Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Karanteenin ensimmäinen viikonloppu vei kalenteristani pois 3 urheilutapahtumaa, messut ja kaksi keikkavaihtoehtoa. Keikkoja ja teatteriesityksiä on pudonnut pois sen jälkeen melkoisesti, suurin osa toki siirretty syksylle. Suht innokkaana livemusiikin harrastajana tämä on minulle tietty harmitus, mutta kulttuurintuottajille itselleen kyseessä on tietenkin toimeentulo. Tarve on keksinnön äiti, joten erilaiset pienet somelivet ja viime aikoina kaupalliset online-keikat ovat tulleet "uudeksi" kanavaksi korvata menetettyjä ansioita tai muuten vaan olla yhteyksissä yleisöön. Tähän ketjuun voi listata vinkkejä mitä kaikkea linjoilla on tarjolla.

Tarjontaa syntyy aika kivaa vauhtia. Facen/instan livetiloissa on tullut tsekattua esim. Litku Klemetti ja Anniina Auf. Knipiltä on tullut päivittäin biisi. Eventteinä Viitasen Piia Sellosalissa, Irina Semilivessä ja Mustasch garagelive.

Kaupallisia palveluntarjoajia tuntuu tulevan joka päivä uusia, tässä muutamia löytämiäni ja pari omaa tärppiä.

Koronakonsertit.fi
Kokoaa käsittääkseni näitä muita alla mainittuja


Semilive.fi

keikalla.fi
9.4. Pistepirkko soolona PK Keränen & Valtteri Laurell 8,90€
10.4. kitaravelho Ben Granfelt

East coast events / Insomnium ja Omnium Gatherum
10.4. Insomnium Gatherumin 44 kaupungin jenkkirundi jäi 43 keikkaa vajaaksi ja ilmeisesti persnettoa tuli ihan kipakasti. Hinta kohtuullinen 8,90€

Ruutu Live Treenikämpällä
Ruutu+ palvelu, toki alkuun voinee käyttää testijakson.
Tulossa ainakin 17.4. Chisu, 24.4. Maija Vilkkumaa, 30.4. Mokoma


Kotiteollisuus
10.4. Nuijamiehen karaneenilive
11.4. 45 Special

Nämä nyt musapainotteisia, mutta saa lisätä muutakin. Turun Kaupunginteatterilla esim perjantaisin somenäyttämö, missä on ollut improa, teosavauksia ym. Linkit eventtien sivuille.
 
Viimeksi muokattu:
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On tuo Ruutukin keksinyt ihan mielenkiintoisen konseptin iltojen täytteeksi. Olavi Uusivirtaa tässä juuri katselen ja ovat soittaneet Timo Kämäräisen kämpällä jo päälle puolitoistatuntia. Sen ihmeemmin en perusta miehen musiikista jos ei se ärsytäkään, mutta onhan tuo Kämäräinen/Kämäräinen/Krogerus-bändi aika helvetin kova.

Olavi täytti myös Samuli Putron heittämän haasteen ja soitti Zen Cafen Todella kaunis-biisin ilman paitaa. Putro vetäisi viikko sitten omannäköisen version Gasellien Ime huilusta. Ja juuri nyt Olavi laittaa haasteen Wiskarille.... Se on.... rumpalin rumpusoolo. Orkesterin iskusäestyksellä. No, ehkei niin kiinnostavaa, että viitsisi Arttua kuunnella.

E: Ja nyt vetävät Crosby, Stills & Nashia.
 
30:00 3-8 "Tää on meidän peli." - 45:19 7-13 - 60:00 17-17 (7m) - 69:59 20-19
#14 Kathlen Ax 12.5.2019

Don't Stop Believin'
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jj

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Insomnium/OG live ei mennyt jenkkirundia paremmin. Kolmannen tahon striimausserveri soitti pelkkää funeral doomia eikä sitä saatu toimimaan. Keikat soitettiin kyllä ja katseluoikeuden voi hankkia pidennetyn ajan. Ihan hyvä kun pääsykoodikin tuli "liveen" 3 tuntia myöhässä.

Kotiteollisuuden/Nuijamiehen konsepti oli yksinkertaisempi, näkyi vaikka Youtubessa ja maksu vapaaehtoinen. Silti keräsivät päälle kymppitonnin. PK Keräsen ja Valtterin tekniikka toimi Keikalla-palvelussa ihan ok.

Facesta löytyi vielä tällainen kuin Karanteeniteatteri . Tarjolla erilaista kulttuuritarjontaa, viimeisimpänä Mari Rantasilaa. Tuo Frank Turner pitää tsekata, on ollut "listalla".
 
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Ruutu+ Treenikämppäsarjaan on näimmä lisätty Michael Monroe w/ Yaffa, Costello. Huomenna jos ottaisi 2 viikon ilmaisjakson niin näkisi 4 settiä, Chisu, MM, Vilkkumaa, Mokoma.
 
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Ruutu+ ja Chisu oli aika jännä. En ollut tätä uutta tyyliä niin kuullutkaan.

Nyt menossa somessa Poriferia -tapahtuma. Tuubilivet varmaan katsottavissa myöhemminkin. Punkhenkistä sooloilua pitkin iltaa, mukana esim. oma suosikkini Joey Luumäki.
 
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

BattleHymn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Liverpool FC
YLE areenassa alkoi hetki sitten Lady Gagan masinoima One World: Together at Home.

Suoraa lähetystä voi katsoa YLE areenasta.

Muoks. SUORA lähetys alkaa siis noin klo 3 suomen aikaa.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ruutu+ ja Chisu oli aika jännä. En ollut tätä uutta tyyliä niin kuullutkaan.
Tykkään kyllä noista Chisun uusista biiseistä siinä missä vanhemmistakin, mutta pikkuisen kyllä tökkii, että varsin kova livebändi korvattiin rumasti sanottuna kahdella play-napinpainajalla. Toki SJöroos ja Nummelin soittavat koskettimia ja välillä kielisoittimia "ihan oikeastikin", että sikäli liioittelua.

Olin varma, että se juuri ennen alkua romahtanut kuutio kaatuu vielä jossain vaiheessa kesken esityksenkn, mutta näemmä pulttasivat toisella yrittämällä riittävän hyvin kiinni. Toivottavasti eivät jääneet sinne kuitenkaan Spinal Tap-hengessä nalkkiin kun kamerat olivat sammuneet.
 
30:00 3-8 "Tää on meidän peli." - 45:19 7-13 - 60:00 17-17 (7m) - 69:59 20-19
#14 Kathlen Ax 12.5.2019

Don't Stop Believin'

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Laitetaas pari tärppiä taas mitä itse laittanut seurantaan.

Karanteeniteatterilla on muutama esitys,
TÄNÄÄN 16.5. ihan kohta mainio Martti Suosalo ja monologi Palvelija.
Aiemmin lastenesitys Maltti ja Valtti -show. Ainakin tätä voi vuokrata jälkikäteen tietyn ajan.
Suosalo myös myöhemmin 21.5. esityksessä Mielipuolen päiväkirja.

21.5. paikallinen hevibändi Gladenfold (melodic dm/power/symphonic) ilmaisstriimi

21.5. Lost Society levynjulkkarikeikka Semilivessä

22.5. Miljoonasade käy läpi omaa näyttelyään Jyväskylässä.

30.5. Litku Klemetti Telakka elää tukikeikka

6.6. Mokoma soittaa uusimman levynsä Levykauppa Äxän livessä.

Ruutulivessä:
Kolmas Nainen 21.5. klo 22.00
Battle Beast 22.5. 21.30
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani 28.5. klo 22.00
Apulanta 29.5. klo 21.30
Klamydia 4.6.klo 22.00

Lisäksi Ylellä menossa Olohuone-sarja, jossa esim. viimeisimpänä tunnelmallinen Viitasen Piia.

Youtubessa Prince & Revolution live, käsittääkseni rajoitetun ajan.

Linkit tapahtumien sivuille/FB
 
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

Ferris

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Washington Capitals
45 Specialista lähetetään viikottain ilmaiskeikkaa lauantaisin. Tänään on vuorossa klo 19 alkaen JP Leppäluoto, viikon päästä Monroe/Yaffa/Costello ja siitä viikko eteenpäin Blind Channel. Viime viikolla oli Temple Balls ja sitä ennen ollut mm. Maustetytöt ja Kaarle+se Aknestikin laulaja, jonka nimeä en saa just nyt mieleeni. Nää keikat on yleensä parin päivän ajan olleet katsottavissa jälkilähetyksenäkin. Kannattaa vaan olla tarkkana noiden fb-tapahtumien kanssa, pirun paljon on feikkejä liikenteessä.

Kesäkuun puoliväliä ennen järjestäävät kaksipäiväisen Stayin' Alive Festivalin yhdessä Tampereen Tullikamarin kanssa. Tuolloin esiintyvät ilmaislähetyksessä vuorotellen Tampereelta ja Oulusta:

PE 12.6.2020
Vesterinen Yhtyeineen, Katri Ylander Duo, Eläkeläiset, Jaakko Laitinen ja Väärä Raha, Popeda

LA 13.6.2020
Noora Louhimo Trio, Mokoma, Terveet Kädet, Apocalyptica + 1.6. julkistettava yhtye
 
.

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Jukka Takalo on se Aknestikin kaveri. Hän ja Kalle V tekevät duokeikkoja, sellainen oli taannoin myös osa jotain Kouvolan kaupungin striimiä.

Yksi muistui vielä mieleen, Off Stage festival 29-30.5.
Mukana oma suosikki Tyrantti, lisäksi esim. Swallow the Sun ja SMC (lähiörotat)
 
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotain omaan kalenteriin merkittyjä poimintoja tulevalta viikolta, joita ei nähdäkseni ole mainittu.
KEIKAT | Keikalla
22.5. klo 22:00 Lordi (maksullinen)
Menee päällekkäin Battle Beastin kanssa, mutta nuo keikalla.fi:n lähetykset pystyy katsomaan jälkilähetyksenö, toisin kuin Ruutu+

24.5. klo 19:00 Karina (maksullinen)
 
30:00 3-8 "Tää on meidän peli." - 45:19 7-13 - 60:00 17-17 (7m) - 69:59 20-19
#14 Kathlen Ax 12.5.2019

Don't Stop Believin'

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Ja pari lisää. 30.5. alkaa olla täyteen buukattu.

30.5. Dynamon kevätjuhla
Feat. Jori Hulkkonen, Anniina Auf, The Feral Young ja Avanto. Dynamo siis on Turun viimeisiä ja varmasti vanhimpia linnakkeita livemusiikin osalta. Sijaitsee vanhassa puutalossa, joka on jo vuosia ollut grynderien tappolistalla. Dynamo shopin kautta tukemismahdollisuus.

30.5. Vintagemiehet & Knucklebone Oscar
Jos oikein tulkitsin niin jonkinlainen yhdistelmä keikkaa ja tv-ohjelmaa.

30.5. Stam1na
Maksullinen 9,90€

12.6. BrummiLive - Relax Trio with AT's Roots & Ramblin'
Kotimaisen Rock/abillyn nuorta voimaa Raumalta.

Linkit faceen ym.
 
Viimeksi muokattu:
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
29.5.2020: Insomnium tekee toisen livestream-keikan (eri kumppani kuin edellisessä osittaisessa fiaskossa):

Soittavat Winter’s Gate -konseptialbumin kokonaan ja päälle irtobiisejä kolmelta ensimmäiseltä levyltään. Hinta sama kuin edellisellä keikalla eli 8,90€.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lauantaina olisi luvassa

KAAKKO GO-GO! Viikate ja Lasten Hautausmaa Duo livestream 23.5.klo 19 @Youtube.
V sekä Lasten Hautausmaa

Duo tarjoavat kymenlaaksolaista elämäniloa ”Kaakko Go-Go” tapahtumassa lauantaina 23.5. ‪klo 19‬.
Musiikin lisäksi koko illan viihdetapahtumassa on luvassa haastatteluja, drinkkikoulutusta sekä interaktiivista tarinointia hygieniaa ja turvavälejä unohtamatta.

Illan juontaa monissa liemissä keitetty toimittaja Laura Vähähyyppä

Youtuben kautta esittettävä keikka on ilmainen. Vapaaehtoisen lipun saa ostettua Digilippu.fi:n kautta.
Linkki Youtube -venuelle perjantaina V:n sekä Lasten Hautausmaan some-kanavista.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tuolta mm. Juice Originals keskiviikkona ja Peer Günt perjantaina...
Oli muuten tuo Juice Originals aika kova ja striimi oli teknisesti yksi parhaita, mitä tässä on tullut nähtyä.

Ehkä näiden striimien kautta huomaa melkeinpä helpoiten bändin livekunnon - oikeassa livetilanteessa on kuitenkin aina sen verran fiiliksissä muutenkin, vaikka olenkin enemmän kädet puskassa seisoja kuin joraaja.
 
30:00 3-8 "Tää on meidän peli." - 45:19 7-13 - 60:00 17-17 (7m) - 69:59 20-19
#14 Kathlen Ax 12.5.2019

Don't Stop Believin'

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Live Stream TV kautta olisi lauantaina 23.5 tarjolla Oku Luukkaisen keikka ilmaiseksi:
Line up:
Oku Luukkainen
Elli
Chorale
Mighty44
Pasi & Anssi
Waldo
Hesaäijä
Mäkki
Millennium Project
Movetron
DJ Ice K
PartaMatti Airaksinen YsäriJatkot heti Okun shown jälkeen.

Kovaa settiä siis luvassa jos on ysärimusiikin ystävä, alkaa klo 18 DJ ice lämmittelyllä ja klo 21.30 on Matti airaksisen jatkot.
 
Hockeyarena.net

Ferris

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Washington Capitals
Oli muuten tuo Juice Originals aika kova ja striimi oli teknisesti yksi parhaita, mitä tässä on tullut nähtyä.
Bändi oli odotetun kova ja etenkin solisti kyllä yllätti allekirjoittaneen positiivisesti.

Itellä taas oli lähetys välistä aikamoista pikselimössöä vähänkin kun oli liikkuvaa kuvaa ja spottivaloja kehissä. Chromella kattelin ja chromecastilla telkkuun siirsin. Oli yks heikoimmista tasoltaan mitä ite on tullut katseltua. Varmaan ois pitäny kokeilla jollain toisella selaimella.
 
.

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Bändi oli odotetun kova ja etenkin solisti kyllä yllätti allekirjoittaneen positiivisesti.

Itellä taas oli lähetys välistä aikamoista pikselimössöä vähänkin kun oli liikkuvaa kuvaa ja spottivaloja kehissä. Chromella kattelin ja chromecastilla telkkuun siirsin. Oli yks heikoimmista tasoltaan mitä ite on tullut katseltua. Varmaan ois pitäny kokeilla jollain toisella selaimella.
Näytti sen chatin kommenttienkin perusteella taso hieman vaihtelevan katsojien välillä. No, totuuden nimissä kuva kyllä pikselöityi muutaman kerran, muttei kuitenkaan kovin häiritsevän usein. Mikä tärkeintä, ääni sen sijaan taisi toimia koko ajan sujuvasti ja kuulosti harvinaisen hyvältä. Itse katsoin Brave-selaimen kautta pari kuukautta vanhalla läppärillä.
 
30:00 3-8 "Tää on meidän peli." - 45:19 7-13 - 60:00 17-17 (7m) - 69:59 20-19
#14 Kathlen Ax 12.5.2019

Don't Stop Believin'

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Bändi oli odotetun kova ja etenkin solisti kyllä yllätti allekirjoittaneen positiivisesti.

Itellä taas oli lähetys välistä aikamoista pikselimössöä vähänkin kun oli liikkuvaa kuvaa ja spottivaloja kehissä. Chromella kattelin ja chromecastilla telkkuun siirsin. Oli yks heikoimmista tasoltaan mitä ite on tullut katseltua. Varmaan ois pitäny kokeilla jollain toisella selaimella.
Tuo lähetys taitaa olla aika riipuvainen netin nopeudesta ja ehkä siitä moniko lähetystä katsoo. muutama tunti sitten yritin omalta koneelta pistää samalla tekniikalla kun sinä ja siitä ei tullut mitään, nyt kun muutama tunti myöhemmin yöllä kokeili niin laatu on hyvää. Iltaisin itsellä ainakin viimepäivät netti pätkinyt tuossa 21-00 välillä elisalla. Tuossa tuo kuvanlaatu on oletuksella automaattisena joten vaihtelee sitä sen mukaan, ehkä säätämällä tiettyyn kohtaa niin toimii tasaisemmin.
 
Hockeyarena.net

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika heikko tekninen esitys tuossa Juice Originals streamissa, castaan striimiä chromesta chromecastiin ja kuvanlaatu on ihan karsea. Yhteys pätkii kaiken lisäksi. Laittaisivat YouTubeen nuo streamit niin ei tarvitsisi noiden teknisten rajoitusten kanssa tapella ja toimisi kunnolla chromecast stream.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Joo, minulla ei pätkinyt mutta raitaa tuli aika paljon. Lisäksi rahojen poisto yleisöltä oli tehty vähän liian hankalaksi. Striimiiä varten pitää kertoilla postiosoitetta, ei hyvää päivää. Itse keikka oli ok, harrastin viihdyntää. Biisit olivat tosin samaa settiä kuin syksyllä. Ihan jees toki mutta samoja.

Semiliveen lisätty Amorphis ja Sonata Arctica, ihan kansainvälistä meininkiä tuplavedoilla.
 
1956 1976 1989 1990 1991 1993 1995 1999 2000 2001 2010..
Joukkue olemme me | Nous sommes Canadiens | Més que un club
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy