On aika oluen

  • 669 645
  • 3 954

skode

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täällä Kouvolassa (tai no Korialla) on elokuun alussa hieman pienempimuotoisemmat olutfestarit, mutta itse ainakin odottelen jo vesikielellä kun on kattonut mitä panimoita on paikalle tulossa. Toki nämä normaalit Hiisi, Maku ja Teerenpeli ovat noh lasketaanko noita enään sinänsä pienpanimoiksi, mutta pari itselle hyvin mielenkiintoista on Takatalo & Tompurin, Loimaan ja Vääksyn Kanavapanimon tuotteet joita täällä on hieman hankala metsästää. Jotenkin tuntuu että ovat saaneet ihan hyvän kauttauksen aikaan, ja jos keli ei pilaa (vaihteeksi) juhlia niin suosittelen tulemaan kyllä paikalle. Miljöö on ainakin todella hyvä ja bileet ovat olleet joka kerta todella rennot ja viihtyisät.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Samaa mieltä, vaikken mikään Olvin version ylin ystävä ollutkaan (sen sijaan Summer Ale ja Solero toimivat hyvin makuuni). Malmgårdin taso on minusta tullut alas kovastikin. Alamäki ajoittuu ainakin osittain siihen kohtaan, kun panimo yhdistyi Saimaan juomatehtaan kanssa. Saimaan oluita usein vaivaava rautainen sivumaku alkoi tuntua myös Malmgårdin tuotteissa.

Totta. Saimaa maistuu ruosteelta. Malmgårdin taso on laskenut kovasti.
 

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Laitoinpa tilaukseen 12 päkin Sund and Steeliä, 40€ jäi hinnaksi rahteineen. Kai tuo jonkun euron halvempaa kuin hinta täällä missä sattuu valikoimasta löytymään.
Eilen tuli R-Kioskille noudettavaksi oluet. Hyvää nautiskeluolutta. Juomat oli reilu 28€ ja postikulut 12€. Kohtuuhintainen setti. Jos napostelee Maiden oluet niin suosittelen tilaamista. Seuraavaksi pitää tilata setti jossa tuoppeja mukana.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Täällä Kouvolassa (tai no Korialla) on elokuun alussa hieman pienempimuotoisemmat olutfestarit, mutta itse ainakin odottelen jo vesikielellä kun on kattonut mitä panimoita on paikalle tulossa. Toki nämä normaalit Hiisi, Maku ja Teerenpeli ovat noh lasketaanko noita enään sinänsä pienpanimoiksi...


Heh, ei me (HIISI) nyt niin iso panimo olla etteikö pienpanimostatuksen alle osuttaisi. :) Karvan alle 200.000 litraa vuosituotanto...
En ite ole varma, tulenko paikan päälle Kymijoki Beerfesteille, mutta joku panimolta nyt ainakin.

Viikonloppuna oli muuten ehkä oman festarieloni hikisin meininki, kun Rautatientorilla oli Craft Beer Helsinki. Ensinnäkin ne myyntiteltat oli niin perssilmän kokoiset, ettei me meinattu mahtua niihin ja siihen päälle vielä 11 tuntia suoraa auringonpaahdetta. Hesus että meni muuten Värskaa ja vissyä. Kemut itsessään meni mainiosti ja kyllähän sitä oluttakin jengi osteli.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.

No höh, oli kyllä kiva ominaisuus näissä tölkeissä.
Joo, harmi, että joutuvat luopumaan toistaiseksi. Tykännyt itsekin noista akuuteissa kaljahimoissani, vaikka kotona lasi tulee bulkkikaljaa lukuunottamatta aina haettuakin. Tai no, usein tulee halvempin kalja kaadettua lasiin kotona.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Joo, harmi, että joutuvat luopumaan toistaiseksi. Tykännyt itsekin noista akuuteissa kaljahimoissani, vaikka kotona lasi tulee bulkkikaljaa lukuunottamatta aina haettuakin. Tai no, usein tulee halvempin kalja kaadettua lasiin kotona.

Juu, olut vaan näyttää niin fiiniltä lasista nautittuna.
 

Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit

Liitteet

  • Bisse.JPG
    Bisse.JPG
    40,8 KB · kertaa luettu: 219

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Crisp Hoppy Lager osui silmään kaupassa ja nappasin ovelana miehenä sen maistiaisiksi. Ainakin jäisen kylmänä (pääsi lievästi hileytymään pakkasessa) oli aikaa helvetin hyvä. Ja mulla on eilisestä taustalla ihan oikeat ja hyvät oluet, eli en tässä nyt kuukauden kuivan kauden jälkeen ylistä. Jos siis tykkää tuollaisesta humalaisesta oluesta ja alkoholittomat eivät pelota, suosittelen testaamaan. Mulla lähtee ensi reissulla isompi köntti messiin.

 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olen ollut tietoinen Helsingin hinnoista, mutta onhan nämä jo kipukynnyksellä:

Tässä vielä laajempi kattaus stadin oluiden hinnoista, mukana 19 paikkaa


Muistaakseni Tornin kattoterassilla pullo jotain rapaa maksoi 5 vuotta sitten 9.80e tai sitten muistan väärin
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Helsingin Kattilahallilla on nyt käynnissä Hazewave Festival -tapahtuma. Varsin mukava kattaus, joskin hyvin vahvasti IPA- ja sour-painotteinen. Itse menen IPA-linjalla, niissäkin riittää variaatiota.

Tänne tuli siis itsekin päädyttyä. Kiva tapahtuma kivassa miljöössä. SOPP olisi Rautatientorilla, mutta siellä on oltu useasti. Täällä on ulkomailta hyvä kattaus todella laadukkaita pienpanimoita.

Latvialaisen Ārpusin DDH Hops and Art #14 on ollut toistaiseksi paras testattu olut. Oikein mahtava IPA.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Crisp Hoppy Lager osui silmään kaupassa ja nappasin ovelana miehenä sen maistiaisiksi. Ainakin jäisen kylmänä (pääsi lievästi hileytymään pakkasessa) oli aikaa helvetin hyvä. Ja mulla on eilisestä taustalla ihan oikeat ja hyvät oluet, eli en tässä nyt kuukauden kuivan kauden jälkeen ylistä. Jos siis tykkää tuollaisesta humalaisesta oluesta ja alkoholittomat eivät pelota, suosittelen testaamaan. Mulla lähtee ensi reissulla isompi köntti messiin.

Tätä testailin itsekin pari viikkoa sitten ja osui ainakin omiin makunystyröihin vallan mainiosti. Toimi saunan kanssa oikein hyvin. Saattaapi tarttua toistekin matkaan, koska ei ole myöskään hinnalla pilattu, ja toimii hyvänä kilpailijana suosikilleni Beck’s Blue’lle.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pakko iloita, että vaikka elintarvikkeiden hinnat ovat viime kuukausina olleet kovassa nousussa tunnetuista syistä, oma suosikkini "käyttöoluista", Nokian panimon 0,5l Keisari Lager on pysynyt (Lidlissä ja Prismassa) suomalaisittain kohtuullisessa 1,95€-hinnassaan koko kuluneen vuoden. No eiköhän piakkoin uusi hinta ole 2,15€ ;)
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Porissa (ja Huittisissa sekä lähtöpaikassaan Raumalla) toimiva Pick'n Pay on hyvä ruokakauppa ostaa halpaa vähän bulkkia parempaa. Ostavat siis isoja eriä ja myyvät halvalla.

Taannoin Nokian panimon Dark lageria sai naurettavaan 0.99€ hintaan. Useampi 12-pack tuli haalittua tarjouksen aikana.

Nyt heillä on Mallaskosken 5 (!) erilaista makunautintoa 1.99€ uloskantohintaan. Samaan aikaan muualla saat maksaa jopa 2 euroa enemmän.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näyttää vihdoin kauppoihin ja ravintoloihin saadun Obolon olutta myyntiin. Ukraina takaisin vaikka tuoppi kerrallaan!
 

444

Jäsen
Tuli testattua alkoholittomista viime viikolla To Øl Implosion. Maksaa euron verran enemmän tölkiltä kuin esim. Beck’s Blue, mutta onhan se nyt kyllä! Erittäin maukas ja tasapainoinen kokonaisuus, jota ei ole pilattu lotraamalla kilokaupalla sokeria sekaan, kuten joissain halpiksissa. Eikä niissäkään mitään lisättyä sokeria virallisesti ole, mutta käytetty mallas(uute) on niin saakelin makeaa, että on kuin mehua joisi. To Ølit olen aiemmin kiertänyt kaukaa korkeamman hinnan vuoksi, mutta tämän jälkeen saatan kokeilla myös muita versioita, kunhan vain määrittelemättömän mittainen ”kuiva kausi” tulee päätökseen. Vaikka olihan tuossakin se 0,3% alkoholia.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Olen aina tykännyt vain lagereista. Tänä kesänä olen juonut 4 ipa-olutta. Äsken join Olvin tölkin, ihan hyvältä alkaa maistumaan. Makutottumukset voi näköjään muuttua. Ja avarakatseisia pitää olla myös oluissa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Illat pimenee ja Imperial Stoutit iskevät taas kovaa. Tänään juonnissa vanha tuttu Liquid Desserts. Loistava olut! Moninaiset maut, viskositeettia löytyy ja vaikka on makea, ei yhtään viinan tuomaa makeutta havaittavissa jälkipotkussa. Hollantilaisen Big Belly panimon tuote. On ollut Alkossa myynnissä varmaan ainakin pari vuotta. Jos et ole tutustunut, suosittelen. Hyvä hinta-laatusuhde myös, taitaa olla alle 7euron pullo, jos oikein muistan.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
@444 alkoholittomista en tiedä yhtään mitään, mutta To Øl on kyllä yksi ehdottomista suosikkipanimoistani tällä hetkellä. Niiden kaikki tuotteet on (tähän asti) olleet juuri sitä mitä purkissa lukee ja loistavia omassa kategoriassaan.

Kauppavahvuisista House of Pale on huikea ja Alkon hyllyltä Whirl Domination NEIPA varmaan paras "perusolut', jota tulee lähes aina sylillinen kahmittua mukaan lähialkosta jos hyllyssä sattuu olemaan. Hintaahan noilla on, mutta ei niitä kopallista tarvikaan juoda.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 444

Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Illat pimenee ja Imperial Stoutit iskevät taas kovaa. Tänään juonnissa vanha tuttu Liquid Desserts. Loistava olut! Moninaiset maut, viskositeettia löytyy ja vaikka on makea, ei yhtään viinan tuomaa makeutta havaittavissa jälkipotkussa. Hollantilaisen Big Belly panimon tuote. On ollut Alkossa myynnissä varmaan ainakin pari vuotta. Jos et ole tutustunut, suosittelen. Hyvä hinta-laatusuhde myös, taitaa olla alle 7euron pullo, jos oikein muistan.
Saman huomasin, et alkaa iltojen pimetessä maistumaan taas enemmän stoutit ja barleywinet.

Maisteltiin äsken kaverin kanssa Sorin Shadow Game VI, oli kyllä taas kiva kokemus pitkästä aikaa stouttien osalta. Todella tuhti ja kanelinen maku. Jotenkin sitä vaan kaipaa noissa stouteissa sitä tynnyrikypsytystä ja ilman sitä maistuu usein tosi valjulle. Olisi onneksi joku 20 pulloa Pohjalan cellar seriesiä ja 10 Puhasten silver seriesiä odottamassa tätä iltojen viilenemistä, jotta alkaa taas enemmän maistua vahvat tummat oluet.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Näyttää vihdoin kauppoihin ja ravintoloihin saadun Obolon olutta myyntiin. Ukraina takaisin vaikka tuoppi kerrallaan!
Itsekin löysin viimeinkin tätä Cittarista. Ostin heti kymmenen tölkkiä. Mieluummin tätä juo kuin jotain vatsanesteen makuista hipsteri Ipaa.

Ai miltä tämä maistuu? Rohkeudelta ja vastarinnalta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Itsekin löysin viimeinkin tätä Cittarista. Ostin heti kymmenen tölkkiä. Mieluummin tätä juo kuin jotain vatsanesteen makuista hipsteri Ipaa.

Ai miltä tämä maistuu? Rohkeudelta ja vastarinnalta.
Eikös hipsteri-ipa ole jo vähän kuollut juttu? Enemmän siirrytty soureihin ja goseihin? Vai olenko liian hipsteri tajutakseni näitä vitsejä?

Kävin tuossa Oljenkorren takapihalla olleilla Craft Beer festivaaleilla. Pari tuntia suunnilleen vietin aikaa ja ihan hyviä ne olivat. United Gypsy tiskin Quadrupel oli hyvää juotavaa, mutta en ehkä sitä nimenomaisesti etsisi juotavakseni.
 

444

Jäsen
Kävin tuossa Oljenkorren takapihalla olleilla Craft Beer festivaaleilla. Pari tuntia suunnilleen vietin aikaa ja ihan hyviä ne olivat. United Gypsy tiskin Quadrupel oli hyvää juotavaa, mutta en ehkä sitä nimenomaisesti etsisi juotavakseni.
United Gypsies. Osoitus siitä, että myös täältä Lohjalta on joskus tullut jotain hyvää maailmaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös