On aika oluen

  • 672 698
  • 3 967
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Saisiko jatkossa myös keppanapullon vaikkapa grillikioskilta hampurilaisen kylkeen.

En ole tuosta ihan varma. Tavallisilla kioskeillahan oluenmyyntiä on rajoitettu niin, että "luukkukioskista" ei saa ostaa mutta sisätiloissa saat. En kyllä ymmärrä mihin tuollainen perustuu. Kerran minulle on käynyt niin että olin kioskilla jossa oli kaksi myyntipaikkaa, toinen suoraan kadulle ja toinen sisätiloissa. Yritin ostaa olutta sieltä kadun puolella olevasta luukusta mutta se ei kuulemma ollut sallittua vaan piti astua kaksi askelta sisäpuolelle.

Periaatteessa joo, jos se viini olisi alle 5,5% vahvuista. Sama raja pätee siis ulosmyynnissä kuin vähittäiskaupallakin. Todennäköisesti myös samat aikarajat tulevat kuin kaupalle, eli ysiin asti saisi myydä mukaan.
No tuohan vesittääkin koko ulosmyynti-idean.
 
ipaz

Jäsen
Meneekö? Kai ravintola voi jatkossa itse päättää, haluaako asiakkaan juovan ostamansa oluen baarin tiloissa. Esimerkiksi niin, että myyntihintaan ei kuulu pulloa tai tuoppia. Täytyy varmuuden vuoksi alkaa liikkua kaupungilla oman tuopin kanssa. Valitettavasti VR ja linja-autoyhtiöt voivat jatkossakin kieltää oluenjuonnin junissa ja busseissa.

Onko Ylelle tullut virhe, vai pitääkö tämä tosiaan paikkaansa: "16 vuotta täyttäneet saavat anniskella alkoholia vuorovastaavan valvonnassa."?

Tottakai ravintolat saavat itse päättää, mutta laki ei sitä enää estä. Saavathan kaupatkin nyt olla auki miten lystäävät, mutta ei ne silti ole 24/7. Laki ei jatkossa sido niin paljoa ravintoloiden käsiä, mutta "itsesensuuria" saa esiintyä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ja siis kaikilla tilojen haltijoilla, oli sitten kyse kunnasta, bussifirmasta tai VR:stä, on jatkossakin oikeus rajoittaa alkoholin nauttimista omissa tiloissaan. Ei tämä lakipaketti siihen tuo muutosta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Eipä tuo sinänsä ole uutta, ravintola-alan opiskelijat ovat jo aiemmin saaneet anniskella alkoholia vuorovastaavan valvonnassa. En tiedä sitten onko siinä ollut välillä jotain lakimuutoksia tai vapautuuko nyt sitten enemmän.

Sitä minä vähän ihmettelenkin. Luulisi muutoksen koskevan enemmän sitä, että alaikäinen saa anniskella ILMAN vuorovastaavan jatkuvaa valvontaa. Minun paikallisessa pizzeriassa on töissä skootteri-ikäinen tyttö, joka hoitaa koko paikkaa esimerkiksi silloin, kun ravintoloitsija on hoitamassa asioita. En ole edes ajatellut, että paikka rikkoo lakia.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
No tuohan vesittääkin koko ulosmyynti-idean.
Aika pitkälti. Lähinnä tuo tarjoaa jotain pieniä bisnesideoita, esim. hyvällä paikalla toimiva ravintola voi myydä olutta päivisin jonnekin rantaan tai puistoon, joku olutravintola voi periaatteessa astua Alkon apajille ja myydä erikoisoluita mukaan. Mutta eipä tuosta nyt kuluttajalle kovin suurta iloa ole ja veikkaisin ulosmyynnin jäävän melko vähäiseksi. Toki tuosta aikarajasta ei mitään varmaa tietoa ole, mutta pitäisin epätodennäköisenä ettei siihen aikarajoja tulisi.

Sitä minä vähän ihmettelenkin. Luulisi muutoksen koskevan enemmän sitä, että alaikäinen saa anniskella ILMAN vuorovastaavan jatkuvaa valvontaa. Minun paikallisessa pizzeriassa on töissä skootteri-ikäinen tyttö, joka hoitaa koko paikkaa esimerkiksi silloin, kun ravintoloitsija on hoitamassa asioita. En ole edes ajatellut, että paikka rikkoo lakia.
Jep, tuosta voi tulla vähän hankalia tilanteita, jos mennään ihan lain kirjaimen mukaan. Alkoholilaki nyt on muutenkin ollut varmaan Suomen rikoituin laki, hyvä että sieltä nyt edes osa älyttömyyksistä saadaan pois. Toisaalta ihan hyvä tuossa anniskelussa on joku ikäraja pitää, hommassa kuitenkin on jonkinlainen vastuu aina siitä kenelle sitä alkoholia anniskelee.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Pistetään tänne summauksena lista maikkarin sivuilta niin näkee nopeasti mistä kyse:

1. Ravintolat saavat alkaa myydä enintään 5,5-prosenttisia alkoholijuomia ulos.

2. Nelosoluet (5,5 %) tulevat ruokakauppoihin.

3. Myös vahvoja lonkeroita saa jatkossa myydä ruokakaupoissa.

4. Pienpanimot saavat myydä vahvempia tuotteitaan ulos.

5. Alkot saavat olla auki klo 21 asti nykyisen klo 20 sijaan.

6. Erillisistä jatkoaikaluvista luovutaan, joten kaikki anniskeluravintolat saavat tarjoilla alkoholia klo 4:ään asti.

7. Ravintoloiden erilliset A- ja B-oikeudet poistuvat.

8. Festivaalien "olutkarsinat" poistuvat, kun anniskelualueiden sääntely kevenee.

9. Oluen ja viinin kotivalmistuksen raaka-ainerajoitukset poistuvat ja valmistus käymisteitse on sallittu ilman muita ehtoja.

10. 16-vuotta täyttäneet saavat anniskella alkoholia vuorovastaavan valvonnassa.

11. Alkoholin mainontaa vapautetaan mm. valmistajien ja tukkumyyjien tuoteluettelot voidaan esitellä painettuina tai verkossa ja happy hour -mainonta vapautuu.

Lakimuutosten on määrä tulla voimaan ensi vuoden alussa.

_
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
3. Myös vahvoja lonkeroita saa jatkossa myydä ruokakaupoissa.

Juu. Tästähän on eri puolilla puhuttu siten, että oikea lonkero tulee vasta nyt kauppaan. Siis sama juoma mitä sinulle tarjoillaan ravintolassa jos tilaat lonkeron. Siinä juomassa on giniä. Se kaupassa long drinkin -nimellä myyty juoma on valmistettu käymisteitse ja siinä ei ole giniä.
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Sitä minä vähän ihmettelenkin. Luulisi muutoksen koskevan enemmän sitä, että alaikäinen saa anniskella ILMAN vuorovastaavan jatkuvaa valvontaa. Minun paikallisessa pizzeriassa on töissä skootteri-ikäinen tyttö, joka hoitaa koko paikkaa esimerkiksi silloin, kun ravintoloitsija on hoitamassa asioita. En ole edes ajatellut, että paikka rikkoo lakia.
Hesarissa oli avattu tuota näin:
"
16-vuotias saa valvottuna myydä alkoholia
Nykyisin ikäraja on 18, paitsi alan opiskelijoilla."

Eli tuo alan opiskelijaan liittyvä vaatimus poistuu, jatkossa esim. lätkämatseissa tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa voi käyttää kaljanlaskijana 16-vuotiaita keikkaduunareita.

Muok.

Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta:
"ALUSTAVASTI on sovittu myös alkoholin verkkokaupasta. Ulkomaisista verkkokaupoista tilaaminen vapautuu, mutta tarkemmista yksityiskohdista ei ole vielä kerrottu."

Linkki Hesariin: Mikä muuttuu alkoholilaissa: Baarista voi ostaa oluen mukaan, karsinat katoavat festareilta | Alkoholipolitiikka | HS
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
"ALUSTAVASTI on sovittu myös alkoholin verkkokaupasta. Ulkomaisista verkkokaupoista tilaaminen vapautuu, mutta tarkemmista yksityiskohdista ei ole vielä kerrottu."

Tätä eivät poliitikot varmaan muuten haluaisi toteuttaa, mutta koska päätettiin että suomalaisille tuottajille tulee oikeus perustaa verkkokauppoja joista myydään tuotteita ulkomaille niin on pakko. Ei varmaan olisi muuten EU-oikeuden mukaista toimintaa. Onhan tuo sinänsä skitsofreenista, että jatkossa Suomesta voi myydä verkkokaupan kautta ulkomaille ja suomalainen voi tilata ulkomailta mutta suomalaisesta verkkokaupasta ei voi tilata Suomeen.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Menee keskustelu mielestäni aika lailla oluen ohi jo. Voisikohan tätä keskustelua jatkaa jossain alkoholipolitiikalle omistetussa ketjussa (eikös sellainen ole?)
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
4. Pienpanimot saavat myydä vahvempia tuotteitaan ulos.
Tätä kohtaan on suuret odotukset. Toivottavasti mahdollisimman monet panimot tähän tarttuvat ja heiltä on mahdollisuus ostaa edullisemmin verrattuna kaupan ja Alkon hintoihin. Mielenkiintoista nähdä miten tuo tullaan rajoittamaan, eli onko pienpanimolla mahdollisuus perustaa vaikka joku kivijalkamyymälä, jossa he myyvät ainoastaan omia tuotteitaan vai sidotaanko tämä johonkin tiettyyn paikkaan? Esimerkiksi Laitilan Wirvoitusjuomatehdas (Kukko) lasketaan pienpanimoksi, mutta heidän resursseillaan voisi periaatteessa perustaa jonkinlaisen myymäläverkoston, johon kauppa ja Alko eivät pääse väliin.
 
Myymälän tulee olla panimon yhteydessä, joten kivijalkamyymälät eivät onnistu.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Myymälän tulee olla panimon yhteydessä, joten kivijalkamyymälät eivät onnistu.

Entäs jos siinä pienemmässäkin myymälässä on panimo. :)
Onhan noita muutamia ravinteleitakin missä panimo hyrrää siellä taustalla.

_
 
Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Entäs jos siinä pienemmässäkin myymälässä on panimo. :)
Onhan noita muutamia ravinteleitakin missä panimo hyrrää siellä taustalla.

_
Toki sen panimon tuotteita voi myydä mukaan. Mutta tuskin onnistuu se, että Laitila laittaa jonkun kaupan nurkkaan 500 litraisen pannun ja myy mukaan isolla panimolla tehtyjä tuotteita.

Mielenkiintoinen tapaus voi olla se, miten esim. Bruuveri ja Bryggeri voivat tuotteitaan myydä mukaan. Voiko vahvoja myydä mukaan suoraan tiskiltä, vai vaatiko yli 5,5% tuotteet oman myymälän panimoravintolan yhteyteen. Kaiken järjen vastaisesti todennäköisesti vaatii oman myymälän.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tätä minäkin odotan, että miten järjestäjät vapauteen suhtautuvat. Euroopassa festareilla kierrellessäni karsinoita ei tietenkään ole ollut, vaan olutta saa juoda missä vain kun koko festarialue on anniskelualuetta. Ja kyllä, siellä oli porukkaa kännissä ja lapsia (aikuisten mukana) joukossa. Sen huomasin että siellä järjestyshenkilökunta paheksui huomattavasti, jos oli liian kännissä. Tässä on myös suomalaisilla kuluttajilla näytön paikka, että kun sen muovituopin kanssa saa heilua pitkin poikin, niin voisi myös käyttäytyä ja ottaa muut ihmiset huomioon. Vapaus ja vastuu.

Kävin viimekesänä Szigetissä ja oli kyllä merkille pantavaa, että rehellisen kännisiä ihmisiä en nähnyt, vaikka viivyin paikalla jonnekin 2.00 asti. Ainoa erillinen "anniskelualue" oli Jack Danielsin festarimyyntipiste, sekin ihan markkinointisyistä. Toki olut oli paikallisittain aika kallista, joka ehkä rajoitti osan juomista. Olisiko 0,4l tsekkipilsiä maksanut karvan alle 3 euroa, mikäli oikein muistan.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tänään alkaa Helsingissä Rautatientorilla uusi olutfestivaali Craft Beer Helsinki joka toisin kuin myöhemmin kesällä oleva Suuret Oluet Pienet Panimot festivaali tarjoaa myös enemmän ulkomaalaisten panimoiden tuotteita.

Kohta kun lompsin tästä lomalle, niin ajattelin mennä piipahtamaan kun festarit aukeavat klo 14. Useammalla panimolla kiehtovia tuotteita joita en ole koskaan testannut. Joten rahaahan tuonne saa palamaan halutessaan vaikka miten. Pitää nyt kuitenkin valikoida maltilla.

Tapahtuma kestää toki kolme päivää.
 
sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tänään alkaa Helsingissä Rautatientorilla uusi olutfestivaali Craft Beer Helsinki joka toisin kuin myöhemmin kesällä oleva Suuret Oluet Pienet Panimot festivaali tarjoaa myös enemmän ulkomaalaisten panimoiden tuotteita.
Nuo on hienoja tapahtumia.

Porissa on muutamana vuonna ollut Winstonin takapihalla pienpanimofestarit, mutta tänä vuonna ei taida olla, koska en ainakaan mitään mainosta ole huomannut. Siellä ollut aina myös suomalaisia viskejä maistelussa.
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hintavinkkiä kehiin: Tokmannilta Stadin Panimon American Lager, American Session IPA ja American Pale Ale 3 tölkkiä 5€. Niin kauan kuin erää riittää, eli tuskin kovin pitkään tuolla hinnalla.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Lahtelainen pienpanimo on tehnyt pari aika maukasta bisseä. Saison ja Brown Ale todella hyviä. Erityisesti BA teki säväyksen; kahvinen, maltainen, täyteläinen maku. Ihmetyttää, kuinka maitokauppa-vahvuuteen saa hyvän tumman bissen, joka ei ole joko makea tai vetinen. (Pahimmassa tapauksessa molempia) Lisää näitä.
 
Viimeksi muokattu:

Kuoppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Nuo on hienoja tapahtumia.

Porissa on muutamana vuonna ollut Winstonin takapihalla pienpanimofestarit, mutta tänä vuonna ei taida olla, koska en ainakaan mitään mainosta ole huomannut. Siellä ollut aina myös suomalaisia viskejä maistelussa.

Eikös tuo tänäkin vuonna järjestetän. 12.-13. elokuuta näyttäisi tänävuonna olevan. 15 panimoakin jo kerrottu ja vielä maininta listan lopussa että lisää on tulossa.

Jospa sitä tänä vuonna itsekkin saisi aikataulut täsmäämään ja pääsisi paikalle.
 
sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eikös tuo tänäkin vuonna järjestetän. 12.-13. elokuuta näyttäisi tänävuonna olevan. 15 panimoakin jo kerrottu ja vielä maininta listan lopussa että lisää on tulossa.

Jospa sitä tänä vuonna itsekkin saisi aikataulut täsmäämään ja pääsisi paikalle.
Ok. Minä en ole mitään ilmoitusta/mainosta nähnyt. Onko tuo facebookissa vai missä?
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No onpa taas, kun nämä olutsessiot lipeävät jälleen käsistä. Menin vittuunnuttamaan itseni lukemalla tuon Helsinki Craft Beerin panimot, oikein mielenkiintoisia panimoita eli panskuja on paikalla paikallisista ulkomaisiin. Sitten vielä pari isoa ulkkaria. Joo, en pääse.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eilisen perusteella Craft Beer Helsinkiin saapumista ei kannata jättää kovin iltaan jos mahdollista. Jonot muodostui aika tukkoisiksi ja vetivät eteenpäin paljon heikommin mitä SOPP:ssa ja siihen syy lienee ainakin osaksi siitä, että tällä festarilla maksetaan kaikki ostokset kortilla johon ladataan rahaa. Senhän tietää kun satoja ihmisiä jonottaa korttia ja laittelee eri summia siihen, niin homma ei suju niin jouhevasti kuin jos ottaa pelkästään lasin mukaan. Tiskeillä ei toki ollut ruuhkaa niinkään, mutta latauspisteellä kyllä oli. Kun osa tietysti varovaisesti lataa pienempiä summia, kun ei tiedä välttämättä kauan siellä tulee viivyttyä. Rahojahan ei voi siirtää kortilta enää takaisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös