Onko Suomi ”oppinut” voittamaan?

  • 12 025
  • 59

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Pohjamudan ja huipun välinen ero on joskus myös kiehtovan pieni. Minsk 2014 olisi ilman toisten apua päättynyt pohjamutiin, mutta siitä tulikin lähes huippu. Samalla tavoin U20 tänä vuonna oli yhden pompun päästä katastrofista, nyt se on todiste Suomen uudesta ja kestävästä menestyskulttuurista
Niin pienestä nämä on kiinni. Itselleni ei ole ainakaan isossa kuvassa minkäänlaisia vaikeuksia enää nostaa Suomea yhdeksi jääkiekon viidestä suurmaasta Venäjän, Ruotsin, Kanadan ja USA:n seuraan.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Mihin tämä voitto nyt sijoittuu Leijonien kaikkien aikojen kovimpien suoritusten listalla?

Itse en osaa sanoa. Jos se perkuleen Torino olisi voitettu, niin se olisi ykkösenä tietenkin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
No sitä, että tapellaan jossain U20 kisoissa siitä että pysytäänkö A sarjassa. Se on suomalaiselle kiekkoilulle aika pitkälti pohjamutaa. Vai oletko sinä jo pyyhkinyt nuo kisat kokonaan mielestä? Aikuisten kisoissa ollaan sentäs yleensä pysytty edes kahdeksan parhaan joukossa, jos joku nyt siihen on koskaan ollut tyytyväinen :)

Noh, aika pieniä otoskokoja.

Pienellä otoskoolla onnistuu se ihme helpommin, kuin sitten myös "meinaa käydä kylmät".

Yleensä tuossa pleijarivaihessakin, kun TOP6 maat ovat aika tasaisia, niin puolivälieräviaheessa on Suomella se noin 50% tsäänssi pudota. Sitten noin 75% todennäköisyydellä ei päästä välieriä pitemmälle. Ja noin 87.5% todennäköisyydellä ei voiteta kultaa. Nämä ovat aina ihan peruslähtökohdat.

Junnu-Mömmöissä prossat on ehkä korkeammat, koska muut maat ovat suhteessa heikompia. Mutta junnuilla se tason heilahtelukin ihan ymmärrettävästi suurempaa.

Tällä MM-joukkueella ei olisi pärjätty missään 20 ottelua pitemmässä sarjassa, mutta 10 matsin turnukseen se oli täydellinen. Suatanan hienoa visiota Jaloselta, miten turnauskiekossa voitetaan.
 
ijuka

Jäsen
Toivottavasti. Ne 2011-kisat taisivat jo hieman vapauttaa Suomalaisten mailan puristamista. Tätä mietin vähän itsekin, että niin usein just tällasissa matseissa kuin kaikki pudotuspeliottelut, Suomi taistelee hienosti mutta ei vaan riitä, kaveri menee lopussa tasoihin jne. mutta nyt sellasta sulamista ei vaan tapahtunut.
Mihin tämä voitto nyt sijoittuu Leijonien kaikkien aikojen kovimpien suoritusten listalla?

Itse en osaa sanoa. Jos se perkuleen Torino olisi voitettu, niin se olisi ykkösenä tietenkin.
Ykköseksi, helppo sanoa. Ja pitäis kyllä olla kovempi kuin Torino, Torinossahan Suomella oli unelmajengi koossa ja sulivat vaan finaalissa. Tietenkin Olympialaisilla on enemmän arvoa kuin MM-kisoilla mutta kun mietitään "kovimpia suorituksia" niin mielestäni tällä jengillä MM-kisojen voittaminen on silti aika uskomatonta.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Torinossahan Suomella oli unelmajengi koossa ja sulivat vaan finaalissa.

En nyt tiedä "suliko" siellä finaalissa kukaan. Vastustaja voi nyt vaan olla ihan oikeasti parempi joskus, ilman mitään sulamisia.

Suomi pelasi silloin hyvän pelin ja hävisi.
Näin voi käydä jääkiekossa.

Lidströmin täydellinen laukaus yläputken alle ja niinpoispäin.

Vituttaa tuon termin käyttö, jos jokaista tappiota pidetään jonain sulamisena. Sulaminen on se 5-1 johdosta 5-6 kuokkaan ottaminen, kun jengi silminähden henkisesti romahtaa kesken ottelun tai joku Vegasin pöhköily Game7:ssa, muttei mikään Torinon finaali.

Tietenkin Olympialaisilla on enemmän arvoa kuin MM-kisoilla mutta kun mietitään "kovimpia suorituksia" niin mielestäni tällä jengillä MM-kisojen voittaminen on silti aika uskomatonta.

Näin juuri. Suhteessa erittäin kova suoritus.

Kuitekin se ~221 miljoonan edestä NHL-dollareita voitettiin kolmessa pudotuspeliottelussa. Miehillä, jotka ansaisevat yhteensä ehkä muutaman miljoonan.
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Noh, aika pieniä otoskokoja.

Pienellä otoskoolla onnistuu se ihme helpommin, kuin sitten myös "meinaa käydä kylmät".

Yleensä tuossa pleijarivaihessakin, kun TOP6 maat ovat aika tasaisia, niin puolivälieräviaheessa on Suomella se noin 50% tsäänssi pudota. Sitten noin 75% todennäköisyydellä ei päästä välieriä pitemmälle. Ja noin 87.5% todennäköisyydellä ei voiteta kultaa. Nämä ovat aina ihan peruslähtökohdat.

Junnu-Mömmöissä prossat on ehkä korkeammat, koska muut maat ovat suhteessa heikompia. Mutta junnuilla se tason heilahtelukin ihan ymmärrettävästi suurempaa.

Tällä MM-joukkueella ei olisi pärjätty missään 20 ottelua pitemmässä sarjassa, mutta 10 matsin turnukseen se oli täydellinen. Suatanan hienoa visiota Jaloselta, miten turnauskiekossa voitetaan.
Miten olisi isompi otoskoko, vaikkapa vuodesta 1995 vuoteen 2019? Kolme mestaruutta aikuisten tasolla. Toki minä uskon siihen, että tämä uusi sukupolvi saattaa jopa voittaa useamman mestaruuden, koska ovat jo nuoresta pitäen olleet voittamassa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Näin juuri. Suhteessa erittäin kova suoritus.

Kuitekin se ~221 miljoonan edestä NHL-dollareita voitettiin kolmessa pudotuspeliottelussa. Miehillä, jotka ansaisevat yhteensä ehkä muutaman miljoonan.

Suhteessa mihin? Joillekin MM-kisat olivat yksi kauden päätavoitteista, toisille taas mahdollisuus jatkaa kautta varsinaisen päätavoitteen romuttuessa. Ei pelkkä palkkapussi tee kenestäkään hyvää osaa voittoa tavoittelevassa maajoukkueessa.

Minusta ei edes ole merkittävää keskustella saavutuksen sijoittumisesta johonkin rakoon. Suomi voitti kisat, jota ei voida pitää maailman parhaimpien pelaajien turnauksena, mutta sen hienous on siinä, että suomalaisille tärkeässä voitossa sai olla mukana sellaisia pelaajia, jotka eivät pääsisi maajoukkueeseen, jos kaikki parhaat pelaisivat. Minun on helpompi samaistua Harri Pesosen iloon olla maailmanmestari kuin jonkun miljoonia tienaavan Stanley Cup -voittoon vaikka pelaaja olisikin suomalainen.

Mihin tämä voitto nyt sijoittuu Leijonien kaikkien aikojen kovimpien suoritusten listalla?

Samalle viivalle muiden maailmanmestaruuksien kanssa. Jos ruvetaan liikaa miettimään jotain yllätystekijöitä, kokemusta mitä vain, pitäisi ottaa myös kaikki vastustajan peliin vaikuttavat tekijät huomioon. Jos joku sanoo, että tämä voitto on suurempi saavutus kuin edelliset johtuen kokemattomasta joukkueesta, niin vuonna 1995 ei ollut mahdollisuutta rakentaa "jämäpelaajista" yhtä kovaa joukkuetta, koska ammattimaisuus oli vähäisempää ja harjoitusolosuhteet kautta maan heikommalla tasolla.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Erittäin hyvää analyysia Henkalta. Suomi oli turnauksen paras JOUKKUE ja pelasi hienon turnauksen ja taktisesti täydellisesti. Mutta Suomella oli myös onni / sattumat puolellaan..Onni / sattumat on ratkaiseva tekijä aina, kun pelataan tasaisia matseja..On lähes liikuttavaa, kuinka joillekin se on vaikeaa ymmärtää tai myöntää, vaikka ymmärrys riittäisikin.. Tämä koskee myös kaikkia pienen otannan tilastoja. Jotkut saattavat vedota esim. yksittäisen matsin ylivoimaprosenttiin, joka on naurettavaa. Se voi olla paskalla ylivoimalla 100 % ja loistavalla ylivoimalla 0 %.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
En nyt tiedä "suliko" siellä finaalissa kukaan. Vastustaja voi nyt vaan olla ihan oikeasti parempi joskus, ilman mitään sulamisia.

Suomi pelasi silloin hyvän pelin ja hävisi.
Näin voi käydä jääkiekossa.
En tiedä onko aika kullannut miten paljon hopeisia muistoja, mutta pitää sanoa sen verran että Suomi ei varsinaisesti pelannut mitenkään erityisen hyvin sitä finaalia. Toki mistään sulamisesta ei voida puhua koska Ruotsi oli niin vahva, mutta siitä huolimatta se finaalipeli oli Suomelta kyllä yksi heikoimpia koko turnauksessa. Eka erä siinä oli hyvä, toinen erä sitten olikin ihan helvetin vaikea vaikka siinä vielä 2-2 lukemat taisteltiin, mutta kyllä Ruotsi sen voittomaalin jälkeen oli vaan jotenkin vakuuttava. Aika vähissä ne maalipaikat taisi sitä Jokisen paikkaa lukuunottamatta olla.

Mutta siis ei toki mikään sulaminen, ei vaan paukut enää riittäneet. Vähän kuten esim. 2016 MM-turnauksen finaalissa, silloin pelattiin huippupeliä aina finaaliin saakka mutta siellä ei sitten enää ollutkaan mitään palaa, vaikka lukemat olikin tasaiset.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät

Minun mielestäni Suomi pelasi hyvin noissa 2006 ja 2016 finaalit. Vastustaja vaan pelasi niin hyvin, että se sai Suomen pelin näyttämään heikommalta. Kuten @Henkka sanoi, joskus käy näin ja se on minustakin ihan ok. Minua ei tappio harmita, ainakaan paljoa, jos joukkue yrittää, pelaa hyvin mutta lopuksi häviää koska vastustaja oli parempi. Se harmittaa, jos joukkue tappioasemassa lopettaa yrittämisen.

Vastaus ketjun otsikkoon, kyllä on. Näissä pudotuspeleissä koko joukkueesta huokui varmuus, ja luotto omaan tekemiseen. Ruotsi pelissä 3-1, ja 4-3 tappioasemassa jatkettiin sitä omaa peliä tietäen, että kyllä se sinne uppoaa vielä. Ei minkäänlaista paniikinpoikastakaan näkyvissä. Toivottavasti tämä asenne on tullut jäädäkseen.

Osaatko Henkka muuten sanoa tarkemmin tuosta Vierumäen konferenssista, mitä ne siellä huomasi olevan pielessä ja mitä muutoksia tehtiin?
 
Carlos

Jäsen
Kuitekin se ~221 miljoonan edestä NHL-dollareita voitettiin kolmessa pudotuspeliottelussa. Miehillä, jotka ansaisevat yhteensä ehkä muutaman miljoonan.

Asiasta tarinoi pitkällä artikkelilla Sveitsiläinen Watson.ch, saksankielellä toki mutta erittäin kattavat tilastot on kyllä ymmärrettävissä millä vaan tonguewitchilla. Ja heidänkin mukaansa muuten kyseessä on Suomen hienoin mestaruus.

Finnlands schönster Titel ist ein Mutmacher für die Schweizer

Ympäri maailmaa Leijonien temppua ihaillaan ja ylistetään, en muista ikinä aikaisemmin missään lajissa tai tapahtumassa nähneeni mitään vastaavaa.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Sukupolvien välinen kuilu on omien havaintojen mukaan suuri juuri henkisissä ominaisuuksissa.
-70 luvulla syntyneet menivät turnaukseen sanomalla ”jos mitalin saisi”, koska eivät kehdanneet sanoa että kultaa mennään hakemaan, koska mitähän kaikki ajattelisi meistä jos emme voitakaan kultaa? Kyllä tämä Selänne-Timonen sukupolvi oli monessa turnauksessa materiaaliltaan sellainen, jonka yksinkertaisesti olisi pitänyt kahmia kultaa edes jostain arvoturnauksesta maajoukkuetasolla jos Tsekkikin niitä kahmi oikein olan takaa takavuosina, mutta ei niin ei.
Joka tapauksessa nykyään nämä kaverit uskaltavat mennä sanomaan, että mennään hakemaan kultaa, ja jos kultaa ei tulekaan niin mitä sitten? Ensi kerralla uusi yritys. Pikku hiljaa tämä talvisodasta lähtöisin oleva ylisukupolvinen sulkeutuneiden miesten henkinen lukko alkaa aueta, jossa epäonnistumista ei pelätä, vaan se on elämää siinä missä onnistuminenkin. Tämä vapauttaa valtavasti voimavaroja kun kukin voi keskittyä vain ja ainoastaan itse pelaamiseen ja valmentajan pelisapluunan toteuttamiseen, ja ei tarvitse miettiä päässään kesken finaalin ”ei kai taas..” -ajatuksia joista nämä Selänteetkin ovat maininneet.

Toinen tietysti on, että toki Vierumäellä 2009 alkaneen kehitysohjelman vuoksi olemme saaneet nähdä näitä junioreiden MM-kultia, millä on myös valtava merkitys.
 
Viimeksi muokattu:

Hexa

Jäsen
En nyt tiedä "suliko" siellä finaalissa kukaan. Vastustaja voi nyt vaan olla ihan oikeasti parempi joskus, ilman mitään sulamisia.
Noita sulamisia liioitellaan aika rankalla kädellä. Jos lähdetään vaikka altavastaajana ja heikommalla materiaalilla otteluun ja pystytään roikkumaan hirveän tsemppaamisen ansioista ottelussa mukana tai johdossa viime minuutille asti ja sitten vain loppuu kunto, tuuri sekä taitokin ja vastustaja vain menee väkisin ohi, niin voiko sitä pitää sulamisena. Aina pitäisi huomioida myöskin ennakkoasetelmat ja lähtökohdat. Ja tuuri kuuluu myös jääkiekkoon olennaisena osana, kuten kaikkiin muihinkin peleihin, eikä sitä pysty ansaitsemaan. Sitä joko on tai ei ole, ennemminkin puhuisin kohtalosta.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllähän totuus on se, mikä IFK-kannattajanakin on tunnustettava, että KalPa viitoitti tien Kanadan miesten maajoukkueen kaatamiseen.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minun mielestäni Suomi pelasi hyvin noissa 2006 ja 2016 finaalit. Vastustaja vaan pelasi niin hyvin, että se sai Suomen pelin näyttämään heikommalta. Kuten @Henkka sanoi, joskus käy näin ja se on minustakin ihan ok.

No, enpä tiedä, minusta ei ollut pelkästään Ruotsin hyvyyttä, ettei Suomen tempo ja paineistus olleet siinä pelissä ihan sillä tasolla mitä aiemmin tuossa loistavassa turnauksessa. Muistan kuin katsoin Ruotsin tv:n ennakkoa, jossa nämä sanoivat, että vauhti, prässi ja pelin kääntämisen nopeus ovat Suomen aseita hieman dieselmäistä Ruotsia vastaan, mutta sitten jäälle tulikin yllättävän varovainen Suomi, joka antoi kiekkoa Ruotsin haltuun. Ruotsi toki pelasi jäätävän hyvin, myönnettäköön.
 
Hexa

Jäsen
Pohjamudan ja huipun välinen ero on joskus myös kiehtovan pieni. Minsk 2014 olisi ilman toisten apua päättynyt pohjamutiin, mutta siitä tulikin lähes huippu. Samalla tavoin U20 tänä vuonna oli yhden pompun päästä katastrofista, nyt se on todiste Suomen uudesta ja kestävästä menestyskulttuurista
Tuurin osuutta niukoissa voitoissa tai tappioissa vähätellään ja keksitään aina sopivat selitykset tilanteen mukaan, vaikka juuri jääkiekossa puhdas tuuri näyttelee hyvinkin suurta roolia. Jos kiekko menee tolpan kautta maaliin tai toisessa tilanteessa kimpoaakin ulospäin, niin pelaaja ei todellakaan ole voinut olla laukaisuhetkellä varma meneekö kiekko maaliin. Tällöin aivan pieni liike mailan kulmassa ratkaisee ja pelkästään taidosta ei ole kyse, vaikka niin halutaankin nähdä. Samoin kaikki varusteista tai muualta kimmonneet maalit ovat oma lukunsa. Jääkiekko-ottelun aikana kaukalossa tapahtuu lukuisia asioita ja tilanteita ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaiken kaikkiaan sanonta ”kiekko ei vaan pomppinut meille tänään” kuvaa tahtomattaan jääkiekonkin syvintä olemusta. Onnen merkitys korostuu siis tasaisissa otteluissa. Kuitenkin koska jääkiekko on iso tuote ja jääkiekon varjolla myydään paljon muutakin, niin media keksii kyllä aina myyvät lauseet sekä sopivat että halutut selitykset voitoille ja häviöille.
 
Viimeksi muokattu:

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tuurin osuutta niukoissa voitoissa tai tappioissa vähätellään ja keksitään aina sopivat selitykset tilanteen mukaan, vaikka juuri jääkiekossa puhdas tuuri näyttelee hyvinkin suurta roolia. Jos kiekko menee tolpan kautta maaliin tai toisessa tilanteessa kimpoaakin ulospäin, niin pelaaja ei todellakaan ole voinut olla laukaisuhetkellä varma meneekö kiekko maaliin. Tällöin aivan pieni liike mailan kulmassa ratkaisee ja pelkästään taidosta ei ole kyse, vaikka niin halutaankin nähdä.

Itse jotenkin näkisin vahvasti tilastollisuuden tuurinkin taustalla. Lottoakin voi pitää onnen pelinä, mutta taustalla ovat todennäköisyydet. Voit vaikuttaa voiton todenäköisyyteen jo tekemällä 2 riviä yhden sijaan. Lottoamalla kaikki mahdollisuudet olet varma voittaja. Onko siis kyse onnesta?

Yksittäisissä tilanteissa tuurilla voi olla valtava merkitys, mutta jo yksittäisessä pelissä voi olla satoja tilanteita, missä tuuri yleensä tasoittuu. Toki poikkeuksiakin on ja välillä tuntuu, ei se kiekko tosiaan vain pompi. Tässä kohtaa kuitenkin monesti tulee se menttaalinenkin puoli mukaan. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia ja menestys menestystä yllättävänkin vahvasti.

Tietyllä tavalla tuurikin pitää monesti myös ansaita. Vaikka kyse olisi esim. vain mailan rikkoutumisesta, niin senkin todenänäköisyyteen voi vaikuttaa esim. mailavalinnoilla ja pelityylillä. Maalinedustan pomppumaalejakin voi välilä pitää tuurina, mutta jos joukkue pelaa vahvaa maalinedustan peliä ja toimittaa laadukkaasti kiekkoja sinne todennäköisyydet kasvavat.
 
Totta tietysti tämäkin, mutta eri otteluissa todennäköisyydet puolesta tai vastaan voivat heitellä aika satunnaisesti suuntaan tai toiseen. Jonain päivänä Kanadakin olisi tehnyt tilanteistaan vaikka viisi maalia, nyt ei tehnyt kuin yhden.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
No, enpä tiedä, minusta ei ollut pelkästään Ruotsin hyvyyttä, ettei Suomen tempo ja paineistus olleet siinä pelissä ihan sillä tasolla mitä aiemmin tuossa loistavassa turnauksessa. Muistan kuin katsoin Ruotsin tv:n ennakkoa, jossa nämä sanoivat, että vauhti, prässi ja pelin kääntämisen nopeus ovat Suomen aseita hieman dieselmäistä Ruotsia vastaan, mutta sitten jäälle tulikin yllättävän varovainen Suomi, joka antoi kiekkoa Ruotsin haltuun. Ruotsi toki pelasi jäätävän hyvin, myönnettäköön.

Suomi lähti mukaan Ruotsin hitaaseen pelitapaan aivan ihmeellisesti, jolloin Suomi antoi voiton avaimet Ruotsille. Koko turnauksen uskomattomasti pelannut Suomi pelasi turnauksen surkeimman ottelun olympiafinaalissa. Kyllä minä pidän tuota yhtenä sulamisena muiden joukossa tälle hopea-sukupolvelle. Hienoja miehiä ja pelaajia runsaasti tuossa sukupolvessa, mutta olen helvetin iloinen että nuo ovat siirtyneet syrjään.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Totta tietysti tämäkin, mutta eri otteluissa todennäköisyydet puolesta tai vastaan voivat heitellä aika satunnaisesti suuntaan tai toiseen. Jonain päivänä Kanadakin olisi tehnyt tilanteistaan vaikka viisi maalia, nyt ei tehnyt kuin yhden.

Mielestäni Suomenkin peliä pitäisikin katsoa pelkää finaalia pidemmältä jaksolta. Kanada kaatui 2 kertaa (maaliero peleissä 6-2), Venäjä ja Ruotsi kaatuivat kerran. Ainoat häviöt turnauksessa USA:lle jatkoajalla Saksalle ennen pudotuspelejä. Lisäksi vielä ennen kisoja EHT turnuksen voitto pohjalla. Trendi oli nouseva ja joukkue kasvoi peli peliltä kohti isompia voittoja.

Kanada oli yksi kisojen suosikeista alusta lähtien toisin kuin Suomi. Kanadalle ei muodostunut vastaavaa kasvutarinaa taakseen, vaan odotukset olivat tapissa heti lähdössä. Sitten kun avautui paikka päästä maaliin, niin ehkä jotain jäi puuttumaan. Kanadan ongelmista kieli jo Sveitsi peli, joka oli päättää Kanadan kisat. Suomi pelissä oli vähän samaa, mutta vastus oli kovempi. Lopussa finaalin paineet näkyivät molemmissa joukkueissa. Suomi vähän kipsasi, mutta luotti peliinsä. Kanadan kipsaaminen näkyi maalin väkisin yrittämisenä ja kunnon paikkaa ei saatu rakennettua. Ainoa joukkue joka jätti Kanadan kisoissa yhteen maaliin pelissä oli Suomi ja se teki sen kahdesti.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Itse jotenkin näkisin vahvasti tilastollisuuden tuurinkin taustalla. Lottoakin voi pitää onnen pelinä, mutta taustalla ovat todennäköisyydet. Voit vaikuttaa voiton todenäköisyyteen jo tekemällä 2 riviä yhden sijaan. Lottoamalla kaikki mahdollisuudet olet varma voittaja. Onko siis kyse onnesta?

Yksittäisissä tilanteissa tuurilla voi olla valtava merkitys, mutta jo yksittäisessä pelissä voi olla satoja tilanteita, missä tuuri yleensä tasoittuu. Toki poikkeuksiakin on ja välillä tuntuu, ei se kiekko tosiaan vain pompi. Tässä kohtaa kuitenkin monesti tulee se menttaalinenkin puoli mukaan. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia ja menestys menestystä yllättävänkin vahvasti.

Tietyllä tavalla tuurikin pitää monesti myös ansaita. Vaikka kyse olisi esim. vain mailan rikkoutumisesta, niin senkin todenänäköisyyteen voi vaikuttaa esim. mailavalinnoilla ja pelityylillä. Maalinedustan pomppumaalejakin voi välilä pitää tuurina, mutta jos joukkue pelaa vahvaa maalinedustan peliä ja toimittaa laadukkaasti kiekkoja sinne todennäköisyydet kasvavat.

Tosiasian tilasto/ todennäköisyys asiantuntemus on jotenkin kömpelön tuntuista. Lottoesimerkki todella kummallinen, eikä liity asiaan. Lottoamalla kaikki mahdolliset rivit häviää joka tapauksessa hirveän summan euroja voitosta huolimatta. Tuuri ei tosiaankaan tasoitu yhdessä matsissa, eikä usein koko kauden aikanakaan. Joukkueella voi olla tuuria keskialueella hyödyttömissä paikoissa ja vastustajalla tuuria on ykkösluokan maalipaikoilla..jollakin joukkueella tuuri sattuu ratkaisevaan hetkeen, toisella on tuuria otteluiden jo ratkettua jne. Tuuria ei voi koskaan myöskään ansaita..Ei se silloin olisi tuuria vaan ansiollisen työn tulos. Tämä tuurin muka ansaitseminen on 1 näistä jääkiekon naurettavista hokemista, joihin sortuu valitettavasti myös asiantuntijat ja osa valmentajistakin. Onpa aikanaan silloinen leijonavalmentajakin todennut telkkarissa, että 2 maalin johto on pahin tilanne joukkueelle..Miten sellainen tilanne voi olla pahin mahdollinen, josta pääsee eroon esim. tekemällä oman maalin..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Hexa

Jäsen
Tosiasian tilasto/ todennäköisyys asiantuntemus on jotenkin kömpelön tuntuista. Lottoesimerkki todella kummallinen, eikä liity asiaan. Lottoamalla kaikki mahdolliset rivit häviää joka tapauksessa hirveän summan euroja voitosta huolimatta.
Juu, ei lottoa voi käyttää tässä esimerkkinä. Siinä on vakiomäärä muuttujia joille tilastoniilot pystyvät matemaattisesti määrittämään todennäköisyydet. Jääkiekossa puolestaan on tiedossa olevia ja tiedostamattomia muuttujia rajaton määrä, jolloin mitään todennäköisyyksiä on täysin mahdoton absoluuttisesti määrittää. Kyllä se tuurifaktori vaan sanelee yllättävän paljon jääkiekon kaltaisessa pelissä, eli suomeksi sanottuna ihan puhdas tuuri tai onni.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Tosiasian tilasto/ todennäköisyys asiantuntemus on jotenkin kömpelön tuntuista. Lottoesimerkki todella kummallinen, eikä liity asiaan. Lottoamalla kaikki mahdolliset rivit häviää joka tapauksessa hirveän summan euroja voitosta huolimatta. Tuuri ei tosiaankaan tasoitu yhdessä matsissa, eikä usein koko kauden aikanakaan.

Kömpelöä voi olla oma tuntemus tilastoista, sitä en kiellä. Lottolla kuitenkin tarkoitin "onnen" osuutta täysosuman saamiseen. Se on mahdollista saada, vaikka lopulta rahallinen voitto jäisikin saamatta.

Tuuri tasoittuu aina paremmin mitä pidempi jakso on kyseessä. Yksittäinen tilanne ei voi tasoittua. Yksittäinen peli on jo yleensä paljon tasaisempi, mutta toki poikkeuksiakin on varmasti paljon. Sitten on varmasti myös pidempiäkin jaksoja, mutta mitä pidemmästä jaksosta on kyse, niin yleensä muutakin kuin tuuria löytyy taustalta.

Jääkiekossa puolestaan on tiedossa olevia ja tiedostamattomia muuttujia rajaton määrä, jolloin mitään todennäköisyyksiä on täysin mahdoton absoluuttisesti määrittää. Kyllä se tuurifaktori vaan sanelee yllättävän paljon jääkiekon kaltaisessa pelissä, eli suomeksi sanottuna ihan puhdas tuuri tai onni.

Vaikka kaikkia muuttujia ei tiedetä tai kyetä arvioimaan voidaan tiettyjä todennäköisyyksiä antaa. Veikkauskin laskee peleille kertoimia tiettyjen todennäköisyyksien perusteella. Mikäli todennäköisyydet tiedettäisiin peleistä absoluuttisesti, niin mahtaisivatko ne enää kiinnostaakkaan, jos loppu tulos olisi tiedossa ennen pelin alkua?
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Suomi ei ole oppinut, vaan kasvanut voittamaan. Tässä Ylen lyhyt juttu jonka kanssa olen itse hyvin samoilla linjoilla. Jukka Jalonen ei ole tässä mestaruudessa se suurin yksittäinen palanen, vaikkakin kunnioitettavasti menee aina urheilu edellä sekä on myös uusiutumiskykyinen. Jalonen on myös aina ollut todella rehellisen oloinen itselleen. Pennanen ja Manner olivat mentaalisesti vielä se tarvittava askel oikeaan suuntaan. molemmat valmentajia, jotka tarjoavat sen ilmapiirin mitä nuo nuoret kehittyvät pelaajat tarvitsevat onnistuakseen. Eivätkä pelkästään nuoret vaan myös ne vähän kokeneemmat pelaajat, jotka ovat ehkä tiedostamatta odottaneet uudenlaista ilmapiiriä olla.

= ei tarvi puristaa mailaa
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Ite olen sitämieltä että linjaukset juniorikiekon valmennuksessa taitovalmentajineen muineen ovat tehneet jo ennestään hyvästä pelaaamateriaalista vastustajamaita parempaa.
Toinen, minkä uskon vaikuttavan on ihan Suomen yhteiskunnan muutos. Meitä on aina vaan enemmän ja enemmän ketkä ilkeämme kertoa että menee hyvin, eikä sitä katso kieroon kuin vasemmisto, minkä mielestä kenelläkään ei saa olla asiat hyvin oman panostuksen ansiosta'.
Oliko joskus aikaisemmin pelaajia jotka vastustajalle lähetti ennen peliä terveiset Prepare To Lose. No ei ollut, lähdettiin tekemään parasta ja katsomaan mihin se riittää. Nyt lähdetään voittamaan.
Sanoisin että pienet asiat peliin suhtautumisessa / valmentamisessa ja yhteiskunnallinen muutos sekä sen myötä erilaiset henkiset seikat ovat niitä joista voittamisen kulttuuria on saatu.
Viittaan lähinnä junioreiden mahtamaan menestykseen lähihistoriassa, enkä hetkeäkään epäile ettei se tulisi näkymään jatkossa myös miesten tasolla. Tai näkyihän se jo nyt kun eikös tuossa 6 U20 maailmanmestaria ollut mukana.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös