Opinnäytetyö

  • 5 519
  • 7

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Olin aikeissa kirjoittaa erääseen toiseen ketjuun aiheesta, mutta kun pikaisella haulla en osuvaa löytänyt, päätin perustaa uuden. Tarkoituksena on siis yleisellä tasolla keskustella opinnäytetyön tekemisestä.

Olen itse opiskellut AMK:ssa reilu 3,5 vuotta ja työharjoitteluni alkaa olla loppusuoralla. Opintoja on jäljellä enää lähinnä muutamia verkkokursseja ja tarkoituksena olisi tehdä opinnäytetyö tuossa loppusyksystä. Kun aiheen keksisin/löytäisin alkaisin pikkuhiljaa runkoa laatimaan kasaan ja mahdollisuuksien mukaan valmistua ensi vuoden alkupuolella. Opinnäytetyö on tarkoitus tehdä aktiivisesti ja "työmäisesti" eikä mitään puolen vuoden sähläämistä.

Ala on liiketalous ja pääaine on sitten markkinointi, mutta lähinnä sydäntä on johtaminen, kilpailustrategiat, henkilöstöhallinta sekä viestintä. Näistä jostakin kun saisin väsättyä sopivan kompaktin paketin, uskoisin pääseväni hyväänkin suoritukseen.

Ajattelinkin lähinnä tässä mahdollisuutta vaihtaa ajatuksia, mutta miksei jopa mahdollisesti viritellä yhteistyötä yritysten ja yrittäjien kanssa.

Oletko yrityksessäsi ilmaisen/halvan opinnäytetyön tarpeessa?
Tarvitsetko aiheen omaan opinnäytetyösi?
Tarvitsetko ajatuksia?
Mahdolliset vinkit ja kokemukset otetaan ilolla vastaan.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Oletko yrityksessäsi ilmaisen/halvan opinnäytetyön tarpeessa?

Ihmettelen miksi suurin osa on valmis heti antamaan oman panoksensa ilmaiseksi? Olen seurannut muutaman kerran näitä opinnäytetyön tekijöitä firmassamme ja kyllä niistä ollaan valmiita maksamaankin, jos työstä on firmalle oikeasti hyötyä ja tekijä tajuaa rahaa pyytää.
 
ditrim

Omaa opparia vääntäessä päädyin ilmaisuuteen ihan vaan sen nojalla, että ilman rahaa tulosvastuu katosi lähes täysin. Myöhemmin ajateltuna opparista tuli kuitenkin sen verran hyvä, että olisi siitä voinut jotain maksua pyytääkin. Toisaalta opparin kohde liippasi sen verran läheltä sydäntä, että sen teki mielellään ilmaiseksi.

Mielummin siis tekee opparin ilmaiseksi siitä mistä itse haluaa kuin, että ottaa jonkun tonnin tylsältä firmalta tylsästä aiheesta.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mielummin siis tekee opparin ilmaiseksi siitä mistä itse haluaa kuin, että ottaa jonkun tonnin tylsältä firmalta tylsästä aiheesta.

Tein graduni aiheesta, joka kiinnostaa minua erittäin paljon. Sitä oli suorastaan mukava tehdä ja motivaation ansiosta siitä tulikin hyvä. Toisaalta aiheen ollessa tylsähkö, myös raha on hyvä motivaattori. Joka muuta väittää on tekopyhimys ;) Varsinkin persaukisuuteen tottunutta opiskelijaa fyrkka motivoi kummasti.

Mikään motivaattori ei silti poista niitä, joskus hyvin pitkiäkin, epäproduktiivisia vaiheita, joita gradun, dippatyön, opinnäytetyön tai vaikka väikkärin tekemisessä tulee. Huonon vaiheen sattuessa kohdalle pitääkin vain purra hammasta ja tankata vaikka väkisin sitä aineistoa, ettei työ vain jää niin kutsutusti kellumaan.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ihmettelen miksi suurin osa on valmis heti antamaan oman panoksensa ilmaiseksi? Olen seurannut muutaman kerran näitä opinnäytetyön tekijöitä firmassamme ja kyllä niistä ollaan valmiita maksamaankin, jos työstä on firmalle oikeasti hyötyä ja tekijä tajuaa rahaa pyytää.

Maksa tonni niin teen sulle opinnäytetyön.

Menköön tuo tuosta altapois. Asiaan, jotkut yritykset tosiaan maksavat tuosta tekemisestä, ainakin monet isommat yritykset eivät edes voi ottaa työpanosta vastaan antamatta siitä korvausta. Tässä en nyt ole tekemässä rahaa, sitä ehdin vuolla sitten työn jälkeenkin.

Olen jopa hieman yllättynyt, kuinka vähän aihe on toistaiseksi innostanut juurikaan ketään kertomaan. Taitaa olla moni opiskelija täällä joko ylikouluttautunut tai vastaavasti vielä nuori tähän meikäläisenkin tilanteeseen.

Kaikki vinkit ja jutut kuitenkin kelpaavat, turha olla apua pyytämättä.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ala on liiketalous ja pääaine on sitten markkinointi, mutta lähinnä sydäntä on johtaminen, kilpailustrategiat, henkilöstöhallinta sekä viestintä. Näistä jostakin kun saisin väsättyä sopivan kompaktin paketin, uskoisin pääseväni hyväänkin suoritukseen.

Ajattelinkin lähinnä tässä mahdollisuutta vaihtaa ajatuksia, mutta miksei jopa mahdollisesti viritellä yhteistyötä yritysten ja yrittäjien kanssa.

Itse valmistuin kesäkuussa BBA:ksi, mutta pääasiassa luin samoja aineita kuin sinäkin.

Kirjoitin opinnäytetyöni yhdelle tutulle pienyrittäjälle ihan ilman mitään korvausta. Ideakin tuli itseasiassa itseltäni, mutta pienyrittäjä oli ihan mielissään tutkimuksen tuloksista ja pystyi hyödyntämään tuloksia motivoidessaan kahta työntekijäänsä.

Aika tuskaahan se välillä oli, etenkin kun olin kevään vielä vaihdossa, mutta 6kk siinä suurinpiirtein meni ja arvosana oli vahva 3. Aihe oli jotenkin itseä kiinnostava, mutta tärkeintä itselle oli saada se tehtyä ja valmistua koulusta.

Itse taas suosittelisin ottamaan noista yllämainituista aiheista yhden aihealueen ja senkin sisältä keskittyä tutkimaan jotain osa-aluetta tarkkaan sen sijaan, että väsäät noista kaikista aivan liian laajan tutkimuksen. Esim. Henkilöstö ja sieltä yksityiskohtaisest jokin henkilöstön motivointi tms.

Tiedät tämän jo varmaankin, mutta Theseuksesta pystyy aika hyvin tsekata minkälaisia oppareita tähän mennessä on tehty.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Maksa tonni niin teen sulle opinnäytetyön.

Voisin maksaakin, jos sinulla olisi joku mielenkiintoinen aihe/idea myytävänä. Olen juuri perustamassa omaa firmaa, joten ei tuo tonni olisi ollenkaan paha satsaus, jos sillä saisi oikeasti jotain hyötyä markkinointiin.

Ongelma tässä on juuri se, että jos haluat markkinoinnin ammattilaiseksi, on ensimmäinen tehtävä markkinoida itsesi johonkin firmaan tekemään tuo opinnäytetyö korvausta vastaan. Tämä tietysti vaatii jonkinlaisen hyvän vision/idean, jota voi markkinoida ja josta toimeksiantaja saa hyötyä.

Tuollaisen onnistuneen toimeksiannon kun laitat myöhemmin CV:en, on sitä aika vaikea ohittaa, kun haet sitä oikeaa duunipaikkaa. Jos homma menee putkeen, niin tuo toimeksiantajakin saattaa ottaa sinut vakiduuniin, jos näytät kyntesi.

"Emmätiiä" tyypit jäävät aina nälkäisten ja motivoituneiden varjoon. Työharjoittelu ja opinnäytetyö ovat ensimmäisiä paikkoja, joissa opiskelija voi tehdä näyttöjä työnantajan suuntaan. Nämä tilaisuudet kannattaa käyttää hyväksi.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
"Emmätiiä" tyypit jäävät aina nälkäisten ja motivoituneiden varjoon. Työharjoittelu ja opinnäytetyö ovat ensimmäisiä paikkoja, joissa opiskelija voi tehdä näyttöjä työnantajan suuntaan. Nämä tilaisuudet kannattaa käyttää hyväksi.

Moby on oikeassa. Ei kannata pitää osaamistaan vakan alla. Rohkeille, oppimaansa luottaville ja oppimishaluisille jätkille ja mimmeille on aina käyttöä.

Fight fire with fire.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös