitäisi joku elämänkumppani/parisuhde hankkia - tai edes mikään fuckbuddy, mikä ei muutenkaan tuntuisi luontevalta, koska tunteeton jyystäminen ei vain jaksa kiinnostaa eikä sen tavoittelemiseksi jaksa tuhlata aikaa tai rahaa. En jaksa lähteä mihinkään "ulos" juuri koskaan, ja vaikka parisen nettitreffiprofiiliakin on pystyssä, niin niissäkin olen tainnut viimeksi vierailla joskus keväällä.

Ei vain jaksa. Voi toki olla ketjun otsikon mukaisestikin, etten edes osaa, koska ei ole mitään palavaa tarvetta takertua kehenkään tai heittäytyä takaisin siihen oravanpyörään, jossa vajaat viisi vuotta olin ja jossa mentiin väkisin johonkin anoppilaan, leikittiin kotia ja pyörittiin siinä ns. normaalissa oravanpyörässä.

Kaikesta huolimatta voisin uuteen suhteeseen hankkiutua, jos sellainen tilanne eteen tulisi ja se olisi tasapuolinen, järkevä suhde. Mutta vaikka valheellisesti väitetään, niin kaikki eivät saa naista tai pillua lainkaan ja jotkut saavat sitä hyvin heikosti verrattuna toisiin. Varmasti sitä jotain karmaisevaa pubiruusua irtoaisi, jos lähtisin kännissä rymyämään lähikuppilaan vain pillunkuva silmissäni, mutta ei moinen kiinnosta, kuten ei myöskään naisen "iskeminen" mistään kapakasta. Jos nainen on kapakassa ja kännissä, hän on muutenkin luultavasti ns. löyhä nainen ja bilehile, jonka kanssa tulisi yhteensovittamattomia ristiriitoja ennen pitkää, ja kännisistä yhden yön hoidoista en enää jaksa millään innostua.

 

[Musta Nuoli]

Olen joka tapauksessa aina ollut enemmän kotonani viihtyvä ja introvertti luonne, jolle jatkuva ihmisten kanssa seurustelu, sosiaalinen kanssakäyminen ja sen sellainen on varsin raskasta ja monesti vastenmielistäkin, jos tietty kynnys ylittyy. Ironisesti olen kuitenkin päätynyt alalle, joka sisältää asiakaspalvelua ja olen siinä hommassa ihan kohtalaisen hyvä, mutta työpäivän jälkeen en enää ylimääräisiä ihmisiä kauheasti jaksa.

Ystäviä on vähän, ja parhaiden kanssa viihdyn luontevasti tilanteessa kuin tilanteessa, mutta missään kaveri- ja tuttavalaumojen keskellä en viihdy, enkä sellaisiin tilanteisiin hakeudu. Eri tapahtumissa ja kiinnostuksen kohteissa käyn ihan kohtalaisesti ja matkailenkin melko usein ulkomailla, mutta yleensä nämä reissut tulee tehtyä joko yksin, parhaan ystävän seurassa tai joku festarireissu yms. vaikkapa veljeni seurassa.

Nytkin olen viikonloppuna lähdössä pienelle viikonloppulomalle Amsterdamiin, jos ei mikään totaalilakko pysäytä Suomen lentoliikennettä. Yksin tuonnekin lähden, ja viikonloppua vietän täysin oman aikatauluni ja mieleni mukaan, ilman mitään kompromisseja. On tuossakin puolensa, vaikka seura - ja naisseura - joskus olisikin paikallaan.

Sinkkuna asuminen varsinkin pienipalkkaisella alalla on kuitenkin sikäli haitallista, että siitä seuraa jatkuva vähävaraisuus ja tietyn perusturvan puuttuminen. Olisihan se käytännön asioissa helpompaa, jos olisi nainen, joka maksaisi puolet vuokrasta, sähköstä, netistä, ruokakuluista yms. ja josta olisi molemminpuolista hyötyä vaikkapa eri asioiden hoitamisessa. Yksinään asuessa ei ole varaa edes miehen mittaan eli autoon, josta jouduin luopumaan aikoinaan. Kahdestaan olisi siihenkin varaa.

Kaipaisinkin nykyisen romanttis-kiimaisen "pariudu-löydä naiseutesi-eroa/pariudu" -noidankehän sijasta vanhan ajan sopimusavioliittomallia. Ei toki enää sukujen kesken, vaan ihan kahden rationaalisesti ajattelevan ja toisilleen yhteensopivan liittosopimuskumppanin kesken. Lähtökohdaksi se, että rakastumisen ensihuuman ja sen hälvenemisen sijasta voisi vuosien varrella lähentyä ja ehkä tietoisesti rakastaa aikanaan ilman mitään helvetillistä draamaa.

Sopimuspapereihin vain asiat, joista pidetään kiinni ja millä ehdoilla mennään. Joko toistaiseksi voimassa oleva diili tai sitten määräaikainen, mahdollisilla optiovuosilla ja jatkodiilimahdollisuudella varustettuna. Sopimukseen voisi kirjata myös selvyyden vuoksi seksiasiatkin ja miten ne hoidetaan.

Miksei lapsenhankintaoptiokin mukaan. Koska kuulemma isosta osasta pariskunnista tulee lapsen hankkimisen jälkeen toisilleen enemmän perheen arkea pyörittäviä kumppaneita kuin mitään kiihkeitä rakastavaisia, niin miksei sitten menisi suoraan tähän pisteeseen, tiedostaen tämän?

Luultavasti voisi tämänmallinen liitto kestää paremmin, kun mitään epärealistisia illuusioita ei olisi eikä tulisi pettymyksiä niiden pirstoutuessa. Eikä tarvittaisi mitään stressaavaa kriisiäkään, jos sopimusliitto olisi solmittu harkinnanvaraisesti sen sijaan, että olisi törmätty kännissä, päädytty kiimavaiheen kautta asumaan yhteen ja hups vaan, hankittu lapsia ja otettu asuntovelkaa vaikka oikeastaan mitään yhteisiä intressejä ei lopulta olisi.

 

[Ted Raikas]

Hyviä juttuja Mustalta Nuolelta ja jotkut asiat tuttujakin.

Niin, tuossa kun sanoin, että en ole erityisen sosiaalinen. Se on toisaalta vähän vaikeasti määriteltävää, koska olen vähän kumma sekoitus ekstroverttia ja introverttiä, ne menee vähän sellaisella on-off meiningillä. Olen siis sinänsä ihan puhelias ja tietylle päälle sattuessani aika vilkaskin tyyppi, mutta toisaalta käytän sitä vähän sellaisena peittelynä tietynlaiselle arkuudelle ja vakavamielisyydelle, joista etenkin jälkimmäistä en jostain syystä halua niin näyttää muille. Tietyissä tilanteissa olen aika synkkä.

Että, vaikka nyt keskusteleminenkin sujuu, niin en ole silti mikään kovinkaan kummoinen supliikkimies, joten naisten pokailu ei juurikaan onnistu. Lähinnä se menee siten, että olen joko tosi vaisuna tai sitten suustani tulee kaikkea hyvän maun ja mauttomuuden rajoilla olevaa juttua, joista osa ei varmasti ymmärrä onko se huumoria vai ei. Kaiketi tykkään jotenkin hämmentää ihmisiä ja juuri koetella sitä rajamaastoa. Osin tuon takia jotkut ei varmaan voi sietää seuraani. Eipä siinä mitään. En vaan aina ehkä tiedä miten ihmisten seurassa tulisi todella olla. Vedän aika ääripäihin käytöstä.

 

[MPN]

Olen joka tapauksessa aina ollut enemmän kotonani viihtyvä ja introvertti luonne, jolle jatkuva ihmisten kanssa seurustelu, sosiaalinen kanssakäyminen ja sen sellainen on varsin raskasta ja monesti vastenmielistäkin, jos tietty kynnys ylittyy.

Jotakuinkin samanlainen olen itse. En kauheasti kaipaa mitään ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja, hyvien kavereiden kanssa viihdyn. Mutta baarissa en viihdy, ainakaan nykyisissä bilepaikoissa. Eri asia on sitten vanhat kunnon pubit jossa saa istua joko yksin tai hyvin pienen porukan kanssa nurkassa, ilman että kukaan tulee häiritsemään tai laulaisi karaokea.

Seurustelun huonoin puoli on ehdottomasti sukupippalot, ne jotka oli ennen valinnaisia, ovat nykyään "pakollisia". Lisäksi ennen sai mennä esim. sukulounaalle ja lähteä heti syömisen jälkeen, nykyään pitäisi mennä jo aikaisin paikalle ja viipyä huomattavasti pidempään. Sitten kun jotain on jäänyt välistä, niin sukulaiset katsovat vihaisesti ja vaikuttavat jotenkin loukkaantuneilta.

Tietyssä pienessä piirissä nuokin tosin käyvät, kun porukka on jakaantunut omiin kuppikuntiinsa ja voi keskustella rauhassa samanhenkisten kanssa. Sama asia joissakin kaverien häissä tai juhlissa. Mutta siinä pienessä porukassa tullaan juttuun yleensä tosi hyvin.

Jotenkin elämänäni tuntuu nyt olevan jo täynnä ja vapaa-aikaa ei kauheasti löydy (ainakaan sopivan mittaisissa jaksoissa), joten koen tuollaiset pakolliset sosiaaliset isomman porukan juhlat ahdistavina. Vastuu näistä jutuista on kasvanut parisuhteen myötä ihan helvetisti ja nyt suudahtetaan sellaisista asioista jotka olivat ennen ihan ok.

Muutenkin nuo sukulaisten lasten synttärit, siellä on 10-50 pikkulasta pitämässä meteliä ja minun tehtäväni on viedä lahja (jonka synttärisankari tulee hakemaan ja sen jälkeen lähtee takaisin leikkimään) sekä puhua kaikkien aikuisten kanssa jostain turhista asioista jotka eivät kiinnosta ketään. Helvetin ahdistavaa ja pitkäveteistä, olen onneksi vähän pystynyt tyttöystävän kanssa irtautumaan tuosta oravanpyörästä. Helpottaa elämää kummasti tuo pienikin irtautuminen. Helpottaisi enemmän jos pääsisi kokonaan irti.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Koska Naisasiat-ketju todellakin on pidemmän päälle väärä ympäristö keskustella tästä aihepiiristä, niin ajattelinpa sitten avata tämän ketjun. Tiedän kuitenkin, että en ole ajatuksineni yksin. Nyt ei tarvitse kenenkään enää pahoittaa mieltään siitä, että kuinka menee jutut ohi aiheen tai miten naisia haukutaan, vaikka oma on maailman ihanin nalkuttava pikkuvaimo.

Täällä voidaan siis rauhassa vaihtaa ajatuksia siitä, että kuinka eläminen omillaan on palkitsevaa ja naisten perään stressaaminen täysin turhaa. Elämä heittää paskaa miehen tuulettimeen joka tapauksessa säännöllisesti, eli miksi ihmeessä hakea sitä naisten muodossa oikein varta vasten?

Mielestäni ketjun idea on ensimmäisten viestien perusteella toimiva. Jäin kuitenkin ihmettelemään jonkinasteista ristiriitaa Midnight Ramblerin otsikoinnin ja avausviestin välillä. Siis varmasti on mahdollista elää omillaan oikein tyydyttävästi, ja elämä parisuhteen ulkopuolella voi olla erinomaisen palkitsevaa. Pitääkö tämän kuitenkin liittyä "osaamattomuuteen" tai "epäsosiaalisuuteen"? Otsikko antaa ymmärtää, että parisuhteettomuuden tai sukupuolisuhteiden puuttumisen syy kulmioituu näihin kahteen termiin, ja että nämä olisivat jonkinlaisia ongelmia.

Puhutaanko täällä siis ensisijaisesti sosiaalisesta kyvyttömyydestä ja sen kanssa sinut olemisesta, vaiko parisuhteettomuudesta ja sukupuolisuhteiden vähäisyyden kanssa pärjäämisestä, tai pärjäämättömyydestä? Vaiko kaikista näistä?

En ole koskaan ollut varsinaisesti introvertti, mutta nuorempana mahdollisesti hieman eksentrinen tapaus sosiaalisessa mielessä. Tämä ilmeni joskus 20 ja risat vaiheessa siten, että minun oli vaikeaa luoda suhteita samanikäisiin naisiin. Siis siihen suureen nuorten naisten enemmistöön, joka on kiinnostunut sellaisista asioista, joista tuossa iässä yleensä ollaan kiinnostuneita. Kun olin läpikäynyt avoeron ja olin pari vuotta vapailla markkinoilla, niin kyllähän tuo hämmästytti. Minua eivät kiinnostaneet paskanpuhumiset, iskurepliikit ja roolileikit. Mieluummin sitä olisi jutellut mistä tahansa järkevästä asiasta, joko ihan asiapohjalta tai huumorilla, mutta kun jutuissa oli vähänkin älyn paloa mukana, niin aika usein tyttösten into lopahti nopeasti. Sen sijaan 30-50 -ikäisten naisten kanssa tulin paljon todennäköisemmin juttuun, ja siltä saralta lohkesi piirakkaakin paremmin. Jotenkin siinä oli sellaista, että jo vähän elämää nähneille naisille olin ikäni puolesta jännittävää vaihtelua, ja samalla hivenen erilainen tyyppi kuin monet ikäiseni miehet. Korostan että ulkoisten ominaisuuksieni suhteen olin hyvinkin tavallinen kaveri, en mikään hankkenilainen enkä toisaalta taiteilijatyyppikään.

Mutta yhtä kaikki, ennen pitkää tiedostin omat vahvuuteni ja heikkouteni lihallisilla markkinoilla. Jatkuva vonkaaminen ja ikäneitojen kanssa touhuaminen kyllästytti. Muutaman lyhytaikaisen suhdeviritelmän jälkeen vakiinnuin, ja ryhdyin ennen pitkää aviomieheksi ja perheenisäksi. Aviossa tässä on eletty jo pitkälle toistakymmentä vuotta. En kaiketi kuulu kohderyhmään jolle ketju on varsinaisesti tarkoitettu, mutta tulipahan nyt jotakin sanailtua. Jatkuvaa sosiaalista pyörimistä en todellakaan kaipaa ympärilleni, mutta erakkoelämäkään ei viehätä yhtään.

Kavereita saa ihmisiä yhdistävien asioiden kuten työn ja harrastusten ympäriltä varsin helposti, jos harrastaa edes jonkinlaista avoimuutta. Jatkiksen tapaisilta foorumeilta lukemattomat ihmiset ovat löytäneet toisensa. Joskus jopa parisuhteisiin saakka, myös Jatkoajan piirissä. Ja monenlaisia hienoja ystävyyssuhteita on muodostunut sinne ja tänne. Muutaman Jatkoajan kautta kohtaamani henkilön voin minäkin laskea korkeaksi ystäväkseni.

Luulen että tällaiseen ketjuun kirjoittavilla on hyvät edellytykset luoda ihan näppäimistön välityksellä suhteita ihmisiin, koska he osoittavat jo pelkästään tällä teolla jonkinlaista kyvykkyyttä kommunikoida. Todelliset introvertit ja mielen ummikot ovat jossakin aivan muualla.

 

[scholl]

Otsikolla ja ketjun sisällöllä on suuri ristiriita. Epäsosiaalinenhan tarkoittaa sitä, että ihminen ei ole kiinnostunut muiden seurasta. Mielestäni jos henkilö ei ole parisuhteessa, ei ole epäsosiaalinen, vaan ehkä jopa päin vastoin. Suomessahan parisuhteet tarkoittavat sitä, että nysvätään muijan kanssa himassa, eikä nähdä ihmisiä. Eikös se nimen omaan ole epäsosiaalista? On luotu järjestelmä, jossa pyritään saamaan kaikki ihmiset mukaan systeemiin, jossa käperrytään neljän seinän sisään ja väitetään, että se on sosiaalista ja jos ei osallistu, on epäsosiaalinen, vaikka tilanne on juuri päin vastoin.

Sosiaaliset kyvyt ovat sitten eri asia ja tarkoittavat sitä, että henkilö osaa selviytyä sosiaalisissa tilanteissa. Tietysti joku voi väittää, että jos ei ole parisuhteessa niin henkilö on epäonnistunut sosiaalisissa tilanteissa, joten hänellä ei ole sosiaalisia taitoja, mutta onhan se kaukaahaettua.

Itse ainakin olen sosiaalinen henkilö, mutten jaksa jutella kaikkien kanssa, enkä kovin helposti ala muuttaa jonkun muijan kanssa yhteen. Maailma muuttuu ja nykyään ei ole tarvetta samanlaisiin kuvioihin kuin joskus 50 luvulla. Meidän pitää luoda uusi, 2000 luvun ihminen.

 

[scholl]

Siis siihen suureen nuorten naisten enemmistöön, joka on kiinnostunut sellaisista asioista, joista tuossa iässä yleensä ollaan kiinnostuneita.

Mistä tuossa iässä ollaan kiinnostuneita? Itse olin kiinnostunut taloudesta, politiikasta ja urheilusta.

Kun olin läpikäynyt avoeron ja olin pari vuotta vapailla markkinoilla, niin kyllähän tuo hämmästytti. Minua eivät kiinnostaneet paskanpuhumiset, iskurepliikit ja roolileikit. Mieluummin sitä olisi jutellut mistä tahansa järkevästä asiasta, joko ihan asiapohjalta tai huumorilla, mutta kun jutuissa oli vähänkin älyn paloa mukana, niin aika usein tyttösten into lopahti nopeasti. Sen sijaan 30-50 -ikäisten naisten kanssa tulin paljon todennäköisemmin juttuun, ja siltä saralta lohkesi piirakkaakin paremmin. Jotenkin siinä oli sellaista, että jo vähän elämää nähneille naisille olin ikäni puolesta jännittävää vaihtelua, ja samalla hivenen erilainen tyyppi kuin monet ikäiseni miehet. Korostan että ulkoisten ominaisuuksieni suhteen olin hyvinkin tavallinen kaveri, en mikään hankkenilainen enkä toisaalta taiteilijatyyppikään.

Mutta yhtä kaikki, ennen pitkää tiedostin omat vahvuuteni ja heikkouteni lihallisilla markkinoilla. Jatkuva vonkaaminen ja ikäneitojen kanssa touhuaminen kyllästytti.

Iskurepliikit kyllästyttivät, mutta silti lähdit vonkaamaan? Eikö tuossa ole selvä ristiriita. Mä en ole ikinä vongannut ketään.

Kavereita saa ihmisiä yhdistävien asioiden kuten työn ja harrastusten ympäriltä varsin helposti, jos harrastaa edes jonkinlaista avoimuutta.

Tuossa on kulttuurieroja. Suomessa toi homma on vähän hankalampaa kuin jossain muissa maissa, mutta tapahtuu toki silti. Kyllähän moni haluaa ns. istua hiljaa, eikä jutella tuntemattomien kanssa mitään. Juttelen aina esim. juoksukisoissa lähdössä ja osa ei sano mitään takaisin. Osa murahtaa sanan ja jotkut sitten alkavat jutella. Osa yksinkertaisesti ei juttele ikinä mitään tuntemattomille. Samahan se on jossain kuntosalin saunassa. Jos siellä rikkoo yleisen hiljaisuuden niin saattaa saada melkoisen vihaisia katseita.

Naisasioista sanoisin sen, että suurin ongelma on se, että suurimmassa osassa ei ole mitään mielenkiintoista. Se on vähän kuin ay-liike. Vaikka kuinka yrittäisi keksiä hyviä puolia niin niitä ei löydy. Menepä sitten "pokailemaan" sellaista, joka ei kiinnosta yhtään. No jossain Hankenilla tyyliin on ihan hyviäkin neitokaisia, jotka pukeutuvat sellaisiin vaatemerkkeihin, jotka itsekin tunnen ja joita arvostan ja jotka eivät näytä ihan pellosta revityiltä, mutta useat muut suomalaiset ovat ihan hiirulaisia. Ja jos he eivät juttele esim. juuri politiikasta, taloudesta tai urheilusta niin en minä mistään kaverin häistäkään tai muusta hömpästä suostu juttelemaan. Haluan jutella asiakysymyksistä.

 

[Midnight Rambler]

Itse en ainakaan pysty olemaan sukukekkereissä tai edes isommissa kaveripiirin tapahtumissa muuten, kuin kovassa kännissä, koska se häly, meteli ja tungettelevat ihmiset ahdistavat ihan vitusti. Omaa tilaa ei käytännössä ole ollenkaan ja mihinkään ei pääse piiloon, joten pakkohan se on vetää edes silmät sumeiksi. Enhän minä, jumalauta, jaksa vastata edes puhelimeen juuri koskaan, vaan soittelen takaisin jos huvittaa.

Tykkään pitää omat asiani omina asioinani, eikä ne kuulu paskan vertaa etenkään uteliaisuudesta eläville sukulaistädeille tai enemmän tai vähemmän vittumaisille kavereiden puolisoille. Ei minuakaan kiinnosta heidän asiansa sen enempää, "kuin kas, olet selvästi terve ja menee hyvin, moiii..". Huvittavinta on se, että kun kaikki vielä tietävät, että olen mitä olen, niin sitä innokkaammin monet yrittävät minusta jotain lypsää. Tämä siitäkin huolimatta, että elämäni on kaikilla yleisillä standardeilla mitattuna varmasti lähellä tylsintä ja kunnianhimottominta mitä vain löytyy. Varmaan monien pettymykseksi en edes ole mikään kaksoiselämää viettävä pervo tai sarjamurhaaja.

 

[scholl]

Seurustelun huonoin puoli on ehdottomasti sukupippalot, ne jotka oli ennen valinnaisia, ovat nykyään "pakollisia".

sä et osaa valita naista. Älä ikinä valitse naista jolla ei ole ajokorttia. Joudut autokuskiksi ja maskotiksi. Seurustelussa pitää olla omaakin elämää. Nainen menköön yksikseen omalla autollaan sukulaisia katsomaan, jos haluu niitä nähdä. Mitään maskottia ei tarvitse ottaa mukaan. En mäkään ottaisi mitään naista omia sukulaisiani tapaamaan. Tosin en ole nähnyt oikeastaan muita sukulaisia kuin mutsia ja faijaa sekä broidia hyvin pitkään aikaan. Siis isovanhemmat ovat jo kuolleet ja kaukaisempia sukulaisia en tapaa, koska siihen ei ole mitään syytä. Vietän mielummin aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa haluan viettää aikaa.

 

[Midnight Rambler]

Mielestäni ketjun idea on ensimmäisten viestien perusteella toimiva. Jäin kuitenkin ihmettelemään jonkinasteista ristiriitaa Midnight Ramblerin otsikoinnin ja avausviestin välillä. Siis varmasti on mahdollista elää omillaan oikein tyydyttävästi, ja elämä parisuhteen ulkopuolella voi olla erinomaisen palkitsevaa. Pitääkö tämän kuitenkin liittyä "osaamattomuuteen" tai "epäsosiaalisuuteen"? Otsikko antaa ymmärtää, että parisuhteettomuuden tai sukupuolisuhteiden puuttumisen syy kulmioituu näihin kahteen termiin, ja että nämä olisivat jonkinlaisia ongelmia.

No ideahan lähti siitä, että eräs jatkuvasti peiliä tarjoava nimimerkki siellä toisessa ketjussa yhdisti naisasioideni laidan yhteen sanaan, eli juuri "osaamattomuuteen". Epäsosiaalisuus taas tulee ihan siitä, että nykyään helposti kaikkea yksityisyydestään huolehtimista ja ei niin avoimena elämistä pidetään epäsosiaalisena/epäilyttävänä (ihan tiedemiestasolla toisinaan).

Korjasin tuon pienen otsikon, niin on vähän parempi kuitenkin.

 

[scholl]

Tykkään pitää omat asiani omina asioinani, eikä ne kuulu paskan vertaa etenkään uteliaisuudesta eläville sukulaistädeille tai enemmän tai vähemmän vittumaisille kavereiden puolisoille. Ei minuakaan kiinnosta heidän asiansa sen enempää, "kuin kas, olet selvästi terve ja menee hyvin, moiii..".

no utele takaisin. Veikkaan, että loppuu utelut. Multa ei ole kyllä kukaan udellut mitään tyyliin lukion jälkeen.

Samaa mieltä kyllä tuollaisista kavereiden puolisoista. Siis en ymmärrä miksi kaveritapahtumissa pitäisi olla puolisoita. Ei ole minun vikani, jos jollain kaverilla on puoliso eli ei minun tarvitse sellaista tavata. Voi olla vaikka kuinka mukava tai vittumainen, ihan sama. Minä olen kaveri sen kaverin kanssa ja odotan sellaisia tapahtumia, joissa ei ole bonusjengiä paikalla. Olin kyllä yksissä tupareissa syksyllä, jossa oli näitä puolisoja. Vähän huvittuneena seurasin kuinka vaatimattomia naisia siellä oli kohdalle joillain osunut, mutta muuten en jaksanut oikein sitä touhua. Menin fillarilla, otin pari kaljaa ja fillaroin himaan siinä vaiheessa, kun se porukka oli menossa yökerhoon. Ei se ollut mikään hauskanpitoporukka.

 

[Midnight Rambler]

Samaa mieltä kyllä tuollaisista kavereiden puolisoista. Siis en ymmärrä miksi kaveritapahtumissa pitäisi olla puolisoita. Ei ole minun vikani, jos jollain kaverilla on puoliso eli ei minun tarvitse sellaista tavata. Voi olla vaikka kuinka mukava tai vittumainen, ihan sama. Minä olen kaveri sen kaverin kanssa ja odotan sellaisia tapahtumia, joissa ei ole bonusjengiä paikalla. Olin kyllä yksissä tupareissa syksyllä, jossa oli näitä puolisoja. Vähän huvittuneena seurasin kuinka vaatimattomia naisia siellä oli kohdalle joillain osunut, mutta muuten en jaksanut oikein sitä touhua. Menin fillarilla, otin pari kaljaa ja fillaroin himaan siinä vaiheessa, kun se porukka oli menossa yökerhoon. Ei se ollut mikään hauskanpitoporukka.

Myönnän joskus tosi huumaiseen aikaan tuoneeni itsekin ihastukseni johonkin kekkereihin, mutta yleensä en. On kuitenkin paljon näitä pariskuntia, joissa mies ei koskaan pääse irtautumaan mihinkään ilman vartiohaukkansa läsnäoloa, mikä on sääli. Ei siinä kauhean rennosti voi kukaan iltaa viettää, kun akka vahtii paitsi ukkonsa, niin myös muiden käytöstä. Tai jos ei vahdi, niin ainakin arvioi ja sitten bileiden päätyttyä kotona kommentoi kaiken paskan siipalleen, että on sullakin kavereita, miksi sanoit niin ja näin ja miksi et ottanut mua enemmän huomioon ja bliblab. Miehellä ja naisella pitäisi lähtökohtaisesti olla omat kaveripiirit, joissa viettää aikaa. Joitain "parisuhdeiltoja" viettävät toki voivat viihtyäkin keskenään, mutta se heille suotakoon. Lienevät joku ihan oma lajinsa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Iskurepliikit kyllästyttivät, mutta silti lähdit vonkaamaan? Eikö tuossa ole selvä ristiriita. Mä en ole ikinä vongannut ketään.

Vonkaaminen on paljon muutakin kuin iskurepliikkien viljelyä tai älyvapaata ilmehdintää siinä ohessa. En tiedä olenko sanan varsinaisessa mielessä koskaan edes vongannut, paremminkin toiminut johdonmukaisesti tavoilla, joiden yhtenä päämääränä on päätyä harjoittamaan yhdyntää. No siitä kai vonkaamisessa on kyse. Ei se minun kohdallani yleensä toiminut tuloksellisesti sillä tyylillä, etten olisi tehnyt yhtään mitään asioiden eteen. Joskus kyllä, mutta pidän näitä kertoja poikkeuksina.

 

[scholl]

Vonkaaminen on paljon muutakin kuin iskurepliikkien viljelyä tai älyvapaata ilmehdintää siinä ohessa. En tiedä olenko sanan varsinaisessa mielessä koskaan edes vongannut, paremminkin toiminut johdonmukaisesti tavoilla, joiden yhtenä päämääränä on päätyä harjoittamaan yhdyntää. No siitä kai vonkaamisessa on kyse. Ei se minun kohdallani yleensä toiminut tuloksellisesti sillä tyylillä, etten olisi tehnyt yhtään mitään asioiden eteen. Joskus kyllä, mutta pidän näitä kertoja poikkeuksina.

Mulla ei ole koskaan ollut tollaista päämäärää. Mistä sä tiedät siinä vaiheessa, että haluat päätyä harjoittamaan yhdyntää? Eiks se ole siistimpää jutella ensin rauhallisesti tai innokkaasti vaikkapa Kreikan taloudesta ja sitten jos jatkot kehkeytyvät niin siellä sitten harrastaa yhdyntää yllätyksenä. Mulle ainakin tullut se yhdyntä usein yllätyksenä, eikä niin, että olisin asian ollut suunnitellut. Ikinä ollut sellaista päämäärää. Tosin en suunnittele etukäteen myöskään, mitä juomia illan aikana juon, vaan improvisoin. "Okei tossa on Stellaa, otan sellaisen" ja seuraava juoma voi olla taas joku toinen.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Mulla ei ole koskaan ollut tollaista päämäärää. Mistä sä tiedät siinä vaiheessa, että haluat päätyä harjoittamaan yhdyntää? Eiks se ole siistimpää jutella ensin rauhallisesti tai innokkaasti vaikkapa Kreikan taloudesta ja sitten jos jatkot kehkeytyvät niin siellä sitten harrastaa yhdyntää yllätyksenä. Mulle ainakin tullut se yhdyntä usein yllätyksenä, eikä niin, että olisin asian ollut suunnitellut. Ikinä ollut sellaista päämäärää. Tosin en suunnittele etukäteen myöskään, mitä juomia illan aikana juon, vaan improvisoin. "Okei tossa on Stellaa, otan sellaisen" ja seuraava juoma voi olla taas joku toinen.

Viimeksi olen miettinyt pukille pääsemisen problematiikkaa käytännön tilanteessa joskus 90-luvulla. Sittemmin asia ei ole ollut minulle ajankohtainen, koska en harrasta vieraissa juoksemista.

Jos koetan muistella, niin pääsääntöisesti oli kahdenlaisia tilanteita.

Yleensä menin viihteelle johonkin mestaan, yksin tai kaveriporukassa. Välillä tuosta seurasi keskustelua jonkun naisen kanssa. Asiat kehkeytyivät joskus niin, että vaihdettiin puhelinnumeroja tai sovittiin saman tien että nähdään jonakin päivänä jossain. Joskus taas mentiin jatkoille joko juttelemaan, juomaan lisää tai panemaan, siis tekemään näistä yhtä tai useampaa asiaa. Kuten edellä mainitsin, niin minun tapauksessani naiset olivat yleensä minua vanhempia, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Siksi niillä oli yleensä vähän mukavammat kämpät kuin keskivertoisilla opiskelijatytöillä. Sitten oli näitä hotellissa yöpyviä naisia, jotka olivat "Jyväskylästä ja vaan käymässä töiden takia Helsingissä". No jostain Mankkaalta tai Vantaanlaaksosta ne oikeasti olivat, samalla lailla kuten niiden miehetkin. Huone vaan oli jostain kumman syystä unohtunut varata, kun se piti usein järkätä vasta siinä vaiheessa, kun mentiin ravintolasta jatkoille.

Sitten oli niitäkin viihdeiltoja, että olin varta vasten liikkeellä päästäkseni panemaan. Ei tuo minusta kovin hauskaa loppujen lopuksi ollut, kuten edellä jo totesin. Joskus sain, mutta todennäköisempi lopputulos oli että maastokierros päättyi niin sanotusti kanki kuivana. Panoseuran aktiivinen hakeminen loppui minulla ihan omia aikojaan, kun ymmärsin että viihteelle oli paljon mukavampi mennä ilman väkinäisiä päämääriä. Piparia tuli jos tuli, ei välttämättä usein, mutta ehkä se oli tällä tavalla lohjenneena myös mukavampaa.

 

[scholl]

Huone vaan oli jostain kumman syystä unohtunut varata, kun se piti usein järkätä vasta siinä vaiheessa, kun mentiin ravintolasta jatkoille.

Faija kertoi joskus, että 70 luvulla Suomessa osa työnantajista ei vaatinut hotelleista mitään kuitteja, vaan annettiin vaan rahaa työmatkoja varten. Jotkut ikätoverit olivat siihen aikaan sitten kehuskelleet sillä, etteivät varanneet mitään hotellia, vaan yrittivät päästä jonkun naisen luo yöksi niin jäi se raha sitten taskuun. Eli se, ettei hotellihuonetta ole varattu, on joskus kai sitten taktista peliä.

Tuo viherlaakso-touhu kuulostaa hyvin epäilyttävältä.

Sitten oli niitäkin viihdeiltoja, että olin varta vasten liikkeellä päästäkseni panemaan. Ei tuo minusta kovin hauskaa loppujen lopuksi ollut, kuten edellä jo totesin. Joskus sain, mutta todennäköisempi lopputulos oli että maastokierros päättyi niin sanotusti kanki kuivana. Panoseuran aktiivinen hakeminen loppui minulla ihan omia aikojaan, kun ymmärsin että viihteelle oli paljon mukavampi mennä ilman väkinäisiä päämääriä. Piparia tuli jos tuli, ei välttämättä usein, mutta ehkä se oli tällä tavalla lohjenneena myös mukavampaa.

Tosta olen samaa mieltä. Sama koskee shoppailua. En ikinä lähde ostamaan esim. takkia, vaan jos näen jotain mielenkiintoista, ostan. En joudu silloin ikinä ostamaan mitään, mistä en pidä, enkä ole pettynyt, jos mitään ei löydy. Se on eri juttu silloin, kun jos hukkuu esim. matkalaukku. On pakko ostaa nopeasti jotain ja se on vastenmielinen juttu, jos ei heti löydäkään mieluisia tavaroita. Riippuu tietysti millaisilla markkinoilla pyörii. Jenkeissä jos menee isoon kauppakeskukseen niin takuulla löytää vaatteita. Mutta menepä jossain pikkukylässä ostelemaan.

Harva on niin seksin tarpeessa, että on pakko lähteä hakemaan sitä ikäänkuin olisi matkalaukku hukkunut.

Ootko muuten samaa mieltä siitä, että Suomessa naisilta on jotenkin baareissa hauskanpito kielletty? Sellainen takakireä meininki on olettamus. Tuli mieleen esim. kerta kun satuin Kölnissä kaverin kanssa baariin, jossa oli Beck'sin longneckit 1,5€ ja Foster's ja Corona 1,8€ tsibale. Kaverini asui silloin Kölnissä ja sillä oli pari jotain frendiä mukana, jotka lähtivät sitten kesken, toinen jo ennen kuin tultiin tohon baariin. Jossain vaiheessa lähdin baarissa kiertelemään, ns. tsekkaamaan meiningin. En jaksa jumittaa koko ajan paikallani, vaan haluan kierrellä. No siinä tuli sitten espanjalainen jätkä, joka halusi, että tuun messiin, koska hän ei yksin voi lähestyä naisseuruetta. No mentiin sit johonkin naisporukkaan, jotka osoittautuivat hyviksi tyypeiksi. Yhdellä niistä taisi olla häät tulossa tai jotain, mutta se oli keskellä viikkoa, eikä kukaan ollut pleksit, vaan ihan sellaista hauskanpitoa. No me kiskottiin sitten niitä longneckejä ja ne naiset löi niitä pulloja toisten pullojen päälle niin että juoma kuohui ulos. Paitsi se espanjalainen jätkä, joka oli jännittäjä ja joka ei voinut ostaa tyyliin 8 tai 10 pulloa bisseä, joka oli puoli-ilmaista. Se lensi siitä kuviosta siis heti chileen ja mä pääsin hyvin tutustumaan. Yhdessä vaiheessa piti hakea kaveri kanssa siihen, kun se oli jäänyt baarissa jonnekin yksikseen. Siis pointti on se, että tollaista naisten kunnollista hauskanpitoa ei oikein näe Suomessa. Oon nähnyt Jenkeissä, Saksassa jne., mutten Suomessa. Täällä niiden pitää olla kireitä puolikommareita, jotka murjottaa iltaisin yöelämässä, eivätkä juhli.

 

[Musta Nuoli]

Kiinnostuksen yleinen väheneminen parisuhteisiin, seksiin ja perinteisiin kuvioihin heijastanee laajemminkin eri yhteiskuntien kehitystasoa. Mitä kehittyneempi maa ja mitä koulutetummat ihmiset, sitä todennäköisemmin väkiluku laskee ja lapsia hankkivat muita enemmän sellaiset väestöryhmät, joiden ei välttämättä olisi hyvä lisääntyä ensinkään.

Ei se hyvä kehitys sinänsä ole, että känniset yh-äidit, paljaalla panevat lähipubin Erokset sekä ydinlaskeumaviittaan verhotut synnytyskoneet multiploituvat, Afrikan mantereella on väestöräjähdys menossa ja samaan aikaan vaikkapa fiksut ja koulutetut japanilaiset vähenevät.

Japanin tilanteestahan oli viime kuussa Hesarin artikkeli Japanin ikäkriisi lyhenee, jonka teemat sopivat mielestäni mainiosti tähän ketjuun. "Osaamattomia" on Japanissakin melkoiset määrät, ja heillekään ei varmasti se kuuluisa peiliin katselu auta.

Koska Hesarin juttuja kaikki eivät voi tai halua lukea maksukaton takia, niin tässä olennaisimmat asiat:
Vanhenevan Japanin ikäkriisi syvenee, koska moni nuori on menettänyt kiinnostuksensa parisuhteeseen ja seksiin.
Ilmiö on saanut Japanin viestimissä nimityksen sekkusu shinai shokogun, "selibaattisyndrooma".
Japanissa on sinkkuja enemmän kuin koskaan. 18–34-vuotiaiden keskuudessa yli puolella naimattomista miehistä ja vajaalla puolella naimattomista naisista ei ollut minkäänlaista romanttista suhdetta vuonna 2011.

Erään tutkimuksen mukaan kolmannes alle 30-vuotiaista sinkkumiehistä ei ollut koskaan käynyt treffeillä. Toisen mukaan lähes puolet 16–24-vuotiaista naisista ei ollut kiinnostunut seksistä.

Ei vain kiinnosta japanilaisia. Ura, työ tai muut asiat menevät edelle. Monella kyse ei ole edes siitä, että kyllästyisi tai pettyisi ihmissuhteisiin, vaan kolmaosa nuorista miehistä ei ole koskaan edes käynyt treffeillä, yksilläkään treffeillä. Ei kiinnosta homma sikäläisiä nuoria naisiakaan, joten sikäli Japanissa ollaan tasapuolisia.

Jotain korvikkeita ihmiset ovat tuolla kuitenkin kehittäneet, jotkut varsin sofistikoituneitakin:

Seksi- ja parisuhdeneuvoja Ai Aoyama kertoo noin 30-vuotiaasta miesasiakkaastaan, joka kykenee kiihottumaan vain yhdellä tavalla: katsomalla tietokonepelin naispuolisia robotteja.

Ihan näin pitkälle ei yleensä länsimaissa sentään ole runkkaamisfetissejä kehitelty, vaikka toki pornon ylitarjonta nettiaikakaudella saattaa turruttaa ja johtaa siihen, että mikään ns. normaali jynkytys ei tunnu oikein enää miltään.

 

[scholl]

Ei vain kiinnosta japanilaisia. Ura, työ tai muut asiat menevät edelle. Monella kyse ei ole edes siitä, että kyllästyisi tai pettyisi ihmissuhteisiin, vaan kolmaosa nuorista miehistä ei ole koskaan edes käynyt treffeillä, yksilläkään treffeillä. Ei kiinnosta homma sikäläisiä nuoria naisiakaan, joten sikäli Japanissa ollaan tasapuolisia.

en mäkään käy treffeillä. Tai 2001 kävin kerran. Silti tapailen naisia. Treffit ovat jotenkin liian jäykkä ja vanhanaikainen konsepti.

Samaa mieltä siitä, että maailma tyhmistyy, kun väärät ihmiset hankkivat lapsia ja niitä hankitaan liikaa. Esim. Afrikassa jos olot ovat huonot niin nussivat vaan lisää. Ei kai se lapsia lisää tekemällä homma parane. Jos on jo nyt nälkä niin tuleeko ruokaa siitä, että panee lisää. Paavin pitäisi ottaa kantaa sen puolesta, että näistä asioista puhuttaisiin. Auktoriteettina katolinen kirkko voisi kehottaa lapsien teon varakkaampien ihmisten/kansakuntien harteille.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Ootko muuten samaa mieltä siitä, että Suomessa naisilta on jotenkin baareissa hauskanpito kielletty? Sellainen takakireä meininki on olettamus.

...

Siis pointti on se, että tollaista naisten kunnollista hauskanpitoa ei oikein näe Suomessa. Oon nähnyt Jenkeissä, Saksassa jne., mutten Suomessa. Täällä niiden pitää olla kireitä puolikommareita, jotka murjottaa iltaisin yöelämässä, eivätkä juhli.

Tähän joku yöeläin osaisi kommentoida luotettavammin, käyn sen verran vähän baareissa. Mutta silloin kun käyn, niin joskus on jotain 25-ikäisiä muutaman naisen porukoita, jotka ovat tulleet juomaan kunnolla ja viihtymään. Noilla ei ole miehiä eikä ainakaan lapsia. Sitten kun on, niin eivät ne enää käy naisporukoissa ulkona.

Sitten on naisten työporukoita, jotka tulevat ottamaan kuppia ja juttelemaan. Yleensä tuollaisissa ryhmissä on samalta työpaikalta niitä naisia, joilla ei ole pieniä lapsia. Pienten lasten äidit eivät käy paljoa ulkona, paitsi ne jotka eivät osaa suhtautua vanhemmuuteensa oikein, ja ne joilla on kotona jotain ongelmia ja joiden perhe tuskin pysyy enää kauaa koossa. Lapsettomat ja sinkut voivat tietysti mennä koska vaan, ja ne joiden lapset ovat jo isompia. Tuollaiset työporukat pitävätkin sisällään sen verran eri ikäisiä naisia, että ne tunnistaa työkavereiksi jo kaukaa.

Jatkakaa alkuperäisestä aiheesta.