Onko puolustajavalmennuksessa vikaa?

[scholl]

Lähes jokaisella seuralla näyttää olevan todella suuri puolustajapula. Kärpät eivät saa edes kuutta pakkia jalkeille, IFK:lla on ollut vaikeuksia korvata Murphy ja Karalahti, HPK:n rosterissa puolustus näyttää ainakin semimestiskamalta, sama on tilanne Jyväskylässä jne. Sanotaan, että markkinat ovat tyhjät. Onko siis suomalaisessa puolustajavalmennuksessa jotain vikaa?

Voisin väittää, että vähintäänkin IFK:ssa tuossa valmennuksessa on ainakin junionipuolella jotain vikaa. Aurinkotuuli kommentoi Karalahti-ketjussa eilen aika osuvasti: "Jergus on viimeinen IFK:n omista junnuista noussut kädellinen pakki, joka oli parhaimmillaan todella hyvä sekä puolustuspäässä että hyökkäyssiniviivalla." Niin miettikääpä kauanko siitä on aikaa. Sen sijaan joka kausi nousee jokunen kohtalainen hyökkääjä rosteriin ja nytkin lähes kaikki tarjolla olleet tai spekulaatioissa olleet vahvistukset ovat olleet hyökkääjiä. Jossain on tosiaan pakko olla joku vika.

Minulle on tullut sellainen käsitys, että monet huippupuolustajat ovat sekä lätkässä että futiksessa siirtyneet nimenomaan hyökkääjistä pakeiksi kun joku valmentaja on heidät sille tontille istuttanut. Eikö tällaisia valmentajia enää ole? Jos jokainen poika haluaa pelata junnuissa hyökkääjänä niin onko se sitten niin, että valmentajat suostuvat siihen vai voisiko siihen puuttua ja siirtää kundi esim. B-junnuissa pakiksi. Vai onko tilanne niin, että Suomesta ei vain löydy keskimäärin mikkokurvisia tai villevarakkaita suurempia lahjakkuuksia vai harrastavatko he muita lajeja. Ihmeellinen asia se silti on.

Voisiko asialle mahdollisesti tehdä jotain vai joudummeko toteamaan, että puolustajista on pulaa jatkossakin?

 

[Franz]

Yritin etsiä NHL:n varauslistoja suomalaispelaajien osalta tukemaan ajatuksiasi. En kuitenkaan löytänyt, mutta niistä voisi saada jotakin vertailupohjaa vaikkapa varattujen suomalaispuolustajien ja -hyökkääjien lukumäärän suhteesta. Toivottavasti joku tietää mistä tämäntyyppisen listan löytäisi.

Ainainen NHL-aspekti ei tietysti kaikkea kerro, mutta jotakin osviittaa voisi kuitenkin saada. Näin perstuntumalta tällähetkellä Pohjois-Amerikassa kiekkoilevista suurin osa pelaa joko hyökkääjinä tai maalivahteina ja vanhan mantereen sarjoissakaan ei superlupauksia puolustuksissa juuri vilise. Äkkiseltään mieleen tulee mahdollisina arvokisapelaajina peilaten nykytasoon Lepistö ja tietysti jo jonkinlaisella statuksella varustettu Pitkänen.

 

[JZZ]

Voisiko asialle mahdollisesti tehdä jotain vai joudummeko toteamaan, että puolustajista on pulaa jatkossakin?

Kiekollisia puolustajia on vaikea kasvattaa, kun suurinpiirtein F-junnuista lähtien opetetaan vetämään pitkiä kiekkoja ettei joukkue kärsi sarjataulukossa. Yksilöllistä kiekollisen pelin ohjaamista ei käytännössä ole ja sooloilu kentällä on kiellettyä. Tuntuu välillä että junnuvalmentajillakin tulostavoitteet (niinkuin melkein onkin), johon joukkueen on päästävä.

 

[blazee]

Yritin etsiä NHL:n varauslistoja suomalaispelaajien osalta tukemaan ajatuksiasi. En kuitenkaan löytänyt, mutta niistä voisi saada jotakin vertailupohjaa vaikkapa varattujen suomalaispuolustajien ja -hyökkääjien lukumäärän suhteesta. Toivottavasti joku tietää mistä tämäntyyppisen listan löytäisi.

http://www.eliteprospects.com/nhldraftfin.php

Itse laskeskelin vain tuosta viimeisen kolmen vuoden ajalta varatut suomalaispakit:
2007: Harri Ilvonen
2006: Joonas Lehtivuorit, Timo Seppänen
2005: Teemu Laakso, Tommi Leinonen, Risto Korhonen, Juho Mielonen

Loput voitte itse tutkia. Eli kyllähän hyökkääjäpelaajiin verrattuna ero on suuri.
Itse en oikein osaa sanoa juuta tai jaata tähän. Joten muut, jatkakaa.

 

[Erik Loka]

Voi olla, että pelaajat istutetaan Suomessa liian aikaisin pysyville pelipaikoille. Osasta tehdään hyökkääjiä ja osasta pakkeja, kun mielestäni voitaisiin kierrättää pelaajia pelipaikoilla paljon myöhempään ikään asti. Tällä tavoin saataisiin luultavasti huomattavasti monipuolisempia, jerelehtistyylisiä kahteen suuntaan pelaavia puolustajia sekä hyökkääjiä.

Ja tulostavoitteet ovat kyllä mielestäni junioreissa melko turhia, varsinkin jos siitä kärsii pelaajien henkilökohtainen kehitys.

 

[Franz]

Ensinnä kiitokset Blazeelle. Kyllähän noista varauksista jonkinnäköisiä johtopäätöksiä mielestäni pystyy vetämään.

Voi olla, että pelaajat istutetaan Suomessa liian aikaisin pysyville pelipaikoille. Osasta tehdään hyökkääjiä ja osasta pakkeja, kun mielestäni voitaisiin kierrättää pelaajia pelipaikoilla paljon myöhempään ikään asti. Tällä tavoin saataisiin luultavasti huomattavasti monipuolisempia, jerelehtistyylisiä kahteen suuntaan pelaavia puolustajia sekä hyökkääjiä.

Ja tulostavoitteet ovat kyllä mielestäni junioreissa melko turhia, varsinkin jos siitä kärsii pelaajien henkilökohtainen kehitys.

Itse näen asian hieman toisin. Mielestäni Suomi tuottaa paljon juuri jerelehtistyylisiä pelaajia. Ei tietystikään yhtä hyviä liukuhihnalta, mutta itse näen suomalaisen jääkiekkoilijan perustyypin olevan nöyrästi kahteen suuntaan työskentelevän joukkuepelaajan. Tsekkien tai venäläisten supertaito taas puuttuu valtaosalta. Tämä tietysti kärjistäen sanottuna, sillä kyllähän jokainen kaikki juniorikoulut ja liigapelit kiertänyt pelaaja taidoiltaan on hyvä. Tietty ilmiömäinen taituruus suomalaispelaajilta on kuitenkin katoamassa tai jo kadonnut. Johtuuko tämä sitten tasapäistävästä NuoriSuomi-hengestä, valmennuksesta vai kansanluonteesta? Taitanee olla niin, että tällähetkellä samaa mietitään koko kiekkoilevassa maassa ja kukaan ei tunnu löytävän viisastenkiveä.

Monipuolinen harrastaminen on monen mielestä avain kehitykselle, etenkin nuorten pelaajien suhteen. Tasapäistäminen ja tiettyyn rooliin istuttaminen tappaa mielestäni joiltakin osin itsensä toteuttamisen ja tästä pitäisi päästä eroon. On selvää, että kykyjä hukataan, mikäli F-ikäiselle nassikalle sanotaan hänen olevan senverran kankeakätinen kaveri, että peruspakki olet ja sellaiseksi jäät. Viittasin jo aiemmin valmennukseen ja uskon suomalaisen juniorityön olevan laadukasta. Toisaalta en usko Venäjällä juuri reilua sosiaalikiekkoa harrastettavan. Tässä nähdään kaksi lopputulemaa. Toisaalta syntyy huikeita supertähtiä, sillä lahjakkaat juniorit saavat läpi pelivuosiensa hirvittävästi vastuuta ja peliaikaa itsensä kehittämiseen. Samalla kuitenkin hukataan varmasti varteenotettavia tekijöitä nuorten pelimiestenalkujen lopetettua harrastamisen tupinpuremiseen kyllästyttyään. Tavallaan Venäjään vertaaminen on kuitenkin kyseenalaista. Heillä kun on määrää josta ammentaa vähän eri mallilla kuin meillä Suomessa.

Mitä taasen juniorien menestymiseen tulee, on ajatus menestyksen merkityksettömyydestä suhteutettuna pelaajien kehittämiseen kaunis, mutta samalla vähän naiivi. F-juniorien valmentajat, ja miksei vanhempienkin ikäryhmien vastaavat, pyrkivät tietysti kehittämään pelaajiaan, mutta kyllä etenkin vanhemmissa junioriluokissa myös menestys tuntuu olevan varsin tärkeää. Vanhemmat vaahtoavat kaukalonlaidalla siitä, miksi juuri luistelemaan oppinut vässykkä pelaa yhtä paljon kuin meidän TaitavaValtteri. Saman kaukalon vieressä toinen isi taasen vaatii tasaista peluutusta poikien kehitykseen ja jaloon urheiluhenkeen perustuen. Kumpi on väärässä?

 

[Erik Loka]

Itse näen asian hieman toisin. Mielestäni Suomi tuottaa paljon juuri jerelehtistyylisiä pelaajia. Ei tietystikään yhtä hyviä liukuhihnalta, mutta itse näen suomalaisen jääkiekkoilijan perustyypin olevan nöyrästi kahteen suuntaan työskentelevän joukkuepelaajan.

No joo, olet oikeassa. Tuollaisia puolustavia hyökkääjiähän Suomella kyllä on varsin runsaasti, mutta luovaan ja taitavaan hyökkäyspeliin kykeneviä ja samalla oman pään hoitavia puolustajia ei todellakaan monia ole. Saatika sitten Petteri Nummelinin tai Jari Korhosen tyylisiä puhtaasti hyökkääviä puolustajia.

Harvassa ne ovat tosin kyllä muissakin maissa.

 

[Hakkeri]

Eiköhän noi pihapeleistä lähde noi kädelliset pelaajat muutenkin. Yksilötaitoja ei vain voi tarpeeksi harjoituksissa käydä läpi. Pihapeleissä sitten kynäillään ja kikkaillaan sen kiekon kanssa kerta toisensa jälkeen ja siinä kehittyy. Luistelua ja fysiikkaa voi kehittää joukkueen treeneissä. Ja kyllä nuoria taidollisia kavereita näkee jatkuvasti e-c-junnuissa, mutta jotenkin se kuolee, kun ruvetaan pelaamaan voitosta tosissaan. Toisaalta sellaisen taidokkaan kaverin pitää pysyä nöyränä ja tehdä niitä asioita uudelleen ja uudelleen.

 

[Espoonmies]

Kiekollisia puolustajia on vaikea kasvattaa, kun suurinpiirtein F-junnuista lähtien opetetaan vetämään pitkiä kiekkoja ettei joukkue kärsi sarjataulukossa. Yksilöllistä kiekollisen pelin ohjaamista ei käytännössä ole ja sooloilu kentällä on kiellettyä. Tuntuu välillä että junnuvalmentajillakin tulostavoitteet (niinkuin melkein onkin), johon joukkueen on päästävä.

Niin. Jos ajatellaan asiaa valmentajan kannalta, niin F-junnuissa valmentajat ovat joko pelaajien isipappoja, jotka eivät yleensä hirveästi ymmärrä valmentamisesta tai sitten nuoria kykyjä, jotka ovat yleensä juuri valmistuneet liikunnanohjaajiksi tai vastaaviksi. Tällainen valmentaja osaisi varmasti valmentaa junnuja yksilöinä pitkällä tähtäimellä, mutta mitä he siitä hyötyisivät. Heillä on luonnollisesti halu edetä uralla ja sitä etenemistä ei ainakaan lyhyellä aikavälillä juuri edesauta se, että kasvattavat pelimiehiä kymmen vuoden päähän. Vaikka heidän joukkueestaan kasvaisi joskus ketjullinen pelimiehiä NHL:ään niin se ei juuri omaa uraa auta. Voitot ja sarjasijoitukset on ne mitkä CV:ssä painavat. Ikävä kyllä.

Mitä asialle sitten voisi tehdä? Siinä hyvä kysymys. Ehkä seurojen pitäisi koordinoida valmennusta paremmin ja jakaa pikkujunnujen valmennus kahteen osaan. Olisi pelivalmentaja, joka vastaisi pelinjohtamisesta ja kehitysvalmentaja erikseen, jonka tehtävä olisi kartoittaa pelaajia yksilöinä ja opettaa heille jääkiekkoa.

 

[MadMike]

Itse laskeskelin vain tuosta viimeisen kolmen vuoden ajalta varatut suomalaispakit:
2007: Harri Ilvonen
2006: Joonas Lehtivuorit, Timo Seppänen
2005: Teemu Laakso, Tommi Leinonen, Risto Korhonen, Juho Mielonen

Loput voitte itse tutkia. Eli kyllähän hyökkääjäpelaajiin verrattuna ero on suuri.
Itse en oikein osaa sanoa juuta tai jaata tähän. Joten muut, jatkakaa.

No, näistä ollaan nähty 3 kpl Hämeenlinnassa. Seppäsellä on kaiketi kädet mutta pieni koko ja brenkun maku haittaavat. Korhosella ei kestä paikat, jotta pelistä tulisi yhtään mitään. Leinonen on sopivan kokoinen ja osaa luistella välttävästi. Ehkä näistä ainoa, joka tulee kehittymään selkeästi eteenpäin. Vaikeä nähdä, että hänkään nhl-tasolle pääsisi.

 

[Olkku]

Ja kyllä nuoria taidollisia kavereita näkee jatkuvasti e-c-junnuissa, mutta jotenkin se kuolee, kun ruvetaan pelaamaan voitosta tosissaan.

Se kuolema tapahtuu juuri siinä, mitä nimimerkki JZZ sanoi. Itse olen ollut takavuosina paljon junnukiekossa mukana, nimenomaan E-B juniori välillä. E, D ja C junnuissa valmennuspuolella, en kuitenkaan vastuu valmentajana, kun kauden D junioreissa -80 luvulla.

Nykyään näkee selvästi, kun on hyvin luisteleva ja jopa kovaa ja tarkasti ampuva pakki, siltä kielletään nousut juuri JZZ kirjoituksen mukaan. Ei saa ottaa riskejä. Jumalauta, missä sitä hommaa voi opetella jos ei kaukalossa? Olen helvetin kyllästynyt "moderneihin" junnuvalmentajiin, jolle seura ei ole asettanut mitään tavoitetta, mutta tämä "pikkujortikka" ei menestykseen vedoten salli yhtään sooloilua.

Tuosta voisi alkaa purkamaan syytä ihan kaikkeen yksilöllisen luovuuden puuttumiseen kiekkokaukalosta.

 

[eagle]

Nykyään näkee selvästi, kun on hyvin luisteleva ja jopa kovaa ja tarkasti ampuva pakki, siltä kielletään nousut juuri JZZ kirjoituksen mukaan. Ei saa ottaa riskejä. Jumalauta, missä sitä hommaa voi opetella jos ei kaukalossa? Olen helvetin kyllästynyt "moderneihin" junnuvalmentajiin, jolle seura ei ole asettanut mitään tavoitetta, mutta tämä "pikkujortikka" ei menestykseen vedoten salli yhtään sooloilua.

Jeps. Itse olen hyvin(liiankin?) läheltä katsellut sitä kuinka juniorivalmennuksessa lähdetään siitä että hyökkääjät välttävät riskejä ja heittävät kiekkoa päätyyn. Pakit taas välttävät riskejä ja avaavat vain lyhyillä syötöillä omassa päässä(eivätkä esim. nouse kiekon kanssa) ja sitten hyökkäyspäässä ei saa nousta kuin juuri viivalle saakka.

 

[Olkku]

Pakit taas välttävät riskejä ja avaavat vain lyhyillä syötöillä omassa päässä(eivätkä esim. nouse kiekon kanssa) ja sitten hyökkäyspäässä ei saa nousta kuin juuri viivalle saakka.

Ainoastaan toinen pakki saa nousta hyökkäyssiniselle. Toinenhan luonnollisesti varmistaa ja jää sahaamaan punaviivaa poikittain. Ihmetellään sitten, miksei yksilötasolla taitavia pelaajia riitä sm-liigaan. Pikkusen kärjistäen.

 

[lautamies]

Noista blazeen etsimistä varatuista pakeista yksi, Juho Mielonen on nyt SaiPan kirjoilla, vaikkakin nyt pelaa Sapkossa. Toivottavasti tällä kaudella tulee ehjä kausi ilman loukkaantumisia ja se a-junnuissa nähty ylimielisyys on taaksejäänyttä, silloin toivon miehen SaiPassa ainakin pari vuotta viipyvän, luistelu, kiekonkäsittely ja peliajatus on miehellä hyvät, kun tietty nöyryys peliin löytyy, on miehenalulla täydet mahdollisuudet vaikka minkälaiseen uraan.

Joku mainitsi nuo katu/pihapelit, ne ovat mielestäni juuri tuon kiekollisen/mailapelaamisen suhteen todella tärkeitä, sieltä epätasaisella alustalla opitut kikat kun pystyy siirtämään jäälle niin monta yllätystä pystyy vastustajalle järjestämään.
Suomalaisen jääkiekon, ei vain pakkien ongelma, on juuri tuo kova kosketus kiekkoon ja sitä pitäisi valmentajien pyrkiä parantamaan, suurimmalla osalla pakkejakin luistelu on hyvällä tasolla, muissa pelillisissä asioissa on kyllä suurella osalla parannettavaa.
Pakeilla sitten kokemus tuo jonkin verran parannusta pelillisiin asioihin, luistelu ja kiekon käsittely ei enää iän mukana parane, päinvastoin.

 

[Borgie]

Saatika sitten Petteri Nummelinin tai Jari Korhosen tyylisiä puhtaasti hyökkääviä puolustajia.

Jos Nummelin on mittapuuna, ei tuollaista kiekollista nuorta puolustajaa tällä hetkellä Suomella ole, mutta jos Korhonen on standardina menee Niskala ja Koistinen kyllä jo nyt samalle viivalle. Toisekseen "puhtaasti hyökkäävä" ei ole mielestäni mikään tavoite pakille, kyllä niiden kädellistenkin olisi hyvä osata puolustaa.

Niskalasta vielä, Lukon 3 vuotta kestäneen Omat Pojat -projektin aikana Niskala sai suhteellisen ison roolin, ja sai vapaasti hyökätä, nousta, pitää kiekkoa yms. vaikka virheitä ja pahoja virheitä tuli alussa liukuhihnalta. Kun oppirahat oli maksettu, alkoi tulosta tulla ja peli parantua. Lukossa rikkoi ennätyksen pakkien maaleissa, Elitserienissä laittoi pakkien piste ennätyksen uusiksi ja toivottavasti ura aukeaa myös nahilassa.