Onnellisuusketju

  • 1 288 993
  • 7 891

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
En ainakaan muistaisi tälläistä ketjua oleman, joten avataanpas tälläinen. Pistetään tähän siis aivan vastakkaisia asioita, kun tuohon "Vitutusketjuun" on kertynyt jo ties kuinka monetta sataa. Ketjun avaajana saanen aukaista oman arkkuni ja katsotaan mitä sieltä paljastuu.

Ensinnäkin, naisasiat ovat mitä parhaimmassa jamassa tällä hetkellä. Alkuhuuma on päällä, eikä huuman lopulle juuri loppua näy, eikä sitä edes kuulu ajatella. Kun alkuun ollaan päästy jossain suhteessa, niin siinä on hyvä antaa mennä vaan ja olla omien tunteidensa viemänä. Tosin välimatka hieman erottaa, mutta se ei pahemmin haittaa, kun tietää, että mihin on pääsee pienen automatkan jälkeen. On hän ihana!!

Toiseksi, kesätyöpaikka on jo nyt valmiina. Itseasiassa se on ollut valmiina 8.1. lähtien. Loppukeväästä menen hoitamaan paperisotkun ja työt aloitan suurin piirtein samaan aikaan, kun lukukausi koulussa päättyy. Ei ole sitä ongelmaa nyt, että mistä saa töitä koulun jälkeen. Tämäkin on erittäin tärkeä asia, mutta ei ole tuota ykköskohdan voittanutta.
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Myös minä olen yllättävän onnellinen.

Maanantaina on työpaikkahaastattelu paikkaan, joka olisi melkoinen harppaus uraportaissa. Toivottavasti menee hyvin..!

Alkoholinkäyttöäkin olen onnistunut vähentämään, on jo kolmas peräkkäinen tipaton viikonloppu. Tänä vuonna olen juonut vain kerran. Tarkoitus olisi hallita tilanne niin hyvin, että käyttäisin alkoholia 1-3 kertaa/kk.

Viinattomuudesta on seurannut myös se, että paino on alkanut tippumaan hieman. Kesällä nähdään ehkä uudelleen syntynyt bisnesman. Tai sit ei.

Vielä kun löytyisi joku mukava nainen niin elämä alkaisi maistumaan herkulliselta. Onneksi tässäkin asiassa alkaa näkyä ainakin ihan himmeää valoa tunnelin päässä..

Summa summarum, fiilis on nyt varsin jees. Mutta toisaalta, kaikki voi kaatua hetkessä...
 
Viimeksi muokattu:

raksipoi

Jäsen
Mä olen todella onnellinen koska meidän joukkue voitti kauden ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelin ja mä tein maalin tämä on suorastaan legendaarista ja vieläkin olen aivan huumassa tästä voitosta =)
 

Chip

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hmm, tähän ketjuun on vastattava, kun olen kerran sattunut itsekin avaamaan tällaisen ketjun, Mustan klaanin foorumiin kylläkin. Ja muutenkin on mukava listata positiivisiakin asioita pelkkien negatiivisten sijaan.

Kesätyöpaikka on ollut tiedossa jo vuodenvaihteesta saakka. Taas kerran ratsastetaan suhteilla, mutta niin se taitaa yleensä mennäkin.

Sain aloitettua kuntoilun puolen vuoden tauon jälkeen. Nyt olisi sitten "pakko" kuntoilla seuraavat 12 kuukautta ainakin.

Koulussa on menossa suht helppo jakso ja muullekin elämälle jää aikaa. Olen myös alkanut tehdä läksyjäkin. Vielä kun viitsisin kertailla tunneilla käytyjä asioita myöhemmin, niin ei tarvitsisi taas päntätä hirmuisesti koerumban aikoihin... (yeah right, melkein pänttäänkin...)

Ei tässä enää kovin kauan aikaa ole hiihtolomaankaan, se on viikolla 8...

Semmonen kiva poika olisi kyllä vielä ihan mukava... ;)
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Tämä nyt on vanha juttu, mutta viime torstaina voitimme (ainejärjestömme siis) futsal -matsin maalilla (voittomaali 10sek ennen loppua). Voittamisen tunne on jotain aivan käsittämätöntä ja toki onnellista! :)

Muuten en niin hirveän onnellinen ole. Miten se laulu menikään..
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Eikö me osata olla onnellisia, vai miksi "Vitutusketju" nostaa aina päätään, mutta onnellisia asioita ei juuri löydy? Hei kamoon..

Omat onnelliset asiat menevät aika lailla avausviestini mukaan. Elikkäste naisasiat toimii vieläkin paremmin. Ihana eilinen ilta bilettämässä Hänen kanssaan Porin yöelämässä oli pitkästä aikaa mukavin baarikeikka meikäläiselle. Tunteet senkun syvenee.. aah...

Muita onnellisia asioita ovat ainakin viime aikaiset CD-ostokset. Halvalla kun sai pari levyä, niin oli pakko koittaa, ja ne olivatkin parempia mitä odotin. Kunnon hempeilyslovareita ja fiilistelyjä sekaisin. Ehkä tuo ensin mainittu tunnetila edesauttaa noiden CD-levyjen vaikutusta.

Koulu menee siinä mielessä onnellisesti, ettei nyt ainakaan kuukauteen vielä ole tiedossa kokeita. Kuukauden päästä palaa asiaan ja silloin ketjuna on varmasti "Vitutusketju".

Ilma. Tämän päivän ilma oli aivan mahtava. Krapulassa aamulla, kun kävi vetäisemässä pienen lenkin auringon paistaessa, lämpötilan lähennellessä +5:ttä astetta oli asetelma mitä oivallisin. Katsotaan vaan, niin minun tuurillani huomenna tulee lunta tai on 20 astetta pakkasta.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Noh, itsehän pyysit:

Neljän viime kuukauden aikana olen ollut yhdeksän kertaa hautajaisissa. Tällä hetkellä on menossa kamala sukuriita vainajan omaisuudesta... serkut joita en ole tienyt olevan olemassakaan, pyrkivät kaluamaan jo valmiiksi paljaaksi kaluttua luuta.

Autoni varastettiin kaksi viikkoa sitten.... se löytyi, mutta sisustus oli pantu aivan puuteriasteelle

Solisluuni murtui törmätessäni seinään sählypelissä... eikä muuten ollut eka kerta

Hammasta särkee koko ajan. Hammasta, joka on jo hoidettu pitkän ja tuskallisen (ja KALLIIN) hoidon jälkeen. Tästä todennäköisesti kehittyy tarina, josta Hannibal Lecter olisi kateellinen.

Vanhempi poikani kävi kertomassa, ettei halua lähteä tänä keväänä Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi, koska hän on niin KAUHEEN RAKASTUNUT! Sanoin että "turpa kii, siellä on gollegessa semmoisia tykkitissejä että oksat pois". Poika rauhoittui oitis omituinen virne naamallaan.

Koko kuluneen viikon aikana työpaikan ruokalassa en kaatanut enkä rikkonut mitään.

Juttelin näyttelijä Matti Raninin kanssa. Hän sanoi että "vieläkin Edvin Laineen tapa ohjata Tuntematonta Sotilasta Pyynikin kesäteatterissa 70-luvun helteisenä kesänä on jäänyt unohtumattomasti mieleen". (Matti Ranin oli sen alkuperäisen Tuntemattoman Sotilaan leffaversion nuori vänrikki/luutnantti Kariluoto),

... Arska, itsehän pyysit...
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvä ketju, on varmaan aivan terveellistä miettiä joskus asioita tältäkin kannalta. En kuitenkaan osaa sanoa, olenko kaikista asioista, joita tulen seuraavaksi mainitsemaan, nimenomaan onnellinen, mutta iloinen ainakin olen. Onni on monimutkainen käsite.

- SaiPa voitti tänään! Ero Lukkoon kaventui, ja toiveet pudotuspelipaikasta hengittävät yhä.

- Kaveriasiani ovat tällä hetkellä melko hyvin. Olen saanut kaksi uutta hyvää ystävää syksyn aikana, ja ystäviähän ei ole koskaan liikaa. Toki jotain pientä kränääkin on ollut, erityisesti erään miespuolisen henkilön kanssa, mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu menevän hyvin.

- Pystyn tänään olemaan koko lauantai-illan kotona, ei tarvitse lähteä mihinkään pahaa oloa tai riitoja karkuun. Tästä asiasta olen erittäin onnellinen. En muista, milloin olen viimeeksi voinut viettää normaalin lauantain kotona.

- Koulussa on mennyt kohtuullisesti, ja viittasin kolme kertaa viimeisellä kemian tunnilla ennen koeviikkoa. Ennätys. En tosin sano, että enää koeviikon jälkeen olen samaa mieltä koulun sujumisesta.

- Kevät ja kesä lähestyvät, samoin mahdollinen matka Turkkiin aurinkoon ja lämpöön.


Predator: Otan osaa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Juu, kai sitä jotain kivaa on.

Koko päivän pyörinyt kavereiden kanssa. Samoin eilen. Ei ole ainakaan yksinäisyyteen kuollut. On kiva, että on kavereita.

Tässä sitä on oltu terveitä lähes koko talvi, mitä nyt toissa lauantain olin pienessä kuumeessa, mutta muuten menee hyvin. On kiva, että on terve.

Nyt on suhteellisen helpon oloinen jakso koulussa. Ei ole kovinkaan pahoja kursseja. On kiva, ettei ole kovinkaan pahoja kursseja.

Keväällä tulee paljon hyviä leffoja telkkarista. On kiva, että telkkarista tulee paljon hyviä leffoja.

Kuukausi sitten minua kyseltiin alustavasti töihin kesäksi. On kiva, että kysytään töihin edes alustavasti.

Ensi kuussa on MM-kyykkä ja GOOM-risteily, joissa voi viettää hauskaa. On kiva, että voi viettää hauskaa.

Valitettavasti sitä ei vaan normaalisti tajua olla onnellinen näistä tärkeistä asioista. Ihminen tajuaa onnen vasta sitten kun sen menettää - näin se vanha fraasi menee. Meikäläinen on kaikesta kivasta huolimatta ilmeisen usein vittuuntunut. Vitutus-ketjussakin olen ahkerin kirjoittaja. Voinkin siis lanseerata itselleni tunnuksen: Sistis - Jatkoajan vittuuntunein kirjoittaja.

=D
 

pale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lebarin Pantterit
Ostos-TV

Kuinka moni on jäykistellyt ajatustensa kanssa kirjoittaessaan tänne? Ei toimi sormi eikä ajatus? Vanha Adleri ei tunnu mukavalta ja veri pakenee ajatuksen myötä alasormeen?

Ei hätää. Valmiita, asiantuntevia lausuntopohjia, joihin voit itse liittää ajan, paikan ja joukkueet, on saatavissa täältä. Vain täältä ja nyt ensimmäisen 783 tunnin aikana.

Eikä siinä vielä kaikki. Tilatessa nyt Valmiit Kootut, saat Oivan kootut, "Oivan kootut" samaan hintaan.

Eikä siinäkään vielä kaikki! Luit aivan oikein! Tässä ei todellakaan ollut kaikki. Vielä nopeasti tilatessa voit saada kukkopillin ja keraamisen viktin + vuoden -98 puhelinluettelon, jossa on todella paljon soittamattomia numerioita tietenkin Oivan koottujen lisäksi.

Nyt lausuntopohjat todella mieluisaan hintaan nopeimmille, kaikki 500 ensimmäistä saa kaupanpäälle kuvaelman kahden litran hiivaleipä taikinasta ja sen kohoamisesta ja tämä kaikki mahtuu tarvittaessa sängyn alle.

Tyytyväiset asiakkaat kertovat:

Ihanaa kun oli valmista, eikä tarvinnut itse miettiä!
-B. Blush, Ontario.

Olen aina ollut sitä mieltä, että näin on jos ei ole.
-C. Gonzales, NY.

Muuten kiva ajatus, mut hevonen puuttui, tilaan kuitenkin.
-B.Hoss, Bonanza.

Tämä, jos mikä on valkoisen miehen puuhaa. Ihastuin.
-M. Jackson, Wonderland.

Toki tiesin tämän ajat sitten.
-P. Väyrynen, Nevada.

Tilaa Perkele, rahaa JAlle. Kaikki käy.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pienistäkin asioista voi näköjään joskus tulla onneliseksi. Nimittäin näin pirteää ja hyvävointista sunnuntai-päivää Eino-Mies ei ole kokenut pitkiin aikoihin. Kaivoin vanhat hokkarit kaapista ja aamulla klo 9. reippaana jäähalliin pelamaan vanhojen tuttujen kanssa kaukalopalloa. Fiilis oli loistava koko päivän! Se tavallisempi sunnuntai olisi kulunut sohvalla röhkien jonkinasteisessa kankkusessa..

Ja ensi viikonloppuna olis tarkoitus lähteä laivaristeilylle.. hmm, kivassa seurassa. Perhosia vatsan pohjassa nyt jo ;)
 

Tatzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin tässä aihe jota ei ole tullut ajatelluksi pitkään aikaan. Tällä hetkellä istuessani kehrääväkissa sylissäni, mailma näyttää kauniilta ja on hyvä olla.

Minulla ei ole suurtasyytä olla onneton. Opiskelu on hieman hitaasti sujunut, mutta samalla muutamat sivuprojektit ovat tarjonneet sisältöä elämään ja muutama uusikin on vireillä.

Ystävyys asiat ovat kohdallaan, ja suuria konflikteja ei ole meneillään, viimeisimmätkin on tullut sovittua viimeisten viikkojen aikana. Perhe asiat ovat myös kohdallaan.

Miksi sitten en leiju onneni kukkuloilla? Elämästäni puuttuu se viimeinen hohto, asiat minkä vuoksi rakentaa elämää eteenpäin. Liekö tämä ensioireita pariutumattomuudesta, samalla kun muutamat tutut ovat saaneet lapsia ja löytäneet ns. "oikean", jos sellaista nyt onkaan. Ehkä tällä sektorilla olisi eniten paikattavaa, mutta paikkaus saattaa olla lähempänä kuin sitä tietääkään.

Urheilu lienee tällä hetkellä hetkittäisistä iloista suurin ja nautinto on sanoinkuvaamaton joka kerta suorituksen jälkeen.

Onnellisuusbarometri 65%.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Tatzka
Urheilu lienee tällä hetkellä hetkittäisistä iloista suurin ja nautinto on sanoinkuvaamaton joka kerta suorituksen jälkeen.

Itselläni on sama juttu. Esimerkiksi tänään olin erittäin kiukkuinen ja ärtynyt, lähinnä siksi, että koeviikko alkaa, enkä saanut hetkenkää rauhaa. Lähdin sitten käymään lenkillä, jonka oli tarkoitus olla lyhyt ja rauhallinen, mutta sitä tulikin purettua kaikki kiukku ja energia ulos. Olo oli erittäin nautinnollinen tuon jälkeen.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kun oikein penkoo, niin löytyyhän tästä elosta jotain positiivistakin, no, en nyt tiedä voiko sitä onnellisuudeksi kutsua mutta edes jotain sinne päin. Nimittäin, reilun kuukauden sairastettuani nyt alkaa olla sellainen olo, että vaivat keuhkoputkentulehduksesta alkaen on voitettu ja elämä hymyilee jälleen - vitt**oista hymyään.

Tässäpä ne tärkeimmät, muuta onnellista elämääni ei sitten kuulukaan.

vlad#16.
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Onnellisuusketju

Viestin lähetti bisnesman
Myös minä olen yllättävän onnellinen.

Maanantaina on työpaikkahaastattelu paikkaan, joka olisi melkoinen harppaus uraportaissa. Toivottavasti menee hyvin..!

Alkoholinkäyttöäkin olen onnistunut vähentämään, on jo kolmas peräkkäinen tipaton viikonloppu. Tänä vuonna olen juonut vain kerran. Tarkoitus olisi hallita tilanne niin hyvin, että käyttäisin alkoholia 1-3 kertaa/kk.

Viinattomuudesta on seurannut myös se, että paino on alkanut tippumaan hieman. Kesällä nähdään ehkä uudelleen syntynyt bisnesman. Tai sit ei.

Vielä kun löytyisi joku mukava nainen niin elämä alkaisi maistumaan herkulliselta. Onneksi tässäkin asiassa alkaa näkyä ainakin ihan himmeää valoa tunnelin päässä..

Summa summarum, fiilis on nyt varsin jees. Mutta toisaalta, kaikki voi kaatua hetkessä...

Näin. 1 viikonloppu ja kaikki haaveet kaatui :(
No, ne iloitsee joilla on siihen syytä..
 

Cimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Gold Kings
- Tyttöystäväni kävi Stadissa opiskelukiireiltään yllättämässä minut. Onnellinen olen tapahtuneesta vieläkin (en vähiten sen takia, että lähes kuukauden mittainen epäinhimillinen selibaatti sai onnellisen lopun)

- Olen ollut 27 päivää ilman alkoholia.

- Perjantaina pääsen dokaamaan koko helvetin tipattoman tammikuun edestä perkele. Se on nimittäin piru irti sinä päivänä. En suosittele tutustumaan Stadin yöelämään kyseisenä iltana.

- Kuntotestin mukaan olen elämäni kunnossa vaikka lenkkeily on jäänyt vähemmällä liukkaiden kelien johdosta (seliseli).

- Sain duunista palkankorotuksen. Tosin pienen sellaisen, mutta ajatus oli tärkein. Samalla pomo katsoi minua silmiin ja sanoi, että olen tärkeä työntekijä ja hyvä tyyppi. Lähes liikutuin kunnes tajusin, että hän on minun työnantajani, pomo.
 

mikkojii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Tähän ketjuun lienee paras vastata, koska koko viime syksy aina tammikuun puoliväliin oli yhtä helvettiä.

Aamulla ulkoilutin koiran ja hain lehden. Raikas (vaikkakin sateinen) ilma piristi kummasti ja aamukavi maistui Hesarin kanssa hyvältä.

Alan oikeasti viihtyä Espoossa, vaikka matka HIFKIN matseihin piteni puolesta kilometristä kahteenkymmeneen.

Ajoin kolarin kaksi viikkoa sitten. Onneksi kenellekkään ei sattunut mitään ja selvisin korjauksista omavastuulla.

Duunissa on vihdoinkin todella hyvä vaihe päällä. Tyyliin: minimum effort, maximum result. Syksyllä meni kyllä kaikki päin persettä.

Jari Kauppila on oikeesti ihan ok sentteri.

Perheenlisäyksen tuloon on aikaa enää vähän ja vaimo voi hyvin.

Löysin "halvan" ja hyvän digikameran ja siinäkös on mennyt aika jouhevasti uusia asioita opetellessa.

Lääkärikierre loppui ja ainoa vika, joka löytyi oli hiiren käytöstä aiheutunut rasitusvamma, joka säteili kipua vähän sinne sun tänne, mutta nyt on jumpattu ja työpöytä ergonomisoitu.

Viime sählymatsissa onnistui melkein kaikki. Upposi yksi komea veto ylämummoonkin.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Vihdoin sain hankittua uuden levyhyllyn, kun levyjä oli jo sen verran yli, etteivät meinanneet millään mahtua vanhoihin. Pienen kaupunkikierroksen jälkeen maanantaina vihdoin löytyi teline, johon mahtui 94 levyä. Tosin kävi sen verran köpelösti, ettei nytkään kaikki levyt vielä mahtuneet telineisiin. No, se on pikkuvika se. Onnellinen olen siis tuosta levymäärästä, mitä omistan ja siitä, että tuli uusi hieno (ja suht arvokas) teline hankkittua rakkaille "lapsilleni".

Parisuhdekin kukoistaa. Siihenkin voi sanoa ison "oohin".
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Onnellisuutta, onnellisuutta... Mitäs sitä keksisi? Positiivisia puolia...

* Pitkän työttömyyden jälkeen sain opiskelupaikan ja sitä myötä mukavat tuet valtiolta. Tunnelin päässä häämöttää myös ihkaoikea työpaikka asiakaspalvelualalta, josta olen aina pitänyt. Tästä on toki jo aikaa.

* Opiskelun kautta sain kimmokkeen lähteä opiskelemaan ihan oikeasti ja ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin yhteishaun kaavakkeista loppuu tila kesken opiskelupaikkaa etsiessä.

* Mukavien tukien myötä DVD-kokoelmani on kasvanut kiitettävästi.

* Kuntoilu sujuu taas kun vapautin punttipenkkini sen päällä olleen rojumassan alta. Törkeästi väärinkäyttämäni työntekijäalennuksen kautta investoin myös oheisaineisiin (ihan laillisiin) joten rauta nousee myös entistä paremmin.

* Kohta alkavat lumet sulaa. Futis- ja koriskentät kutsuvat taas kesän myötä. Työkaverit ovat hulluuden partaalla kun heittelen ja potkin kamaa ympäri työpaikkaa. Kaikki myös osaavat hiljalleen koriksen ja futiksen säännöt :)

Valitettavaakin löytyisi, mutta ei nyt jaksa!
 

MissCool

Jäsen
Aika hyvältä tuntuu kyllä tälä hetkellä.
Miesasiat, nehän ovat loistavasti. Juuri kuten "Arnold" aloitusviestissä totesi, on alkuhuuma se kaikkein paras tunnelma.
Mitäs muuta, opiskelun saralla lukuloma alkoi juuri, eikä stressistä ole tietoakaan.
Ulkona on mitä parhain keli, jos hieman kylmempää olisi tarjolla, niin aina vain paranisi. Aurinko kuitenkin piristää mieltä ihmeen lailla.
Mitäpäs muuta onnellisuuteen tarvitsee?
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Naisasioista on taas hyvä aloittaa. Vähän päälle viikon tauon jälkeen näin taas oman kullan eilen, niin väkisinkin suupielet on vieläkin korvissa. Ja kuten aiemmissa viesteissä tässä ketjussa, niin nytkin suhde on mennyt harppauksen eteenpäin. Tytön omat kouluasiat hieman stressaavat häntä, mutta toivon mukaan meikäläisen tsemppi auttaa häntä jaksamaan kiireisenä keväänä. Sen ruljanssin jälkeen kruunataan kouluasiat ansaitulla laivareissulla.

Siitäkin voi olla onnellinen, että lupasin itselleni pitää täysin tipattoman viikonlopun. Ei edes yhtä tai kahta oteta, nollatoleranssi käyttöön nyt. Ensi viikonloppuna asian voi jo korjata ja ennen laivareissua totta vie pitänee baarissakin poiketa vielä.

Firevisionin levy oli niin hyvä kuin mainostettiin ja saattoi uskoa. Joten siitäkin olen onnellinen, ettei rahat menneet haaskuun.
 

pXi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, EPS
- Tunnukset Jatkoaikaan toimii.

- Elämäni kolme tärkeintä naista voivat hyvin.

- Huomenna saa rauhassa toipua lauantaista ilman helvetillistä kiirehtimistä jäähallille.

- Laskujen eräpäivät ovat historiaa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Rauman Lukon playoffit menivät mönkään ja Juudas sai "varman" pudotuspelipaikan.

Niin ja ne naisasiatkin menee tosi hyvin, ei niissäkään valittamista. Oih, tätä lemmen aikaa. Siinä on jotain taikaa.
 

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
- Päivällä oli tosi kaunis ilma, ja hassuteltiin hieman siskon kanssa

- Viikonloppu sujui hyvissä merkeissä, oli hauskaa kavereiden kanssa jne.

- Tulevan kesän etelänmatkani alkaa olemaan melko selvä ja varma juttu

Siinä pari iloista asiaa minun suunnaltani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös